Kiertuemuistelmat 1953: Junamatka läpi Kiinan Pekingistä Shanghaihin 4.–8. huhtikuuta

Blue Express -junan ikkunasta kurkistavat Fjodor Šaljapinin Pariisin impressaari Mihail Kašuk (vas.) ja Kaukoidän impressaari Avsej Strok. Asemalaiturilla seisovat Šaljapinin 14-vuotias tytär Dasja (vas.), palvelija Michel eli Mihail Šestokryl-Kovalenko, rouva Maria Valentinovna ja maestro itse. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

På svenska

Junamatka läpi Kiinan Pekingistä Shanghaihin kesti yli kaksi vuorokautta. Kaukoidän kiertueen maestro, oopperalaulaja Fjodor Šaljapin seurueineen lähti matkaan 4. huhtikuuta 1936.

Muistelmissaan 17 vuotta kiertueen jälkeen intohimoisena junaihmisenä tunnettu George de Godzinsky, Šaljapinin säestäjä, halusi kuvailla suurenmoista kokemustaan ja kirjoitti:

"Sitten teimme pitkän junamatkan läpi koko Keski-Kiinan niin sanotulla Blue Expressillä. Tämä matka on melko pitkä ja kestää noin 50 tuntia. Jouduimme viettämään yli kaksi päivää vaunussa. Tämä matka jätti minulle kiinnostavimmat vaikutelmat koko Kaukoidän kiertueeltani, ja siksi haluan nyt puhua siitä tarkemmin."

Kartta The World 1935. Public domain.

Impresaari Mihail Kašuk Blue Express -junan ravintolavaunussa. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

George ja impressaari Avesj Strok Blue Express -junassa. Godzinskyn perhearkisto.

Mihail Kašuk, Dasja, tunnistamaton mies, ehkä Georgen muistelmissaan mainitsema kurkkulääkäri Vitenson sekä maestro Šaljapin Pekingin rautatieasemalla. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

 

"Lähdimme Pekingistä klo 15.35. Junassa oli kansainvälisen yhteisön omistama ensimmäisen luokan makuuvaunu ja ruokailuvaunu, kaksi toisen luokan makuuvaunua sekä 7–8 kolmannen ja neljännen luokan vaunua. Kiinalaiset matkustivat niissä monien tavaroidensa, koirien ja kanojensa kanssa, ja isompia tavaroita kuljetettiin matkatavara-autoissa. Kiinassa ihmiset epäröivät lähettää tavarat erikseen, koska he halusivat olla varmoja, että ne saapuvat varmasti perille."

"Šaljapinin palvelija Michel ja minä matkustimme toisen luokan makuuvaunussa ja loput seurueestamme ensimmäisessä luokassa. Sattumalta tuttavamme, uusi hyvä ystävämme, Šaljapinin kurkkua hoitanut lääkäri, tohtori Vitenson, kulki samaa reittiä pitkin. Hän oli matkalla Harbinista Shanghaihin, missä hänen iäkäs äitinsä oli sairastunut vakavasti. Kun hän sai tietää, että matkustamme junalla, hän päätti liittyä meihin sen sijaan, että menisi Tianjiniin ja siitä edelleen höyrylaivalla, joka oli halvempaa."

"Junalla etäisyys Pekingistä Shanghaihin on noin 1200 km. Rautatieliikennettä kehitettiin nyt Kiinassa. Aikaisemmin laitteet ja liikkuva kalusto oli tuotu Englannista. Veturit rakennettiin pääasiassa englantilaisten insinöörien ohjauksessa. Junaamme vetivät pienet, huonot höyryveturit koko matkan ajan, joten nopeus oli 50-60 km/h."

"Lähes koko se Kiinan alue, jonka läpi matkustimme, oli tasaista kellertävää tai vihertävää maastoa. En voinut edes kuvitella näin yksitoikkoista maisemaa. Kun lähdimme Tianjinista etelään, seurasimme jatkuvasti suuren joen rantaa. Vaikka junaamme pidettiin nopeana, pysähdyimme joka kolmannella tai neljännellä asemalla. Näiden kahden päivän aikana pysähdyimme noin 50 kertaa ja veturi vaihdettiin viisi kertaa."

"Kiinassa on monia kanavia, jotka yhdistävät suuria jokia. Saavuimme Jinanin kaupunkiin noin klo 22.00. Jos sanoisin, että kiinalaiset kaupungit ovat kaikki samanlaisia, olisin hyvin lähellä totuutta. Samat harmaat puutalot keskustassa, muutama kivitalo ja satoja tuhansia ihmisiä kaikkialla."

"Monissa paikoissa rautatieasemat valaistiin kaasulampuilla, mutta pääasiassa käytettiin petrolilamppuja. Sähkölamppuja näin vain suurimmissa kaupungeissa. Olimme niin väsyneitä, että menimme heti nukkumaan. Vaunuissa oli kuitenkin niin kuuma, etten saanut nukuttua koko yönä. Höyrylämmityshana oli rikki, eikä sitä voitu sulkea. Pimeässä ylitimme pitkän rautatiesillan suuren Keltaisenjoen yli. Ulkona oli niin sumuista, ettemme nähneet mitään."

"Seuraavana aamuna heräsin noin kello seitsemän ja näin aseistetun kiinalaisen sotilaan kävelemässä vaunun käytävillä. Kerroin tästä matkakumppanilleni, joka nousi heti ylös ja huolestui. Mitä se tarkoitti? Myöhemmin konduktööri kertoi, että juna kulki erittäin levottomien alueiden läpi ja junan suojelemiseksi rosvoilta, mukana oli aseellisia vartijoita. Konduktöörin vaunun katolle asennettiin konekivääri, ja myös veturinkuljettajat olivat aseistettuja. Tämä levoton alue kesti noin 300 km. Ylitimme Keisarinkanavan, joka oli kaivettu käsin koko Kiinan läpi. Tämän jälkeen vartijat poistuivat junasta, ja me, rauhoittuneet, jatkoimme matkaamme etelään."

"Millaisia olivat kiinalaiset maisemat? Paljaita ja avoimia, ainakin tällä alueella. Maa oli lähes kokonaan peltojen valtaama. Joskus oli yksittäisiä puita; metsistä ei näkynyt jälkeäkään. Maaperän on täytynyt olla savista, koska kuivan tuulen puhaltaessa Tiibetin vuoristosta, savipölyä tunkeutui vaunuihin. Paikoin saattoi tuntea tuulen mukana lentävää hiekkaa, ja alue muistutti erämaata."

"Paljaita, avoimia maisemia" kirjoitti George muistelmissaan. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

"Loputtomia riisipeltoja ja luurangonlaihoja lehmiä, joita käytettiin vetojuhtina." Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja Geogre de Godzinsky.

"Riisipellot levittäytyivät jokien rannoilla ja monissa paikoissa näimme kiinalaisia talonpoikia kevätistutuksia laittamassa. En valehtele, jos sanon, että naisia ​​käytettiin pääasiassa vetovoimana. He olivat pukeutuneet housuihin, jaloissaan huopakengät, 5-6 henkilöä kiskomassa auraa köydellä."

"Vetovoimana käytettiin monin paikoin myös luurangon laihoja lehmiä: Hevosia en nähnyt ollenkaan. Kun lähestyimme Nanjingia, aloimme nähdä aaseja ja vuohia vetämässä pieniä kärryjä. Oli myös paljon lampaita. Tällä Kiinan alueella oli jo selkeitä kevään merkkejä. Ruoho oli juuri alkanut vihertyä, ja tien varrella kasvoi paljon leskenlehtiä."

"Näin paljon naisia istutustöissä. Jotkut olivat kiinnittäneet lapsensa selkäänsä peltotöitä tehdessään. Lasten runsaus oli silmiinpistävää. Oli myös vanhuksia, joiden hampaattomasta suusta työntyi kotitekoisia savukkeita. Yksitoikkoisen ruoan ja vitamiinien puutteen vuoksi monet kiinalaiset jäävät ilman hampaita nuoruudessaan."

"Sellaista kurjaa olemassaoloa ja primitiivisyyttä kuin Kiinan talonpoikaisväestö ei voi edes kuvitella, jos ei ole nähnyt sitä omin silmin. Ihmiset asuivat olkikattoisissa savitaloissa ja käyttivät polttoaineena kuivaa lantaa, riisinolkia ja bambunoksia. Alue oli puuton ja kivihiili liian kallis polttoaine. Tällaisia köyhiä talonpoikia oli tuolloin noin 400 miljoonaa. Noin 50 miljoonaa kiinalaista asui vesillä roskien joukossa."

"Talonpojat harjoittivat käsitöitä ja markkinoilla myytiin riisiolkimattoja, saviruukkuja, puulusikoita ja tikkuja, joita käytettiin haarukoiden sijasta. Vaatteissa oli suurta askeettisuutta. Sekä naiset että miehet käyttävät housuja. Erityisesti maaseudulla naiset käyttävät harvoin hameita, kaupungeissa tämä oli yleisempää. Kaikki puvut olivat mustia tai tummansinisiä. Talvivaatteet oli valmistettu puuvillasta ja noin puolet miehistä ja naisista käytti lampaannahkaista takkia kotonaan."

"Viimeiset 200 km Nanjingiin ajoimme kauheassa hiekkapilvessä. Rautatiellä ei ollut ollenkaan kivimurskaa, ja niinpä juna nosti edetessään niin suuren pölypilven, että kaikki ikkunat piti sulkea tiukasti. Tästä huolimatta hiekkaa ja pölyä tunkeutui sisään kaikista rei'istä."

"Seuraavan matkapäivän iltaan mennessä olimme niin likaisia ja pölyisiä, että päivällisellä hiekka rapisi hampaissamme ja sitä oli paistikastikkeessa, joka tarjoiltiin meille ruokasalissa. Kun saavuimme pääteasemalle, juna puhdistettiin perusteellisesti ja matkan varrella kertynyt pöly poistettiin pienillä pölynimureilla."

Dasja ja Michel. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

Intohimoisesti juniin ja junamatkailuun suhtautuva George. Godzinskyn perhearkisto.

Avsej Strok, Michel ja Dasja. Godzinskyn perhearkisto. Kuvaaja George de Godzinsky.

"Kävimme ulkona kävelemässä aina kun juna pysähtyi asemilla. Šaljapin oli erittäin huonolla tuulella matkanteon epämukavuuden vuoksi. Illalla klo 24 saavuimme Jangtse-joen rannalle. Täällä juna pysähtyi ja vain makuuvaunut, ravintolavaunu ja hevosvaunu kuljetettiin höyrylautalla Jangtse-joen poikki. Joen leveys oli tässä vaiheessa kaksi kilometriä, ja tämä oli niin vaikuttava osa matkaa, että unohdimme matkan pölyn ja muut haitat. Joen toisella puolella paloivat tuhannet suuren Nanjingin kaupungin valot ja mainokset, jotka heijastuivat mustasta vedestä."

"Koko joenuoma oli täynnä tuhansia ankkuroituja lauttoja, jotka toimivat kelluvina koteina joella asuville kiinalaisille. Jokaisen lautan perässä oli suuri kiinalainen lyhty, jossa paloi kynttilä. Olimme kuin satumaassa. Jokea pitkin liikkui paljon lauttoja, ja meidän kuljettajamme oli pakko huutaa jatkuvasti välttyäksemme törmäyksiltä. Joella liikkuville ei ollut minkäänlaisia liikennesääntöjä. Näimme kyllä pari moottorivenettä, joissa oli poliiseja valkoisissa univormuissa. Heidät erotti siitä, että heidän päähineissään oli taskulamppu."

"Lauttamme liikkui hitaasti, joten joen ylitys kesti lähes kaksi tuntia. Kun saavuimme rantaan, veturi veti vaunut kaksi ja puoli kilometriä Nanjingin päärautatieasemalle, joka oli hyvin valaistu sähkövaloilla. Vaunumme yhdistettiin toiseen junaan, joka oli matkalla Shanghaihin."

"Nanjing on suuri kaupunki, jossa asui paljon eurooppalaisia. Pääsin näkemään vain aseman sisätilat, sillä juna pysähtyi täällä vain 15 minuuttia. Asema oli rakennettu kivestä ja pääsalin katto oli korkealla. Siellä oli paljon eurooppalaisia, mutta kaikki nurkat olivat täynnä kiinalaisia, enimmäkseen lapsia. Odotushuone oli täynnä matkustajia matkatavaroineen ja nukkuvien lasten joukossa käveli kanoja. Kaikkialla oli kodikas tunnelma. Huomasin, että täällä miehet ja naiset polttivat pitkiä piippuja, joita käytetään laajalti Etelä-Kiinassa."

"Asemalla oli myös paljon sotilaita. He olivat melko hyvissä pukimissa harmaanvihreissä univormuissaan punainen lippalakki päässään. Sotilailla oli huopasaappaat, upseereilla nahkasaappaat."

"Aseman ensimmäisen ja toisen luokan matkustajien ravintolassa näimme tiskillä suuren venäläisen samovaarin ja kasakan näköinen venäläinen tarjoilija isoine viiksineen tarjoili kuumaa teetä. Shanghaissa olimme nähneet käytettävän erittäin suuria sokeripaloja. Täällä jokaiseen teekupilliseen annettiin kaksi sokeripalaa, kukin neljä kertaa suomalaisen sokeripalan kokoinen. Sokeri oli kuitenkin erittäin huonolaatuista, ja siinä oli kauhea jälkimaku. Pekingissä ystävämme antoivat meille matkaan mukaan hyvää sokeria sanoen, että sitä todellakin vielä tarvitaan. Nyt ymmärsin sen merkityksen."

"Kun juna jatkoi matkaansa, nukahdin ja heräsin vasta auringonnousun aikaan, kun juna seisoi jollain asemalla lähellä isoa järveä. Ympärillä oli jo vihertävää metsää, mutta ulkona oli sumua ja ilma oli hyvin kosteaa. Jopa makuuvaunun lakanat olivat kosteat."

"Meillä oli kylmä, vaikka ulkona oli melkein 20 astetta lämmintä. Pitkän, mutta mielenkiintoisen matkan jälkeen saavuimme Shanghain pohjoiselle asemalle täsmälleen aikataulussa klo 10.25. Silloin emme tienneet, että edessämme oli matkamme epämiellyttävin ja vaikein vaihe, koska samoista Shanghain venäläisistä siirtolaisista, jotka olivat vastaanottaneet Šaljapinin niin loistavasti, tuli nyt epämiellyttäviä juonittelijoita."

"Emme tienneet, että Šaljapin lähtee Shanghaista antamatta ainuttakaan konserttia ja hänen oleskelunsa Kiinassa päättyisi skandaaliin, jolla olisi erittäin masentava vaikutus koko kiertueen loppuosaan. Keskenään riitelevät impressaarit, konsertti Filippiineillä perutaan ja Šaljapin ilmoittaa palaavansa välittömästi Eurooppaan. Hyvin vaivoin onnistuimme suostuttelemaan hänet antamaan viisi konserttia Japanissa ennen hänen lähtöään USA:han."

Lue seuraavaksi Kiertuemuistelmat 1953: Pääsiäinen ja kolmannen kerran Shanghai – nyt pettymyksen ja skandaalin kaupunki 8.–15. huhtikuuta

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMEMOARER 1953: TÅGRESA GENOM KINA FRÅN PEKING TILL SHANGHAI

Från fönstret på Blue Express-tåget kikar Feodor Shaljapins impressario i Paris, Michail Kasjuk (vänster), och impressarion för Fjärran Östern, Avsej Strok. På perrongen står Shaljapins 14-åriga dotter Dasja (till vänster), betjänten Michel, även känd som Michail Sjestokryl-Kovalenko, fru Maria Valentinovna och mästaren själv. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

Suomeksi

Tågresan genom Kina från Peking till Shanghai tog över två dygn. Mästararen på Fjärran Östern-turnén, operasångaren Feodor Shaljapin, med sitt sällskap reste den 4 april 1936.

I sina memoarer, 17 år efter turnén, ville Shaljapins ackompanjatör och den passionerade tågentusiasten George de Godzinsky beskriva sin storslagna upplevelse och skrev:

"Sedan gjorde vi en lång tågresa genom hela Centrala Kina med den så kallade Blue Express. Denna resa är ganska lång och tar ungefär 50 timmar. Vi var tvungna att tillbringa över två dagar i vagnen. Denna resa lämnade de mest intressanta intrycken från hela min Fjärran Östern-turné, och därför vill jag nu tala mer om den."

Karta: The World 1935. Public domain.

Impressarion Michail Kasjuk i Blue Express-tågets restaurangvagn. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

George och impressarion Avsej Strok på Blue Express-tåget. Godzinskys familjearkiv.

Michail Kasjuk, Dasja, en oidentifierad man, kanske Georges i memoarerna nämnda halsläkare Vitenson, samt maestro Feodor Shaljapin på Pekings järnvägsstation. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

"Vi avgick från Peking klockan 15.35. Tåget hade en första klass sovvagn och en restaurangvagn som ägdes av det internationella samfundet, två andra klass sovvagnar, samt 7–8 vagnar i tredje och fjärde klass. Kineserna reste i dem med många av sina tillhörigheter, hundar och höns, och större föremål transporterades i bagagevagnar. I Kina tvekade människor att skicka bagage separat, eftersom de ville vara säkra på att det verkligen skulle komma fram."

"Shaljapins betjänt Michel och jag reste i en andra klass sovvagn, och resten av vårt sällskap i första klass. Av en slump reste vår bekante, vår nya goda vän, läkaren som behandlade Shaljapins hals, doktor Vitenson, längs samma rutt. Han var på väg från Harbin till Shanghai, där hans åldriga mor hade blivit allvarligt sjuk. När han fick veta att vi reste med tåg, bestämde han sig för att ansluta sig till oss istället för att åka till Tianjin och sedan vidare med ångbåt, vilket var billigare."

"Med tåg är avståndet från Peking till Shanghai cirka 1200 km. Järnvägstrafiken utvecklades nu i Kina. Tidigare hade utrustning och rullande materiel importerats från England. Loken byggdes huvudsakligen under ledning av engelska ingenjörer. Vårt tåg drogs av små, dåliga ånglok under hela resan, så hastigheten var 50-60 km/h."

"Nästan hela det område i Kina som vi reste igenom bestod av platt, gulaktig eller grönaktig terräng. Jag kunde inte ens föreställa mig ett så enformigt landskap. När vi lämnade Tianjin söderut, följde vi ständigt strandkanten av en stor flod. Även om vårt tåg ansågs snabbt, stannade vi vid var tredje eller fjärde station. Under dessa två dagar stannade vi cirka 50 gånger och loket byttes fem gånger."

"I Kina finns många kanaler som förbinder stora floder. Vi anlände till staden Jinan cirka klockan 22.00. Om jag skulle säga att kinesiska städer är alla likadana, skulle jag vara mycket nära sanningen. Samma grå trähus i centrum, några stenhus och hundratusentals människor överallt."

"På många ställen var järnvägsstationerna upplysta av gaslampor, men huvudsakligen användes fotogenlampor. Elektriska lampor såg jag bara i de största städerna. Vi var så trötta att vi gick och lade oss direkt. Men det var så varmt i vagnarna att jag inte kunde sova på hela natten. Ångvärmekranen var trasig och kunde inte stängas av. I mörkret korsade vi en lång järnvägsbro över den stora Gula floden. Utanför var det så dimmigt att vi inte såg någonting."

"Nästa morgon vaknade jag vid sjutiden och såg en beväpnad kinesisk soldat gå i vagnens korridorer. Jag berättade detta för min resekamrat, som genast reste sig och blev orolig. Vad betydde det? Senare berättade konduktören att tåget passerade genom mycket oroliga områden och för att skydda tåget från rånare fanns beväpnade vakter med. En kulspruta monterades på konduktörsvagnens tak, och även lokförarna var beväpnade. Detta oroliga område varade i cirka 300 km. Vi korsade Kejsarkanalen, som hade grävts för hand genom hela Kina. Därefter lämnade vakterna tåget, och vi, lugnade, fortsatte vår resa söderut."

"Hur såg de kinesiska landskapen ut? Kala och öppna, åtminstone i detta område. Marken var nästan helt täckt av åkrar. Ibland fanns enstaka träd; av skogar syntes inget spår. Marken måste ha varit lerig, för när den torra vinden blåste från Tibets bergskedjor, trängde lerdamm in i vagnarna. På sina ställen kunde man känna sand flyga med vinden, och området påminde om en öken."

"Kala, öppna landskap" skrev George i sina memoarer. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

"Ändlösa risfält och skelettmagra kor som användes som dragdjur." Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky

"Risfälten bredde ut sig längs flodbankarna och på många ställen såg vi kinesiska bönder som utförde vårsådd. Jag ljuger inte om jag säger att kvinnor huvudsakligen användes som dragkraft. De var klädda i byxor, filtskor på fötterna, 5-6 personer som drog en plog med ett rep."

"På många platser användes även skelettmagra kor som dragkraft: Jag såg inga hästar alls. När vi närmade oss Nanjing började vi se åsnor och getter dra små vagnar. Det fanns också många får. I detta område av Kina fanns redan tydliga tecken på våren. Gräset hade precis börjat grönska, och längs vägen växte många tussilago."

"Jag såg många kvinnor i planteringsarbete. Vissa hade bundit sina barn på ryggen när de arbetade på fälten. Rikligheten av barn var slående. Det fanns också gamla människor, vars tandlösa munnar stack ut hemmagjorda cigaretter. På grund av den enformiga kosten och bristen på vitaminer förlorar många kineser sina tänder i unga år."

"En sådan eländig tillvaro och primitivitet som den kinesiska bondebefolkningen hade kan man inte ens föreställa sig om man inte har sett det med egna ögon. Människorna bodde i lerklinade hus med halmtak och använde torkad gödsel, risstrån och bambugrenar som bränsle. Området var trädlöst och stenkol var för dyrt som bränsle. Sådana fattiga bönder fanns det vid den tiden cirka 400 miljoner. Cirka 50 miljoner kineser levde på vatten bland sopor."

"Bönderna utövade hantverk och på marknaderna såldes risstråmattor, lerkrukor, träskedar och pinnar som användes istället för gafflar. Kläderna visade stor asketism. Både kvinnor och män använde byxor. Särskilt på landsbygden använde kvinnor sällan kjolar, i städerna var detta vanligare. Alla dräkter var svarta eller mörkblåa. Vinterkläderna var gjorda av bomull och ungefär hälften av männen och kvinnorna bar fårskinnsjacka i sina hem."

"De sista 200 km till Nanjing körde vi i ett fruktansvärt sandmoln. Det fanns ingen stenkross alls på järnvägen, och därför lyfte tåget upp ett så stort dammoln när det körde fram att alla fönster måste stängas tätt. Trots detta trängde sand och damm in från alla hål."

"Vid kvällen på nästa resdag var vi så smutsiga och dammiga att sanden knastrade i tänderna vid middagen och den fanns i stekskyn som serverades oss i matsalen. När vi anlände till slutstationen rengjordes tåget noggrant och det damm som samlats under resan togs bort med små dammsugare."

Dasja och Michel. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

George, som brinner för tåg och tågresor. Godzinskys familjearkiv.

Avsej Strok, Michel och Dasja. Godzinskys familjearkiv. Fotograf: George de Godzinsky.

"Vi gick ut och promenerade varje gång tåget stannade vid stationerna. Shaljapin var på ett mycket dåligt humör på grund av reseobekvämligheterna. På kvällen klockan 24 anlände vi till Yangtze-flodens strand. Här stannade tåget och endast sovvagnarna, restaurangvagnen och hästvagnen transporterades över Yangtze-floden med ångfärja. Floden var på detta ställe två kilometer bred, och detta var en så imponerande del av resan att vi glömde resans damm och andra olägenheter. På andra sidan floden brann tusentals lampor och reklamer från den stora staden Nanjing, som speglade sig i det svarta vattnet."

"Hela flodbädden var fylld med tusentals ankrade färjor som fungerade som flytande hem för de kineser som bodde på floden. Vid aktern av varje färja fanns en stor kinesisk lykta med ett brinnande ljus. Vi var som i ett sagoland. Många färjor rörde sig längs floden, och vår förare var tvungen att ständigt ropa för att undvika kollisioner. Det fanns inga trafikregler för de som rörde sig på floden. Vi såg dock ett par motorbåtar med poliser i vita uniformer. De skiljdes åt genom att de hade ficklampor på sina huvudbonader."

"Vår färja rörde sig långsamt, så överfarten tog nästan två timmar. När vi kom fram till stranden drog loket vagnarna två och en halv kilometer till Nanjings centralstation, som var väl upplyst med elektriska lampor. Våra vagnar kopplades till ett annat tåg som var på väg till Shanghai."

"Nanjing är en stor stad där det bodde många européer. Jag fick bara se stationens interiör, eftersom tåget stannade här i endast 15 minuter. Stationen var byggd av sten och taket i huvudhallen var högt. Det fanns många européer, men alla hörn var fyllda med kineser, mestadels barn. Väntrummet var fullt av resenärer med bagage och höns gick bland sovande barn. Överallt rådde en mysig atmosfär. Jag märkte att män och kvinnor här rökte långa pipor, som används flitigt i Sydkina."

"På stationen fanns också många soldater. De var ganska välklädda i sina grågröna uniformer med en röd keps på huvudet. Soldaterna hade filtstövlar, officerarna läderstövlar."

"På stationens restaurang för första och andra klass resenärer såg vi en stor rysk samovar på disken och en kosackliknande rysk servitör med stora mustascher serverade varmt te. I Shanghai hade vi sett mycket stora sockerbitar användas. Här gavs två sockerbitar till varje tekopp, var och en fyra gånger så stor som en finsk sockerbit. Sockret var dock av mycket dålig kvalitet och hade en hemsk eftersmak. I Peking gav våra vänner oss gott socker att ta med på resan, och sa att det verkligen skulle behövas. Nu förstod jag dess betydelse."

"När tåget fortsatte resan somnade jag och vaknade först vid soluppgången, när tåget stod på någon station nära en stor sjö. Runt omkring fanns redan grönskande skog, men utanför var det dimma och luften var mycket fuktig. Till och med lakanen i sovvagnen var fuktiga."

"Vi frös, trots att det var nästan 20 grader varmt ute. Efter en lång, men intressant resa, anlände vi till Shanghais norra station exakt enligt tidtabell klockan 10.25. Då visste vi inte att den obehagligaste och svåraste fasen av vår resa låg framför oss, eftersom samma ryska immigranter i Shanghai, som hade tagit emot Shaljapin så briljant, nu blev obehagliga intrigmakare."

"Vi visste inte att Shaljapin skulle lämna Shanghai utan att ge en enda konsert och att hans vistelse i Kina skulle sluta i en skandal som skulle ha en mycket nedslående effekt på resten av hela turnén.  Impressarierna bråkar sinsemellan, konserten i Filippinerna ställs in och Shaljapin meddelar att han omedelbart återvänder till Europa. Med stor möda lyckades vi övertala honom att ge fem konserter i Japan innan han åkte till USA."

Läs härnäst:  Turnémemoarer 1953: Påsken och tredje gången Shanghai – nu en stad av besvikelse och skandal 8–15 april

Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky