Imatran Veteraanimuseo 14. syyskuuta 2025: George de Godzinsky ja Imatra

 

Pikkusisko Elise (vasemmalla), naapurin tyttö ja George Imatran Onnelan hovin portailla 1920-luvun alussa. Taustalla kotiopettaja Elise "Dida" Regenass ja naapurin rouva. Godzinskyn perhearkisto.

Imatran Veteraanimuseo sunnuntai 14. 9. 2025 klo 14 & 18

Kertoja - Tiina-Maija Lehtonen 

Pianisti - Hanna Saarela

Laulajatar - Pirja Arponen

Tarjoilijatar / Albumi - Aino-Liisa Kaljunen

Isäntä - Jarmo Ikävalko

Video - Christian de Godzinsky 

 

MUSIIKKI 1: Godzinsky-sikermä  

 

 

 

TARINOITA RAKASTETUN MAESTRON VAIHEISTA VUOKSEN VARRELLA 

 

Koko kansan hyvin tuntema ja rakastama kapellimestari, pianisti ja säveltäjä George de Godzinsky tuli 1970-luvulla esiintymään Imatralle. Paikallisen sanomalehden Ylä-Vuoksen toimittaja haastatteli maestroa ja kysyi, oliko Godzinsky käynyt Imatralla aikaisemmin, oliko paikkakunta tuttu. Maestro hymyili ja vakuutti, että kyllä oli. Toimittaja tuskin arvasi, kuinka tuttu.

  

 

 

PIETARILAINEN GODZINSKYN PERHE

 

Siirrytään 1970-luvulta 50 vuotta taaksepäin ja Viipurin lähelle Suur-Merijoen kartanoon. Kuvassa 1 ovat Franciszek ja Maria de Godzinsky sekä heidän 1-vuotias esikoisensa George Suur-Merijoen kartanon puistossa.

 

Kuva 1. Isä, äiti ja 1-vuotias George Suur-Merijoen puistossa kesällä 1915. Godzinskyn perhearkisto.

 

Kuvan taapero syntyi Pietarissa 5. heinäkuuta 1914. Kolme viikkoa myöhemmin syttyi ensimmäinen maailmansota, jossa vastakkain taistelivat Venäjän, Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen muodostamat ympärysvallat ja Saksan ja Itävalta-Unkarin johtamat keskusvallat. 

 

 

 

ISÄ - PUOLALAINEN FRANCISZEK DE GODZINSKY

 

Kuva 2. Georgen puolalainen isä, talousinsinööri Franciszek de Godzinsky. Godzinskyn perhearkisto.

Kuvassa 2 on Georgen puolalainen isä Franciszek de Godzinsky. Isänisä oli puolalainen ja isänäiti ranskanjuutalainen orpotyttö, katolisen kasvatuksen saanut Elisé Magdalena de Simone. Elisén kasvatusisä otti tytön mukaan liikematkalle Varsovaan, missä tämä kohtasi tulevan miehensä. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista Franciszek oli nuorin. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Varsovassa ja jatkoi sitten opintoja Tarton saksankielisessä yliopistossa. 

 

Franciszek tutustui Suomeen jo opiskeluaikoinaan toimiessaan tamperelaisen von Nottbeckin perheen kotiopettajana. Von Nottbeckit omistivat Tampereella Finlaysonin tehtaan. 

 

Valmistuttuaan Tartosta talousinsinööriksi Franciszek asettui Pietariin, missä toimi Venäjän kauppaministeriön amanuenssina. Hän organisoi työkseen valtion rautateiden makuu- ja ravintolavaunujen liikennettä ja matkusti paljon. Siperian rata tuli hänelle tutuksi. 

 

Franciszek oli lisäksi liikemies. Hän myi venäläistä puuvillaa suomalaiselle kutomateollisuudelle. Tärkeimpiä liiketuttuja Suomessa olivat tietysti Tampereen von Nottbeckit - joilla oli kesäpaikkana Imatralla Neitsytniemen kartano.

 

Franciszek harrasti musiikkia ja otti yksityisesti pianotunteja kuuluisalta pianotaiteilijalta Aleksandr Silotilta.

 

MUSIIKKI 2: Pjotr Tshaikovskin Lasten albumista osat Puusotilaiden marssi ja Äiti

 

 

 

ÄITI - HOLLANTILAIS-SVEITSILÄINEN MARIA NEUSCHELLER

 

Kuva 3. Georgen äiti, pianotaiteilija Maria Neuscheller. Godzinskyn perhearkisto.

 

Kuvassa 3 on Georgen äiti Maria Neuscheller, upporikkaan pietarilaisen tehtailijan tytär. Maria opiskeli Pietarin keisarillisessa konservatoriossa myös Silotin johdolla ja tähtäsi pianotaiteilijaksi. Silotin luokassa nuori Maria kohtasi itseään 20 vuotta vanhemman insinööri Godzinskyn. Avioliitto solmittiin 1913, ja esikoispoika syntyi seuraavana vuonna.

 

Vaikka Georgen ensimmäisinä elinvuosina Euroopassa riehui maailmansota, Godzinskyt viettivät Pietarissa varakkaan väen ylellistä elämää. Salissa seisoi kaksi flyygeliä, ja kun äiti soitti toisella pianokonserton solistina, isä säesti toisella orkesteriosuutta. Konservatorion rehtori, Aleksandr Glazunov kävi päivällisvieraana, ja vanhemmilla oli kausikortit Mariinski-teatterin ensi-iltoihin. 

 

Marian perheen sveitsiläinen kotiopettajatar Elise Regenass oli siirtynyt Godzinskyjen palvelukseen Georgen syntymän jälkeen. Hänen tehtävänsä oli opettaa pojalle ranskaa.

  

 

 

ÄIDINISÄ - TEHTAILIJA MAXIMILIAN OTHMAR NEUSCHELLER JA SUUR-MERIJOEN KARTANO

 

Kuva 4. Georgen mummola, Suur-Merijoen metsälinna Viipurin naapurissa. Museovirasto / Signe Brander.

Kuvassa 4 on Suur-Merijoen jugendlinna, jonka Georgen äidinisä, kumitehtailija Maximilian Othmar Neuscheller oli rakennuttanut Viipurin lähelle Tienhaaraan. Neuscheller oli tilannut suunnitelman suomalaiselta arkkitehtikolmikolta; Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren. Arkkitehdit olivat saaneet kansainvälistä mainetta Suomen paviljongista, jonka he olivat suunnitelleet Pariisiin maailmannäyttelyyn kesällä 1900. Rakennustyöt Suur-Merijoella aloitettiin samana syksynä, ja samaan aikaan Kirkkonummelle kohosi arkkitehtien oma Hvitträsk.

 

Kuva 5. Georgen äidinisä, pietarilainen kumitehtailija Maximilian Othmar Neuscheller. Godzinskyn perhearkisto.

Äidinisä, Maxmilian Othmar Neuscheller kuvassa 5, oli syntynyt Sveitsissä. Hänen äitinsä Maria Othman oli oopperalaulaja, koloratuurisopraano, joka oli syntynyt Hannoverissa. 

 

Maximilianin isästä ei ole tietoa. Kun poika oli 10-vuotias, äiti solmi Pietarissa avioliiton latvialaisen liikemiehen Johann Leopold Neuschellerin kanssa, minkä jälkeen poika lähetettiin käymään koulua Saksaan. Maximilian ystävystyi koulussa hollantilaisen Hendrik van Gilse van der Palsin kanssa. Koulun jälkeen nuorukaiset siirtyivät Pietariin Neuschellerin kauppaliikkeen palvelukseen.

 

Leopold Neuschellerin kuoleman jälkeen Maximilian ja Hendrik ryhtyivät yhdessä johtamaan Neuschellerin kauppahuonetta. Liiketoimet menestyivät. Kumitehtaalla oli lähes 10 000 työntekijää.

 

Maximilian solmi avioliiton Hendrikin serkun, Cornelia Elisabeth Alida van Gilse van der Palsin kanssa. Liitosta syntyi 10 lasta, joista 7 eli aikuiseksi. 

 

Neuschellerit ja serkkunsa van der Palsit olivat erittäin musikaalisia. Kun he viettivät aikaa Suur-Merijoella, jugendlinnan musiikkihuone oli ahkerassa käytössä.

 

MUSIIKKI 3: Pjotr Tshaikovskin Lasten albumista osa Kauniita unia

 

 

 

VALLANKUMOUKSET JA PELON ILMAPIIRI

 

Kuva 6. George ja pikkusiskonsa Elisé. Godzinskyn perhearkisto.

Kuvassa 6 ovat George ja pikkusiskonsa Elise. Vallankumous helmikuussa 1917 pakotti tsaari Nikolai II luopumaan vallasta. Pikkusisko Elise syntyi huhtikuussa 1917 levottomien olojen keskelle. 

 

Kuva 7. Bolshevikkien vappumielenosoitus Iisakin kirkon edustalla 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

Kuvassa 7 bolshevikkien edustaja puhuu mielenosoittajille Iisakin kirkon edustalla vappuna 1917. Lokakuussa bolshevikit kaappasivat vallan Leninin johdolla. Godzinskyjen kodissa vallankumouksen kanuunoita ja ampumista kuunneltiin kauhunsekaisin tuntein. Kun tulituksen äänet lähestyivät, paettiin talon kellariin. Kolme ja puolivuotias George ja Elise-vauva istuivat lastenhoitajan sylissä tuntikausia tykkien jyskettä kuunnellen.

 

Lokakuun vallankumousta seurasi bolshevikkien hirmuhallinto ja verinen sisällissota. Aluksi aristokraatit ja porvarit uskoivat, että bolshevikkivalta sortuu omaan mahdottomuuteensa. Sitten väkivalta ja kaaos saivat vakuuttuneeksi, että oli pakko paeta.  

 

Georgen isä ja äidinisä vangittiin 1919. Neuscheller kuljetettiin oikeuteen Moskovaan. Hänet vapautettiin ilmeisesti kirjailija Maxim Gorkin vetoomuksesta, mutta murhattiin heti vapauttamisen jälkeen moskovalaisessa raitiovaunussa. Kun Franciszek de Godzinsky pääsi vapaaksi, hän alkoi valmistella pakoa maasta. 

 

 

 

PAKO SUOMEEN 19. HELMIKUUTA 1920

 

Godzinskyt tekivät kolme pakoyritystä. Vasta neljäs kerta helmikuussa 1920 onnistui. Viimeisellä kerralla he eivät yrittäneet matkustaa junalla Suomeen, vaan kulkivat ensin hevosreellä ja sitten jalan metsän läpi ja Laatokan rantaa. 

 

Äiti ei todennäköisesti ollut enää perheen mukana, vaan hän oli paennut sukulaisten kanssa Suur-Merijoelle. On arveltu, että hän menetti kovan paineen alla hermonsa. Näihin aikoihin hän jätti miehensä ja lapsensa.

 

Georgen vanhemmat eivät koskaan eronneet virallisesti. George tapasi äitinsä myöhemmin vain kerran, talvella 1957, puolen tunnin ajan. Paikka oli sveitsiläinen Eggin kylä ja nunnien yksinäisille naisille ylläpitämä asuntola. George oli tuolloin 43-vuotias tunnettu nimi suomalaisessa musiikkielämässä, mm. Radion viihdeorkesterin kapellimestari.  

 

Palataan perheen hengenvaaralliseen pakomatkaan helmikuussa 1920. Punasotilaat ja rajavartijat yrittivät estää laittoman rajanylityksen ja ampuivat pakenijoiden perään. Perhe onnistui kuitenkin ylittämään rajan inkeriläisten talonpoikien avustamana. 

 

Godzinsky on kertonut: “Kuljimme vetäen perässämme kelkkaa, jossa oli pikkusisareni sekä joitakin tavaroitamme. Oli aivan hiljaista. Puita oli aivan jään rajaan asti, oli 20 astetta pakkasta ja aivan tyyntä, ei tuullut eikä satanut lunta. Emme nähneet ainoatakaan ihmistä. Olimme yötä ladossa, aikuiset eivät nukkuneet, mutta meille lapsille laitettiin makuusija, meidät käärittiin lämpimiin, ja nukuimme hyvin. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa.” 

 

Ensimmäiseen suomalaiseen kylään oli matkaa 45 kilometriä. “Lopulta tulimme maalaistaloon, se oli ensimmäinen talo Suomen puolella! Se sijaitsi Sortanlahden kylässä Laatokan rannalla vastapäätä sitä saarta, jolla oli Konevitsan munkkiluostari. Ja isä sanoi, että “nyt me olemme vapaita”. Siinä me seisoimme vähäisine tavaroinemme ja arvottomine ruplanseteleinemme.”

 

Jos Godzinskyt kuvittelivat, että heidät toivotettiin Suomessa tervetulleiksi, he erehtyivät. Kannaksen rajavartioinnille ihmisten salakuljetus ja laiton ylikulku oli suuri ongelma, jota vuoden 1920 alussa oli ryhdytty ratkaisemaan jyrkin keinoin. Valtioneuvosto oli julistanut Kannakselle rajasulun, mikä tarkoitti, että luvatta maahan pyrkivät oli torjuttava vaikka ampumalla. 

 

Godzinskyjä ei ammuttu. Heidät pidätettiin ja lähetettiin kuukaudeksi karanteeniin Siestarjoelle. Viisumit saatuaan he matkustivat Kauniaisten kylpylään. 

 

 

 

EMIGRANTTIPERHE KAUNIAISTEN KYLPYLÄSSÄ

 

Kuva 8. Isä ja lapset Kauniaisten kylpylässä keväällä 1920. Godzinskyn perhearkisto.

Kuvassa 8 Isä, George ja Elise ovat Kauniaisten kylpylässä. Mukana seurasi myös kotiopettajatar Elise Regenass, jota perhe kutsui lempinimellä Dida, joka äidin lähdettyä huolehti lapsista. Voi arvailla, oliko Didalla ja isällä suhde, ja jos, niin oliko suhde paljastunut äidille? Joka tapauksessa Dida jäi loppuelämäkseen Godzinskyn perheeseen.

  

 

 

TURVAPAIKKA LÖYTYY IMATRAN ONNELASTA

 

Kuva 9. Godzinskyt vieraineen Imatran Onnelan hovin pihalla. Godzinskyn perhearkisto.

Isän suomalaiset ystävät auttoivat perhettä, ja loppukeväästä 1920 uusi koti löytyi Imatralta Onnelan hovista, jonka näemme kuvassa 9. 

 

Onnelaan liittyy musiikkielämys, jonka George muisti loppuikänsä: Kukkaisvalssi Tshaikovskin baletista Pähkinänsärkijä. “Se oli kauneinta, mitä olin kuullut. Huomattakoon, että tämä tapahtui Imatralla, ja musiikkia soitettiin torvigramofonilla.” 

 

MUSIIKKI 4: Pjotr Tshaikovskin Kukkaisvalssi baletista Pähkinänsärkijä

 

 

 

ONNELAN HISTORIAA

 

Tampereen von Nottbeckeilla oli varmasti osuutta siihen, että emigranttiperheelle löytyi koti Imatralta. Paroni Edvard von Nottbeck oli ostanut vuonna 1889 Vuoksen rannalta perheelleen kesänviettopaikaksi Neitsytniemen kartanon. Kartanon uusi päärakennus oli valmistunut 1900. Nottbeckit myivät Neitsytniemen Tornator-yhtiölle 1914, mutta pitivät itsellään Meltolan tilan, joka sijaitsi Onnelan naapurissa. 

 

Imatran seudulle oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa rakennettu useita kartanoita. Onnelan hovi sijaitsi noin kilometrin päässä Valtionhotellista. Kaksikerroksinen päärakennus oli valmistunut 1884, ja huoneita oli 7. Onnelaa emännöi Margaretha Hoth, joka oli perinyt kartanon isältään, pietarilaiselta narutehtailijalta, baltiansaksalaiselta William Hothilta. 

 

Margaretha oli naimisissa venäläisen ratsuväkikaartin everstin Nikolai Abaganovitshin kanssa. Abagano harrasti reipasta ulkoilmaelämää ja suuria juhlia. Kerrottiin, että “Onnelan hovi oli kylän kaunistus upeine päärakennuksineen, hyvin hoidettuine puistoineen ja viljelyksineen. Onnela oli iloisen ja ylellisen elämän, puutarhajuhlien ja tanssiaisten tyyssija”. 

 

Sitten vallankumous mullisti rikkaiden venäläisten elämän. Rahavirrat Venäjältä katkesivat ja rahapulassa ihmiset myivät omaisuuttaan. Onnelan isäntaparin avioliitto hajosi. Abagano rakastui poikansa englantilaiseen kotiopettajattareen, meni uusiin naimisiin ja häipyi Englantiin. Köyhtynyt Margaretha vuokrasi Onnelan Godzinskyille ja asettui itse pieneen huvilaan Onnelan naapuriin. 

 

 

 

ELÄMÄÄ ONNELASSA 1920-1923

 

Kuva 10. George, Elise, naapurin tyttö ja naapurin rouva, kotiopettaja Dida ja viipurinvenäläinen ylioppilas. Godzinskyn perhearkisto.

Kuvassa 10 George, Elise, kotiopettaja Dida, viipurinvenäläinen ylioppilas ja naapurin rouva tyttärineen istuvat Onnelan portailla. 

 

Godzinsky on muistellut, kuinka “Onnelan kartanoa ympäröivä suuri kaunis puisto ulottui aina pieneen järveen, jonka Vuoksen vedet muodostivat juuri talon kohdalle Vallinkosken ja Imatrankosken väliin. Meidän perheellä oli alusta lähtien kaikki mitä tarvittiin jonkinlaisten elämän standardien rakentamiseen.”

 

Vuodet Imatralla olivat Godzinskyn lapsille onnellista aikaa. Naapurissa oli maatila; lehmiä, hevosia ja koira. “Vanha koira, jonka nimi oli Tassu, oli noin 12-13 -vuotias. Minulla ja sisarellani oli se vanha koira niin kuin ystävänä. Se kulki vierellä ja odotti herkkupaloja, sokeripaloja. Siellä Onnelan kartanossa sain ensi kerran kokea sellaista turvallisuutta, jonka tulisi olla jokaisen lapsen osana.”

 

Naapurissa asui leikkitovereita. “Leikeissämme opimme kieliä, osaksi suomea, joka oli vaikeampaa, osaksi ruotsia, joka paremmin soveltui suuhumme.” George ja Elise puhuivat venäjää ja ranskaa ja hiukan saksaa ja puolaa. 

 

George soitteli mandoliinia ja kokeili naapurissa harmoonia. Isän ystävät auttoivat hankkimaan loppuunkuluneen Becker-flyygelin. Pianonvirittäjä puolanvenäläinen Senskoff tuli Viipurista katsomaan flyygeliä. Senskoff oli toiminut pianonvirittäjänä Pietarissa ja paennut vallankumousta ihmeen kaupalla Rajajoen yli Suomeen. Senskoff totesi, ettei Beckeristä saisi enää kunnollista. “Miestä täytyi suostutella virittämään soitin, hänen mielestään se nimittäin oli kovin huonokuntoinen ja hän jopa väitti sen olevan sisältä homeessa. Hän viritti flyygelin luullakseni noin puolitoista sävelaskelta alemmaksi kuin se alunperin oli ollut.” 

 

George soitti omin päin Beckerillä ensimmäiset sormiharjoituksensa. “Ja opettelin soittamaan aivan hullusti. Peukaloa käytin hyvin säästeliäästi, tekniikkani oli hyvin omaperäinen. Tultuani Helsinkiin sain opetella kaiken uudestaan.” 

 

 

 

MUUTTO HELSINGIN KAIVOPUISTOON HEINÄKUUSSA 1923

 

Kuva 11. Isä, lapset, Dida ja naapurin tyttö ja rouva sekä Tassu. Godzinskyn perhearkisto.

Hymyt kuvassa 11 kertovat, että isä on tullut käymään. Lapset oleskelivat Imatralla Didan hoivissa, kun isä järjesteli bisneksiä Helsingissä.

 

Vuonna 1923 Margaretha Hothin oli pakko myydä perintökartanonsa. Onnelan osti Ruokolahden nimismies Kaarlo Ikonen. 

 

Godzinskyt asuivat Onnelassa kolme vuotta. Heinäkuun alussa 1923 he muuttivat Helsinkiin. Kaivopuistosta löytyi kaksikerroksinen puukerrostalo, jonka yläkerrasta he vuokrasivat 5 huonetta. George ja Elise pantiin Venäläiseen kouluun, missä roomalaiskatoliset lapset tutustuivat ortodoksisuuteen. 

 

 

 

PIKKU-VENÄJÄ

 

Kuva 12. George (balalaikka käsissä) partiotovereineen. Godzinskyn perhearkisto.

Molemmat Godzinskyn lapset liittyivät venäläiseen Polunlöytäjät partioon. Kuvassa 12 George on mukana Polunlöytäjien retkellä. 

 

Helsingissä George aloitti myös pianotunnit sukulaisensa kapellimestari Nikolai van der Palsin johdolla. 

 

Venäläisen siirtokunnan tilaisuuksissa Godzinskyt tapasivat kohtalotovereitaan. Suomen venäläisvastaisessa ilmapiirissä emigrantit muodostivat oman yhteisönsä, pikku-Venäjän, josta suomalaiset olivat varsin tietämättömiä. Oli yhdistys- ja kulttuuritoimintaa, hyväntekeväisyyttä, venäjänkielisiä lehtiä ja taidetilaisuuksia. Emigranttiyhteisö pyrki säilyttämään venäjän kielen, kulttuurin ja vanhan Venäjän arvot.

 

Miksi Pietarista paennut puolalainen Franciszek de Godzinsky jäi Suomeen eikä siirtynyt kotimaahansa Puolaan, joka nyt oli vapaa itsenäinen valtio? Varsovassa sisarukset vaativat pikkuveljeä palaamaan ja kasvattamaan lapsensa Puolassa. Franciszek jäi Suomeen ja lähelle Pietaria. Hän kuului niihin, jotka odottivat bolshevikkivallan kaatuvan ja palaavansa vielä joskus Pietariin. Toisaalta hän ei uskonut, että Puola saisi pitää vapautensa ja itsenäisyytensä. 

 

 

 

KONSERVATORIOLAINEN 1930-1935

 

Kuva 13. George Kaivopuiston kodin terassilla. Godzinskyn perhearkisto.

Kuvassa 13 George on Kaivopuiston kodin terassilla niihin aikoihin, kun hän jätti koulun kesken. Hän ei jatkanut ylioppilaaksi, vaikka oli ensin aikonut ryhtyä insinööriksi. Tekniikka, veturit ja koneet kiinnostivat häntä kovasti. Lahjakas poika oli ristiriitaisessa tilanteessa; häntä veti puoleensa sekä tekniikka että musiikki. 

 

George oli 16-vuotias, kun hän valitsi musiikin ja aloitti syksyllä 1930 piano-opinnot Konservatoriossa - nykyisessä Sibelius-Akatemiassa - tunnetun säveltäjän Selim Palmgrenin johdolla. Syitä koulun hylkäämiseen oli kaksi: venäläisestä lyseosta ei ollut mahdollista päästä Helsingin yliopistoon, ja Georgea tarvittiin isän avuksi elättämään perhettä. 

 

 

 

ISÄN SALONKIJAZZ-ORKESTERI

 

Isän liiketoimet eivät saaneet ilmaa siipiensä alle. Oli keksittävä, miten elättää nelihenkinen perhe. 

 

Emigrantit eri puolilla Eurooppaa olivat samassa tilanteessa; mistä löytyisi uusi elinkeino? Tsaarin armeijan entiset upseerit olivat soittotaitoista väkeä. Heistä tuli säestäjiä Pariisin kabareihin ja elokuvateattereihin. Myös Suomessa entiset upseerit muodostivat salonkiorkestereita ja hankkivat elantonsa ravintolamuusikkoina ja mykkäelokuvien säestäjinä.

 

Musiikista tuli myös Franciszek de Godzinskyn uusi elinkeino. Keväällä 1924 hän perusti emigranttituttujensa kanssa ravintolayhtyeen Mr. François’n Salonki-Jazz-Soittokunnan.

 

Kuva 14. George mukana harmonikan soittajana isänsä Mr. Francois'n salonkijazz-orkesterissa. Godzinskyn perhearkisto.

Georgen isästä tuli 50-vuotiaana esiintyvä muusikko, kielitaitoinen puolalainen gentlemanni-pianisti, joka muutti hankalan nimensä ranskalaiseen muotoon Monsieur François. Kuvassa 14 näemme Monsieur Francois’n salonkijazz-orkesterin, jossa oli mukana myös nuori George. Kuunnellaan Mr. Francoisin säveltämä kohtalokas Valse orientale. 

 

MUSIIKKI 5: Franciszek de Godzinskyn Valse orientale, piano 

 

George opiskeli päivät Konservatoriolla ja soitti illat kolmirivistä haitaria emigranttien Tarina-ravintolassa. Palkka illasta oli 30 markkaa plus tee ilman leipää. 

 

Hän avusti myös isän orkesteria, soitti pianoa ja harmonikkaa, sovitti ja kirjoitti stemmat puhtaaksi soittajille. Isän orkesterissa George esiintyi ensimmäisen kerran myös Yleisradion suorassa lähetyksessä, joka radioitiin kesällä 1931 Oopperakellarin terassilta. Oopperakellari sijaitsi Ruotsalaisen teatterin talossa Esplanadin puiston puolella. 

 

 

 

HARJOITUSPIANISTI PÄÄSEE SHALJAPININ SÄESTÄJÄKSI

 

1930-luvun alkupuolella emigranttien tilaisuuksissa George tutustui Suomalaisen Oopperan baletin tanssijoihin Alexander Saxeliniin ja George Gé’hen, jotka olivat aiemmin opiskelleet ja työskennelleet Pietarissa. Heidän kauttaan George sai töitä baletin harjoituspianistina. Myös laulupuoli alkoi pian työllistää Georgea, kuten näemme kuvassa 15.

 

Kuva 15. George harjoituspianistina Suomalaisessa Oopperassa 1932. Museovirasto / Pietinen.

Syksyllä 1935 Suomalaisessa Oopperassa vieraili maailmankuulu Fjodor Shaljapin. Venäläinen bassobaritoni oli sillä hetkellä ilman pianistia, sillä italialainen säestäjä oli saanut oikukkaasta tähdestä tarpeekseen. Kun Shaljapin kiersi tutustumassa Suomalaiseen Oopperaan, hän kuuli Georgen säestävän erästä tenoria. 21-vuotias Godzinsky teki Shaljapiniin vaikutuksen. Koesoiton jälkeen laulaja pyysi Georgea säestäjäkseen Japanin ja Kiinan kiertueelle seuraavana keväänä. Isä Godzinsky tunsi Shaljapinin Pietarin ajoilta ja antoi pojalle luvan lähteä matkaan. 

 

George tapasi Shaljapinin seurueen joulukuussa Pariisissa. Sieltä matka jatkui junalla Marseilles’hin ja laivalla Välimeren ja Punaisen meren kautta Colomboon, Singaporeen, Shanghaihin ja Japaniin. Laivamatka kesti viitisen viikkoa. Kuvassa 16 Shaljapin ja George harjoittelevat laivalla. 

 

Kuva 16. George ja Shaljapin tutkivat nuotteja laivamatkalla. Godzinskyn perhearkisto.

 

GEORGE RAKASTUU LIDIAAN HARBINISSA

 

Keväällä 1936 George säesti Shaljapinia lähes 30 konsertissa Japanissa ja Japanin valloittamilla alueilla Kiinassa. Maaliskuun puolivälissä, kun oltiin Harbinissa, laulaja sairastui keuhkoputkentulehdukseen. Konsertit jouduttiin siirtämään viikolla, ja oleskelu Harbinissa venyi kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Sillä aikaa kun Shaljapin sairasti, George tutustui Harbiniin ja rakastui.

 

Kuva 17. Ukrainalainen Lidia Belaja, johon George rakastui Harbinissa. Godzinskyn perhearkisto.

 

Kuvan 17 tyttö on ukrainalainen Lidia Belaja, Georgen 19-vuotias rakastettu. George rakastui Lidiaan niin syvästi, että yritti seuraavat 4 vuotta järjestää tyttöä Suomeen. Turhaan. Tämän jälkeen hän tunsi vastustamatonta vetoa tummiin kaunottariin, jotka muistuttivat Lidiaa. 

 

 

 

SUOMALAISEN KEVYEN MUSIIKIN YKKÖSKETJUUN

 

Puoli vuotta Kaukoidässä maailmankuulun laulajan pianistina ei merkinnyt nuoren Godzinskyn uralle kuitenkaan sellaista läpimurtoa kuin olisi luullut. Kotona odotti sama arki kuin ennen matkaa. 

 

Mutta jos uusia haasteita ei tarjottu taidemusiikin puolella, niitä ilmaantui kevyessä musiikissa. Heinäkuussa 1936 Suomeen palannut George avusti isän orkesteria Oopperakellarin terassilla, kun iskelmätähti Georg Malmstén tuli kuuntelemaan. Malmstén tuli juttelemaan, ja elokuussa George jo matkusti Berliiniin avustamaan Malmsténia levytyksissä. 

 

Berliinissä George tutustui myös harmonikkavirtuoosi Viljo Vesteriseen. Miehet ystävystyivät, ja Georgesta tuli Vesterisen harjoituttaja. Godzinsky pääsi vauhdilla mukaan suomalaisen kevyen musiikin ykkösketjuun. 

 

 

LAPPEENRANTALAINEN ANNA-LIISA

 

Kolme vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1939 Godzinsky, Malmstén ja Vesterinen olivat esiintymässä Lappeenrannassa, kun George laskeutuessaan bussista linja-autoasemalla näki vastaanottajien joukossa aivan Lidian näköisen tytön. Hän tunsi pakottavaa tarvetta mennä juttelemaan tämän kanssa. 

 

Kuva 18. Lappeenrantalainen kenkäkaupan myyjätär ja harrastajanäyttelijä Anna-Liisa Autio. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

Kuvassa 18 on tyttö Lappeenrannan linja-autoasemalla, kenkäkaupan myyjätär Anna-Liisa Autio. Elokuussa George oli jälleen esiintymässä Lappeenrannassa, kun hän kutsui Anna-Liisan konserttiin ja haki tytön tanssiin. Niin alkoi Georgen ja Liisan romanttinen ystävyys. 

 

 

 

SULLE SALAISUUDEN KERTOA MÄ VOISIN

  

Syyskuussa Godzinsky, Malmstén, Vesterinen ja ksylofonisti Eino Katajavuori olivat jälleen kiertueella, George kirjoitti Anna-Liisalle Vaasasta: “Sataa lunta ja tuuli puhaltaa lehdet pois puista. Olen kovin musikaalisella tuulella ja monet säveleet syntyvät minun päässäni.”

 

Suomi-Filmin Risto Orko oli tilannut Godzinskylta musiikin romanttiseen komediaan Kyökin puolella, jonka kuvausten oli määrä alkaa lokakuussa. Georgella oli elokuvamusiikin kanssa jo kiire. Lidian kaksoisolennon Anna-Liisan ilmestyminen Georgen elämään herätti otollisen romanttisen tunnelman. Niin syntyi yksi Godzinskyn tunnetuimmista iskelmistä. 

 

MUSIIKKI 6: George de Godzinskyn slowfox Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, pianosäestys 

 

George on kertonut slowfoxin Sulle salaisuuden kertoa mä voisin synnystä seuraavaa: “Se on erään kauniin rakkaustarinan muisto. Kun kiersin Kaukoidässä 1936 venäläisen bassolaulajan Fjodor Šaljapinin säestäjänä, tapasin Harbinissa ukrainalaisen tytön. Me rakastuimme, minä olin 21-vuotias ja hän 19-vuotias ja jouduimme sitten melko pian eroon. Salaisuus on hänen muistokseen.” 

 

“Sulle salaisuuden kertoa mä voisin syntyi muuten melkein minuutissa. Elokuva oli tehtävä hyvin nopeasti ja kaikilla oli hirvittävä kiire. Muistaakseni heräsin yöllä, enkä ollut vielä saanut edes laulun sanoja, tiesin vain, että kysymys olisi tytöstä, joka laulaa rakkaudestaan. Sävelessä piti siis kaikua sisäinen ääni, joka ikään kuin pyrkii kuuluviin. Puolessatoista minuutissa kirjoitin sävelmän paperille. Sanat se sai vasta myöhemmin.” 

 

Sanat lauluun kirjoitti näyttelijä Eine Laine, jolla oli elokuvassa keittäjä-Mimmin rooli. 

 

Kuvassa 19 on Kyökin puolella -elokuvan pääpari, Helena Kara ja Tauno Majuri. Laulu kuvattiin playbackinä eli Helena Kara “lauloi” ääninauhan mukana. Oikea lauluääni kuului oopperasopraano Elli Pihlajalle. 

 

Kuva 19. Tauno Majuri ja Helena Kara Suomi-Filmin romanttisessa komediassa Kyökin puolella 1940. Elonet.

 

Marraskuun viimeisenä päivänä talvisodan syttyminen keskeytti Kyökin puolella -elokuvan kuvaukset. Niitä jatkettiin sodan jälkeen maaliskuussa 1940 ja ensi-ilta koitti elokuun lopulla. Salaisuudesta ei tullut kuitenkaan menestystä. Ei vielä. 

 

 

 

HARMONY SISTERS LEVYTTÄÄ SALAISUUDEN

 

George ja kotkalaiset Valtosen siskokset Vera, Maire ja Raija olivat tavanneet ensimmäisen kerran yhteisellä keikalla Viipurissa tammikuussa 1937. Tästä oli alkanut heti tiivis yhteistyö Godzinskyn ja Harmony Sistersin välillä. George toimi trion sovittajana, säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina seuraavat lähes 20 vuotta.

 

Kuva 20. Harmony Sisters eli kotkalaiset Valtosen siskokset Raija (vasemmalla), Maire ja Vera. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

 

Kuvassa 20 ovat Valtosen sisarukset Georgen kuvaamana tutustumisen aikoihin.Vasta kun Harmony Sisters toukokuussa 1942 levytti Georgen säestyksellä Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, alkoi kappaleen voittokulku. Siskot esittivät Salaisuutta usein, ja keskimmäisen sisko Maire oli varma, että George oli säveltänyt foxin isosiskolle Veralle. 

 

MUSIIKKI 7: George de Godzinskyn slowfox Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, laulu & piano 

 

 

 

NELJÄ POIKAA IMATRALLA TOUKOKUUSSA 1939

 

Kuvassa 21 ovat Godzinsky, Malmstén, Vesterinen ja Katajavuori niin kutsutulla neljän pojan kiertueella Imatralla keväällä 1939. 

 

Kuva 21. Neljä poikaa Imatralla toukokuussa 1939. Toisena vasemmalta George, hänen oikealla puolellaan "sielunveli" Viljo Vesterinen, tuntematon rouva, Eino Katajavuori ja vaaleassa puvussa Georg Malmstén. Godzinskyn perhearkisto.

Toukokuun 12. päivänä nelikko esiintyi Vuoksenniskan Seurojentalolla. Konsertissa eturivissä istui sotilaskapellimestari Benjami Vuokniemi rouvineen ja tyttärineen. 15-vuotias Annikki Vuokniemi - joka on kuvassa 22 - katseli ihaillen lavalla taituroivaa Godzinskya, mikä ei jäänyt Georgelta huomaamatta. Hän hymyili tytölle ja Annikki hymyili takaisin. 

 

Kuva 22. Annikki Vuokniemi. Valokuvaamo H. Melto, Imatra. Godzinskyn perhearkisto.

Konsertin tauolla Annikki seurasi silmät sädehtien vierestä, kun hänen isänsä keskusteli Godzinskyn kanssa. Kun George kääntyi poistuakseen, tyttö huudahti: "Tuon jos saisin, niin pulloon laittaisin!" Annikki ei arvannut, että George kuuli hänen sanansa. 

 

 

GEORGEN JA ANNIKIN RAKKAUSTARINA ALKAA

 

Kolme vuotta myöhemmin, jatkosodan aikaan maaliskuussa 1942 George oli jälleen viihdytyskiertueella Karjalassa. Lappeenrannassa ja Viipurissa esiinnyttiin sotasairaaloissa, Imatralla Tainionkosken Työväentalolla, missä ilmatorjuntamiehet järjestivät Ikäväntorjuntailtamat. Kun George nyt törmäsi jälleen Annikkiin, hän ei voinut olla kysymättä: "Laitetaanko minut nyt pulloon?" 

 

Niin syttyi 28-vuotiaan Georgen ja 18-vuotiaan Annikin rakkaus. - Kuvassa 23 on Annikki Vuokniemi keväällä 1943. 

 

Kuva 23. Annikki Vuokniemi keväällä 1943. Valokuvaamo H. Melto, Imatra. Godzinskyn perhearkisto.

 

SOTILASKAPELLIMESTARI BENJAMI VUOKNIEMI

 

Annikin isä, vääpeli Benjami Vuokniemi toimi Imatralla Tainionkosken suojeluskunnan soittokunnan ja Tornator Oy:n eli Tainionkosken tehtaiden soittokunnan kapellimestarina. 

 

Sotilaskapellimestari Vuokniemi oli Vuokkiniemen kylästä kotoisin olevan Rettijeff-nimisen kulkukauppiaan poika. Benjami lähetettiin 11-vuotiaana soittokuntaan. 1920-luvulla hän solmi avioliiton aatelisen Anni Tavastlandin kanssa ja asettui asumaan Suomenlinnaan. Maaliskuussa 1924 syntyi esikoistytär Annikki. Kuvassa 24 ovat Annikin vanhemmat, Benjami ja Anni Vuokniemen. 

 

Kuva 24. Anni ja Benjami Vuokniemi vuonna 1923. Paula Härkösen perhearkisto.

Kun Imatran voimalaitos otettiin käyttöön toukokuussa 1929, soittokunta esiintyi vihkiäisissä sotilaskapellimestari Vuokniemen johdolla. Benjami ihastui Imatraan ja Vuokseen niin, että vaihtoi päittäin työpaikkaa Tainionkoskella kapellimestarina toimivan ruokolahtelaisen Arthur Robertssonin kanssa. Vuokniemet muuttivat Imatralle ja Robertsson Suomenlinnaan. Myöhemmin Robertsson suomensi nimensä, hänestä tuli Artturi Rope.

 

Vuokniemien perhe asui Tainionkosken Niskalammella. Benjami viihtyi Imatralla mainiosti. Hän hiihti, harrasti metsästystä ajokoiransa kanssa ja hän kuului hirviporukkaan. 

 

 

 

KOSIOAIKEITA KESÄLOMALLA 1942

 

Georgen ja Annikin rakkaus oli roihahtanut Tainionkosken Työväentalolla maaliskuussa 1942. Kesäkuussa kuopiolainen sanomalehti Savo julkaisi viihdytyskiertueella olevan Godzinskyn haastattelun, missä George kertoi jäävänsä pian kolmen viikon lomalle ja menevänsä kihloihin. Savo kirjoitti: “Salaisuutena, joka ei ole oikeastaan julkisuutta varten, hän kertoi, ettei ole vielä kihloissa eikä naimisissakaan, mutta näitä molempia puuhia varten on jo tiedossa 3 viikon loma. Kohde on jo katsottu, joten kuopiolaiset neitoset voivat vain huokaista hänen kohdaltaan."

 

Kuva 25. Elisabeth Urbanowicz. Godzinskyn perhearkisto.

Ketä George siis aikoi kosia? Eleganttia Elisabeth Urbanowiczia, jonka näemme kuvassa 25. Elisabeth oli Helsingissä syntynyt, puolalaisen perheen tytär, joka työskenteli Wulffin toimistotarvikeliikkeessä somistajana ja myyjättärenä. George ja Elisabeth olivat tunteneet kauan ja olleet kirjeenvaihdossa kesästä 1937.

 

Vai Anna-Liisa Autiota, lappeenrantalaista kenkäkaupan myyjätärtä ja Työväenteatterin harrastajanäyttelijää? Kuvassa 26 Anna-Liisa kuuntelee, kun Godzinsky soittaa harmonikkaa.

 

Kuva 26. Godzinsky soittaa harmonikkaa. Anna-Liisa Autio kuulijoiden joukossa oikealla. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

Ei, George ei aikonut kosia kumpaakaan heistä. Romanttisten tunteiden kohde oli imatralainen koulutyttö, kymmenen vuotta nuorempi Annikki Vuokniemi. 

 

Kosiko George Annikkia lomallaan, niin kuin oli Savon toimittajalle paljastanut? Ei. Georgen loma peruuntui; Harmony Sisters palasi kesäkuun lopulla ensimmäiseltä Saksan matkaltaan tuliaisina levytys- ja radiointisopimukset sekä sopimus Saksan kiertueesta. Georgen alkoi kiireesti sovittaa uutta ohjelmistoa, sillä Geschwister Waltosta odotettiin takaisin Saksaan jo elokuussa. 

 

 

 

PIKKU ANNIKKI

 

Vaikka kosinta jäi, viihdytystehtävät veivät Georgen usein Imatralle ja hän vieraili aina Vuokniemillä. Kerran syksyllä Imatralla käydessään George sävelsi valssin Pikku Annikki. Annikin äiti oli lotta ja pikkulottana Annikki osallistui äidin mukana lottien toimintaan Imatralla. Annikki on kertonut, että sillä aikaa, kun hän oli lyseolla saksan tentissä, George istui rouva Mannisen terassikahvilassa koulun naapurissa ja kirjoitti sekä sanat että sävelen valssiin Pikku Annikki. 

 

Kuva 27. Birgit Kronström ja Tauno Palo Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Onnellinen ministeri 1941. Elonet.

Marras-joulukuun vaihteessa 1942 Onnellinen ministeri -elokuvan tähdet Birgit Kronström ja Tauno Palo - kuvassa 27 -  tapasivat levytysstudiossa Helsingissä, missä heitä säesti Georgen johtama Odeon-orkesteri. Kronström levytti Georgen Onnelliseen ministeriin säveltämän menestysfoxin Katupoikien laulun ja Tauno Palo samasta elokuvasta kauhua herättävän Raitiovaunulaulun. Lisäksi tähdet levyttivät yhdessä foxin Hetkinen rakkautta sekä valssin Pikku Annikki. Valssin sanoittajaksi levytietoihin merkittiin Palle eli majuri Reino Palmroth.

 

MUSIIKKI 8: George de Godzinskyn valssi Pikku Annikki, laulu & piano  

 

Kappaleet, jotka äänitettiin marras-joulukuussa Helsingissä, prässättiin levyiksi Saksassa. Laiva, joka kuljetti levyjä Suomeen, joutui kuitenkin Gotlannin lähistöllä pommitukseen, vajosi Itämeren pohjaan ja vei levyt mukanaan. Joistakin äänityksistä jäi jäljelle matriisi tai koelevy, kuten Pikku Annikista, joten Kronströmin ja Palon dueton voi yhä kuunnella äänilevyltä. 

 

 

 

SULLE KAUNEIMMAN LAULUNI LAULAN

 

Mutta monet kappaleet hävisivät laivan mukana kokonaan. Tällainen oli Georgen hidas valssi Kerttu Mustosen sanoihin Sulle kauneimman lauluni laulan, jonka levytti O. Rahikainen. Myöhemmin Godzinsky kertoi säveltäneensä tämän valssin nuorikolleen Elisabeth Urbanowiczille. Eero Väre lauloi Kauneimman lauluni levylle keväällä 1945 Georgen johtaman orkesterin säestyksellä. 

 

Mutta koska valssi levytettiin ensimmäisen kerran jo marras-joulukuussa 1942, jolloin George suunnitteli avioliittoa Annikin kanssa, on syytä epäillä, että hän sävelsi Kauneimman lauluni sittenkin alunperin Annikki mielessään. 

 

MUSIIKKI 9: George de Godzinskyn valssi Sulle kauneimman lauluni laulan, laulu & piano   

 

 

 

SOTILASKAPELLIMESTARI EI ANNA TYTÄRTÄÄN MUUSIKOLLE

 

Maaliskuun lopulla 1943 Godzinskyn kapellimestarin ura otti jättiharppauksen, kun hänet kutsuttiin Suomalaiseen Oopperaan johtamaan uusi operetti, Emmerich Kálmánin Kreivitär Mariza. 

 

Olisi luullut, että kapellimestarikiinnitys Suomalaiseen Oopperaan olisi tehnyt Georgesta halutun vävykandidaatin sotilaskapellimestarin silmissä. Toisin kävi. Kun Benjami Vuokniemi sai kesän 1943 alussa vihiä, että Godzinsky oli tulossa pyytämään hänen tyttärensä kättä, hän teki kosijan aikeet tyhjiksi. Isä ei antanut tyttärelleen lupaa mennä naimisiin Godzinskyn kanssa niin kauan kuin eli. Hän ei halunnut, että tytär odottaisi mustasukkaisena yökaudet aviomiestä, joka seurusteli operettidiivojen kanssa.

 

Annikki ei uskaltanut uhmata isänsä tahtoa. Pettyneet nuoret lähtivät retkelle pieneen Saimaan saareen nimeltä Ryssänkirkko. Siellä he tekivät verivalan, vetivät puukolla haavat peukaloihinsa ja lupasivat säilyä ystävinä elämänsä loppuun saakka. 

 

 

 

GEORGEN JA ANNIKIN RAKKAUSTARINAN LOPPU

 

Heinäkuussa 1944, sodan vielä jatkuessa George meni naimisiin Helsingin roomalaiskatolisessa Pyhän Henrikin katedraalissa Elisabeth Urbanowiczin kanssa.

 

Uudenvuodenpäivänä 1946 Annikki Vuokniemi meni naimisiin pieksämäkeläisen veturinkuljettajan Kauko Nenosen kanssa. 

 

Vuonna 1974, kun Godzinsky solmi toisen avioliittonsa Taineli Martolan kanssa ja syntyi hänen kolmas poikansa Andrej, Annikista tuli Antin kummi.   

 

MUSIIKKI 10: George de Godzinskyn valssi Sulle kauneimman lauluni laulan, piano  

 

MUSIIKKI 11: George de Godzinskyn foxtrot Katupoikien laulu, laulu & piano

 

Lue lisää rakastetun säveltäjän, kapellimestarin ja pianistin elämästä Maestro George de Godzinsky