Neljän pojan kesäkiertue 1939: Malmstén, Vesterinen, Katajavuori ja Godzinsky

Neljä poikaa kiertämässä Karjalaa, Savoa ja Hämettä touko-kesäkuussa 1939. Vasemmalta tunnistamaton autonkuljettaja, 33-vuotias Eino Katajavuori, 24-vuotias George de Godzinsky, 32-vuotias Viljo Vesterinen, kiertueen järjestäjä 38-vuotias Martti Jäppilä ja 36-vuotias Georg Malmstén. Godzinskyn perhearkisto

På svenska

Menestyksekästä kapellimestaridebyyttiä Viipurissa 26. helmikuuta 1939 seurasi paluu arkeen. Maaliskuun 1. päivänä George de Godzinsky istui jälleen pianon ääressä säestämässä, kun emigrantit Jacob Joffe ja Boris Levitzky esiintyivät Balderin salissa. Svenska Pressenin arvostelijan Nils-Eric Ringbomin mielestä laulajat eivät olisi voineet saada parempaa säestäjää. Tarvitsi tuskin mainita, että George hoiti tehtävänsä briljantisti.


LIVADY TANSSITTAA LOHJALLA

Kolme päivää myöhemmin, 4. maaliskuuta George matkusti Livadyn poikien kanssa Lohjalle hyväntekeväisyystanssiaisiin. Ennakkomainokset lupasivat, että Godzinsky oli tulossa Helsingistä kuuluisan orkesterinsa kanssa, ja että Harjulassa saisi tanssia aina kello kolmeen yöllä. Tuberkuloosirahaston hyväksi järjestettävät tanssiaiset olivat paikkakunnalla sesongin kohokohta, jonka eteen rouvasväenyhdistys oli paiskinut töitä kaksi kuukautta.

Livadyn poikia alakulmasta. Toinen oikealta on saksofonisti Aku Wittenberg, mutta keitä ovat muut? George lausui Vecko-Spiegelin haastattelussa keväällä 1944: "Sen jälkeen, kun orkesterini Livady lakkautettiin vuonna 1939, en enää koskaan esiintynyt julkisesti tanssitapahtumissa, vaan pitäydyin radiossa ja konserteissa." Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

Pari päivää tanssiaisten jälkeen Länsi-Uusimaa -lehden nimimerkki Tanssivieras palasi “talvikauden tapaukseen”: “Oikea Das Grüne Fest kirjaimellisesti katsoen. Laakeripuita, kukkia, köynnösaiheisia somisteluja, värivaloja… Naisten enemmän taikka vähemmän décolleté-iltapukujen ihastuttavaa värisinfoniaa, herrojen musta-valkeat juhlapuvut, säihkyviä silmiä, hilpeätä seurustelua… ja kaiken taustana Georg de Godzinskyn orkesterin Livadyn kiehtova musiikki.”

Balalaikka- ja jazz-orkesteri Livady oli Georgelle monella tapaa tärkeä. Hän tapasi Livadyssa kavereitaan, taitavia emigranttimuusikoita ja pääsi heidän kanssaan kokeilemaan musiikillisia ideoitaan. Godzinskyn perhearkisto.

Edessä Livadyn Ivan Putilin. Vaan kuka on hattupää hänen takanaan? Godzinskyn perhearkisto.

Livadyn poikia keikkapaikalla. Keskellä Ivan Putilin, entä muut? Godzinskyn perhearkisto.

“Osataan täälläkin olla miellyttävän herttaisia, kohteliaita, säkenöiviä, jopa loistaviakin, kunhan vain saadaan ihmiset arkisesta suojakotelostaan esiin. Ja viime lauantai-iltana sellaiset kotelot kirposivat. Illan tunnelma tempasi mukaansa jäykimmänkin, sulatti jäykkyyden, siivitti seurustelun. Jokaisella lähes pariin sataan nousevasta yleisöjoukosta näkyi olevan paras minänsä mukana ja niin ollen ilta yksi parhaimpia”, Tanssivieras hehkutti.

Se, että George ja Livady esiintyivät juhlissa oli Lucy van der Palsin, Lohjan Laakspohjan kartanon omistajan Maxmilian van der Palsin tyttären ansiota. Maximilian oli Georgen äidinisän, tehtailija Maximilian Othmar Neuschellerin liikekumppanin Hendrik van der Palsin poika.

Lucy oli tanssijatar ja esiintyi itsekin ohjelmassa. “Illan kuluessa viehättävä neiti Lucy van der Pals viehättävine ystävineen esittivät siron menuetin, nykyaikaisen uutuustanssin Lampeth Walkin, valssin y.m. Esityksissä oli charmia ja nuoruuden rytmiä, joten vaikutus katsojiin oli välitön ja ihastusta synnyttävä. Myöskin vieraili juhlasalissa kuuluisa sirkus-signora opetettuine hevosineen kohottaen näytöksellään hilpeyden huippuunsa. Silloin tällöin kohosi jostakin salin osasta ilmoille reipas laulu, johon eri puolilla yhdyttiin.”

Harjulan ravintola oli koristeltu muistuttamaan vanhan iloisen Wienin puutarharavintoloita. “Ravintolan hyvät hengettäret tarjoilivat virvokkeita, voileipiä, nakkimakkaroita y.m. herkkuja, joten fyysillinen hyvinvointikaan ei myöskään aamutunneille jatkuneesta juhlimisesta kärsinyt. Kaikin puolin ilta oli onnistunut ja virkistävä ja hyvään tarkoitukseen - kauppalan ja kunnan tuberkuloosirahastoihin - kertyi taas sievoiset summat niiden auttamiseksi, joille keuhkotauti aiheuttaa kärsimyksiä”, Tanssivieras kiitteli.

Livadyn poikia keikkamatkalla. Autonkuljettajan vieressä Ivan Putilin. Kuka takapenkillä? Godzinskyn perhearkisto.

Kaksi päivää tanssiaisten jälkeen, 6. maaliskuuta George oli Riihimäen Kansallisseuran vuosikokouksen illanvietossa Rautatieläisten talolla “viehättämässä yleisöä harmonikan soitolla”. Maaliskuun 17. päivänä hän säesti Konservatoriolla tenori Bror-Erik Lybeckin ensikonserttia ja 2. huhtikuuta laulajattaria Margit Nordlundia ja Greta Fougstedtia. Bakussa syntynyt juutalainen Greta o.s. Blumenthal, oli Georgen ystävän, kapellimestari Nils-Eric Fougstedtin nuorikko.

GEORGE SUOMI-FILMIN SUURELOKUVAN KAPELLIMESTARINA

Tuottaja Erik Blombergin tilaama Georgen ensimmäisen elokuvamusiikki Nyrki Tapiovaaran ohjaamaan jännityselokuvaan Varastettu kuolema oli saanut ensi-iltansa syyskuussa 1938. George oli näyttänyt kyntensä taitavana elokuvamusiikin säveltäjänä heti ensimmäisessä elokuvassaan. Varastetun kuoleman jälkeen Blomberg tilasi Georgelta musiikit Eloseppo-yhtiönsä uusiin elokuviin, farsseihin Kaksi Vihtoria, Herrat ovat herkkäuskoisia ja Herra Lahtinen lähtee lipettiin, jotka saivat kaikki ensi-iltansa vuonna 1939. Näissä elokuvissa George todisti hallitsevansa musiikin lajit vakavasta kevyeen, minkä lisäksi hän sovitti, kirjoitti stemmat orkesterille ja toimi äänityksissä kapellimestarina.

Risto Orkon Suomi-Filmille ohjaama ja yhdessä Ilmari Unhon kanssa käsikirjoittama suurelokuva Aktivistit sijoittuu vuosiin 1916-1917. Rakastavaiset senaattorin tytär Marja Niskanen ja luutnantti Yrjö Jakola onnistuvat saamaan takaisin santarmieversti Vasiljeville päätyneen listan suomalaisista aktivisteista. Marjaa himoitseva Vasiljev ja Yrjöön rakastunut, mustasukkainen kenraali Danilovin tytär Katjushka hautovat kostoa. Aktivistit / Elonet.

Uusi säveltäjänimi Godzinsky pantiin merkille Suomi-Filmissä. Kun Risto Orkon ohjaama suurelokuva Aktivistit sai ensi-iltansa 9. huhtikuuta, musiikin oli säveltänyt Orkon luottosäveltäjä Pekka Attinen ja kapellimestarina toimi George de Godzinsky. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun George oli mukana Suomi-Filmin tuotannossa. Aktivistien jälkeen Orko tilasi Georgelta musiikin romanttiseen komediaan Kyökin puolella, jonka kuvaukset oli määrä aloittaa seuraavana syksynä.

ELOKUVASÄVELTÄJÄ PEKKA ATTINEN

Ennen Aktivisteja Pekka Attinen oli säveltänyt musiikit Orkon elokuviin VMV6 1936, Ja alla oli tulinen järvi 1937 ja Jääkärin morsian 1938. Kaikkiaan Attinen sävelsi uransa aikana musiikin kahdeksaan pitkään kotimaiseen elokuvaan. Kuka oli tämä salanimeltä kuulostava Pekka Attinen?

Aktivistien venäläisessä juhlassa tanssitaan. Elokuvan koreografiasta vastasi Alexander Saxelin ja tanssiesityksistä Suomalaisen Oopperan baletti. Aktivistit / Elonet.

Pekka Attinen oli syntynyt kauppiasperheeseen Viipurissa 1885. Attinen oli hänen karjalaisen perheensä alkuperäinen vanha sukunimi, mutta kun Pekan isä Vasili Attinen rekisteröitiin virallisesti, hänestä tehtiin Akimov ja hänen pojastaan Pjotr Vasiljevitsh Akimov. Pjotr kävi Viipurissa venäjänkielistä reaalikoulua ja opiskeli musiikkia Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestarin Armas Järnefeltin ja Kirkkomusiikkiopiston johtajan Emil Sivorin johdolla.

Viipurista Akimov siirtyi Pietariin metsätieteelliseen korkeakouluun ja sieltä edelleen Saksan Mecklenburgiin, missä hän opiskeli tekniikkaa. Toimittuaan jonkin aikaa insinöörinä Westfalenissa Akimov palasi Pietariin, missä jatkoi opintojaan elektroteknillisessä korkeakoulussa.

Pietariin palattuaan Akimov kävi näyttämässä sävellyksiään keisarillisen konservatorion johtajalle Aleksandr Glazunoville, jonka suosituksesta hän ryhtyi opiskelemaan musiikkia päätoimisesti. Akimov valmistui konservatoriosta korkein arvosanoin 1915, minkä jälkeen hän toimi sävellyksen ja teorian opettajana Pietarin, Harkovan ja Krasnodarin konservatorioissa. Vuonna 1923 Akimov palasi opettajaksi Petrogradin konservatorioon.

Kun ilmapiiri Neuvostoliitossa 1920-luvun lopulla alkoi kiristyä, ja Akimovin ystävä Glazunov emigroitui Pariisiin 1928, myös Akimov päätti lähteä maasta. Hän palasi Suomeen ja synnyinkaupunkiinsa Viipuriin. Syksyllä 1929 hän aloitti soinnutuksen ja sävellyksen opettajana Boris Sirobin johtamassa Viipurin Musiikkiopistossa. Akimovilla oli Viipurissa oma sävellysluokka, ja hänen oppilaisiinsa kuului muun muassa Lydia Gubtshenko, jonka 6-osainen messu esitettiin Viipurin roomalaiskatolisessa kirkossa jouluaattona 1936.

Neuvostoliitosta muuttanut Akimov kohtasi Suomessa epäluuloja ja vaikeuksia. Vuonna 1937 hän muutti Viipurista Helsinkiin, missä ansaitsi niukan toimeentulonsa ortodoksisen pappisseminaarin musiikinopettajana, sävellyksen opettajana, ravintolamuusikkona ja elokuvasäveltäjänä. On mahdollista, että Akimov ja George olivat tutustuneet toisiinsa Viipurin Musiikkiopiston käytävillä, ja on myös mahdollista, että oli Akimovin ehdotus kysyä Georgea Aktivistien kapellimestariksi.

Nuori aktivisti Heikki (Rauli Tuomi), aktivistijohtaja Jussi Virta (Kullervo Kalske) ja aktivisti Jallu (Pentti Saares). Aktivistit / Elonet.

Aktivistien jälkeen myös Suomen Filmiteollisuus alkoi käyttää Pekka Attista; 1941 hän sävelsi musiikin Toivo Särkän ohjaamaan elokuvaan Kaivopuiston kaunis Regina ja 1942 Hannu Lemisen ohjaamaan elokuvaan Puck. Fenno-Filmin ohjaajat Theodor Luts ja Erkki Uotila tilasivat Attiselta musiikit yhteisiin elokuviinsa Varjoja Kannaksella 1943 ja Salainen ase 1943.

BRUNO LAAKKO KAAPPAA VALLAN DALLAPÉSSA

Elokuussa 1938 tanssiorkesteri Dallapén riveihin oli liittynyt amerikansuomalainen saksofonisti, klarinetisti ja oboisti Bruno Laakko. Taitava nuori muusikko oli tullut isiensä kotimaahan tapaamaan sukulaisiaan. Laakko opiskeli päivät Helsingin Konservatoriossa Aarre Merikannon sävellysoppilaana ja soitti illat Dallapéssa.

Laakko oli tuonut mukanaan Suomeen matkalaukullisen swing-sovituksia. Syksyn jälkeen amerikansuomalainen oli sitä mieltä, että Dallapén musiikillista linjaa oli muutettava modernimpaan suuntaan. Swing-miehet orkesterissa asettuivat Laakon kannalle, mutta esimerkiksi taloustoimistossa levytys- ja kustannustoimintaa pyörittävä orkesterin perustaja Martti Jäppilä ei. Kun Laakko ehdotti, että Dallapé voisi levyttää Irving Berlinin kappaleen Alexander’s Ragtime Band, jota oli soitettu keikoilla suurella menestyksellä, Jäppilä torjui idean “liian amerikkalaisena”.

Amerikansuomalainen Bruno Laakko liittyi Dallapéhen elokuussa 1938. Ensimmäisen syksyn jälkeen Laakko tykkäsi, että orkesterin linja kaipasi modernisointia. Wikipedia.

Kun orkesteri äänesti uudesta kapellimestarista, Jäppilän yllätykseksi swing-miesten kannattama Laakko voitti ja lähti kehittämään Dallapéta jazz-orkesterin suuntaan. Vaikka jazz ei 1930-luvun Suomessa kannattanut kaupallisesti, muusikkopiireissä sitä arvostettiin, ja helsinkiläiset ammattimuusikot kerääntyivät kuuntelemaan, kun Laakon luotsaama Dallapé esiintyi.

Laakon uusi jazz-linja syrjäytti Dallapén suuret nimet, harmonikkavirtuoosi Viljo Vesterisen ja ksylofonisti Eino Katajavuoren. Vesterinen - harmonikansoiton kolminkertainen Pohjoismaiden mestari vuosilta 1934, 1936 ja 1938 - ja Katajavuori tekivät omat johtopäätöksensä ja lähtivät orkesterista.

Kahvitauko Neljän pojan kiertueella touko-kesäkuussa 1939. Vasemmalta autonkuljettaja, Viljo Vesterinen ja Eino Katajavuori. Godzinskyn perhearkisto.

DALLAPÉN NELJÄ MESTARIA

Toisin kuin edelliskesinä, Dallapé ei lähtenyt enää kesällä 1939 kiertämään Suomea. Kun Vesterinen ja Katajavuori olivat nyt vapaita taiteilijoita, Martti Jäppilä päätti hyödyntää hyviä suhteitaan maakuntiin. Muusikkoystävänsä Eino Partasen ehdotuksesta Jäppilä innostui järjestämään neljän mestarin kiertueen. Partanen oli ensimmäisiä ammattimaisia kevyen musiikin konserttijärjestäjiä ja oli hänen ideansa rakentaa Suomen kiertue tunnettujen muusikoiden ympärille. Vesterisen ja Katajavuoren lisäksi mukaan värvättiin maan tunnetuin viihdelaulaja Georg Malmstén ja pianisti, harmonikansoittaja George de Godzinsky.

Suomalaisen kevyen musiikin kirkkaimmat tähdet, Jori ja Vili olivat kuuluneet Georgen ystäviin Berliinin levytyksistä, elokuusta 1936 alkaen. Vili ja George olivat keskenään suorastaan sielunkumppanit. George oli vain 24-vuotias, kun hänet valittiin mukaan suomalaisen kevyen musiikin mestareihin. "Se oli sen ajan huippukiertue", Godzinsky myhäili myöhemmin. "Kävimme Terijoella ja Sortavalassa asti ja kaikkialla meidät otettiin lämpimästi vastaan." 

Kiertueella oli hyvät edellytykset menestyä myös taloudellisesti. Neljälle esiintyjälle jäi lipputuloista enemmän jaettavaa kuin 12-miehiselle Dallapélle.

Emännälle kiitos! Neljä poikaa jatkaa kiertuettaan touko-kesäkuussa 1939. Vasemmalta autonkuljettaja, Georg Malmstén, tuntematon emäntä, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori ja Martti Jäppilä. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

KESÄKIERTUEEN VARASLÄHTÖ LAPPEENRANNASSA

Mestarien kiertueen oli määrä käynnistyä toukokuun alussa, mutta jo 31. maaliskuuta nelikko antoi Lappeenrannan VPK-talolla solistikonsertin. Perinteinen ohjelma sisälsi merimiesvalsseja, romansseja ja schlagereita. Syy siihen, että varaslähtö tapahtui juuri Lappeenrannassa, oli lappeenrantalainen Eino Partanen, joka oli avaamassa kaupunkiin ystävänsä Vili Vesterisen kanssa musiikkikauppaa.

Ilmoitus Etelä-Savo -lehdessä 31. maaliskuuta 1939. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Kun Malmstén, Vesterinen ja Godzinsky tulivat Lappeenrannan linja-autoasemalle, George pysähtyi kuin naulittuna tuijottamaan erästä neitosta vastaanottajien joukossa. Hän ei kertakaikkiaan saanut silmiään irti tummatukkaisesta tytöstä, joka oli kuin ilmetty Lidia. George oli kohdannut elämänsä suuren rakkauden Lidian Šaljapinin Kaukoidän kiertueella Harbinissa keväällä 1936.

 

Georgen suuri rakkaus ukrainalainen Lidia Harbinissa keväällä 1936. Godzinskyn perhearkisto.

 

Lappeenrantalainen Anna-Liisa Autio muistutti hätkähdyttävästi Georgen Harbinissa tapaamaa ukrainalaista Lidiaa. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

 

George ei voinut olla menemättä juttelemaan tummatukan kanssa. Kävi ilmi, että hän oli 17-vuotias Anna-Liisa Autio, kenkäkaupan myyjätär, joka oli tullut linja-autoasemalle tuttavaansa vastaan.

Malmsténin, Vesterisen ja Godzinskyn konsertti Lappeenrannan VPK-talossa 31. maaliskuuta 1939 oli menestys. Godzinskyn perhearkisto.

George ja Anna-Liisa tapasivat uudestaan 17. toukokuuta, kun neljän pojan kiertue tuli jälleen Lappeenrantaan esiintymään.

Kiertueella oli hetki aikaa nauttia kevätauringon lämmöstä. Vasemmalta Eino Katajavuori, Martti Jäppilä, Viljo Vesterinen, autonkuljettaja ja Georg Malmstén. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

NELJÄN POJAN KEVÄTKESÄN KIERTUE 1939

Huhtikuussa George avusti vielä Helsingissä tanssinäytöksissä. Toisena pääsiäispäivänä 10. huhtikuuta hän oli säestämässä Konservatoriolla Elisabeth Apostolin balettikoulun lastentanssinäytäntöä ja 17. huhtikuuta hän toimi kapellimestarina Suomen Tanssitaiteilijain Liiton tanssinäytöksessä Kansallisteatterissa.

Kaksi päivää myöhemmin, 19. huhtikuuta klo 20.30 radiossa lähetettiin kevätkabaretti Kun luoksemme leikkien taas kevät käy, jossa Georgen lisäksi esiintyivät schlager- ja operettilaulaja Annikki Arni, pakinoitsija Olli, Georg Malmstén, lauluyhtye Anna Bella, Harry Bergström, Radio-orkesteri ja tanssiorkesteri sekä kuuluttaja Alexis af Enehjelm. - Tämä oli viimeinen kerta, kun George esiintyi yhdessä suositun radiopersoonan kanssa. Yleisradion ajanviete- ja selostusosaston päällikkö af Enehjelm kuoli sydänkohtaukseen 55-vuotiaana kolme kuukautta myöhemmin 19. heinäkuuta.

Seuraavana iltana 20. huhtikuuta klo 21.15 radiossa soi Georg Malmsténin, Viljo Vesterisen, Eino Katajavuoren ja George de Godzinskyn ajanvieteohjelma Neljän pojan puolituntinen. Radioesiintyminen oli hyvää mainosta nelikon kohta alkavalle kiertueelle, jolle Vesterinen oli keksinyt nimen Neljän pojan kiertue.

Pysähdys ylioppilasneitosen seurassa. Vasemmalta autonkuljettaja, Jori, Vili, tuntematon neitonen, Martti ja Eino. Godzinskyn perhearkisto.

Huhtikuun 23. päivänä George ehti käydä vielä Hyvinkäällä viihdyttämässä Kansallisseuran kevätjuhlassa. George otti kaikki keikat vastaan, jos ne vain mahtuivat hänen kalenteriinsa.

Neljän pojan kevätkesän kuukauden kiertue alkoi Turengin Kuumolasta 3. toukokuuta.

“Konserteissa Malmstén lauloi omia sävellyksiään, venäläisiä romansseja ja operettisävelmiä. Hän soitti myös kitaraa. Katajavuori käsitteli taiturillisesti ksylofoniaan ja Vili soitti bravuurinumeroitaan. Minä istuin joko pianon ääressä tai soitin harmonikkaa. Soitimme aina ensin pari tuntia viihdemusiikkia, sitten yleisö sai lopuksi tunnin tai puolitoista tanssia, eikä yleisö pettänyt meitä: sali oli yleensä täynnä”, Godzinsky muisteli kiertuetta vuosikymmeniä myöhemmin.

Martti Jäppilän sanomalehdille lähettämän tiedotteen mukaan "kiertueen ohjelma on niin kuin arvata saattaa, aito Dallapémainen, reipas, myöskin tunteellinen sekä vaihteleva kaikin puolin". Ilta alkoi yhteisellä alkusoitolla, jonka jälkeen Katajavuori lausui humoristiset tervehdysssanat. Seurasi Malmsténin esittämiä kansanlauluja, Vesterisen ja Godzinskyn harmonikkaduetto, valssiromanssi Mustat silmät, Katajavuoren ksylofoninumeroita ja Godzinskyn pianosooloja. Malmstén lauloi tunnetuimpia iskusäveliään kuten säveltämänsä tangon Muistelo ja humoristisen laulun Neekeriprinsessa. Vesterinen esitti Sarasaten Mustalaislauluja, Grossmanin Czardaksen sekä omista sävellyksistään Perhosleikkiä ja polkan Käki. Katajavuori esitti marimba-ksylofonilla Kiiltomatoidyllin, Chopinin cis-molli-valssin ja Ukko Nooa -parodian. George soitti pianolla Kreislerin Lemmen ilon, Michelsin Unkarilaisen fantasian sekä omina sovituksinaan sikermän wienervalssista Wienerwaldin tarinoita, Straussin valssin Kevään ääniä, kappaleita operetista Rose Marie ja elokuvasta Lumikki. Koko kvartetti esitti yhdessä masurkan operetista Vetoketju ja Vesterisen säveltämän suomalaisen polkan. Ohjelma jatkui väliajan jälkeen ja päättyi rytmikkääseen ja hauskaan loppumarssiin.

“Kun ensi kerran soitimme upouudet Heili Karjalasta ja Suurin onni, lyhyin onni, koko tanssiva lava lauloi orkesterimme mukana. Poika puristi neitoa varttaan vasten. Se oli terveen nuorison välitöntä onnea! Taidatkos tuon selvemmin sanoa!", Godzinsky on muistellut myöhemmin.

KARJALANKANNAKSELTA SAVON SYDÄMEEN JA HÄMEESEEN

Kesäkuun 1937 Lennokki-revyyn ja toukokuun 1938 Lucia Nifontovan tanssinäytäntöjen jälkeen George kiersi Suomea nyt kolmatta kertaa. Neljä poikaa matkusti autolla maata ristiin rastiin. Joka ilta esiinnyttiin uudella paikkakunnalla, milloin nuorisoseuratalolla, suojeluskuntatalolla, työväentalolla, milloin urheilusalissa, seurahuoneella tai kaupungintalolla.

Turengin jälkeen seuraavana päivänä 4.5. esiinnyttiin Riihimäen suojeluskunnantalolla, 5.5. Lahden Työväentalolla, 6.5. sekä Voikaan Seuratalolla että Kouvolan Seurahuoneella, 7.5. Kausalan suojeluskunnantalolla, 8.5. Myllykosken tehtaan seuratalolla, 9.5. Kuusankosken tehtaan seuratalolla, 10.5. Haminan Työväentalolla, 11.5. Lauritsalan Työväentalolla ja 12.5. Vuoksenniskan seuratalolla Imatralla.

 

Vuoksenniskan Seurojentalolla 12. toukokuuta 1939 konsertin eturivissä istui Benjami Vuokniemi rouvineen ja tyttärineen. Vuokniemi oli Tornator Oy:n tehdassoittokunnan ja Tainionkosken Suojeluskunnan soittokunnan kapellimestari. 15-vuotias Annikki katseli ihaillen lavalla taituroivaa Godzinskya. George huomasi tytön, hymyili ja tyttö hymyili takaisin. Tauolla Annikki seurasi silmät sädehtien, kun isä keskusteli Georgen kanssa. Godzinskyn lähdettyä hän huudahti: "Tuon jos saisin, niin pulloon laittaisin!" Annikki ei arvannut, että George kuuli hänen sanansa. Kun muutamaa vuotta myöhemmin nuoret tapasivat uudelleen, George kysyi: "Pannaanko minut nyt pulloon?" Niin alkoi Georgen ja 10 vuotta nuoremman Annikki Vuokniemen rakkaustarina. Godzinskyn perhearkisto.

 

Ilmoitus Karjalassa 11. toukokuuta 1939. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

 

Nelikko kyläilemässä tuttujen luona Imatralla. Vasemmalta autonkuljettaja, George, Vili, tuntematon rouva, Eino, Jori, tuntemattomat tyttö, rouva ja herra sekä Martti. Godzinskyn perhearkisto.

George ja tuntematon rouva Imatralla. Godzinskyn perhearkisto.

Tyylikästä väkeä Imatran Valtionhotellin portailla. Vasemmalta Eino, Jori, tunnistamaton rouva ja Vili. Godzinskyn perhearkisto.

Imatrankosken kuohut innostavat Viliä ja Einoa. Autonkuljettaja myhäilee vieressä. Godzinskyn perhearkisto.

Vili rentoutuu kuuntelemalla Imatrankosken kohinaa. Godzinskyn perhearkisto.

Einokin rentoutuu. Godzinskyn perhearkisto.

Eino ja Vili polkupyörineen Vuoksen ylittävällä sillalla. Taustalla Imatran voimalaitos. Godzinskyn perhearkisto.

Toukokuun 13. päivänä pidettiin Musiikki-ilta Jääsken nuorisoseuratalolla, 14.5. Kuorekosken nuorisoseuralla, 15.5. Viipurin voimailijoiden salissa ja 16.5. Kannaksella Perkjärvellä. Toukokuun 17. päivänä oltiin jälleen Lappeenrannassa, tällä kertaa Työväentalolla.

Lappeenrannasta jatkettiin 18.5. Terijoen Seurahuoneelle. Toukokuun 19. päivänä esiinnyttiin Käkisalmen VPK:n talolla, 20.5. Parikkalan Harjulinnassa, 21.5. Savonlinnan Seurahuoneella, 22.5. Sortavalan Seurahuoneen juhlasalissa, 23.5. Värtsilän Kansantalolla, 24.5. Joensuun kaupungintalolla ja 25.5. Varkauden Työväentalolla.

Vili, uhkarohkea Eino ja autonkuljettaja Kuopion Puijon tornin korkeuksissa. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

George, Vili ja Eino Puijon tornissa. Kameran takana autonkuljettaja, joka näyttää olleen epätietoinen, ottaako kuva muusikoista vai maisemasta. Godzinskyn perhearkisto.

Toukokuun 26. päivänä esiinnyttiin Kuopion suojeluskunnantalolla, 27.5. Rautalammin suojeluskunnantalolla, 29.5. Viitasaaren suojeluskunnantalolla, 30.5. Saarijärven Suojassa, 31.5. Jyväskylän Valtiontalossa, 1.6. Jämsänkosken tehtaan seuratalolla, 2.6. Mäntän Työväentalolla ja 3.6. Pälkäneen suojeluskunnantalolla.

GEORGE SÄVELTÄÄ KANSANTEATTERILLE LAULUNÄYTELMÄN LAVEA LUONNE

Teatterimaailma-lehti oli tiennyt kertoa jo tammikuun alussa uudesta laulunäytelmästä, “vieläpä hyvin hauskasta”, jonka oli kirjoittanut salanimi Y. Aava. Kappaleen nimi oli Lavea luonne, ja se tultaisiin esittämään Helsingin Kansanteatterissa maaliskuun puolivälissä. Lehti tiesi myös, että Lavea luonne sisälsi 20 musiikkinumeroa, jotka oli säveltänyt “nuori, hyvin lahjakas musiikkimies Georges de Godzinsky”.

Uuden laulunäytelmän kantaesitys ei tapahtunut vielä maaliskuussa, mutta 22. maaliskuuta Arvi Tikkala oli jälleen Kööpenhaminassa levyttämässä H.M.V. -Tanssiorkesterin kanssa ja äänitti neljä Georgen laulunäytelmään säveltämää schlageria; foxtrotin Liekö lempi synti, jenkan Lirusilmä Liisa Liperistä, valssin Ho-ho, ei murhetta meillä oo ja tangon Pyörre. Kaikkiin neljään sanat oli riimitellyt jälleen Ela eli Eine Laine. Näin laulunäytelmän käsikirjoittaja Y. Aava paljastui siis Eine Laineeksi.

Georgen ystävä, näyttelijä, operettitähti ja iskelmälaulaja Arvi Tikkala levytti maaliskuussa 1939 jo neljännen kerran Godzinskyn sävellyksiä. Wikipedia.

Helsingin Sanomat kirjoitti ennakkoon 10. toukokuuta lähestyvästä Kansanteatterin ensi-illasta: “Näytelmän aihe on otettu joistakin Itämeren maista, joissa maailmansodan jälkeiset sekasortoiset vuodet olivat luoneet maaperän kaikenkaltaiselle keinottelulle. Aiheen vakavuudesta huolimatta on tekijä kehystänyt näytelmänsä monikirjavaisten joukkojen ilonpidolla. Siellä esiintyvät balttilaisylioppilasnuoriso ylioppilaskuoroineen, mustalaisjoukkueet tansseineen ja venäläiset emigrantit lauluineen ja tansseineen. Näytelmän musiikin on säveltänyt tunnettu iskusävelmien tekijä George de Godzinsky.”

Kolminäytöksisen Lavean luonteen johti Ylioppilastalolla Väinö Rantanen, sillä George oli kiertueella Malmsténin ja kumppanien kanssa. Tanssit harjoitti Akseli Vuorisola, lavastuksen laati Lasse Forslund ja ohjauksesta huolehti Eine Laine. Pääosissa nähtiin Kalle Rouni, Malmi Vilppula, Leo Lähteenmäki, Kaarlo Kytö, Ossi Korhonen, Elsa Turakainen, Aino Lohikoski, Anni Hämäläinen ja Arttu Laakso.

Helsingin Kansanteatterin esittää komediaa 1930-luvun lopulla. Vasemmalta näyttelijät Hannes Häyrynen, Elsa Turakainen ja Eine Laine. Museovirasto.

LAVEA LUONNE SAA MURSKATUOMION

Jos Kansanteatterin poliittinen revyyoperetti Lennokki kaksi vuotta aikaisemmin oli ollut menestys, sai satiirinen Lavea luonne lehdissä murskatuomion.

Suomen Sosialidemokraatin A. S-o kuvasi arvostelussaan tapahtumia seuraavasti: “Lavea luonne oli kevyttä, hyvin kevyttä kevätohjelmistoa, jossa laulut ja kauniit värit olivat melkein ainoat mieltä kiinnostavat. Y. Aavan ja Georg de Godzinskyn säveltämä laulupila huvitteli erilaisilla kansainvälisillä tyypeillä, emigranteilla ja onnenonkijoilla, joilla on elämässään kyky pudota aina jaloilleen. Päähenkilönä oli Mikael Ballin, entinen tsaarin talouspäällikkö, joka jossakin Baltian maassa tuntee kansallisen nousun tuulahduksia ja taitavana tilannepoliitikkona kääntää purjeensa sen mukaisesti ruveten kansallisen koulun johtoon ja vetäen joukon ystäviäänkin samaan yritykseen. Hetken menestyksen jälkeen alennetaan hänet kuitenkin vahtimestarin virkaan, jonka hän ottaa vastaan suurella mielentyyneydellä ja sopeutumiskyvyllä. Mielentyyneys kestää vielä silloinkin, kun hänet tästäkin virasta juhlallisesti kannetaan ulos. Kuten huomaa, ei juonta laulupilailussa ole kuin siteeksi, eikä sekään varsin onnistunutta.”

Näyttämötaiteen aikakauslehti Naamio ei armoa antanut: “Lavea luonne oli sellainen juttu, että on armeliaampaa olla puhumatta siitä mitään kuin puhua pahaa vainajasta. Ensi-illassa harveni muutenkin vähälukuinen katsojajoukko näytös näytökseltä.”

Suomalainen ylioppilas -lehti oli yhtä tyly: “Kansanteatteri on Ylioppilastalolla ja Koitossa esittänyt pitkin kevättä asiallisissa puitteissa sekä kevyempää että vakavampaa ohjelmistoa. Niinpä tulikin Y. Aavan (salanimi) kirjoittama Lavea luonne surkeassa kehnoudessaan kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikkien surkeaksi pettymykseksi. Näytelmä kantaa houkuttelevaa laulunäytelmän mainesanaa, mutta on lauluineen päivineen pelkkää kirjavaa ja mahdollisimman huokeahintaista markkinailveilyä alusta loppuun. Juonta ei ole nimeksikään, ja senkin vähän käsittely tyrehtyy luvattoman avuttomaksi yritykseksi. Henkilökuvat ovat jotakin harvalukuista poikkeusta mukaanottamatta epäuskottavia ja keskeneräisiä. Kertakaikkiaan Lavea luonne lienee niitä kaikkein surullisimpia näytelmäyrityksiä, joita pääkaupungin teatterit ovat hairahtuneet ottamaan ohjelmistoonsa.”

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja sanoittaja Eine Laine 1930-luvulla. Laine käytti usein nimimerkkejä, iskelmien sanoittajana hän oli Ela tai A.Puhto, Lavean tien käsikirjoittajana Y.Aava. Elonet.

Uuden Suomen nimimerkki H. J-n. oli samoilla linjoilla: “Ohjelmalehtiseen kirjoittamastaan esittelystä päättäen tekijä näyttää tarkoittaneen tämän tuotteensa jonkinlaiseksi läpileikkaukseksi Itämerenmaiden kirjavista emigranttipiireistä, vieläpä pohjaltaan jossain määrin vakavaksikin vaikkakin hän huomauttaa, ettei tarkoitus ole ottaa asiaa vallan totisesti. Totta tosin on, että sen venäläisen Lavean luonteen kuvauksessa, johon tekijä on pyrkinyt, pohjapiirros pitää kutinsa, mutta hän ei ole kyennyt saamaan tästä värikkäästä aiheesta aikaan muuta kuin epäuskottavan, heikosti sommitellun ja räikeän kirjavan markkina-ilveilyn, joka tekee kuulijaan sitäkin ristiriitaisemman vaikutuksen, kun epätoivoisissa oloissa elävän emigranttiaineksen elämässä ei ole paljoakaan naurun aihetta. Näyttelijäin urheat ponnistukset yleisön huvittamiseksi hauskasti karrikoiduilla tyypeillä, koomillisilla tempuilla ja riehakkaalla hulinalla eivät voineet pelastaa iltaa.”

Ilta-Sanomat kiteytti: “Syntyi vain hämääntynyt epätietoisuus: mikä näytelmän tarkoituksena lopultakin on ja onko sillä mitään tarkoitusta.”

Miltä mahtoi kiittävään palautteeseen tottuneesta Georgesta tuntua Lavean luonteen murskakritiikki? Mitä hän tuumi emigranttina Y. Aavan emigrantteja pilkkaavasta tekstistä? Ei ole tietoa. Ehkä hän ei lukenut edes arvosteluja, sillä neljän pojan kiertue vei häntä vinhaa vauhtia pitkin Karjalaa.

Neljän pojan kiertue poseeraa Kauppahotellin edustalla Lahdessa toukokuun 6. päivänä. Vasemmalta Martti, Vili, Eino, Jori ja autonkuljettaja. Godzinskyn perhearkisto.

NELJÄ POIKAA LEVYTTÄÄ SAKSALAISELLA KOULULLA

Äänilevyjen tekeminen Suomessa oli edelleen kallista, mutta silti Helsingin Saksalaiselle koululle pystytettiin kesäkuun 14.-21. päivinä studio PSO-yhtiön äänityksiä varten. Dallapén lisäksi levyttämässä kävi kaksi studiokoonpanoa, Masan Harmonikkaorkesteri - eli Martti Jäppilän oma Dallapén soittajista kokoama yhtye - ja Odeon-solistiorkesteri.

Kesäkuun 14. päivänä Malmstén levytti Dallapén kanssa muun muassa toistaiseksi tuntemattoman säveltäjän Mikko Sirénin tyylikkään hitaan valssin Hetkinen onnea, jonka saksofonisoolon soitti Bruno Laakko. - Mikko Sirén oli yksi Georgen käyttämistä salanimistä. 

Odeon-orkesteri oli koottu neljän pojan kiertuekokoonpanon ympärille. Malmsténia, Vesteristä, Katajavuorta ja Godzinskya säestivät levytyksessä Eero Lindroosin ja Kauko Käyhkön rytmiryhmä ja viulisti Wolde Jussila - Georgen luottoviulisti, alkuperäiseltä venäläiseltä nimeltään Vladimir Ivanov - ja saksofonisti Pauli Impivaara.

Kesäkuun 21. päivänä kokoonpano levytti kuusi Georgen sovitusta; Gustav Peterin Vals Caprice, Charmettes'n valssi Rakkauskirje, Malmsténin valssi Nina, Yradierin tango La Paloma, Archibald Joycen valssi Syysunelma sekä Muistojen valssi. Viimeinen oli Georgen oma sävellys ja ensimmäinen, johon Kerttu Mustonen teki sanat. Malmstén lauloi ja Vesterinen soitti hanuriosuudet. “Viimeisenä neljän pojan kiertuekokoonpano levytti Godzinskyn hienon Muistojen valssin. Tätä venäläistyyppistä valssia voisi pitää melkein Vilin soolonumerona. Godzinsky oli sovittanut kappaleeseen lyhyen balalaikkasoolon, joka taisi olla 1930-luvulla ainoa balalaikan esiintyminen suomalaisen tanssiorkesterin soolosoittimena”, tutkija Marko Tikka on todennut.

Levytyksen jälkeen, juhannuspäivänä 24. kesäkuuta neljä poikaa matkasivat vielä esiintymään Kymin VPK:n Kokkojuhla-tanssiaisiin Tampsan lavalle.

George ja harmonikka Suomen kesässä. Godzinskyn perhearkisto.

Juhannuksen jälkeen nelikolle koitti parin kuukauden keikkatauko. Syyskuun alussa lähdettiin Kellokoskelta uudelleen tien päälle. Syyskiertue ulottui Kemiin saakka ja päättyi lokakuun alussa Tampereelle.

Myös His Master’s Voice -levymerkki teki Suomessa äänityksiä heinä-elokuun vaihteessa. Studiona toimi Vallilan Työväentalo, laulusolistina esiintyi Kullervo Hurttia, ja Jorin pikkuveli, Eugen Malmstén johti Rion tanssiorkesteria. Joukossa oli M. Mikon säveltämä polkka Suosittelen itseäni. George piiloutui jälleen salanimensä M. Mikko taakse - saiko Lavean luonteen täystyrmäys hänet varovaiseksi? Sanat olivat tavan mukaan Elan eli Eine Laineen kynästä ja sovittaja oli salanimi Esa Kivi eli kapellimestari Malmstén itse.

Lue seuraavaksi George Petserin venäläisillä laulu- ja soittojuhlilla 1939

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FYRA POJKARNAS SOMMARTURNÉ 1939: MALMSTEN, VESTERINEN, KATAJAVUORI OCH GODZINSKY

Fyra pojkar på turné i Karelen, Savolax och Tavastland i maj-juni 1939. Från vänster: den oidentifierade chauffören, 33-åriga Eino Katajavuori, 24-åriga George de Godzinsky, 32-åriga Viljo Vesterinen, 38-åriga Martti Jäppilä som organiserade resan och 36-åriga Georg Malmstén. Familjen Godzinskys arkiv.

Suomeksi

Efter en lyckad kapelmästartdebut i Viborg den 26 februari 1939 återgick man till vardagen. Den 1 mars satt George de Godzinsky åter vid pianot och ackompanjerade emigranterna Jacob Joffe och Boris Levitzky i Baldersalen. Nils-Eric Ringbom, recensent på Svenska Pressen, menade att sångarna inte kunde ha fått en bättre ackompanjatör. George skötte sitt uppdrag briljant, det behöver väl knappast sägas.

DANS MED LIVADY I LOJO

Tre dagar senare, den 4 mars, reste George med Livady-pojkarna till en välgörenhetsdans i Lojo. I förhandsannonserna hade man lovat att Godzinsky skulle komma från Helsingfors med sin berömda orkester och att dansen i Harjula skulle pågå till klockan tre på natten. Dansen, som var till förmån för Tuberkulosfonden, var säsongens höjdpunkt i staden och damföreningen hade arbetat hårt i två månader för att arrangera balkvällen.

Livady-pojkarna från nedan. Tvåa från höger är saxofonisten Aku Wittenberg, men vilka är de andra? I en intervju i tidningen Vecko-Spegeln våren 1944 sa George: ”Efter att min orkester Livady upplöstes 1939 uppträdde jag aldrig mer offentligt på danstillställningar, utan höll mig till radion och konserter. Bakom kameran, George. Familjen Godzinskys arkiv.

Ett par dagar efter dansen återvände Länsi-Uusimaa-tidningens pseudonym, Tanssivieras, till ”vintersäsongens evenemang”: ”En riktig Das Grüne Fest i ordets bokstavliga bemärkelse. En härlig symfoni av färger i kvinnornas mer eller mindre urringade aftonklänningar, herrarnas svartvita festkostymer, glittrande ögon, glatt umgänge... och allt till den fascinerande musiken från Georg de Godzinskys orkester Livady.”

Balalaika- och jazzorkestern Livady var viktig för George på många sätt. Det var där han träffade sina vänner, begåvade emigrerade musiker, och kunde experimentera med sina musikaliska idéer. Familjen Godzinskys arkiv.

I förgrunden Ivan Putilin från Livady. Men vems är hatthuvudet bakom honom? Familjen Godzinskys arkiv.

Livadys pojkar på en spelningsplats. Ivan Putilin i mitten, men vem är de andra?
Familjen Godzinskys arkiv.

“Nu kan vi vara behagligt gulliga, artiga, glittrande, till och med briljanta här också, så länge vi bara får folk att komma ut ur sina vardagliga skal. Och förra lördagskvällen knakade sådana kokonger. Kvällens atmosfär drog till sig även de mest stela, smälte stelheten, sporrade till socialt umgänge. Alla i den nästan tvåhundrahövdade publiken verkade ha sitt bästa jag med sig, vilket gjorde det till en av de bästa kvällarna någonsin”, berömde pseudonymen Tanssivieras.

Att George och Livady uppträdde på festen var tack vare Lucy van der Pals, dotter till Maxmilian van der Pals, ägare till godset Laakspohja i Lojo. Maximilian var son till Georges morfar, Hendrik van der Pals, som var affärspartner till fabriksägaren Maximilian Othmar Neuscheller.

Lucy var dansös och uppträdde själv i showen. "Under kvällen framförde den charmiga fröken Lucy van der Pals och hennes charmiga vänner en graciös menuett, den moderna nydansen Lampeth Walk, en vals, etc. Med charm och ungdomliga rytmer var effekten på publiken omedelbar och förtjusande. På besök i balsalen var också en berömd cirkusfru med sina dresserade hästar, som med sitt uppträdande höjde humöret till sin höjdpunkt. Då och då steg en livlig sång upp från en del av salen som stämdes in i av alla andra runtomkring.”

Harjulas restaurang var inredd så att den skulle likna trädgårdsrestaurangerna i det gamla glada Wien. "Restaurangens goda värdinnor serverade förfriskningar, smörgåsar, knackorv och andra delikatesser, så att det fysiska välbefinnandet inte blev lidande av festandet som pågick till långt in på småtimmarna. Allt som allt var det en lyckad och uppfriskande kväll och en annan god sak - handelns och kommunens tuberkulosfond - samlade in en ansenlig summa för att hjälpa dem som lider av lungsjukdom”, berömde Tanssivieras.

Livadys pojkar på sin rundtur. Ivan Putilin bredvid chauffören. Men vem sitter i baksätet?
Familjen Godzinskys arkiv.

Två dagar efter balen, den 6 mars, var George med på kvällsmottagningen på Riihimäki Nationalförenings årsmöte i järnvägsmännens hus ”och charmade publiken med sin dragspelsmusik”. Den 17 mars ackompanjerade han tenoren Bror-Erik Lybeck i dennes debutkonsert på Konservatoriet och den 2 april sångerskan Margit Nordlund och Greta Fougstedt. Greta var född Blumenthal, judinna och född i Baku, och nygift med Georges vän, dirigenten Nils-Eric Fougstedt.

GEORGE SOM DIRIGENT I SUOMI-FILMIS STORFILM

På beställning av producenten Erik Blomberg hade Georges första filmmusik till thrillerfilmen Den stulna döden , i regi av Nyrki Tapiovaara, haft premiär i september 1938. George hade visat sin talang som kompositör av filmmusik redan i sin första film. Efter Den stulna döden gav Blomberg George i uppdrag att skriva musiken till sitt Eloseppo-bolagets nya filmer,  Kaksi Vihtoria, Herrat ovat herkkäuskoisia och Herra Lahtinen lähtee lipettiin, som alla hade premiär 1939. I dessa filmer visade George att han behärskade musikaliska genrer från allvarliga till lätta, liksom att arrangera, skriva orkesterstämmor och fungera som dirigent vid inspelningar.

Aktivisterna, som regisserades av Risto Orko för Suomi-Film och skrevs tillsammans med Ilmari Unho, är en långfilm som utspelar sig 1916-1917, där den kärlekskranka senatorsdottern Marja Niskanen och löjtnant Yrjö Jakola lyckas få tag på en lista över finska aktivister som har hamnat i händerna på gendarmeversten Vasiljev. Vasiljev, som är ute efter Marja, samt den svartsjuka dottern till general Danilov, som är förälskad i Yrjö, planerar hämnd. Aktivisterna / Elonet.

Det nya kompositörsnamnet Godzinsky uppmärksammades vid Suomi-Filmi. När långfilmen Aktivisterna  i regi av Risto Orko, hade premiär den 9 april komponerades musiken av Orkos favoritkompositör Pekka Attinen men dirigerades av George de Godzinsky. Detta var första gången George var involverad i en Suomi-Filmi-produktion. Efter Aktivisterna gav Orko George i uppdrag att skriva musiken till den romantiska komedin Kyökin puolella, vars inspelning skulle inledas följande höst.

FILMKOMPOSITÖREN PEKKA ATTINEN

Före Aktivisterna hade Pekka Attinen komponerat musiken till Orkos filmer VMV6 1936, Ja alla oli tulinen järvi 1937 och Jääkärin morsian 1938. Sammanlagt komponerade Attinen musiken till åtta långa inhemska filmer under sin karriär. Vem var denne Pekka Attinen som lät som en pseudonym?

Det dansas under ryssarnas fest i filmen Aktivisterna. Alexander Saxelin stod för koreografin till filmen och danserna framfördes av Finska Operans balett. Aktivisterna / Elonet.

Pekka Attinen föddes i en köpmannafamilj i Viborg 1885. Attinen var det ursprungliga gamla efternamnet för hans karelska familj, men när Pekkas far Vasili Attinen blev officiellt registrerad blev han Akimov och hans son Pjotr Vasiljevitj Akimov. Pjotr gick i den ryskspråkiga realskolan i Viborg och studerade musik under ledning av Armas Järnefelt, dirigent för Viborgs musikvänners orkester, samt Emil Sivor, chef för  Kyrkomusikhögskolan.

Från Viborg flyttade Akimov till St Petersburg för att studera vid Forstvetenskapliga fakulteten  och därifrån till Mecklenburg i Tyskland, där han studerade till teknik. Efter att under en tid ha arbetat som ingenjör i Westfalen återvände Akimov till S:t Petersburg, där han fortsatte sina studier vid elektrotekniska högskolan.

Efter att ha återvänt till St. Petersburg gick Akimov för att visa sina kompositioner för chefen för det kejserliga konservatoriet, Aleksandr Glazunov, på vars rekommendation han började studera musik på heltid. Akimov tog examen från konservatoriet med högsta betyg 1915, varefter han undervisade i komposition och teori vid konservatorierna i S:t Petersburg, Charkov och Krasnodar. År 1923 återvände Akimov till Petrogradkonservatoriet som lärare.

När stämningen i Sovjetunionen började försämras i slutet av 1920-talet och Akimovs vän Glazunov emigrerade till Paris 1928, bestämde sig även Akimov för att lämna landet. Han återvände till Finland och sin födelsestad Viborg. Hösten 1929 började han undervisa i musik och komposition vid musikakademin i Viborg under ledning av Boris Sirob. Akimov hade sin egen kompositionsklass i Viborg och bland hans elever fanns Lydia Gubtshenko, vars 6-stämmiga mässa framfördes i Viborgs romersk-katolska kyrka på julaftonen 1936.

Efter att ha emigrerat från Sovjetunionen möttes Akimov av misstänksamhet och svårigheter i Finland. År 1937 flyttade han från Viborg till Helsingfors, där han försörjde sig som musiklärare vid ett ortodoxt prästseminarium, kompositionslärare, restaurangmusiker och filmkompositör. Det är möjligt att Akimov och George hade träffats i korridorerna på musikskolan i Viborg, och det är också möjligt att det var Akimovs förslag att be George att bli dirigent för filmen Aktivisterna.

Den unga aktivisten Heikki (Rauli Tuomi), aktivistledaren Jussi Virta (Kullervo Kalske) och aktivisten Jallu (Pentti Saares). Aktivisterna / Elonet.

Efter aktivisterna började även Suomen Filmiteollisuus att använda sig av Pekka Attinen; 1941 komponerade han musiken till filmen Kaivopuiston kaunis Regina  i regi av Toivo Särkä och 1942 till filmen Puck i regi av Hannu Leminen. Fenno-Films regissörer Theodor Luts och Erkki Uotila gav Attinen i uppdrag att skriva musiken till deras gemensamma filmer  Varjoja Kannaksella 1943 och Salainen ase 1943.

BRUNO LAAKKO KAPAR MAKTEN I DALLAPÉ

I augusti 1938 hade den amerikansk-finske saxofonisten, klarinettisten och oboisten Bruno Laakko anslutit sig till dansorkestern Dallapé. Den begåvade unge musikern hade kommit till sin fars hemland för att besöka sina släktingar. På dagarna studerade Laakko komposition för Aarre Merikanto vid Helsingfors konservatorium och på kvällarna spelade han i Dallapé.

Laakko hade tagit med sig en resväska full med swingarrangemang till Finland. Efter hösten ansåg den amerikanske finländaren att Dallapés musikaliska linje borde ändras i en modernare riktning. Swingmännen i orkestern samtyckte till Laakkos förslag, men det gjorde inte Martti Jäppilä, orkesterns grundare, som bl.a. skötte inspelnings- och förlagsverksamheten och ekonomin. När Laakko föreslog att Dallapé skulle spela in Irving Berlins  Alexander’s Ragtime Band, som hade spelats med stor framgång på konserter, avvisade Jäppilä idén som ”alltför amerikansk”.

Amerikafinnen Bruno Laakko anslöt sig till Dallapé i augusti 1938. Efter den första hösten ansåg Laakko att orkesterns linje behövde moderniseras. Wikipedia.

När orkestern röstade om en ny dirigent vann till Jäppiläs förvåning Laakko, som stöddes av swingmännen, och han började utveckla Dallapéé i riktning mot en jazzorkester. Även om jazzen inte var kommersiellt gångbar i 1930-talets Finland var den uppskattad i musikkretsar, och professionella musiker i Helsingfors flockades för att lyssna när Dallapé uppträdde under ledning av Laakko.

Laakkos nya jazzuppställning ersatte Dallapés stora namn, dragspelsvirtuosen Viljo Vesterinen och xylofonisten Eino Katajavuori. Vesterinen - trefaldig nordisk mästare i dragspel1934, 1936 och 1938 - och Katajavuori drog sina egna slutsatser och lämnade orkestern.

Kaffepaus under Fyra pojkars-turnén i maj-juni 1939. Från vänster chauffören, Viljo Vesterinen och Eino Katajavuori. Familjen Godzinskys arkiv.

DE FYRA MÄSTARNA FRÅN DALLAPÉ

Till skillnad från tidigare somrar gjorde Dallapé inte någon turné i Finland sommaren 1939. Eftersom Vesterinen och Katajavuori nu var fria konstnärer beslöt Martti Jäppilä att utnyttja sina goda relationer till landsorterna. På förslag av sin musikervän Eino Partanen inspirerades Jäppilä till att organisera en turné med fyra mästare. Partanen var en av de första professionella konsertarrangörerna inom underhållningsmusik och hans idé var att bygga upp en finländsk turné kring kända musiker. Förutom Vesterinen och Katajavuori rekryterades Georg Malmstén, landets mest kända underhållningssångare, samt pianisten och dragspelaren George de Godzinsky.

Jori och Vili, den finska underhållningsmusikens klarast lysande stjärnor, hade varit Georges vänner sedan inspelningarna i Berlin i augusti 1936. Vili och George var varandras själsfränder. George var bara 24 år när han valdes med i mästarserien av finsk lätt musik.

Turnén hade också goda förutsättningar att lyckas ekonomiskt. De fyra artisterna hade mer att dela på från biljettkassan än den 12 man starka Dallapé.

Tack till värdinnan! De fyra pojkarna fortsätter sin turné i maj-juni 1939. Från vänster: chauffören, Georg Malmstén, en okänd värdinna, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori och Martti Jäppilä. Bakom kameran George. Familjen Godzinskys arkiv..

SOMMARTURNÉNS TJUVSTART I VILLMANSTRAND

Mästarnas turné skulle ha inletts i början av maj, men den 31 mars gav kvartetten en solistkonsert i FBK-huset i Villmanstrand. På det traditionella programmet stod bland annat sjömansvalser, romanser och schlagers. Anledningen till den extra starten i Villmanstrand var att Eino Partanen, från Villmanstrand, höll på att öppna en musikaffär i staden tillsammans med sin vän Vili Vesterinen.

Annons i tidningen Etelä-Savo den 31 mars 1939. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

När Malmstén, Vesterinen, Katajavuori och Godzinsky anlände till busstationen i Villmanstrand stannade George som fastnaglad och stirrade på en viss ung dam bland mottagarna. Han kunde inte slita blicken från den mörkhåriga flickan, som liknade Lidia. George hade träffat sitt livs kärlek Lidia i Harbin, under rundresan med Shajlapin i Fjärran Östern i våren 1936.

Anna-Liisa Autio från Villmanstrand hade en slående likhet med den ukrainska Lidia som George hade träffat i Harbin. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

 

George kunde inte låta bli att gå och prata med den mörkhåriga damen. Det visade sig att hon var 17-åriga Anna-Liisa Autio, en försäljare i en skoaffär som hade kommit till busstationen för att möta en bekant.

George och Anna-Liisa träffades igen den 17 maj, när turnén med fyra pojkar kom till Villmanstrand för att uppträda än en gång.

Under turnén fanns de stunder att njuta av vårsolens värmande strålar. Från vänster Eino Katajavuori, Martti Jäppilä, Viljo Vesterinen, chauffören och Georg Malmstén. George bakom kameran. Familjen Godzinskys arkiv.

FYRA POJKARS VÅRSOMMARENS TURNÉ 1939

I april var George fortfarande med och assisterade vid dansuppvisningar i Helsingfors. På andra påskdagen, den 10 april, var han ackompanjatör vid en barndansföreställning på Konservatoriet med  Elisabeth Apostols balettskola och den 17 april var han dirigent vid en dansföreställning med Finlands danskonstnärsförbund på Nationalteatern.

Två dagar senare, den 19 april kl. 20.30, sände radion vårkabarén Lekfullt kommer våren till oss igen med George, schlager- och operettsångerskan Annikki Arni, kolumnisten Olli, Georg Malmstén, sånggruppen Anna Bella, Harry Bergström, Radioorkestern och en dansorkester samt programledaren Alexis af Enehjelm. - Detta var sista gången George uppträdde tillsammans med den populära radioprofilen. Alexis af Enehjelm, chef för Rundradions underhållnings- och kommentatorsavdelning, avled i en hjärtattack vid 55 års ålder tre månader senare, den 19 juli.

Följande kväll, den 20 april kl. 21.15, sändes Georg Malmsténs, Viljo Vesterinens, Eino Katajavuoris och George de Godzinskys underhållningsprogram En halv timme med fyra pojkar. Radioframträdandet gav god publicitet för kvartettens kommande turné, som Vesterinen hade döpt till Fyra pojkars turné.

Ett stopp i sällskap med en studentflicka. Från vänster chauffören, Jori, Vili, den okända unga damen, Martti och Eino. Familjen Godzinskys arkiv.

Den 23 april hann George  besöka ännu Hyvinge för att underhålla på Nationalföreningens vårfest. George accepterade alla spelningar, om han kunde rymma dem i sin kalender.

De fyra pojkarnas vår- och sommarturné inleddes i Kuumola, Turenki den 3 maj.

”På konserterna sjöng Malmstén sina egna kompositioner, ryska romanser och operettvisor. Han spelade också gitarr. Katajavuori var en mästare på xylofon och Vili spelade sina bravurnummer. Jag satt antingen vid pianot eller spelade dragspel. Vi spelade alltid ett par timmars lätt musik först, sedan fick publiken en timme eller en och en halv timmes dans på slutet, och publiken svek oss inte: salen var oftast fullsatt”, mindes Godzinsky decennier senare.

Enligt ett pressmeddelande som Martti Jäppilä skickat ut till tidningarna ”turnéprogrammet är, som man kan förvänta sig, i äkta Dallapé-stil, livligt, men också känslosamt och varierat på alla sätt”. Kvällen inleddes med en gemensam ouvertyr, följd av en humoristisk hälsning av Katajavuori. Därefter följde folkvisor av Malmstén, en dragspelsduett av Vesterinen och Godzinsky, en valsromansen Svarta ögon, xylofonnummer av Katajavuori och pianosolon av Godzinsky. Därefter sjöng Malmstén några av sina mest kända schlagerlåtar, bl.a. den av honom komponerade tangon Muistelo och den humoristiska sången Neekeriprinsessa. Vesterinen framförde Sarasates Zigeunerweisen, Grossmans Czardas och av sina egna kompositioner  Perhosleikkiä samt polkan Käki. Katajavuori framförde på marimba- xylofonen Lysmasksidyll, Chopins vals i cis-moll och Gubben Noak-parodin. George spelade på piano Kreislers Liebesfreud, Michels Ungersk fantasi och en potpurri med wienervalsen ”Wienervaldin tarinoita” , Strauss vals ”Kevään ääniä” , stycken ur operetten Rose Marie och musik från filmen Snövit, i egna arrangemang. Kvartetten framförde tillsammans en mazurka ur operetten Vetoketju och en finsk polka komponerad av Vesterinen. Programmet fortsatte efter pausen och avslutades med en rytmisk och rolig slutmarsch.

”När vi för första gången spelade de helt nya låtarna  Heili Karjalasta och Suurin onni, lyhyin onni, sjöng hela den dansande salen tillsammans med vår orkester. Pojkar klämde damer mot sin kropp. Det var den friska ungdomens omedelbara lycka! Jag undrar om man kan säga det tydligare!”, mindes Godzinsky senare.

FRÅN KARELSKA NÄSET TILL HJÄRTAT AV SAVOLAX OCH TAVASTLAND

Efter Lennokki-revyn i juni 1937 och Lucia Nifontovas dansföreställningar i maj 1938 turnerade George nu för tredje gången i Finland. De fyra pojkarna reste kors och tvärs genom landet med bil. Varje kväll uppträdde de på en ny plats, vare sig det var på en ungdomsklubb, i en gilleslokal, i ett arbetarhus, i en idrottshall, i ett klubbhus eller i ett stadshus.

Efter Turenki uppträdde de dagen därpå, den 4 maj, i Riihimäkis skyddskårshus, den 5 maj i Lahtis arbetarhus, den 6 maj i både Voikka föreningshus och Kouvola föreningshus, den 7 maj i Kausalas skyddskårshus, den 8 maj i Kausalas rådhus och den 7 maj i Kouvolas rådhus. 5.5 i Myllykoski-fabrikens klubbhus, 9.5 i Kuusankoski fabrikens klubbhus, 10.5 i Fredrikshamns arbetarnas hus, 11.5 i Lauritsala arbetarnas hus och 12.5 på Vuoksenniskas klubbhus i Imatra.

Kvartetten på besök hos vänner i Imatra. Från vänster: chauffören, George, Vili, en okänd dam, Eino, Jori, en okänd flicka, en dam och en herre samt Martti. Familjen Godzinskys arkiv.

George och en okänd dam i Imatra. Familjen Godzinskys arkiv.

Stilfulla människor på trappan till Imatra Statshotell. Från vänster Eino, Jori, den okända damen och Vili. Familjen Godzinskys arkiv.

Vili och Eino är upprymda över brusandet i Imatra fors. Chauffören småler bredvid dem. Familjen Godzinskys arkiv.

Vili kopplar av genom att lyssna till dånet från Imatra fors. Familjen Godzinskys arkiv.

Eino kopplar också av. Familjen Godzinskys arkiv.

Eino och Vili med sina cyklar på bron över floden Vuoksen. Imatras vattenkraftverk i bakgrunden. Familjen Godzinskys arkiv.

Den 13 maj ordnades en musikkväll i Jääski ungdomsklubbs hus, den 14 maj i Kuorekoski ungdomsklubb, den 15 maj i Viborgs gymnasters hall och den 16 maj i Kannas i Perkjärvi. Den 17 maj var de tillbaka i Villmanstrand, den här gången på Arbetarnas hus.

Från Villmanstrand fortsatte de till Terijokis Seurahuone den 18 maj. Den 19 maj uppträdde de i Kexholm FBK:s hus, den 20 maj på Harjulinna i Parikkala, den 21 maj på Savonlinna Seurahuone, den 22 maj i Sortavala Seurahuone festsal, den 23 maj i Värtsiläs Kansantalo, den 24 maj i Joensuu stadshus och den 25 maj i Varkaus Arbetarhus.

Vili, den dumdristiga Eino och chauffören uppe i Puijo-tornet i Kuopio. George bakom kameran. Familjen Godzinskys arkiv.

George, Vili och Eino i Puijo-tornet. Bakom kameran chauffören, som verkar ha varit osäker på om han skulle ta en bild av musikerna eller landskapet. Familjen Godzinskys arkiv.

Den 26 maj gavs föreställningar i Kuopios skyddskårshus, den 27 maj i Rautalampi skyddskårshus, den 29 maj i Viitasaari skyddskårshus, den 30 maj i Saarijärvis Suoja, den 31 maj i Jyväskylä statshus, den 1 juni på Jämsänkoski-fabrikens klubbhus, den 2 juni i Mänttä abertarhus och den 3 juni i Pälkänes Skyddskårs hus.

GEORGE KOMPONERAR SÅNGPJÄSEN LAVEA LUONNE FÖR FOLKTEATERN

Redan i början av januari hade tidningen Teatterimaailma meddelat att en ny sångpjäs, ”och en mycket rolig sådan”, hade skrivits av pseudonymen Y. Aava. Den hette Lavea luonne och skulle spelas på Helsingfors Folkteater i mitten av mars. Tidningen visste också att Lavea luonne innehöll 20 musiknummer som komponerats av ”den unge, mycket begåvade musikern Georges de Godzinsky”.

Premiären för det nya sångspelet ägde inte ännu rum i mars, men den 22 mars var Arvi Tikkala tillbaka i Köpenhamn för att spela in med H.M.V. Dansorkester och spelade in fyra schlagers som George komponerat för sångpjäsen; foxtroten Liekö lempi synti, jenkan Lirusilmä Liisa Liperistä, valsensin Ho-ho, ei murhetta meillä oo och tangon Pyörre. Texterna till alla fyra rimmades återigen av Ela, allstå Eine Laine. På det sättet avslöjades sångspelets manusförfattare Y. Aava att vara Eine Laine.

Georges vän, skådespelaren, operettstjärnan och schlagersångaren Arvi Tikkala spelade in Godzinskys kompositioner för fjärde gången i mars 1939. Wikipedia.

Helsingin Sanomat skrev inför den kommande premiären den 10 maj på Kansanteatteri: ”Pjäsens ämne är hämtat från några av Östersjöländerna, där de turbulenta åren efter världskriget hade skapat grogrund för allehanda spekulation. Trots ämnets allvar har författaren inramat sin pjäs med mångfärgade truppers munterhet. Här finns baltiska studentungdomar med sina studentkörer, zigenargrupper med sina danser och ryska emigranter med sina sånger och danser. Musiken till pjäsen är komponerad av George de Godzinsky, en välkänd kompositör av schlagermusik.”

Lavea luonne i tre akter dirigerades i Studenthuset av Väinö Rantanen, eftersom George var på turné med Malmstén och hans sällskap. Danserna repeterades in av Akseli Vuorisola, scenografin gjordes av Lasse Forslund och Eine Laine regisserade. Huvudrollerna spelades av Kalle Rouni, Malmi Vilppula, Leo Lähteenmäki, Kaarlo Kytö, Ossi Korhonen, Elsa Turakainen, Aino Lohikoski, Anni Hämäläinen och Arttu Laakso.

Helsingfors Folkteater framför komedi i slutet av 1930-talet. Från vänster: Hannes Häyrynen, Elsa Turakainen och Eine Laine. Museiverket.

LAVEA LUONNE FÅR SMÄLLKRITIK

Om Kansanteatteris politiska revyopera Lennokki två år tidigare hade varit en succé, fick den satiriska Lavea luonne en smäll i pressen.

I sin recension beskrev A. S-o från Finlands Socialdemokrat händelserna på följande sätt: ”Lavea luonne var ett lätt, mycket lätt vårprogram, där sånger och vackra färger var nästan det enda som intresserade sinnet. Y. Aava och Georg de Godzinsky roade med en mängd olika internationella typer, emigranter och lycksökare med förmågan att falla på sina fötter i livet. Huvudpersonen var Mikael Ballin, en tsarens före detta ekonomichef, som känner av det nationella uppsvingets vindar i ett av de baltiska länderna och som skicklig politiker vänder seglen rätt, blir rektor för en nationell skola och drar med sig ett antal av sina vänner i företaget. Efter en kort framgång degraderas han dock till vaktmästare, vilket han accepterar med stor lugn och anpassningsförmåga. Till och med när han under högtidliga former bärs ut från denna post finns hans livsmod kvar. Som ni ser finns det ingen intrig i sångspelet, annat än som ett bandage, och inte ett särskilt lyckat sådant heller.”

Teatertidskriften Naamio visade ingen nåd: ”Lavea Luonne var sådan att det är mer barmhärtigt att inte säga något om den än att tala illa om den avlidne. Redan första kvällen minskade den redan glesa publiken från akt till akt.”

Suomalainenyliopplias-tidningen var lika oförsonlig: ”Under hela våren har Folkteatern presenterat både lättare och allvarligare repertoarer i Studenthuset och i Koitto under ordnade former. Så Y. Aavas (pseudonym) Lavea luonnonne (Den breda karaktären), i all sin bedrövliga oduglighet, kom som en blixt från klar himmel till allas bedrövliga besvikelse. Pjäsen bär det attraktiva ryktet om en sångpjäs, men med sina sånger är den inget annat än varierad och billig marknadsunderhållning från början till slut. Det finns ingen intrig alls, och även den lilla handling som finns är reducerad till ett hjälplöst försök att få det hela att fungera. Med några få undantag är karaktärerna inte trovärdiga och oavslutade. Sammanfattningsvis är Lavea Luonne förmodligen ett av de sorgligaste pjäsförsök som teatrarna i huvudstaden har underlåtit sig att ta upp på sin repertoar.”

Skådespelerskan, regissören, manus- och textförfattaren Eine Laine på 1930-talet. Laine använde sig ofta av pseudonymer, Ela eller A. Puhto som textförfattare till schlagers, Y. Aava som manusförfattare till Lavea tie. Elonet.

Pseudonymen H.J-n. på Uusi Suomi var av samma åsikt: ”Att döma av inledningen i programbladet verkar författaren ha tänkt sig denna produkt som ett slags tvärsnitt av Östersjöländernas färgstarka emigrantkretsar, till och med i viss mån seriöst, även om han påpekar att han inte tänker ta saken på allvar. Det är sant att den ryska Lavea Luonne som författaren har eftersträvat är korrekt, men han har inte lyckats göra något annat av detta färgstarka ämne än ett osannolikt, dåligt sammansatt och färgstarkt marknadsskämt, som lämnar lyssnaren ännu mer splittrad när det inte finns mycket att skratta åt i en emigrants liv som lever under desperata förhållanden. Skådespelarnas tappra försök att roa publiken med lustigt karikerade karaktärer, komiska trick och uppsluppna upptåg kunde inte rädda kvällen.”

Ilta-Sanomat sammanfattade det hela: ”Det fanns bara en förvirrad osäkerhet: vad pjäsen handlar om och om den har något syfte.”

Hur måste George, som var van vid att få uppskattande feedback, ha känt sig inför den förkrossande kritiken av Lavea Luonne? Vad tänkte han som emigrant om Y. Aavas text som hånar emigranter? Det finns ingen information om det. Kanske läste han inte ens recensionerna, eftersom fyrapojkarsturnén förde honom i rask takt genom Karelen.

Fyrapojkarsturnén poserar framför ett Köpmannahuset i Lahtis den 6 maj. Från vänster Martti, Vili, Eino, Jori och chauffören. Familjen Godzinskys arkiv.

FYRA POJKAR SPELAR IN I TYSKA SKOLAN

Det var fortfarande dyrt att spela in skivor i Finland, men mellan den 14 och 21 juni inrättade firman PSO en studio i Tyska skolan i Helsingfors för inspelningar. Förutom Dallapé spelade även två studioensembler in, Masas Dragspelsorkseter - alltså Martti Jäppiläs egen ensemble med Dallapé-musiker - och Odeon solistorkestern.

Odeon-orkestern bildades kring en turnéensemble bestående av fyra pojkar. Malmstén, Vesterinen, Katajavuori och Godzinsky ackompanjerades under  inspelningen av rytmsektionen med Eero Lindroos och Kauko Käyhkö, violinisten Wolde Jussila - Georges förtrogne violinist, ursprungligen från Ryssland under namnet Vladimir Ivanov - och saxofonisten Pauli Impivaara.

Den 21 juni spelade ensemblen in sex Georges arrangemang; Gustav Peters Vals Caprice, Charmettes vals Rakkauskirje, Malmsténs vals Nina, Yradiers tango  La Paloma, Archibald Joyces vals Syysunelma samt Muistojen valssi. Den sistnämnda var Georges egen komposition och den första som Kerttu Mustonen skrev orden till. Malmstén sjöng och Vesterinen spelade dragspelpartierna. ”Till sist spelade fyra pojkarnas turnéensemble in Godzinskys underbara vals Muistojen Valssi. Denna vals i rysk stil kan nästan betraktas som Vilis solonummer. Godzinsky hade arrangerat ett kort balalajka-solo till låten, som troligen var det enda gången balalajkan användes som soloinstrument i en finsk dansorkester på 1930-talet”, har forskaren Marko Tikka konstaterat.

Efter inspelningen, på midsommardagen den 24 juni, reste de fyra pojkarna för att uppträda vid Kymi FBK:s Kokko-dasfest i danspaviljongen i Tamssa.

George och hans dragspel i den finska sommaren. Familjen Godzinskys arkiv.

Efter midsommaren tog kvartetten en paus från uppträdandet under ett par månader. I början av september gav de sig ut på vägarna igen från Kellokoski. Höstens turné sträckte sig ända till Kemi och avslutades i Tammerfors i början av oktober.

Skivmärket His Master's Voice spelade också in i Finland i månadsskiftet juli-augusti. Studion var i Vallgård Arbetarhus, Kullervo Hurttia var sångsolist och Joris yngre bror Eugen Malmstén ledde Rio Dansorkester. Bland låtarna fanns en polka komponerad av M. Mikko,  Suosittelen itseäni. George gömde sig återigen bakom sin pseudonym M. Mikko - hade den förkrossande kritiken av Lavea Luonne gjort honom försiktig? Texten var som vanligt skriven av Ela, eller Eine Laine, och arrangerad av pseudonymen Esa Kivi, alltså kapelmmästaren Malmstén själv.

Läs som nästa: George Petserin venäläisillä laulu- ja soittojuhlilla 1939

Text: Tiina-Maija Lehtonen
Svensk översättning: Christian de Godzinsky