Neuschellerit luopuvat Suur-Merijoesta

Neuschellerit ja Suur-Merijoen työntekijät yhteiskuvassa 1920-luvun alussa. George de Godzinskyn vanhempien tiet olivat erkaantuneet keväällä 1920. Äiti, pianisti Maria Neuscheller (istumassa viides oikealta) oli tässä vaiheessa vielä sukulaistensa tykönä Suur-Merijoen kartanossa Viipurin lähellä. Godzinskyn perhearkisto. Kuva on jälkikäsitelty värilliseksi.

På svenska

Syksyllä 1923 pian sen jälkeen kun Godzinskyt olivat muuttaneet Helsinkiin, 9-vuotiaalle Georgelle ja 6-vuotiaalle Eliselle ilmoitettiin, että he menisivät tervehtimään äidinäitiään. Cornelia Othmar Neuscheller oli tullut käymään Suur-Merijoelta Helsingissä, ja tapaaminen Maria-tyttären lasten kanssa järjestettiin jommassa kummassa pääkaupungin hienostohotellissa, Seurahuoneella tai Kämpissä. Kummassa, sitä George de Godzinsky ei enää 1980-luvun lopulla haastattelussa muistanut. Eikä myöskään sitä, oliko isä Franciszek mukana tapaamisessa vai ei.

Leskirouva Cornelia Othmar Neuscheller 1920-luvun alussa. Kuvan reunassa erottuu Viipurin läänin leima.

George ja Elise lähtivät tapaamaan äidinäitiään kotiopettaja Elise Regenassin saattamina. George muisti, kuinka Cornelia Othmar Neuscheller istui korkeassa nojatuolissa ja näytti hänen silmissään hyvin kauniilta. Lopuksi äidinäiti suuteli molempia lapsia otsalle.

Äidinäiti näytti 9-vuotiaan Georgen silmissä hyvin kauniilta. Cornelia Othmar Neuscheller oli omaa sukua van Gilse van der Pals, hän oli syntynyt Rotterdamissa 1865. Kuvassa äidinäiti viipurilaisen valokuvaamon ikuistamana.

Tämä oli todennäköisesti äidinäidin ja Godzinskyn lasten ainoa kohtaaminen Suomessa. Pian tämän jälkeen äidinäiti muutti nuorimman tyttärensä Johannan luokse Berliiniin.
Cornelia Othmar Neuscheller ei elänyt enää kauaa. Hän kuoli Berliinissä 9. tammikuuta 1924. - Samaisen tammikuun 21. päivänä kuoli Moskovassa Vladimir Iljitsh Lenin. Vainajan kunniaksi entisen pääkaupungin nimi vaihdettiin jälleen kerran, Petrogradista tuli Leningrad. Emigranttipiireissä nimenvaihdos herätti sekä vastalauseita että pilkkaa.

NEUSCHELLERIT LUOPUVAT SUUR-MERIJOESTA

Maximilian ja Cornelia Othmar Neuschellerin seitsemästä lapsesta pojat Leopold, Heinrich ja Maximilian asettuivat Sveitsiin, tyttäristä Johanna Berliiniin ja Maria - Georgen ja Elisen äiti - Wieniin. Sisaruksista kaksi, Alexandra ja Vladimir jäivät Suomeen.

Neuschellereitä Suur-Merijoen jugendlinnan portailla 1920-luvun alussa.

Seisomassa vasemmalta Alexandran aviomies Shalva Isseliani, Georgen äidin sisar Alexandra, enot Vladimir ja Heinrich sekä äiti Maria. Istumassa oikealla äidin nuorin sisar Johanna.

Neuschellerien ryhmäkuvassa mukana myös Georgen äidinäiti Cornelia mustassa hatussaan ja hansikkaissaan.

Äidin sisar Alexandra, Georgen kummitäti. Alexandra jäi Suomeen ja
ryhtyi käyttämään etunimeä Cornelia.

 

Äidin nuorin sisar Johanna, joka muutti Berliiniin.

Äidin veli Vladimir, viimeinen Neuscheller, joka isännöi Suur-Merijokea.

Vladimir-eno tyttärensä Irenen kanssa kartanon portailla.

Neuschellerit luopuivat Suur-Merijoesta 1926. Jugendlinna tiluksineen myytiin Suomen valtiolle ja otettiin armeijan käyttöön. Kaupanteko häämötti ilmeisesti jo näköpiirissä, kun agronomi Georg Weyner teki kartanoa isännöivälle Vladimir Neuschellerille valokuva-albumin muistoksi Suur-Merijoesta.

SUUR-MERIJOKI - VALOKUVIA GEORG WEYNERIN ALBUMISTA 1926

 

 

 

JUGENDLINNASTA TULEE UPSEERIKERHO

Kun Suur-Merijoki 1926 otettiin armeijan käyttöön, päärakennuksesta Metsälinnasta tehtiin upseerikerho ja pellot muutettiin lentokentäksi. Suur-Merijoella toimi erillinen maalentolaivue, joka oli Satakunnan lennoston edeltäjä. Ensimmäinen kotimaan reittilento Helsingistä Viipuriin laskeutui Suur-Merijoen lentokentälle 1. toukokuuta 1937. Siviililiikennettä jatkettiin kesäisin aina elokuun loppuun 1939.

 

Talvisodan pommituksissa kartano syttyi palamaan, ja sen katto tuhoutui. Irtaimisto saatiin kuitenkin pelastettua ja turvaan ennen talvisodan päättymistä 13. maaliskuuta 1940. Jatkosodassa Suur-Merijoen kartano palveli sotasairaalana, sillä kiviseinät olivat yhä tukevasti pystyssä. Kesäkuun 20. päivänä 1944 kartano jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle.

Tänä päivänä Suur-Merijoen päärakennuksesta on jäljellä vain osia kivijalasta ja kellarista. - Lue lisää Suur-Merijoen myöhemmistä vaiheista.

Vladimir-eno tyttärensä Irenen ja puolisonsa Marian kanssa Suur-Merijoen portailla kartanosta luopumisen aikoihin.

Lue seuraavaksi Pikku-Venäjä keskellä Helsinkiä

 

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

Kuvat: Godzinskyn perhearkisto

NEUSCHELLERS AVSTÅR FRÅN SUUR-MERIJOKI 

Paret Neuscheller och Suur-Merijoki-arbetarna tillsammans i början av 1920-talet. George de Godzinskys föräldrar hade gått skilda vägar våren 1920. Hans mor, pianisten Maria Neuscheller, var vid den här tiden fortfarande hos släktingar i Finland (sittande femte från höger). Bilden är färglagd i efterhand.

Hösten 1923, strax efter att Godzinskys hade flyttat till Helsingfors, fick 9-årige George och 6-åriga Elise veta att de skulle åka och hälsa på sin mormor. Cornelia Othmar Neuscheller hade kommit till Helsingfors från Suur-Merijoki, och mötet med dottern Marias barn ordnades på något av huvudstadens exklusiva hotell, Societetshuset (Seurahuone) eller Kämp. Vilket av dem kunde George de Godzinsky inte längre minnas i en intervju i slutet av 1980-talet. Inte heller mindes han om hans far Franciszek var närvarande vid mötet eller inte.

Änkan Cornelia Othmar Neuscheller i början av 1920-talet. Vyborgprovinsens stämpel syns i bildens kant.

George och Elise besökte sin mormor tillsammans med sin guvernant Elise Regenass. George mindes hur Cornelia Othmar Neuscheller satt i en hög fåtölj och tyckte att hon såg mycket vacker ut. Slutligen kysste mormodern båda barnen på pannan.

För 9-årige George såg mormor mycket vacker ut. Cornelia Othmar Neuscheller var släkt med van Gilse van der Pals och född i Rotterdam 1865. Bilden visar mormor som hon förevigades av en fotograf från Viborg.

Detta var troligen det enda mötet mellan modern och barnen Godzinsky i Finland. Kort därefter flyttade modern till Berlin för att bo tillsammans med sin yngsta dotter Johanna. 

 

Cornelia Othmar Neuscheller levde inte länge till. Hon avled i Berlin den 9 januari 1924. - Den 21 januari samma år avled Vladimir Iljitj Lenin i Moskva. För att hedra den avlidne ändrades namnet på den forna huvudstaden ännu en gång, från Petrograd till Leningrad. I emigrantkretsar väckte namnbytet både protester och hån.

NEUSCHELLERS ÖVERGER SUUR-MERIJOKI

Av de sju barnen till Maximilian och Cornelia Othmar Neuscheller bosatte sig sönerna Leopold, Heinrich och Maximilian i Schweiz, döttrarna Johanna i Berlin och Maria - mor till George och Elise - i Wien. Två av systrarna, Alexandra och Vladimir, stannade kvar i Finland.

Neuschellers på trappan till jugendslottet i Suur-Merijoki i början av 1920-talet.

Stående från vänster: Alexandras make Shalva Isseliani, Georges mammas syster Alexandra, farbröderna Vladimir och Heinrich samt mamma Maria. Sittande till höger är moderns yngsta syster Johanna.

På Neuschellers gruppfoto syns också Georges mormor Cornelia i svart hatt och handskar.

Moderns syster Alexandra, Georges gudmor. Alexandra stannade i Finland och tog sig förnamnet Cornelia..

 

Moderns yngsta syster Johanna, som flyttade till Berlin.

Moderns bror Vladimir, den siste Neuscheller, som var värd för Suur-Merijoki.

Farbror Vladimir med sin dotter Irene på trappan till godset.

Familjen Neuscheller lämnade Suur-Merijoki 1926. Jugendslottet och dess gods såldes till finska staten. Försäljningen var uppenbarligen nära förestående när agronomen Georg Weyner gjorde ett fotoalbum till Vladimir Neuscheller, som drev godset, som ett minne av  Suur-Merijoki.

 

SUUR-MERIJOKI - FOTOGRAFIER FRÅN GEORG WEYNERS ALBUM 1926

 

 

 

Tre år efter överlåtelsen, 1930, anlände finska piloter till Suur-Merijoki. Herrgården blev flygbas för flygvapnet. Fälten byggdes om till landningsbanor. Fram till 1939 fanns det en separat landningsskvadron på flygplatsen, föregångaren till Satakunta flygflottilj. Jugendslottet fungerade som skvadronens officersklubb.

Under vinterkrigets bombräder fattade herrgården eld och taket förstördes. Inredningen kunde dock räddas och ställas i säkerhet innan vinterkriget tog slut den 13 mars 1940.

Under andra världskriget fungerade Suur-Merijoki herrgård som krigssjukhus, eftersom stenmurarna fortfarande stod stadigt. Den 20 juni 1944 tvingades herrgården att överlämnas till Sovjetunionen.

Farbror Vladimir med sin dotter Irene och sin fru Maria på trappan till Suur-Merijoki herrgård då den övergavs.

Idag finns bara delar av huvudbyggnaden på Suur-Merijoki herrgård kvar, bland annat stengolvet och källaren.

Läs härnäst Lill-Ryssland mitt i Helsingfors

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Bilder: Godzinskys familjearkiv

Översättning: Christian de Godzinsky