Kiertuemuistelmat 1953: Viimeinen etappi ennen saapumista Japaniin 23. tammikuuta 1936

Kartta The World 1935. Public domain.

På svenska

Kaukoidän kiertueen menomatkan viimeinen etappi Hong Kongista Shanghain kautta Japaniin alkoi 18. tammikuuta 1936. George de Godzinsky kirjoitti muistelmissaan 17 vuotta myöhemmin:

"Hong Kongista lähdön jälkeen aurinko nousi hohtavan keltaisena pallona. Kannella oli enää +2 astetta lämmintä. Laivan lämmitys oli laitettu päälle, jotta hyteissä saavutettaisiin mukava 18–20 asteen lämpötila."

"Merellä saimme sähkeen Shanghaista, jossa kerrottiin että kaupungin venäjäläinen siirtokunta järjestäisi meille juhlallisen, venäläisten perinteiden tapaan järjestetyn vastaanoton. Pysähdys Shanghaissa kestäisi sen vuoksi pitempään kuin päivän, sillä saimme tietää että tämä Shanghain venäläinen siirtokunta oli kuuluisa juhlistaan. Heihin lukeutui kenraalien ja virkamiesten joukko, jolle yksi ilta juhlintaan oli täysin riittämätön."

"Rouva Šaljapin ja impressaari Kašuk pelkäsivät, että maestro saattaisi tempautua hillittömään juhlintaan ennen tärkeää Japanin konserttia. Niinpä he suostuttelivat hänet sähköttämään maihin ja kertomaan että hän kieltäytyisi ystävällisestä kutsusta. Lisäksi Šaljapin päätti ettei nousisi lainkaan maihin Shanghaissa. Viimeisenä merimatkamme päivänä ei tapahtunut mitään merkittävää. Pelasimme shakkia ja korttia. Konserttiohjelmamme maestron kanssa olivat valmiit. Söimme ja rentouduimme."

SHANGHAISSA 20.-21. TAMMIKUUTA

"Shanghaihin saapumispäivänämme nousin ylös kuudelta aamulla, huomattavasti aikaisemmin kuin japanilaiset palvelijamme. Auringonnousun aikaan olimme Jangtse-joen suulla. Joen vesi oli todella keltaista johtuen veden kuljettamasta lietteestä. Joessa kellui paljon puiden juuria, roskaa ja tyhjiä kanistereita. Kiinalaiset kalastusalukset ja roskat ympäröivät meitä jokisuistossa. Joen pääuoma oli noin puolentoista merimailin levyinen ja ruoppaajat putsasivat jokea kilometrin leveydeltä. Syvyys pidettiin kahdessatoista metrissä, jotta valtamerialukset saattoivat ajaa uomaan. Gongilla varustettuja sumusta varoittavia poijuja oli uomassa mailin välein."

"Shanghai sijaitsee lähes viiden mailin päässä rannikosta. Mitä lähemmäs satamaa tulimme, sitä enemmän meressä oli roskaa. Aluksen varoitustorvet eivät lakanneet huutamasta ja nopeus piti välillä laskea yhteen solmuun. Merestä nouseva lemu voimistui voimistumistaan. Merkillistä kuinka siihen tottuu parissa päivässä."

"Šaljapinin Shanghaissa saama vastaanotto löi laudalta kaikki edelliset. Jo kaukaa näimme ihmisten pitelevän käsissään suuria venäläisiä kirjaimia, jotka yhdessä muodostivat tervetulotoivotuksen ‘Tervehdys F. I. Šaljapin’. Varmaankin tuhat venäläisemigranttia heilutti tsaarin lippuja, ja heti kun laskusilta oli paikoillaan, venäläisen siirtokunnan johtajisto nousi laivaan tervehtimään Šaljapinia. Heidän perässään laivaan tungeksi venäläisiä taiteilijoita, kiinalaisia laulajia, muusikoita, toimittajia, valokuvaajia ja muuta joukkoa. He piirittivät meidät ja halusivat tietää kaiken meistä: kuinka matkamme on sujunut, koska Shanghain konsertit pidetään, mitä Šaljapin laulaa jne. Kysymyksiä sateli loppumattomiin."

Tervehdys Šaljapin! Kuvaaja George de Godzinsky.

Kuvaaja George de Godzinsky.

"Laiturilta kaikuivat hurraa-huudot. Maestro siirtyi laiturille impressaarin kanssa tervehtimään ihmisiä, joiden riemu ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Tämän jälkeen Šaljapin palasi takaisin laivaan ja antoi toimittajille haastattelun. Vanhojen emigranttien kanssa hän jutteli kokonaisen tunnin ajan. Jokainen väitti olevansa jonkinlainen Šaljapinin tuttava."

"Kun emigranttien joukko oli lähtenyt, Šaljapin päätti nousta maihin. Hän halusi tarjota päivällisen koko matkaseurueelleen sillä perusteella, että olimme jo kyllästyneet laivan tarjoiluihin. Menimme autolla hotelliin."

"Maestro kutsui mukaan kuuluisan pianistin, Boris Stepanovitš Zaharovin. Hän oli kuuluisan norjalaisen viulistin Cecilia Hansenin aviomies ja pitkäaikainen säestäjä. Kohtalo oli tuonut hänet Shanghaihin. Vuodesta 1930 lähtien hän oli toiminut Shanghain Kiinan kansalliskonservatoriossa pianonsoiton opettajana. Zaharov kertoi, että hänellä oli 40 oppilasta, joista osa oli hyvin lahjakkaita. Yllätyin kuullessani, että 70 prosenttia hänen oppilaistaan oli kiinalaisia."

"Zaharov lisäsi, että länsimainen musiikki oli tulossa koko ajan suositummaksi Kiinassa. Paitsi että hämmästyttävän moni musiikkikoulun oppilaista oli kiinalaisia, mukana oli myös eurooppalaisten emigranttien lapsia. Hiljattain he olivat yrittäneet koota orkesterin vain kiinalaisista opiskelijoista. Projekti oli kaatua soittimien puutteeseen. Oboeen ja fagottiin oli tarvittu eurooppalaisia muusikoita."

"Aamiaisen jälkeen herra Zaharov ja yksi hänen oppilaistaan veivät minut tutustumaan kaupunkiin. Shanghai oli valtava. Eurooppalaisten asuinalueet toivat mieleen New Yorkin, jonka tosin olin nähnyt vain valokuvissa. Suurin ero oli kuitenkin, että kadun vilinässä näki vain harvoja eurooppalaisia kasvoja. Lukemattomat valtaisat kaupat, luksushotellit ja muutamat 30-kerroksiset pilvenpiirtäjät saivat meidät unohtamaan, että olimme Kaukoidässä."

"Autoliikennettä oli paljon, ja niiden tyyttäysten ääni oli lähes katkeamaton. Kadut olivat leveitä ja vasemmanpuoleinen liikenne kulki neljällä kaistalla. Yksi kaista oli varattu rikšoille ja polkupyöräilijöille, joita seurasivat aasit, hevoset ja kuorma-autot. Tämän ja autokaistojen välissä oli jalankulkijoiden väylä. Lähes kaikkien julkisten rakennusten tuntumassa oli parkkipaikka, jonne vain henkilöautoilla oli pääsy. Vierailumme aikaan kaduilla oli jatkuvasti 2000 vahvuinen poliisien joukko. Heidän tärkein työkalunsa oli megafoni, jonka avulla he ohjasivat tieliikennettä."

Katu Shanghaissa. Kuvaaja George de Godzinsky.

 

"Shanghai oli jaettu japanilaiseen, amerikkalaiseen, ranskalaiseen, englantilaiseen ja tietysti laajaan kiinalaiseen sektoriin. Kaikilla oli oma kuvernöörinsä. Englantilaisilla ja amerikkalaisilla sektoreilla oli erilaisia suuria yhtiöitä. Ulkomaisten sektoreiden ympärillä oli kiinalaisten asuinalueita. Kaupunki levittäytyi 27 kilometrin laajuuteen. Satama sijaitsi kaupungin kiinalaisella sektorilla, ja siellä olivat myös kiinalaisten viihdelaitokset, bordellit, yökerhot jne., joissa kaikenmaalaiset merimiehet kävivät."

"Viideltä iltapäivällä palasimme amerikkalaiselle sektorille, Šaljapinin pyynnöstä Cathay-hotelliin, jonne venäläiset emigrantit olivat järjestäneet kello viiden teen meidän kunniaksemme. Tuohon aikaan Shanghaissa asui 70 000 venäläistä ja 17 000 juutalaista."

"Hotellin lattiat peittyivät persialaisiin mattoihin, luksusbaarissa taitava jousikvintetti soitti ensiluokkaista viihdemusiikkia. Kvintetin ensiviulisti oli myös kapellimestari, venäjänjuutalainen, Moskovan konservatoriosta, Ulshtein nimeltään. Hän pyysi minua toivomaan lempikappaleitani. Valitsin andanten Tšaikovskin Pähkinänsärkijästä, yhden Borodinin jousikvartetoista ja Glazunovin Espanjalaisen serenadin, jossa oli sellosoolo. Kvintetti soitti kaikki kappaleet erinomaisesti ja virheettömästi. Moneen kuukauteen emme olleet kuulleet miellyttävää musiikkia. Kiittäessäni muusikoita heidän silmänsä kostuivat, ja päätimme tavata kun palaisimme Shanghaihin."

"Japanilaisen impressaarimme herra Strokin naimisissa olevat tyttäret kutsuivat meidät päivälliselle. Toinen perheistä omisti jalokiviliikkeen, ja toisen tyttären aviomies oli bambuagentti. Päivällinen koostui vain kiinalaisista ruokalajeista. Miellyttävän illan jälkeen, noin puolenyön aikaan palasimme laivaan. Kolme tuntia myöhemmin, nousuveden alkaessa Hakone Maru jatkoi matkaansa kohti lopullista päämäärää, Kōben satamaa."

VIIMEIN PERILLÄ! KŌBE 23. TAMMIKUUTA

"Seuraavana päivänä Keltaisellamerellä silmiemme eteen ilmestyi saari. Kylmä pohjoistuuli puhalsi Korean niemimaan suunnalta. Ohitimme Tsushiman saaren ja illalla olimme jo Kyūshūn ja Honshūn saarten välisessä kapeassa salmessa, ja näimme Shimonosekin kaupungin ja Mojin satama-alueen kauniissa iltavalaistuksessa. Japanin saaria lähestyessämme olimme ihmetelleet majakoiden suurta määrää. Kapteeni kertoi Korean vesien olevan täynnä vulkaanisia saaria, minkä vuoksi majakoita tarvittiin paljon erityisesti Kyūshūn kalastajia ajatellen."

"Aamulla saavuimme Hiroshimaan. Silloin emme voineet aavistaa millainen kohtalo kaupungilla oli tulevassa maailmansodassa. Jo kauan ennen Hiroshimaan saapumista laivaan oli noussut japanilainen luotsi. Hän opasti aluksen Shimonosekista Hiroshimaan."

"Viimeinen luotsi ohjasi laivamme sen määränpäähän Kōbeen, jonne saavuimme 23. tammikuuta 1936. Laivassa oli juhlan tuntua ja japanilainen miehistö oli hyvin isänmaallista. Kaikki olivat käyneet edellisenä päivänä laivan parturissa, housut oli silitetty ja univormut puhdistettu. Ankkuri laskettiin noin kilometrin päässä rannikosta Japanin kansallislaulun säestyksellä. Jonkinlainen hinaaja toi alukseen pienen VIP-seurueen, jossa oli tulli- ja poliisiviranomaisa, kolme lääkäriä, pari kolme naista tullipalvelusta jne. Kaikilla oli päässään punainen lakki, jota koristi Japanin valtion virkamerkki."

"Kaikkien matkustajien piti vetäytyä hyttiinsä matkatavaroiden tarkistamista varten. Šaljapinin 17 matka-arkkua oli kuitenkin sijoitettu käytävälle hytin ulkopuolelle. Šaljapinia ärsytti tullin täsmällisyys. Hänen mielestään olimme joutuneet virkavallan ja diktaattorimaisen poliisin uhreiksi. Yksi kerrallaan poliisi, tulliviranomaiset ja lääkärit astuivat hytteihimme. Jokainen löi oman leimansa passeihimme. Samalla meille annettiin kolme eri henkilöllisyystodistusta, joihin oli kiinnitetty valokuvamme. Jo etukäteen oli kerrottu, että jokaisella piti olla kuusi passikuvaa mukanaan. Kaikki matkatavarat tarkastettiin huolellisesti, mutta mitään ei takavarikoitu."

"Lääkäri kurkisti kaikkien kurkkuun, mittasi verenpaineen ja tunnusteli pulssin. Mikäli matkustajan olisi havaittu kantavan jotakin tarttuvaa tautia, hänet olisi laitettu kolmeksi viikoksi sairaalaan. Kaikkien 82:n matkustajan tutkiminen vei puolitoista tuntia. Tämän jälkeen ankkuri nostettiin ja alus lipui hitaasti ja juhlallisesti kohti Kōben laituria."

"Mykistyimme nähdessämme laiturille kerääntyneet ihmisjoukot. Noin pari tuhatta ihmistä huusi jotain, ja heilutteli värikkäitä silkkinauhoja ja pieniä Japanin lippuja. Ensimmäiset toimittajat nousivat laivaan köysien avulla, joilla he nostivat kannelle suuria kameroitaan. Vain muutamassa minuutissa he olivat valmiit ottamaan meistä valokuvia."

Šaljapin-fanit tungeksimassa maestron ja tämän tyttären ympärillä. Kuvaaja George de Godzinsky.

"Kun laskusilta oli paikoillaan, lähes sata toimittajaa ja valokuvaajaa ryntäsi laivaan. Heitä seurasi kahdeksan pienen tytön parvi, jotka olivat pukeutuneet kimonoihin. Kaikki vuorollaan ojensivat Šaljapinille valkoisia ja punaisia kukkasia. Tytöt olivat Kōben kunnan hallintojäsenten lapsia. Tyttöjen perässä laivaan nousseilla vanhemmilla japanilaisilla oli käsissään taitellut pergamentit. Niihin oli kirjoitettu Šaljapinille omistettuja tervetulovärssyjä. Nämä herrasmiehet lukivat värssynsä japaniksi ja ne käännettiin englanniksi."

"Sitten hyvästelimme laivan päällystön ja miehistön. Eron hetki oli hyvin koskettava. Viiden meriviikon aikana monet matkustajat olivat vaihtuneet, mutta me olimme eläneet laivassa kuin perhe näiden unohtumattomien viikkojen ajan. Laivan päällystöltä saimme omistuskirjoituksin varustettuja valokuvia, ja heidän pyynnöstään ojensimme heille omiamme. He itkivät ilosta ja pyyhkivät kyyneleet poskiltaan. Pakko myöntää, että heidän tapaisiaan ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä voi löytää vain itäisistä maista. Joka tapauksessa tämä matkani Japaniin jätti mieleeni unohtumattomia muistoja."

Maestro Šaljapin tytär Dasja kainalossaan. Kuvaaja George de Godzinsky.

"Suurella vaivalla työnnyimme läpi meitä tervehtimään saapuneen ihmisjoukon, joka oli ahtautunut tullirakennukseen. Kaikkien muodollisuuksien jälkeen pakkauduimme kolmeen autoon, jotka Japanin kulttuuriministeriö oli ystävällisesti antanut käyttöömme. Jatkoimme matkaa Kōbesta kohti Osakaa. Oli mukavaa tuntea jälleen kiinteä maa pyörien alla. Oli kaunis vuodenaika ja aika-ajoin aurinko pilkahti tummien pilvien takaa. Oli lievää pakkasta, mittari näytti -1 astetta."

"Havaitsimme pian saapuneemme ihmismuurahaiskekoon ja ylikansoitettuun maahan. Koko matkan ajan näimme ympärillämme ruskeita, japanilaisia taloja upeine puutarhoineen. Tämän lyhyen matkan aikana näimme myös lukemattomia tehtaiden piippuja, sillä Japanin tärkeimmät teollisuusalueet olivat sijoittuneet tänne. Silloin tällöin alitimme tai ylitimme raitiotien tai sähköjunanradan. Kōbe ja Osaka muodostivat yhtenäisen kaupunkialueen ja tällä 150 neliökilometrin alueella asui yli 8,5 miljoonaa ihmistä."

"Osakassa asetuimme Mombachi-nimiseen hotelliin. Japanilaiset isäntämme tarjosivat meille perinteisen japanilaisen lounaan yhdessä Osakan mukavimmista ravintoloista. Kymmenisen geishaa soitti meille shamisen-soittimilla, lauloi japanilaisia lauluja ja esitti pieniä siroja tansseja päivänvarjojen alla. Jossain määrin heidän esityksensä oli monotoninen. Kymmenen aikaan illalla palasimme hotelliin täydellisen väsyneinä. Kaaduin leveälle vuoteelleni ja vaivuin syvään uneen."

Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Junalla Osakasta Tokioon ja ensimmäinen konsertti 27. tammikuuta 1936

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMEMOARER 1953: SISTA ETAPPEN FÖRE ANKOMSTEN TILL JAPAN DEN 23 JANUARI 1936

Karta The World 1935. Public domain.

Suomeksi

Den sista etappen på resan österut, från Hong Kong via Shanghai till Japan, inleddes den 18 januari 1936. George de Godzinsky skrev 17 år senare i sina memoarer:

"Efter avresan från Hong Kong steg solen upp som en glödande gul boll. På däck var det bara +2 grader varmt. Fartygets uppvärmning hade satts på för att uppnå en behaglig temperatur på 18–20 grader i hytterna."

"Till havs fick vi ett telegram från Shanghai som berättade att stadens ryska koloni skulle anordna ett storslaget mottagande för oss, i enlighet med ryska traditioner. Stoppet i Shanghai skulle därför bli längre än en dag, eftersom vi fick veta att denna ryska koloni i Shanghai var berömd för sina fester. Till dem hörde en rad generaler och tjänstemän, för vilka en kvälls firande var helt otillräckligt."

"Fru Shaljapin och impressarion Kasjuk var rädda att mästaren skulle dras in i ett gränslöst festande inför den viktiga konserten i Japan. Så de övertalade honom att telegrafera i land och meddela att han avböjde den vänliga inbjudan. Dessutom bestämde sig Shaljapin för att inte alls gå i land i Shanghai. På vår sista dag till havs hände inget märkvärdigt. Vi spelade schack och kort. Våra konsertprogram med mästaren var klara. Vi åt och kopplade av."

I SHANGHAI 20–21 JANUARI

"På vår ankomstdag i Shanghai steg jag upp klockan sex på morgonen, betydligt tidigare än våra japanska tjänare. Vid soluppgången befann vi oss vid mynningen av Yangtzefloden. Flodvattnet var verkligen gult på grund av det sediment som vattnet bar med sig. I floden flöt det mycket trädrötter, skräp och tomma dunkar. Kinesiska fiskebåtar och skräp omgav oss i flodmynningen. Huvudfåran var ungefär en och en halv sjömil bred och muddringsfartyg rensade floden på en kilometers bredd. Djupet hölls på tolv meter så att oceangående fartyg kunde köra in i fåran. Dimvarningsbojar försedda med gong var utplacerade i fåran med en mils mellanrum."

"Shanghai ligger nästan fem mil från kusten. Ju närmare hamnen vi kom, desto mer skräp fanns det i havet. Fartygets varningshorn slutade inte att tuta och hastigheten fick ibland sänkas till en knop. Stanken som steg upp från havet blev allt starkare. Märkligt hur man vänjer sig vid det på ett par dagar."

"Mottagandet Shaljapin fick i Shanghai överträffade alla tidigare. Redan på långt håll såg vi människor hålla upp stora ryska bokstäver som tillsammans bildade välkomsthälsningen 'Välkommen F. I. Shaljapin'. Säkert tusen ryska emigranter viftade med tsarens flaggor, och så fort landgången var på plats, klev den ryska koloniens ledning ombord för att hälsa på Shaljapin. Efter dem trängde sig ryska artister, kinesiska sångare, musiker, journalister, fotografer och andra in på fartyget. De omringade oss och ville veta allt om oss: hur vår resa hade gått, när konserterna i Shanghai skulle äga rum, vad Shaljapin skulle sjunga osv. Frågorna haglade oändligt."

Välkommen Shaljapin! Fotograf George de Godzinsky.

Fotograf George de Godzinsky.

"Från kajen ekade hurraropen. Mästaren gick ut på kajen med impressarion för att hälsa på folket, vars glädje inte verkade mattas. Därefter återvände Shaljapin till fartyget och gav en intervju till journalisterna. Med de gamla emigranterna pratade han en hel timme. Alla hävdade att de var någon slags bekant till Shaljapin."

"När emigrantgruppen hade lämnat fartyget, bestämde sig Shaljapin för att gå i land. Han ville bjuda hela resesällskapet på middag med motiveringen att vi redan hade tröttnat på fartygets serveringar. Vi åkte bil till hotellet."

"Mästaren bjöd in den berömde pianisten, Boris Stepanovitj Zaharov. Han var make till den berömda norska violinisten Cecilia Hansen och hennes mångårige ackompanjatör. Ödet hade fört honom till Shanghai. Sedan 1930 hade han arbetat som pianolärare vid Kinas nationella konservatorium i Shanghai. Zaharov berättade att han hade 40 elever, varav några var mycket begåvade. Jag blev förvånad över att höra att 70 procent av hans elever var kineser."

"Zaharov tillade att västerländsk musik blev alltmer populär i Kina. Förutom att förvånansvärt många av musikhögskolans elever var kineser, fanns det också barn till europeiska emigranter. Nyligen hade de försökt sätta ihop en orkester enbart med kinesiska studenter. Projektet hade fallit på bristen på instrument. Till oboe och fagott hade det behövts europeiska musiker."

"Efter frukosten tog herr Zaharov och en av hans elever mig för att se staden. Shanghai var enormt. De europeiska bostadsområdena påminde om New York, som jag förvisso bara hade sett på fotografier. Den största skillnaden var dock att man i gatuvimlet bara såg få europeiska ansikten. Otaliga enorma butiker, lyxhotell och några 30-vånings skyskrapor fick oss att glömma att vi befann oss i Fjärran Östern."

"Det var mycket biltrafik, och tutandet var nästan oavbrutet. Gatorna var breda och vänstertrafiken gick i fyra filer. En fil var reserverad för rickshaws och cyklister, som följdes av åsnor, hästar och lastbilar. Mellan denna och bilfilerna fanns en gångväg för fotgängare. Nästan alla offentliga byggnader hade en parkeringsplats dit endast personbilar hade tillträde. Under vårt besök fanns det ständigt en styrka på 2000 poliser på gatorna. Deras viktigaste verktyg var megafonen, med vilken de dirigerade trafiken."

Gata i Shanghai. Fotograf George de Godzinsky.

 

"Shanghai var uppdelat i en japansk, amerikansk, fransk, engelsk och naturligtvis en stor kinesisk sektor. Alla hade sin egen guvernör. De engelska och amerikanska sektorerna hade olika stora företag. Runt de utländska sektorerna fanns kinesiska bostadsområden. Staden sträckte sig över 27 kilometer. Hamnen låg i stadens kinesiska sektor, och där fanns också de kinesiska nöjesanläggningarna, bordellerna, nattklubbarna etc., som sjömän från alla länder besökte."

"Klockan fem på eftermiddagen återvände vi till den amerikanska sektorn, på Shaljapins begäran till Cathay Hotel, där de ryska emigranterna hade ordnat klockan fem te i vår ära. Vid den tiden bodde 70 000 ryssar och 17 000 judar i Shanghai."

"Hotellets golv var täckta av persiska mattor, i den lyxiga baren spelade en skicklig stråkkvintett förstklassig underhållningsmusik. Kvintettens försteviolinist var också kapellmästare, en rysk jude från Moskvakonservatoriet, vid namn Ulshtein. Han bad mig önska mina favoritlåtar. Jag valde andanten från Tjajkovskijs Nötknäpparen, en av Borodins stråkkvartetter och Glazunovs Spanska serenad med ett cellosolo. Kvintetten spelade alla stycken utmärkt och felfritt. På flera månader hade vi inte hört behaglig musik. När jag tackade musikerna fuktades deras ögon, och vi bestämde oss för att träffas när vi återvände till Shanghai."

"Vår japanske impressario herr Strokins gifta döttrar bjöd oss på middag. Den ena familjen ägde en juvelerarbutik, och den andra dotterns make var bambuagent. Middagen bestod enbart av kinesiska rätter. Efter en angenäm kväll, vid midnatt, återvände vi till fartyget. Tre timmar senare, vid högvatten, fortsatte Hakone Maru sin färd mot sin slutliga destination, Kobes hamn."

ÄNTLIGEN FRAMME! KOBE 23 JANUARI

"Nästa dag på Gula havet dök en ö upp framför våra ögon. En kall nordlig vind blåste från Koreahalvön. Vi passerade ön Tsushima och på kvällen befann vi oss redan i det smala sundet mellan öarna Kyūshū och Honshū, och såg staden Shimonoseki och hamnområdet Moji i den vackra kvällsbelysningen. När vi närmade oss de japanska öarna hade vi förundrats över det stora antalet fyrar. Kaptenen berättade att koreanska vatten var fulla av vulkaniska öar, varför många fyrar behövdes, särskilt med tanke på Kyūshūs fiskare."

"På morgonen anlände vi till Hiroshima. Då kunde vi inte ana vilket öde staden hade i det kommande världskriget. Redan långt innan ankomsten till Hiroshima hade en japansk lots kommit ombord på fartyget. Han guidade fartyget från Shimonoseki till Hiroshima."

"Den sista lotsen styrde vårt fartyg till dess destination i Kobe, dit vi anlände den 23 januari 1936. Det rådde en festlig stämning på fartyget och den japanska besättningen var mycket patriotisk. Alla hade besökt fartygets frisör dagen innan, byxorna var strukna och uniformerna rengjorda. Ankaret fälldes cirka en kilometer från kusten ackompanjerat av Japans nationalsång. En slags bogserbåt förde en liten VIP-grupp ombord, bestående av tull- och polismyndigheter, tre läkare, ett par tre kvinnor från tulltjänsten etc. Alla hade en röd mössa på huvudet, prydd med Japans statliga tjänstemärke."

"Alla passagerare var tvungna att dra sig tillbaka till sina hytter för bagagekontroll. Shaljapins 17 resväskor hade dock placerats i korridoren utanför hytten. Shaljapin irriterades av tullens noggrannhet. Enligt honom hade vi blivit offer för myndighetspersoner och en diktatorisk polis. En efter en klev polisen, tulltjänstemännen och läkarna in i våra hytter. Alla stämplade våra pass. Samtidigt fick vi tre olika identitetshandlingar med våra fotografier. Det hade på förhand meddelats att alla skulle ha sex passfoton med sig. Allt bagage kontrollerades noggrant, men inget beslagtogs."

"Läkaren tittade alla i halsen, mätte blodtrycket och kände pulsen. Om en passagerare hade befunnits bära på någon smittsam sjukdom skulle han ha placerats på sjukhus i tre veckor. Undersökningen av alla 82 passagerare tog en och en halv timme. Därefter lättades ankaret och fartyget gled sakta och högtidligt mot Kobes kaj."

"Vi blev stumma när vi såg folkmassorna samlade på kajen. Cirka två tusen människor ropade något och viftade med färgglada sidenband och små japanska flaggor. De första journalisterna kom ombord på fartyget med hjälp av rep, med vilka de lyfte upp sina stora kameror på däck. På bara några minuter var de redo att fotografera oss."

Shaljapin-fans trängs runt mästaren och hans dotter. Fotograf George de Godzinsky.

"När landgången var på plats rusade nästan hundra journalister och fotografer ombord. De följdes av en svärm med åtta små flickor, klädda i kimonos. Alla räckte i tur och ordning Shaljapin vita och röda blommor. Flickorna var barn till medlemmar av Kobes kommunala förvaltning. Äldre japaner som kom ombord efter flickorna, hade vikta pergament i händerna. På dem hade välkomstverser tillägnade Shaljapin skrivits. Dessa herrar läste sina verser på japanska och de översattes till engelska."

"Sedan tog vi farväl av fartygets befäl och besättning. Avskedsstunden var mycket rörande. Under fem sjöveckor hade många passagerare bytts ut, men vi hade levt på fartyget som en familj under dessa oförglömliga veckor. Vi fick av fartygets befäl fotografier med dedikationer, och på deras begäran räckte vi dem våra egna. De grät av glädje och torkade tårarna från kinderna. Jag måste erkänna att sådana vänliga och hjälpsamma människor bara kan hittas i österländska länder. Hur som helst lämnade denna resa till Japan oförglömliga minnen i mitt sinne."

Maestro Shaljapin med dottern Dasja under armen. Fotograf George de Godzinsky.

"Med stor möda trängde vi oss igenom folkmassan som kommit för att hälsa på oss och som trängts in i tullbyggnaden. Efter alla formaliteter packade vi in oss i tre bilar som Japans kulturministerium vänligen hade ställt till vårt förfogande. Vi fortsatte resan från Kobe mot Osaka. Det var skönt att åter känna fast mark under hjulen. Det var en vacker årstid och då och då glimtade solen fram bakom de mörka molnen. Det var mild frost, termometern visade -1 grad."

"Vi märkte snart att vi hade kommit till en mänsklig myrstack och ett överbefolkat land. Hela resan såg vi bruna japanska hus med vackra trädgårdar omkring oss. Under denna korta resa såg vi också otaliga fabrikskorstenar, eftersom Japans viktigaste industriområden var belägna här. Då och då passerade vi under eller över en spårväg eller en elektrisk tågbana. Kobe och Osaka bildade ett enhetligt stadsområde och i detta 150 kvadratkilometer stora område bodde över 8,5 miljoner människor."

"I Osaka bosatte vi oss på ett hotell vid namn Mombachi. Våra japanska värdar bjöd oss på en traditionell japansk lunch på en av Osakas trevligaste restauranger. Ett tiotal geishor spelade shamisen för oss, sjöng japanska sånger och utförde små graciösa danser under parasoller. I viss mån var deras framträdande monotont. Klockan tio på kvällen återvände vi till hotellet helt utmattade. Jag föll ner på min breda säng och föll i djup sömn."

Läs härnäst: Turnémemoarer 1953: Med tåg från Osaka till Tokyo och den första konserten 27 januari 1936

Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky