George saa jalan Yleisradion ovenväliin

Helsingin Konservatorion piano-oppilaalla George de Godzinskyllä oli 1930-luvun alussa monta rautaa tulessa. Godzinskyn perhearkisto.

På svenska

George de Godzinsky esiintyi ensimmäisen kerran radion suorassa lähetyksessä 17-vuotiaana kesällä 1931. “Se oli juuri siellä Oopperakellarin terassilla, Ruotsalaisen teatterin vieressä. Siellä radioitiin suorana lähetyksenä puolituntisia viihdetuokioita sen aikaista populäärimusiikkia ja klassillista ja soitettiin myös ajan iskelmiä, saksalaisia ikivihreitä”, Godzinsky muisteli vuosikymmeniä myöhemmin. George oli toisena pianistina mukana isänsä Franciszek de Godzinskyn François-orkesterissa. 

Syyskuussa 1931 Yleisradio oli toiminut viisi vuotta.

George (toinen oikealta) pianistina mukana isänsä Francois-orkesterissa 1931. Godzinskyn perhearkisto.

YLEISRADIO PERUSTETAAN - SYYSKUU 1926

Ennen Yleisradiota musiikkia oli kuunneltu gramofonilevyiltä ja ulkomaisilta radioasemilta omatekoisilla kidekoneilla. Oy Suomen Yleisradio Ab:n ensimmäinen radiolähetys oli 9. syyskuuta 1926, ja sen juontajana toimi oopperalaulaja Alexis af Enehjelm, josta tuli radion vakituinen kuuluttaja, reportteri ja ohjelmapäällikkö.

Ensimmäisenä syksynä radio-ohjelmia välitettiin neljänä päivänä viikossa, keskipäivällä oli tunnin lähetys ja illalla neljän tunnin kokonaisuus. Sunnuntaisin ennen iltalähetystä oli tunnin mittainen konsertti. Kaikki lähetykset olivat suoria. Kun esitelmöitsijä vaihtui, välissä soitettiin musiikkia gramofonilevyltä.

Kesäkuussa 1927 Yleisradio sai omat tilat Vanhan pasaasin ylimmästä kerroksesta osoitteesta Aleksanterinkatu 46. Siellä sijaitsivat kuuluttamo, toimisto-, kokous- ja taiteilijahuoneet sekä kaksi studiota, suurempi ja pienempi.

Radiokuuluttaja, oopperalaulaja ja näyttelijä Alexis af Enehjelm 1930. Svenska Teaterns arkiv.

RADIO-ORKESTERI PERUSTETAAN - SYYSKUU 1927

Päivittäiset suorat radiolähetykset tarvitsivat paljon muusikoita, joten pian oli edessä Yleisradion oman orkesterin perustaminen. Aleksanterinkadun suuremmasta studiosta rakennettiin ajanmukainen musiikkistudio, seinät ja katto peitettiin kangasverhoilla ja lattia matoilla kaiun poistamiseksi. Syyskuun 1. päivänä 1927 aloitti toimintansa 10-miehinen Radio-orkesteri.

Radio-orkesterin ensimmäiseksi kapellimestariksi kiinnitettiin Erkki Linko ja muusikoiksi hänen yhtyeensä eli viulistit Erik Cronvall ja Hugo Huttunen, alttoviulisti Eero Koskimies, sellisti Tauno Korhonen, kontrabasisti Paavo Pättiniemi, huilisti Väinö Littonen, klarinetisti Harald Mannerström, lyömäsoittaja Gustav Svensson ja urkuharmooninsoittaja Uuno Arpiainen.

“Se oli sellaista kultaista aikaa. Meitä oli kymmenen ja konttorihenkilökuntaa 10-19, mukana kamreeri Ryynänen, joka toimi orkesterin managerina. Joimme kahvia yhdessä. Toimitusjohtaja Vakio ja lähetti pelasivat yhdessä biljardia”, konserttimestari Cronvall on muistellut Radio-orkesterin alkuaikoja.

Musiikki oli radiossa alusta alkaen tärkeässä roolissa, ja koska kuuluttaja af Enehjelm tunsi klassisen ohjelmiston, taidemusiikki hallitsi tarjontaa. Musiikkia soitettiin äänilevyiltä ja radioitiin suorina konserttilähetyksinä. Suomalaisesta Oopperasta lähetetiin oopperailtoja ja Yliopiston juhlasalista Helsingin kaupunginorkesterin torstaikonsertteja.

Radio-orkesteri aloitti toimintansa 1. syyskuuta 1927. Yleisradio.

Radio-orkesterin ensimmäinen kapellimestari Erkki Linko istumassa vasemmalla. Yleisradio.

Soittajien päivittäinen työaika oli neljä tuntia, minkä lisäksi jokainen oli velvoitettu tulemaan harjoituksiin ilman erillistä korvausta. Jokaisella soittajalla oli kuukaudessa neljä vapaapäivää, ja jos tarvitsi sijaisen, se oli palkattava omalla kustannuksella.

Radio-orkesterin vahvuutta kasvatettiin pikkuhiljaa. Työttömien elokuvasäestäjien tilanne helpottui hiukan, kun ravintolamuusikot saivat töitä Radio-orkesterista. Kesäkuussa 1928 radioon kiinnitettiin trumpetistiksi Aleksi Wilkko ja pasuunan- ja sellonsoiton soittajaksi Viktor Sarmas, basistiksi vaihtui Yrjö Jartola ja kosketinsoittajaksi Alvar Andström.

Orkesteri soitti Aleksanterinkadun studiossa joka päivä monta kertaa. “Ohjelmat oli vähän hassusti järjestetty. Ensin saattoi olla tunnin konsertti ja sitten puheohjelmaa, 15 minuutin esitelmä ja taas 10 minuuttia orkesteria, sitten puheohjelma ja jälleen musiikkia. Jouduttiin istumaan yhtämittaisesti viidestä yhteentoista, ellei nyt käyty välillä ulkona”, Alvar Andström on kuvannut orkesterilaisen työpäivää. “Meillä oli sakkosysteemi. Jos myöhästyi harjoituksista, joutui tarjoamaan kahvit, jos esityksestä, pullakahvit. Soitettiin viihdemusiikkia, mutta myös sinfonioita, ei alkuperäisinä vaan sovitettuina.”

Radio-orkesterin päivä päättyi kello kymmenen iltauutisten jälkeen seisaaltaan soitettuun Maamme-lauluun. Sen jälkeen monet soittajista kiirehtivät keikalle Helsingin tanssiravintoloihin.

Maaliskuussa 1929 ylikapellimestariksi ja Yleisradion musiikkipäälliköksi valittiin tohtori Toivo Haapanen. Radio-orkesterin vahvuus kasvoi nopeasti 20 soittajaan.

Radio-orkesteri soittaa studiossa ylikapellimestari Toivo Haapasen johdolla 1930-luvulla. Museovirasto.

GEORGE JA SAKSOFONISTI AKU WITTENBERG ESIINTYVÄT RADIOSSA

Kesällä 1931 isän François-orkesterissa tapahtuneen ensimmäisen radioesiintymisen jälkeen George soitti seuraavan kerran suorassa lähetyksessä perjantaina 22. huhtikuuta 1932 kello 18.25. Hän säesti Aleksanterinkadun studiossa Alexander Wittenbergin saksofonisooloja. Kyseessä oli ensimmäinen solistiesiintyminen radiossa sekä Aku Wittenbergille että Georgelle.

George ja häntä kaksi vuotta vanhempi Aku olivat läheisiä kaveruksia. He tunsivat toisensa venäläisestä koulusta ja Polunlöytäjät-partiosta. Akun isä oli entinen tsaarin armeijan eversti Sigismund Theodor Wittenberg, joka 1930-luvulla elätti perheensä jazzorkesterien basistina. Aku ja hänen saksofonia soittava pikkuveljensä Boris puhuivat äidinkielenään venäjää, mistä johtui, että heitä pidettiin venäläisinä, vaikka he olivat asuneet Suomessa koko ikänsä. Venäjän lisäksi Aku puhui sujuvasti suomea, ruotsia, saksaa ja englantia.

Monipuolinen, taitava saksofonisti ja sellisti Alexander "Aku" Wittenberg oli Georgen ystävä Polunlöytäjistä lähtien. Olli-Pekka Tuomisalon arkisto.

Akua ja Georgea yhdisti myös heidän partiossa perustamansa balalaikkaorkesteri Livady. Aku oli muusikkona monilahjakkuus. Hän soitti ensin Helsingin Konservatoriossa selloa, mutta innostui sitten jazzista ja ryhtyi opiskelemaan klarinettia ja saksofonia amerikansuomalaisen Tommy Tuomikosken johdolla. Aku Wittenbergistä kehittyi nopeasti yksi Suomen etevimmistä nuorista saksofonisteista. 

Livadyn lisäksi Aku soitti monissa tunnetuissa jazzkokoonpanoissa kuten Klaus Salmen Ramblers-orkesterissa ja pianisti Robert von Essenin sekstetissä. Kun uusi jazzorkesteri Rytmin Radio-pojat debytoi radiossa 12. marraskuuta 1934, mukana oli koko Wittenbergin perhe, Aku, Boris ja isä Sigismund. Kyseessä oli Rytmi-lehden perustajan, Cecil Backmanssonin ehdotus amerikkalaistyylisestä suorien radiolähetysten sarjasta, Swing-showsta, johon Yleisradio oli tarttunut. Rytmi-Poikien kapellimestarina ja laulusolistina toimi Eugen Malmstén, ja 14-jäsenisen orkesterin ytimen muodosti Bobi Essenin sekstetti. Myös George oli toisinaan Rytmi-Pojissa tuuraamassa.

 

GEORGEN USKOMATON PRIMA VISTA

Pikkuhiljaa George alkoi saada töitä myös Radio-orkesterin avustajana. Ovea raotti hänen ystävänsä Väinö Kuutti, joka syksyllä 1929 oli palkattu orkesteriin urkuharmoonin soittajaksi. “Joskus, kun hän oli sairaana ja Gerda Weneskoski, joka oli radion vakituinen säestäjätär ja Kuutin tuuraaja, oli myöskin estetty, minut pyydettiin sijaiseksi”, Godzinsky on muistellut vuosikymmeniä myöhemmin. “Gerda Weneskoski oli erittäin terve ihminen ja aina paikalla, mutta muistan kerran, kun hän oli kovassa kuumeessa ja angiinassa ja soitti: “Jori tule nyt, radion harjoitus alkaa puoli 11!”

Miksi juuri George oli se pianisti, jolle soitettiin herkästi hädän hetkellä? “Ehkä se johtui siitä, että minulle kehittyi jo aivan varhaisesta nuoruudesta hyvä prima vista -soitto. Minulla ei ole lainkaan näkömuistia musiikista, ainoastaan kuulomuisti. Silmäni ovat ainoastaan kehittyneet lukemaan nuotteja.”

George opiskeli päätoimisesti pianonsoittoa Helsingin Konservatoriossa syksystä 1930 Selim Palmgrenin oppilaana. Godzinskyn perhearkisto.

Georgen maine prima vista -soittajana levisi musiikkipiireissä. “Muistan, kun Westerlundin musiikkikaupan johtaja Herman Sjöblom sanoi, että nyt on tullut Paul Hindemithin sonaatti, että tulepas esittämään. Niin minä soitin suoraan nuotista sen Hindemithin sonaatin siellä. Kapellimestari Simon Parmet oli mukana, hymyili ja sanoi, että tämä on uskomatonta! Mutta itsellenikin oli uskomatonta, kuinka luin nuotteja. Se ei ollut mikään harjoitus. Se oli aivan luonnollinen tapahtuma, se meni vaan itsestään.”

ERKKI LINKO HÄLYTTÄÄ GEORGEN AVUSTAJAKSI RADIO-ORKESTERIIN

Pian oltiin tilanteessa, jossa kapellimestari Erkki Linko hälytti Georgen useasti mukaan Radio-orkesteriin. “Meistä tuli henkiystäviä. Hän soitti aina minulle ja kertoi, että nyt Jori, olen taas löytänyt sellaisen ja sellaisen kappaleen. Tulepas katsomaan niitä nuotteja! Me molemmat olimme suuria kevyen konserttimusiikin ystäviä.” George arvosti Linkoa uranuurtajana, mitä tuli kevyiden klassikoiden soittamiseen radiossa. “Todennäköisesti kukaan ei ole esittänyt niin paljon Johann Straussin valsseja ja polkkia kuin Erkki Linko 1930-luvulla.”

Aluksi Radio-orkesterissa oli vain muutama puhaltaja. “Siellä oli vain yksi huilu, yksi klarinetti, puhumattakaan oboesta.” Urkuharmoonin ääressä istui pianisti Alvar Andström, joka soitti oboesoolot harmoonilla. “Se kelpasi siihen ja oli mukavaa, sillä Erkki Linko pyrki saamaan niin autenttiset värit orkesteristaan kuin mahdollista. Oboe tuli sitten myöhemmin, kun orkesteria suurennettiin. Muistan sen hetken, kun Radio-orkesteriin tuli ensimmäiset käyrätorvet. Niitä katsottiin suurella kunnioituksella. Silloin putosi pois tämä harmooni, joka oli ollut puhaltimien korvike.”

Kasvava Yleisradio ja Radio-orkesteri tarvitsivat pian laajempia toimitiloja. Kesäkuussa 1934 radio muutti Helsingin Säästöpankin taloon osoitteessa Fabianinkatu 15. Entiseen pankkitaloon valmistui remontin jälkeen viisi studiota, kolme äänitarkkaamoa ja kolme kuuluttamoa. Lähestystekniikka salli kolmen eri ohjelman lähettämisen yhtä aikaa. Musiikkiohjelmille tarjoutui uusia mahdollisuuksia, kun orkesterit esiintyivät suuressa, ajanmukaisessa, akustisesti erinomaisessa studio 1:ssä ja kuorot ja pienyhtyeet pienemmässä studio 2:ssa.

Yleisradion uusi toimitalo, entinen Helsingfors Sparbankenin talo Fabianinkadulla. Museovirasto.

Yleisradion ohjelmapäälliköt kokoustavat 1934. Kauimmaisena pöydän päässä musiikkipäällikkö ja Radio-orkesterin ylikapellimestari Toivo Haapanen. Museovirasto / Pietinen.

RADION FAMILIÄÄRI ILMAPIIRI

Radio oli 1930-luvun alussa tuttu väline jo koko maassa ja varsinkin kaupungeissa. Yleisradion lähettämää ohjelmaa kuuntelivat kaikki, kun teatterimaailmasta tutut Markus Rautio ja Alexis af Enehjelm kuuluttivat ja kuuluisimpien tanssiorkesterien äänilevyt soivat.

Yleisradion henkilökunta ja Radio-orkesteri muodostivat pienen, familiäärin piirin, johon Georgekin pääsi mukaan. Kun vahtimestari näki Georgen lähestyvän, hän tervehti jo kaukaa: “Jaha, nyt se puolalainen tulee!”

Tunnetut radiopersoonat kuten ajanvieteosaston päällikkö Alexis af Enehjelm tulivat Georgelle tutuiksi. “Aleksi oli huuliveikko. Hänellä oli aina joku hyvä sana sanottavaksi siis sekä soittajille, solistille että esiintyjille.” George oli todistamassa, kuinka Aleksi löysi oikeat sanat rauhoittamaan esiintyjiä. “Muistan, kuinka eräs laulajatar oli niin hermostunut, että vapisi. Säestäjänä oli silloin Erkki Linkon pianistiveli Ernst Linko, myös hyvä ystäväni, joka sanoi: “Kyll se menee, kyll sinä osaat, laula vaan!” Silloin Aleksi alkoi puhua ruotsia: “Allt kommer att gå bra! Du ska tycka du sjunger precis i hemma, du finns inte här.” Ja laulajatar rauhoittui ja esitti Kuulan Marjatan laulun aivan suurenmoisella tavalla.”

Kun af Enehjelm oli taustaltaan näyttelijä ja laulaja, oli radion vakituisella pianistilla Gerda Weneskoskella nuottikaapissa aina varalla lauluja, jotka Alexis osasi. Jos ohjelman suorittaja ei syystä tai toisesta ilmestynyt paikalle, kuuluttaja lauloi itse vanhana oopperatenorina hänen tilallaan. “En tiedä kuinka usein näin kävi, mutta ystävät kuulivat, kun Alexis esitti ylimääräisenä O sole mion", Godzinsky on muistellut.

Kuuluttaja Alexis af Enehjelm ja kollegansa lyhytelokuvassa Yleisradion syysparaati 1935. Elonet.

Toinen legendaarinen hahmo Yleisradiossa oli kamreeri Roine Richard Ryynänen. “Hän oli leppoisa, rauhallinen filosofi, aina sanavalmis ja aina hymy huulessa. Radion kamreerina hän suunnitteli meidän palkkiomme ja maksoi ne.”

Kamreeri Ryynänen oli myös taiteilija. Hänellä oli miellyttävä lauluääni ja hän sanoitti iskusävelmiä nimimerkillä R.R. Ryynänen. “Vaikka sävel oli tärkeämpi, niin kyllä kuulijat rakastivat radion miehen, R.R. Ryynäsen sanoituksia. Hän sanoitti myös muutamia minun iskelmiäni”, Godzinsky on muistellut myöhemmin. Tunnettu Georgen sävellys, johon R.R. Ryynänen kirjoitti sanat, oli valssi Nuo silmät mi tähtinä loisti. Se oli samalla ensimmäinen Georgen sävellys, joka pääsi äänilevylle; Annikki Arni levytti valssin Berliinissä huhtikuussa 1937.

R.R. Ryynänen oli sanoittajana erittäin nopea käänteissään, mikä käy ilmi Jori Malmsténin Godzinskylle kertomasta tapauksesta. “Jorilla oli erittäin hieno valssimelodia mollissa ja hänen täytyi saada se viikon päästä mukaan Berliiniin, minne hän lähti levyttämään sävellyksiään saksalaisen Otto Dobrindtin orkesterin kanssa. Jori soitti R.R. Ryynäselle kello yksi yöllä ja hyräili puhelimessa melodian. Ryynänen totesi, että kuule, se on erittäin hieno musiikki, pistä nuotit taksiin ja toimita minulle vaikka tänä yönä. Huomenaamulla saat. Minä sain jo inspiraation!” Seuraavana aamuna sanat olivat valmiit ja Jori kirjoitti sovituksen. Ellen erehdy, se oli valssi Kaunis valhe, suuri hitti Jorin kynästä.”

Lue seuraavaksi George sovittaa korvakuulolta suuren maailman tanssimusiikkia

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

GEORGE FÅR IN EN FOT TILL RUNDRADION

Pianoeleven George de Godzinsky, som studerade vid Helsingfors konservatorium, hade många järn i elden i början av 1930-talet. Familjen Godzinskys arkiv.

Suomeksi

George de Godzinsky uppträdde för första gången i direktsänd radio som 17-åring sommaren 1931. "Det var precis där på Operankällarens terrass, bredvid Svenska Teatern. Där direktsändes halvtimmeslånga underhållningsprogram med populärmusik och klassisk musik från den tiden och man spelade också den tidens hits, tyska evergreens", minns Godzinsky decennier senare. George var andrepianist i sin far Franciszek de Godzinskys François-Orchestra. I september 1931 hade Rundradiobolaget varit verksamt i fem år.

George (andra från höger) som pianist i sin fars François-Orchestra 1931.
Familjen Godzinskys arkiv.

RUNDRADION GRUNDAS - SEPTEMBER 1926

Innan Yle grundades kunde man höra musik på grammofonskivor och via utländska radiostationer med hjälp av hemmagjorda kristallmottagare. Oy Suomen Yleisradio Ab:s första radiosändning ägde rum den 9 september 1926 med operasångaren Alexis af Enehjelm som värd och som sedan blev radions ordinarie presentatör, reporter och programchef.

Under den första hösten sändes radioprogram fyra dagar i veckan, med ett entimmesprogram mitt på dagen och ett fyratimmarspaket på kvällen. På söndagar hölls en timslång konsert före kvällssändningen. Alla sändningar var direktsända. När programledaren byttes ut spelades musik från en grammofonskiva.

I juni 1927 fick Rundradion en egen lokal på adressen Alexandersgatan 46, på översta våningen vid Gamla passagen. Här fanns presentatörsrum, kontor, mötesrum, artistutrymmen och två studior, en större och en mindre.

Radioprataren, operasångaren och skådespelaren Alexis af Enehjelm 1930.
Svenska Teaterns arkiv..

RADIOORKESTERN GRUNDAS - SEPTEMBER 1927

De dagliga direktsändningarna i radion krävde ett stort antal musiker, så det blev snart aktuellt att skapa en egen orkester. En modern musikstudio byggdes i den större studion på Alexandersgatan, med tyggardiner på väggar och i tak och mattor på golvet för att eliminera ekon. Den 1 september 1927 inledde den 10 man starka radioorkestern sin verksamhet.

Erkki Linko utsågs till förste dirigent och hans ensemble bestod av violinisterna Erik Cronvall och Hugo Huttunen, violinisten Eero Koskimies, cellisten Tauno Korhonen, kontrabasisten Paavo Pättiniemi, flöjtisten Väinö Littonen, klarinettisten Harald Mannerström, slagverkaren Gustav Svensson och organisten Uuno Arpiainen.

"Det var en sådan guldålder. Vi var tio personer och 10-19 kontorsanställda, inklusive kamrer Ryynänen, som var orkesterns manager. Vi drack kaffe tillsammans. Verkställande direktör Vakio och budbäraren spelade biljard tillsammans", berättar konsertmästare Cronvall om Radioorkesterns första tid.

Musiken spelade en viktig roll i radion redan från början, och eftersom af Enehjelm var bekant med den klassiska programutbudet var det konstmusiken som dominerade utbudet. Musiken spelades från skivor och sändes direkt i form av konserter. Finska Operan sände operakvällar och Helsingfors stadsorkester sände torsdagskonserter från universitetets festsal.

Radioorkestern inledde sin verksamhet den 1 september 1927. Yleisradio.

Radioorkesterns första dirigent Erkki Linko sitter till vänster. Yleisradio.

Musikernas dagliga arbetstid var fyra timmar, och dessutom var alla förpliktade att komma till repetitionerna utan ersättning. Varje musiker hade fyra lediga dagar i månaden, och om det behövdes en vikarie måste denna anlitas på egen bekostnad.

Radioorkestern växte successivt i storlek. De arbetslösa biograf-ackompanjatörernas situation underlättades i viss mån när restaurangmusiker fick jobb i Radioorkestern. I juni 1928 anställdes t.ex. Aleksi Wilkko som trumpetist, Viktor Sarmas som trombonist och cellist, Yrjö Jartola som basist och Alvar Andström som klaviaturspelare.

Radioorkestern hade flera framträdanden varje dag i studion på Alexandersgatan. "Programmen var litet lustigt ordnade. Först kunde det vara en timmes konsert och sedan ett talprogram, ett 15-minuters föredrag och sedan ytterligare 10 minuter med orkester, sedan ett talprogram och sedan musik igen. Man fick sitta ner från klockan fem till elva i ett sträck, om man inte gick ut emellanåt", säger Alvar Andström när han beskriver orkesterns arbetsdag. "Vi hade ett bötessystem. Om man kom för sent till en repetition fick man bjuda på kaffe, om man kom för sent till ett uppträdande fick man bjuda kaffe med bulle. Vi spelade lätt musik, men också symfonier, inte i originalutförande utan arrangerade."

Radioorkesterns dag avslutades efter kvällsnyheterna klockan tio med Vårt Land som framfördes stående, varefter många av orkestermedlemmarna rusade iväg för att spela på huvudstadens dansrestauranger.

I mars 1929 utsågs doktor Toivo Haapanen till chefsdirigent för Radioorkestern och musikdirektör för Rundradion, och orkestern växte snabbt till 20 musiker.

Radioorkestern spelar i studion under ledning av chefsdirigenten Toivo Haapanen på 1930-talet. Museiverket.

GEORGE OCH SAXOFONISTEN AKU WITTENBERG UPPTRÄDER I RADIO

Efter sitt första radioframträdande med sin fars François Orchestra sommaren 1931 spelade George nästa gång i direktsändning fredagen den 22 april 1932 kl. 18.25, då han ackompanjerade Alexander Wittenbergs saxofonsolon i Alexandersgatans studio. Detta var det första framträdandet som solister i radio för både Aku Wittenberg och George.

George och Aku, som var två år äldre än George, var goda vänner. De kände varandra från den ryska skolan och via scoutkåren Polunlöytäjät. Akus far var före detta översten i tsarens armé  Sigismund Theodor Wittenberg, som på 1930-talet försörjde sin familj som basist i jazzband. Aku och hans saxofonspelande lillebror Boris hade ryska som modersmål, och Aku talade även flytande finska, svenska, tyska och engelska. Bröderna Wittenberg hade bott i Finland i hela sitt liv, men de betraktades som ryssar.

Alexander "Aku" Wittenberg, en mångsidig och begåvad musiker, var vän med George.
Olli-Pekka Tuomisalos arkiv.

Aku och George förenades också av balalaikaorkestern Livady, som de grundade i scoutkåren. Aku var en musiker med mångsidiga talanger. Han spelade först cello vid Helsingfors konservatorium, men blev sedan intresserad av jazz och började studera klarinett och saxofon under ledning av den amerikansk-finske Tommy Tuomikoski. Aku Wittenberg blev snabbt en av Finlands mest framstående unga saxofonister.

Förutom Livady spelade Aku i många välkända jazzensembler som Klaus Salmes Ramblers-orkester och i pianisten Robert von Essens sextett. När den nya jazzorkestern Rytmin Radio-pojat debuterade i radio den 12 november 1934 var hela familjen Wittenberg, Aku, Boris och pappa Sigismund, på plats. Det var ett förslag av Cecil Backmansson, grundaren av tidningen Rytmi, om en amerikanskt inspirerad serie direktsända radioprogram, Swing Show, som hade nappat hos Rundradion. Eugen Malmstén var dirigent och sångsolist i Rytmi-pojat och Bobi Essens sextett utgjorde kärnan i den 14 man starka orkestern. George var också ibland och vikarierade i Rytmi-pojat.

GEORGES OTROLIGA PRIMA VISTA

Dörren öppnades så småningom för George att börja assistera i Radioorkestern. Hösten 1929 hade Georges vän Väinö Kuutti anställts för att spela orgelharmonium i orkestern. "Ibland, när han var sjuk och Gerda Weneskoski, som var den ordinarie ackompanjatörens och Kuuttis assistent, också var förhindrad, blev jag ombedd att ta hans plats", mindes Godzinsky flera decennier senare. "Gerda Weneskoski var en mycket frisk person som alltid var på plats, men jag minns en gång när hon hade svår feber och angina och ringde: "Jori, kom nu, radiorepetitionen börjar kl. 10.30!"

Varför var just George den pianist som man så lätt kunde ringa till i nödsituationer? "Kanske var det för att jag utvecklade ett bra prima vista-spelande från mycket tidig ålder. Jag har inget visuellt minne av musik överhuvudtaget, bara ett auditivt minne. Mina ögon har bara utvecklats till att kunna läsa noter."

George studerade piano på heltid vid Helsingfors konservatorium från och med hösten 1930 för Selim Palmgren. Familjen Godzinskys arkiv..

Georges rykte som prima vista-spelare spred sig i musikkretsarna. "Jag minns när Herman Sjöblom, föreståndaren för Westerlunds musikaffär, sa att nu hade Paul Hindemiths sonat kommit och att jag borde komma och framföra den. Så jag spelade Hindemiths sonat direkt från notbladet där. Kapellmästaren Simon Parmet som var på plats, log och sa: "Det här är otroligt! Men det var otroligt för mig också, hur jag läste noterna. Det var ingen repetition. Det var bara en naturlig händelse, det bara hände av sig självt."

ERKKI LINKO LARMAR GEORGE SOM ASSISTENT TILL RADIOORKESTERN

Erkki Linko, radioorkesterns chefdirigent, kallade den unge George till sig dussintals gånger för att musicera. "Vi blev själsvänner. Han ringde mig alltid och sa: 'Jori, jag har igen hittat den här och den där låten. Kom och titta på noterna! Vi var båda stora vänner av lätt konsertmusik." George uppskattade Linko som en pionjär när det gällde att spela lätta klassiker i radio. "Det var nog ingen som spelade så många Johann Strauss-valser och polkor som Erkki Linko gjorde på 1930-talet."

Till en början hade Radioorkestern bara ett fåtal blåsare. "Det fanns bara en flöjt, en klarinett, för att inte tala om oboen." Vid orgelharmoniumet satt pianisten Alvar Andström, som spelade oboesolona på harmoniumet. "Det dög bra och det var fint, för Erkki Linko försökte få så autentiska färger som möjligt ur sin orkester. Oboen kom senare när orkestern utvidgades. Jag minns ögonblicket då de första valthornen kom till Radioorkestern. De betraktades med stor vördnad. Det var då harmoniumet, som hade varit en ersättning för blåsinstrumenten, föll bort."

Det växande radiobolaget och Radioorkestern behövde snart större utrymmen. I juni 1934 flyttade radion till Helsingfors Sparbanks byggnad på Fabiansgatan 15. Efter en renovering stod fem studior, tre ljudkontrollrum och tre presentatörsrum färdiga i den gamla bankbyggnaden. Sändningstekniken gjorde det möjligt att sända tre olika program samtidigt. 

Musikprogrammen fick nya möjligheter, med orkestrar i den stora, moderna och akustiskt utmärkta Studio 1 och körer och små ensembler i den mindre Studio 2.

Yles nya huvudkontor, Helsingfors Sparbanks gamla byggnad på Fabiansgatan. Museiverket.

Finska Rundradions programchefer sammanträder 1934. Längst bort vid bordet sitter Toivo Haapanen, musikdirektör och chefsdirigent för Radioorkestern. Museiverket / Pietinen..

RADIONS FAMILJÄRA ATMOSFÄR

I början av 1930-talet var radion ett välbekant medium, särskilt för stadsborna. Alla lyssnade på Yles radioprogram, där Markus Rautio och Alexis af Enehjelm, välbekanta från teatervärlden, var programledare och spelade kända dansorkestrars skivor. Yles personal och radioorkestern bildade en liten familjär krets, som även George kunde ansluta sig till. När vaktmästaren såg George närma sig hälsade han redan från långt håll: "Jaha, här kommer polacken!"

Välkända radiopersonligheter som Alexis af Enehjelm, chef för underhållningsavdelningen, blev bekanta för George. "Aleksi var en humorist. Han hade alltid ett gott ord att säga till musikerna, solisterna och de uppträdande." George såg hur Aleksi hittade de rätta orden för att lugna artisterna. "Jag minns att en sångerska var så nervös att hon darrade. Som ackompanjatör var då Erkki Linkos pianistbror Ernst Linko, som också var en god vän till mig, och han sa: " Det går bra, du kan nog, sjung bara!" Sedan började Aleksi prata svenska: "Allt kommer att gå bra! Du ska tycka du sjunger precis i hemma, du finns inte här." Och sångerskan lugnade ner sig och sjöng Kuulas Marjatan laulu på ett underbart sätt."

Af Enehjelm hade en bakgrund som skådespelare och sångare och radiopianisten Gerda Weneskoski hade alltid ett urval av låtar i sitt musikskåp som Alexis kunde. Om programmets artist av en eller annan anledning inte dök upp, var det Alexis själv som gammal operatenor sjöng i dennes ställe. "Jag vet inte hur ofta det hände, men vänner kunde höra Alexis sjunga O sole mio som extranummer."

Hallåmannen Alexis af Enehjelm och en kollega i en kortfilm från Rundradions höstparad 1935. Elonet.

En annan legendarisk person var Rundradions kamrer Roine Richard Ryynänen. "Han var en lättsam, lugn filosof, alltid redo att säga ett ord och alltid med ett leende på läpparna. Som radions kamrer planerade han våra arvoden och betalade dem."

Kamrer Ryynänen var också en konstnär. Han hade en behaglig sångröst och skrev schlagers under pseudonymen R.R. Ryynänen. "Även om melodin var viktigare, älskade lyssnarna radiomannen R.R. Ryynänens texter. Han skrev texter även till några av mina schlagers", minns Godzinsky senare. Georges mest kända komposition, som R.R. Ryynänen skrev texten till, är valsen Nuo silmät mi tähtinä loisti.

R.R. Ryynänen var mycket snabb som sångtextförfattare. Godzinsky har erinrat sig en händelse som Jori [Georg] Malmstén berättade för honom: "Jori hade en mycket fin vals i moll och måste få den med sig en vecka senare till Berlin, där han skulle spela in sina musikstycken med den tyske Otto Dobrindts orkester. Jori ringde R.R. Ryynänen klockan ett på natten och nynnade på melodin i telefonen. Ryynänen konstaterade: "Hör man på, det är mycket fin musik, lägg noterna i en taxi och leverera dem till mig fast nu i natt. I morgon bitti får du. Jag fick redan inspiration!" Nästa morgon var texten klar och Jori skrev arrangemanget. Om jag inte misstar mig blev det en vals som hette Kaunis valhe, en stor hit från Joris penna."

Läs som nästa George arrangerar dansmusik från den stora världen på gehör

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky