Kiertuemuistelmat 1953: Harjoitukset maestro Šaljapinin kanssa jatkuvat trooppisilla vesillä
|
|
Kartta The World 1935. Public domain. |
"Yöllä ohitimme Adenin", George de Godzinsky kertoi kiertuemuistelmissaan. Japanilainen Hakone Maru -laiva oli lähtenyt Marseillesta viikkoa aikaisemmin ja oli seilannut läpi Suezin kanavan ja Punaisenmeren ja oli lähestymässä Intian valtamerta.
"Laiva viipyi Adenin satamassa useita tunteja vesivarastoja täyttäen.
Nukuin koko sen ajan enkä nähnyt kaupunkia. Seuraavana päivänä olimme jo
Intian valtamerellä. Lempeä, raikas pasaatituuli alkoi puhaltaa noin 3
boforin voimalla, ja lämpömittari laski +18:aan ja pysyi siinä aina
Colomboon asti."
"Meri Intian valtamerellä oli vihreä. Kymmeneen päivään emme nähneet mitään
muuta kuin tätä vihreää merivettä. Taivas oli kuuden päivän ajan täysin
pilvetön ja auringonlaskut olivat mahtavia näytelmiä. Koko taivas värjäytyi
vaalean keltaiseksi tai vihreäksi ja oranssinhehkuinen aurinko laski
taivaanrantaan huomattavasti nopeammin kuin pohjoisessa. Kun päivä painui
horisontin taakse, taivas muuttui purppuran punaiseksi ja meri hohti
vihreänä."
"Vain pari minuuttia auringonlaskun jälkeen
ensimmäiset tähdet ilmestyivät taivaalle. Pian Etelän risti, Jupiter ja
Venus loistivat kirkkaina. Ihailin joka ilta tähtien näkymää, jota emme
Suomessa näe. Linnunradan tähtivyö halkaisi koko taivaan. Tähyilin itselleni
tuttuja Pohjantähteä ja Otavaa, ja löysin ne läheltä pohjoista horisonttia.
Ajatukseni harhailivat jälleen kotiin, joka tuntui olevan äärettömän
kaukana. Tunsin itseni orvoksi, kun ajattelin surumielisenä kaikkia
ystäviäni. Matkakumppanini tuntuivat vielä vierailta ja meri ympärillä
suurelta ja tuntemattomalta."
|
|
Godzinskyn perhearkisto. |
Kun ilma muuttui siedettäväksi, harjoitukset
Fjodor Šaljapinin kanssa alkoivat uudelleen. "Teimme paljon töitä.
Soitin yksin kolme tuntia ja sen lisäksi harjoittelimme ohjelmistoa kaksi
tuntia päivässä maestron kanssa. Šaljapinin ohjelmisto oli valtava,
reippaasti yli 500 teosta, ja hän osasi kaiken ulkoa. Teokset löytyivät
hänen kokoamastaan konserttilehtisestä. Ollakseni rehellinen, kiertueella
Šaljapin esitti teoksista vain runsaat 300."
Šaljapinin
repertuaari oli todella mittava ja käsitti kaikkineen noin 500 teosta.
George kuitenkin liioittelee Kaukoidän kiertueen ohjelmiston laajuutta,
sillä runsaassa kahdessakymmenessä konsertissa esitettiin runsasta sataa
kappaletta. Niiden lisäksi mukana oli 25 Georgen soolonumeroa, teoksia muun
muassa Tšaikovskilta, Rahmaninovilta, Beethovenilta,
Haydnilta, Chopinilta, Schubertilta ja
Lisztiltä.
Georgen kannalta yksi säestämisen suurista
haasteista oli esitettävän ohjelmiston ennalta arvaamattomuus. Konserteissa
ei jaettu yksilöityjä käsiohjelmia vaan jaettiin yleisiä esitteitä, jossa
kerrottiin Šaljapinin urasta kuvin ja sanoin ja selostettiin repertuaaria.
Takahuoneessa ennen konserttia maestro tunnusteli
terveydentilaansa ja valitsi esitettävän ohjemiston olotilansa mukaan.
Säestäjä sai esitettävät laulut käteensä juuri ennen lavalle astumista.
Lisäksi Šaljapin päätti vasta lavalla laulun sävelkorkeuden ja näytti
käsimerkein Georgelle transponoinnin tarpeesta.
Harjoituksissa
George kävi Šaljapinin kanssa läpi laulujen yksityiskohtia. "Vasta nyt
ymmärsin kuinka suuri työ oli muistaa kaikki maestron esittämät toiveet,
jotka koskivat tempoja ja nyansseja. Jättiläismäinen tehtävä alkoi
suorastaan pelottaa, mutta maestro selitti kaiken niin loistavasti ja
elävästi, että aloin pikku hiljaa uskoa siihen, että muistaisin kaikki
yksityiskohdat."
"Projektimme eteni hyvin ja helpottaakseni omaa
osuuttani, tein koko ajan merkintöjä nuotteihin. Välillä Šaljapin menetti
malttinsa, ja kutsui minua aasiksi. Mutta ollessaan tyytyväinen hän ei
säästellyt ylisanoja. Useammin kuin kerran sain venäläiseen tapaan suudelman
poskelleni."
SUKIYAKIA JAPANILAISELLA JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ
Tammikuun 4. päivänä laivan kapteeni tarjosi jälleen juhlapäivällisen. "Tällä kertaa hän yllätti meidät tarjoamalla vain japanilaisia ruokia. Ennen päivällistä jokaiseen hyttiin tuotiin kimonot ja japanilaiset huovasta tehdyt tossut. Koko laivan henkilöstö oli pukeutunut kansallisasuihin.
"Kapteenin tarjoama japanilainen päivällinen alkoi klo 18 kannella
markiisin alla. Laiva oli koristeltu värikkäin lyhdyin, kukkasin ja
aurinkovarjoin. Me kaikki istuimme kannelle asetetuilla kuudella tyynyllä
matalien pöytien ääressä. Ensin tarjoiltiin kylmiä alkupaloja laakealta
puulautaselta. Lautasella oli lähes raakaa kanaa, nokkossalaattia, suuria
hunajakennoja, täysin valkoista, lohta muistuttavaa kalaa, joka sekin oli
raakaa, ja vielä rapuja, joiden ohessa tarjottiin maustekastiketta
erillisessä kupissa. Minun lautasellani oli vielä sokerissa ja etikassa
keitettyjä vihreitä tomaatteja."
Alkupalojen jälkeen tarjottiin pääruoka, sukiyaki. "Keskelle pöytää oli asetettu poltin ja sen päälle kuuma pannu, jolla sipuli, selleri ja muut vihannekset oli jo valmistettu. Jokaiselle tuotiin pala hyvin nuijittua lammasta, jonka sai paistaa pannulla oman mielensä mukaan, mutta kapteenin ohjeita noudattaen. Kun liha oli kypsää, se asetettiin lautaselle ja samalla tarjoilija toi pienen kupillisen keitettyä riisiä. Lihasta erotettiin puikoilla pieni pala, se pudotettiin riisikuppiin niin että siihen tarttui riisinjyviä. Sitten tämä suupala kastettiin currykastikkeeseen, lämmitettiin vielä pannulla ja nautittiin suurella mielihyvällä."
"Japanilaiseen ruokaan ei koskaan lisätä suolaa, sillä japanilaisen uskomuksen mukaan suola on paholaisen keksintö. Aikain saatossa, kun tulin suureksi sukiyakin ystäväksi, eliminoin sen makean maun kantamalla salaa mukanani pientä suolasirotinta. Ruoan kanssa tarjoiltiin sakea. Se ei ollut kovin vahvaa, alkoholipitoisuus oli vain 22 prosenttia, ja se tuoksui voimakkaasti neilikalle. En juuri pitänyt sen mausta, mutta join pari mukillista kasvoillani samanlainen vakava ilme kuin japanilaisilla isännillämme oli."
"Jälkiruokana tarjottiin tuoreita, uunissa paahdettuja persikoita ja jääkylmää melonia. Jälkiruoan kanssa juotiin vahvaa vihreää, kamomillalle tuoksuvaa japanilaista teetä. Päivällinen kesti kolme tuntia, minkä jälkeen koitti jälleen japanilaisten mainosfilmien aika. Filmien jälkeen kannella alkoi tanssi. Japanilaiset merimiehet opettivat meille kaksi japanilaista tanssia: Tokyo Ondo ja Sakura Ondo. Tansseja opeteltiin innostuneesti. Tuntui ettei meitä palveltu pelkästään velvollisuudesta vaan rakkaudella."
Aika laivalla kului hitaasti toistaen päivästä toiseen samoja rutiineja: aamulla ylös, kylpyyn, aamiaiselle jne. "Mikäli en harjoitellut, osallistuin peleihin joita pelattiin kannella, heitin tikkaa ja otin osaa muihin ajanvietteisiin. Korttia pelattiin intohimoisesti, eikä maestron peli-into himmennyt lainkaan. Pelasin hänen kanssaan skruuvia tai bridgeä. Impressaari Kašuk ja palvelija Michel pelasivat hänen kanssaan lähes koko ajan. Šaljapin ei pitänyt häviämisestä, joten hänen kanssaan pelatessa oli syytä käyttää psykologista pelisilmää ja varovaisuutta."
"Minä sain pelata myös shakkia erään ystäväni kanssa. Joskus uppouduin psyykkiseen harjoitukseen tämän jalon, hiljaisen pelin seurassa. Pari päivää myöhemmin oli jälleen filmiesityksiä ja tanssia järjestettiin kaksi kertaa viikossa."
"Matkustajat olivat pääasiassa keski-ikäisiä tai sitä vanhempia. Minun ikäisiäni oli mukana kolme. Yksi oli tanskalaisen suurlähettilään tytär, joka oli matkalla Japaniin. Puhuin hänen kanssaan ruotsia, mikä oli Šaljapinin tyttären mielestä harmillista, sillä hän ei ymmärtänyt puheestamme sanaakaan. Yksi nuori nainen oli matkalla venäläisen sulhasensa luokse Saigoniin (nyk. Ho Chi Minh City). Sulhanen työskenteli kumituotannon parissa. Ja lopuksi oli amerikkalainen nainen, joka oli menossa työskentelemään Yhdysvaltain konsulaattiin Surabayaan Indonesiaan."
"Nuorisoryhmään kuului vielä Hollannin Tokion lähetystön työntekijä, jonka Šaljapinin tytär oli iskenyt, ja jolle tämä puhui lakkaamatta kaikenlaista höpö-höpöä. Nuori mies oli hyvin kiltti ja hyväluontoinen ja toteutti kaikki nuoren Šaljapinin toiveet ja näytti olevan täydellisen rakastunut."
"Huvitimme toisiamme puhumalla englantia amerikkalaisella aksentilla. Meillä oli hyvin hauskaa, kaikki olivat mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Iltaisin tanssimme ja pelasimme bridgeä, jotta aika kuluisi nopeasti. Vaikka Šaljapinin tytär oli vasta 14-vuotias, hän piti itseään jo täysin aikuisena naisena. Koska hän oli kuuluisan taiteilijan tytär, välillä hän yritti komennella muita. Otimme sen huumorilla, ja joukossamme vallitsi aina rauha ja harmonia."
UKKOSMYRSKYSSÄ SRI LANKAN EDUSTALLA 5. TAMMIKUUTA
"Adenin jälkeen emme kymmeneen päivään kohdanneet yhtäkään laivaa. Vasta lähestyessämme Intiaa, Colombon tuntumassa, tammikuun 5. päivänä näimme vastaantulevan aluksen. Samalla olimme saapuneet vaarallisten ukkosmyrskyjen alueelle. Täysin odottamatta iltapäivällä viiden aikaan suuri musta pilvi ilmestyi horisonttiin. Tuuli lakkasi kokonaan, kuulimme vain laineiden liplatuksen laivan runkoa vasten ja näimme tuhansien lentokalojen parven nousevan ilmaan tyynestä vedestä. Puoli tuntia myöhemmin pilvi peitti jo koko taivaan ja lämpötila nousi +30 asteeseen. Silloin taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla, voimalla jonka voi kokea vain tropiikissa."
"Edessämme oli käsittämätön vesiseinä, ja etenimme sumussa. Ukkonen jyrisi ja salamat löivät taivaalla. Näimme pallosalaman iskevän mereen vain muutaman sadan metrin päähän laivastamme. Yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, sade ja myrsky lakkasivat ja taivas selkeni. Matkustajat seurasivat tätä hurjaa luonnonnäytelmää hyttiensä ikkunoista. Kaksi kalpeakasvoista naista kysyi kapteenilta voiko salama iskeä laivaan? Kapteeni vastasi, että joskus näin voi käydä, mutta että meidän Hakune Marumme oli varustettu ukkosenjohdattimella."
"Ukkosmyrsky kesti tunnin verran, tuli hiljaista ja taivas jäi harmaan pilviverhon peittoon. Meri tyyntyi, ja pian suuri delfiiniparvi esitteli meille hyppytaitojaan. Seurasin pitkään niiden riemullista menoa enkä päässyt selvyyteen olivatko ne leikkimässä vai saalistamassa."
"Illalla taivas selkeni kokonaan ja kalpea kuu nousi taivaalle. Luonto halusi näyttää kaikki ihmeensä saman päivän aikana: yöllä alkoi kuunpimennys. Hiivin komentosillalle koska siellä oli vahvat kiikarit. Yhdentoista aikaan kuu vaihtoi väriään vihreäksi, siniseksi ja punaiseksi samaan tahtiin kuin maan varjo mateli sen ylitse. Kapteenin kanssa seurasimme pimennystä pitkän aikaa, melkein aamun tunneille. Kun taivaalla näkyi jälleen täysikuu, kiikareihin näkyi majakan vilkkuva valo. Colombon satama kutsui meitä suojelukseensa."
Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Tarinoita Colombosta 6. tammikuuta 1936 ja edelleen Singaporeen
Teksti: Laila Tarpila
TURNÉMEMOARER 1953: REPETITIONERNA MED MAESTRO SHALJAPIN FORTSÄTTER PÅ DE TROPISKA VATTNEN
|
|
Karta The World 1935. Public domain. |
"På natten passerade vi Aden", berättade George de Godzinsky i sina turnéminnen. Det japanska fartyget Hakone Maru hade avseglat från Marseille en vecka tidigare och hade seglat genom Suezkanalen och Röda havet och närmade sig Indiska oceanen.
"Fartyget dröjde i Adens hamn i flera timmar för att fylla på
vattenförråden. Jag sov hela den tiden och såg inte staden. Följande dag var
vi redan ute på Indiska oceanen. En mild, frisk passadvind började blåsa med
cirka 3 Beauforts styrka, och termometern sjönk till +18 grader och höll sig
där ända fram till Colombo."
"Havet i Indiska oceanen var grönt. På tio dagar såg vi inget annat än detta gröna havsvatten. Himmeln var helt molnfri i sex dagar och solnedgångarna var magnifika skådespel. Hela himlen färgades ljusgul eller grön och den orangefärgade solen sjönk mot horisonten betydligt snabbare än i norr. När dagen försvann bakom horisonten, blev himlen purpurröd och havet glänste grönt."
"Bara ett par minuter efter solnedgången dök de första stjärnorna upp på
himlen. Snart lyste Södra korset, Jupiter och Venus klart. Jag beundrade
varje kväll stjärnhimlen, som vi inte ser i Finland. Vintergatans
stjärnbälte delade hela himlen. Jag sökte efter Polstjärnan och Stora
Karlavagnen, som jag kände igen, och hittade dem nära den norra horisonten.
Mina tankar vandrade återigen hem, vilket kändes oändligt långt borta. Jag
kände mig föräldralös när jag sorgset tänkte på alla mina vänner. Mina
reskamrater kändes fortfarande främmande och havet omkring mig stort och
okänt."
|
|
Godzinskys familjearkiv. |
När luften blev uthärdlig, återupptogs repetitionerna med Feodor Shaljapin. "Vi arbetade mycket. Jag spelade ensam i tre timmar och dessutom repeterade vi repertoaren två timmar om dagen med mästaren. Shaljapins repertoar var enorm, väl över 500 verk, och han kunde allt utantill. Verken fanns i hans egenhändigt sammanställda konsertblad. Ärligt talat, under turnén framförde Shaljapin bara drygt 300 av verken."
Shaljapins repertoar var verkligen omfattande och omfattade totalt cirka 500 verk. George överdriver dock litet omfattningen av programmet för Fjärranöstern-turnén, eftersom ett drygt hundratal verk framfördes under de drygt tjugo konserterna. Utöver dessa ingick 25 av Georges solonummer, verk av bland andra Tjajkovskij, Rachmaninov, Beethoven, Haydn, Chopin, Schubert och Liszt.
Ur Georges synvinkel var en av de stora utmaningarna med ackompanjemanget den oförutsägbara repertoaren. Under konserterna delades inga specifika handprogram ut, utan allmänna broschyrer delades ut som berättade om Shaljapins karriär med bilder och ord och beskrev repertoaren.
I kulisserna före konserten kände mästaren efter sitt hälsotillstånd och valde repertoaren utifrån hur han mådde. Ackompanjatören fick sångerna i handen precis innan han gick upp på scenen. Dessutom bestämde Shaljapin tonhöjden för sången först på scenen och visade med handtecken för George när transponering behövdes.
Under repetitionerna gick George igenom detaljerna i sångerna med Shaljapin. "Först nu förstod jag vilket stort arbete det var att komma ihåg alla mästarens önskemål gällande tempon och nyanser. Den gigantiska uppgiften började rentav skrämma mig, men mästaren förklarade allt så briljant och levande att jag gradvis började tro att jag skulle komma ihåg alla detaljer."
"Vårt projekt framskred bra, och för att underlätta min egen del gjorde jag hela tiden anteckningar i noterna. Ibland tappade Shaljapin humöret och kallade mig en åsna. Men när han var nöjd, sparade han inte på lovorden. Mer än en gång fick jag en kyss på kinden på ryskt vis."
SUKIYAKI PÅ JAPANSK FESTMIDDAG
Den 4 januari bjöd fartygets kapten återigen på en festmiddag. "Denna gång
överraskade han oss genom att bara servera japanska rätter. Innan middagen
hade kimonos och japanska tofflor av filt levererats till varje hytt. Hela
fartygets personal var klädd i nationaldräkter."
"Kaptenens japanska middag började klockan 18 på däcket under en markis. Fartyget var dekorerat med färggranna lyktor, blommor och parasoller. Vi satt alla på sex kuddar placerade på däcket vid de låga borden. Först serverades kalla förrätter från ett stort träfat. På fatet fanns nästan rå kyckling, nässelsallad, stora honungskakor, helt vit, laxliknande fisk som också var rå, och även krabbor, tillsammans med en kryddsås i en separat kopp. På min tallrik fanns även gröna tomater kokta i socker och vinäger."
Efter förrätterna serverades huvudrätten, sukiyaki. "I mitten av bordet stod en brännare och ovanpå en varm panna, där lök, selleri och andra grönsaker redan hade tillagats. Var och en fick en bit välbankat lammkött, som man fick steka i pannan efter eget tycke, men enligt kaptenens anvisningar. När köttet var klart lades det på en tallrik och samtidigt kom servitören med en liten kopp kokt ris. En liten bit kött plockades med pinnar, släpptes ner i riskoppen så att det fastnade risgryn. Sedan doppades denna munsbit i currysås, värmdes igen i pannan och åtnjöts med stor välbehag."
"Man tillsätter aldrig salt i japansk mat, då det enligt japansk tro är djävulens uppfinning. Med tiden, när jag blev en stor vän av sukiyaki, eliminerade jag dess söta smak genom att i hemlighet bära med mig en liten saltströare. Till maten serverades sake. Den var inte särskilt stark, med en alkoholhalt på endast 22 procent, och doftade starkt av nejlika. Jag gillade inte riktigt smaken, men drack ett par muggar med samma allvarliga min i ansiktet som våra japanska värdar hade."
"Till efterrätt serverades färska, ugnsrostade persikor och iskall melon. Till efterrätten drack man starkt grönt, kamomilldoftande japanskt te. Middagen varade i tre timmar, varefter det återigen var dags för japanska reklamfilmer. Efter filmerna började dansen på däck. De Japanska sjömännen lärde oss två japanska danser: Tokyo Ondo och Sakura Ondo. Danserna lärdes ut med entusiasm. Det kändes som om vi inte bara serverades av plikt, utan med kärlek."
Tiden på fartyget gick långsamt, med samma rutiner dag efter dag: upp på morgonen, bad, frukost osv. "Om jag inte repeterade, deltog jag i spel som spelades på däck, kastade pil och tog del i andra förströelser. Kort spelades passionerat, och mästarens spelglädje minskade inte alls. Jag spelade skruv eller bridge med honom. Impressarion Kasjuk och betjänten Michel spelade med honom nästan hela tiden. Shaljapin tyckte inte om att förlora, så när man spelade med honom var det viktigt att använda psykologisk spelkänsla och försiktighet."
"Jag fick också spela schack med en vän. Ibland fördjupade jag mig i en psykisk övning i sällskap med detta ädla, tysta spel. Ett par dagar senare var det återigen filmvisningar och dans anordnades två gånger i veckan."
"Passagerarna var huvudsakligen medelålders eller äldre. I min ålder fanns det tre med. En var dotter till den danska ambassadören, som var på väg till Japan. Jag talade svenska med henne, vilket Shaljapins dotter tyckte var irriterande, eftersom hon inte förstod ett ord av vad vi sade. En ung kvinna var på väg till sin ryske fästman i Saigon (nuvarande Ho Chi Minh-City). Fästmannen arbetade med gummitillverkning. Och slutligen fanns en amerikansk kvinna som skulle arbeta på USA:s konsulat i Surabaya, Indonesien."
"I ungdomsgruppen ingick också en anställd vid Nederländernas ambassad i Tokyo, som Shaljapins dotter hade slagit klorna i, och som hon oavbrutet pratade alla möjliga nonsens med. Den unge mannen var mycket snäll och godmodig och uppfyllde alla unga Shaljapins önskemål och verkade vara fullkomligt förälskad."
"Vi underhöll varandra genom att prata engelska med amerikansk accent. Vi hade mycket roligt, alla var trevliga och vänliga människor. På kvällarna dansade och spelade vi bridge för att tiden skulle gå fortare. Även om Shaljapins dotter bara var 14 år, ansåg hon sig redan vara en fullvuxen kvinna. Eftersom hon var dotter till en berömd artist, försökte hon ibland att kommendera de andra. Vi tog det med humor, och det rådde alltid lugn och harmoni bland oss."
I ÅSKVÄDER UTANFÖR SRI LANKA DEN 5 JANUARI
"Efter Aden mötte vi inte ett enda fartyg på tio dagar. Först när vi närmade oss Indien, nära Colombo, den 5 januari, såg vi ett mötande fartyg. Samtidigt hade vi kommit in i ett område med farliga åskväder. Helt oväntat, vid femtiden på eftermiddagen, dök ett stort svart moln upp vid horisonten. Vinden avtog helt, vi hörde bara vågornas kluckande mot fartygets skrov och såg tusentals flygfiskar stiga upp i luften från det stilla vattnet. En halvtimme senare täckte molnet redan hela himlen och temperaturen steg till +30 grader. Då öppnade sig himlen och det började regna i strida strömmar, med en kraft som bara kan upplevas i tropikerna."
"Framför oss fanns en obegriplig vattenvägg, och vi rörde oss i dimman. Åskan mullrade och blixtarna slog ner från himlen. Vi såg en klotblixt slå ner i havet bara några hundra meter från vårt fartyg. Lika snabbt som det hade börjat, upphörde regnet och stormen och himlen klarnade. Passagerarna följde detta vilda naturfenomen från sina hyttfönster. Två kvinnor med bleka ansikten frågade kaptenen om blixten kunde slå ner i fartyget? Kaptenen svarade att det ibland kunde hända, men att vår Hakune Maru var utrustad med en åskledare."
"Åskvädret varade i ungefär en timme, det blev tyst och himlen förblev täckt av ett grått molntäcke. Havet lugnade sig, och snart visade en stor flock delfiner upp sina hopptalanger för oss. Jag följde länge deras glädjefyllda framfart och kunde inte avgöra om de lekte eller jagade."
"På kvällen klarnade himlen helt och en blek måne steg upp på himlen. Naturen ville visa alla sina underverk under samma dag: på natten började en månförmörkelse. Jag smög mig upp på kommandobryggan eftersom det fanns starka kikare där. Vid elvatiden ändrade månen färg till grön, blå och röd i samma takt som jordens skugga kröp över den. Med kaptenen följde vi förmörkelsen under lång tid, nästan till morgontimmarna. När fullmånen återigen syntes på himlen, visade kikaren en blinkande fyr. Hamnen i Colombo kallade oss till sin skydd."
Läs härnäst Turnéminnen 1953: Berättelser från Colombo den 6 januari 1936 och vidare till Singapore
Text: Laila Tarpila
Svensk översättning: Christian de Godzinsky












