Franciszek de Godzinskysta tulee ravintolamuusikko

Kapellimestari ja pianisti Franciszek de Godzinsky (istumassa toinen oikealta) ja hänen salonki-jazz-orkesterinsa 1930-luvun vaihteessa. Orkesterin kontrabasistina toimi emigrantti, kitarataiteilija Ivan Putilin. Museovirasto / Alexander Savialoff. Kuva on jälkikäsitelty värilliseksi.

På svenska

George de Godzinskyn isä, pietarinpuolalainen talousinsinööri Franciszek de Godzinsky oli toiminut vuodesta 1903 sekä Venäjän kauppaministeriön virkamiehenä että menestyvänä liikemiehenä. Franciszekin oma yritys oli välittänyt venäläistä puuvillaa suomalaiselle tekstiiliteollisuudelle.

OY VISTULA AB

Paettuaan keväällä 1920 Neuvosto-Venäjältä Suomeen Franciszek päätti jatkaa uraansa täkäläisessä liike-elämässä. Syyskuun 25. päivänä 1921 Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet julkaisivat ilmoituksen: “Täten ilmoitamme arv. yleisölle, että yhtiömme nimi, joka on ollut Ab. J.L. Ilmonen Oy. on tästä lähtien Oy. Vistula Ab. Kiittäen mitä parhaiten meille osoitetusta luottamuksesta ja suosiosta, toivomme niiden täysin jatkuvan liikkeemme toimintaa jatkettaessa uudella nimellä. Kunnioituksella Oy. Vistula Ab."

Franciszek oli yksi Vistulaksi nimensä vaihtaneen yrityksen osakkaista. Muut yhtiökumppanit olivat Ragnar Ahlgren ja Georg Fursejew.

Ilmoitus Helsingin Sanomien etusivulla 25. syyskuuta 1921. Kansalliskirjaston digitaaliset sanomalehdet.

Vistula on puolankielinen nimi Puolan pisimmälle joelle. Saksaksi joki on Veiksel. Franciszekin isän suku oli kotoisin Vistulan varrelta Pohjois-Puolasta. Joen lisäksi Vistula merkitsi puolalaisille myös Vistulan ihmettä, elokuussa 1920 bolševikkeja vastaan käytyjä taisteluita Varsovan hallinnasta, jotka itsenäisen Puolan armeija voitti.

Oy Vistula Ab:n kauppaliike sijaitsi Hakaniemessä osoitteessa Siltasaarenkatu 5 A 8. Yritys myi kivihiiltä, puolalaista Portlandin sementtiä, Correktor-naulanoikojia ja päivänvalolamppuja, jotka olivat “välttämättömiä tapetti- ja paperitehtaille, taiteilijoille, jalokivikauppiaille, kangaskauppiaille, kirurgeille ja hammaslääkäreille”. Ilmoitus kehotti yleisöä tutustumaan lamppuihin Esplanadikappelin musiikkipalviljongissa.

Esplanadinkappeli 1920-luvulla. Hotelli- ja ravintolamuseo.

Syksyllä 1922 Vistula myi varastostaan puhdasta keittosuolaa 100 kilon säkeissä á 40 penniä kilo ja “erityisen halvalla” perunajauhoja samoin 100 kilon säkeissä. “Tehkää kyselyjä!” Vistula kehotti lehti-ilmoituksessaan. Maaliskuussa 1923 kaupattiin “heti varastosta halvalla terva rivettä” ja vuotta myöhemmin koneöljyä, moottoriöljyä ja bensiiniä.

Helsingin Sanomat kirjoitti Kurt von Nottbeckin kuolemaan johtaneesta auto-onnettomuudesta 23. huhtikuuta 1923. Kansalliskirjaston digitaaliset sanomalehdet.

Keväällä 1923 Franciszekia kohtasi suuri suru, kun hänen ystävänsä, 31-vuotias liikemies Kurt von Nottbeck sai surmansa auto-onnettomuudessa. Von Nottbeckin ohjaama auto syöksyi 22. huhtikuuta Helsingin Kauppatorilla kolera-altaaseen. Ystävän lisäksi Franciszek menetti luotettavan tukijan. Vahingoittiko von Nottbeckin kuolema myös Franciszekin liiketoimia?

Liikemies Franciszek de Godzinskylle junat olivat tuttuja. Venäjän kauppaministeriön amanuenssina hän oli organisoinut valtion rautateiden makuu- ja ravintolavaunujen liikennettä. Godzinskyn perhearkisto.

Isä on tullut Helsingistä katsomaan perhettään Imatran Onnelaan. Franciszekin vieressä George, vasemmalla pikkusisko Elise ja oikealla seisomassa kotiopettaja Elise Regenass.
Godzinskyn perhearkisto.

Isän hoidellessa liikeasioita Helsingissä lapset George ja Elise ja kotiopettaja Elise Regenass olivat asuneet keväästä 1920 Imatralla Onnelan kartanossa. Heinäkuun 1923 alussa perhe muutti Imatralta Helsingin Kaivopuistoon.

Franciszekin liiketoimet eivät menestyneet toivotulla tavalla. Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen syyskuun 1924 lopulla Vistula oli Kauppalehden protestilistalta. Yritys ei ollut kyennyt maksamaan velkojaan. Marraskuun alussa 1925 Valtionrautatiet tiedotti, että sen rahtitavaratoimistossa oli Vistulalle osoitettua perimätöntä tavaraa. Saman kuukauden 19. päivänä lehdissä ilmoitettiin Vistulan vuosihaasteesta: “O.Y. Vistula A.B:n velkojat ensimm. arkitorstaina marraskuussa 1926.”

Aiemmin hyvin menestynyt Franciszek ei saanut itsenäisessä Suomessa tuulta yrityksensä siipien alle. Tarton yliopistosta valmistuneella talousinsinöörillä ei ollut pääsyä virkamieheksi, sen estivät erilaiset kielitaito-, tutkinto- ja kansalaisuusvaatimukset. Oli keksittävä, miten elättää nelihenkinen perhe.

EMIGRANTIT RYHTYVÄT MUUSIKOIKSI

Eri puolilla Eurooppaa venäläisemigrantit joutuivat keksimään itselleen uuden ammatin. Musiikki oli kuulunut osana tsaarin armeijan sotilaskoulutukseen, ja entisiä upseereja toimi säestäjinä Pariisin kabareissa ja elokuvateattereissa.

Suomessakin soittotaitoiset entiset tsaarin upseerit ryhtyivät hankkimaan elantonsa ravintolamuusikkoina ja mykkäelokuvien säestäjinä. Hienostohotelleissa ja -ravintoloissa viihdyttävät emigranttien salonkiorkesterit toivat tuulahduksen vanhasta maailmasta. Ohjelmisto sisälsi alkusoittoja, oopperafantasioita, potpureja, tunnelmakappaleita, marsseja, valsseja, polkkia, sottiiseja ja masurkkoja.

Myös harrastajapianisti Franciszek de Godzinsky alkoi puuhata musiikista uutta elinkeinoa itselleen. Hän johti esimerkiksi elokuvateatterien emigranttiorkestereita, jotka säestivät usein Iso Roobertinkadun Astoriassa ja Heikinkadun Capitolissa.

Biografipalatsi Capitol lumisten puiden takana Heikinkadulla talvella 1927. Helsingin kaupunginmuseo.

MELUJAZZ JA TANSSIHULLUUS

Suuren maailman huvitukset kuten elokuvat, muoti ja tanssiravintolat levisivät Suomeen 1920-luvun alussa. Vuonna 1919 julistetun kieltolain vastapainoksi ravintolat ryhtyivät järjestämään yleisiä tansseja, mistä seurasi todellinen tanssihulluus. Ravintoloissa kaikui jazzorkesterien pauhu, nuoriso siemaili kovaa teetä ja tanssi estoitta kansainvälisten rytmien tahdissa shimmyä, foxtrotia, charlestonia ja black bottomia. Helsingin kuuluisia jazzpalatseja olivat Fennia, Seurahuone, Pörssiravintola ja Kaivohuone, joihin pääsi sisään vain iltapuvuissa.

Teekkarien naamiaistanssiaiset Polilla 1920-luvulla. Museovirasto / Harald Rosenberg.

Uusinta huutoa oli kabareemusiikki eli melujazz. Se kantautui Berliinistä King of Jazz -yhtyeen mukana. Yhtyeestä teki jazzorkesterin sen soittimet, saksofoni, banjo, Stroh-viulu eli torviviulu ja erityisesti rummusto eli jazzmestarin soittama jazz.

MUUSIKOT TAISTELEVAT ELINTILASTA

Emigranttimuusikot kamppailivat elintilasta suomalaisten ja saksalaisten soittajien kanssa. Oli myös mukauduttava uudenlaisen musiikin, jazzin vaatimuksiin, vanhaa ohjelmistoa täydennettiin ragtimella, foxtroteilla ja tangoilla.

Lisää vaatimuksia asetti suomalaisten ammattimuusikoiden etuja valvova Suomen Muusikeriliitto, joka huolestui siitä, että venäläiset pakolaissoittajat polkivat suomalaismuusikkojen palkkoja ja siitä, että keski-eurooppalaiset salonkiorkesterit veivät suomalaisilta työt. Vuonna 1921 Muusikeriliitto onnistui sopimaan ulkoministeriön kanssa, että Suomeen ansaitsemaan tulevat soittajat pysäytettiin rajalla, ja että maahan pääsi vain Muusikeriliiton suosituksella.

Vuokra-autoja Kauppatorin laidassa 1928. Helsingin kaupunginmuseo / Rafael Roos.

MR. FRANCOIS'N SALONKI-JAZZ-SOITTOKUNTA

Melujazz-vaihetta seurasi salonkijazz. Kun Franciszek keväällä 1924 perusti emigranttituttujensa kanssa ravintolayhtyeen, hän antoi sille nimeksi Mr. François’n Salonki-Jazz-Soittokunta. Talousinsinööri Franciszek de Godzinskysta tuli 50-vuotiaana esiintyvä taiteilija, kielitaitoinen puolalainen gentlemanni-pianisti, jonka hankalasti äännettävä nimi muuttui ranskalaiseen muotoon Monsieur François.

Franciszekin lisäksi François-orkesterissa soitti selloa ja saksofonia virolainen vapaaherra ja entinen tsaarin upseeri Sergius von Ungern-Sternberg. Jazzrumpua löi puolalaissyntyinen linjalaiva Petro-Pavlovskin entinen komentaja Boris Christoforoff. Viulistina toimi suomalaisemigrantti Johan Forelius, jonka isä oli toiminut Pietarissa liikemiehenä ja jonka perhe oli paennut vallankumouksen jälkeen Suomeen. Toista viulua soitti entinen tsaarin ratsumestari Boris Bunakoff. Bassobalalaikkaa näppäili helsinkiläisen hallikauppiaan poika Vasili Andrejeff.

Vain Ungern-Sternberg ja Forelius olivat ammattimuusikoita. Esimerkiksi rumpali Christoforoff oli “erittäin huono soittaja”, jonka Franciszek oli poiminut yhtyeeseen Fazerin makeistehtaan varastosta silkasta lojaalisuudesta.

Ravintola Oopperakellari sijaitsi Ruotsalaisen Teatterin kanssa samassa rakennuksessa.
Aalto-yliopiston arkisto.

Ravintola Oopperakellariin käytiin sisään Esplanadin puiston puolelta. Museovirasto.

Frakkiin ja valkoisiin hansikkaisiin sonnustautunut Mr. François Salon Jazz Band oli aristokraattinen ilmestys. Ensimmäisenä kesänä 1924 François-orkesteri esiintyi Esplanadikappelissa. Vuoden kuluttua syksyllä esiintymispaikaksi vaihtui Oopperakellari. Opris sijaitsi Ruotsalaisen Teatterin rakennuksessa Esplanadin puiston puolella. Siellä François-orkesteri soitti aina kevääseen 1928. Kesäisin orkesteri viihdytti Kulosaaren kasinolla, jonne yleisö kuljetettiin Helsingistä venekyydillä.

Kirjavasta tasostaan huolimatta Georgen isän orkesteri oli Helsingin tunnetuin salonki- ja tanssimusiikkia soittava emigranttiorkesteri 1920-luvulla. Sen monipuolinen ohjelmisto ulottui salonkikappaleista tanssi- ja jazzmusiikkiin.

"VENÄLÄISIÄ EMIGRANTTEJA HALVEKSIVAT KAIKKI"

Muistellessaan 1980-luvun lopulla isänsä François-orkesteria George de Godzinsky korosti, että 1920-luvulla “ravintolamuusikot olivat arvostettu ammattikunta.” Musiikkitieteen tohtori Pekka Jalkanen on kuvannut muusikkojen keskinäisiä arvostuksia: “1920-luvun muusikkokunta näytti usein kovin eriseuraiselta: konserttimuusikot halveksivat jazzmuusikkoja, jazzmuusikot ylenkatsoivat salonkijazzin “titareita”, ammattilaiset pitivät amatöörien puuhailua diletanttien touhuiluna, jousisoittajat olivat mielestään musikaalisempia kuin torvensoittajat ja venäläisiä emigrantteja halveksivat kaikki.”

Jazzmuusikoita ravintola Fenniassa Mikonkadulla vuonna 1922. Museovirasto / Artur Faltin.

Lue seuraavaksi Franciszek de Godzinsky riitaantuu soittajiensa kanssa

 

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FRANCISZEK DE GODZINSKY BLIR RESTAURANGMUSIKER

 

Dirigenten och pianisten Franciszek de Godzinsky (sittande andra från höger) och hans salongsjazzorkester i början av 1930-talet. Orkesterns kontrabasist var den emigrerade gitarristen Ivan Putilin. Museiverket / Alexander Savialoff. Bilden är färglagd i efterhand.

George de Godzinskys far, Franciszek de Godzinsky, en ekonomingenjör från S:t Petersburg, hade sedan 1903 varit både tjänsteman vid det ryska handelsministeriet och en framgångsrik affärsman. Franciszeks eget företag hade levererat rysk bomull till den finska textilindustrin.

OY VISTULA AB

Efter att ha flytt från Sovjetryssland till Finland våren 1920 bestämde sig Franciszek för att fortsätta sin karriär som affärsman i det lokala affärslivet. Den 25 september 1921 publicerade Helsingin Sanomat och Hufvudstadsbladet en annons om detta. "Vi meddelar härmed allmänheten att namnet på vårt företag, som varit Ab. J.L. Ilmonen Oy är i fortsättningen Oy Vistula Ab. Vi tackar för det förtroende och den popularitet vi åtnjuter och hoppas att de kommer att fortsätta i sin helhet när vår verksamhet fortsätter under det nya namnet. Med vänliga hälsningar Oy Vistula Ab." 

Franciszek var en av aktieägarna i det företag som bytte namn till Vistula. De övriga delägarna var Ragnar Ahlgren och Georg Fursejew.

Annonsen på framsidan av Helsingin Sanomat den 25 september 1921. Nationalbibliotekets digitala tidningar.

Vistula är det polska namnet på den längsta floden i Polen. På tyska heter floden Veiksel. Franciszeks fars familj kom från Vistula i norra Polen. Förutom floden betydde Vistula för polackerna också Miraklet vid Vistula, slaget om kontrollen över Warszawa mot bolsjevikerna i augusti 1920, som vanns av det självständiga Polens armé. 

Handelsföretaget Oy Vistula Ab, beläget på Broholmsgatan 5 A 8 i Hagnäs, sålde kol, polsk portlandcement, Correktor-spikhakar och dagsljuslampor, vilka var ”nödvändiga för tapet- och papperstillverkare, konstnärer, juvelerare, tyghandlare, kirurger och tandläkare”. I annonsen uppmanades allmänheten att bekanta sig med lamporna i musikpaviljongen i Esplanadkapellet.

Esplanadkapellet på 1920-talet. Hotell- och restaurangmuseet.

Hösten 1922 sålde Vistula rent koksalt från sitt lager i 100 kilos säckar för 40 penni per kilo och potatismjöl till ett ”särskilt lågt pris”, också det i 100 kilos säckar. ”Gör förfrågningar!” uppmanade Vistula i en tidningsannons. I mars 1923 såldes ”omedelbart från lager billig tjärfyllning” och ett år senare maskinolja, motorolja och bensin.

Tidningen Helsingin Sanomat rapporterar om Kurt von Nottbecks bilolycka med dödlig utgång den 23 april 1923. Finlands nationalbiblioteks digitala tidningar.

Våren 1923 blev Franciszek djupt bedrövad när hans vän Kurt von Nottbeck, en 31-årig affärsman, omkom i en bilolycka. Den 22 april störtade von Nottbecks bil in i Kolerabassängen vid Salutorrget i Helsingfors. Förutom sin vän förlorade Franciszek även en pålitlig supporter. Skadade von Nottbecks död också Franciszeks affärsverksamhet?

Affärsman Franciszek de Godzinsky. Familjen Godzinskys arkiv.

Fadern hade kommit från Helsingfors för att besöka sin familj på Onnela i Imatra. Bredvid Francis George står till vänster hans yngre syster Elise och till höger deras guvernant Elise Regenass.
Familjen Godzinskys arkiv.

Medan fadern skötte sina affärer i Helsingfors hade barnen George och Elise samt deras guvernant Elise Regenass sedan våren 1920 bott på Onnela herrgård i Imatra. I början av juli 1923 flyttade familjen från Imatra till Brunnsparken i Helsingfors.

Franciszeks affärer gick inte så bra som man hade hoppats. Efter tre års försök hamnade Vistula i slutet av september 1924 på protestlistan i Kauppalehti. Företaget hade inte kunnat betala sina skulder. I början av november 1925 meddelade de statliga järnvägarna att deras godskontor hade outhämtat gods adresserat till Vistula. Den 19:e samma månad meddelade tidningarna om Vistulas årliga utmaning: "Vistula AB:s borgenärer den första vardagen i november 1926." 

I det självständiga Finland kunde Franciszek, som tidigare varit mycket framgångsrik, inte få vind under vingarna i sitt företag. Han var civilingenjör i ekonomi från Tartu universitet, men hade ingen möjlighet att få anställning i statsförvaltningen, eftersom han hindrades av olika krav på språk, kvalifikationer och nationalitet. Han var tvungen att hitta ett sätt att försörja sin familj på fyra personer.

EMIGRANTER BLIR MUSIKER

Över hela Europa var de ryska emigranterna tvungna att hitta ett nytt yrke. Musiken hade varit en del av den militära utbildningen i tsarens armé och före detta officerare arbetade som ackompanjatörer på kabaréer och biografer i Paris. 

Även i Finland började före detta tsarofficerare med musikaliska färdigheter försörja sig som restaurangmusiker och ackompanjatörer vid stumfilmsförevisningar. Emigrerade salongsorkestrar som underhöll på fina hotell och restauranger gav en smak av den gamla världen. På programmet stod ouvertyrer, operafantasier, portpurier, stämningsfulla stycken, marscher, valser, polkor, schottiser och mazurkor.

Franciszek de Godzinsky, som var amatörpianist, började också göra musiken till ett nytt levebröd för sig. Han dirigerade till exempel emigrantorkestrar på biografer och spelade ofta på Astoria på Stora Robertsgatan och Capitol på Henriksgatan.

Biografpalatset Capitol bakom de snötäckta träden på Henriksgatan vintern 1927.
Helsingfors stadsmuseum.

OLJUDSJAZZ OCH DANSMANI

Den stora världens nöjen, såsom film, mode och dansrestauranger, spred sig till Finland i början av 1920-talet. Som en reaktion på 1919 års förbudslag började restaurangerna ordna offentliga danser, vilket ledde till en verklig dansmani. Restaurangerna ekade av jazzorkestrarnas dån, ungdomar drack starkt te och dansade ohämmat till internationella rytmer som shimmy, foxtrot, charleston och black bottom. Helsingfors berömda jazzpalats var Fennia, Seurahuone, restaurang Börs och Brunnshuset, som var öppna för allmänheten endast i aftonklädsel.

En kostymbal för teknologerna på Technopolis på 1920-talet. Museiverket / Harald Rosenberg.

Det senaste skriket var kabaretmusik, eller oljudsjazz. Den kom från Berlin med King of Jazz. Bandet gjordes till en jazzorkester genom sina instrument, saxofonen, banjon, Stroh-violinen och framför allt trumsetet - alltå jazzen som spelades av jazzmästaren.

MUSIKERNA KÄMPAR FÖR SITT LEVEBRÖD

Emigrantmusikerna kämpade för sitt uppehälle med finska och tyska musiker. De var också tvungna att anpassa sig till kraven från en ny typ av musik, jazz, med ragtime, foxtrot och tango som komplement till den gamla repertoaren. 

Ytterligare krav ställdes av Finlands musikerförbund, som bevakade de finska yrkesmusikernas intressen och oroade sig för att ryska flyktingmusiker trampade på de finska musikernas löner och att centraleuropeiska salongsorkestrar tog jobb från finländska musiker. År 1921 lyckades musikerförbundet nå en överenskommelse med utrikesministeriet om att musiker som kom till Finland för att tjäna pengar skulle stoppas vid gränsen och att endast de musiker som rekommenderades av musikerförbundet skulle släppas in i landet.

Hyrbilar vid kanten av Salutorget 1928. Helsingfors stadsmuseum / Rafael Roos.

MR. FRANCOIS SALONGSJAZZBAND

Oljudsjazz-fasen följdes av salongsjazz. När Franciszek och hans emigrantbekanta bildade ett restaurangband våren 1924 kallade han det för Mr François Salonki-Jazz-Soittokunta. Franciszek de Godzinsky, en ekonomiingenjör, blev en uppträdande artist vid 50 års ålder, en polsk gentlemannapianist med känsla för språk, vars besvärligt uttalade namn ändrades till den franska formen Monsieur François. 

Franciszek fick sällskap i François-orkestern av den estniske baronen och f.d. tsarofficeren Sergius von Ungern-Sternberg på cello och saxofon. Jazztrummisen var Boris Christoforoff, en polskfödd före detta befälhavare på linjeskeppet Petro-Pavlovski. Violinisten var den finske emigranten Johan Forelius, vars far hade varit affärsman i S:t Petersburg och vars familj hade flytt till Finland efter revolutionen. Andraviolinen spelades av Boris Bunakoff, en före detta tsarrysk kavallerimästare. Basbalalajka spelades av Vasili Andrejeff, son till en saluhallshandlare från Helsingfors. 

Endast Ungern-Sternberg och Forelius var professionella musiker. Trumslagaren Christoforoff var till exempel en ”mycket dålig musiker”, som Franciszek av ren lojalitet plockade upp från lagret på Fazers konfektyrfabrik.

Restaurangen Operakällaren låg i samma byggnad som Svenska Teatern. Aalto-universitetets arkiv.

Restaurang Oopperakällaren hade sin ingång från Esplanadparken. Museiverket.

Mr. François Salon Jazz Band, klädda i frack och vita handskar, var en aristokratiskt uppenbarelse. Under den första sommaren 1924 uppträdde François orkester i Esplanadkapellet. Ett år senare, på hösten, byttes platsen till Operakällaren. Opris låg i Svenska Teaterns byggnad på Esplanadparkens sida. På sommaren underhöll orkestern på Brändö Casino, dit publiken transporterades med båt från Helsingfors. 

Trots sin varierande repertoar var Georges fars orkester den mest kända emigrantorkestern i Helsingfors som spelade salongs- och dansmusik på 1920-talet. Den varierande repertoaren omfattade allt från salongsstycken till dans- och jazzmusik.

”ALLA FÖRAKTADE DE RYSKA EMIGRANTERNA”

När George de Godzinsky enrirade sin fars François-orkester i slutet av 1980-talet påpekade han att på 1920-talet var ”restaurangmusiker ett respekterat yrke”. Musikforskaren Pekka Jalkanen har beskrivit musikernas ömsesidiga uppskattning: ”Musikerna på 1920-talet verkade ofta mycket olika: konsertmusiker föraktade jazzmusiker, jazzmusiker föraktade salongsjazzens ’tutare’, de proffessionella musikerna betraktade amatörernas spelande som dilettantverksamhet, stråkmusiker ansågs vara mer musikaliska än hornister och ryska emigranter föraktades av alla.”

Jazzmusikanter på restaurang Fennia på Mikaelsgatan år 1922. Museiverket / Artur Faltin.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Översättning: Christian de Godzinsky