Petrograd 1914-1920

Lokakuussa 1917 Leninin bolshevikit ja pääministeri Aleksandr Kerenskin kannattajat ottivat yhteen Petrogradin pääkadulla Nevski Prospektilla. Museovirasto / Karl Bulla

På svenska

Kolme viikkoa George de Godzinskyn syntymän jälkeen, heinä-elokuun vaihteessa 1914 puhkesi ensimmäinen maailmansota. Georgen kuutta ensimmäistä elinvuotta Petrogradissa - sodan sytyttyä Pietarin nimi muutettiin Petrogradiksi - varjostivat suursota, vallankumoukset helmikuussa ja lokakuussa 1917 sekä verinen sisällissota.

PIETARIN KEISARILLINEN KONSERVATORIO

Pietarin keisarillinen konservatorio, jossa George de Godzinskyn vanhemmat, Franciszek de Godzinsky ja Maria Neuscheller tapasivat, oli Venäjän arvostetuin musiikkioppilaitos. Pianotaiteilija Anton Rubinstein oli perustanut konservatorion 1861, ja ensimmäisten opiskelijoiden joukossa oli ollut ujo oikeusministeriön virkailija, 22-vuotias Pjotr Tšaikovski.

Franciszekin ja Marian opettajan, maailmankuulun pianotaiteilija Aleksandr Silotin ohella konservatorion nimekkäitä opettajia olivat viulisti Leopold Auer ja säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakov. Rimskin oppilaisiin kuuluivat Igor Stravinsky ja Sergei Prokofjev. Stravinsky jätti Pietarin 1910, kaksi vuotta Rimskin kuoleman jälkeen. Sergei Djagilevin Venäläisen baletin esitykset Tulilinnusta (1910), Petruškasta (1911) ja Kevätuhrista (1913) tekivät Stravinskystä nopeasti kansainvälisesti merkittävän säveltäjän.

Pietarin keisarillisen konservatorion rehtori, säveltäjä Aleksandr Glazunov 1905. Sibelius-museo / Herman Leiser.

Vuonna 1905 rehtoriksi oli valittu säveltäjä Aleksandr Glazunov, joka omisti seuraavat 25 vuotta elämästään konservatoriolle ja sen oppilaille. Glazunov oli legendaarinen hahmo, jolla oli tapana vaeltaa käytävillä ajatuksiinsa vaipuneena sikaria poltellen. Sikarin tuoksusta opiskelijat päättelivät, missä rehtori kulloinkin liikkui. Opiskelijoiden stipendirahastoa Glazunov tuki omasta palkkapussistaan. Prokofjevin mukaan Glazunov oli yleensä joko tapaamassa prokuraattoria vedotakseen jonkun vallankumoukselliseen toimintaan osallistuneen opiskelijan puolesta, jota uhkasi karkottaminen tai puolustamassa jotain lahjakasta juutalaista, jotta tämä saisi oleskeluluvan Pietariin.

Sergei Prokofjev, Pietarin keisarillisen konservatorion radikaali kauhukakara ja vallankumouksen todistaja vuonna 1918. Public Domain.

Toukokuussa 1914 Glazunov myönsi Prokofjeville, laitoksen radikaalille kauhukakaralle parhaiten valmistuneen pianistin Rubinstein-palkinnon. Prokofjev esitti loppututkinnossaan kaksi vuotta aiemmin säveltämänsä ensimmäisen pianokonserton. Konservatoriossa opiskeli yli 2500 nuorta muusikkoa, ja Prokofjev oli yksi niistä 108 opiskelijasta, jotka saivat opintonsa päätökseen keväällä 1914. Maria de Godzinsky o.s. Neuscheller ei kuulunut valmistuneiden joukkoon, sillä hän oli mennyt edellisvuonna naimisiin ja odotti viimeisillään esikoistaan.

Ensimmäinen maailmansota on syttynyt. Ss Rusj kuljettaa Helsingistä venäläisjoukkoja rintamalle.
 Helsingin kaupunginmuseo / Ivan Timiriasew.

MAAILMANSOTA SYTTYY - HEINÄ-ELOKUU 1914

Kolme viikkoa George de Godzinskyn syntymän jälkeen maailma mullistui. Heinäkuun 28. päivänä 1914 Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle. Venäjä, joka tuki slaavilaista Serbiaa suoritti 30. heinäkuuta liikekannallepanon, minkä seurauksena Saksa, joka puolestaan tuki Itävalta-Unkaria, julisti 1. elokuuta sodan Venäjälle.

Pietarilaiset osasivat odottaa sotaa, vaikka olivat epäuskoisia, että se todella alkaisi. Tsaari Nikolai II:n ilmoitus sodan alkamisesta otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan. Palatsiaukio täyttyi ihmisistä, jotka kantoivat keisarin kuvia, ikoneita ja Venäjän lippuja. Kun tsaari ja tsaaritar Aleksandra ilmestyivät Talvipalatsin parvekkeelle, väkijoukko lankesi polvilleen ja alkoi veisata hymniä Jumala keisaria varjelkoon. Pietarin valtasi isänmaallinen kiihko. Saksalaisten kauppoja ryöstettiin ja suuret valurautahevoset Saksan lähetystön katolta syöstiin alas. Sodan arveltiin kestävän korkeintaan kolme kuukautta.

Talvipalatsin aukio. Museovirasto.

Tsaari Pietari Suuri oli aikoinaan antanut perustamalleen kaupungille hollanninkielisen nimen apostoli Pietarin mukaan Sankt-Peterburg. Elokuussa 1914 nimi kalskahti liian saksalaiselta, ja Nikolai II venäläisti sen muotoon Petrograd.

Venäjällä oli aluksi menestystä sodassa, ja Petrogradissa odotettiin omien joukkojen ehtivän Berliiniin jo jouluksi. Syksyn jälkeen onni kääntyi. Kun sotaa oli käyty vuosi, Venäjä oli menettänyt taisteluissa puolitoista miljoonaa miestä kaatuneina, haavoittuneina ja vangeiksi joutuneina. Kaupungilla alkoi kiertää huhuja aseiden ja ampumatarvikkeiden puutteesta, epäpätevistä ja pelkurimaisista kenraaleista sekä varastelevista, lahjuksia ottavista huoltojoukoista. Katukuvaan ilmestyi pakolaisia ja haavoittuneita. Ruuasta alkoi olla puutetta.

RASPUTININ MURHA - JOULUKUU 1916

Heikosta sotamenestyksestä huolimatta Nikolai II ei suostunut nimittämään duuman kansanedustajista koottua hallitusta, vaan jätti maan johtamisen saksalaissyntyiselle tsaarittarelle ja tämän suosikille, munkki Grigori Rasputinille. Kaduilla pilkattiin keisaria: “Hänen vaimonsa hallitsi valtiota, ja Rasputin vallitsi häntä. Rasputin inspiroi, keisarinna määräsi, keisari totteli.” Nikolai itse viihtyi parhaiten upseeriensa seurassa yleisesikunnassa Mogiljovissa 800 kilometrin päässä pääkaupungista.

Arvovaltaisia vieraita pääsiäisyönä paaston jälkeen munkki Rasputinin luona. Grigori Rasputin toinen vasemmalta. Museovirasto / Karl Bulla.

Joulukuun 30. päivänä 1916 kolme salaliittolaista, ruhtinas Feliks Jusupov, suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš ja juutalaisvastaisten mustasotnialaisten johtaja Vladimir Puriškevitš murhasivat yhteistuumin munkki Rasputinin. Keisarinnan suosikki yritettiin tappaa ensin myrkytetyillä leivoksilla, sitten ampumalla ja viimeisenä keinona hukuttamalla avantoon Nevan sillan alle. Rasputinin kuolema ei kuitenkaan kääntänyt tapahtumien suuntaa.

Nikolai II oli täysin vakuuttunut, että kansa ja armeija jumaloivat häntä. Keisarilta puuttui kuitenkin kyky hallita suunnatonta maataan. Lisäksi hän osoitti välinpitämättömyyttä kansan kärsimyksiä kohtaan.

Tammikuussa 1917 Petrogradin köyhissä kaupunginosissa alkoi esiintyä levottomuuksia, ihmisillä ei ollut leipää. Samaan aikaan pääkaupungin rikkaat jatkoivat huvitteluaan kuin sotaa ja puutetta ei olisikaan. Samppanja virtasi tanssiaisillallisilla, jotka jatkuivat aamunkoittoon. Yleisö saapui Mariinski-teatteriin yhä edelleen häikäisevästi pukeutuneena. Stravinsky on kuvannut nuoruutensa Mariinskia: “Kun astuin tuohon sinisen ja kullan sävyttämään, raskaasti parfyymille tuoksuvaan halliin, tuntui siltä kuin olisin astunut kaikkein pyhimpään temppeliin.”

Vasemmalla Nikolai II:n kansantalo ja oikealla puiden takana Mariinski-teatteri. Igor Stravinsky kutsui Mariinskia "kaikkein pyhimmäksi temppeliksi". Museovirasto.

VALLANKUMOUS - HELMIKUU 1917

Perjantaina 24. helmikuuta 150 000 työläistä meni lakkoon. Kymmenentuhatta mielenosoittajaa kerääntyi Nevan pohjoisrannalle, missä esivalta esti heiltä pääsyn jokea ylittäville silloille. Paikalle osunut Prokofjev kirjoitti päiväkirjaansa: “Anitškovin sillalle kokoontui väkeä, enimmäkseen työläisiä lyhyissä takeissaan ja pitkissä saappaissaan. Kasakkapartioita ratsasti ohi, kymmenisen kasakkaa Liteinyin suuntaan. Siellä oli varsinainen mielenosoitus. Työläisiä oli joukoittain, kadut tukossa ihmispaljoudesta. Kasakat pidättelivät väkijoukkoa varovaisin ottein hevosillaan.”

Lauantaina 25. helmikuuta yhä suuremmat ja vihaisemmat väkijoukot ryöstivät leipomoita ja kantoivat punaisia banderolleja, joissa solvattiin tsaaritarta. Väkijoukko lauloi Marseljeesia huutaen: “Alas tsaari! Alas sota!” Kun tieto levottomuuksista tavoitti tsaarin Mogiljovissa, hän käski tukahduttaa järjestyshäiriöt viipymättä.

Tsaari Nikolai II vuonna 1915. Museovirasto.

Sunnuntaina 26. helmikuuta mielenosoittajat tunkeutuivat kaupungin keskustaan, ja enemmistö sotilaista kieltäytyi ampumasta väkijoukkoja. Duuman puheenjohtaja sähkötti tsaarille: “Toimenpiteisiin on ryhdyttävä heti, sillä huomenna on liian myöhäistä. Käsillä ovat viimeiset hetket, jolloin maan ja keisarihuoneen kohtalo ratkaistaan.” Nikolai jätti hätähuudon omaan arvoonsa.

Maanantaina 27. helmikuuta mielenosoittajat suuntasivat duuman kokoontumispaikalle Taurian palatsiin. Mukana oli rykmentti kapinoivia sotilaita, jotka kehottivat palatsiin majoitettua rykmenttiä liittymään joukkoonsa. Kohta molemmat rykmentit jakoivat varastoistaan aseita työläisille.

Kapina oli muuttunut vallankumoukseksi. Sen ymmärsi myös Tšaikovskin Jevgeni Onegin -oopperan harjoituksista palaava Prokofjev: “Kuuntelin kiivasta kivääritulta Liteinyin suunnasta. Kysyin lähellä seisovalta työläiseltä, voisinko jatkaa matkaa Fontankan rantaan. Hän vastasi rauhoittavasti, että menkää toki, meikäläiset ovat vallanneet tämän alueen. Ketkä meikäläiset? minä kysyin. Kiväärein varustautuneet työläiset ja puolta vaihtaneet sotilaat, hän vastasi.”

Tiistaina 28. helmikuuta Prokokofjev oli jälleen Fontankalla: “Ikkunoita rikottiin ja raamit heitettiin liekkeihin niin että rytisi. Rovioon heitettiin myös kaikenlaisia taloustavaroita ja huonekaluja, vihreä sohva, pöytäliinoja ja kokonaisia kaappeja täynnä papereita paiskattiin kadulle. Järjestyspoliisin päälliköiden koteja ryöstettiin. Väkijoukko mekasti vahingoniloisena. Ihmiset huusivat: “Verenimijä! Imet meidän vertamme!”

Mielenosoittajia Saksan lähetystöpalatsin edustalla keväällä 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

KEISARI LUOPUU KRUUNUSTA

Mogiljovissa Nikolai ymmärsi viimein, ettei kyennyt hallitsemaan tilannetta. Hän taipui vastahakoisesti kenraaliensa ehdotukseen luopua kruunusta. Valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle.

Keisarin luovuttua vallasta vihaiset väkijoukot repivät julkisista rakennuksista monarkian symboleja, keisarin kaksipäisiä kotkia. Aseistautuneet joukkiot kiersivät varakkaiden asuinalueilta etsimässä vastavallankumouksellisia. Prokofjev näki, kuinka kapinalliset kaahasivat varastamillaan henkilöautoilla: “Autot olivat täynnä sotilaita ja työläisiä, pistimet sojottivat ja punaliput liehuivat.” Etsinnät olivat tekosyy ryöstelylle ja väkivallalle. Upseerit piilottelivat asunnoissaan siviilivaatteissa, jotta heitä ei hakattaisi ja tapettaisi.

Talvipalatsin aidan keisarilliset vaakunat ja nimikirjaimet on verhottu vallankumouksen merkiksi sotilasmantteleilla ja punaisilla vaatteilla. Museovirasto / Karl Bulla.

LENIN PALAA VENÄJÄLLE - HUHTIKUU 1917

Huhtikuussa 1917 Vladimir Iljitš Uljanov eli Lenin palasi maanpaosta Petrogradiin. Hän edusti Venäjän sosialidemokraattisessa puolueessa bolševikkeja. Vaikka bolševikit olivat vain pieni ryhmä verrattuna sosialistivallankumouksellisiin, Leninistä tuli nopeasti yksi kaupungin näkyvimmistä poliitikoista. Hän tavoitteli ehdotonta valtaa ja piti sisällissotaa välttämättömänä. Puhuessaan väkijoukoille Lenin vaati sodan lopettamista, parjasi vihaamiaan pankkiireja, tehtaanomistajia ja suurmaanomistajia sekä lupasi hyvinvointia heti, kun porvaristo oli kukistettu. Hän sai väsyneet, nälkäiset joukot uskomaan, että Venäjän mittaville ongelmille löytyisi pikainen ratkaisu.

Bolševikit lähtivät kaduille kantaen iskulausetta: “Alas väliaikainen hallitus, kaikki valta neuvostoille!” Kun myös väliaikaisen hallituksen kannattajat järjestivät omia mielenosoituksiaan, seurasi väkivaltaisia yhteenottoja. Monille helmikuun vallankumousta kannattaneille yleinen sekasorto oli ankara pettymys.

Väliaikaisen hallituksen pääministeri Aleksandr Kerenski pelkäsi bolševikkien kapinoinnin provosoivan monarkisteja ja siirrätti heinäkuussa keisarillisen perheen Siperian Tobolskiin.

Sotamiesedustajia kokouksessa Valtakunnan duumassa keväällä 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

BOLŠEVIKKIEN VALLANKAAPPAUS - LOKAKUU 1917

Lokakuun 25. päivän aamuna Petrogradissa liimattiin julisteita, joissa vaadittiin väliaikaisen hallituksen kumoamista ja vallan siirtämistä neuvostoille.

Samana iltana Mariinski-teatterissa tunnelma ennen Tshaikovskin Pähkinänsärkijä-balettia oli kiihtynyt. Bolševikkien odotettiin hyökkäävän Talvipalatsiin, missä väliaikainen hallitus kokoontui. Samalla hetkellä, kun musiikki alkoi, jyrähti ja yleisö hyppäsi penkeistään. Talvipalatsia vastapäätä risteilijä Aurora oli ampunut merkkilaukauksen.

Bolševikit hyökkäsivät palatsiin ja vangitsivat väliaikaisen hallituksen. Lenin julisti Smolnassa, että oli aika ryhtyä rakentamaan sosialistista valtiota.

Bolshevikkien edustaja puhuu kansalle Iisakin kirkon edustalla vappuna 1917.
Museovirasto / Karl Bulla.

KAAOS BOLŠEVIKKIKUMOUKSEN JÄLKEEN - 1918

Ne, jotka ymmärsivät lähteä Venäjältä ennen bolšhevikkien vallankaappausta ja heti sen jälkeen, ehtivät vielä rajan yli Suomeen. Bolševikkikumouksen jälkeen elämä Petrogradissa muuttui kaaokseksi.

Bolševikit, jotka aiemmin olivat vastustaneet kuolemanrangaistusta, vaativat jo tammikuussa 1918 kuolemantuomioita vastavallankumouksellisille ja pakkotyötä vältteleville porvareille. Kuolemantuomion syyksi kelpasi julisteiden levittäminen, veronkierto, ulkonaliikkumiskiellon rikkominen ja kauppiaiden kohdalla pidätyksen vastustaminen.

Helmikuussa 1918 Lenin antoi perustamalleen salaiselle poliisille Tšekalle valtuudet kiduttaa ja tappaa ilman oikeudenkäyntiä. Tšekistien oli helpompi jakaa kuolemantuomioita kuin tutkia vangittuja. Tšekan johtaja kutsui vapaaehtoisia talkoisiin tarkastamaan porvariskoteja. Kutsuun vastasi 20 000 työläistä, matruusia ja puna-armeijan sotilasta. Laadittiin rekistereitä eri kaupunginosista, taloista, asukkaista, porttivahdeista ja talonmiehistä. Punakaarti saartoi korttelin kerrallaan, ja Tšeka tunkeutui taloihin pidättämään upseereita ja porvareita.

Petrogradin asukkaat elivät jatkuvassa pelossa. Siististi pukeutunut kansalainen saatettiin pidättää keskellä katua ja pakottaa luovuttamaan vaatteensa. Miehellä silmälasit tai tärkätty paidankaulus, naisella hattu riittivät tekemään hänestä porvarin.

Tutkintavankila Shpalernaja hävityksen jälkeen 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

NEUVOSTO-VENÄJÄ IRTAUTUU MAAILMANSODASTA - MAALISKUU 1918

Sota Saksaa vastaan jatkui sekasorron keskellä. Maaliskuun 1918 alussa saksalaiset olivat edenneet Viron rajalle Narvaan 150 kilometrin päähän pääkaupungista. Huhuttiin, että Lenin seurueineen valmisteli pakoa Moskovaan. Samana päivänä, 10. maaliskuuta, kun bolševikit julistivat huhun olevan valhetta, Leninin hallitus poistui erikoisjunalla Moskovaan.

Leninillä oli kiire irrottautua sodasta. Maaliskuun 16. päivänä bolševikit tekivät erillisrauhan Saksan kanssa. Petrograd säästyi miehitykseltä. Brest-Litovskin rauhansopimuksessa Venäjä luopui Baltian maista, Puolasta, Suomesta ja Ukrainasta.

Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan pääkaupungiksi tuli Moskova, ja valtionjohto siirtyi Kremliin. Samalla bolševikkipuolueesta tuli kommunistinen puolue. Kalenterissa hypättiin 13 päivää eteenpäin, kun siirryttiin juliaanisesta kalenterista lännessä käytössä olevaan gregoriaaniseen kalenteriin.

PAKOLAISAALTO VYÖRYY LÄNTEEN

Vielä vuoden 1918 alussa Petrogradiin jääneet aristokraatit ja porvarit toivoivat, että bolševikkivalta sortuisi omaan mahdottomuuteensa. Kaaos ja väkivalta saivat heidät kuitenkin vakuuttuneiksi, että oli pakko paeta. Yksi toisensa jälkeen jätti maan, joukossa muun muassa muusikot Sergei Prokofjev, Leopold Auer ja Aleksandr Siloti. Jotkut harvat kulttuurihenkilöt kuten runoilija Anna Ahmatova ja Aleksandr Glazunov uhrautuivat tietoisesti ja kieltäytyivät pakenemasta.

Runoilija Anna Ahmatova 1926. Public Domain.

Pakomatka Petrogradista suuntautui etelään, Krimille, Kiovaan ja Novotšerkasskiin, sillä Suomessa oli käynnissä keväällä 1918 sisällissota. Pakenijat toivoivat viimeiseen saakka, että valkoiset kenraalit vapaaehtoisarmeijoineen pelastaisivat Venäjän itseltään.

Pakolaisaallon myötä lähes puolitoista miljoonaa koulutettua venäläistä siirtyi länteen. Monet ajattelivat, että maanpako kestäisi vain hetken. Neuvostohallitus suhtautui pakenijoihin uhkailemalla ja pilkkaamalla, jokainen loikkaus länteen oli vihamielinen petos.

KYLMÄÄ JA NÄLKÄÄ - KEVÄT 1918

Entisessä pääkaupungissa viranomaiset poistivat patsaita ja toivat tilalle vallankumouksen symboleja. Talvinen Petrograd kurjistui silmissä. Yksityisyritteliäisyys oli kielletty, kaupat kiinni ja ikkunat rikottu. Tehtaat seisoivat kylmillään, ja niiden työttömät ja nälkäiset työntekijät varastivat raaka-aineita. Säännöstelykupongeilla sai palan surkeaa leipää, öljyä ja paleltuneita perunoita. Köyhimmät penkoivat syötävää rottia kuhisevista roska-astioista. Kaduilla, toreilla ja silloilla lojui nälkiintyneitä hevosenraatoja, joista yön turvin käytiin leikkaamassa palasia.

Sähköt olivat poikki, lamppuihin ei riittänyt kaasua eikä öljyä. Ihmiset nukkuivat jääkylmissä asunnoissa turkit päällä. Polttopuut revittiin hylätyistä taloista, minkä lisäksi rautakaminoihin heitettiin kirjoja, huonekaluja ja irti väännettyjä lattialautoja. Putket ja vesiklosetit jäätyivät. Entiseen palatsiin majoittuneet Kronstadtin matruusit hakkasivat reiän lattiaan ja käyttivät alempaa kerrosta käymälänä. Kun sää keväällä lauhtui, löyhkää seurasivat kulkutaudit, pilkkukuume ja kolera.

Petrogradin asukasmäärä laski jyrkästi. Kun 1915 Pietarissa oli 2 347000 asukasta, kesäkuun 2. päivänä 1918 luku oli alle 1,5 miljoonaa.

PUNAPAKOLAISEN ENSIVAIKUTELMIA - KEVÄT 1918

Loppukeväästä 1918 Petrogradiin alkoi tulvia pakolaisia Suomesta, kun sisällissodan hävinneet punaiset tungeksivat kaupunkiin. Huhtikuussa juna toi punaisen tullimiehen, säveltäjä Knut Kankaan tovereineen (Lue Knut Kankaan koko tarina Pakolaisena Venäjällä 1918-1920): “Huomiomme kiintyi toinen toisensa vieressä oleviin suuriin kauppa- ja liikehuoneustoihin, jotka kaikki olivat vahvasti suljetut. Ikkunoiden päällä paksut lautaluukut ja ovet suojattu poikittain sijoitetuilla rautatangoilla. Varsinainen liike-elämä näytti olevan lamassa. Katukauppa sen sijaan rehoitti sitä valtavammin. "

Nevski Prospektilla Kankaalle avautui uskomaton näky: "Oli siinä vilinää. Autoja, hevosia, raitiotievaunuja ja ihmisiä kuhisi sanomattomalla rohkeudella kirjavassa sekamelskassa. Käännyimme jatkamaan matkaamme pitkin Nevskiä. Siinä ilmestyi eteemme näkemyksiä, jotka eivät hevin unohdu. Kadulla, erään suuren kivimuurin pääkäytävän ovenpielessä, istui maassa harmaahapsinen kenraali kaupitellen kengännauhoja. Hänen vieressään yhtä harmaantunut rouva, luultavasti aviokumppani, helmassaan tarjotin missä muutamia pieniä vehnäleivoksia. Kuljimme hiljalleen eteenpäin. Pitkin seinänvierustoja makasi tuo yhteiskunnan kurjin osa. Jalattomia, kädettömiä sotainvaliideja. Joku oli menettänyt kaikki raajansa, ettei ollut muuta kuin varsinainen ruumis minkä yläpäässä pää, jossa olevat kasvot herättivät katkeraa sääliä. Oli rujoa rampaa, sokeita ja mielipuolia.”

Vallankumoushautajaiset Petrogradissa huhtikuussa 1917, kun ruumisarkkuja vielä riitti. Ensimmäistä arkkua kannetaan hautaan Marskentällä. Museovirasto / Karl Bulla.

Kesällä Kangas joutui todistamaan sairaaloista lähteviä ruumisvaunujen jonoja: “Ei ehditty edes arkkuja tehdä niin paljon kuin tarvittiin. Aluksi mätettiin kaksi, jopa kolmekin vainajaa samaan laatikkoon. Käytettiin hautausmaalla tyhjennettävänä useampi eri kerta. Lopuksi ei ollut arkkuja laisinkaan. Ruumiit ladottiin paljaille kärrynlavoille kuin halot. Hyllyvän kuonan päälle vedettiin niinimatto peitteeksi kun sitä kuumana kesäpäivänä läpi kaupungin kuletettiin. Pakolaislapset, jotka kävivät läheisellä Uspenskin ruumisasemalla katsomassa kun näitä kalman kuormia purettiin rautatievaunuihin, kertoivat kuinka rautakoukuilla viskottiin “suurimahaisia” porvareita vaunuihin kuin silakoita yhteen kasaan.”

TELOITUKSIA - KESÄ 1918

Heinäkuun 17. päivän vastaisena yönä bolševikit murhauttivat Jekaterinburgissa Ipatjevin talon kellarissa Nikolai II:n ja hänen perheensä. Tsaarin ja tsaaritar Aleksandran kanssa teloitettiin ampumalla heidän neljä tytärtään, suuriruhtinattaret Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia, kruununperijä Aleksei ja perhettä vankeuteen vapaaehtoisesti seuranneet kamarineito Anna Demidova, perhelääkäri Botkin, kokki Haritonov sekä palvelija Trupp.

Tsaari Nikolai II perheineen vuonna 1915. Museovirasto.

Elokuun 30. päivänä Petrogradissa entinen tykistökoulun kadetti ampui Tšekan johtajan kostoksi parhaan ystävänsä teloituksesta. Neuvostoviranomaiset olivat vakuuttuneita, että teon takana oli salaliitto. Kostoksi Tšeka teloitti umpimähkäisesti 500 panttivankia, minkä jälkeen kostotoimet vaativat vielä 1300 uhria ja 6229 panttivankia.

KYLMÄ JA NÄLKÄ JATKUU - TALVI 1919

Talven 1919 lähestyessä kaupungin ruokasäännöstely porrastettiin. Eniten saivat puna-armeijan sotilaat ja teollisuustyöläiset. Porvarin annos oli niin pieni, ettei sillä pysynyt hengissä, vaan oli vaihdettava omaisuutta ruokaan mustassa pörssissä Suharevkan torilla.

Nälkää näkevät odottivat tyhjien jakelupisteiden edessä ruoka-annoksiaan pakkasessa loputtomissa jonoissa. Jotkut repivät lihaa kuolleista hevosista, söivät kissoja, koiria ja rottia. Homehtuneet leivänkannikat, mädäntyneet ja jäätyneet jätteet eivät riittäneet ravinnoksi. Ihmisiä kuoli nälkään jalkakäytäville, eikä muilla ollut voimia kuljettaa ruumiita haudattavaksi.

Kirjojen ja huonekalujen polttaminen uuneissa ei enää riittänyt lämmittämään asuntoja. Monet rakensivat sisälle lasten leikkiluolia muistuttavia telttoja levittäen mattoja tuolien päälle. Ihmisiä paleltui koteihinsa kuoliaaksi, ja moni vainaja sai jäädä sänkyynsä odottamaan kevättä ja ilmojen lauhtumista.

GLAZUNOV LAIHTUU JA TAISTELEE KONSERVATORION PUOLESTA

Petrogradiin jäänyt Aleksandr Glazunov taisteli sitkeästi konservatorion puolesta uhkaavaa tuhoa vastaan. Glazunov koki ankarat ajat yhdessä opiskelijoidensa kanssa. Hän laihtui ja kävi niin riutuneeksi, että kulunut puku roikkui hänen ennen jyhkeän olemuksensa yllä.

Glazunovin kansainvälinen maine oli kuitenkin tehnyt bolševikkeihin vaikutuksen, ja ankeimpina aikoinakin rehtorin onnistui järjestää oppilailleen ylimääräisiä ruoka-annoksia. Glazunov järjesti ruokaa muun muassa lahjakkaalle 13-vuotiaalle Dmitri Šostakovitšille, joka aloitti sävellysopinnot konservatoriossa 1919.

Nuori Dmitri Shostakovitsh. Public Domain.

SISÄLLISSOTA - VUOSI 1919

Maaliskuussa 1919 Petrogradin Putilovin tehtaalla puhkesi mielenosoituksia. Lenin määräsi Tšekan vastatoimiin; 900 työläistä pidätettiin ja 200 teloitettiin. Toukokuussa kenraali Laidoner lähestyi Petrogradia valkoisen pohjoisarmeijakunnan ja inkeriläispataljoonan kanssa. Lenin lähetti Stalinin estämään valtauksen. Stalin militarisoi kaupungin, pani työläiset harjoittelemaan aseiden käyttöä ja pidättämään oletetut viholliset.

Kesäkuussa virolainen merijalkaväki onnistui tekemään maihinnousun puna-armeijan etulinjan taakse. Hätääntynyt bolševikkijohto pelkäsi Petrogradissa piilottelevien valkoisten auttavan hyökkääjiä. Kesäkuun 12. ja 13. päivän välisenä yönä Tšeka kokosi Stalinin käskystä 15 000 miehen osaston tekemään joukkopidätyksiä. Puna-armeijan karkureita ja entisiä upseereita perheineen pidätettiin, satoja ihmisiä ammuttiin.

Vuonna 1919 pidätettyjen joukossa olivat myös 5-vuotiaan George de Godzinskyn isä Franciszek ja äidinisä Maximilian Othmar Neuscheller. Franciszek vapautettiin, mutta Neuscheller murhattiin elokuussa moskovalaisessa raitiovaunussa.

Lokakuussa valkoinen kenraali Nikolai Judenitš aloitti hyökkäyksen Petrogradiin Narvasta käsin. Puna-armeija yllätettiin ja suurin osa alokkaista antautui tai karkasi. Kymmenessä päivässä Judenitšin joukot saavuttivat Tsarskoje Selon, josta oli enää 25 kilometriä kaupungin keskustaan.

Tieto lähestyvistä valkoisista kantautui myös suomalaisen punapakolaisen Knut Kankaan korviin: “Syntyi yleinen hämminki kuin karhotussa muurahaispesässä. Kaupungin hienosto hääri aamusta iltaan kuumeentapaisella kiireellä. Heidän silmistään ja olemuksestaan leimusi pidätetty ilo ja toivorikkaus. Kaupungin puolustukseen ryhdyttiin kiireellä. Tehtaat ja työpajat mitä käynnissä oli, suljettiin ja väestö mobiloitiin sotajalalle. Virastot ja koulut toimivat vielä päivisin, mutta yön ajaksi velvoitettiin niissä oleva virkakunta suorittamaan vahtipalvelusta ja yöpymään kasarmeihin, ollakseen vaaran lähestyessä heti saatavissa. Vangitsemisia ja kotitarkastuksia tehtiin joka yö.”

Tällä kertaa Lenin lähetti Trotskin panssarijunalla Petrogradiin. Kangas kuunteli Pietari-Paavalin linnoituksesta kantautuvaa tykkien jyskettä: “Ikkunaruudut vapisivat ja tuntui, että ratkaisu on tullut. En voinut nukkua tuona yönä lainkaan. Odottelin koska kaduilta kuuluu kivääri- ja kuularuiskun rätinää. Sitä en kuitenkaan kuullut. Aamuyö oli jo aivan hiljaista. Päivänkoitteessa menin kadulle, missä kuulin että Judenitš on kääntynyt ympäri mennen pikamarssia takaisin kohti Narvaa.”

Judenitšin vetäytyvien joukkojen vanavedessä pakeni tuhansia siviilejä, jotka olivat haaveilleet valkoisen armeijan vapauttavan Petrogradin.

Neva ja Pietari-Paavalin linnoitus. Tampereen historialliset museot / Ernst G. Svanström.

GODZINSKYJEN PAKO - HELMIKUU 1920

Vankilasta vapauduttuaan Franciszek de Godzinsky ryhtyi oitis järjestämään perheensä pakoa Suomeen. Kolmen yrityksen jälkeen neljäs pakomatka helmikuussa 1920 onnistui. Sillä kertaa Godzinskyjen reitti kulki läpi lumisten metsien ja pitkin Laatokan rantaa.

Petrogradin asukasluvun jyrkkä alamäki jatkui, elokuussa 1920 kaupungissa oli enää 799 000 asukasta. Se oli vain 39% vallankumousta edeltäneestä asukasmäärästä.

Marraskuussa 1920 sisällissota Venäjällä päättyi, punaiset julistautuivat voittajiksi.


GLAZUNOV JÄTTÄÄ NEUVOSTOLIITON - 1928

Vuonna 1928 Aleksandr Glazunov matkusti Wieniin osallistuakseen Schubert-vuoden juhlallisuuksiin. Glazunov vetosi heikkoon terveyteensä, eikä palannut enää takaisin Neuvostoliittoon. Hän asettui monien venäläisemigranttien tavoin Pariisiin.

Glazunovin työtä Leningradin konservatoriossa jatkoi Maksimilian Steinberg, Rimski-Korsakovin oppilas ja vävy, josta tuli nyt nuoren Šostakovitšin opettaja.

Glazunov kuoli Pariisin lähistöllä 70-vuotiaana maaliskuussa 1936.

Leningradin konservatorion rehtori Aleksandr Glazunov 1920-luvulla. Sibelius-museo.

Lue seuraavaksi Godzinskyjen pako Pietarista Suomeen
 

Lue myös punaisen tullimiehen ja säveltäjän Knut Kankaan koko tarina Pakolaisena Venäjällä 1918-1920.

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

PETROGRAD 1914-1920

 

I oktober 1917 drabbade Lenins bolsjeviker och anhängare till premiärminister Alexander Kerenskij samman på Petrograds huvudgata Nevskij Prospekt. Museiverket / Karl Bulla.

Tre veckor efter George de Godzinskys födelse, i månadsskiftet juli-augusti 1914, bröt första världskriget ut. De första sex åren av Georges liv i Petrograd (efter krigsutbrottet döptes S:t Petersburg om till Petrograd) överskuggades av det stora kriget, revolutionerna i februari och oktober 1917 och det blodiga inbördeskriget.

KEJSERLIGA KONSERVATORIET I ST PETERSBURG

Kejserliga konservatoriet i S:t Petersburg, där George de Godzinskys föräldrar, Franciszek de Godzinsky och Maria Neuscheller, träffades, var Rysslands mest prestigefyllda musikskola. Den grundades 1861 av pianisten Anton Rubinstein och bland de första eleverna fanns den blyge 22-årige Pjotr Tjajkovskij, tjänsteman vid justitiedepartementet.

Vid sidan av Franciszek och Marias lärare, den världsberömde pianisten Aleksandr Silot, var violinisten Leopold Auer och kompositören Nikolaj Rimskij-Korsakov andra framstående lärare vid konservatoriet. Bland Rimskijs elever fanns Igor Stravinskij och Sergej Prokofjev. Stravinskij lämnade S:t Petersburg 1910, två år efter Rimskijs död. Sergej Dzjagilevs ryska balettuppsättningar av Eldfågeln (1910), Petrusjka (1911) och Våroffer (1913) gjorde snabbt Stravinskij till en internationellt betydelsefull kompositör.

Aleksandr Glazunov, kompositör och rektor för kejserliga konservatoriet i S:t Petersburg 1905. Sibeliusmuseumet / Herman Leiser.

År 1905 valdes kompositören Aleksandr Glazunov till rektor och ägnade de kommande 25 åren av sitt liv åt konservatoriet och dess studenter. Glazunov var en legendarisk figur som brukade vandra omkring i korridorerna, försjunken i tankar och rökande en cigarr. Av cigarrdoften kunde studenterna avgöra var rektorn befann sig vid varje givet tillfälle. Glazunov stödde studenternas stipendiefond med sin egen lön. Enligt Prokofjev brukade Glazunov antingen träffa prokuratorn för att plädera för en student som hade deltagit i revolutionära aktiviteter och hotades av utvisning, eller försvara en begåvad jude för att få uppehållstillstånd i S:t Petersburg..

Sergej Prokofjev, en radikal skräckunge vid Kejserliga konservatoriet i S:t Petersburg och ett vittne till revolutionen 1918. Public Domain. 

I maj 1914 tilldelade Glazunov Prokofiev, institutionens radikala skräckunge, Rubinsteinpriset för den bästa pianisten som utexaminerats. Prokofiev framförde sin första pianokonsert, som han hade komponerat två år tidigare, vid sin slutexamen. Mer än 2.500 unga musiker studerade vid konservatoriet och Prokofiev var en av de 108 studenter som tog examen våren 1914. Maria de Godzinsky, född Neuscheller, var inte bland de utexaminerade, eftersom hon hade gift sig året innan och väntade sitt första barn.

Första världskriget hade brutit ut. Ss Rusj transporterar ryska trupper från Helsingfors till fronten. Helsingfors stadsmuseum / Ivan Timiriasew.

FÖRSTA VÄRLDSKRIGET BRYTER UT - JULI-AUGUSTI 1914

Tre veckor efter George de Godzinskys födelse förändrades världen. Den 28 juli 1914 förklarade Österrike-Ungern krig mot Serbien. Ryssland, som stödde det slaviska Serbien, mobiliserade den 30 juli och Tyskland, som stödde Österrike-Ungern, förklarade krig mot Ryssland den 1 augusti.

Invånarna i S:t Petersburg visste att de kunde förvänta sig krig, även om de inte trodde att det faktiskt skulle bryta ut. Tsar Nikolaj II:s krigsförklaring möttes dock med entusiasm. Palatstorget fylldes av människor som bar på bilder av kejsaren, ikoner och ryska flaggor. När tsaren och tsarinnan Alexandra dök upp på Vinterpalatsets balkong föll folkmassan på knä och började sjunga psalmer som ”Gud bevare kejsaren”. S:t Petersburg överväldigades av patriotisk glöd. Tyska butiker plundrades och stora gjutjärnshästar kastades ner från taket på den tyska ambassaden. Kriget förväntades inte vara längre än tre månader.

Vinterpalatsets torg. Nationalmuseet.

Tsaren Peter den store hade en gång gett den stad han grundat det holländska namnet Sankt-Petersburg, efter aposteln Petrus. I augusti 1914 tyckte han att namnet lät för tyskt, och Nikolaj II förryskade det till Petrograd.

Ryssland var inledningsvis framgångsrikt i kriget och Petrograd räknade med att de egna trupperna skulle nå Berlin före jul. Efter hösten vände dock utvecklingen. Efter ett års krig hade Ryssland förlorat en och en halv miljon män, dödade, sårade och tillfångatagna i striderna. Rykten om brist på vapen och ammunition, inkompetenta och fega generaler samt tjuvaktiga och mutande förrådstrupper började cirkulera i staden. Flyktingar och sårade dök upp på gatorna. Det uppstod brist på mat.

MORDET PÅ RASPUTIN - DECEMBER 1916

Trots sin dåliga militära meritlista vägrade Nikolaj II att utse en regering bestående av dumaledamöter och lämnade landet till den tyskfödde tsarmunken Grigorij Rasputin, hans favorit. På gatorna hånades kejsaren: ”Hans fru styrde staten, och Rasputin styrde honom. Rasputin inspirerade, kejsarinnan beordrade, kejsaren lydde.” Nikolaj själv trivdes bäst i sällskap med sina officerare i generalstaben i Mogilev, 800 kilometer från huvudstaden.

Eminenta gäster på påskafton efter fastan hemma hos munken Rasputin. Grigorij Rasputin andra från vänster. Museibyrån / Karl Bulla.

Den 30 december 1916 konspirerade tre konspiratörer, prins Felix Jusupov, storhertig Dmitrij Pavlovitj och ledaren för de antisemitiska svartrotarna, Vladimir Purisjkevitj, och mördade tillsammans munken Rasputin. De försökte döda kejsarinnans favorit först med förgiftade kakor, sedan genom att skjuta honom och som en sista utväg genom att dränka honom i en vak under Neva-bron. Men Rasputins död räckte inte för att vända utvecklingen.

Nikolaj II var helt övertygad om att folket och armén avgudade honom. Men han saknade förmågan att styra sitt vidsträckta land och var likgiltig inför sitt folks lidande.

I januari 1917 började oroligheter bryta ut i Petrograds fattigkvarter, där människor inte hade något att äta. Samtidigt fortsatte de rika i huvudstaden att roa sig som om det inte fanns något krig och ingen brist. Champagnen flödade på dansbanketter som pågick till gryningen. Publiken anlände till Mariinskijteatern fortfarande bländande klädd. Stravinskij beskrev sin ungdoms Mariinskij: ”När jag kom in i den där salen, färgad av blått och guld och starkt parfymerad, kände jag mig som om jag hade kommit in i det heligaste templet.”

Till vänster Nikolaj II:s folkets hus och till höger, bakom träden, Mariinskijteatern. Igor Stravinskij kallade Mariinskij för ”det heligaste av tempel”. Museiverket.

REVOLUTIONEN - FEBRUARI 1917

Fredagen den 24 februari gick 150 000 arbetare ut i strejk. Tiotusentals demonstranter samlades på Nevas norra strand, där de hindrades av myndigheterna från att korsa floden över broarna. Prokofjev, som var på plats, skrev i sin dagbok: ”En folkmassa samlades på Anitsjkovbron, mestadels arbetare i korta rockar och långa stövlar. Kosackpatruller red förbi, ett dussin eller så i riktning mot Liteinyi. Det var en riktig demonstration. Arbetarna var ute i stora skaror och gatorna var fulla av folkmassor. Kosackerna höll tillbaka folkmassan med sina hästar.”

Lördagen den 25 februari plundrade allt större och arga folkmassor bagerier och bar röda banderoller som förolämpade tsarinnan. Folkmassan sjöng Marseljäsen och ropade: ”Ner med tsaren! Ner med kriget!” När nyheter om oroligheterna nådde tsaren i Mogilev beordrade han att oroligheterna skulle kvävas utan dröjsmål.

Tsar Nikolaj II år 1915. Museiverket.

Söndagen den 26 februari invaderade demonstranter stadens centrum, och majoriteten av soldaterna vägrade att skjuta mot folkmassorna. Dumans ordförande telegraferade till tsaren: ”Åtgärder måste vidtas omedelbart, för i morgon är det för sent. De sista ögonblicken är här, då landets och kejsarhusets öde avgörs." Nikolai övergav nödropet och lämnade det åt sitt eget öde.

Måndagen den 26 februari begav sig demonstranterna till dumans mötesplats vid Tauriska palatset. Bland dem fanns ett regemente av revolterande soldater, som uppmanade det regemente som var inkvarterat i palatset att ansluta sig till dem. Snart delade de båda regementena ut vapen från sina förråd till arbetarna.

Upproret hade förvandlats till en revolution. Prokofjev, som återvände från repetitionerna av Tjajkovskijs opera Jevgenij Onegin, förstod detta: ”Jag hörde en häftig gevärseld från Liteiny. Jag frågade en arbetare som stod i närheten om jag kunde fortsätta till Fontanka-stranden. Han svarade lugnande: ”Varsågod, naturligtvis, vårt folk har ockuperat det här området. Vilka är vi? frågade jag. Arbetare beväpnade med gevär och soldater som hade bytt sida, svarade han.”

Tisdagen den 28 februari var Prokofjev tillbaka i Fontanka: ”Fönster krossades och karmar kastades in i lågorna med ett dån. Alla slags hushållsartiklar och möbler kastades också in i elden, en grön soffa, bordsdukar och hela skåp fulla av papper kastades ut på gatan. Kravallpolisernas chefers hem genomsöktes. Folkmassan vrålade av illvilja. Folk ropade: ”Blodtörstiga jävel! Du suger vårt blod!”

Demonstranter framför tyska ambassadens palats våren 1917. Riksantikvarieämbetet / Karl Bulla.

KEJSAREN ABDIKERAR FRÅN TRONEN

I Mogilev insåg Nikolaj till slut att han inte kunde kontrollera situationen. Han gav motvilligt efter för sina generalers förslag att abdikera från tronen. Makten övergick till den provisoriska regeringen.

När kejsaren lämnade ifrån sig makten slet arga folkmassor bort monarkins symboler, kejsarens tvåhövdade örn, från offentliga byggnader. Beväpnad folkmassor vällde in i de rikas kvarter på jakt efter kontrarevolutionärer. Prokofjev såg hur rebellerna körde omkring i sina stulna bilar: ”Bilarna var fulla av soldater och arbetare, bajonetterna klingade och röda flaggor vajade. Husrannsakan var en ursäkt för plundring och våld. Officerare gömde sig i sina lägenheter i civila kläder för att undvika att bli misshandlade och dödade.

De kejserliga vapensköldarna och initialerna på Vinterpalatsets staket är täckta av militärkappor och röda kläder som ett tecken på revolutionen. Riksantikvarieämbetet / Karl Bulla.

LENINS ÅTERKOMST TILL RYSSLAND - APRIL 1917

I april 1917 återvände Vladimir Iljitj Uljanov, eller Lenin, från exilen till Petrograd. Han representerade bolsjevikerna i det ryska socialdemokratiska partiet. Trots att bolsjevikerna var en liten grupp jämfört med socialistrevolutionärerna blev Lenin snabbt en av de mest framträdande politikerna i staden. Han eftersträvade absolut makt och såg inbördeskrig som oundvikligt. I sina tal till folkmassorna krävde Lenin ett slut på kriget, förtalade de bankirer, fabriksägare och jordägare som han hatade och utlovade välstånd när borgarklassen hade besegrats. Han övertalade de trötta och hungriga trupperna att det fanns en snabb lösning på Rysslands enorma problem.

Bolsjevikerna gick ut på gatorna med parollen: ”Ned med den provisoriska regeringen, all makt åt sovjeterna!” När anhängare till den provisoriska regeringen också arrangerade sina egna demonstrationer blev det våldsamma sammandrabbningar. För många anhängare av februarirevolutionen var den allmänna omvälvningen en svår besvikelse.

Av rädsla för att bolsjevikernas uppror skulle provocera monarkisterna flyttade den provisoriska regeringens premiärminister Aleksandr Kerenskij i juli den kejserliga familjen till Tobolsk i Sibirien..

Militärdelegater vid ett möte i Statsduman våren 1917. Riksantikvarieämbetet / Karl Bulla.

BOLSJEVIKERNAS STATSKUPP - OKTOBER 1917

På morgonen den 25 oktober klistrades affischer upp i Petrograd som uppmanade till att störta den provisoriska regeringen och överföra makten till sovjeterna.

Samma kväll, på Mariinskijteatern, var stämningen inför Tjajkovskijs balett Nötknäpparen upphetsad. Bolsjevikerna förväntades anfalla Vinterpalatset, där den provisoriska regeringen sammanträdde. I samma ögonblick som musiken började dundrade åskan och publiken hoppade upp från sina bänkar. Mittemot Vinterpalatset hade kryssaren Aurora avfyrat ett signalskott.

Bolsjevikerna anföll palatset och tog den provisoriska regeringen till fånga. I Smolna förklarade Lenin att det var dags att börja bygga en socialistisk stat.

En bolsjevikisk representant talar till folket framför Isaacs kyrka på första maj 1917.
Museum Agency / Karl Bulla.

KAOS EFTER BOLSJEVIKREVOLUTIONEN - 1918

De som förstod lämna Ryssland före och omedelbart efter bolsjevikernas kupp hann ändå ta sig över gränsen till Finland. Efter bolsjevikrevolutionen förvandlades livet i Petrograd till ett kaos.

Bolsjevikerna, som tidigare hade motsatt sig dödsstraff, krävde redan i januari 1918 dödsstraff för kontrarevolutionärer och borgare som undvek tvångsarbete. Dödsstraff kunde utdömas för utdelning av affischer, skatteflykt, brott mot utegångsförbudet och, när det gällde affärsinnehavare, motstånd mot arrestering.

I februari 1918 gav Lenin den hemliga polisen Tsheka som han hade inrättat befogenhet att tortera och döda utan rättegång. Det var lättare för Tshekisterna att dela ut dödsdomar än att undersöka fångar.  Ledaren uppmanade frivilliga att gå ut till fots för att inspektera borgerliga hem. 20 000 arbetare, sjömän och soldater från Röda armén anmälde sig. Register upprättades över de olika distrikten, husen, invånarna, portvakterna och vaktmästarna. Röda gardet blockerade husen kvarter för kvarter och tjekan trängde in i husen för att arrestera officerare och borgare.

Invånarna i Petrograd levde i ständig skräck. En prydligt klädd medborgare kunde gripas mitt på gatan och tvingas lämna ifrån sig sina kläder. En mans glasögon eller en stärkt skjortkrage, en kvinnas hatt räckte för att göra henne till borgare.

Häktet Shpalernaya efter förstörelsen 1917. Museiverket / Karl Bulla.

SOVJETRYSSLAND BRYTER SIG LOSS FRÅN VÄRLDSKRIGET - MARS 1918

Kriget mot Tyskland fortsatte under oroliga former. I början av mars 1918 hade tyskarna avancerat till den estniska gränsen vid Narva, 150 kilometer från huvudstaden. Det ryktades att Lenin och hans följe förberedde sig för att fly till Moskva. Samma dag, den 10 mars, som bolsjevikerna förklarade att ryktet var falskt, åkte Lenins regering med ett specialtåg till Moskva.

Lenin hade bråttom att bryta sig loss från kriget. Den 16 mars slöt bolsjevikerna en separatfred med Tyskland. Petrograd skonades från ockupation. I fredsfördraget i Brest-Litovsk avstod Ryssland från de baltiska staterna, Polen, Finland och Ukraina.

Moskva blev huvudstad i den ryska socialistiska sovjetrepubliken och statsmakten överfördes till Kreml. Samtidigt blev bolsjevikpartiet kommunistpartiet. I kalendern hoppade man fram 13 dagar från den julianska till den gregorianska kalendern som används i västvärlden.

EN VÅG AV FLYKTINGAR SVEPER VÄSTERUT

I början av 1918 hoppades de aristokrater och borgare som var kvar i Petrograd fortfarande att bolsjevikernas makt skulle kollapsa i sin egen omöjlighet. Men kaos och våld övertygade dem om att de var tvungna att fly. En efter en lämnade de landet, bland andra musikerna Sergej Prokofjev, Leopold Auer och Aleksandr Siloti. Ett fåtal kulturpersonligheter, som poeten Anna Akhmatova och Aleksandr Glazunov, offrade sig medvetet och vägrade att fly.

Poeten Anna Akhmatova 1926, Public Domain..

Flykten från Petrograd gick söderut, till Krim, Kiev och Novotjerkassk, för inbördeskriget rasade i Finland våren 1918. Flyktingarna hoppades in i det sista att de vita generalerna och deras frivilligarméer skulle rädda Ryssland från sig självt.

Med flyktingvågen flyttade nästan en och en halv miljon utbildade ryssar västerut. Många trodde att exilen bara skulle vara en kort tid. Den sovjetiska regeringen behandlade flyktingarna med hot och förlöjligande; varje avhopp till väst var ett fientligt förräder.

KYLA OCH HUNGER - VÅREN 1918

I den forna huvudstaden tog myndigheterna bort statyer och ersatte dem med symboler för revolutionen. Det vintriga Petrograd blev synbart eländigt. Privat företagsamhet förbjöds, butiker stängdes och fönster krossades. Fabrikerna stod stilla och deras arbetslösa och hungriga arbetare stal råvaror. Med ransoneringskuponger kunde man köpa en bit uselt bröd, olja och fryst potatis. De fattigaste letade efter ätbart i soptunnor som kryllade av råttor. Utsvultna hästkadaver låg på gator, torg och broar, varifrån människor i skyddet av nattens mörker skar bitar.

Elektriciteten var utslagen, det fanns ingen gas eller olja till lamporna. Människor sov i iskalla hem med sina pälsar på sig. Veden slets loss från övergivna hus, böcker, möbler och nedmonterade golvbrädor kastades in i järnkaminerna. Rör och vattenklosetter frös. Sjömännen i Kronstadt, som bodde i det gamla palatset, högg ett hål i golvet och använde den nedre våningen som latrin. När vädret blev mildare på våren följdes stanken av epidemier av pest, tyfus och kolera.

Befolkningen i Petrograd sjönk kraftigt. År 1915 hade S:t Petersburg 2 347 000 invånare, men den 2 juni 1918 var siffran mindre än 1,5 miljoner..

FÖRSTA INTRYCKEN AV EN RÖD FLYKTING - VÅREN 1918

Under senvåren 1918 började Petrograd se en tillströmning av flyktingar från Finland när de röda, som besegrats i inbördeskriget, trängde sig in i staden. I april kom ett tåg med en röd tulltjänsteman, kompositören Knut Kangas och hans kamrater (läs hela historien om Knut Kangas: (Pakolaisena Venäjällä 1918-1920). Den ena butiken efter den andra var mycket olik den andra, alla med tjocka fönsterluckor av brädor för fönstren och dörrar skyddade av järnstänger som placerats tvärs över dem. Själva affärslivet tycktes befinna sig i en depression. Gatuhandeln, å andra sidan, frodades i större utsträckning än någonsin.

På Nevskij Prospekt fick Kangas se en otrolig syn. Bilar, hästar, spårvagnar och människor svärmade med obeskrivligt mod i ett brokigt virrvarr. Vi vände för att fortsätta vår resa längs Nevsky. Där uppenbarade sig vyer för oss som inte snart kommer att glömmas. På gatan, i dörröppningen till huvudkorridoren i en stor stenmur, satt en gråhårig general på marken och sålde skosnören. Bredvid honom satt en lika gråhårig dam, förmodligen hans hustrus följeslagare, med en bricka i kjolen och några små vetekakor. Vi gick sakta vidare. Längs väggarnas trösklar låg den mest eländiga delen av samhället. Benlösa, handlösa krigsinvalider. Någon hade förlorat alla sina lemmar, det fanns inget annat än själva kroppen med huvudet ovanpå, där ansiktet väckte bittert medlidande. Det fanns krymplingar, blinda och sinnessjuka.”

Revolutionär begravning i Petrograd i april 1917, då det fortfarande fanns gott om kistor. Den första kistan bärs till graven på Marsfältet. Antikvariska riksstyrelsen / Karl Bulla.

På sommaren bevittnade Kangas köerna av likbilar som lämnade sjukhusen: ”Vi hade inte ens tid att tillverka så många kistor som vi behövde. Först lades två eller till och med tre kroppar i samma låda. 

Kistorna tömdes vid kyrkogården och användes på nytt flera gånger. Till slut fanns det inga kistor alls. Kropparna lastades på bara vagnsplattformar som höstackar. En sojamatta drogs över liken för att täcka över dem när den drogs genom staden en varm sommardag. Flyktingbarn som besökte det närbelägna Uspenski-bårhuset för att se hur dessa slagglaster lastades av i järnvägsvagnar berättade hur järnkrokar användes för att kasta de ”stormagade" borgarna i vagnarna som sillar i en hög.”

AVRÄTTNINGAR - SOMMAREN 1918

Natten till den 17 juli mördade bolsjevikerna Nikolaj II och hans familj i källaren till Ipatievska huset i Jekaterinburg. Tsaren och tsarinnan Alexandra avrättades av en exekutionspluton tillsammans med sina fyra döttrar, storfurstinnorna Olga, Tatjana, Maria och Anastasia, kronprins Alexej och kammarjungfrun Anna Demidova, familjens läkare Botkin, kocken Charitonov och tjänaren Trupp, som frivilligt hade följt med familjen i fångenskap.

Tsar Nikolaj II och hans familj 1915. Museiverket.

Den 30 augusti i Petrograd sköt en före detta artillerikadett den ledaren för Tsheka som hämnd för att hans bästa vän hade avrättats. De sovjetiska myndigheterna var övertygade om att en konspiration låg bakom dådet. Som vedergällning avrättade Tsheka urskillningslöst 500 personer ur gisslan, följt av ytterligare 1300 offer och 6229 personer ur gisslan..

KYLA OCH HUNGER FORTSÄTTER - VINTERN 1919

Vintern 1919 närmade sig och stadens livsmedelsransonering skedde i etapper. Röda arméns soldater och industriarbetare fick mest. En borgares ranson var så liten att hen inte kunde överleva på den, utan var tvungen att byta sina ägodelar mot mat på den svarta marknaden på Suharevka-torget.

De som svalt väntade i oändliga köer framför tomma utdelningsställen på sina ransoner i minusgrader. Vissa slet kött från döda hästar, åt katter, hundar och råttor. Mögliga brödsmulor, ruttnande och frusna sopor var inte tillräckligt för att mätta dem. Människor svalt ihjäl på trottoarerna och ingen orkade bära kropparna till begravningsplatsen.

Att bränna böcker och möbler i ugnar räckte inte längre för att värma upp hemmen. Många människor byggde tält inomhus, som liknade lekplatser för barn, med mattor över stolarna. Människor frös ihjäl i sina hem och många av de döda fick ligga kvar i sina sängar i väntan på våren och svalare väder..

GLAZUNOV GÅR NER I VIKT OCH KÄMPAR FÖR KONSERVATORIET

Aleksandr Glazunov, som stannade kvar i Petrograd, kämpade ihärdigt för konservatoriet, mot hotet om förstörelse. Glazunov, tillsammans med sina elever, genomgick svåra tider. Han gick ner i vikt och blev så avmagrad att has slitna kostym hängde lös över hans tidigare massiva kropp.

Men Glazunovs internationella rykte hade imponerat på bolsjevikerna och även under de svåraste tiderna lyckades rektorn ordna extra ransoner till sina elever. Glazunov ordnade mat till den begåvade 13-årige Dmitrij Sjostakovitj, som började studera komposition vid konservatoriet 1919..

Den unge Dmitrij Sjostakovitj. Public Domain.

INBÖRDESKRIGET - 1919

I mars 1919 utbröt demonstrationer vid Putilovfabriken i Petrograd. Lenin beordrade Tsheka att gå till motattack. 900 arbetare arresterades och 200 avrättades.

I maj närmade sig general Laidoner Petrograd med den vita norra armékåren och en ingemanlandsk bataljon. Lenin skickade Stalin för att förhindra invasionen. Stalin militariserade staden, lät arbetarna utbilda sig i vapenanvändning och arresterade de förmodade fienderna.

I juni lyckades de estniska marinkårssoldaterna landsätta bakom Röda arméns frontlinje. Den desperata bolsjevikledningen fruktade att de vita som gömde sig i Petrograd skulle hjälpa angriparna. Natten mellan den 12 och 13 juni samlade Tsheka, på Stalins order, en avdelning på 15 000 man för att genomföra massarresteringar. Desertörer från Röda armén och före detta officerare och deras familjer arresterades, hundratals människor sköts.

Bland dem som arresterades 1919 fanns den 5-årige George de Godzinskys far, Franciszek, och hans morfar Maximilian Othmar Neuscheller. Franciszek släpptes, men Neuscheller mördades på en spårvagn i Moskva i augusti.

I oktober gick den vite generalen Nikolai Judenitsh till anfall mot Petrograd från Narva. Röda armén överraskades och de flesta av rekryterna kapitulerade eller flydde. Inom tio dagar nådde Judenitshs styrkor Tsarskoje Selo, bara 25 kilometer från stadens centrum.

Nyheten om de vita som närmade sig nådde även röd-flyktingen Knut Kangas: ”Det uppstod ett tumult som i ett myrbo. Stadens elit myllrade febrilt från morgon till kväll. Deras ögon och ansiktsuttryck präglades av en häpen glädje och hoppfullhet. Försvaret av staden påbörjades skyndsamt. Fabrikerna och verkstäderna stängdes och befolkningen mobiliserades till krigsstigen. Kontor och skolor var fortfarande öppna under dagen, men på natten var personalen tvungen att hålla vakt och sova i baracker, så att de omedelbart kunde vara tillgängliga i händelse av överhängande fara. Arresteringar och husrannsakningar gjordes varje natt.”

Den här gången skickade Lenin Trotskij med pansartåg till Petrograd. Kangas lyssnade till kanondånet från Peter-Paulfästningen: ”Fönsterrutorna darrade och det verkade som om avgörandet hade kommit. Jag kunde inte sova alls den natten. Jag väntade på att gevärens och kulornas skrammel skulle höras på gatorna. Men det hörde jag inte. Det var redan lugnt tidigt på morgonen. I gryningen gick jag ut på gatan, där jag hörde att Judenitsh hade vänt för att gå på snabbmarsch tillbaka mot Narva.”

I kölvattnet av Judenitshs retirerande trupper flydde tusentals civila som hade drömt om att den vita armén skulle befria Petrograd.

Neva och Peter-Paulfästningen. Tammerfors historiska museer / Ernst G. Svanström.

GODZINSKYS FLYKT - FEBRUARI 1920

Efter att ha släppts ur fängelset började Franciszek de Godzinsky genast organisera sin familjs flykt till Finland. Efter tre försök lyckades den fjärde flykten i februari 1920. Den här gången gick Godzinskys rutt genom snötäckta skogar och längs Ladogas stränder.

Petrograds befolkning fortsatte sin branta nedgång och uppgick i augusti 1920 till endast 799 000 invånare. Det var bara 39% av befolkningen före revolutionen.
I november 1920 tog det ryska inbördeskriget slut, och de röda utropade sig till segrare..

GLAZUNOV LÄMNAR SOVJETUNIONEN - 1928

År 1928 reste Alexander Glazunov till Wien för att delta i firandet av Schubertårets festligheter. Glazunov åberopade dålig hälsa och återvände inte till Sovjetunionen. Liksom många andra ryska emigranter bosatte han sig i Paris.

Glazunovs arbete vid Leningrads konservatorium fortsatte av Maksimilian Steinberg, en elev och svärson till Rimskij-Korsakov, som nu blev lärare till den unge Sjostakovitj.
Glazunov dog nära Paris vid 70 års ålder i mars 1936.

Aleksandr Glazunov, rektor för Leningrads konservatorium på 1920-talet. Sibeliusmuseet.

Läs som nästa Familjen Godzinskys flykt från St Petersburg till Finland

Läs hela historien om Knut Kangas, röd tulltjänsteman och kompositör Pakolaisena Venäjällä 1918-1920

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky