Kiertuemuistelmat 1953: Konsertit Osakassa ja tulevien kuukausien kiertueohjelma tarkentuu

Osakassa helmikuussa 1936: George, Šaljapinin tytär Dasja ja kaksi japanitarta. Godzinskyn perhearkisto.

På svenska

Kaukoidän kiertueen ensimmäinen Osakan-konsertti pidettiin 10. helmikuuta. Venäläisbasso Fjodor Šaljapinin ja pianisti George de Godzinskyn kiertue oli alkanut tammikuussa 1936 viidellä konsertilla Tokiossa. Yksi konsertti oli pidetty Nagoyassa edellisenä iltana.

Seitsemäntoista vuotta kiertueen jälkeen vuonna 1953 George kirjoitti muistelmissaan:

"Osakan ensimmäinen konsertti pidettiin valtavassa tennishallissa. Akustiikka siellä oli erittäin huono. Blythner-piano oli huonossa kunnossa ja maestro valitsi poikkeuksellisen vaikean ohjelman. Se sisälsi Rahmaninovin romansseja, Schubertin lauluja ja vaihtelevuuden vuoksi aarioita italialaisista oopperoista."

"Hän esitti aarioita Boiton oopperasta Mefistofeles ja Verdin oopperasta Nabucco. Lopuksi, maestro esitti nimikkonumeronsa. Huomasin, että salissa oli paljon venäläisiä, koska huudot ja aplodit olivat erittäin kovaäänisiä ja lavalle satoi valtava kukkasade."

"Konsertin jälkeen söimme illallisen Alaska-ravintolassa. Nimestään huolimatta ravintola ei ollut amerikkalainen vaan sen omistaja oli bolognalainen. Ruoka oli herkullista ja tietysti italialaista."

HAAVEEKSI JÄÄVIÄ KONSERTTISUUNNITELMIA JA SUURI PETTYMYS

"Tokion impressaarimme Mr. Strok esitteli meille lopulta tulevien kuukausien kiertueohjelman. Se kattoi ajanjakson 25. helmikuuta – 2. toukokuuta ja sisälsi konsertteja Shanghaissa, Mukdenissa, Harbinissa, Tianjinissa, Hongkongissa, Manilassa ja jälleen Shanghaissa ja Tokiossa. Tokiossa meidän piti myös esiintyä radiossa ja levyttää Columbia-studiossa."

"Toukokuun alussa oli matka Honoluluun, jossa oli tarkoitus antaa kolme konserttia. Tämän jälkeen oli tarkoitus jatkaa kiertuetta Kaliforniassa ja muissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Šaljapinit suunnittelivat palaavansa Eurooppaan kesäkuun alussa meritse Atlantin yli. Odotin, että pääsisin itse kotiin heinäkuun alussa."

"Syksyksi 1936 impressaari Kašuk lupasi minulle uuden suuren Euroopan kiertueen Šaljapinin kanssa. Tällainen kiertue olisi sopinut minulle hyvin, koska olin nyt tutustunut maestroon ja Šaljapin oli tyytyväinen minuun."

"Olosuhteiden muuttumisen vuoksi, joista kerron myöhemmin, Amerikan kiertue ei toteutunut, kuten myöskään Kaukoidän matkan viimeinen osa ei onnistunut. Myös Euroopan kiertue jouduttiin hylkäämään Šaljapinin terveydentilan heikkenemisen vuoksi."

"Tammikuussa 1937 Kašuk lähetti minulle sähkeen Helsinkiin kutsuen minut säestämään Šaljapinia tämän konserttiin Berliinissä. Mutta tämäkään matka ei toteutunut. Hänen säestäjä Berliinissä oli venäläis-armenialainen pianisti, Šaljapinin vanha tuttu venäläinen rouva Kalamkarjan."

"Kuten lukija on huomannut, minulla oli mahdollisuus matkustaa ympäri maailmaa. Tätä ei tapahdu jokaiselle taiteilijaksi pyrkivälle. Olin erittäin innoissani tästä matkasta etukäteen, varsinkin koska reitti kulki koko Yhdysvaltojen alueen läpi."

"Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Pettyneenä ja taloudellisesti petettynä palasin Eurooppaan saman Suezin kanavan kautta ja jopa trooppisen kesän kuumimpana aikana."

"Totta, minua pelotti etukäteen pitkä matka tuntemattomien maiden läpi. Mietin, kuinka voisin kestää matkan vaikeudet, maestron kovaa työtä ja oikkuja sekä jatkuvat kuljetukset hotellista toiseen. Myös koti-ikävä vaivasi minua yhä enemmän. Olin vain 21-vuotias, ja olin sairas nuori mies: minulla oli taipumus kurkkukipuun ja sain helposti keuhkokuumeen."

"Tunsin kuitenkin olevani paljon kehittyneempi ja kypsempi. Vastuu teki minusta henkisesti vahvemman. Kaikki nämä ajatukset pyörivät päässäni jatkuvasti. Lohdutin itseäni sillä, että neljän ja puolen kuukauden kuluttua olisin kotona Helsingissä rakkaiden ystävieni kanssa. Se antoi minulle voimaa jopa hermostuneimman jännityksen hetkinä."

RETKI NARAAN 13. HELMIKUUTA

"Helmikuun 13. päivänä tein yhdessä Šaljapinin tyttären kanssa matkan tunnettuun turistikaupunkiin Naraan. Matkan järjesti venäläisen tehtailijan Morozovin tytär."

"Kun heräsin aamulla, huomasin, että Osaka oli paksuimman koskaan näkemäni sumun peitossa. Edes kolmen metrin etäisyydeltä oli mahdotonta nähdä mitään. Kamala kosteus tunkeutui huoneeseeni. Tunsin vilunväristyksiä, menin kuumaan kylpyyn, ajoin partani ja ajattelin että matka Naraan todennäköisesti peruuntuisi. Kuitenkin puolen tunnin kuluttua sumu väistyi ja oli kaunis aurinkoinen sää."

"Puolenpäivän aikoihin neiti Morozova tuli hakemaan meidät kauniilla Buickilla henkilökohtaisen kuljettajansa kanssa. Naraan oli matkaa noin 40 km. Paikalle saavuttuamme ihailimme ensin kaupungin majesteettisia maisemia. Kaupunkia ympäröivät vuoret, jotka nousivat paikoin korkeuksiin, jopa 2800 metriin."

"Kaupungin puistoista kaunein oli suuri temppelipuisto. Japanilaisten mäntyjen varjossa – jotka olivat minulle tuntemattomia ikivihreitä puita, joissa oli lyhyet neulaset ja pitkät kävyt – kesyt metsäkauriit vaelsivat vapaina. Ne ottivat mielellään leipää ja sokeria ohikulkijoiden käsistä ja antoivat silittää itseään. Shintolaisuuden mukaan näitä eläimiä pidettiin pyhinä."

Naran retkeläiset George, neiti Morozova ja Dasja Šaljapina.

"Noin puolet paikallisista asukkaista uskoi, että sielu pakotettiin siirtymään eläimiin ihmisen pahojen tekojen vuoksi. Tästä syystä näitä eläimiä pidettiin pyhinä, niitä suojeltiin koirilta ja erityisesti kotkilta, joita oli paljon Japanin Alpeilla."

"Me kaikki – paitsi Šaljapinin tytär – viihdyimme hyvin kauniissa luonnonpuistossa. Tytär oli huonolla tuulella ja asennoitui negatiivisesti kaikkeen. On myönnettävä, että hän kävi usein hermoilleni. Häntä hemmoteltiin ja koska hän oli Šaljapinin tytär, häntä kunnioitettiin, minkä seurauksena hänestä tuli vaikea ja oikukas lapsi."

"Dasja käytti häpeämättä hyväkseen asemaansa maailmankuulun laulajan tyttärenä. Hänen oikkunsa juontuivat pääasiassa hänen lapsuudestaan. Hän esimerkiksi ei koskaan löytänyt ruokalistalta itselleen sopivia ruokia vaan halusi aina jotain erityistä ja oli lähes aina erittäin tyytymätön siihen, mitä hänelle tarjottiin. Joskus ruoka oli liian raakaa, joskus liian suolaista jne. Äiti yritti selittää, että ruoka oli valmistettu hyvin, mutta tytär ei antanut periksi."

"Rouva Šaljapina kertoi, että myös hänen muut lapsensa olivat olleet hyvin oikukkaita nuoruudessaan. Esimerkiksi tytär Marina, josta oli jo tullut hyvä tanssija, lopetti yhtäkkiä tanssimisen ja alkoi ottaa laulutunteja. Kolme vuotta myöhemmin hän lopetti myös nämä opinnot ja halusi tulla elokuvaohjaajaksi."

"Uskoin, että Dasjalle ammatinvalinta olisi erittäin vaikeaa. Matkojen aikana häneen jatkuvasti kohdistuva ihailun ilmapiiri vaikutti häneen negatiivisesti. Šaljapinin ystävät pitivät tyttöä kaunottarena, eivätkä epäröineet kertoa sitä hänelle. Vähitellen tämä johti siihen, että Dasjalle kehittyi harhoja omasta loistokkuudestaan ja vääristymiä hänen luonteensa kehitykseen. Kuulin, että hänellä oli vaikeuksia myöhemminkin."

TOINEN KONSERTTI OSAKASSA 14. HELMIKUUTA 1936

"Helmikuun 14. päivänä pidettiin toinen konsertti Osakassa. Päivä oli juhlava, sillä sinä päivänä Šaljapin täytti 63 vuotta ja oli hänen Lontoossa asuvan, naimisissa olevan tyttärensä Marfan 25-vuotissyntymäpäivä." [Epämääräisyys: Šaljapin s. 13.2.1873 Marfa s. 14.2.1910, oli Marfan 26-vuotissyntymäpäivä]

"Päivä oli jännittynyt ja iloinen. Kun menin aamulla katsomaan ja onnittelemaan maestroa, löysin hänet sängystä. Hän oli hyvällä tuulella, koska syntymäpäivänä hänen äänensä kuulosti upealta. Päivällä meillä ei ollut harjoituksia, ja illan konsertti oli hieno. Onnittelevia ihmisiä ja kukkia oli yksinkertaisesti valtava määrä. Konsertin jälkeen maestro isännöi gaalaillallisen. Mukana oli 14 henkilöä, mukaan lukien useita japanilaisia musiikki-ihmisiä. Joimme samppanjaa kello yhteen asti aamuyöllä venäläisissä tunnelmissa."

"Osakan tehtaiden pillit herättivät minut seuraavana aamuna klo 8.30 – ne kutsuivat ihmisiä töihin. Samaan aikaan tehtaiden vislausten kanssa ainakin 50 valtamerilaivaa mölysi talon takana. Japanissa jopa hotelleissa on yksinkertaiset lasi-ikkunat, joten katumelu on suuri huolenaihe."

"Pidin Osakasta kuitenkin enemmän kuin Tokiosta: kadut näyttivät leveämmiltä ja kaupunki eurooppalaisemmalta. Lisäksi siellä oli  25-kerroksisia pilvenpiirtäjiä, kun taas Tokiossa rakennettiin vain 4-5-kerroksisia rakennuksia, jotka kestivät paremmin maanjäristyksiä."

"Merkitsin muistikirjaani jokaisen maanjäristyksen; ennen Japanista lähtöä huomasin, että niitä oli 17. Eräänä yönä heräsin maanalaiseen jylinään ja näin, että seinillä roikkuvat maalaukset tärisivät. Japanilaiset olivat tottuneet maanjäristyksiin eivätkä edes huomanneet heikkoja tärinöitä."

"Illalla kolme uutta ystävääni tuli kutsumaan minut teatteriin. Teatteri oli rakennettu 1934, ja se oli esittänyt samoja näytöksiä koko vuoden. Teatterin auditorio oli suunniteltu 5 000 hengelle ja se oli täynnä joka ilta. Sunnuntaisin oli kaksi esitystä, minkä vuoksi teatterissa oli tuplamiehitys, mukaan lukien tanssijat."

"Koko ryhmä koostui naisista. Erinomaisesta tuotannosta huolimatta oli silti huvittavaa nähdä frakkipukuiset naiset esiintymässä miesrooleissa rakkauskohtauksissa ja hellissä duetossa. Esitys kesti viisi tuntia, mutta me kestimme vain kaksi. Teatteriesityksen jälkeen japanilaiset ystäväni hemmottelivat minua kalmarilla japanilaisessa ravintolassa."

VIIMEINEN KONSERTTI OSAKASSA 19. HELMIKUUTA

"Kymmenes, Japanin viimeinen konsertti, pidettiin Osakassa 19. helmikuuta. Maestro oli huonolla tuulella. Hän noitui kaikkia ja kutsui minua useammin kuin kerran aasiksi."

"Jälleen kerran sain nähdä, kuinka kovaa työ oli. Hermoni ja terveyteni kärsivät Šaljapinin kanssa työskennellessä. Työ Suomessa oli kaikesta huolimatta helpompaa. Se vaati paljon enemmän aikaa, unettomia öitä, muistiinpanojen uudelleen kirjoittamista jne. Mutta se ei silti käynyt hermoilleni niin paljon."

"Jatkuvan paineen alla työskentely Kaukoidän kiertueella oli uuvuttavaa. Konserttien jälkeen en saanut unta ja nukahdin vasta aamulla. Ruokahaluni katosi, ja huomasin, että kotoa lähdön jälkeen olin laihtunut kuusi kiloa kahdessa kuukaudessa."

"Esitykset seurasivat toisiaan, runsaan kolmen viikon aikana annoimme 10 konserttia. Välissä en ehtinyt levätä kunnolla, ja kiertueen ensimmäisen vaiheen jälkeen tunsin oloni erittäin väsyneeksi."

VIIMEINEN PÄIVÄ JAPANISSA JA SITTEN LAIVALLA SHANGHAIHIN 21. HELMIKUUTA

"Japanissa oleskeluni viimeinen päivä oli melko hauska. Aamulla menin sähköjunalla Osakasta Kōbeen. Siellä tein, jälleen Morozovin tupakkatehtaan vieraana, automatkan vuorille."

"Lounas oli jälleen venäläistä tyyliä, šašlikia ja muita venäläisiä gourmet-ruokia. Annoin pienen kotikonsertin ja illalla kävin elokuvateatterissa. Sen jälkeen tanssin yhdessä ravintoloista ja palasin kello kahdelta aamuyöllä junalla Osakaan."

"Aamulla nousimme Nagasaki Maru -laivaan purjehtiaksemme Shanghaihin. Olimme apealla mielellä lähtiessämme Japanista, maasta, joka vaikutti ystävällisyyden ja kohteliaisuuden ruumiillistumalta. Tosin joskus omistajien kohteliaisuus oli jopa liiallista, mutta tämä oli varmasti yksi japanilaisista luonteenpiirteistä."

SENSUURIVIRANOMAISET PALJASTAVAT ITSENSÄ JAPANISSA

"Tiesimme hyvin, että meitä tarkkailtiin Japanissa. Kaikki tekemisemme oli näkyvää. Tarkkailusta huolimatta japanilaiset isäntämme osoittivat suurta kunnioitusta Šaljapinia kohtaan sekä taiteilijana että ihmisenä."

"Kirjeenvaihtomme tarkkailu paljastui mielenkiintoisella tavalla, kun salaisen poliisin sensuuri teki virheen tarkastellessaan minun ja impressaarimme kirjeitä. Tämän virheen seurauksena ryhdyimme laittamaan minun kirjeeni impressaarin kirjekuoreen ja ne lähetettiin Pariisiin. Kirjeeni isälle lähetettiin edelleen Pariisista Helsinkiin, missä hän sai ne nimikoimissani kirjekuorissa."

"Japanissa oli kahdenlaisia postilaatikoita: yksi kirjekuorille, joissa oli japaninkieliset merkinnät, ja toinen kirjekuorille, joissa oli eurooppalaisia osoitteita. Hotelliportieerit olivat yleensä sensuuriviranomaisten palveluksessa ja kantoivat kaikki kirjeet suoraan pääpostin sensuuriosastolle."

Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Menestyskonsertti Shanghaissa 21. helmikuuta

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMEMOARER 1953: KONSERTER I OSAKA OCH PROGRAMMET FÖR DE KOMMANDE MÅNADERNAS TURNÉ PRECISERAS

I Osaka i februari 1936: George, Feodor Shaljapins dotter Dasja och två japanskor. Godzinskys familjearkiv.

Suomeksi

Den första Osakakonserten under Fjärranöstern-turnén hölls den 10 februari. Den ryske basen Feodor Shaljapin och pianisten George de Godzinskys turné hade börjat i januari 1936 med fem konserter i Tokyo. En konsert hade hållits i Nagoya kvällen innan.

Sjutton år efter turnén, 1953, skrev George i sina memoarer:

”Den första konserten i Osaka hölls i en enorm tennishall. Akustiken där var extremt dålig. Blüthner-pianot var i dåligt skick och mästaren valde ett exceptionellt svårt program. Det innehöll Rachmaninovs romanser, Schuberts sånger och, för variationens skull, arior från italienska operor.”

”Han framförde arior från Boitos opera Mefistofeles och Verdis opera Nabucco. Slutligen framförde mästaren sitt titelnummer. Jag märkte att det fanns många ryssar i salen, eftersom ropen och applåderna var extremt högljudda och ett enormt regn av blommor föll ner på scenen.”

”Efter konserten åt vi middag på restaurang Alaska. Trots namnet var restaurangen inte amerikansk, utan ägaren var från Bologna. Maten var utsökt och naturligtvis italiensk."

ICKE UPPFYLLDA KONSERTSPLANER OCH EN STOR BESVIKELSE

”Vår impressario i Tokyo, Mr. Strok, presenterade till slut turnéprogrammet för de kommande månaderna. Det sträckte sig från den 25 februari till den 2 maj och inkluderade konserter i Shanghai, Mukden, Harbin, Tianjin, Hongkong, Manila och återigen i Shanghai och Tokyo. I Tokyo skulle vi också framträda i radio och spela in på skiva i Columbia-studion.”

”I början av maj var det tänkt att vi skulle resa till Honolulu för att ge tre konserter. Efter detta skulle turnén fortsätta i Kalifornien och andra delstater i USA. Feodor Shaljapin med familj planerade att återvända till Europa i början av juni via Atlanten. Jag förväntade mig att själv komma hem i början av juli.”

”Inför hösten 1936 lovade impressario Kasjuk mig en ny stor Europaturné med Shaljapin. En sådan turné skulle ha passat mig väl, eftersom jag nu hade lärt känna mästaren och Shaljapin var nöjd med mig.”

”På grund av ändrade omständigheter, som jag ska berätta om senare, blev Amerikaturnén inte av, liksom den sista delen av resan till Fjärranöstern. Även Europaturnén fick ställas in på grund av Shaljapins försämrade hälsa.”

”I januari 1937 skickade Kasjuk mig ett telegram till Helsingfors och bjöd in mig att ackompanjera Shaljapin på hans konsert i Berlin. Men inte heller denna resa blev av. Hans ackompanjatris i Berlin var den rysk-armeniska pianisten, Shaljapins gamla bekanta, ryska frun Kalamkarjan.”

”Som läsaren har märkt hade jag möjlighet att resa världen runt. Detta händer inte varje blivande konstnär. Jag var mycket entusiastisk över denna resa i förväg, särskilt eftersom rutten gick genom hela USA.”

”Ödet ville dock annorlunda. Besviken och ekonomiskt bedragen återvände jag till Europa via samma Suezkanal, och till och med under den varmaste tropiska sommaren.”

”Visst, jag var rädd i förväg för den långa resan genom okända länder. Jag undrade hur jag skulle klara resans svårigheter, mästarens hårda arbete och nycker, samt de ständiga transporterna från hotell till hotell. Även hemlängtan plågade mig alltmer. Jag var bara 21 år gammal, och jag var en sjuklig ung man: jag hade lätt för halsont och fick lätt lunginflammation.”

”Jag kände mig dock mycket mer utvecklad och mogen. Ansvaret gjorde mig mentalt starkare. Alla dessa tankar snurrade ständigt i mitt huvud. Jag tröstade mig med att jag om fyra och en halv månad skulle vara hemma i Helsingfors med mina älskade vänner. Det gav mig styrka även i de mest nervösa stunder.”

UTFLYKT TILL NARA DEN 13 FEBRUARI

”Den 13 februari gjorde jag, tillsammans med Shaljapins dotter, en resa till den berömda turiststaden Nara. Resan arrangerades av dottern till den ryske fabrikören Morozov.”

”När jag vaknade på morgonen märkte jag att Osaka var täckt av den tjockaste dimma jag någonsin sett. Inte ens på tre meters avstånd var det möjligt att se något. En fruktansvärd fukt trängde in i mitt rum. Jag kände frossa, tog ett varmt bad, rakade mig och tänkte att resan till Nara förmodligen skulle ställas in. Men en halvtimme senare lättade dimman och det var ett vackert soligt väder.”

”Vid middagstid kom fröken Morozova och hämtade oss i en vacker Buick med sin personliga chaufför. Avståndet till Nara var cirka 40 km. När vi kom fram beundrade vi först stadens majestätiska landskap. Staden var omgiven av berg som på sina ställen reste sig upp till höjder på upp till 2800 meter.”

”Den vackraste av stadens parker var den stora tempelparken. I skuggan av japanska tallar – som var för mig okända vintergröna träd med korta barr och långa kottar – vandrade tama rådjur fritt. De tog gärna bröd och socker från förbipasserandes händer och lät sig klappas. Enligt shintoismen ansågs dessa djur vara heliga.”

Utflyktsdeltagarna i Nara: George, fröken Morozova och Dasja Shaljapina.

”Ungefär hälften av lokalbefolkningen trodde att själen tvingades flytta till djur på grund av människans onda gärningar. Därför ansågs dessa djur vara heliga, de skyddades från hundar och särskilt från örnar, som det fanns många av i Japanska Alperna.”

”Vi alla – utom Shaljapins dotter – trivdes bra i den vackra naturparken. Dottern var på dåligt humör och inställd negativt till allt. Det måste erkännas att hon ofta gick mig på nerverna. Hon var bortskämd och eftersom hon var Shaljapins dotter respekterades hon, vilket ledde till att hon blev ett svårt och nyckfullt barn.”

”Dasja utnyttjade skamlöst sin position som dotter till en världsberömd sångare. Hennes nycker härstammade huvudsakligen från hennes barndom. Hon hittade till exempel aldrig lämpliga rätter på menyn utan ville alltid ha något speciellt och var nästan alltid extremt missnöjd med vad hon erbjöds. Ibland var maten för rå, ibland för salt etc. Modern försökte förklara att maten var väl tillagad, men dottern gav sig inte.”

”Fru Shaljapina berättade att även hennes andra barn hade varit mycket nyckfulla i sin ungdom. Till exempel dottern Marina, som redan hade blivit en duktig dansare, slutade plötsligt dansa och började ta sånglektioner. Tre år senare slutade hon även dessa studier och ville bli filmregissör.”

”Jag trodde att yrkesvalet skulle bli mycket svårt för Dasja. Den ständiga atmosfären av beundran under resorna påverkade henne negativt. Shaljapins vänner ansåg flickan vara en skönhet och tvekade inte att berätta det för henne. Gradvis ledde detta till att Dasja utvecklade vanföreställningar om sin egen storslagenhet och förvrängningar i sin karaktärsutveckling. Jag hörde att hon hade svårigheter även senare.”

ANDRA KONSERTEN I OSAKA DEN 14 FEBRUARI 1936

”Den 14 februari hölls den andra konserten i Osaka. Dagen var festlig, för den dagen fyllde Shaljapin 63 år och det var hans gifta dotter Marfas 25-årsdag, hon bodde i London.” [Otydlighet: Shaljapin f. 13.2.1873, Marfa f. 14.2.1910, det var Marfas 26-årsdag]

”Dagen var spänd och glad. När jag gick för att gratulera mästaren på morgonen fann jag honom i sängen. Han var på gott humör, för på sin födelsedag lät hans röst fantastiskt. På dagen hade vi inga repetitioner, och kvällens konsert var fantastisk. Antalet gratulanter och blommor var helt enkelt enormt. Efter konserten höll mästaren en galamiddag. Det var 14 personer närvarande, inklusive flera japanska musikmänniskor. Vi drack champagne fram till klockan ett på morgonen i rysk stämning.”

”Osakas fabriksvisslor väckte mig följande morgon klockan 8.30 – de kallade folk till arbete. Samtidigt som fabrikernas visslor visslade dånade minst 50 oceanfartyg bakom huset. I Japan har även hotell enkla glasfönster, så gatubullret är ett stort bekymmer.”

”Jag tyckte dock bättre om Osaka än Tokyo: gatorna verkade bredare och staden mer europeisk. Dessutom fanns där 25-vånings skyskrapor, medan man i Tokyo bara byggde 4-5-våningshus som bättre klarade jordbävningar.”

”Jag noterade varje jordbävning i min anteckningsbok; innan jag lämnade Japan märkte jag att det hade varit 17 stycken. En natt vaknade jag av ett underjordiskt mullrande och såg att målningarna som hängde på väggarna skakade. Japanerna var vana vid jordbävningar och märkte inte ens svaga skakningar.”

”På kvällen kom mina tre nya vänner och bjöd med mig på teater. Teatern hade byggts 1934 och visat samma föreställningar hela året. Teaterns salong var planerad för 5 000 personer och var full varje kväll. På söndagar var det två föreställningar, vilket gjorde att teatern hade dubbel bemanning, inklusive dansare.”

”Hela ensemblen bestod av kvinnor. Trots den utmärkta produktionen var det ändå roligt att se kvinnor i frack uppträda i mansroller i kärleksscener och ömma duetter. Föreställningen varade i fem timmar, men vi höll ut bara två. Efter teaterföreställningen bjöd mina japanska vänner mig på bläckfisk på en japansk restaurang.”

SISTA KONSERTEN I OSAKA DEN 19 FEBRUARI

”Den tionde, Japans sista konsert, hölls i Osaka den 19 februari. Mästaren var på dåligt humör. Han förbannade alla och kallade mig mer än en gång för åsna.”

”Än en gång fick jag se hur hårt arbetet var. Mina nerver och min hälsa led av att arbeta med Shaljapin. Arbetet i Finland var trots allt lättare. Det krävde mycket mer tid, sömnlösa nätter, omskrivning av anteckningar etc. Men det gick ändå inte mig så mycket på nerverna.”

”Att arbeta under ständig press på Fjärranöstern-turnén var utmattande. Efter konserterna kunde jag inte somna och somnade först på morgonen. Min aptit försvann, och jag märkte att jag hade gått ner sex kilo på två månader sedan jag lämnade hemmet.”

”Föreställningarna avlöste varandra, under drygt tre veckor gav vi 10 konserter. Däremellan hann jag inte vila ordentligt, och efter turnéns första etapp kände jag mig extremt trött.”

SISTA DAGEN I JAPAN OCH SEDAN MED BÅT TILL SHANGHAI DEN 21 FEBRUARI

”Min sista dag i Japan var ganska rolig. På morgonen åkte jag med el-tåg från Osaka till Kobe. Där gjorde jag, återigen som gäst hos Morozovs tobaksfabrik, en biltur upp i bergen.”

”Lunchen var återigen i rysk stil, sjasjlyk och andra ryska gourmeträtter. Jag gav en liten hemkonsert och på kvällen gick jag på bio. Efter det dansade jag på en av restaurangerna och återvände klockan två på morgonen med tåg till Osaka.”

”På morgonen gick vi ombord på fartyget Nagasaki Maru för att segla till Shanghai. Vi var nedstämda när vi lämnade Japan, ett land som verkade vara vänlighetens och artighetens förkroppsligande. Visserligen var värdarnas artighet ibland till och med överdriven, men detta var säkert en av japanernas karaktärsdrag.”

CENSURMYNDIGHETERNA AVSLÖJAR SIG I JAPAN

”Vi visste väl att vi övervakades i Japan. Allt vi gjorde var synligt. Trots övervakningen visade våra japanska värdar stor respekt för Shaljapin både som konstnär och som människa.”

”Övervakningen av vår korrespondens avslöjades på ett intressant sätt när hemliga polisens censur gjorde ett misstag vid granskningen av mina och vår impressarios brev. Som en följd av detta misstag började vi lägga mina brev i impressarions kuvert och de skickades till Paris. Mina brev till min far skickades sedan vidare från Paris till Helsingfors, där han fick dem i kuvert som jag hade adresserat/skrivit namnet på”

”I Japan fanns det två typer av brevlådor: en för kuvert med japanska markeringar och en annan för kuvert med europeiska adresser. Hotellportiererna var vanligtvis i censurmyndigheternas tjänst och bar alla brev direkt till huvudpostens censuravdelning.”

Läs som nästa: Turnémemoarer 1953: Succékonserten i Shanghai den 21 februari

Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky