Kiertuemuistelmat 1953: Sairastunut Šaljapin saapuu Harbiniin, George saa ylimääräisen loman ja rakastuu

"Herra Belij ja hänen kaksi tytärtään, Lida ja Ninu". Valokuvan vasempaan laitaan pystyyn George on kirjoittanut "ma sympatie", "kiintymykseni kohde".  Lidia istuu vasemmalla. Godzinskyn perharkisto.

På svenska

Kaukoidän impressaari Avsej Strok oli sähköttänyt Harbiniin sinne edeltä käsin saapuneille George de Godzinskylle ja impressaari Mihail Kašukille, että maestro Fjodor Šaljapin oli sairastunut. Šaljapin teki matkaa Harbiniin yhdessä palvelijansa Mihail "Michel" Šestokryl-Kovalenkon kanssa. Maestron puoliso ja tytär olivat jääneet Shanghaihin.

Muistelmissaan 17 vuotta kiertueen jälkeen George kirjoitti:

"Lauantaiaamuna veimme Šaljapinin huoneeseen uuden, hänen pituuteensa sopivamman sängyn ja tarkistimme, että kaikki muu oli kunnossa. Iltapäivällä hotelliimme ilmestyi venäläinen nuorimies, 23-vuotias. Hän oli erään sanomalehden kirjeenvaihtaja ja halusi haastatella meitä. Meistä tuli erittäin hyvät ystävät, kerroin hänelle elämästäni, ja hän kutsui minut seuraavana päivänä kuuntelemaan kuuluisan lauluopettajan rouva Osipovan oppilaiden konserttia."

"Tuntia ennen kuin Aasia-juna saapui Harbiniin, menimme asemalle vastaanottamaan maestroa. Mukana oli kuusi toimittajaa ja venäläisen yhteisön Šaljapin-tervetulokomitea. Kun saavuimme asemalle, siellä oli jo noin 2000 ihmistä meitä tervehtimässä. Siellä olivat kaikkien Harbinin venäläisten piirien ja nuorisoliikkeiden edustajat sekä puhallinsoittokunta. Yleisön joukossa oli erityisen paljon naisia."

"Kaikilla tervehtijöillä oli kylmä, pakkasta oli 24 astetta. Juna ei ollut kuitenkaan myöhässä; orkesteri soitti Preobraženskin rykmentin marssia. Mutta tilanne osoittautui vaikeaksi, koska soittimet olivat aivan jäässä."

"Junan pysähdyttyä ihmiset ryntäsivät eteenpäin. Kaikki huusivat hurraata ja 'Eläköön Šaljapin'. Työnsin pyöreän, pienen herra Kašukin sisään junanvaunuun ja menin hänen perässään. Šaljapinin palvelija Michel käveli jo meitä kohti vaunun käytävää pitkin."

"Olimme iloisia tapaamisestamme, mutta entä maestro? Hän istui osastossaan 38,4-asteen kuumessa väsyneenä, hikisenä ja vakavasti sairaana. Hymyillen hän kuiskasi minulle: ‘Rakas Georges, kuinka laulan nyt.’ Rauhoittelin häntä sanomalla, että hän luultavasti toipuu ennen konserttia ja varoitin, että hän ei avaisi suutaan kadulla."

"Šaljapin puki takin ylleen ja meni ulos laiturille palvelijan ja Kašukin seurassa. Sitten yleisö alkoi taputtaa ja huutaa. Heidän huudossaan oli jotain hysteeristä. Orkesteri alkoi soittaa uudelleen, joku ampui ilmaan pari rakettia."

"Kun Šaljapinin käveli ulos laiturille ja astui punaiselle matolle kävelläkseen sitä pitkin aseman kunniavieraiden huoneeseen, väkijoukko kaatoi Kašukin, joka alkoi huutaa ja vain ihmisten auttamana hänet onnistuttiin nostamaan ylös. Šaljapin astui saliin, ja vanhan venäläisen tavan mukaan hänelle annettiin leipää ja suolaa sekä Harbinin kaupungin hopea-avain, joka ojennettiin valkoisella lautasliinalla peitetyllä tarjottimella."

"Šaljapin vietti noin kymmenen minuuttia tässä huoneessa kuiskaten kiitoksia ja osoittaen rintakehäänsä. Tämän jälkeen impressaari ja Šaljapin nousivat autoon ja ajoivat hotellille, missä hän meni heti vuoteeseen ja joi teetä hunajalla ja vadelmahillolla."

"Jäin hänen palvelijansa kanssa hoitamaan matkatavaroita. Siinäkin oli vaikeuksia, sillä kolme valtavaa matkalaukkua avautui äkisti väkijoukon sekaan laiturille ja tavarat piti kerätä nopeasti kasaan. Menimme kahdella taksilla hotellille. Siellä saimme tietää, että kaksi lääkäriä oli juuri saapunut tutkimaan kuuluisaa potilasta. He diagnosoivat alkavan keuhkokuumeen, määräsivät lääkkeitä ja kielsivät Šaljapinia puhumasta ja laulamasta kahdeksaan päivää."

"Šaljapinin palvelija Michel kertoi, että maestro oli itse syyllinen sairauteensa ja kertoi kuinka se oli tapahtunut. Päivä sen jälkeen, kun olimme lähteneet Shanghaista, Šaljapinin perhe oli kutsuttu kuuluisan venäläisen laulajan Maria Kuznetsovan luo. Šaljapin oli kuumeessa jo kotimatkalla, joka kesti lähes tunnin, mutta oli hyvällä tuulella ja lauloi äänekkäästi ja kertoi autossa venäläisiä vitsejä. Ilta oli kylmä, kostea ja sumuinen."

"Tietenkin kuumeinen ja sairauksille altis Šaljapin sai tartunnan Shanghain epäterveellisessä ilmassa, joka on aina täynnä erilaisia basilleja. Rouva Šaljapin yritti saada hänet sulkemaan suunsa ja olemaan varovainen, mutta Šaljapin väitti ettei hänellä ollut kylmä. Näissä asioissa hän oli kuin pieni lapsi. Kun hän tunsi olonsa hyväksi ja oli terve, hän ei pitänyt itsestään huolta ja oli hyvin huolimaton. Vasta sairastuttuaan hän aloitti hoidon."

HARBINISSA VIIVYTÄÄN VIIKON SIJAAN KAKSI JA PUOLI VIIKKOA

"Seuraavana aamuna, sunnuntaina kello yhdeksän, menin tapaamaan Šaljapinia. Hänen luonaan oli jo lääkäri laittamassa sinappikääreitä hänen rinnalleen. Olin hyvin pahoillani maestron puolesta, joka ei voinut puhua. Lehdissä kerrottiin, että kaikki konsertit siirretään viikolla: 16., 19. ja 21. maaliskuuta. Näin ollen jouduimme viipymään Harbinissa yhden viikon sijaan kaksi ja puoli viikkoa."

"Mitään merkittävää ei tapahtunut. Harjoittelin intensiivisesti ja valmistauduin tulevaan konserttiin. Käytössäni oli hyvä huone ja konserttiflyygeli. Mutta Šaljapinin terveys huononi jatkuvasti, hän alkoi yskiä voimakkaasti ja hänen kuumeensa nousi lähes 40 asteeseen."

"Tästä syntyi minulle ennalta suunnittelematon loma, jonka aikana lehtimiesystäväni Plavkov esitteli minut monille kiinnostaville ihmisille. Teimme rekiajelun Songhua-jokea pitkin ja vierailimme metsästysleirillä, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Harbinista. Minulla oli hauskaa. Venäläiset olivat erittäin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, ja he yrittivät tehdä vierailustani mahdollisimman miellyttävän. Muodostimme iloisen seurueen, pidimme monia musiikki-iltoja ja pidin konsertin heidän pyynnöstään. Seuraavana lauantaina minut kutsuttiin naamiaisiin."

HARBININ RAKKAUS

"Mitään merkittävää ei tapahtunut", George kirjoitti muistelmissaan. Mutta Harbinissa tapahtui kuitenkin jotain, minkä George tuli muistamaan lopun elämäänsä. Nuori George rakastui syvästi tyttöön, jonka kohtasi Harbinissa.

Omille pojilleen George kertoi myöhemmin Lidiasta. Jo kiertueelta hän kirjoitti 22. huhtikuuta 1936 kotiin: "Jos minulle saapuu kirjeitä Harbinista, Tokiosta tai Shanghaista sinne kotiosoitteeseen, älkää ihmetelkö – nämä ovat kirjeitä ystäviltäni. Outoa, mutta sain Kaukoidästä paljon hyviä ystäviä, enimmäkseen venäläisiä. Tietysti Lidalta tulee kirjeitä! Hän on upea tyttö. Harmi, että hän asuu toisella puolella maailmaa. Tämä on kohtalo! Ehkä tämä on kuitenkin parasta?!"

Tytön nimi oli Lidia Belaja. Shanghaissa asunut, suunnilleen Georgen ikäinen Vladimir Slobodtšikov, joka oli toiminut Šaljapinin oppaana Shanghaissa, oli ystävystynyt myös Georgen kanssa. Kun George palasi konserttimatkalta Harbinista Shanghaihin, Slobodtšikov kertoo: "Puhuttiin vain tästä tytöstä. Tunsin hänet hyvin; hänen isänsä oli lukion opettaja.

Georgen esikoispoika Robi de Godzinsky kertoo, että nuorena isä yritti neljän vuoden ajan saada Lidiaa muuttamaan Suomeen siinä onnistumatta.

Nina, George ja Lidia. Godzinskyn perhearkisto

Sohvalle Georgen ympärille on asettunut Lidian ja tämän sisaren kanssa myös muita nuoria naisia, ehkä sisarusten ystäviä tai sukulaisia. Godzinskyn perhearkisto.

"Harbinilaisella kadulla" George on kirjoittanut valokuvan alalaitaan. Lidia hymyilee ystäviensä keskellä  vaaleassa turkissaan. Godzinskyn perhearkisto.

Elokuussa 1936 George sai Lidian heinäkuussa Harbinista lähettämän kirjeen. Godzinskyn perhearkisto.

Godzinskyn perhearkisto.

Harbin 9. kesäkuuta 1936. Godzinskyn perhearkisto.

Terveisiä Harbinista 8. kesäkuuta 1936. Godzinskyn perhearkisto.

Lidia (nainen ilman päähinettä) ystävineen tenniskentällä. Godzinskyn perhearkisto.

Godzinskyn perhearkisto.

Godzinskyn perhearkisto.

Muisto Lidiasta jätti Georgeen lähtemättömän jäljen. Neljä vuotta kiertueen jälkeen vuonna 1940  muistoista syntyi laulu Sulle salaisuuden kertoa mä voisin

Lidian myöhemmästä elämästä Vladimir Slobodtšikov kertoo, että tämä meni naimisiin Slobodtšikovin luokkatoverin kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin.

Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Šaljapin toipuu ja George joutuu uuteen tulikasteeseen

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMEMOARER 1953: DEIN INSJUKNADE FEODOR SHALJAPIN ANLÄNDER TILL HARBIN, GEORGE FÅR EXTRA LEDIGT OCH BLIR FÖRÄLSKAD

"Herr Belij och hans två döttrar, Lida och Ninu." Till vänster på bilden har George vertikalt skrivit "ma sympatie", "min älskade". Lidia sitter till vänster. Godzinskys familjearkiv.

Suomeksi

Avsej Strok, impressarion i Fjärranöstern, hade telegraferat till Harbin, till George de Godzinsky och impressario Mihail Kasjuk som anlänt i förväg, att maestro Feodor Shaljapin hade insjuknat. Shaljapin reste till Harbin tillsammans med sin betjänt Mihail "Michel" Sjestokryl-Kovalenko. Mästarens maka och dotter hade stannat kvar i Shanghai.

I sina memoarer, 17 år efter turnén, skrev George:

"På lördag morgon bar vi in en ny säng, bättre anpassad till Shaljapins längd, i hans rum och kontrollerade att allt annat var i sin ordning. På eftermiddagen dök en ung rysk man, 23 år gammal, upp på vårt hotell. Han var korrespondent för en tidning och ville intervjua oss. Vi blev mycket goda vänner, jag berättade om mitt liv för honom, och han bjöd mig att nästa dag lyssna på en konsert med elever till den berömda sångpedagogen fru Osipova."

"En timme innan Asien-tåget anlände till Harbin, åkte vi till stationen för att möta mästaren. Med oss var sex journalister och en Shaljapin-välkomstkommitté från det ryska samfundet. När vi kom fram till stationen var det redan omkring 2000 människor där för att hälsa oss. Representanter från alla Harbins ryska kretsar och ungdomsrörelser var där, samt en blåsorkester. Bland publiken fanns särskilt många kvinnor."

"Alla som hälsade på oss frös; det var 24 minusgrader. Tåget var dock inte försenat; orkestern spelade Preobrazjenskij-regementets marsch. Men situationen visade sig vara svår, eftersom instrumenten var helt nedfrusna."

"När tåget stannade rusade folk framåt. Alla ropade hurra och 'Leve Shaljapin'. Jag knuffade den lille, runde herr Kasuk in i tågvagnen och följde efter honom. Shaljapins betjänt Michel var redan på väg mot oss längs vagnkorridoren."

"Vi var glada över vårt möte, men hur mådde mästaren? Han satt i sin kupé med 38,4 graders feber, trött, svettig och allvarligt sjuk. Leende viskade han till mig: 'Käre Georges, hur ska jag sjunga nu.' Jag lugnade honom genom att säga att han förmodligen skulle återhämta sig före konserten och varnade honom att inte öppna munnen utomhus."

"Shaljapin tog på sig sin jacka och gick ut på perrongen tillsammans med sin betjänt och Kasuk. Sedan började publiken applådera och ropa. Det var något hysteriskt i deras rop. Orkestern började spela igen, någon sköt upp ett par raketer i luften."

"När Shaljapin gick ut på perrongen och klev upp på den röda mattan för att gå längs den till stationens hedersgästrum, välte folkmassan Kasuk, som började skrika, och endast med hjälp av andra människor lyckades han komma upp. Shaljapin gick in i rummet, och enligt gammal rysk sed fick han bröd och salt samt Harbins stads silvernyckel, som överräcktes på en bricka täckt med en vit servett."

"Shaljapin tillbringade omkring tio minuter i detta rum, viskande tack och pekande mot sitt bröst. Därefter steg impressarion och Shaljapin in i en bil och körde till hotellet, där han genast lade sig i sängen och drack te med honung och hallonsylt."

"Jag stannade med hans betjänt för att ta hand om bagaget. Även där uppstod svårigheter, då tre enorma resväskor plötsligt öppnade sig mitt bland folkmassan på perrongen och sakerna måste snabbt samlas ihop. Vi åkte med två taxibilar till hotellet. Där fick vi veta att två läkare just hade anlänt för att undersöka den berömda patienten. De diagnostiserade en begynnande lunginflammation, ordinerade medicin och förbjöd Shaljapin att tala och sjunga i åtta dagar."

"Shaljapins betjänt Michel berättade att mästaren själv var skyldig till sin sjukdom och beskrev hur det hade gått till. Dagen efter att vi hade lämnat Shanghai hade Shaljapins familj bjudits in till den berömda ryska sångerskan Maria Kuznetsova. Shaljapin hade feber redan på hemresan, som varade i nästan en timme, men var på gott humör, sjöng högt och berättade ryska skämt i bilen. Kvällen var kall, fuktig och dimmig."

"Naturligtvis fick den febrige och sjukdomsbenägne Shaljapin en infektion i Shanghais ohälsosamma luft, som alltid är full av olika baciller. Fru Shaljapin försökte få honom att hålla munnen stängd och vara försiktig, men Shaljapin hävdade att han inte frös. I dessa frågor var han som ett litet barn. När han mådde bra och var frisk, tog han inte hand om sig själv och var mycket vårdslös. Först när han blev sjuk påbörjade han behandlingen."

UPPEHÅLLET I HARBIN VARADE TVÅ OCH EN HALV VECKA ISTÄLLET FÖR EN

"Nästa morgon, söndag klockan nio, gick jag för att träffa Shaljapin. Läkaren var redan där och lade senapsomslag på hans bröst. Jag tyckte mycket synd om mästaren, som inte kunde tala. I tidningarna rapporterades det att alla konserter skulle skjutas upp med en vecka: den 16, 19 och 21 mars. Följaktligen tvingades vi stanna i Harbin i två och en halv vecka istället för en."

"Inget av större betydelse hände. Jag övade intensivt och förberedde mig för den kommande konserten. Jag hade ett bra rum och en konsertflygel till mitt förfogande. Men Shaljapins hälsa försämrades ständigt, han började hosta kraftigt och hans feber steg till nästan 40 grader."

"Detta gav mig en oplanerad semester, under vilken min journalistvän Plavkov introducerade mig för många intressanta människor. Vi åkte på slädfärd längs Songhua-floden och besökte ett jaktläger som ligger tio kilometer från Harbin. Jag hade roligt. Ryssarna var mycket trevliga och vänliga människor, och de försökte göra mitt besök så angenämt som möjligt. Vi bildade ett glatt sällskap, höll många musikkvällar och jag gav en konsert på deras begäran. Följande lördag blev jag inbjuden till en maskerad."

KÄRLEKEN I HARBIN

"Inget av större betydelse hände", skrev George i sina memoarer. Men något hände i Harbin som George skulle minnas resten av sitt liv. Den unge George blev djupt förälskad i en flicka han mötte i Harbin.

För sina egna söner berättade George senare om Lidia. Redan från turnén skrev han den 22 april 1936 hem: "Om det kommer brev till hemadressen från Harbin, Tokyo eller Shanghai, bli inte förvånad – det är brev från mina vänner. Konstigt, men jag fick många goda vänner i Fjärran Östern, mestadels ryssar. Naturligtvis kommer det brev från Lidia! Hon är en underbar flicka. Synd att hon bor på andra sidan världen. Detta är ödet! Kanske är detta trots allt det bästa?!"

Flickans namn var Lidia Belaja. Vladimir Slobodtšikov, som bodde i Shanghai och var ungefär i Georges ålder, och som hade fungerat som Shaljapins guide i Shanghai, hade också blivit vän med George. När George återvände från konsertresan från Harbin till Shanghai, berättar Slobodtšikov: "Man talade bara om den här flickan. Jag kände henne väl; hennes far var gymnasielärare."

Georges äldste son Robi de Godzinsky berättar att hans far som ung försökte i fyra år att få Lidia att flytta till Finland utan att lyckas.

Nina, George och Lidia. Godzinskys familjearkiv.

På soffan runt George har, förutom Lidia och hennes syster, även andra unga kvinnor, kanske systrarnas vänner eller släktingar, slagit sig ner. Godzinskys familjearkiv.

"På en gata i Harbin" har George skrivit längst ner på fotot. Lidia ler bland sina vänner i sin ljusa päls. Godzinskys familjearkiv.

I augusti 1936 fick George Lidias brev som skickats från Harbin i juli. Godzinskys familjearkiv.

Godzinskys familjearkiv.

Harbin den 9 juni 1936. Godzinskys familjearkiv.

Hälsningar från Harbin den 8 juni 1936. Godzinskys familjearkiv.

Lidia (kvinnan utan huvudbonad) med vänner på en tennisbana. Godzinskys familjearkiv.

Godzinskys familjearkiv.

Godzinskys familjearkiv.

Minnet av Lidia lämnade ett oförglömligt intryck på George. Fyra år efter turnén, 1940, föddes ur minnena sången Sulle salaisuuden kertoa mä voisin.

Om Lidias senare liv berättar Vladimir Slobodtšikov att hon gifte sig med Slobodtšikovs klasskamrat och flyttade till USA.

Läs som nästa:  Turnémemoarer 1953: Shaljapin återhämtar sig och George utsätts för ett nytt eldprov


Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky