Kaukoidän kiertue venäläisbasso Fjodor Šaljapinin kanssa lähestyy loppuaan – Japani huhti-toukokuu 1936

Yksi Georgen viimeisistä Japanista kotiin Kaivopuistoon lähettämistä kirjeistä. Muutaman viikon kuluttua alkaa kotimatka. Godzinskyn perhearkisto.

På svenska

George de Godzinskyn Kaukoidän kiertue yhdessä venäläisbasso Fjodor Šaljapinin kanssa lähestyy loppuaan. Kuukauden mittaisen Mantšurian osuuden ja Shanghaissa koetun skandaalin jälkeen seurue on kenellekään ilmoittamatta noussut laivaan 15. huhtikuuta ja matkannut takaisin Japaniin. Perillä Kobessa ollaan kovan tuulen vuoksi vasta 18. huhtikuuta. Japanissa seurue on vielä lähes kuukauden ajan. Tässä vaiheessa Šaljapin on jo niin väsynyt kiertueeseen, että hän peruu Filippiinien ja Jaavan konsertit ja päättää pitää kiertueen viimeiset konsertit Japanissa.

Šaljapinin nuoren säestäjän mieli on täynnä matkasuunnitelmia takaisin kotiin. On käynyt ilmi että hän joutuu palaamaan meriteitse yksin, mikä saa hänet kauhun valtaan.

George on myös sairastunut pahaan flunssaan ja joutuu viettämään useita päiviä vuodelevossa. Kirjeissä hän ei kerro kuinka vakavasta taudista on kyse. Ehkä hän ei halua huolestuttaa kotiväkeään. Vasta vuosia myöhemmin kirjoittamissaan matkamuistelmissa George paljastaa joutuneensa viikoksi sairaalahoitoon.

Yhdessä kirjeistään George muistelee Shanghaissa vietettyä ikävää pääsiäistä. Toisaalla hän haaveilee voivansa tuoda kotiin niin paljon rahaa, että koko perhe voisi viettää kuukauden Terijoella.

George kirjoittaa kotiin kirjeitä ja lähettää kortteja. Kieli on edelleen yksi Godzinskyjen kotikielistä, ranska. Kirjeissä on myös venäjänkielisiä osuuksia, jotka näkyvät käännöksessä kursiivilla.

19.04.1936 postikortti Kiotosta

Terveisiä Kiotosta! Olemme kaikki kolme täällä ja meillä on oikein hauskaa. Japanin entinen pääkaupunki Kioto on viehättävä, kun kaikki tuhannet kirsikkapuut kukkivat. Sää on leppeä, ja Japanin kevät ihana. On sääli, ettette voi olla kanssamme. Georges, Dassia & [kolmas allekirjoitus epäselvä].

22.04.1936 Kobe

Rakkaat isä, Dida ja Loucia,

Olemme olleet Kobessa jo viisi päivää. Olemme odotelleet, että tulevaisuudestamme päätetään ja nyt tänään voin kertoa teille, miltä lähiviikot näyttävät. Omien laskelmieni mukaan asiat menevät seuraavasti: meillä on Fed. Iv:in kanssa viimeiset konsertit 27. huhtikuuta Kobessa, 1. toukokuuta Osakassa sekä 4. ja 5. toukokuuta Tokiossa. Esiinnymme lopuksi viimeistä kertaa yhdessä 13. toukokuuta radiossa eli siihen kiertue vihdoin viimein päättyy. Fed. Iv. ja Michel nousevat San Franciscoon menevään Asama Maru -laivaan 14. toukokuuta, ja me, toisin sanoen Kašuk ja minä, matkustamme puolestamme Suezin kautta eli samaa reittiä kuin tulomatkallamme Japaniin.

Aloin heti selvitellä laivojen aikatauluja, ja Kobesta lähtee laiva Marseilleen 20. toukokuuta. Kaikki on jo päätetty. Kun tuohon ynnätään ne 36 matkapäivää, saadaan lopputulemaksi, että saavumme Marseilleen 26. kesäkuuta. Pariisissa olemme suurin piirtein 27. päivä.

Sitten valitsen suorimman ja nopeimman reitin H-forsiin (Pariisi–Berliini–Königsberg–Kowno–Riika–Rääveli–Helsinki) 48 tunnissa Pariisista Rääveliin ja saavun Helsinkiin 2. heinäkuuta tai viimeistään 3. heinäkuuta. Miten ihanaa! Mikä nautinto onkaan palata kotiin, kun on ollut poissa kuusi ja puoli kuukautta! Jos kaikki menee hyvin ja tämän aikataulun mukaan edetään, niin näemme toisemme kahden kuukauden kuluttua. Tarvitaan vielä paljon kärsivällisyyttä sen riemullisen päivän odottamiseen, jolloin saan astua jalallani Helsingin satamalaiturille. Tämä on minulle vaikeaa.

Olisi tietysti halvempaa palata Antwerpen–Helsinki-reittiä (s/s Polaris), mutta en ikinä kykenisi odottamaan niin kauaa silloin kun olen jo noin lähellä Suomea. Polariksella matka kestää viisi päivää, ja pitäisi odottaa Pariisissa kunnes se lähtee Antwerpenistä vaikka koko ajan on tuli hännän alla. Koska minulle maksetaan matka Helsingforsiin asti, valitsen mieluummin nopeimman reitin, vaikka se olisikin kalliimpi ja rasittavampi (kaksi päivää junassa ilman pysäyksiä). Mutta nyt minulla on matkustusrutiinia eikä tuollainen asia merkitse minulle mitään. Matkustimmehan 40 tuntia junassa Pekingistä Shanghaihin, ja siis Aasiassa!

Pelkkä ajatus kotiinpaluusta antaa minulle jo nyt täällä todella paljon tarmoa, että olen erittäin hyvällä mielellä. Mitä kirjeisiin tulee, kirjoittakaa minulle edelleen Shanghaihin. Saan kaikki kirjeeni Cathay-hotellista, kun matkaamme Eurooppaa kohti. Laiva pysähtyy Shanghaissa kahdeksi päiväksi, ja silloin eletään toukokuun loppua.

Lähettäkää toukokuun 15. päivän jälkeen kuulumisenne Pariisiin Kašukin (ei Šaljapinin) osoitteeseen 50, avenue Henri Martin (Herra Godzinskylle). Saan kirjeenne saavuttuani Pariisiin ja silloin saan tietää mitä te teette. Lähetän teille sieltä sähkösanoman, jossa ilmoitan tarkan saapumispäiväni. Tiedän, että jälleennäkemisestä tulee iloinen ja riemukas. Eli näillä näkymin 2. heinäkuuta.

Vietämme 22-vuotissyntymäpäivääni poikkeuksellisella tavalla. Järjestän puutarhaamme ilotulituksen. Sitten esitän teille erään japanilaisen tanssin niiden levyjen säestyksellä, jotka tuon mukanani (sain ne lahjaksi Tokiossa). Saatte nähdä, kuinka hauskaa siitä tulee! Muitakin yllätyksiä on luvassa! X. Y. Z.? Kaikesta tulee niin mahtavaa! Sydämeni täyttyy riemulla, kun ajattelen paluutani. Mutta nyt saavat huudahdukset riittää! Palaan ja näemme taas! Kunpa vain olisimme kaikki terveinä ja elossa.

Nyt täytyy kertoa aika surullinen asia: olen sairaana. Se on tylsää, mutta mitään ei ole tehtävissä. Tianjinin viheliäinen nuha on muuttunut epämiellyttäväksi vilustumiseksi. Älkää, rakkaani, huolehtiko. Olen ollut nyt vuodelevossa kaksi päivää ja paranen pian.

Kobelaisen lääkärin Camillo Zirinin käyntikortti. Hän on todennäköisesti hoitanut Georgea. Godzinskyn perhearkisto.

Professori Ohorin nimi ja tokiolainen Keio-sairaala on kirjoitettu japanilaiseen käyntikorttiin käsin. Godzinskyn perhearkisto.

 

Eilen tunsin oloni todella heikoksi: aika raju influenssa. Kaikki jäseniä kolotti ikävästi, kurkku oli kipeä ja muutkin oireet pahimmillaan, yskimistä ja valuvaa nuhaa.

Lääkitsen itseäni ja voin paremmin. Parin päivän päästä kaikki on ohi. On kurjaa olla sängyssä, kun ulkona on kaunis ilma. Japanin kevät. Kaikki kukkii ja auringossa on kuuma, +25º. Kuin kesällä meillä kotona. Ei voi mitään. (Antakaa käsiala anteeksi, olen makuulla.) Kulutan aikaa kuuntelemalla radiota ja lukemalla kirjoja. On surullista olla vuoteessa ja katsoa ikkunasta sinistä taivasta ja kuulla moniväristen lintujen (kuin perhosten) laulavan.

Olen saanut aivan mainiota lääkettä, joka tehoaa hyvin. Yskin ja syljen, ja tauti lähtee pois. Oudointa on, ettei minulla ole kuumetta, 37,2. Olen makuulla vielä huomisen, vaikka se onkin 23. huhtikuuta ja nimipäiväni. Mielialani on apea, yleisestikin tuntuu surkealta.

Mutta kaikkein surkeinta oli pääsiäisyönä Shanghaissa. Seurueemme jäsenet olivat silloin riitaisia, ja kinastelimme koko ajan. Pääsiäisaattona päätimme, että emme huonon sään takia mene keskiyön messuun, jossa on myös kova tungos jne. En varsinaisesti tiedä mistä syystä, mutta minun teki silti mieli mennä pääsiäisyönä kirkkoon saadakseni nauttia vähän tuosta erityisestä tunnelmasta. Sovin asiasta hotellissa asuvan kontrabasson soittaja Sidoroffin kanssa (tuntee hyvin H-forsin), ja hän tuli hakemaan minua kello 11. Menimme bussilla Ranskan konsessioon, jossa katedraali sijaitsee.

Saapuessamme kirkolle näimme heti, että sisään on mahdoton päästä, koska pienessä kirkossa ei mitenkään ollut tilaa koko sille valtavalle ihmisjoukolle, joka oli kokoontunut paikalle. Jäimme ulos. Yö oli lämmin mutta kostea. Olimme ulkona ja asetuimme kirkon eteisen nurkan taakse, josta saatoimme nähdä ja kuulla kaiken. Ristisaatto kiersi kirkon kolme kertaa, ja kuoro lauloi oikein hyvin. Oli kaunista, kun ihmiset kulkivat palavat kynttilät kädessä. Ja kun pappi sanoi "Kristus on noussut kuolleista", se oli todella juhlallinen hetki.

Mutta sisimmässäni tunsin surua, sillä ajattelin Suomea. Helsingissä kello oli silloin 5 iltapäivällä. Dida teki varmaankin viimeisiä valmisteluja pääsiäistä varten. Oli sääli, etten ollut siellä valmistamassa rahkaa. Muistin, kuinka olimme viime vuonna kirkossa ja kuinka söimme illallista sen jälkeen ja nuo muistot täyttivät sieluni surulla. Ja tunsin itseni niin yksinäiseksi ja surkeaksi kaikkien vieraiden ihmisten joukossa, että silmiini melkein kohosi kyyneleet.

(Pyydän anteeksi musteläiskiä, sängyssä on hankala kirjoittaa.)

Messun jälkeen hyvästelin seuralaiseni (hänet oli kutsuttu paaston jälkeiselle aterialle jonnekin) ja suuntasin avenue Joffrelle, josta tarkoitukseni oli ottaa riksa hotellille. Seurasin venäläisiä, joka kulkivat kotejaan kohti kynttilät kädessä iloisen ja onnellisen näköisinä. Saavuttuani venäläisen apteekin "Modernin" edustalle, törmäsin kokonaiseen ryhmään tuttujani. Heidän joukossaan olivat muun muassa Zaharov ja laulaja Šušhlin. "Mihin olette menossa?" "Kotiin", minä vastasin. Silloin minut kutsuttiin Šušhlinien luokse syömään pääsiäisateria. Siellä oli kinkkua, kylmää kananpoikaa, sardiineja, kulitsaa ja oikein hyvää pashaa. Mutta ei niin hyvää kuin meillä kotona. Lähdin sieltä kello 3, ja he jatkoivat juhlimistaan aamuun asti.

Siinä yhteydessä tutustuin kuuluisaan taiteilija-kupletisti Alexandre Vertinskyyn, joka myös oli kiertueella Kaukoidässä. Pääsiäispäivä oli melko surullinen. Fed. Iv. tarjosi lounaan Ranskan suurlähettiläälle, ja me päätimme Kašukin ja Michelin kanssa mennä syömään pelmenejä kaukasialaiseen ravintolaan.

Illalla menin yksin venäläiseen oopperaan katsomaan Maritzaa. Pääosien laulajat Orlowskaja ja aika kovaa laulava baritoni Kudinoff olivat taitavia, mutta orkesteri, kuoro ja kapellimestari (kuuluisa Shanghaissa) eivät olleet minkään arvoisia. Lavasteet sitä vastoin olivat äärimmäisen onnistuneet.

Tiedättekin edellisen kirjeeni perusteella jo, mitä Shanghaissa tapahtui kahden viimeisen päivän aikana. Pakenimme siis kiireen vilkkaa tuosta viheliäisestä kaupungista. Kuten jo kerroin, nuo sikamaiset venäläiset pilasivat koko jutun. Matka Shanghaista Kobeen sujui aika hyvin. Oli kuuma eikä merellä tuullut. Itse en kuitenkaan ollut nuhan takia kunnossa. Teimme Nagasakissa kävelylenkin niiden neljän tunnin välipysäyksen aikana. Katselimme ja ihailimme Dasian kanssa tuota ihmeen alkuperäisenä ja puhtaasti japanilaisena säilynyttä kaupunkia. Ostin muistoksi isoja Tyynen valtameren simpukankuoria. Meren kohinan kuulee, kun painaa simpukankuoren korvaansa vasten.

Olen nyt oikein hyvä ystävä (x!) Dasian kanssa. Muutenkin koko Šaljapinin perhe on tullut minulle läheisemmäksi, mutta kaikkein läheisimmäksi on tullut Kašuk. Kaksi päivää sitten Maria Valentinovna sanoi yhtäkkiä laivan illallisella: "On totta, Mihail Emanuil, että kun tämä kiertue päättyy, meille tulee ikävä Georgea. Tulee tuntumaan oudolta, että Georgea ei ole. Olemme tottuneet häneen kuin omaan poikaan. Dasiankin mielestä." (tämä liikutti minua suuresti).Tähän Kašuk vastasi: "Georgehan voisi tulla asumaan Pariisiin aina vuorotellen kuukaudeksi minun luokseni ja kuukaudeksi Shaljapinien luokse." Minä sanoin: "Mitä meillä kotona siihen sanotaan?" Fed. Iv. sanoi: "Ei mitään. Isä-pappa on päästänyt irti rakkaasta pojastaan niin pitkäksi aikaa, että voi jatkossakin päästää irti hänestä."

Kaiken kaikkiaan Dasia on ollut minua kohtaan ihan erilainen sen jälkeen kun palasimme Harbinista. Tuo pieni tauko (emme nähneet toisiamme kuukauteen) teki hyvää. Hän on ihan järkevä eikä oikuttele enää ollenkaan. Dasia on pohjimmiltaan mukava tyttö mutta vanhemmat eivät osaa kasvattaa häntä. Valtavan sääli!
Nyt on myöhä, ja lopetan tältä illalta.

25.04.1936 Kobe

Tänä aamuna tunsin olevani lähes kunnossa. Nenä ei enää valu ja yskäkin on menossa pois. Olen varmuuden vuoksi vielä yhden päivän vuoteessa, minulla ei ole muutakaan tekemistä ja meillä on konsertti vasta maanantai-iltana 27. päivä.

Sataa kaatamalla. Se on hyvä juttu. Kauniilla ilmalla Japanin kevät on niin ihana, että haluaisi vain mennä ulos kävelylle eikä kiinnostaisi pysytellä neljän seinän sisällä. Puut ovat kukassa, kaikkialla on valtavasti kirsikkapuita. Tuollainen näky on niin erikoinen. Olen ottanut valokuvia, ja näette sitten itse, kun lähetän valokuvani.

Ajattelen koko ajan paluumatkaa. Lähdemme Kaukoidästä kahden viikon kuluttua. Hyvästi Tokio, Harbin (jossa jouduin kärsimään niin paljon) ja koko Kiina. Lähestyn Helsingforsia jokaisella potkurin pyörähdyksellä. Hurraa! Banzai! kuten japanilaiset sanovat.

On hassua, että olen alkanut ymmärtää tuota outoa kieltä lisäksi että tiedän useita yksinkertaisia sanoja. Monet niistä ovat helppoja.

näkemiin on sa-yo-na-ra
kiitos – a-ri-ga-to, asaimasse
neiti – o-gio-san
sokeri – sato
kahvi – ko-hi
talo – kai-kan
yksi, kaksi, kolme – ichi, ni, san

Muistan myös, että kuusi on roku, mutta olen unohtanut, miten sanotaan viisi.

Eurooppalaiset oppivat japania erittäin nopeasti. Täällä Tor-hotellissa on Vilnasta lähtöisin oleva puolalainen hovimestari (puhun puolaa hänen kanssaan), joka puhuu sujuvaa japania asuttuaan kolme vuotta tässä maassa.

Rakkaat isä, Dida ja Loucia, 29. kesäkuuta tai viimeistään 3. heinäkuuta meillä on taas ilo tavata toisemme kasvokkain, kun astelen H-gin satamalaiturille. Tullia on syytä varoittaa etukäteen ja kehottaa heitä varautumaan siihen, että tutkittavaksi on tulossa monta matkalaukkua ja pakettia. Pelkään, että tullin haaviin jäävät kaikki ne ihmeelliset esineet, joita olen tuomassa Japanista tai joita olen saanut lahjaksi. He saattavat pyytää liian korkeita tullimaksuja. Mutta mitä minä voin tehdä: olen saanut japanilaisilta ystäviltäni ja Victor-yhtiöltä ihastuttavia tauluja (6 kpl), joissa on silkille brodeerattuja japanilaisia kuvioita. Ne ovat Euroopassa (ja myös Japanissa) äärettömän arvokkaita. Olen saanut lahjaksi myös paljon gramofonilevyjä ja viisi kappaletta sitä, jonka äänitimme yhdessä Fed. Iv:in kanssa (jossa säestin). Siinä siis muistoa koko elämän ajaksi! Olisi sääli, jos he takavarikoisivat minulta japanilaiset oopperalevyt tai muut erittäin mielenkiintoiset savikiekot (12 kpl + 8). En tiedä, millä tavalla tämä olisi järjestettävissä.

Kaikki lahjat ovat siinä isossa pajusta valmistetusta matka-arkussa, jonka ostin Tokiosta. Unohdin vielä, että minulla on kokonainen sarja japanilaisia huiluja ja samisen (kansallissoitin) yhdessä ylimääräisessä matkalaukussa, jossa ovat myös ne vaatteet, jotka tuon isälle ja itselleni.

Kirjoittakaa minulle Pariisiin ja neuvokaa, miten toimia, että minulta perittäisiin mahdollisimman vähän tullimaksuja. Kaikki edellä lueteltu on yhteisarvoltaan noin 500 jeniä \ eli 2 000 frangia.

Saavumme Pariisiin suurin piirtein 24. kesäkuuta, juhannuksena. Haluan ehdottomasti olla kotona 22-vuotispäivänäni. Kuolisin, ellei niin kävisi. En tiedä miksi, mutta minulla on sellainen ennakkoaavistus, että se onnistuu.

Ajatelkaa nyt: kuusi kuukautta poissa kotoa. Ei se ole mikään leikin asia. Älkää hämmästykö, jos meidän osoitteellamme (Östra Brunnsp.) tulee minulle kirjeitä Harbinista, Tokiosta tai Shanghaista. Ne tulevat ystäviltäni. On kummaa, että kun sain hyviä ystäviä Kaukoidässä, he olivat pelkästään venäläisiä. Lidalta tulee myös tietysti kirjeitä minulle. Hän on kuitenkin viehättävä nuori nainen. Hirvittävän sääli, että hän asuu maapallon toisella puolella. Kohtalo on sellainen! Ehkä niin on parempi?!

Palattuaan Helsinkiin George sai kirjeitä Lidalta, tytöltä johon hän rakastui Harbinissa. Oheinen kirje (yllä) on leimattu Harbinissa 27. heinäkuuta ja Helsinkiin (alla) se on saapunut 9. elokuuta 1936.

 

Jo riittää filosofointi. Nyt lopetan tältä päivältä. Saatte vielä yhden kirjeen Japanista, ja se onkin sitten viimeinen täältä. Siitä seuraavat kirjeeni lähtevät lentopostina Port-Saidista ja Pariisista. Rakkaani, kirjoittakaa minulle Pariisiin Kašukin osoitteeseen. Saan kirjeet, kun olen perillä siellä. Lähetän teille sähkeen, josta näette saapumispäivän.

Nyt on vielä suoriuduttava neljästä konsertista ja sen jälkeen kolmen viikon matkasta tropiikin helvetin ja Keski-Euroopan poikki. Lopulta saan huokaista helpotuksesta ”Huh, huh!” ja voin päästellä riemunkiljahduksia ihan kuin Kolumbus saapuessaan Amerikkaan!

Mon Dieu! Nähdä taas Helsingfors! Aavistan jo, millaiseen ekstaasiin vajoan, kun erotan kaukaisuudessa Johanneskyrkanin ja Sveaborgin kirkontornit sekä Tornin. Ja näen edessäni teidän huolestuneet ja ilahtuneet kasvonne. Herran tähden! Mikä ilo ja riemu! Entä Miša, mitähän se tekee nähdessään minut jälleen? Näen jo unia paluusta.

Kyllä, nyt voin tunnustaa, että tämä matka on ollut vaivalloinen ja uuvuttava, vaikka se on ollut kaikin tavoin kiintoisa ja vaikka olen päässyt kehittymään soitto- ja säestystaidoiltani valtavasti (Fed. Iv:in koulu on erinomainen opinahjo todelliseen muusikkouteen ja sellaiseen minä tähtään). Voin aistia hermoni, eräänlaista kaiken kattavaa väsymystä ja joitain outoja tuntemuksia. Nukun kyllä hyvin, mutta minusta tuntuu etten koskaan lepää. Mutta kun ajattelen viime syksyn oireitani, olivat ne silti perin juurin toisenlaisia. Toivon, että voisin levätä heinä-, elo- ja syyskuun, jos sitten lokakuussa lähden jälleen uudelle kiertueelle (ehkä Kiepuran tai jonkin balettiryhmän kanssa kuten Kašuk suunnittelee). Aika näyttää. Minulla on joka tapauksessa aina töitä, ja pikkuhiljaa saavutan tavoitteeni tulla oopperakapellimestariksi. Tärkeintä on, että palaan kesäksi Suomeen. Puhutaan silloin kaikesta.

Isä, Dida ja Loucia, nyt saatte tuhannet halaukset pojaltanne ja veljeltänne, joka rakastaa teitä

Georges

Sydämellisiä terveisiä sukulaisille ja tohtori Brzezinskille
Halatkaa puolestani Mishaa ja kertokaa sille, että palaan pian.

Huhtikuun 30. päivänä George järjestää kotimatkaansa täyttä vauhtia. Hän on käynyt matkatoimistossa ja maksanut Marseillen kaupungin vaatimia viranomaismaksuja. Godzinskyn perhearkisto.

04.05.1936 Tokio

Rakas Dida!

Kirjoittaessani tätä istun tämän [kuvan esittämän] rakennuksen terassilla ja ihailen kaunista näkymää kaupunkiin. Näemme pian, saavun H-kiin 28. kesäkuuta. Miten te kaikki voitte? Mitä elämäänne kuuluu? Miten raha-asiat? Toivon, että tuon mukanani niin paljon varoja, että voimme kaikki mennä kesällä lepäämään kuukaudeksi Terijoelle.

Näkemiin, rakas Dida

1 000 suukkoa

05.05.1936

Rakkaat isä, Dida ja Loucia!

Kirjoitan teille tänään äärettömän onnellisena.

Vihdoin, vihdoin kaikki on selvää ja valmista paluumatkaani varten. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on laivalippu taskussani (Marseilleen asti) ja kaikki viisumit ovat kunnossa. Se, jota tarvitaan Suomeen palaamiseen oli aika kallis, 220:- Smk eli 16.50 tämän maan jeniä ¥. Sitten on Ranskaa varten kauttakulkuviisumi (5 frangia) ja myös Englannin suurlähetystön myöntämä viisumi, joka tarvitaan maihinnousuun Englannille kuuluvissa välisatamissa Colombossa, Hongkongissa ja Singaporessa (10 shillinkiä).

Mutta eräs aika surullinen asia on tullut selväksi: joudun matkustamaan ihan yksin koko 36 päivää kestävän matkan Marseilleen asti. Kuten jo tiedättekin on matkaseurueemme jakautunut kolmeen ryhmään. Maria Valentinovna ja Dasia ovat lähteneet Amerikkaan ja Eurooppaan 1. toukokuuta Asama Maru -laivalla (he saapuvat Pariisiin 2. kesäkuuta). Kašuk sai tärkeän sähkeen Pariisista eikä voinut odottaa konserttikiertueen päätymistä vaan lähti Ranskaan 2. toukokuuta Hakusan Maru -laivalla. Hänen on määrä olla Pariisiissa 10. kesäkuuta. Pyysin, että hän kirjoittaisi teille heti kun astuu jalallaan Ranskanmaan kamaralle. Fjodor Iv. ja Michel palaavat Amerikan kautta ja saapuvat Pariisiin 15. kesäkuuta. Fed. Iv. valitsi tuon reitin, koska haluaa tavata poikiaan New Yorkissa. Meillä on viimeinen konsertti Tokiossa 13. toukokuuta, ja lähden konsertin jälkeen kello 23.40 pikajunalla Tokiosta Shimonosekiin, jonne saavun seuraavana iltana. Sitten 15. toukokuuta kello 12 lähtee Haruna Maru satamasta. Joudun toimimaan noin ehtiäkseni tuohon laivaan. Muuten joutuisin viipymään täällä Japanissa vielä 12 päivää odottaen seuraavan laivan lähtöä.

Koska laivani lähtee Jokohamasta jo 12. toukokuuta kello 3 ja meillä on viimeinen konserttimme 13. päivä, en voi nousta laivaan siellä. Mutta ei se haittaa mitään. Saan matkustaa rautateitse koko Japanin mantereen halki ja näen sen viimeistä kertaa vaunun ikkunasta. On tietysti surkeaa ja tylsää matkustaa laivalla ihan yksin ja kärsiä tropiikin kuumassa pätsissä toistamiseen. Herran tähden! Pelkkä ajatuskin nostaa hikikarpalot otsalle.

Mutta minulla on voimia kestää kaikki nuo koettelemukset, sillä tulen lähemmäksi Helsinkiä jokaisella potkurin pyörähdyksellä. Ajatelkaa, vielä siis 45 päivää (olen laskenut kaiken tähän mukaan) siihen, että näemme toisemme. Kuinka paljon kerrottavaa onkaan! Mikä ilo ja onni palata kotiin! Kestäisin viisikin matkaa tropiikin halki saadakseni palata H-forsiin. Kuvitelkaa tunnevyöryäni, kun pääsen taas näkemään Suomen ja teidät, omat rakkaani, puolen vuoden poissaolon jälkeen. Ja aika kuluu kyllä nopeasti! Iloitsen jo etukäteen onnentäyteisestä paluustani.

Saavuttuani Pariisiin saan varmaankin kirjeitä teiltä kaikilta?! Voitte myös kirjoittaa lentopostitse Port-Saidiin, jonne saavumme 15. kesäkuuta.

Osoite on seuraava:

G. Godzinsky – 1st class passenger
s/s Haruna Maru (N.Y.K. line)
(arriving from Yokohama, Japan 15.06.)
Port Said port
Egypt (Africa)

Voitte tiedustella H-forsin postista, kuinka monessa päivässä kirjeet menevät lentopostissa Port-Saidiin. Jos näyttää hankalalta, saan kuulumisenne Pariisissa 22. kesäkuuta.

Saavumme Marseilleen aamulla 21. kesäkuuta, ja matkustan sieltä yöjunalla Pariisiin. En vielä tiedä, miten jatkan sieltä eteenpäin Helsinkiin. Jos Polaris (tai joku muu laiva) lähtee Antwerpenista kesäkuun lopulla, palaan sillä. Jos se taas on jo lähtenyt, pitäisi seuraavaa laivayhteyttä odottaa kaksi viikkoa. Siinä tapauksessa matkustan junalla ja olen Räävelissä kahdessa päivässä. Sieltä jatkaisin laivalla H-forsiin.

No, minulla on vielä pitkä matka Pariisiin, ja tällä välin saattaa Euroopassa syttyä sota. Jumala yksin tietää, mitä Hitler voi järjestää! Aika näyttää. Odotellessa täytyy kerätä rohkeutta ja kärsivällisyyttä pitkää tropiikin helvetillisten lieskojen halki kulkevaa matkaa varten. Ylitettävänä on myös etenkin kesäkuussa raivoisasti myrskyävä Punainenmeri. Entä jos paistunkin elävältä kuin kananmuna! Saatan myös kuvitella, kuinka hikoilen ja laihdun monta kiloa. Nyt olen huomannut saaneeni muutaman kilon lisää. Painan 69 200 grammaa.

Kaiken kaikkiaan oloni on paljon parempi, ja olen täysin parantunut siitä taudista. Eilen kävin sisätauteihin erikoistuneella japanilaisella lääkärillä. Hän tutki minut kiireestä kantapäähän. Siihen meni tunti eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Minulla on vain vähän anemiaa, ja verenpaineeni on liian korkea, 158 normaalin 110–120:n sijaan. Menin lääkärintarkastukseen tunteakseni itseni rauhalliseksi paluumatkalla. Impressaarimme Strok sanoi, että on aina parempi tietää sairauksistaan ennakolta, ja hän on oikeassa.

Elämämme jatkuu entisenlaisena täällä Tokiossa. Nyt kun rouva Šaljapin ja hänen tyttärensä ovat lähteneet, on meillä oikein tyyntä ja rauhaisaa. Teen päivittäin pitkiä kävelylenkkejä pitkin poikin Tokiota, jonka tunnen melko perusteellisesti. Toisinaan Fed. Iv. lähtee kävelylle, ja silloin menemme yhdessä. Mutta hän ei halua mennä kovinkaan kauas eikä viivy pitkään ulkona vaan on mieluummin hotellissa ja pelaa pasianssia, lukee sanomalehtiä tai pelaa korttia Michelin kanssa.

Olen myös soittanut ahkerasti etydejä, ja tekniikkani on kehittynyt.

Sunnuntaina 3. toukokuuta oli Puolan kansallispäivä, ja suurlähetystö järjesti 5 o’clock tea -tilaisuuden. Minua ei ollut kutsuttu, ja Puolan suurlähettiläs oli kuulemma kysynyt Strokilta, miksi en ollut paikalla. Strok oli vastannut, etten ollut saanut kutsua. Silloin suurlähettiläs totesi pahoitellen, että kutsut oli lähetetty jo 16. huhtikuuta eli kaksi viikkoa aikaisemmin emmekä olleet silloin vielä Tokiossa. Sihteeri Travinski ei ollut tiennyt, että olisimme Tokiossa 3. toukokuuta. Muuten hän olisi kutsunut Fed. Iv:in ja minut puolalaisena. He soittivat hotelliin, mutta olin retkellä Kamakurassa katsomassa Fuji-vuorta.

Minulla oli upea päivä ja aivan mahtava kävely. Kävin myös katsomassa suurta pronssista buddha-patsasta ja näin Enoshima-saaren. Lumihuippuinen Fuji-vuori oli komea, kun pienet pilvet leijailivat ilmassa sen lähistöllä. Tuo japanilaisten pyhä vuori on todella upea ja ainutlaatuinen näky. Valtavat määrät turisteja ja japanilaisia, jotka olivat tulleet varta vasten ihailemaan Fuji-vuorta! Palasin hotelliin suurin piirtein kello 8 ihanan päivän jälkeen.

Seuranani minulla nuori Jokohamassa asuva nuori ruotsalaismies. Olin tutustunut häneen aikaisemmin Tanskan suurlähettilään luona, kun meidät oli kutsuttu sinne Dasian kanssa. Ruotsalainen toverini oli myös hyvin tyytyväinen retkeemme.

Olen kaiken kaikkiaan tutustunut Tokiossa moniin diplomaatteihin: Ranskan, Romanian ja Sveitsin suurlähettiläisiin sekä Suomen suurlähettiläspariin herra ja rouva Valanteeseen. Kauheimpia olivat Hilterin täysivaltaiset lähettiläät herra ja rouva Rieckmühl. He olisivat ehdottomasti halunneet saada F. Iv:in illallisvieraakseen mutta taiteilija kieltäytyi kolmesti.

Puolan suurlähettiläs on erittäin miellyttävä, ja vielä miellyttävämpi on lähetystösihteeri Travinski. Olen tavannut hänet erittäin usein konserteissa, ja hän istuu melkein joka ilta puolisonsa kanssa Imperial-hotellin aulassa, kun ei keksi muutakaan tekemistä.

Kaikki diplomaatit ikävystyvät Tokiossa. Olen käynyt useamman kerran Puolan lähetystössä hakemassa kirjeitänne ja myös kyselemässä passistani. Lähetystössä työskentelevä neiti on erittäin ystävällinen ja puhuu erinomaista ranskaa (hän on ollut viisi vuotta Pariisissa). Hän on ollut minua kohtaan avulias ja vein hänelle suklaata kiitokseksi siitä, että hän lähetti kirjeitäni eteenpäin Shanghaihin. Meille tuli myös Kašukin kanssa mieleen, että Puolan kansalaisina voisimme palata Eurooppaan Siperian kautta. Se olisi nopeampaa, mukavampaa ja edullisempaa. Mutta Venäjän suurlähettiläs ei myöntänyt meille viisumia, varmastikaan sen takia että Šaljapin on kanssamme.

Olen ollut Tokiossa jo viikon. Sää on ollut koko ajan hieno ja täällä on ollut mukavan lämmintä, 20–22°, kuin kesällä H-forsissa. Kaikki liikkuvat ulkona ilman palttoota.

Olin viime viikolla huvikseni elokuvissa ja näin erään laulu- ja musiikkifilmin. Erinomainen taiteilija Lily Pons, jolla on viehättävä ääni, lauloi Lakmén koloratuuriaarian oikein sulokkaasti (sangen harvinaista, kun ottaa huomioon kuinka vaikea se on). Toisena filminä näytettiin aika kiinnostava amerikkalainen filmi (rakkaustarina). Täällä elokuvanäytös kestää yhtä mittaa kolme tuntia, ja siitä pitää maksaa vain 50 seniä. Näytös alkaa illalla kello 6.30 ja päättyy klo 10 maissa.

Tänään olen saanut isän kirjeen n:ro 6, mutta vielä en ole saanut kirjeitä n:ro 4 ja 5. Kirje oli sangen mielenkiintoinen. Kiitos paljon uutisista, esimerkiksi siitä, että Edith von Bonsdorf tanssii? Onko Van der Palsilla ollut onnea? Kyllä varmasti, kuten aina!

Olen käynyt lukuisissa konserteissa, mikä on antanut minulle paljon mielihyvää. Olen kuullut kuuluisan sellistin Feuermannin esiintyvän Tokion sinfoniaorkesterin kanssa markiisi Konnoen johdolla. Hän soitti erinomaisesti Saint-Saënsin konserton, ja orkesteri esitti Meistersingerin alkusoiton kohtalaisen hyvin. Oli outoa nähdä orkesteri, jossa oli yksinomaan japanilaisia soittajia. Viulistit ovat tietysti heikkotaitoisia paitsi konserttimestari, joka oli juutalainen (Radkevitz). Olen myös kuullut Lilly Krausin ja Goldburgin esittävän sonaatteja.

Radion kuuntelua kaipaan kuitenkin kovasti. Japanin radioasemia ei kerta kaikkiaan voi kuunnella. Vaikka Amerikan lähetykset kuuluvat täällä aika hyvin, joutuu niitä kuuntelemaan kello 1:stä yöllä kello 10:een aamulla (loistavaa jazzia, Paul Whitemania joka sunnuntaiaamu kello 7 ja 10 välillä).

Tässä tulivatkin kaikki kuulumisemme. Lopetan tältä päivältä. Kirjoitan teille vielä kertoakseni, miten viimeiset kolme konserttia menivät.

Ja nyt hyvästi, rakkaat isä, Dida ja Loucia. Voikaa hyvin ja iloitkaa jo jälleennäkemisestämme yhtä paljon kuin minäkin.

Lämpimin terveisin, poikanne ja veljenne
Georges

Odotan kuulumisianne Port-Saidiin ja Pariisiin Kašukin osoitteella. Halatkaa Mishaa.

14.5.1936

Rakkahin pikku siskoni, voin hyvin ja olen iloinen että nyt pitkä ja uuvuttava kotimatka alkaa. Eilen esiinnyin viimeisen kerran suurlaulajan kanssa Tokiossa. Konsertti oli onnistunut ja suosionosoitukset runsaat. Shaljapin lauloi upeasti mm. Boris Godunovin Kuoleman. Omat sooloni olivat myös menestyksekkäät. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja pian näemme kaikki - 2. heinäkuuta. Näkemiin ja suukko G:ltä.

14.05.1936

Rakas isä!

Minulla oli eilen kiertueen viimeinen konsertti Tokiossa, ja nyt olen Kobessa matkalla Marseilleen. Fed. Iv. ja Michel lähtivät tänään San Franciscoon. Lähetän Shanghaista kirjeen, jossa kerron kaikesta viime aikoina tapahtuneesta yksityiskohtaisesti. Saatte sen 5., 6. kesäkuuta. Kiitos kirjeistänne n:ro 6 ja n:ro 9. En ole saanut n:roita 4, 5, 7 ja 8!

Lämpimin ajatuksin
Georges

Lue seuraavaksi Kotimatka alkaa: "Lauleskelen ja hypin ilmaan ilosta!" – touko-kesäkuu 1936

Teksti: Laila Tarpila

Kirjeiden käännökset ranskasta: Soili Vihavainen.
Venäläiset osuudet (kursiivi): Laura Tarpila & Laila Tarpila.

FJÄRRAN ÖSTERN-TURNÉN MED DEN RYSKE BASSÅNGAREN FEODOR SHALJAPIN GÅR MOT SITT SLUT - JAPAN APRIL-MAJ 1936

Yksi Georgen viimeisistä Japanista kotiin Kaivopuistoon lähettämistä kirjeistä. Muutaman viikon kuluttua alkaa kotimatka. Godzinskyn perhearkisto.

Suomeksi

George de Godzinskys rundresa i Fjärran Östern med den ryske bassångaren Feodor Shaljapin går mot sitt slut. Efter en månad i Manchuriet och en skandal i Shanghai gick gruppen den 15 april ombord på ett fartyg utan att berätta det för någon och begav sig tillbaka till Japan. På grund av kraftiga vindar anländer de inte till Kobe förrän den 18 april. Sällskapet kommer att vara i Japan i nästan en månad till. I det här skedet är Shaljapin så trött på turnén att han ställer in konserterna i Filippinerna och på Java och beslutar att hålla turnéns sista konserter i Japan.

Shaljapins unge ackompanjatörs tankar är fulla av reseplaner hem. Det visar sig att han måste återvända sjövägen ensam, vilket gör honom förskräckt inför uppgiften.

George har också drabbats av en svår förkylning och måste tillbringa flera dagar i sängen. I sina brev berättar han inte hur allvarlig sjukdomen är. Kanske vill han inte oroa sin familj. Det är först i sina resememoarer, skrivna flera år senare, som George avslöjar att han har legat på sjukhus i en vecka.

I ett av sina brev berättar George om en obehagliga påsken som han firade i Shanghai. I ett annat drömmer han om att få hem tillräckligt med pengar för att kunna ta med hela familjen till Terijoki för en månad.

George skriver brev hem och skickar kort. Språket är fortfarande ett av familjen Godzinskys hemspråk, franska. Det finns också passager på ryska, som i översättningen är kursiverade.

19.04.1936 Vykort från Kyoto

Hälsningar från Kyoto! Vi är här alla tre och vi har det mycket trevligt. Kyoto, Japans forna huvudstad, är charmig när alla de tusentals körsbärsträden blommar. Vädret är milt och den japanska våren är ljuvlig. Det är synd att ni inte kan vara med oss. Georges, Dassia & [tredje signaturen oklar].

22.04.1936

Kära pappa, Dida och Loucia,

Vi har redan varit i Kobe i fem dagar. Vi har väntat på att vår framtid skall avgöras och nu idag kan jag berätta för er hur de närmaste veckorna kommer att se ut. Enligt mina egna beräkningar går det till på följande sätt: Vi har med Fed. Iv. våra sista konserter den 27 april i Kobe, den 1 maj i Osaka samt den 4 och 5 maj i Tokyo. Slutligen kommer vi att uppträda tillsammans för sista gången den 13 maj i radio, så det är då turnén äntligen kommer att avslutas. Fed. Iv. och Michel kommer att gå ombord på båten Asama Maru till San Francisco den 14 maj, och vi, det vill säga Kashuk och jag, kommer att resa via Suez, alltså samma rutt som vi tog på vägen till Japan.

Jag började genast titta på färjetidtabellerna, och det går en färja från Kobe till Marseille den 20 maj. Allt är redan bestämt. Lägg därtill de 36 resdagarna och slutresultatet blir att vi anländer till Marseille den 26 juni. Vi kommer att vara i Paris den 27:e eller däromkring.

Jag kommer sedan att välja den mest direkta och snabbaste vägen till H-fors (Paris-Berlin-Königsberg-Kowno-Riika-Revel-Helsinki) på 48 timmar från Paris till Reval och anländer till Helsingfors den 2 juli eller senast den 3 juli. Så underbart! Så skönt att vara hemma igen efter att ha varit borta i sex och en halv månad! Om allt går bra och enligt denna tidtabell så ses vi om två månader. Det krävs fortfarande mycket tålamod för att vänta på den glada dagen då jag kan sätta min fot på kajen i Helsingfors. Detta är svårt för mig.

Visst skulle det vara billigare att återvända med rutten Antwerpen-Helsingfors (s/s Polaris), men jag kan aldrig vänta så länge när jag är så nära Finland. Med Polaris tar resan fem dagar, och jag måste vänta i Paris tills den lämnar Antwerpen, trots att jag är under beskjutning hela tiden. Eftersom jag får betalt för resan till Helsingfors föredrar jag den snabbaste vägen, även om den är dyrare och tröttsammare (två dagar på tåget utan stopp). Men nu har jag en reserutin och sådant betyder ingenting för mig. Vi reste trots allt 40 timmar med tåg från Peking till Shanghai, och det i Asien!

Bara tanken på att åka hem ger mig redan här så mycket energi att jag är på mycket gott humör. När det gäller breven, fortsätt att skriva till mig i Shanghai. Jag kommer att få alla mina brev från Cathay Hotel när vi reser mot Europa. Fartyget kommer att stanna i Shanghai i två dagar och då kommer vi att leva slutet av maj.

Efter den 15 maj skicka era nyheter till Paris på 50 Avenue Henri Martin (till herr Godzinsky) till Kashuks adress (inte Shaljapins). Jag kommer att få era brev när jag anländer till Paris och då får jag veta vad ni gör. Jag kommer att skicka ett telegram därifrån med exakt datum för min ankomst. Jag vet att det kommer att bli en glad och lycklig återförening. Så det ser nu ut som den 2 juli.

Vi ska fira min 22-årsdag på ett extraordinärt sätt. Jag ska ordna ett fyrverkeri i vår trädgård. Sedan kommer jag att uppträda med en japansk dans för er, till ackompanjemang av de skivor jag tog med mig (jag fick dem i present i Tokyo). Ni får se hur roligt det kommer att bli! Det kommer att bli andra överraskningar! X. Y. Z.? Allt kommer att bli så fantastiskt! Mitt hjärta fylls av glädje när jag tänker på min återkomst. Men nu räcker det med utropen! Jag kommer tillbaka och vi ses igen! Om vi bara alla vore friska och vid liv.

Nu måste jag berätta en ganska sorglig sak för er: jag är sjuk. Det är tråkigt, men det finns inget att göra. Tianjins otäcka snuva har förvandlats till en obehaglig förkylning. Snälla mina kära, oroa er inte. Jag har varit sängliggande i två dagar nu, och jag kommer snart att återhämta mig.

Igår kände jag mig riktigt svag: en ganska svår influensa. Alla mina lemmar värkte, halsen värkte och alla andra symptom var som värst, hosta och rinnande näsa.

Jag medicinerar mig själv och mår bättre. Om ett par dagar är allt över. Det är eländigt att ligga i sängen när det är vackert väder ute. Vår i Japan. Allt blommar och det är varmt i solen, +25º. Det är som sommaren hos oss hemma. (Förlåt handstilen, jag är sängliggande.) Jag fördriver tiden med att lyssna på radio och läsa böcker. Det är sorgligt att ligga i sängen och titta ut genom fönstret på den blå himlen och höra de mångfärgade fåglarna (likt fjärilar) sjunga.

Jag har fått en helt underbar medicin som fungerar mycket bra. Jag hostar och spottar och sjukdomen försvinner. Det märkligaste är att jag inte har någon feber, 37,2. Jag kommer att ligga ner ännu en dag i morgon, trots att det är den 23 april och min namnsdag. Mitt humör är dystert, jag känner mig eländig i största allmänhet.

Men det värsta var påsken i Shanghai. Medlemmarna i vårt sällskap var grälsjuka och vi bråkade hela tiden. På påskafton bestämde vi oss för att inte gå på midnattsmässan på grund av det dåliga vädret, där det också var mycket folk osv. Jag vet inte riktigt varför, men jag kände ändå för att gå till kyrkan på påsknatten för att njuta lite av den speciella atmosfären. Jag bokade tid med Sidoroff, kontrabasisten som bor på hotellet (han känner H-fors väl), och han kom och hämtade mig klockan 11. Vi tog en buss till den franska koncessionen där katedralen ligger.

När vi kom fram till kyrkan såg vi genast att det var omöjligt att komma in, eftersom den lilla kyrkan inte på något sätt kunde rymma den enorma folkmassa som hade samlats där. Vi stannade utanför. Natten var varm men fuktig. Vi var ute och placerade oss runt hörnet av kyrkans vestibul där vi kunde se och höra allt. Korsfästelprocessionen gick runt kyrkan tre gånger och kören sjöng mycket bra. Det var vackert när människor gick runt med tända ljus i händerna. Och när prästen sa ”Kristus är uppstånden från de döda” var det en mycket högtidlig stund.

Men i mitt hjärta kände jag vemod eftersom jag tänkte på Finland. Klockan var fem på eftermiddagen i Helsingfors. Dida måste ha gjort de sista förberedelserna inför påsken. Det var synd att jag inte var där för att göra kvark. Jag mindes hur vi var i kyrkan förra året och hur vi åt middag efteråt och de minnena fyllde min själ med vemod. Och jag kände mig så ensam och olycklig bland alla främlingar att tårarna nästan trängde upp i mina ögon.

(Jag ber om ursäkt för bläckmärkena, det är svårt att skriva i sängen.)

Efter mässan tog jag farväl av min följeslagare (han hade blivit bjuden på en måltid någonstans efter fastan) och gick till avenue Joffre, där jag tänkte ta en rickshaw till hotellet. Jag följde ryssarna som gick mot sina hem med ljus i handen och såg glada och upprymda ut. När jag kom fram till det ryska apoteket ”Modern” stötte jag på en hel grupp människor som jag kände. Bland dem fanns Zaharov och sångerskan Shushlin. "Vart är ni på väg?" ”Hem”, svarade jag. Sedan blev jag inbjuden till Shushlins hus för en påskmåltid. Där fanns var skinka, kall kyckling, sardiner, kulitsa och mycket god pasha. Men inte lika god som hos oss hemma. Jag åkte därifrån klockan tre, och de fortsatte sitt firande till morgonen.

Vid det tillfället träffade jag den berömde konstnären och kuplettsångaren Alexandre Vertinsky, som också var på turné i Fjärran Östern. Påskdagen var ganska sorglig. Fed. Iv. bjöd den franske ambassadören på lunch och vi bestämde oss för att tillsammans med Kashuki och Michel äta pelmeni på en kaukasisk restaurang.

På kvällen gick jag ensam till den ryska operan för att se Maritza. Huvudaktörerna, sångarna Orlovskaja och den ganska högljudda barytonen Kudinoff , var begåvade, men orkestern, kören och dirigenten (känd i Shanghai) var inte värda någonting. Scenografin var å andra sidan mycket lyckad.

Ni vet redan från mitt förra brev vad som hände i Shanghai under de senaste två dagarna. Så vi flydde fort undan från den eländiga staden. Som jag redan har berättat förstörde de svinaktiga ryssarna alltihop. Resan från Shanghai till Kobe gick ganska bra. Det var varmt och vindstilla till sjöss. Men jag mådde inte bra själv på grund av min förkylning. Vi tog en promenad runt Nagasaki under den fyra timmar långa mellanstoppet. Dasia och jag såg oss omkring och beundrade denna underbart originella och rent japanskt bevarade stad. Jag köpte några stora snäckor från Stilla havet som souvenirer. Man kan höra ljudet av havet när man trycker snäckan mot örat.

Jag är nu mycket god vän (x!) med Dasia. Förresten har hela familjen Shaljapin kommit mig närmare, men Kashuk har kommit mig allra närmast. För två dagar sedan sa Maria Valentinovna plötsligt vid middagen på fartyget: ”Det är sant, Mikhail Emanuil, att vi kommer att sakna George när den här turnén är slut. Det kommer att kännas konstigt att inte ha George. Vi har vant oss vid honom som om han vore vår egen son. Till och med Dasia tycker det.” (Jag blev mycket rörd av detta) Till detta svarade Kashuk: ”George skulle kunna komma och bo i Paris, omväxlande en månad hos mig och en månad hos Shaljapins.” Jag sa: ”Vad säger de om det hemma?” Fed. Iv. sa: ”Ingenting. Pappa har släppt taget om sin älskade son för en så lång tid, så att han kan i fortsättningen släppa taget om honom."

Allt som allt har Dasia varit väldigt annorlunda mot mig sedan vi återvände från Harbin. Det lilla avbrottet (vi träffades inte på en månad) gjorde gott. Hon är ganska förnuftig och blir inte alls tjurig längre. Dasia är i grunden en trevlig flicka men hennes föräldrar vet inte hur de ska uppfostra henne. Det är synd och skam!

Nu är det sent och jag slutar för i kväll.

25.04.1936

I morse kände jag mig nästan helt okej. Näsan rinner inte längre och hostan är på väg bort. För säkerhets skull ligger jag kvar i sängen en dag till, jag har inget annat för mig och konserten har vi först på måndag kväll den 27:e.

Det ösregnar. Det är bra. Vid vackert väder är våren i Japan så härlig att man bara vill gå ut på en promenad och har inte något intresse av att stanna inom de fyra väggarna. Träden står i blom, det finns överallt enormt med körsbärsträd. Det är en så speciell syn. Jag har tagit bilder, och ni får själva se när jag skickar bilderna.

Jag tänker hela tiden på återresan. Vi lämnar Fjärran Östern om två veckor. Farväl Tokyo, Harbin (där jag led så mycket) och hela Kina. Jag närmar mig Helsingfors med varje propellervarv. Hurra! Banzai! som japanerna säger.

Det är lustigt hur jag har börjat förstå detta märkliga språk förutom att jag kan några enkla ord. Många av dem är lätta..

adjö är sa-yo-na-ra
tack - a-ri-ga-to, asaimasse
fröken - o-gio-san
socker - sato
kaffe - ko-hi
hus - kai-kan
ett, två, tre - ichi, ni, san

Jag minns också att sex är roku, men jag har glömt hur man säger fem.

Européer lär sig japanska mycket snabbt. Här på Tor Hotel finns en polsk hovmästare från Vilnius (jag talar polska med honom) som talar flytande japanska efter att ha bott i landet i tre år.

Kära far, Dida och Loucia, den 29 juni eller senast den 3 juli kommer vi återigen att ha nöjet att träffas ansikte mot ansikte när jag kliver i land på kajen i H-fors. Tullen bör varnas i förväg och uppmanas att vara beredd på de många resväskor och paket som skall genomsökas. Jag är rädd att de kommer att beslagta alla de underbara saker som jag tar med mig från Japan eller har fått i present. De kanske kommer att begära alltför höga tullavgifter. Men vad kan jag göra: Jag har fått från mina japanska vänner och från Victor-företaget några underbara målningar (6 stycken) med japanska mönster broderade på siden. De är extremt värdefulla i Europa (och även i Japan). Jag har också fått en hel del grammofonskivor och fem exemplar av den skivan vi spelade in tillsammans med Fed. Iv (var jag ackompanjerade). Det är ett minne för livet! Det skulle vara synd om de konfiskerade mina japanska operaskivor eller andra mycket intressanta stenkakor (12 + 8). Jag vet inte hur detta skulle kunna ordnas.

Alla gåvorna ligger i den stora korgkistan som jag köpte i Tokio. Jag glömde att jag har en hel uppsättning japanska flöjter och en samisen ( ett nationalinstrument) i en extra resväska, som också innehåller de kläder jag tar med till pappa och mig själv.

Var vänlig och skriv till mig till Paris och ge mig råd om hur jag skall gå till väga så att jag betalar så lite tull som möjligt. Allt som anges ovan har ett sammanlagt värde av ca 500 yen \ eller 2 000 franc.

Vi kommer att anlända till Paris omkring den 24 juni, till midsommaren. Jag vill verkligen vara hemma på min 22-årsdag. Jag skulle dö om jag inte gjorde det. Jag vet inte varför, men jag har en föraning om att det kommer att lyckas.

Tänk nu: sex månader borta hemifrån. Det är inget att leka med. Bli inte förvånad om det kommer brev till mig på vår adress (Östra Brunnsp.) från Harbin, Tokyo eller Shanghai. De kommer från mina vänner. Det är märkligt att när jag fick goda vänner i Fjärran Östern, så var samtliga ryssar. Naturligtvis får jag också brev från Lida. Men hon är ändå en charmig ung kvinna. Det är hemskt synd att hon bor på andra sidan jordklotet. Sådant är ödet! Kanske är det bättre så?!

Efter att ha återvänt till Helsingfors fick George brev från Lida, flickan han blev kär i i Harbin. Det bifogade brevet (ovan) poststämplades i Harbin den 27 juli och anlände till Helsingfors (nedan) den 9 augusti 1936.

Nog filosoferat. Jag ska nog sluta för idag. Ni kommer att få ett brev till från Japan, och det blir det sista härifrån. Mina nästa brev kommer att skickas med flygpost från Port Said och Paris. Mina kära, skriv till mig till Paris till adressen Kashukis adress. Jag kommer att få breven när jag anländer dit. Jag kommer att skicka ett telegram var niser aankomstdatumet.

Nu har jag ännu fyra konserter att klara av och sedan en tre veckor lång resa genom det tropiska helvetet och Centraleuropa. Äntligen drar jag en lättnadens suck ”Huh, huh!” och jag kan utbringa glädjetjut som Columbus gjorde när han anlände till Amerika!

Mon Dieu! Vi ses igen Helsingfors! Jag kan redan känna den extas jag kommer att känna när jag ser Johanneskyrkans och Sveaborgs kyrktorn och Torni fjärran. Och jag kan se era oroliga och glada ansikten framför mig. För Guds skull! Vilken glädje och lycka! Och Misha, vad kommer han att göra när han ser mig igen? Jag drömmer redan om återkomsten.

Ja, jag kan nu erkänna att denna resa har varit mödosam och ansträngande, även om den har varit intressant på alla sätt och vis, och även om jag har förbättrat enormt mina färdigheter i att spela och ackompanjera  (Fed. Iv:s skola är ett utmärkt säte för lärandet av verkligt musikerskap, och det är ju vad jag strävar efter). Jag kan känna mina nerver, en slags allomfattande trötthet och några konstiga förnimmelser. Jag sover bra, men de känns som jag aldrig kan vila. Men när jag tänker på mina symtom förra hösten var de ändå väldigt annorlunda. Jag önskar att jag kan vila i juli, augusti och september, om jag sedan i oktober åka på en ny turné (kanske med Kiepura eller en balettgrupp som Kashuk planerar). Det får tiden utvisa. I vilket fall som helst har jag alltid arbete, och sakta men säkert närmar jag mig mitt mål att bli operakapellmästare. Det viktigaste är att jag kommer att vara tillbaka i Finland över sommaren. Låt oss då prata om allt.

Pappa, Dida och Loucia, ni har nu tusen kramar från er son och bror som älskar er.

Georges

Hjärtliga hälsningar till de anhöriga och till doktor Brzezinski
Ge Misha en kram från mig och säg åt honom att jag snart kommer tillbaka.

04.05.1936 Tokio

Kära Dida!

När jag skriver detta sitter jag på terrassen till den här byggnaden [i bilden] och beundrar den vackra utsikten över staden. Vi ses snart, jag anländer till H-fors den 28 juni. Hur mår ni alla? Hur är ert liv? Hur är det med ekonomin? Jag hoppas att jag får med mig tillräckligt med pengar så att vi alla kan åka till Terijoki för en månads vila på sommaren.

Adjö, kära Dida

1 000 kyssar

05.05.1936

Kära pappa, Dida och Loucia!

Jag skriver till er idag med oändligt lycklig känsla.

Äntligen, äntligen är allt klart och redo för min hemresa. Det betyder att jag har min båtbiljett i fickan (hela vägen till Marseille) och att alla visum är i ordning. Det som behövdes för att återvända till Finland var ganska dyrt, 220:- Fmk eller 16,50 yen ¥ för det här landet. Sedan har vi transitvisumet för Frankrike (5 franc) och även det visum som utfärdats av den brittiska ambassaden för landstigning i de till England tillhörande hamnarna i Colombo, Hong Kong och Singapore (10 shilling).

Men en ganska tråkig sak har blivit klar: jag kommer att behöva resa hela vägen till Marseille, helt ensam, under hela den 36 dagar långa resan. Som ni redan vet är vårt resesällskap indelat i tre grupper. Maria Valentinovna och Dasia har rest till Amerika och Europa den 1 maj med Asama Maru (de kommer att anlända till Paris den 2 juni). Kashuk fick ett viktigt telegram från Paris och kunde inte vänta på att konsertturnén skulle ta slut utan reste till Frankrike den 2 maj med Hakusan Maru. Han beräknas anlända till Paris den 10 juni. Jag bad honom att skriva till er så snart han sätter sin fot på fransk mark. Fed. Iv. och Michel kommer att återvända via Amerika och anländer till Paris den 15 juni. Fed. Iv. valde den rutten för att han vill träffa sina söner i New York. Vi har vår sista konsert i Tokyo den 13 maj, och efter konserten åker jag kl. 23.40 med snabbtåget från Tokyo till Shimonoseki, med ankomst kvällen därpå. Den 15 maj kl. 12.00 lämnar Haruna Maru hamnen. Jag måste göra så för att hinna med den båten. Annars skulle jag behöva stanna här i Japan i ytterligare 12 dagar i väntan på nästa fartyg.

Eftersom mitt fartyg lämnar Yokohama kl. 3 den 12 maj och vi har vår sista konsert den 13 maj, kan jag inte gå ombord på fartyget där. Men det gör ingengting. Jag får resa med tåg över hela det japanska fastlandet och se det för sista gången genom vagnsfönstren. Det är förstås bedrövligt och tråkigt att resa på ett fartyg helt ensam och lida i den heta tropiska värmen för andra gången. För Guds skull! Bara tanken på det ger svettpärlor i pannan.

Men jag har styrkan att uthärda alla dessa prövningar, för jag kommer närmare Helsingfors för varje propellervarv. Tänk bara, 45 dagar till (jag har räknat här allt med) innan vi ses. Hur mycket finns det inte att berätta om! Vilken glädje och lycka att återvända hem! Jag skulle kunna uthärda fem resor över tropikerna för att få återvända till H-fors. Föreställ er min känslomässiga virvel när jag får se Finland och er, mina nära och kära, igen efter sex månaders frånvaro. Och tiden går verkligen fort! Jag ser redan fram emot min lyckliga återkomst.

När jag anländer till Paris kommer jag säkert att få brev från er alla?! Ni kan också skriva med flygpost till Port-Said, dit vi anländer den 15 juni.

Adressen är följande:

G. Godzinsky - 1st class passenger
s/s Haruna Maru (N.Y.K. linjen)
(arriving from Yokohama, Japan 15.06.)
Port Said Port
Egypt (Africa)

Ni kan fråga H-Fors post hur många dagar det tar för brev att komma fram med flygpost till Port Said. Om det ser svårt ut får jag era nyheter i Paris den 22 juni.

Vi anländaer till Marseille på morgonen den 21 juni och jag kommer att ta nattåget därifrån till Paris. Jag vet ännu inte hur jag kommer att ta mig därifrån till Helsingfors. Om Polaris (eller något annat fartyg) lämnar Antwerpen i slutet av juni, kommer jag att återvända med det. Om det redan har avgått måste jag vänta två veckor på nästa förbindelse. I så fall tar jag tåget och är i Reval på två dagar. Därifrån skulle jag ta färjan till H-fors.

Nåväl, jag har fortfarande långt kvar till Paris, och under tiden kan det bli krig i Europa. Gud vet vad Hitler kan ordna med! Det får tiden utvisa. Medan jag väntar måste jag samla mod och tålamod för den långa resan genom tropikernas helvetiska lågor. Det finns också Röda havet att korsa med sina rasande stormar, särskilt i juni. Och tänk om jag steks levande som ett ägg! Jag kan också föreställa mig att jag svettas och går ner flera kilo. Nu har jag upptäckt att jag har gått upp några kilo. Jag väger 69200 gram.

Allt som allt mår jag mycket bättre och jag är helt botad från sjukdomen. I går besökte jag en japansk läkare som är specialiserad på invärtesmedicin. Han undersökte mig snabbt från topp till tå. Det tog en timme och inget avvikande hittades. Jag har bara lite anemi, och mitt blodtryck är för högt, 158 i stället för normala 110-120. Jag gick på kontrollen för att känna mig trygg på vägen tillbaka. Vår impressario Strok sa att det alltid är bättre att veta om sina sjukdomar i förväg, och han har rätt.

Livet kommer att fortsätta som vanligt här i Tokyo. Nu när fru Shaljapin och hennes dotter har åkt har vi det mycket lugnt och fridfullt. Varje dag gör jag långa promenader kors och tvärs i Tokio, som jag känner till ganska väl. Ibland går Fed. Iv. på en promenad, och då går vi tillsammans. Men han vill inte gå särskilt långt eller vara ute sent, utan stannar hellre på hotellet och lägger patiens, läser tidningar eller spelar kort med Michel.

Jag har också spelatflitigt etyder och min teknik har utvecklats.

Söndagen den 3 maj var det den polska nationaldagen och ambassaden ordnade ett 5 o’clock tea -tillfälle. Jag var inte inbjuden och den polske ambassadören hade enligt uppgift frågat Strok varför jag inte var där. Strok hade svarat att jag inte hade blivit inbjuden. Ambassadören sade då beklagande att inbjudningarna hade skickats den 16 april, två veckor tidigare, och då var vi ännu inte i Tokyo. Sekreteraren Travinski hade inte vetat att vi skulle vara i Tokyo den 3 maj. Annars skulle han ha bjudit in Fed. Iv. och mig som polacker. De ringde till hotellet, men jag var på en utflykt till Kamakura för att se Fujiberget.

Jag hade en fantastisk dag och en helt underbar promenad. Jag gick också för att se den stora Buddha statyn i brons och såg ön Enoshima. Det snöklädda berget Fuji var vackert med små moln som svävade på himlen nära det. Detta berg, som är heligt för japanerna, är verkligen en magnifik och unik syn. Enorma mängder turister och japaner hade kommit speciellt för att beundra Fuji-berget! Jag återvände till hotellet vid 8-tiden efter en underbar dag.

Jag hade sällskap av en ung svensk man som bor i Yokohama. Jag hade träffat honom tidigare hos den danska ambassadören när vi hade blivit inbjudna dit tillsammans med Dasia. Min svenske följeslagare var också mycket nöjd med vår resa.

Allt som allt har jag träffat många diplomater i Tokyo: Frankrikes, Rumäniens och Schweiz ambassadörer samt Finlands ambassadör, herr och fru Valanne. Mest fruktansvärda var Hilters befullmäktigade ambassadörer, herr och fru Rieckmühl. De skulle absolut ha velat ha F. Iv. som middagsgäst, men konstnären tackade nej tre gånger.

Den polske ambassadören är mycket trevlig, och ännu trevligare är ambassadsekreteraren Travinski. Jag har träffat honom mycket ofta på konserter, och nästan varje kväll sitter han med sin fru i lobbyn på Imperial Hotel när han inte har något annat att göra.

Alla diplomater blir uttråkade i Tokyo. Jag har varit på polska ambassaden flera gånger för att hämta era brev och även för att fråga om mitt pass. Damen på som jobbar på ambassaden är mycket vänlig och talar utmärkt franska (hon har tillbringat fem år i Paris). Hon har varit mycket hjälpsam mot mig och jag förde henne choklad som tack för att hon skickade mina brev vidare till Shanghai. Kashuki och jag kom också att tänka på att vi som polska medborgare skulle kunna återvända till Europa via Sibirien. Det skulle vara snabbare, bekvämare och billigare. Men den ryske ambassadören vägrade att ge oss visum, utan tvekan för att Shaljapin var med oss.

Jag har nu varit i Tokyo i en vecka. Vädret har varit bra hela tiden och det har varit varmt och skönt här, 20-22°, som sommar i H-fors. Alla rör sig ute utan paltåer.

Förra veckan gick jag på bio för skojs skull och såg en sång- och musikfilm. Den utmärkta artisten Lily Pons, som har en charmig röst, sjöng Lakmés koloraturaria mycket ljuvligt (ganska ovanligt med tanke på hur svår den är). Den andra filmen som visades var en ganska intressant amerikansk film (en kärlekshistoria). Här varar en visning i ett streck i tre timmar och man behöver bara betala 50 sen för det. Visningen börjar kl. 18.30 på kvällen och slutar ca kl. 22.00.

I dag fick jag pappas brev nr 6, men jag har ännu inte fått breven nr 4 och 5. Brevet var synnerligen intressant. Tack så mycket för nyheterna, t.ex. att Edith von Bonsdorf dansar? Har Van der Pals haft någon tur? Ja, säkerligen, som alltid!

Jag har varit på många konserter, vilket har gett mig mycket njutning. Jag har hört den berömde cellisten Feuermann uppträda med Tokyos symfoniorkester under ledning av markis Konnoe. Han spelade Saint-Saëns konsert på ett utmärkt sätt och orkestern framförde ouvertyren till Meistersinger ganska bra. Det var märkligt att se en orkester med enbart japanska musiker. Violinisterna är naturligtvis inte särskilt skickliga, förutom konsertmästaren, som var jude (Radkevitz). Jag har också hört Lilly Kraus och Goldburg framföra sonater.

Jag saknar dock att lyssna på radio. De japanska radiostationerna är helt enkelt omöjliga att lyssna på. Även om de  sändningarna från Amerika hörs ganska bra här, måste man lyssna på dem från kl. 01.00 till kl. 10.00 (fantastisk jazz, Paul Whiteman varje söndagsmorgon mellan kl. 07.00 och kl. 10.00).

Här kom alla våra nyheter härifrån. Jag slutar för i dag. Jag skriver ännu och berättar hur det gick med de tre sista konserterna.

Och nu farväl, kära pappa, Dida och Loucia. Ha det bra och gläds redan åt vår återförening lika mycket som jag gör det.

Varma hälsningar, er son och bror.
Georges

Jag ser fram emot att höra från er i Port-Said och Paris på Kashuks adress. Ge Misha en kram.

14.5.1936

Min älskade lillasyster, mår vål och är glad att nu börjar denna långa och tröttsamma resa hemåt. Igår uppträdde jag för den sista gången med storsångaren i Tokyo. Det var en lyckad och ovationsrik konsert. Shaliapin sjöng underbart bland annat Boris Godunoff's Död. Jag spelade solo med mycket framgång också. Allt är bra som slutar bra och nu snart träffas vi alla - den 2 juli.

Adjö och puss från G.

14.05.1936

Kära pappa!

Igår hade jag turnéns sista konsert i Tokyo, och nu är jag i Kobe på väg till Marseille. Fed. Iv. och Michel åkte till San Francisco idag. Jag skickar ett brev från Shanghai där jag berättar om allt som hänt den senaste tiden i detalj. Ni kommer att få det den 5:e eller 6:e juni. Tack för era brev nr 6 och 9. Jag har inte fått numrorna 4, 5, 7 och 8!

Med varma tankar
Georges

Text av Laila Tarpila

Översättning av breven från franska: Soili Vihavainen.
Ryska avsnitt (kursiv stil) av Laura Tarpila & Laila Tarpila.
Svensk översättning: Christian de Godzinsky