Uuteen kotiin Kaivopuistoon ja venäläiseen kouluun
 |
| Kaivopuiston ranta ja Suomenlinna 1920. Godzinskyjen Helsingin kodin merellistä maisemaa. Helsingin kaupunginmuseo / Max Meyer. |
Pakolaisvirta Neuvosto-Venäjältä Suomeen jatkui vuolaana aina kevääseen 1922, jolloin maassa oli 33 500 pakolaista. Tuhannet jatkoivat matkaansa välittömästi eteenpäin, mutta oli myös niitä, jotka jäivät Suomeen, rajan tuntumaan odottamaan neuvostovallan kaatumista ja paluuta kotiin.
Suurin pakolaisaalto oli jo laantumassa, kun Franciszek de Godzinsky, lapset George ja Elise sekä kotiopettaja Elise Regenass muuttivat 4. heinäkuuta 1923 Imatralta Helsinkiin. George täytti seuraavana päivänä 5. heinäkuuta 9 vuotta. (Lue George de Godzinskyn varhaisista vaiheista Pikku-George hellytti äitinsä laulamalla)
 |
| Matka Kaivopuistoon pääkaupungin keskustasta taittui nopeasti raitiovaunulla. Helsingin kaupunginmuseo. |
Perheen uusi koti löytyi Kaivopuistosta, kaksikerroksisesta puutalosta osoitteesta Itäinen Kaivopuisto 4 A 2. Taloa ympäröi laaja puutarha. Godzinskyjen viiden huoneen asunto sijaitsi talon toisessa kerroksessa. “Olimme saapuneet Suomeen miltei tyhjin taskuin ja saimme olla kiitollisia, että saimme huoneiston, joka oli valmiiksi kalustettu”, George de Godzinsky on muistellut haastattelijalleen 1980-luvun lopulla.
 |
| Kaivopuiston itäinen Puistotie 1934. Helsingin kaupunginmuseo / Aarne Pietinen. |
“Kun astuttiin portista puistoon, tultiin Kaivohuoneen luo, ja siitä pääsi kävelemään aina rantaan asti. Parvekkeeltamme, joka oli melko tilava, saattoi nähdä Katajanokan piiput ja kuulla, miten laivat ulvahtelivat kaukana satamassa ja koneet käynnistyivät jyristen. Meillä oli sekarotuinen koira, Mischa, osaksi pystykorva ja osaksi ajokoira, ja sen kanssa tein pitkiä kävelyjä puistossa. Kävelyilläni tutustuin muihin lapsiin ja nuoriin ja samalla kohensin taitojani sekä suomen että ruotsin kielessä.”
 |
| Franciszek ja sekarotuinen Mischa-koira. |
 |
| Hiihtäjiä Kaivopuistossa 1920-luvulla. Taustalla Ursan tähtitorni. Helsingin kaupunginmuseo / Harald Rosenberg. |
Talvella lapset suunnistivat Kaivopuiston luistinradalle. Kerran George kaatui niin pahasti, että katkaisi vasemman jalkansa. Jalka ei koskaan täysin parantunut.
Kaivopuisto tunnettiin Helsingissä varakkaan väen kaupunginosana. Godzinskyt asuivat Kaivopuistossa vuoteen 1938, jolloin he muuttivat Töölöön. Syynä muuttoon oli se, että heidän kotitalonsa purettiin.
 |
| Itäinen Puistotie numero 14. Godzinskyt asuivat naapurissa samanlaisessa puutalossa 1923-1938. He joutuivat muuttamaan pois, koska talo purettiin. Helsingin kaupunginmuseo. |
Franciszek de Godzinsky kuului niihin, jotka vielä toivoivat palaavansa joskus Pietariin. Hän laittoi lapsensa Helsingin ortodoksiseurakunnan ylläpitämään venäläiseen kouluun, missä roomalaiskatoliset George ja Elise Magdalena tutustuivat ortodoksisuuteen.
Franciszek itse ei ollut uskonnollinen. Hänellä ei ollut tapana käydä kodin naapurissa sijaitsevassa Pyhän Henrikin katedraalissa. Hän halusi kuitenkin lastensa pääsevän ensikommuuniolle, ensimmäiselle ehtoolliselle, joka on katolisissa perheissä suuri juhla. Ensikummuunioon lapset puetaan juhlavasti, tytöt saavat morsiuspukuja muistuttavat mekot ja valkoiset hunnut.
 |
| Roomalaiskatolinen Pyhän Henrikin katedraali 1930-luvulla. Tampereen historialliset museot / Werner Mauritz Gestrin. |
Elise oli ensikommuunionsa aikaan 11-vuotias. Hän oli äärimmäisen arka ja ujo lapsi ja on arvioinut itse myöhemmin olleensa tuolloin kehityksessään 8-vuotiaan tasolla. Elise muisti pelänneensä kovasti mustakaapuista, valkotukkaista, juhlallista kirkkoherra van Gijseliä, joka oli opettanut häntä ja veljeä käyttäen vanhaa ranskan kielistä katekismusta, Catéchisme de persévérancea. Vaikka Elise puhui ranskaa, hän ei ymmärtänyt opetuksesta sanaakaan. Jälkeenpäin hän muisti ensikommuuniostaan vain hunnun. “Siihen se sitten jäikin”, hän totesi kotinsa uskonnollisesta kasvatuksesta.
TABUNOVIN KOULU
George ja Elise menivät Helsingissä venäläiseen kouluun myös siksi, että he eivät osanneet maan kieliä, eivät suomea, eivätkä ruotsia. He puhuivat venäjää, ranskaa ja puolaa, tosin puolaa yhä harvemmin. “Valitettavasti aloin unohtaa puolan kielen. Pääasiallinen syy siihen oli, että isällämme oli niin harvoin tilaisuutta puhua sitä, kun luontevimmaksi kotikieleksemme sveitsiläisen kotiopettajattaremme vuoksi oli tullut ranska.”
Koulussa lapset opiskelivat ensin ruotsia ja sitten suomea. Elise ei omasta mielestään oppinut koskaan suomea ja ruotsia tarpeeksi hyvin, mikä suretti häntä kovasti. Georgelle ruotsista tuli läheisempi kieli kuin suomesta. Myöhemmin hän puhui molempia sujuvasti ja hieman murtaen. "Suomenkieli oli minulle hyvin vaikea pähkinä", Godzinsky on kertonut myöhemmin. "1920-1930-luvulla ruvettiin kotona ja myös muusikoiden kanssa puhumaan ruotsia, joka tuli minulle niin kuin selviönä. Sitten opin saksaa ja englantia. Minulla oli oikein hyvä saksankielen opettajatar, yksi vanha neiti, joka oli Hannoverista."
 |
| Georgen ja Elisen kouluvuosina 1920-luvulla venäläinen Tabunovin koulu sijaitsi osoitteessa Läntinen Heikinkatu 10 ja Antinkatu 2 eli nykyisten Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmassa. Helsingin kaupunginmuseo. |
Venäjän keisarikunnan ylläpitämä Tabunovin koulu oli aloittanut toimintansa Helsingissä 1864. Kouluun kuuluivat alakoulu, poikalyseo eli Aleksanterin kimnaasi ja tyttölyseo eli Marian kimnaasi. Georgen ja Elisen kouluvuosina Tabunovin koulu sijaitsi Heikinkadun ja Antinkadun - nykyisin Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun - kulmassa. Rakennuksen omisti Helsingin ortodoksinen seurakunta.
Kun Suomi itsenäistyi 1917, venäläiset laitokset mukaan lukien Tabunovin koulu lakkautettiin ja sen omaisuus siirrettiin Suomen valtiolle. Venäläiset koulut eripuolilla Suomea joutuivat anomaan senaatilta omaisuuttaan takaisin. Joidenkin kohdalla tämä myös onnistui. Helsingin ortodoksinen seurakunta sai talonsa takaisin 1920. Tabunovin kansakoulu ja Aleksanterin kymnaasi jatkoivat toimintaansa, mutta Marian tyttökymnaasi joutui lopettamaan. Vuonna 1928 Aleksanterin kymnaasi muuttui Venäläiseksi yhteislyseoksi.
TURVALLINEN VENÄLÄINEN KOULU
Syksyllä 1923 Elise aloitti koulunkäyntinsä Tabunovin koulussa ja George Aleksanterin kymnaasissa. Kansakoulu oli sijoitettu koulurakennuksen alimpaan ja kymnaasi talon ylempiin kerroksiin. Heikinkadun ja Antinkadun puoleisista porteista pääsi koulun paljaalle, nelikulmaiselle pihalle. “Oppilaiden suhde toisiinsa oli hyvin läheinen, koska luokat olivat pieniä. Yhteenkuuluvuudentunne oli tietenkin hyvin voimakas, kun ympäristössä puhuttiin muita kieliä, omassa piirissä oli turvallisinta, ja kaikki ymmärsivät toisiaan", Godzinsky on muistellut myöhemmin.
George sopeutui hyvin luokkatoverien keskelle. Hänen sosiaalinen puolensa nautti suuresti toisten seurassa olemisesta. “Mutta samalla olin melko sisäänpäinkääntynyt, kuljeskelin itsekseni ja vaikka sen itse sanonkin, olin aina kiltti.”
Godzinskyn lapsille oli turvallista käydä venäläistä koulua. Tavallisessa suomalaiskoulussa he 1920-luvun venäläisvastaisessa ilmapiirissä olisivat tuskin välttyneet kiusaamiselta. - Vielä 1950-luvun Suomessa pelkkä venäläinen sukunimi riitti kiusaamiseen. Georgen esikoispoika Robert de Godzinsky on muistellut jääneensä Töölön pihatappeluissa usein kasan alimmaiseksi ja kuulleensa huudon: “Senkin ryssä!”
 |
| Läntinen Heikinkatu ja talot 8, 10 ja 12. Keskellä venäläinen Aleksanterin poikakymnaasi ja oikealla puolella venäläinen kansakoulu ns. Tabunovin koulu. Tabunovin koulun rakennus purettiin 1960. Helsingin kaupunginmuseo. |
EI PÄÄSYÄ YLIOPISTOON
Emigranttien oma koulutoimi vastasi Tabunovin koulusta. Se ylläpiti koululaisten venäjän kielen taitoa ja “venäläisyyttä”, sillä se valmisti heitä palaamaan jossain vaiheessa takaisin Venäjälle. Tästä seurasi oppilaille ongelmia jatkossa. Venäjän kielisille ylioppilaille oli mahdotonta päästä Suomessa yliopistoon. Kouluviranomaiset eivät sallineet, että venäläisen koulun päästötodistuksella - jos ylioppilaalla ei ollut todistusta suomen- tai ruotsin kielellä - voi jatkaa opintoja Helsingin yliopistossa. Sadat emigranttinuoret joutuivatkin 1920-1930 -luvuilla jatkamaan opintojaan Viron, Belgian, Ranskan ja Tšekkoslovakian yliopistoissa.
GEORGE MUSIIKIN JA TEKNIIKAN RISTITULESSA
“Olin luullakseni viidentoista, kun lopullisesti hylkäsin kaikki ajatukset akateemisesta koulutuksesta”. George ei jatkanut ylioppilaaksi, vaan jätti koulun kesken 16-vuotiaana ja valitsi musiikin. Valinta saattoi tuntua itsestään selvältä, olihan George hyvin musikaalinen. Hän oli kuitenkin myös monipuolisesti lahjakas ja hänellä oli muitakin kiinnostuksen kohteita kuin musiikki.
 |
| Kouluvuosina Georgea vetivät puoleensa sekä musiikki että tekniikka. Godzinskyn perhearkisto. |
Vielä 14-vuotiaana Georgen aikomuksena oli ryhtyä insinööriksi, sillä tekniikka kiehtoi häntä kovasti. “Kun tulimme Suomeen 1920 Venäjältä emigrantteina, niin ei ollut meikäläisellä aavistustakaan, että radio oli olemassa. Luettiin vaan sanomalehdistä, että sellainen keksintö oli tehty." Mutta myös musiikki kiinnosti poikaa. "Nuorena ahmin musiikkia niin paljon kuin sitä sain." Vuonna 1926 ollessaan 12-vuotias George rakensi erään kaverinsa kanssa kidekoneen. "Radion, josta yöllä kuului koko Eurooppa."
Myöhemmin 30-vuotiaana antamissaan haastatteluissa George tunnusti olleensa kouluaikoinaan “pahassa ristitulessa”, sillä häntä vetivät puoleensa sekä musiikki että koneet ja tekniikka. Hän kertoi aikoneensa insinööriksi, koska oli kiinnostunut erityisesti vetureista ja koneista. Georgen on täytynyt ymmärtää, ettei isällä ollut varoja lähettää häntä opiskelemaan ulkomaiseen yliopistoon. Hän valitsi musiikin, sillä muusikkona hän pystyi heti auttamaan isää perheen elättämisessä. “Taistelu olemassaolosta teki musiikista elinkeinoni.”
 |
| Vieraita Godzinskyjen Kaivopuiston kodissa. Oikealla Elise, pöydän päässä kotiopettaja Elise Regenass ja seisomassa George. Godzinskyn perhearkisto. |
PIKKUSISKOSTA TULEE KONTTORISTI
Toisin kuin isoveljensä, Elise kävi Venäläisen lyseon loppuun ja pääsi ylioppilaaksi. Hänellä oli
hyvä kielipää, hän puhui venäjää, ranskaa ja puolaa, oppi koulussa suomea ja
ruotsia ja opiskeli myöhemmin saksan ja englannin. Elise oli kiinnostunut
kielistä, mutta Venäläisen koulun suorittaneena hänellä ei ollut pääsyä
yliopistoon.
Elise osallistui Ateneumin iltakurssille tavoitteenaan valmistua piirustuksen opettajaksi. Hän haaveili myös sairaanhoitajan ammatista. Häntä pidettiin kuitenkin liian erikoisena sekä piirustuksen opettajaksi että sairaanhoitajaksi. Lopulta Elise onnistui saamaan töitä Suomen paperitehtaiden yhdistyksen konttorista.
 |
| Isä Franciszek ja tytär Elise Kaivopuiston kodin terassilla. Godzinskyn perhearkisto. |
|
| Brunnsparksstranden och Sveaborg 1920. Havslandskapet från Godzinskys hem i Helsingfors. Helsingfors stadsmuseum / Max Meyer. |
Flyktingströmmen från Sovjetryssland till Finland fortsatte med oförminskad styrka fram till våren 1922, då det fanns 33 500 flyktingar i landet. Tusentals fortsatte sin resa omedelbart, men det fanns också de som stannade kvar i Finland, nära gränsen, för att invänta sovjetmaktens fall och sedan kunna återvända hem.
Den största flyktingvågen var redan på väg att ebba ut när Franciszek de Godzinsky, hans barn George och Elise samt deras guvernant Elise Regenass flyttade från Imatra till Helsingfors den 4 juli 1923. George fyllde 9 år dagen därpå, den 5 juli. (Läs om George de Godzinskys tidiga liv Lilla George uppvaktade sin mamma med sång)
|
| Resan till Brunnsparken från huvudstadens centrum gick snabbt med spårvagn. Helsingfors stadsmuseum. |
ETT NYTT HEM I BRUNNSPARKEN
Familjens nya hem låg i Brunnsparken, ett två våningar högt trähus på adressen Östra Brunnsparken 4 A 2, omgivet av en stor trädgård. Godzinskys femrumslägenhet låg i husets andra våning. "Vi hade kommit till Finland nästan tomhänta och var tacksamma över att ha en lägenhet som redan var möblerad", berättade George de Godzinsky för en intervjuare i slutet av 1980-talet.
|
| Östra Parkvägen i Brunnsparken 1934. Helsingfors stadsmuseum / Aarne Pietinen. |
"När man kom in i parken genom grinden kom man till Brunnshuset, och därifrån kunde man promenera hela vägen till stranden. Från vår balkong, som var ganska rymlig, kunde man se Skatuddens pipor och i fjärran höra hur fartygen tjöt i hamnen och hur motorerna startade med ett dån.
 |
| Franciszek med Mischa. |
|
| Skidåkare i Brunnsparken på 1920-talet. I bakgrunden Ursa-observatoriet. Helsingfors stadsmuseum / Harald Rosenberg. |
På vintern sökte sig barnen till isbanan i Brunnsparken. En gång föll George så illa att han bröt sitt vänstra ben. Benet blev aldrig helt återställt.
Brunnsparken var känd i Helsingfors som en stadsdel för förmögna människor. Familjen Godzinsky bodde i Brunnsparken fram till 1938, då de flyttade till Tölö. Orsaken till deras flytt var att deras hus skulle rivas.
|
| Godzinskys bodde i grannhuset i ett liknande trähus från 1923 till 1938. De var tvungna att flytta ut eftersom huset revs. Helsingfors stadsmuseum. |
Franciszek de Godzinsky var en av dem som fortfarande hoppades på att en dag få återvända till S:t Petersburg. Han skickade sina barn till en rysk skola som drevs av Helsingfors ortodoxa församling, där de romerska katolikerna George och Elise Magdalena fick bekanta sig med den ortodoxa tron.
Franciszek var inte själv religiös. Han hade inte som vana att besöka S:t Henrikskatedralen som låg granne med hemmet. Han ville dock att hans barn skulle få gå i första nattvarden, en stor högtid i katolska familjer. Vid första nattvarden kläs barnen i ceremoniella kläder, där flickorna bär vita slöjor och klänningar som liknar bröllopsklänningar.
|
| S:t Henriks romersk-katolska katedral på 1930-talet. Tammerfors historiska muséer / Werner Mauritz Gestrin. |
Elise var 11 år gammal vid tiden för sin första nattvard. Hon var ett extremt skyggt och blygt barn och uppskattade senare att hennes utvecklingsnivå motsvarade en 8-årings vid den tiden. Elise minns att hon var mycket rädd för den svartklädde, vithårige och högtidlige kyrkoherden van Gijsel, som hade undervisat henne och hennes bror med hjälp av den gamla franska katekesen Catéchisme de persévérance. Trots att Elise talade franska förstod hon inte ett ord av undervisningen. Det enda hon mindes efteråt från sin första nattvard var slöjan. "Och där förblev det", säger hon om den religiösa uppfostran i hemmet.
TABUNOVSKA SKOLAN
George och Elise gick också i en rysk skola i Helsingfors eftersom de inte kunde tala landets språk, varken finska eller svenska. De talade ryska, franska och polska, även om polskan blev alltmer sällsynt. "Tyvärr började jag glömma polskan. Huvudorsaken var att vår far hade så få tillfällen att tala det, när vårt mest naturliga hemspråk hade blivit franska på grund av vår schweiziska guvernant."
I skolan studerade barnen först svenska och sedan finska. Elise kände att hon aldrig lärde sig finska och svenska tillräckligt bra, vilket gjorde henne mycket sorgsen. För George blev svenskan ett närmare språk än finskan. Senare blev han flytande i båda, men med en lätt brytning.
|
| Under Georges och Elises skoltid på 1920-talet låg den ryska Tabunovska skolan på adressen Västra Henriksgatan 10 och Andrégatan 2, i hörnet av nuvarande Mannerheimvägen och Lönnrotsgatan. Helsingfors stadsmuseum. |
Tabunovska skolan, som underhölls av det ryska kejsardömet, hade inlett sin verksamhet i Helsingfors 1864. Skolan bestod av en lågstadieskola, en pojkskola (Alexanders gymnasium) och en flickskola (Marias gymnasium). Under George och Elises skoltid låg Tabunovska skolan i hörnet av Henriksgatan och Andrégatan - nuvarande Mannerheimvägen och Lönnrotsgatan. Byggnaden ägdes av den ortodoxa församlingen i Helsingfors.
När Finland blev självständigt 1917 stängdes Tabunovskolan, inklusive de ryska institutionerna, och dess egendom överfördes till den finska staten. Ryska skolor i olika delar av Finland var tvungna att göra en ansökan till senaten om att få tillbaka sin egendom. I vissa fall lyckades detta. Den ortodoxa församlingen i Helsingfors fick tillbaka sin byggnad 1920. Tabunovska folkskolan och Alexanders gymnasium fortsatte sin verksamhet, men Marias flickgymnasium måste stängas. År 1928 omvandlades Alexanders gymnasium till Ryska samlyseumet.
TRYGG RYSK SKOLA
Hösten 1923 började Elise sin skolgång i Tabunovska kolan och George i Alexanders gymnasium. Elementarskolan låg i skolbyggnadens nedre våning och gymnasiet i de övre våningarna. Portarna på Heikinkatu och Antinkatu ledde till skolans kala, fyrkantiga innergård.
"Relationen mellan eleverna var mycket intim eftersom klasserna var små. Känslan av samhörighet var naturligtvis mycket stark när andra språk talades i omgivningen, det var tryggast att vara i sin egen grupp och alla förstod varandra", berättade Godzinsky senare.
George passade väl in bland sina klasskamrater. Hans sociala läggning gjorde att han njöt mycket av att umgås med andra. "Men samtidigt var jag ganska introvert och gick omkring för mig själv, och även om jag säger det själv så var jag alltid snäll."
Det var tryggt för Godzinskys barn att gå i rysk skola. I en vanlig finsk skola, i 1920-talets antiryska atmosfär, skulle de knappast ha undgått mobbning. "Till och med i 1950-talets Finland räckte det med att ha ett rysktonande efternamn för att bli mobbad. Georges förstfödde son, Robert de Godzinsky, minns att han ofta hamnade längst ner i högen vid gårdsbråk i Tölö och fick höra ropet "Din ryss!"
|
| Västra Henriksgatan med husen 8, 10 och 12. I mitten det ryska Alexander-gymnasiumet och till höger den ryska grundskolan, den s.k. Tabunovska kolan. Tabunovska skolans byggnad revs 1960. Helsingfors stadsmuseum. |
Emigranternas egen utbildningsavdelning ansvarade för Tabunovskolan. Den upprätthöll elevernas ryska språkkunskaper och "ryskhet", eftersom den förberedde eleverna på att de någon gång skulle återvända till Ryssland.
Detta ledde till problem för eleverna i framtiden. Det var omöjligt för ryskspråkiga gymnasister att komma in på universitet i Finland. Skolmyndigheterna tillät inte elever med betyg från en rysk skola - om de inte hade ett betyg på finska eller svenska - att fortsätta sina studier vid Helsingfors universitet.
Under 1920- och 1930-talen tvingades hundratals emigranter att fortsätta sina studier vid universiteten i Estland, Belgien, Frankrike och Tjeckoslovakien.
GEORGE I KORSELDEN MELLAN MUSIK OCH TEKNIK
"Jag tror att jag var femton år när jag slutligen övergav alla tankar på en akademisk utbildning". George gick inte vidare till en studentexamen utan hoppade av vid 16 års ålder och valde musiken. Det kan ha verkat som ett självklart val, eftersom George var mycket musikalisk. Men han var också en man med många talanger och hade andra intressen än musik.
|
| Under skolåren lockades George av både musik och teknik. Familjen Godzinskys arkiv. |
Ännu vid 14 års ålder ville George fortfarande bli ingenjör, eftersom han var mycket fascinerad av teknik. "När vi kom till Finland 1920 som emigranter från Ryssland hade vi ingen aning om att det fanns radio. Vi läste bara i tidningarna om att en sådan uppfinning hade gjorts. Men 1926, när jag var 12 år gammal, byggde jag min första kristallmottagare."
I intervjuer senare, när han var 30 år, erkände George att han hade befunnit sig i en " svår korseld" under sin skoltid, attraherad av musik såväl som av maskiner och teknik. Han sa att han ville bli ingenjör eftersom han var särskilt intresserad av lokomotiv och maskiner. George måste ha insett att hans far inte hade råd att skicka honom till ett utländskt universitet för att studera. Han valde musiken eftersom han som musiker omedelbart kunde hjälpa sin far att försörja familjen. "Kampen för tillvaron gjorde musiken till mitt levebröd."
|
| Besökare i Godzinskys hem i Brunnsparken. Elise till höger, vid bordets ände, guvernanten Elise Regenass och George stående. Familjen Godzinskys arkiv. |
LILLASYSTER BLIR KONTORIST
Till skillnad från sin äldre bror tog Elise examen från det ryska lyceet. Hon var språkbegåvad och talade ryska, franska och polska, lärde sig finska och svenska i skolan och studerade senare tyska och engelska. Elise var intresserad av språk, men som elev i den ryska skolan hade hon inte heller tillgång till universitetet.
Elise deltog i en kvällskurs på Ateneum med målet att bli teckningslärare. Hon drömde också om att bli sjuksköterska. Hon ansågs dock vara för speciell för att kunna vara varken teckningslärare eller sjuksköterska. Så småningom lyckades Elise få jobb på Finska papperbruksföreningens kontor.
|
| Fadern Franciszek och dottern Elise på terrassen till sitt hem i Brunnsparken. Familjen Godzinskys arkiv. |
