Georgesta tulee ravintolamuusikko 17-vuotiaana

Nuori George harmonikkoineen isän Francois-orkesterissa. Godzinskyn perhearkisto.

På svenska

George de Godzinsky päätti koulunkäyntinsä keväällä 1930 ja aloitti syksyllä piano-opinnot Helsingin Konservatoriossa. Pianotuntien ohessa George harjoitteli improvisointia, sillä hän halusi saada töitä elokuvateatterista mykkäfilmien säestäjänä.

George ja pikkusiskonsa Elisé ystävien luona Saviossa 1930-luvun alussa. Godzinskyn perhearkisto.

ELOKUVATEATTERIIN SÄESTÄJÄKSI

Elokuvateatterit olivat muusikkojen elintärkeitä työllistäjiä, vaikka niiden tarjoama palkka oli pieni, vapaapäiviä vähän ja työolosuhteet kurjat. Teatterisaleissa ilmanvaihtolaitteet oli sijoitettu orkesterimonttuun, niin että ne puhalsivat kylmää ilmaa suoraan soittajien päälle. Kun lisäksi taukotilat olivat kosteita kellariloukkoja, soittajat olivat jatkuvasti sairaana. Tuuraajia tarvittiin.

George opiskeli Konservatoriossa pianonsoittoa Selim Palmgrenin johdolla. Godzinskyn perhearkisto.

Pianisti Martta Tiger aukaisi 16-vuotiaalle Georgelle takaoven elokuvateatteriin. “Martta oli oikein railakas karjalaistyttö, ja joskus, kun hän halusi vapaan, minä olin siellä sijaisena. Sillä tavalla me tutustuimme. Olin silloin aivan nuori ja harjoittelin muusikoksi.”

Martta Tiger oli monipuolinen muusikko, pianisti, harmonikansoittaja ja oopperasopraano. Hänen roolejaan Suomalaisessa Oopperassa olivat muun muassa Verdin Rigoletton Gilda 1928, Ernst Křenekin jazzoopperan Jonny spielt auf (Jonny alkaa soittaa) Yvonne 1929 ja Puccinin La bohèmen Musette 1931. Martta lauloi mielellään myös operetteja ja schlagereita ja levytti kesäkuussa 1929 Georgen isän Franciszek de Godzinskyn Tango Caritan. Myöhemmin 1930-luvulla Martta ja George antoivat yhdessä lukuisia kevyen musiikin konsertteja.

Oopperasopraano, iskelmälaulaja, pianisti ja hanuristi Martta Tiger 1930-luvun alussa. Museovirasto / Pauli Huovila.

Mykkäelokuvalle 1920-1930 -lukujen taite merkitsi kuitenkin jo lopun alkua. Äänifilmin ensimmäisenä syksynä 1929 Astoria ja Capitol irtisanoivat orkesterinsa ja korvasivat muusikot gramofoneilla. Työttömiksi jääneet elokuvamuusikot yrittivät hakeutua ravintolaorkestereihin, mutta hakijoita oli enemmän kuin soittajille paikkoja. Lisäksi New Yorkin pörssiromahdus lokakuussa 1929 johti maailmanlaajuiseen lamaan, huvielämä hiljeni entisestään.

Laulaja ja mandoliininsoittaja kadulla tienaamassa lokakuussa 1931. Museovirasto / Pietinen.

Pihasoittaja Helsingissä 1931. Museovirasto / Pietinen.

EMIGRANTTIKUPPILA TARINA

Myös George hakeutui töihin ravintolaan. “Aloin ansaita leipäni 16-vuotiaana hanurin soitolla. Hanuri oli lainattu ja kuppila, jossa soitin iltaisin, ei suinkaan osoittautunut miksikään vihreäksi oksaksi; palkka 30 markkaa illassa plus tee ilman leipää.” Ensimmäinen soittajapalkkio oli kuitenkin tervetullut lisä Godzinskyn perheen tarkkaan talouteen.

Kahvila oli emigranttien suosima Tarina-ravintola, puutalo Lönnrotinkadulla. “Meillä oli sellainen hyvin söpö yhtye, Putilinin veljekset ja mandoliinivirtuoosi George Grossberg. Minä soitin kolmerivisellä haitarilla, koska pianoa ei ollut." Kokoonpanoon kuului kaksi mandoliinia, kitara ja harmonikka. George sai ystävältään lainaksi kolmirivisen, suomalaisvalmisteisen Kaiutar-nappulahaitarin ja kaksi viikkoa aikaa ottaa uusi peli haltuun ennen ensimmäistä julkista esiintymistä. Jo parin päivän harjoittelun jälkeen George huomasi, että "saattoi jotakin säestellä" haitarillaan. 

 

Vuoden kuluttua George oli tienannut niin paljon, että pystyi ostamaan ensimmäisen oman pianoharmonikkansa. "Se oli viisirivinen italialainen, jonka kuitenkin jo puolen vuoden kuluttua vaihdoin saksalaiseen pianohaitariin. Se oli parempi silloin suureen huutoon tulleita tangoja vedellessä."

 

George ja pianoharmonikka. Godzinskyn perhearkisto.

Ivan ja Mihail Putilin olivat pietarilaisen emigranttiperheen poikia. Ivan oli Georgea viisi vuotta vanhempi ja ehtinyt säestää mykkäfilmejä mandoliinilla ja balalaikalla. Tarina-ravintolassa Putilinin veljekset soittivat balalaikkaa, viulua ja kitaraa.

“Soitimme kaikenlaisista nuoteista, sovituksia ei ollut, kaikki improvisoitiin ja se kuulosti oikein mukavalta. Yleisömme oli uskollista, ravintola oli melkein aina täynnä. Yleisöltä tuli vähän väliä lappusia, joissa toivottiin kuultavaksi Tonavan aaltoja ja Valkoakaasioita ja muuta samantapaista. Siihen aikaan slaavilainen ja wieniläismusiikki oli suositumpaa kuin nykyään. Saimme soittaa käytännöllisesti katsoen kaikkea tavallisesti polkasta Schubertin Ständcheniin, klassisesta iskelmiin.” 

George viihdytti Tarinassa seuraavat kolme vuotta. Kymmenen vuotta myöhemmin hänelle oli paljon etua siitä, että hän soitti harmonikkaa, improvisoi, osasi toteuttaa yleisön toiveita ja liikkua tottuneesti ihmisten keskellä.

 

Ivan Putilin ja balalaikka 1937. Museovirasto / Pietinen.

Tässä Putilinin sylissä venäläinen kielisoitin domra 1937. Museovirasto / Pietinen.

Ivan Putilinin soittimia olivat balalaikka, domra, mandoliini ja kitara, joita hän soitti usein esimerkiksi radion suorissa lähetyksissä. Näppäilysoittimet eivät kuitenkaan taanneet hänelle leipää, ja kun Ivan näki, että kontrabasisteilla oli kysyntää, hän opetteli soittamaan bassoa. Hän sai pian töitä ravintolaorkestereista ja toimi muun muassa Georgen isän François-orkesterin basistina. Ivan aloitti 1934 bassotunnit Konservatoriossa Lauri Nissisen johdolla, ja kaksi vuotta myöhemmin hänet kiinnitettiin Helsingin kaupunginorkesterin kontrabasistiksi.

Ivan Putilin soitti kontrabassoa Georgen isän Francois-orkesterissa 1920-1930-lukujen vaihteessa. Museovirasto / Alexander Savialoff.

GEORGE 17-VUOTIAANA MUKAAN ISÄN ORKESTERIIN

Helsingin tunnetuimpia tanssiravintoloita 1920-luvun vaihtuessa 1930-luvuksi olivat edelleen Fennia, Oopperakellari, Seurahuone, Kaivohuone ja Pörssiravintola. Georgen isän François-orkesteri joutui kilpailemaan elintilasta sellaisten nimekkäiden kokoonpanojen kanssa kuin Ramblers, Melody Boys, Amarillo ja Dallapé, joissa soitti kauttaaltaan taitavia tanssimuusikoita. “Ravintoloissa vaadittiin, että orkesterit soittavat täyteläistä, hyvää mannermaista tanssimusiikkia. Silloin tilattiin nuotteja ulkomailta, Saksasta, Amerikasta ja Englannista”, Godzinsky kertoi tanssiorkesterien haasteista myöhemmin.

George oli osallistunut perheen tulojen hankintaan jo koululaisena soittamalla isän orkesterissa. "Vähitellen rupesin avustamaan isääni ja olin hänen sijaisenaan 16-17-vuotiaana. Illan alussa soitimme viihdemusiikkia ja sitten tanssimusiikkia joka ilta." 

Ravintolamuusikon työn todellinen luonne selvisi Georgelle pian. “Se oli erittäin raskasta. Meillä oli joka ilta kello kahdeksasta kahteen ja lauantaina kolmeen yöllä iso bändi soittamassa tanssimusiikkia. Lauantaina ja sunnuntaina oli vielä päivätanssit.”

Mr. Francois'n salonkijazzorkesteri mikrofonien keskellä valmiina äänitykseen. George toisena oikealta. Godzinskyn perhearkisto.

Kun Mr. François’n salonkijazzyhtye kesällä 1931 pääsi Oopperakellariin ja kasvatti kokoonpanonsa suureksi tanssiorkesteriksi, 17-vuotiaasta Georgesta tuli isän orkesterin toinen pianisti. Pojan tulikaste oli Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammen Pas de Deux’n harppuarpeggiot pianolla prima vista.

“Me soitimme kahdella flyygelillä, ja se oli jotakin ainutlaatuista Suomessa, sellaista ei ollut ollut koskaan aikaisemmin. Se kehitti minussa improvisointitaidon, kun jouduin täyttämään orkesterin soittoa suuren pianokonserton tyyliin", Godzinsky on muistellut. "Se oli iso bändi, siinä oli 7-8 soittajaa.” Isän ja pojan flyygeleitä säesti kolme saksofonia, trumpetti, viulu, basso ja rummut. Välillä George vaihtoi flyygelin harmonikkaan. “Soitettiin niitä painettuja hienoja sovituksia, ja kyllä meidän sointi oli aivan niinkuin joku Savoy Orpheans.”

George auttoi isäänsä monin tavoin. Hän soitti orkesterissa pianoa ja harmonikkaa, sovitti kappaleita - myös isän sävellyksiä - ja kirjoitti stemmat puhtaaksi soittajille. Toisinaan hän joutui myös tuuraamaan. “Isäni piti joskus vapaita päiviä, ja silloin poika astui remmiin.”

Oli myös aikoja, jolloin isän orkesterin kiinnitys ravintoloihin oli katkolla. Silloin opiskelijapoika vastasi koko perheen elatuksesta. Kun George siirtyi François-orkesterin johtoon, kokoonpano käytti nimeä Sweet Swing Serenades tai George de Godzinskyn orkesteri.

Akateemisen Sångföreningenin juhlatanssiaiset Pörssiravintolassa huhtikuussa 1930.
Museovirasto / Hugo Sundström.

Esimerkiksi 18. maaliskuuta 1933 Georgen orkesteri esiintyi englantilaisessa hyväntekeväisyysjuhlassa Karnevaali Rivieralla ja Riviera Helsingissä. Pörssiravintola oli lavastettu seurapiiritapahtumaa varten Rivieraksi palmuineen ja muine koristeineen, ja yleisöä viihdytti “eloisilla ja houkuttelevilla sävelillä” kaksi orkesteria, Georgen orkesteri ja Zamba. Laulu- ja tanssiesitysten lomassa kuultiin myös monsieur Godzinskyn hanurisooloja. 

KEIKALLA JOSEPHINE BAKERIN ORKESTERISSA

Kun maailmankuulu Josephine Baker vieraili Turussa ja Helsingissä joulukuun alussa 1933, George oli mukana tähden 16-miehisessä "neekeriorkesterissa" Baker Boys, jota johti tenorisaksofonisti Romeo Silva. Mustan tanssijattaren tähti oli syttynyt Pariisissa 1925, kun Baker oli tanssinut pelkässä banaaniasussa sensaatiomaisen charlestoninsa.  

Syitä siihen, miksi juuri George kutsuttiin avustajaksi Bakerin orkesteriin oli useita. George tunnettiin taitavana ja monipuolisena pianistina. Hän puhui täydellistä ranskaa. Bakerin Suomen vierailun järjesti Fazerin konserttitoimisto, jonka johtaja, pietarilainen emigrantti Ernest Pingoud oli jo tottunut luottamaan Georgeen.

Josephine Baker joulukuussa 1933 Konservatorion lavalla. George oli mukana avustamassa tähden 16-miehisessä Baker Boys -orkesterissa. Museovirasto / Pietinen.

Josephine Baker poseeraa Helsingin konserttinsa väliajalla. Museovirasto / Pietinen.

Turussa Josephine Baker esiintyi 7. joulukuuta. Tähden saavuttua orkestereineen laivalla Oslosta Turkuun, satamassa oli vastassa joukko mielenosoittajia valmiina viheltämään. Suunniteltu vihellyskonsertti jäi kuitenkin aikomukseksi. Mutta kun Baker sitten esiintyi Turun palokunnantalolla, ulkopuolelle kokoontui satoja koululaisia ja ylioppilaita, Isänmaallisen kansanliikkeen ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattajia osoittamaan mieltään tähden vierailua vastaan. 

"Viheltäjät" selittivät syitään lehdille lähettämässään julkilausumassa: "Tahdoimme ilmaista ihmettelymme ja paheksumisemme sen johdosta, että Suomessa taataan neekerilaulajattaren ja -tanssijattaren esiintymiselle satoihin tuhansiin nouseva summa, joka tällä hetkellä olisi mitä kipeimmin tarvittu omassa maassa työttömyyden poistamiseksi."

Bakerin vierailu Helsingissä 8., 9. ja 10. joulukuuta sujui ilman välikohtauksia, vaikka mainosplakaatteja ja näyteikkunoita, joissa oli tähden kuva, oli töhritty tervalla. 

Paheksunnan ohella Josephine Baker herätti ihastusta. Nimimerkki U. H-ka kirjoitti Helsingin Sanomissa: "Allekirjoittanut ei liene ollut ainoa, joka eilen meni Josephine Bakerin iltaan hieman epäilevin mielin. Mutta niin vain kävi, että ennen pitkää kaikki epäluulot mauttomuudesta haihtuivat ja tuo luonnonlapsi valloitti koko katsomon. Kuin taikaiskusta jokainen unohti sovinnaisuudet ja antautui hänen vapautuneen ja riemastuttavan naivin pilailun valtaan. Vasta Josephinen nähtyä voi ymmärtää, että hän on Pariisin jumaloima, Pariisin, joka sallii jokaisen olla oma itsensä."

Viimeisen kolmannen esityksensä lipputulot Josephine Bakerin antoi työttömien hyväksi. 

Josephine Baker hyvästelee Helsingin. Kiertue jatkui Tallinnaan ja Riikaan.  Museovirasto / Pietinen.

MERIMIES-KALLEN VALSSI RAVINTOLA ROYALISSA

Maaliskuussa 1933 Muusikeri-lehden toimittaja kävi tutustumassa uudenaikaiseen, mannermaiseen ravintola Royaliin. Vanha Oopperakellari Ruotsalaisen Teatterin Esplanadinpuiston puolella oli muuttanut nimensä Royaliksi. Kieltolain päättymisestä oli kulunut pian vuosi, ja pöydissä “shamppanjapullot ojentelivat pröystäillen upeita kaulojaan”.

Salissa esiintyi Mr. François’n 6-miehinen orkesteri, jossa soittivat kapellimestari ja pianisti Franciszek de Godzinsky, viulisti ja tenorisaksofonisti R. Ljunglin, viulisti ja pianisti W. Weise, klarinetisti ja saksofonisti E. Teräsvuori, sellisti H. Karppinen ja basisti M. Maunola.

Franciszek de Godzinsky (eturivissä keskellä) ravintolaorkestereineen. Godzinskyn perhearkisto.

Muusikeri pani merkille, että Royalin pöydät olivat täynnä asiakkaita. “Yleisö? Viereissä pöydässä kaksi liikemiestä, joista toinen huostaa selevää savvoo, neuvottelee puutavarakaupoista. Etäämpänä näkyy tunnettu, kunnianarvoisa diplomaatti puolisoineen pienen seurueen keskellä. Toisaalla nuoriso iloitsee ja nauraa nuoruutensa yltäkylläisyydessä.”

Louis Kleinehin 1866 perustamana Oopperakellari muutti 1930-luvun alkupuolella nimensä ravintola Royaliksi. Kuvassa karyatidit - naishahmoiset patsaat, jotka kannattelevat rakennusta pylväiden tavoin - koristavat vielä Esplanadinpuiston puoleista ulkoseinää. Ruotsalaisessa Teatterissa toteutettiin 1935 mittava remontti, jonka tuloksena julkisivu muuttui suorastaan funktionalistiseksi. Museovirasto.

Orkesterin soitto kantautui toimittajan pöytään “hillittynä ja harvinaisen pyöreäsointuisena”. Muusikot soittivat “jonkinlaisella muotiintulleella ravintolasordiinolla”, sillä yleisöä pitää viihdyttää, ei häiritä. “Yhtäkkiä Schubertin tutun sävelen jälkeen kajahtaa joku merimies-Kallen valssi mikä lie. Hämmästelemme. Mutta sitten seuraakin väliaika.”

RAVINTOLASOITTAJAN ON PYRITTÄVÄ TYYDYTTÄMÄÄN KAIKKIEN VAATIMUKSET

Kun kapellimestari Godzinsky väliajalla liittyi toimittajan seuraan, hän joutui vastaamaan heti tiukkaan kysymykseen: “Mistä se Kalle sinne yhtäkkiä tuli?” “Yleisö pyytää", kapellimestari vastasi. "Alkuillasta soitamme yleensä vain puhdasta musiikkia, mutta myöhemmin on viljeltävä myöskin kevyttä, nykyaikaista tanssimusiikkia. Ravintola on niin suuri, että täällä löytää vanha ja uusi polvi oman tyyssijansa. Diplomaateille ja vanhemmalle sivistyneistölle soitamme musiikkia. Nuorisolle ja sanoisinko esim. liikemiehille, jotka päivän rasituksien jälkeen haluavat virkistää mieltään huvittelulla ja kuulla kevyttä, piristävää musiikkia, soitamme tuttuja elokuvasäveleitä ja muita sellaisia melodioita, joiden tunteminen ei kaipaa erityisesti kehitettyä musikaalista aistia ja musiikkisivistystä, sillä sitähän ei tietenkään ole kaikilla, eivätkä kaikki tule ravintolaan kuulemaan konserttimusiikkia.”

Francois-orkesterilla oli tapana nauttia yhdessä työpaikkapäivällinen. Pöydän päässä kapellimestari ja pianisti Franciszek de Godzinsky. Godzinskyn perhearkisto.

Mr. François kertoi Muusikerille yleisön toiveista: “Tilauksia tulee paljon. Niiden avulla on opittava tuntemaan yleisönsä. Toiset pyytävät esim. jonkin oopperafantasian ja ihmettelevät, miksi sen jälkeen orkesteri kajahduttaa jonkin iskusävelmän. Se tapahtuu yleisön toivomuksesta. Joskus saamme soittaa saman kappaleen viisikin kertaa samana iltana.”

Ravintolakapellimestarin oli tunnettava yleisönsä: “Vain siten voi orkesteri soittaa yleisölle, jota varten se ravintolassa työskentelee, että se tuntee sen toivomukset ja kykenee niitä noudattamaan loukkaamatta ketään. Se vaatii tietenkin kokemusta ja sen vuoksi on ravintolasoittajan tehtävä usein hyvin vaikea ja raskas, kun sen on pyrittävä tyydyttämään kaikkien vaatimukset. Lyhyesti sanoen: Ravintolaorkesteri saavuttaa suosion olemalla välittömässä kosketuksessa yleisöönsä. Rohkenen luulla, että olemme tässä suhteessa päässeet jonkinlaiseen tulokseen, sillä tuskinpa Royalin suuri menestys johtuu yksinomaan sen erinomaisesta keittiöstä, kyllä kai meilläkin siinä on oma ansiomme.”

Ravintola Royalin kuuluisa keittiö 1936. Museovirasto / Hugo Sundström.

Muusikeri sai tietää myös, että talvisin ja kesällä aamuisin ja iltapäivisin riitti, jos orkesterissa oli vain kuusi soittajaa. Mutta kesäiltaisin, kun Royalin terassi avattiin ja orkesteri soitti ulkona markiisin alla, tarvittiin 10-jäseninen suuri kokoonpano, sillä soiton piti kuulua sekä ulos että sisälle.

Virtaviivainen ravintola Royal ja terassi kesällä 1936 julkisivuremontin jälkeen. Museovirasto / Hugo Sundström.

Lue seuraavaksi George saa jalan Yleisradion ovenväliin

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

 

GEORGE BLIR RESTAURANGMUSIKER VID 17 ÅRS ÅLDER

Unge George med sitt dragspel i faderns Francois-orkester. Familjen Godzinskys arkiv.

Suomeksi

George de Godzinsky avslutade sin skolgång våren 1930 och började på hösten studera piano vid Helsingfors konservatorium. Under pianolektionerna övade George improvisation, då han ville få jobb som ackompanjatör för stumfilmer på biograferna.

TILL BIOGRAF SOM ACKOMPANJATÖR

Biograferna var en viktig källa till sysselsättning för musikerna, trots den låga lönen, de få lediga dagarna och de usla arbetsförhållandena. På biograferna var ventilationen placerad i orkesterdiket så att den blåste kall luft direkt på musikerna. När dessutom pausrummen var fuktiga källarhålor var musikerna ständigt sjuka. Vikarier behövdes.

George studerade piano vid konservatoriet för Selim Palmgren. Familjen Godzinskys arkiv.

Pianisten Martta Tiger öppnade bakdörren för 16-åringen till biograferna. "Martta var en mycket sprudlande karelsk flicka, och ibland när hon ville ha en ledig dag hoppade jag in för henne. Det var så vi lärde känna varandra. Jag var ganska ung på den tiden och jag utbildade mig till musiker."

Martta Tiger var en mångsidig musiker, pianist, dragspelare och operasopran. På Finska Operan gjorde hon bl.a. Gilda i Verdis Rigoletto 1928, Yvonne i Ernst Křeneks jazzopera Jonny spielt auf (Jonny börjar spela) 1929 och Puccinis La bohèmes Musette 1931. Martta sjöng också gärna operetter och schlager och i juni 1929 spelade hon in Georges far Franciszek de Godzinskys Tango Carita. Senare under 1930-talet gav Martta och George många konserter tillsammans med underhållningsmusik.

Operasopranen, schalgersångerskan, pianisten och dragspelaren Martta Tiger i början av 1930-talet. Museiverket / Pauli Huovila.

För stumfilmen betydde vändpunkten mellan 1920- och 1930-talen början till slutet. Under ljudfilmens första år 1929 avskedade Astoria och Capitol sina orkestrar på hösten och ersatte musikerna med grammofoner. De arbetslösa filmmusikerna försökte söka jobb i restaurangorkestrar, men det fanns fler sökande än speltillfällen. Dessutom ledde börskraschen i New York i oktober 1929 till en världsomspännande lågkonjunktur och en paus i nöjeslivet.

En sångare och en mandolinspelare tjänar pengar på gatan i oktober 1931. Museiverket / Pietinen.

En gårdsspelare i Helsingfors 1931. Museiverket / Pietinen.

EMIGRANTERNAS TARINA-KROG

George sökte också jobb på restaurang. "Jag började tjäna mitt uppehälle som 16-åring genom att spela dragspel. Dragspelet var lånat och krogen där jag spelade på kvällarna visade sig vara en grön gren; lönen var 30 mark per kväll plus te utan bröd." Pojkens första musikerarvode var ett välkommet tillskott till familjen Godzinskys noggranna budget.

Kaféet var restaurang Tarina, en trävilla på Lönnrotsgatan, en favorit bland emigranterna. "Vi hade ett väldigt gulligt band, bröderna Putilin och mandolinvirtuosen herr Grossberg. Jag spelade ett treradigt dragspel, eftersom det inte fanns något piano. På tre veckor lärde jag mig att spela knappdragspel men gick mycket snabbt vidare till pianodragspel."

 

George med pianodragspel. Godzinskys familjearkiv.

Ivan och Mihail Putilin var söner till en emigrantfamilj från S:t Petersburg. Ivan var fem år äldre än George och hade redan ackompanjerat stumfilmer på mandolin och balalajka. På restaurang Tarina spelade båda bröderna balalajka.

"Vi spelade från alla slags noter, det fanns inga arrangemang, allt var improviserat och det lät väldigt trevligt. Vår publik var lojal, restaurangen var nästan alltid fullsatt. Då och då fick vi lappar från publiken där de bad om Donaufloden och Vita akacior och annat liknande. På den tiden var slavisk och wienermusik mer populär än de är i dag. Vi kunde spela praktiskt taget allt från de vanliga polkorna till Schuberts Ständchen, från klassiskt till schlager." - Tio år senare hade George stor nytta av att kunna spela dragspel, improvisera, förverkliga publikens önskemål och röra sig självsäkert bland människor.

Ivan Putilin med sin balalajka 1937. Museiverket / Pietinen.

Här Putilin med ryska stränginstrumentet domra i famnen 1937. Museiverket / Pietinen.

Ivan Putilins instrument var balalajka, domra, mandolin och gitarr, vilka han ofta spelade i direktsändningar i radion. Men dessa stränginstrument  garanterade inte hans levebröd, och när Ivan insåg att det fanns en efterfrågan på kontrabasister lärde han sig spela bas. Han fick snart arbete i restaurangorkestrar och var bland annat basist i Georges fars François-orkester. År 1934 började Ivan Putilin ta baslektioner vid konservatoriet för Lauri Nissinen och två år senare utsågs han till kontrabasist i Helsingfors stadsorkester.

Ivan Putilin spelade kontrabas i Georges fars Francois Orchestra i början av 1920- och 1930-talen. Museiverket / Alexander Savialoff.

GEORGE BÖRJAR I SIN FARS ORKESTER VID 17 ÅRS ÅLDER

De mest kända dansrestaurangerna i Helsingfors på 1920- och 1930-talen var fortfarande Fennia, Opperakällaren, Socis,  Brunnshuset och restaurang Börs. Georges far François orkester fick konkurrera om utrymmet med så kända grupper som Ramblers, Melody Boys, Amarillo och Dallapé, vilka alla hade genomskickliga dansmusiker. "Restaurangerna krävde att banden skulle spela fyllig, god kontinental dansmusik. På den tiden beställdes noterna från utlandet, från Tyskland, Amerika och England", minns George de Godzinsky decennier senare om de utmaningar som dansorkestrarna ställdes inför. 

George hade redan som skolpojke bidragit till familjens försörjning genom att hjälpa sin far i hans orkester. Han hade snabbt förstått innebörden av jobbet som restaurangmusiker. "Det var ett mycket hårt arbete. Vi hade ett storband som spelade dansmusik varje kväll från kl. 20 till klockan två och på lördagar till klockan tre på natten. På lördagar och söndagar hade vi dessutom dansspelningar på dagtid."

Mr Francois salongsjazzband i mitten av mikrofonerna, redo att spela in. George andra från höger. Familjen Godzinskys arkiv..

När Mr François salongsorkester kom in till Operahuset sommaren 1931 och växte till en stor dansorkester blev den 17-årige George andre pianist i sin fars orkester. Sonens elddop blev harp-arpeggiona ur Pyotr Tchaikovskys Svansjöns Pas de Deux på piano som prima vista.

"Vi spelade på två flyglar, och det var något unikt i Finland. Det hade aldrig funnits något liknande tidigare. Det var ett storband med 7 till 8 musiker." Faderns och sonens flyglar ackompanjerades av tre saxofoner, trumpet, violin, bas och trummor. Ibland bytte George från flygeln till dragspelet. "Vi spelade de tryckta fantastiska arrangemangen, och ja, vi lät som Savoy Orpheans.”

George hjälpte sin far på många sätt. Han spelade piano och dragspel i orkestern, arrangerade låtar - även faderns kompositioner - och skrev rent stämmorna för musikerna. Ibland var han också tvungen att vikariera. "Min far tog ibland lediga dagar, och då ryckte pojken in."

Det fanns tillfällen då faderns orkesters engagemang till restaurangerna bröts. Då ansvarade den studerande sonen för hela familjens försörjning. När George tog över som dirigent för François Orchestra kallades ensemblen för Sweet Swing Serenades eller George de Godzinskys orkester.

Akademiska Sångföreningens bal på restaurang Börs i april 1930. Museiverket / Hugo Sundström

Till exempel den 18 mars 1933 uppträdde Georges orkester på den engelska välgörenhetsfesten Karneval på Rivieran och Riviera i Helsingfors. För denna sociala tillställning hade restaurang Börs iscensatts som en riviera med palmer och andra dekorationer och publiken underhölls med "livliga och vackra melodier" av både Georges orkester och Zamba. Sång- och dansuppträdandena varvades med dragspelssolon av Monsieur Godzinsky.

PÅ SPELNING MED JOSEPHINE BAKERS ORKESTER

När den världsberömda Josephine Baker besökte Åbo och Helsingfors i början av december 1933 ingick George i stjärnans 16 man starka ”negerorkester”, Baker Boys. Den svarta dansarens stjärna hade tänt i Paris 1925, då Baker hade dansat sin sensationella charleston blott iklädd en banandräkt.

Det fanns flera skäl till att George bjöds in som hjälp till Bakers orkester. George var känd som en skicklig och mångsidig pianist. Han talade perfekt franska. Bakers besök i Finland hade organiserats av Fazers konsertbyrå, vars chef Ernest Pingoud, en emigrant från S:t Petersburg, redan hade lärt sig att lita på George.

Josephine Baker i december 1933 på Konservatoriets scen. George var med och assisterade i stjärnans 16-mannaorkester Baker Boys. Museiverket / Pietinen.

Josephine Baker poserar i pausen under sin konsert i Helsingfors. Museiverket / Pietinen.

Josephine Baker uppträdde i Åbo den 7 december. När stjärnan och hennes orkester anlände med båt från Oslo till Åbo möttes hon av en skara demonstranter i hamnen, beredda att vissla. Den planerade visselkonserten förblev bara en avsikt. Men när Baker sedan uppträdde i Åbo brandkårshus samlades hundratals skolbarn och studenter, anhängare av Patriotiska folkrörelsen och Akademiska karelska sällskapet utanför för att protestera mot stjärnans besök.

”Visslarna” förklarade sina skäl i ett uttalande till pressen: ”Vi ville uttrycka vår förvåning och vårt missnöje över att Finland går i borgen så att en svart sångare och dansare ska få uppträda, för en summa som stiger till hundratalstusen, som vårt land just skulle vara i stort behov av för att avskaffa arbetslösheten.

Bakers besök i Helsingfors den 8, 9 och 10 december förlöpte utan incidenter, trots att tjära smetades ut på affischtavlor och skyltfönster med stjärnans bild.

Vid sidan av missnöjet väckte Josephine Baker beundran. Signature U. H-ka skrev i Helsingin Sanomat: ”Undertecknad var nog inte den enda som gick till Josephine Bakers kväll igår med viss skepsis. Men det råkade bli så att alla misstankar om smaklöshet snart försvann och detta naturbarn fängslade hela publiken. Som genom ett trollslag glömde alla sina sedvänjor och gav sig hän åt hennes befriade och uppiggande naiva skämtande. Först efter att ha sett Josephine kan man förstå att hon avgudas i Paris, det Paris som tillåter alla att vara sig själva.”

Josephine Baker gav intäkterna från sin sista tredje föreställning  till de arbetslösas förmån.

Josephine Baker tar farväl av Helsingfors. Turnén fortsatte till Tallinn och Riga. Museiverket / Pietinen.

KALLE SJÖMANS VALS PÅ RESTAURANG ROYAL

I mars 1933 besökte en journalist från tidningen Musikerbladet den moderna, kontinentalt präglade restaurangen Royal. Operakällaren i Svenska Teaterns byggnad på Esplanaden hade bytt namn till Royal. Det hade gått nästan ett år sedan förbudslagen upphörde och på borden "stack champagneflaskorna ut sina magnifika halsar".

I salen spelade François sexmannaorkester med dirigenten och pianisten Franciszek de Godzinsky, violinisten och tenorsaxofonisten R. Ljunglin, violinisten och pianisten W. Weise, klarinettisten och saxofonisten E. Teräsvuori, cellisten H. Karppinen och basisten M. Maunola.

Franciszek de Godzinsky (främre raden, i mitten) och hans restaurangorkester.
Familjen Godzinskys arkiv.

Musikerbladet konstaterade att borden på Royal var fulla av kunder. "Publiken då? Vid bordet bredvid sitter två affärsmän, varav den ene pratar klar savolaxdialekt, och förhandlar om timmerförsäljning. På avstånd syns en välkänd, vördnadsvärd diplomat och hans maka i ett litet följe. På andra håll gläds och skrattar unga människor i sin ungdoms överflöd."

Operakällaren, som grundades av Louis Kleineh 1866, bytte namn till Restaurant Royal i början av 1930-talet. Karyatiderna på bilden - statyer av kvinnor som bär upp byggnaden som pelare - pryder fortfarande ytterväggen mot Esplanadparken. Svenska Teatern genomgick en omfattande renovering 1935, vilket resulterade i en renodlad funktionalistisk fasad. Museiverket.

Orkesterns musicerande nådde redaktörens bord, med "återhållsamhet och en sällsynt rundhet". Musikerna spelade "med ett slags moderiktig restaurangsordin", eftersom publiken skulle underhållas, inte distraheras. "Plötsligt, efter en bekant melodi av Schubert, ekar Kalle Sjömans Vals - vad som helst. Vi är förbluffade. Men sedan kommer pausen."

RESTAURANGMUSIKERN MÅSTE FÖRSÖKA TILLFREDSSTÄLLA ALLAS KRAV

När kapellmästare Godzinsky anslöt sig i journalistens sällskap under pausen ställdes han genast inför en tuff fråga: "Var kom Kalle plötsligt ifrån? "Det är publiken som ber om det", svarade kapellmästaren. "I början av kvällarna spelar vi oftast bara renodlad musik, men senare måste vi också odla lätt, modern dansmusik. Restaurangen är så stor att både gamla och nya generationer hittar en hemvist här. Vi spelar musik för diplomater och äldre intelligentia. För ungdomar och t.ex. affärsmän som efter en hård arbetsdag vill friska upp sinnet med underhållning och lätt, uppfriskande musik spelar vi välkända filmmelodier och andra melodier som inte kräver ett särskilt utvecklat musikaliskt sinne eller musikaliskt kunnande, för det har ju inte alla, och det är inte alla som kommer till restaurangen för att höra konsertmusik."

Francois Orchestra brukade alltid njuta av en gemensam arbetsmiddag. Vid bordsändan, kapellmästare och pianist Franciszek de Godzinsky. Familjen Godzinskys arkiv.

Mr François berättade för Musikerbladet om publikens önskemål: Beställningarna kommer i stort antal. Med hjälp av dem måste man lära sig att känna sin publik. En del frågar till exempel efter en operafantasi och undrar varför orkestern sedan spelar ett schlagerstycke. Det är på publikens begäran. Ibland får vi spela samma stycke fem gånger samma kväll."

Restaurangkapellmästaren måste känna sin publik: "Först då kan orkestern spela för den publik som den arbetar för på restaurangen, att den vet vad publiken vill ha och kan göra det utan att förolämpa någon. Detta kräver naturligtvis erfarenhet, varför restaurangmusikerns uppgift ofta är mycket svår och mödosam när denne måste försöka tillfredsställa allas krav. Kort sagt, en restaurangorkester blir populär genom att vara i direkt kontakt med sin publik. Jag vågar påstå att vi har åstadkommit något resultat i det avseendet, för Royals stora framgångar beror knappast enbart på det utmärkta köket, jag tror vi har en andel i den äran."

Restaurang Royals berömda kök 1936. Museiverket / Hugo Sundström.

Musikerbladet fick även veta att det på vinter- och sommarmorgnar och -eftermiddagar räckte med sex musiker i orkestern. Men på sommarkvällarna, när Royals terrass öppnades upp och orkestern spelade ute under markisen, behövdes en stor ensemble på 10 personer. Då måste musiken höras både inne och ute.

Restaurang Royal och dess terrass sommaren 1936, efter renoveringen av fasaden.
Museiverket / Hugo Sundström.

Läs härnäst George får in en fot till Rundradion

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky