Maailmankuulu basso Fjodor Šaljapin nappaa nuoren Georgen säestäjäksi Kaukoidän kiertueelle
|
|
George säestää Fjodor Šaljapinia konsertissa Kaukoidän kiertueella
keväällä 1936. Godzinskyn perhearkisto. |
Maailmankuulu venäläinen bassolaulaja Fjodor Šaljapin oli jättänyt kotimaansa vuonna 1922 ja asettunut Pariisiin. Syksyllä 1935 Šaljapin konsertoi Pohjoismaissa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Myös Suomalaisen Oopperan johtaja Sulo Räikkönen oli kiinnittänyt värikkäästä temperamentistaan kuuluisan laulajan. Marraskuun 20. päivänä Šaljapin esiintyi Helsingissä Gounod'n Faustin Mefistona. Kaksi päivää myöhemmin 22. marraskuuta hänet nähtiin Rossinin Sevillan parturin Don Basilion roolissa. Esitysten jälkeen Šaljapin lensi Tukholmaan laulamaan Boris Godunovia.
|
| encore.opera.fi |
Šaljapinin vierailun aikaan nuori, 21-vuotias George de Godzinsky toimi oopperan ja baletin harjoituspianistina. "Leo Funtek sai oopperan kapellimestarina tehtäväkseen opastaa Šaljapinia, kun hän tutustui taloon. Juuri silloin harjoittelimme Toscaa harjoitushuoneessa, ja minä istuin pianon ääressä. Šaljapin jäi kuuntelemaan. Muistan, että silloin lauloi Armas Hanttu, tenori, jolla oli kaunis, lyyrinen ääni. Šaljapin katsoi hämmästyneenä minuun, kiitti ja sanoi, että suomalaiset ovat suurenmoisen musikaalista kansaa ja että sen hän oli tiennyt jo kauan ennen vallankumousta tutustuessaan suomalaisiin muusikoihin Pietarissa."
|
| George soittaa ja Jalmari Lahdensuo ohjaa Suomalaisen Oopperan harjoitusta Bulevardin oopperatalon lämpiössä 1932. Museovirasto / Pietisen kokoelma. |
Šaljapin viipyi Helsingissä viisi päivää ja niiden aikana käynnistyi tapahtumaketju, puhelinkeskusteluja Šaljapinin ja oopperajohtaja Räikkösen ja Šaljapinin ja Georgen isän välillä sekä kaksi Georgen koesoittoa Hotelli Tornissa. Lopulta George uskoi, että Šaljapin on tosissaan ja alkoi itsekin luottaa siihen, että selviäisi pitkästä kiertueesta kuuluisan laulajan kanssa ja allekirjoitti sopimuksen. Suuren maestron impressaari Mikhail Kašuk oli pianistilöytöön tavattoman tyytyväinen. Vasta saavuttuaan Pariisiin George sai kuulla, että Šaljapinin italialainen pianisti oli menettänyt hermonsa ja perunut lähtönsä viime tipassa.
Kiertue alkoi Marseillesta joulukuun 20. päivänä pitkällä, viiden viikon
mittaisella laivamatkalla Suezin kanavan kautta Japaniin, Kōbeen. Pariisissa
Georgen oli määrä olla 15. joulukuuta. Aikaa matkajärjestelyihin oli vain pari
viikkoa. "Päätin tehdä matkan junalla Tallinnasta halki Euroopan nähdäkseni
mahdollisimman paljon. Matka alkoi höyrylaiva Ariadnella. Matka vaati tietysti
paljon valmisteluja. Olin varaton, ja ennen kaikkea minun piti saada laina
uutta frakkia ja smokkia varten. En ostanut mitään trooppisen sään varustusta,
mutta kuitenkin uuden kesäpuvun. Käytössäni oli vain kaksi matkalaukkua, sillä
impressaari pyysi minua rajoittamaan laukkujeni määrää."
Lauantaina
11. joulukuuta aamulla klo 9 George seisoi sataman tulliportilla mukanaan
matkalaukut, passi ja viisumit Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Saksaan,
Belgiaan ja Ranskaan. Lisäksi hänellä oli läpikulkuviisumi Englannin
siirtomaihin. Jäähyväisseurueessa oli viitisenkymmentä ihmistä, joista osa oli
Georgelle täysin tuntemattomia. "Lähdössäni alkoi olla suuren seikkailun
tuntua. Edessä oli jotain täysin tuntematonta. Haluni nähdä uusia maita voitti
täydellisesti eron aiheuttaman ikävän. Iloitsin täysin palkein matkasta, joka
oli juuri alkamassa. Rahaa minulla oli vain Pariisiin asti." George ei ollut
juurikaan matkustanut ulkomailla, hän oli käynyt Baltian maissa, Puolassa ja
Ruotsissa. "Hyvästeltyäni ystäväni, nousin iloisena Ariadnen kannelle.
Kiinnitysköydet irroitettiin ja siteet isänmaahan katkesivat. Ariadne höyrysi
Kustaanmiekan läp, joulukuinen sää oli synkän harmaa, ja itätuuli ja lumi
vahvistivat tätä tunnelmaa. Ystävieni virittämä jäähyväislaulu soi korvissani.
Pian Suomenlinna häipyi lumiseen sumuun ja sen jälkeen Harmajan majakka katosi
horisonttiin."
Kotiväki alkoi saada matkakuulumisia kirjeitse. George kirjoitti kirjeet yhdellä Godzinskyjen kotikielistä, ranskaksi. Joitakin sanoja ja lyhyitä lauseita hän on kirjoittanut venäjäksi. Kyrilliset osuudet näkyvät käännöksessä kursiivilla.
|
| Godzinskyn perhearkisto. |
17.12.1935 Pariisi
Rakkaat isä, Dida ja Loucia!
Olen
juuri saanut isän kirjeen. Herra Michel toi sen minulle hotelliin. Kello on
nyt 8 aamulla, ja käytän tätä ajankohtaa hyväkseni kirjoittamiseen.
Kun lähdin Helsingistä, tapasin laivalla saksalaisen rouvan ja
hänen kaksi tytärtään. Tämä saksalainen rouva oli Nottbeckin tädin tuttava.
Puhelimme jonkin verran aina Rääveliin [nyk. Tallinna] asti. Puolan ministeri katosi
hyttiinsä, ja havaitsin hänet vasta kun lähestyimme Tallinnaa. Merimatka oli
ikävä: sumua ja lunta. Söin laivalla mahtavan lounaan, smörgåsbordin.
Saavuttuamme Tallinnaan hyvästelin ministerin ja toivotin heille hyvää matkaa.
Räävelissä tuttavani olivat minua vastassa ja päästyäni tullin läpi (kesti yli
tunnin), otin auton ja menin suoraan rautatieasemalle. Jätin sinne
matkatavarani ja sitten menin kahville lähellä sijainneeseen ravintolaan.
 |
| George aloitti matkavalokuvien ottamisen heti menomatkalla. |
Juna
oli tupaten täynnä. Kolmannessa luokassa ihmiset joutuivat seisomaan
käytävällä, ja minunkin piti seistä Tarttoon asti, jossa löysin itselleni
istumapaikan. Tuolta asemalta junaan nousi iso joukko röyhkeitä ja
epämiellyttäviä nuoria juutalaisia. Rajalla kaikki raivautui, ja torkahtelin
Riikaan asti. Junan vaihtaminen Riikassa oli hyvin hankalaa. Toinen juna-asema
sijaitsi korkealla, ja juoksimme kantajan kanssa saadaksemme hyvät paikat
saksalaisessa junassa. Hakeuduin kolmannen luokan vaunuun, joka meni suoraan
Riikasta Berliiniin. Menin ravintolavaunuun ja tilasin teetä ja söin myös
evääni loppuun. Matka Liettuan läpi sujui ongelmitta, ja nukuin viisi tuntia
pitkälläni (oikein mukavasti) junan penkillä. Königsbergissä [nyk. Kaliningrad] join kahvia, ja
ravintolavaunussa söin illallista samalla, kun juna kulki Puolan halki. Juna
ei kulkenut yhtään sen kovempaa kuin Suomessa. Voi mitä pikajunia!
Mutta kun Puolasta oli selvitty, juna kiihdytti nopeuttaan.
Scheidemühlin [nyk. Szczecinek] ja Berliinin välillä junan keskinopeus oli 110 km tunnissa ja
paikoitellen jopa 130 km. Laskin tätä kilometritolppien ja kellon avulla.
Saavuin Berliiniin Friedrichstrassen asemalle enkä nähnyt ketään
vastaanottajaa. Odotin rauhassa 10 minuuttia, sitten otin kantajan ja menimme
matkatavarasäilytykseen. Tämän jälkeen halusinkin jo mennä lennättimeen
lähettämään teille sähkösanomaa, kun huomasin Anne-tädin, joka juoksenteli
kauhuissaan edestakaisin. Näin heti, että hän se oli ja hän pysähtyikin. Täti
oli epätoivoissaan, koska ei ollut löytänyt minua. Hänelle oli kerrottu, että
juna olisi 20 minuuttia myöhässä, mutta se olikin vain 10 minuuttia myöhässä.
Lopulta – kohtalo kuten aina sanon − tapasimme toisemme.
Otimme
auton ja menimme tädin luokse. Hänen aviomiehensä oli vuodepotilaana
polvireumatismin vuoksi. Vietin heidän seurassaan kaksi rattoisaa tuntia ja
kerroin heille Suomesta. Teille kaikille pyydettiin lähettämään terveisiä,
myös Didalle. Sitä toista henkilöä, jonka myös piti olla minua vastassa, ei
mainittu sanallakaan. En minäkään kysellyt mitään. Sitten täti saatteli minut
asemalle, ja matkani jatkui kohti Kölniä. Junassa oli aika tavalla ihmisiä ja
minun piti nukkua istualtaan. Liègessä lähdin asemalta pois, kävelin
kaupungilla ja söin illallista eräässä ravintolassa. Ja matkan loppu sujui
ihmeen hienosti. Pariisissa herra Kašuk oli minua vastassa asemalla ja vei
minut lähellä Šaljapineja sijaitsevaan hotelliin. Sinne päästyäni nukuin kello
5:stä seuraavaan aamuun kello 9:ään (15 tuntia). Nyt olen näkemässä rakkaan
Šaljapinin.
18.12.35 Pariisi
Rakkaat isä, Dida ja Loucia!
Kiitos
toisesta kirjeestä, jonka sain puolilta öin. Herra Šaljapin pyytää lähettämään
paljon terveisiä ja sanomaan isälle ettei ole huolissaan, kaikki käy hyvin. No
niin, menin Šaljapineille eilen aamulla klo 10.30. Fed. Iv. oli vielä
puolipukeissa ja toivotti minut tervetulleeksi avosylin. Koko koti oli mullin
mallin, ja herra Michel pakkasi kaiken aikaa. Meitä on kuusi henkeä lähdössä
matkaan, Dassia lähtee myös. Hän opiskelee pianonsoittoa, ja äitinsä
velvoittaa minut myös valvomaan hänen opintojaan laivamatkan ja kiertueen
aikana. Illalla (erittäin hyvän) illallisen jälkeen tulivat rouva Tserapina
tyttärineen sekä kaksi Šaljapinin tyttäristä ranskalaisten aviomiestensä
kanssa.
Soitimme (eli siis minä soitin) --- [1. sivu
loppuu]
F. Iv. ja Mar. Val. oli kutsuttu lounaalle jonnekin, ja me
söimme lounaan kolmisin Dassian ja rouva Tisserand’n kanssa. Viimeksi mainittu
oleskelee Šaljapinien luona. Sen jälkeen paikalle tuli useita Dassian ystäviä
ja ystävättäriä, ja me musisoimme. Soitin heille kitaraa ja pianoa. He kaikki
olivat hyvin mielissään. Kello 5 vanhemmat tulivat kotiin ja juttelimme
vielä
[kirjepaperi katki]
--- minut istutettiin
olohuoneeseen ja pyydettiin, että kerron matkastani jne. Puhuimme paljon
Suomesta, josta hänellä on runsaasti hauskoja muistoja. Sitten sinne ilmaantui
rouva tyttärineen. Rouva vaikutti aluksi hieman kylmäkiskoiselta ja katseli
minua uteliaasti. Olin laittanut ylleni uuden pukuni ja kauniin kravatin!
Herra Šaljapinin nuorin tytär on oikein kiva lapsonen. Erittäin
musikaalinen, mutta ei mielestäni erityisen älykäs.
Marseille 20. joulukuuta 1935 "Hyvää joulua!"
|
| Godzinskyn perhearkisto. |
Lue seuraavaksi Joulu 1935 Välimerellä
DEN VÄRLDSBERÖMDE BASSÅNGAREN FEODOR SHALJAPIN TAR MED UNGE GEORGE PÅ TURNÉ TILL FJÄRRAN ÖSTERN
|
|
|
George ackompanjerar Feodor Shaljapin vid en konsert under turnén i
Fjärran Östern våren 1936. Familjen Godzinskys arkiv. |
Den världsberömde ryske bassångaren Feodor Shaljapin hade lämnat sitt hemland 1922 och bosatt sig i Paris. Hösten 1935 gav Shalyapin konserter i de nordiska länderna, i Köpenhamn och Stockholm. Finska Operans chef, Sulo Räikkönen, hade också uppmärksammat sångaren, som var känd för sitt färgstarka temperament. Den 20 november uppträdde Shaljapin som Mefisto i Gounods Faust i Helsingfors. Två dagar senare, den 22 november, sågs han som Don Basilio i Rossinis Barberaren i Sevilla. Efter föreställningarna flög Shaljapin till Stockholm för att sjunga Boris Godunov.
|
|
| encore.opera.fi |
Vid tiden för Shaljapins besök arbetade den unge 21-årige George de Godzinsky som repetitionspianist för operan och baletten. "Leo Funtek, som var operadirigent, fick i uppdrag att guida Shaljapin när han turnerade runt i huset. Vid den här tiden repeterade vi Tosca i repetitionslokalen och jag satt vid pianot. Shaljapin stannade kvar för att lyssna. Jag minns att det var Armas Hanttu, en tenor med en vacker, lyrisk röst, som sjöng. Shaljapin tittade förvånat på mig, tackade mig och sade att finnarna var ett underbart musikaliskt folk och att han hade vetat det långt före revolutionen då han hade träffat finska musiker i S:t Petersburg."
|
|
| George spelar och Wäinö Sola dirigerar en repetition med Finska operan på Bulevarden i operahusets foajé 1932. Museiverket, Pietinens fotografiska samling. |
Shaljapin stannade i Helsingfors i fem dagar och under denna period inleddes en kedja av händelser, telefonsamtal mellan Shaljapin och operachefen Räikkönen och mellan Shaljapin och Georges far samt två provspelningar för George på Hotel Torni. Till slut förstod George att Shaljapin menade allvar och blev själv övertygad om att han skulle kunna klara av en lång turné med den berömda sångaren, och skrev under kontraktet. Den store maestrons impresario, Mikhail Kashuk, var mycket nöjd med valet av pianist. Först efter ankomsten till Paris fick George veta att Shaljapins italienska pianist hade tappat nerverna och hoppat av i sista minuten.
Turnén inleddes i Marseille den 20 december med en lång, fem veckor lång
båtresa genom Suezkanalen till Kōbe i Japan. George skulle vara i Paris den 15
december. Det fanns bara ett par veckor med att ordna med resan. "Jag bestämde
mig för att göra en tågresa från Tallinn genom Europa för att se så mycket som
möjligt. Resan började på ångaren Ariadne. Naturligtvis krävde resan en hel
del förberedelser. Jag var pank, och framför allt var jag tvungen att ta ett
lån för att kunna köpa en ny frack och en smoking. Jag köpte ingen tropisk
väderutrustning, men väl en ny sommarkostym. Jag hade bara två resväskor,
eftersom impresarion bad mig att begränsa antalet väskor jag hade med mig."
Klockan
9 på morgonen lördagen den 11 december stod George vid tullporten i hamnen med
sina resväskor, med pass och visum för Estland, Lettland, Litauen, Polen,
Tyskland, Belgien och Frankrike. Han hade också ett transitvisum för de
brittiska kolonierna. Avskedsfesten bestod av ett femtiotal personer, varav
några var helt främmande för George. "Min avresa hade känslan av ett stort
äventyr. Något helt okänt låg framför mig. Min längtan efter att få se nya
länder övervann helt sorgen över separationen. Jag var överlycklig över den
resa som skulle börja. Jag hade bara tillräckligt med pengar för att ta mig
till Paris." George hade inte rest så mycket utomlands, han hade bara besökt
Baltikum, Polen och Sverige. "Efter att ha sagt adjö till mina vänner klättrade
jag gladeligen ombord på Ariadne. Förtöjningarna kapades och banden till
fosterlandet klipptes. Ariadne ångade genom Gustavssvärd, decembervädret var
dystert grått och den östliga vinden och snön förstärkte stämningen. En
avskedssång stämd av mina vänner klingade i mina öron. Snart försvann Sveaborg
i snödimman och sedan försvann Gråhara fyr i horisonten."
Hemma började man få brev med nyheter från resan. George skrev breven på ett av Godzinskys hemspråk, franska. Han har skrivit några ord och korta meningar på ryska.
|
|
| Georges brev hem från Paris den 17 december 1935. |
17.12.1935 Paris
Kära pappa, Dida och Lucia!
Jag har just fått brevet från pappa. Mr Michel tog med det till mitt hotell. Klockan är nu 8 på morgonen och jag tar tillfället i akt att skriva.
När jag lämnade Helsingfors mötte jag på båten en tysk dam och hennes två
döttrar. Denna tyska dam var en bekant till moster Nottbeck. Vi pratade lite
ända fram till Reval [nuvarande Tallinn]. Den polske ministern försvann in i sin hytt och jag såg
honom först när vi närmade oss Tallinn. Sjöresan var obehaglig: dimma och snö.
Jag åt en underbar lunch ombord, från ett smörgåsbord. När vi anlände till Tallinn
tog jag farväl av ministern och önskade dem en god resa. I Reval mötte mina
bekanta upp mig och efter att ha passerat tullen (det tog över en timme) tog
jag en bil och åkte direkt till tågstationen. Där lämnade jag mitt bagage och
tog sedan en kaffe på en närbelägen restaurang. Tåget var fullsatt till
bristningsgränsen. I tredje klass fick man stå i mittgången och jag fick stå
hela vägen till Tartu där jag hittade en sittplats åt mig själv. Från den
stationen gick en stor grupp arroganta och otrevliga unga judar ombord på
tåget. Vid gränsen lugnade det sig, och jag slumrade hela vägen till Riga. Det
var mycket svårt att byta tåg i Riga. Den andra tågstationen låg högt upp och
bäraren och jag sprang för att få bra platser på det tyska tåget. Jag sökte
mig till en tredjeklassvagn som gick direkt från Riga till Berlin. Jag gick
till restaurangvagnen och beställde te och åt också upp min lunch. Resan genom
Litauen gick utan problem och jag sov i fem timmar på mitt långa (mycket
bekväma) tågsäte. I Königsberg [nuvarande Kaliningrad] drack jag kaffe och i restaurangvagnen åt jag
middag medan tåget passerade genom Polen. Tåget gick inte snabbare än i
Finland. Åh, vilka snabbtåg!
Men väl genom Polen fick tåget upp
farten. Mellan Scheidemühl [nuvarande Szczecinek] och Berlin var medelhastigheten 110 km per timme
och på vissa ställen till och med 130 km. Jag räknade ut detta med hjälp av
milstolpar och min klocka. Jag anlände till Berlin till Friedrichstrasse
station och såg ingen emottagare. Jag väntade lugnt i 10 minuter, sedan tog
jag med mig en bärare och vi gick till bagageutlämningen. Efter det skulle jag
gå till telegrafen för att skicka ett telegram till dig när jag fick syn på
tant Anna som sprang fram och tillbaka av förskräckelse. Jag såg genast att
det var hon och hon stannade. Hon var förtvivlad för att hon inte hade hittat
mig. Hon hade fått veta att tåget skulle vara 20 minuter försenat, men det var
bara 10 minuter försenat. Till slut - "ödet" som jag alltid säger - möttes
vi.
Vi tog en bil och åkte till min tants hus. Hennes man var en
sängliggande patient på grund av reumatism i knäet. Jag tillbringade två
avkopplande timmar med dem och berättade om Finland. Jag blev ombedd att
skicka hälsningar, även till Dida. Inte ett ord sades om den andra
personen som också skulle ha varit där för att träffa mig. Jag ställde inte
heller några frågor. Sedan följde min tant med mig till stationen och jag
fortsatte min resa mot Köln. Det var ganska trångt på tåget och jag fick sova
sittandes. I Liège lämnade jag stationen, promenerade runt i staden och åt
middag på en restaurang. Och resten av resan gick underligt bra. I Paris mötte
herr Kašuk mig på stationen och tog mig till ett hotell nära Shaljapinerna. Där
sov jag från kl. 5.00 till kl. 9.00 nästa morgon (15 timmar). Nu ska jag
träffa min älskade Shaljapin.
18.12.35 Paris
Kära pappa, Dida och Lucia!
Tack
för det andra brevet som jag fick vid midnatt. Herr Shaljapin ber att skicka
många hälsningar och att säga till pappa att inte oroa sig, allt kommer att gå
bra. Nåväl, jag åkte till Shaljapins igår förmiddag kl. 10.30. Fed. Iv. var
fortfarande halvklädd och välkomnade mig med öppna armar. Hela huset var en
enda röra och herr Michel höll på att packa hela tiden. Vi är sex personer som
ska åka, och Dassia ska också åka. Hon studerar piano, och hennes mor har
också förpliktat mig att övervaka hennes studier under båtresan och rundturen.
På kvällen, efter en (mycket god) middag, anlände fru Tserapina och hennes
döttrar samt två av Shaljapins döttrar med sina franska män.
Vi
spelade (det vill säga jag spelade) --- [slutet av sidan 1]
F. Iv. och Mar. Val. hade blivit bjudna på lunch någonstans, och vi åt lunch vi tre, Dascia och fru Tisserand. Den senare bor hos familjen Shaljapin. Efteråt kom flera av Dasias vänner och flickvänner och vi musicerade. Jag spelade gitarr och piano för dem. De var alla mycket förtjusta. Klockan 5 kom föräldrarna hem och vi pratade lite mer.
[brevpappret trasigt]
--- de satte mig i vardagsrummet och bad mig berätta om min resa och så vidare. Vi pratade mycket om Finland, varifrån hon had många roliga minnen. Sedan dök en dam och hennes dotter upp. Hon verkade först lite kall och tittade nyfiket på mig. Jag hade tagit på mig min nya kostym och en vacker slips! Herr Shaljapins yngsta dotter är ett mycket trevligt "barn". Mycket musikalisk, men inte särskilt smart enligt min mening.
Marseille den 20 december 1935 "God jul!"
|
|
| Vykort från Marseille, 20 december 1935.Familjen Godzinskys arkiv. |
Text: Laila Tarpila
Översättning av breven: Soili Vihavainen.
Översättning till svenska:
Christian de Godzinsky
