Kiertuemuistelmat 1953: Port Said ja Suezin kanava 25.-27. joulukuuta 1935

Kartta The World 1935. Public domain.

På svenska

Matkallaan Marseillesta Ranskasta Kōbeen Japaniin Hakone Maru -laiva saapui Suezin kanavan suulle Port Saidiin illalla 25. joulukuuta ja ankkuroitui kaupungin aallonmurtajan tuntuman. 

Aamulla George de Godzinsky heräsi laivapillin vihellykseen ja lähti välittömästi ulos. "Laivan ympärillä oli kymmenittäin pieniä aluksia, joista egyptiläiset kauppiaat tarjosivat monenlaista ostettavaa. Matkanjärjestäjät kauppasivat retkiä pyramideille ja Kairoon. Itselleni retki pyramideille oli aivan liian kallis, yli 4 puntaa. Turistikierros Port Saidissa olisi maksanut 5 shillinkiä, mutta päätimme Michelin kanssa tutustua kaupunkiin iltapäivällä omin päin. Impressaari Kašuk ei noussut maihin lainkaan, hän oli kuumeessa, ilmeisesti saamistaan rokotuksista johtuen."

Georgen hyttitoveri, Šaljapinin palvelija Michel valmistautuu ottamaan valokuvan. Godzinskyn perhearkisto.

On hyvä valmistautua pahimpaan! Godzinskyn perhearkisto.

"Ensimmäisenä silmiini osui suuri moskeija. Kuten muissakin idän kaupungeissa, Port Saidissa paikalliset ja uudisasukkaat asuivat eri alueilla. Kaupungin leveitä katuja ja bulevardeja varjostivat niitä reunustavat palmupuut. Luksusluokan marmoritaloja riitti silmänkantamattomiin. Eurooppalaiset turistit asettuivat keskustan luksushotelleihin, joita oli useita. Upeat autot ajoivat päällystetyillä teillä ja kaikkialla näytti moitteettomalta. Mustaihoiset poliisimiehet ohjasivat liikennettä käsissään valkoiset hansikkaat."

"Menimme pieneen baariin ja tilasimme egyptiläisen cocktailin, shuruk busukin, vahvan vihreän drinkin, joka tuoksui voimakkaasti neilikalle. Baarissa oli vahvasti meikattuja eurooppalaisia naisia, jotka vilkuttivat meille röyhkeästi. Elämä Egyptissä taisi olla aika kevyttä."

Laivan lastaus päättyi vasta neljältä aamuyöllä ja Hakone Maru odotti pääsyä Suezin kanavaan.

"Herättyäni aamulla yhdeksältä huomasin laivan olevan ankkuroituna yhä samalle paikalle. Kannelta näin kuinka kaksi viimeistä laivaa ui ulos kanavasta, minkä jälkeen oli meidän vuoromme suunnata kohti itää. Karavaanissamme oli 12 alusta, joista me olimme neljäntenä."

Laivoihin lastattavaa tavaraa jossain satamassa matkan varrella. Kuva George de Godzinsky.

Hakone Marun vuoro koitti keskipäivällä. "Kaikki menijät ja tulivat maksoivat kanavamaksun päästäkseen joko Intian valtamerelle tai sieltä pois. Hakone Maru maksoi 2000 puntaa menomatkasta kanavan läpi ja 3000 paluusta Eurooppaan. Edellämme ensimmäisenä kulki kaksi sotilasjoukkoja kuljettavaa italialaista alusta. Joukot olivat matkalla Abessiniaan, Etiopiaan, missä käytiin sotaa. Pohdin mielessäni mitä tällaiset kuljetukset maksoivat italialaisille. Näiden kavereiden kohtalo oli surullinen."

George mittaili silmillään kaikkea näkemäänsä. "Suezin kanavan alkuosa oli hyvin mielenkiintoinen. Leveydeltään se oli vain noin 35-metrinen. Ruoppaajat kulkivat tauotta kaivaen erämaasta kanavan pohjalle kulkeutuvaa hiekkaa. Erämaa levittäytyi todella joka puolella ympärillämme. Keli oli hyvä. Aurinko paahtoi kuumasti pilvettömältä taivaalta. Lämpömittari näytti +28 astetta. Kaikki oli kuin unelmaa. Pitkin kanavan rantaa vasemmalla Arabian niemimaan erämaan usvassa näkyi joitakin palmuja, oikealla puolella oli pelkkää hiekka-aavikkoa. Port Saidista Suezille kulki myös rautatie. Näin muutaman täysin valkoisen junan porhaltavan raiteita edessään aura, joka puski tieltään raiteille kertynyttä erämaan hiekkaa."

"Laivamme kulki neljän solmun vauhdilla. Puolivälissä matkaa Suezin kanava laajeni noin kilometrin levyiseksi Timsahin järveksi. Sen pohjukassa sijaitsi Ismailian kaupunki, jonka edustalla seisoi kaksi junalauttaa junanvaunuineen. Rata johti täältä Kairoon ja Palestiinaan sekä edelleen kauas Istanbuliin. Täydet puuvillavaunut voitiin kuljettaa tällä tavoin suoraan Eurooppaan ilman ylimääräistä lastausta."

"Ismailia on muinainen kaupunki kameleineen ja raamatullisiin vaatteisiin pukeutuneine juutalaisineen ja arabeineen. Kovaa meteliä pitävät kauppiaat toimittivat asioitaan rannan tuntumassa. Näimme myös ensimmäiset burkhaan pukeutuneet naiset, mikä huvitti suuresti brittiläisiä kanssamatkustajiamme. Kamelinajajat pitelivät kädessään pitkää, kaarevaa keppiä. Kaikki talot oli rakennettu samaan itämaiseen tyyliin. Näin kaupungissa kaksi suurta moskeijaa ja eräs juutalaisnainen osoitti minulle kaupungin synagoogan."

"Myöhään illalla saavuimme 16 km pitkälle Isolle Katkerajärvelle. Laivan vauhti nousi 11 solmuun ja meitä vastaan tuli uusi laivajono. Olimme oman jonomme ensimmäisenä, ja johdatimme laivakaravaanin vain 10 metrin levyiseen uomaan. Oli jo pimeää, ja laivaamme valaistiin kolmella kirkkaalla valaisimella. Näin rannalla korkeita kiviaitoja, ja niiden takana kanavan pinnan alapuolella avautuvan aavikkotasangon. Matka kanavan läpi kesti 13 tuntia. Saavuimme arabien hallitsemalle Suezin alueelle paikkaan, jossa brittiläiset tullivirkailijat ja kanavan tullimaksujen kerääjät nousivat alukseen. Kun Suez tuhansine valoineen jäi taaksemme, kohtasimme Punaisenmeren."

Kovassa merenkäynnissä jossain päin matkaa. Kuva George de Godzinsky.

"Seuraavana aamuna heräsin likomärkänä hiestä. Laiva keinui melkoisesti, ja meri oli tumman sininen. Luoteistuuli puhalsi Arabian aavikolta ja vaahtopäiset aallot vyöryivät kohti laivan kylkiä. Avatessani ikkunan, kuiva ja kuuma tuuli syöksähti hyttiimme kuuden boforin voimalla. Auringon puolella olevan hyttimme lämpömittari näytti +31 astetta. Laitoimme Michelin kanssa tuulettimen päälle, mutta sen voima oli lähinnä symbolinen. Kaikki tuulettimet hyrräsivät ympäri vuorokauden tuottamatta lainkaan viilennystä. Kaukana vasemmalla aavikon rantaviiva katosi aallokossa välillä kokonaan näkyvistä, vain korkeiden keltaisten hiekkadyynien huiput jäivät näkyviin."

"Kuumuutta kesti kaksi päivää, ja se alkoi vähitellen käydä hermoille. Päivällä sen saattoi joten kuten sietää, mutta yöt olivat vaikeampia. Hiki valui noroina ja ilma oli tukahduttavan kuuma. Kylmä grogi, viski jäillä auttoi vain pienen hetken. Nukuimme käytännössä alasti ja aamun varhaisina tunteina menetimme unen kokonaan."

"Šaljapinit kärsivät myös kuumuudesta. Maestro otti kylvyn kerran tunnissa. Kaikki menettivät ruokahalunsa ja hiki valui jatkuvasti. Kaikki alkoivat laihtua. Laivan japanilainen miehistö ja jo aiemmin tropiikissa oleskelleet englantilaiset matkustajat sietivät kuumuutta helposti. Yhä uudelleen näin mielessäni kuvan Kaisaniemen puistosta, suksista ja luistinradasta, missä ystäväni ehkä paraikaa viilentyivät raikkaassa talvi-ilmassa. Halusin yksinkertaisesti sukeltaa tuulettimeen. Ystävällinen perämies lohdutti minua vakuuttaen että keli palaa normaaliksi heti kun saapuisimme Intian valtamerelle."

Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Harjoitukset maestron kanssa alkavat trooppisilla vesillä

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMINNEN 1953: PORT SAID OCH SUEZKANALEN  25-27 DECEMBER 1935

Karta The World 1935. Public domain.

Suomeksi

Under sin resa från Marseille, Frankrike, till Kobe, Japan, anlände fartyget Hakone Maru till Suezkanalens mynning vid Port Said på kvällen den 25 december och ankrade intill stadens vågbrytare.

På morgonen vaknade George de Godzinsky till ljudet av fartygets visselpipa och gick genast ut. "Runt fartyget fanns tiotals små båtar från vilka egyptiska köpmän erbjöd allehanda varor. Researrangörer sålde utflykter till pyramiderna och Kairo. För mig var en utflykt till pyramiderna alldeles för dyr, över 4 pund. En turisttur i Port Said skulle ha kostat 5 shilling, men jag och Michel bestämde oss för att utforska staden på egen hand på eftermiddagen. Impressarion Kasjuk gick inte i land alls, han hade feber, förmodligen på grund av vaccinationerna han hade fått."

Georges hyttkamrat, Shaljapins betjänt Michel, förbereder sig för att ta ett fotografi. Godzinskys familjearkiv.

Bäst att förbereda sig för det värsta! Godzinskys familjearkiv.

"Det första som fångade min blick var en stor moské. Som i andra orientaliska städer bodde lokalbefolkningen och nybyggarna i olika områden i Port Said. Stadens breda gator och boulevarder skuggades av de palmer som kantade dem. Lyxiga marmorhus sträckte sig så långt ögat kunde nå. Europeiska turister bodde på de många lyxhotellen i centrum. Fantastiska bilar körde på de asfalterade vägarna och överallt såg det oklanderligt ut. Svarthyade poliser dirigerade trafiken med vita handskar på händerna."

"Vi gick till en liten bar och beställde en egyptisk cocktail, shuruk busuk, en stark grön drink som doftade intensivt av nejlika. I baren fanns starkt sminkade europeiska kvinnor som vinkade oförskämt åt oss. Livet i Egypten verkade ganska lättsamt."

Fartygets lastning avslutades först klockan fyra på morgonen och Hakone Maru väntade på att få komma in i Suezkanalen.

"När jag vaknade klockan nio på morgonen märkte jag att fartyget fortfarande låg ankrat på samma plats. Från däck såg jag hur de två sista fartygen flöt ut ur kanalen, varefter det var vår tur att bege oss österut. Vår karavan bestod av 12 fartyg, varav vi var det fjärde."

Varor som lastas på fartyg i någon av hamnarna längs vägen. Foto George de Godzinsky.

Hakone Marus tur kom vid middagstid. "Alla som passerade betalade kanaltaxa för att antingen komma in i eller ut ur Indiska oceanen. Hakone Maru betalade 2000 pund för resan genom kanalen och 3000 för återresan till Europa. Framför oss gick först två italienska fartyg som transporterade militära trupper. Trupperna var på väg till Abessinien, Etiopien, där krig pågick. Jag undrade vad sådana transporter kostade italienarna. Ödet för dessa killar var sorgligt."

George mätte med ögonen allt han såg. "Början av Suezkanalen var mycket intressant. Den var bara cirka 35 meter bred. Mudderverk arbetade oavbrutet och grävde upp sand som samlades på kanalens botten från öknen. Öknen spred sig verkligen överallt runt oss. Vädret var bra. Solen brände varmt från en molnfri himmel. Termometern visade +28 grader. Allt var som en dröm. Längs kanalens strand, till vänster i Arabiska halvöns dimmiga öken, syntes några palmer, på höger sida var det bara sandöken. Från Port Said till Suez gick också en järnväg. Jag såg några helt vita tåg som dundrade fram på spåren med en plog framför sig som sköt bort ökensanden som samlats på spåren."

"Vårt fartyg färdades med en hastighet av fyra knop. Halvvägs utvidgades Suezkanalen till Timsahsjön, cirka en kilometer bred. I dess ände låg staden Ismailiya, framför vilken det stod två tågfärjor med tågvagnar ombord. Banan ledde härifrån till Kairo och Palestina och vidare långt till Istanbul. Fulla bomullsvagnar kunde på detta sätt transporteras direkt till Europa utan extra lastning."

"Ismailiya är en gammal stad med kameler och judar och araber klädda i bibliska kläder. Köpmän som förde mycket oväsen skötte sina affärer nära stranden. Vi såg också de första kvinnorna klädda i burka, vilket roade våra brittiska medpassagerare mycket. Kamelförarna höll en lång, böjd käpp i handen. Alla hus var byggda i samma orientaliska stil. Jag såg två stora moskéer i staden och en judisk kvinna indikerade mig var stadens synagoga låg."

"Sent på kvällen anlände vi till den 16 km långa Stora Bittersjön. Fartygets hastighet ökade till 11 knop och en ny fartygskö mötte oss. Vi var först i vår kö och ledde fartygskaravanen in i den bara 10 meter breda rännan. Det var redan mörkt, och vårt fartyg belystes av tre starka lampor. Jag såg höga stenmurar på stranden, och bakom dem en ökenplatå som öppnade sig nedanför kanalytan. Resan genom kanalen tog 13 timmar. Vi anlände till det arabiska området Suez, till en plats där brittiska tulltjänstemän och kanalavgiftsuppbördsmän gick ombord. När Suez med sina tusentals ljus låg bakom oss mötte vi Röda havet."

I hårt väder någonstans under resan. Foto George de Godzinsky.

"Nästa morgon vaknade jag genomblöt av svett. Fartyget gungade ganska mycket, och havet var mörkblått. En nordvästlig vind blåste från Arabiska öknen och vita vågor rullade mot fartygets sidor. När jag öppnade fönstret rusade en torr och varm vind in i vår hytt med sex beauforts styrka. Termometern i vår hytt på solsidan visade +31 grader. Jag och Michel satte på fläkten, men dess effekt var mest symbolisk. Alla fläktar surrade dygnet runt utan att ge någon svalka alls. Långt till vänster försvann öknens strandlinje ibland helt ur sikte i vågorna, bara topparna av de höga gula sanddynerna syntes."

"Värmen varade i två dagar, och den började så smått tära på nerverna. På dagen kunde man på något sätt stå ut med den, men nätterna var svårare. Svetten rann i strömmar och luften var kvävande het. En kall grogg, whisky med is, hjälpte bara en kort stund. Vi sov i princip nakna och under morgonens tidiga timmar förlorade vi sömnen helt."

"Shaljapinerna led också av värmen. Maestron tog ett bad en gång i timmen. Alla förlorade aptiten och svetten rann konstant. Alla började gå ner i vikt. Fartygets japanska besättning och de engelska passagerare som redan varit i tropikerna tålde värmen lätt. Om och om igen såg jag för mitt inre Kaisaniemi park, skidor och skridskobana, där mina vänner kanske just nu svalkade sig i den friska vinterluften. Jag ville helt enkelt dyka in i fläkten. En vänlig styrman tröstade mig och försäkrade att vädret skulle återgå till det normala så snart vi anlände till Indiska oceanen."

Läs nästa: Turnéminnen 1953: Repetitionerna med maestro börjar i tropiska vatten

Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky