Levytys- ja olympiamatka Berliiniin 1936

Berliinissä järjestettiin kesäolympialaiset elokuussa 1936. Yleisön joukossa istunut George de Godzinsky kertoi myöhemmin, ettei ymmärtänyt 22-vuotiaana politiikasta paljoakaan. "Ihmisiä oli paennut, mutta siitä ei puhuttu." Museovirasto.

På svenska

George de Godzinsky palasi Fjodor Šaljapinin yli kuuden kuukauden Kaukoidän kiertueelta Helsinkiin kesäkuun lopulla 1936. George kävi kotona vain kääntymässä. Kuukautta myöhemmin hän matkusti jo uudelleen ulkomaille, tällä kertaa Berliiniin levyttämään Georg Malmsténin kanssa. Samoihin aikoihin järjestettiin myös Berliinin olympialaiset.

Suomen 65-henkinen olympiajoukkue lähdössä Berliinin kesäolympialaisiin Helsingin Eteläsatamassa 26. heinäkuuta 1936. Museovirasto / Hugo Sundström.

Suomen joukkueen viimeinen vilkutus saattoväelle. Museovirasto / Hugo Sundström.

Helsingin Eteläsatama oli täynnä saattajia 26. heinäkuuta 1936. Museovirasto / Hugo Sundström.

GEORGE TUTUSTUU DALLAPÉN PORUKKAAN

Kaukoidän kiertueelta palannut, juuri 22 vuotta täyttänyt George avusti heinäkuussa jälleen isän François-orkesteria, jolla oli kesäksi kiinnitys ravintola Royalin terassille. Orkesterin ohjelmistoon kuului muun muassa Georgen sovitus uuden kotimaisen elokuvan suositusta foxtrotista Vaimoke.

Vaimoke oli Valentin Vaalan Hilja Valtosen samannimisen romaanin pohjalta Suomi-Filmille ohjaama romanttinen komedia. Elokuvan musiikin oli säveltänyt Harry Bergström, ja sen päärooleissa nähtiin suosikkipari Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Vaimokkeen ensi-ilta oli ollut 12. huhtikuuta, jolloin George oli poissa Suomesta.

“Muistan, kuinka soitimme Vaimoketta ravintolassa minun sovituksena. Jori Malmstén oli monta kertaa kuuntelemassa meitä siellä terassilla. Silloin ystävystyin Jorin ja Eugenin kanssa ja koko sen porukan, joka oli Dallapén ja Martti Jäppilän ympärillä.”

Dallapén manageri Martti Jäppilä ja Suomen tunnetuin iskelmälaulaja, säveltäjä ja kapellimestari Jori Malmstén ymmärsivät monipuolisen ja taitavan Šaljapin-pianistin arvon. Jo heinäkuun lopulla George matkusti Berliiniin avustamaan Malmsténia levytyksissä. Samalla hän sai tilaisuuden tutustua sellaiseen suomalaisen kevyen musiikin suureen nimeen kuin Viljo Vesterinen.

 

SISU-BUSSI VIE BERLIINIIN

Suomessa ei vielä 1930-luvun puolivälissä ollut riittävästi teknisiä edellytyksiä äänilevyjen tekemiseen, ja suomalaismuusikot, lähinnä solistit, joutuivat matkustamaan ulkomaille levyttämään. "Meillä oli gramofonilevytyksiä Saksassa siihen aikaan. Oli hyvin edullista suomalaisille levyfirmoille äänittää Saksassa”, Godzinsky on kertonut haastattelussa vuosikymmeniä myöhemmin. Berliinin lisäksi levyttämään mentiin Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Riikaan, Varsovaan ja Lontooseen.

Dallapén joulukortti vuodelta 1935. Eturivissä keskellä kapellimestari ja laulusolisti Georg Malmstén ja hänen vasemmalla puolellaan harmonikkavirtuoosi Vili Vesterinen. Oikeassa yläkulmassa orkesterin perustaja ja taloudenhoitaja Martti Jäppilä. Museovirasto.

Georg Malmsténin ja Dallapén kesän 1936 Suomen kiertue päättyi jo 26. heinäkuuta Mäntsälässä. Berliinissä järjestettiin elokuussa olympiakisat, ja Yleisradio aikoi radioida kisaselostuksia suorina lähetyksinä. Dallapén taloudenhoitaja, innokas urheilumies Martti Jäppilä ymmärsi hyvissä ajoin, että elokuussa orkesteri soittaisi tyhjille saleille, ihmiset istuisivat kotona radioittensa ääressä. Jäppilän itsensä teki mieli paikan päälle Berliiniin, joten hän keräsi Dallapén keikkabussiin muutamia orkesterin jäseniä ja tuttujaan. Sisu-bussi kuljetettiin s/s Ariadnella Tallinnaan, mistä alkoi ajo läpi Viron, Latvian, Liettuan, Königsbergin ja Puolan kohti Saksaa. 

 

Jäppilän ja kuljettaja Eemeli Kivekkään lisäksi kyydissä istuivat ainakin Viljo Vesterinen ja Paavo Raivonen, joilla molemmilla oli harmonikat mukanaan, pianisti Asser Fagerström, tuomari Yrjö Tornivuori, tullivirkailijat Sulo Luoma ja Uno Jokinen, Levytukun johtaja tukkukauppias N.E. Saarikko Lauri-poikansa kanssa, entinen maratoonari Albin Stenroos sekä viipurilaiset Joonas Akkanen ja N. Kulonen. Berliiniin matkustivat myös George ja isänsä Franciszek, mutta todennäköisesti he eivät körötelleet Sisulla, vaan kulkivat omia teitään samoin kuin laulusolisti Georg Malmstén, joka lähti Berliiniin ennen kaikkea levyttämään. Malmstén matkusti tuttua reittiään, laivalla Helsingistä Stettiniin ja sieltä junalla Berliiniin.

 

Dallapén Sisu-bussi taipaleella. Godzinskyn perhearkisto.

ISKELMÄTÄHTI GEORG MALMSTÈN

Berliinissä George pääsi toisen kerran elämässään Tokion jälkeen levytysstudioon. “Soitimme Berliinin radiotalossa, ja Otto Dobrindtin orkesteri oli säestämässä.” Levytykset tapahtuivat 4. ja 5. elokuuta. George soitti äänityksissä harmonikkaa, sillä tavoitteena oli tallentaa levyille erityinen suomalainen harmonikan sointi.

Georg Malmstén ja tsekkiläinen kapellimestari Otto Dobrindt olivat vanhoja tuttuja. Malmstén oli työskennellyt Dobrindtin ja tämän studio-orkesterin kanssa ensimmäisen kerran seitsemän vuotta aikaisemmin ensimmäisellä Berliinin äänitysmatkallaan toukokuussa 1929. Tuolloin Malmstén oli ollut vielä laivaston soittokunnan puhaltaja ja nuori perheenisä, joka opiskeli Helsingin Konservatoriossa Aino Acktén oopperaluokalla. Parlophon-levy-yhtiön agentti oli “löytänyt” Malmsténin juuri Acktén oopperaluokan kevätnäytteistä.

Georg Malmstén ja Mary Hannikainen Ilmari Hannikaisen laulunäytelmässä Talkootanssit Aino Acktén jäjestämillä Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 1930. Sibelius-museo.

Toisen kerran Malmstén oli ollut levyttämässä Berliinissä syyskuussa 1929. Tuolloin matkassa oli ollut mukana Parlophon-mieskvartetti, jossa Malmsténin lisäksi lauloivat tenori Arnold Tilgmann ja baritonit - Yleisradion kamreeri ja iskelmäsanoittaja - R.R. Ryynänen ja Rafael Karlsson. Syyskuussa Malmstén oli levyttänyt muun muassa mollivalssinsa Särkynyt onni, josta tuli sitten hänen läpimurtonsa. Levy ehti Suomessa joulumarkkinoille ja sitä myytiin 17 000 kappaletta. Suomalaiselle iskelmätaivaalle syttyi Topi Aaltosen eli oopperabaritoni Ture Aran rinnalle toinen kirkas tähtilaulaja.

Menestyksen seurauksena Parlophon-yhtiö tarjosi Georg Malmsténille myyntipäällikön paikkaa liikkeessään. Malmstén tarttui tilaisuuteen, erosi laivastosta, luopui lupaavasta oopperalaulajan urastaan ja ryhtyi päätoimiseksi muusikoksi. Hän lauloi solistina iskelmiä, sävelsi, sovitti, sanoitti, toimi kapellimestarina, kirjoitti revyitä, sävelsi elokuvamusiikkia, näytteli elokuvissa ja ohjasi niitä. Monet sävellyksensä Malmstén levytti sekä suomeksi että äidinkielellään ruotsiksi - tosin Georgen äiti oli Helsingissä syntynyt venäläinen Eugenia Petroff.

Alli (Ellen Parviainen) ja Martti Onni Lepola (Georg Malmstén) Erkki Karun Suomi-Filmille 1933 ohjaamassa musiikkikomediassa Voi meitä! Anoppi tulee. Elonet.

Malmstén tapasi käydä levyttämässä Berliinissä kerran, kaksi vuodessa. Keväällä 1931 hän vaihtoi Parlophonilta liikemies Oskar Rokkasen omistaman Pohjoismainen Sähkö Oy:n Odeon-levymerkille. Levy-yhtiön vaihtaminen ei vaikuttanut mitenkään yhteistyöhön Dobrindtin kanssa. Studio-orkesterin nimi vaihteli gramofonilevyn keskiössä levy-yhtiön mukaan. Dallapé puolestaan oli tehnyt sopimuksen Rokkasen firman kanssa jo 1930, minkä jälkeen kaikki orkesterin levyt julkaistiin Odeon-merkillä.

Malmsténin ja Dallapé-orkesterin menestyksekäs yhteistyö alkoi 1933 ja huipentui pitkiin kesäkiertueisiin 1935 ja 1936.

George piti itseään 12 vuotta vanhemmasta Molli-Jorista välittömästi. Hänestä Jori Malmstén oli suomalaisen kevyen musiikin numero yksi, huippulahjakas ja monipuolisesti ja korkeatasoisesti koulutettu muusikko. George tiesi myös, että Malmstén oli opiskellut sävellystä pitkään Arvo Laitisen johdolla. "Suomalaisessa kevyessä musiikissa 1930-luku oli Malmsténin, Molli-Jorin aikaa."

Musikaalinen ylikersantti Pekka Kuusisto (Georg Malmstén) johtaa sotilaskodissa Zamba-orkesteria Erkki Karun Suomi-Filmille 1933 ohjaamassa musiikkielokuvassa Meidän poikamme merellä. Orkesterissa harmonikkoja soittamassa Viljo Vesterinen ja Eugen Malmstén ja saksofonia puhaltamassa muun muassa Aku Wittenberg. Elonet.

"DALLAPÉ" LEVYTTÄÄ BERLIINISSÄ

Kaikki Sisu-bussissa - kenties myös Martti Jäppilä itse - eivät ilmeisesti tienneet, että muutamien kyytiläisten oli olympialaisten ohella tarkoitus pistäytyä myös äänitysstudiossa. Jori Malmstén tarvitsi Dobrindtin orkesterin vahvistukseksi sellaisia suomalaismuusikoita kuin harmonikkavirtuoosi Vesterinen, sillä Malmsténia häiritsi studio-orkesterin epäsuomalainen harmonikan sointi. Malmstén ja Vesterinen olivat ajan suomalaisen kevyen musiikin valovoimaisimmat tähdet ja myös läheiset ystävät, joiden ystävyys oli alkanut yhteisellä äänitysmatkalla Berliinissä maaliskuussa 1931.

Godzinsky oli Malmsténin kanssa samoilla linjoilla, mitä harmonikan sointiin tuli. “Kun tehtiin levytyksiä ulkomailla, harmonikkaosuus piti aina olla mukana, koska se oli semmoista, joka myi levyn. Monta kertaa oli hauska kuunnella saksalaisten ja tanskalaisten studiomuusikoiden, erityisesti harmonikansoittajien tulkintoja suomalaisista kappaleista. Herrojen soitosta puuttui täydellisesti suomalaisen harmonikan laulavuus ja intensiivisyys. Näiden ominaisuuksien pääedustaja meillä oli Viljo Vesterinen."

Dallapé-orkesteri esiintymässä Toverien kerholla Helsingin Lönnrotinkadulla 1932. Vasemmalta Matti Jurva, Paavo Raivonen, Eino Katajavuori, Erkki Majander, Pauli Impivaara, Eero Lindroos, Helge Pahlman ja Martti Jäppilä. Museovirasto / Pietinen.

Dallapé Toverien kerholla 1932 ja eri soittimet. Vasemmalta Mauno Jokinen, Viljo Vesterinen, Erkki Majander, Helge Pahlman, Eero Lindroos, Pauli Impivaara, Martti Jäppilä, Paavo Raivonen ja Eino Katajavuori. Museovirasto / Pietinen.

Berliinin matkan tuliaisina Pohjoismainen Sähkö Oy julkaisi Odeon-merkillään 12 iskelmää. Osassa Jori Malmstén lauloi Dobrindtin studio-orkesterin säestyksellä, osassa soitti mukana suomalaismuusikoita. Vaikka Matti Jurva tiettävästi oli myös Berliinissä tuolloin, hän ei osallistunut äänityksiin. Malmstén levytti kuitenkin muutamia hänen sävellyksiään joukossa Tatu Pekkarisen sanoittama Soita Humu-Pekka. Malmsténin lauloi Humu-Pekan salanimellä Matti Reima. Tarttuvasta jenkasta tuli heti suomalaisten suursuosikki.

Niillä levyillä, joilla soitti suomalaisia muusikoita, levy-yhtiö merkitsi orkesteriksi Dallapén. Tämä rikkoi kuitenkin yhtiön ja Dallapén sopimusta vastaan. Hanuristit Vili Vesterinen, Paavo Raivonen ja George de Godzinsky eivät riittäneet tekemään studio-orkesterista Dallapétä. Orkesterin nimen väärinkäyttö herätti närkästystä varsinkin Dallapén koti-Suomeen jääneissä soittajissa, sillä kysymys oli myös palkkioista. Kiusallinen tapaus saattoi olla vaikuttamassa siihen, että Dallapén keulakuva Georg Malmstén jätti orkesterin vuoden 1936 lopussa.

GEORGE TUTUSTUU SUOMEN ETURIVIN VIIHDEMUUSIKOIHIN

George de Godzinskyn viihdemuusikon uralla levytysmatka Berliiniin oli käännekohta. George sai nyt tilaisuuden tutustua lähemmin eturivin suomalaisiin viihdemuusikoihin, varsinkin Jori Malmsténiin ja Vili Vesteriseen.

Berliinin jälkeen Georgea pyydettiin keikoille tuuraamaan tanssiorkesterien pianisteja, sellaisia kuin Robert von Essen ja Asser Fagerström. “Meillähän oli Georg Malmstén, joka oli numero yksi, suuri tähti. Voin muistaa monta hänen levytystään Dallapén kanssa. Kun Asser Fagerström, joka silloin oli säestäjä, ei voinut olla mukana, niin minä hyppäsin aina kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Se oli valtavan arvokasta ja hieno tapa kehittää itseään, hermojaan ja sydäntään. Piti ymmärtää viidessä minuutissa, mitä kappale piti sisällään, mikä oli sen merkitys ja miltä sen piti kuulostaa.” George kutsui kaksi vuotta vanhempaa Fagerströmiä “robottimuusikoksi”. Fagerström toimi pianistina 5-6 orkesterissa, Dallapén lisäksi muun muassa Ramblers’issa.

HAKARISTILIPUT LIEHUVAT BERLIINISSÄ 1936

Sisu-bussin saapuessa olympiakaupunkiin kaikkialla liehuivat kansallissosialististien puna-valko-mustat hakaristiliput. “Toki Hitlerjugend ja hakaristi näkyivät kaikkialla, mutta kaikesta tiedettiin niin vähän.” Vuosikymmeniä myöhemmin Godzinsky tunnusti, ettei hän 22-vuotiaana ymmärtänyt politiikasta paljoakaan. “Ihmisiä oli paennut, mutta siitä ei puhuttu.”

Godzinsky muisteli istuneensa yleisön joukossa, kun Adolf Hitler avasi Berliinin olympialaiset elokuun 1. päivänä. Georgen mukaan “suuri Adolf oli kirkunut puoli tuntia yhteen menoon”. Tämä ei kuitenkaan pitänyt täysin paikkaansa. Hitler oli saapunut avajaisiin, ottanut vastaan eri maiden sisääntulomarssin ja avannut kisat muutamalla rauhallisella sanalla.

Valtakunnankansleri Adolf Hitler saapumassa seurueineen Berliinin kesäolympialaisten avajaisiin. Wikipedia.

Toisena kisapäivänä 2. elokuuta järjestäjät pysäyttivät kisoja seuraamaan tulleen Georgen. "Sattui ikävä välikohtaus, joka johtui slaavilaisesta nimestäni. Ovella minua olivat vastassa nuoret saksalaiset vartijat SS-univormuissaan. En selvästikään ollut toivottua rotua. Jos olisin ollut juutalainen, olisin joutunut suoraan selliin.” - Todellisuudessa Georgen isänäiti Elisé Magdalena de Godzinsky, omaa sukuaan de Simone oli syntyperältään ranskanjuutalainen. Juutalaisen äidin poikana Georgen isä Franciszek oli siis teoriassa juutalainen. Tästä isoäidin juutalaisuudesta George vaikeni aina visusti.

Vaarallinen tilanne ovella ratkesi vasta, kun Suomen suurlähettiläs kutsuttiin paikalle selvittämään järjestäjille Georgen syntyperä. Georgelle oli myönnetty Suomen kansalaisuus edellisenä vuonna 1935 hänen ollessaan 21-vuotias. “Lopulta sain kuitenkin liput olympiakentälle ja näin suomalaisten voittavan.” Juoksijalegenda Paavo Nurmen valmentamat suomalaiset kestävyysjuoksijat, Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo toivat Suomelle kolmoisvoiton 10.000 metrin juoksussa.

Elokuvajaohjaaja Leni Riefenstahl saapui vierailulle Helsinkiin 4. elokuuta 1938. Museovirasto / Hugo Sundström.

Berliinin olympialaisista Georgen mieleen jäi myös elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl, joka “juoksi ympäriinsä”. Kun Riefenstahlin dokumentti Berliinin olympialaisista kisojen jälkeen valmistui, sen kesto oli neljä tuntia.

“Nimeeni liittynyt välikohtaus oli hyvin epämiellyttävä, mutta muutoin ei minua kiinnostanut, mitä Saksassa tapahtui", Godzinsky totesi myöhemmin.

Suomalaisurheilijat palaavat Berliinin olympialaisista Helsinkiin 14. elokuuta 1936. Museovirasto / Hugo Sundström.

Suomalaisurheilijat palaavat kotiin Helsingin Eteläsatamassa. Museovirasto / Hugo Sundström.

Suomen lippu tervehtii menestyksekästä olympiajoukkuetta. Museovirasto / Hugo Sundström.

Suomen joukkueen mitalimiehet lähdössä Eteläsatamasta. Autossa vasemmalla juoksijat Volmari Iso-Hollo ja Ilmari Salminen, keskellä keihäänheittäjä Yrjö Nikkanen ja estejuoksija Kaarlo Tuominen, juoksija Arvo Askola nousemassa autoon. Museovirasto / Hugo Sundström.

LOMA PRAHASSA JA VARSOVAN KAUTTA KOTIIN

Levytysten ja olympialaisten jälkeen George ei palannut heti Suomeen, vaan poikkesi pienelle lomamatkalle. “Sen episodin jälkeen jatkoin lomalle läpi Tsekkoslovakian. Olin Prahassa neljä päivää. Praha oli hyvin fantastinen. Se oli ainoa kerta, kun olen ollut Tsekkoslovakiassa. Silloin jo tsekit tiesivät, mitä tulisi tapahtumaan.”

Kotimatka Suomeen kulki Varsovan kautta, missä George tapasi jälleen sukulaisiaan. Edellisestä, ensimmäisestä Puolan matkasta kesällä 1934 oli kulunut kaksi vuotta. Nyt George saattoi kertoa tädeilleen ja serkuilleen muun muassa ansiokkaasta Kaukoidän kiertueestaan Šaljapinin kanssa.

George 1930-luvun puolivälissä. Museovirasto.

Lue seuraavaksi Georgesta tulee harmonikkavirtuoosi Viljo "Vili" Vesterisen harjoituttaja

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

INSPELNINGS- OCH OS-RESA TILL BERLIN 1936

De olympiska sommarspelen hölls i Berlin i augusti 1936. George de Godzinsky, som satt i publiken, sa senare att han vid 22 års ålder inte förstod mycket av politik. "Folk hade flytt, men man pratade inte om det." Museiverket.

Suomeksi

I slutet av juni 1936 återvänder George de Godzinsky hem från Fjodor Sjaljapins mer än sex månader långa rundresa i Fjärran Östern. George bara vände sig om i Finland, för redan i slutet av juli reste han utomlands igen, denna gång till Berlin. Det fanns två orsaker till resan: skivinspelningar och de olympiska spelen i Berlin.

Finlands olympiska landslag på 65 personer på väg till sommar-OS i Berlin i Södra hamnen i Helsingfors den 26 juli 1936. Museiverket / Hugo Sundström.

Det finska lagets sista vinkning till eskortkonvojen. Museiverket / Hugo Sundström.

Helsingfors södra hamn var full av eskorterande människor den 26 juli 1936. Museiverket / Hugo Sundström.

MED SISU-BUSS TILL BERLIN

I mitten av 1930-talet saknade Finland fortfarande de tekniska förutsättningarna för skivinspelningar. De finländska musikerna, främst solisterna, var tvungna att resa utomlands för att spela in skivor. "Vi hade grammofoninspelningar i Tyskland på den tiden. Det var mycket billigt för de finska skivbolagen att spela in i Tyskland", sade Godzinsky i en intervju flera decennier senare. Förutom i Berlin gjordes inspelningar i Stockholm, Köpenhamn, Riga, Warszawa och London.

Dallapés julkort från 1935. I främre raden, kapellmästaren och sångsolisten Georg Malmstén i mitten och till vänster om honom dragspelsvirtuosen Vili Vesterinen. I övre högra hörnet Martti Jäppilä, orkesterns grundare och ekonomiansvarige. Museiverket.

När Georg Malmstén och Dallapés sommarturné 1936 var över i slutet av juli samlade orkesterns ekonomiansvarige Martti Jäppilä en del av orkesterns medlemmar och bekanta i Dallapés turnébuss. Sisu-bussen kördes genom de baltiska staterna till Berlin, där sommar-OS hölls i augusti. Förutom Jäppilä fanns åtminstone dragspelarna Viljo Vesterinen och Paavo Raivonen samt pianisten Asser Fagerström med i bussen. Enligt Godzinskys minnesbild åkte utöver honon själv även hans far Franciszek de Godzinsky med i bussen, i sällskap av trumpetisten och sångaren Eugen Malmstén och kuplettmästaren  Matti Jurva. Georg Malmstén som var sångsolist på inspelningarna, reste till Berlin på egen hand.

SCHLAGERSTJÄRNAN GEORG MALMSTÈN

För andra gången i sitt liv sedan Tokyo kunde George i Berlin besöka en inspelningsstudio. "Vi spelade i radiohuset i Berlin och Otto Dobrindts orkester ackompanjerade oss." Inspelningarna ägde rum den 4 och 5 augusti. Georg spelade inte under inspelningarna piano utan dragspel, eftersom syftet var att uppfånga ett speciellt finskt dragspelssound.

Georg Malmstén och den tjeckiske dirigenten Otto Dobrindt var gamla bekanta. Malmstén hade arbetat med Dobrindt och hans studioorkester för första gången sju år tidigare på sin första inspelningsresa till Berlin i maj 1929, då han fortfarande var blåsinstrumentalist i flottans orkester och  en nybliven pappa som studerade i Aino Acktés operaklass vid Helsingfors konservatorium. En agent för skivbolaget Parlophon hade "upptäckt" Malmstén under vårens auditioner i Acktés operaklass.

Georg Malmstén och Mary Hannikainen i Ilmari Hannikainens sångföreställning Talkodanserna vid operafestivalen i Nyslott sommaren 1930, som arrangerades av Aino Ackté. Sibeliusmuseumet.

Den andra gången Malmstén spelade in i Berlin var i september 1929, då han ackompanjerades av Parlophons manskvartett, som bestod av tenoren Arnold Tilgmann och barytonen och kamrer R.R. Ryynänen samt tonsättaren Rafael Karlsson, båda anställda vid Rundradion i Finland. I september hade Malmstén bl.a. spelat in sin mollvals Särkynyt onni, som sedan blev hans genombrott. Skivan hann till julmarknaden i Finland och såldes i 17 000 exemplar. Topi Aaltonen, alltså operabaritonen Ture Ara, fick sällskap på den finska schagerhimlen av en annan lysande stjärnsångare.

Som en följd av framgångarna erbjöd Parlophonbolaget Georg Malmstén att bli försäljningschef i deras butik. Malmstén tog chansen, tog avsked från flottan, gav upp sin lovande karriär som operasångare och blev musiker på heltid. Som solist sjöng han schlager, komponerade, arrangerade, skrev sångtexter, dirigerade, skrev revyer, komponerade filmmusik, skådespelade och regisserade filmer. Malmstén spelade in många av sina kompositioner både på finska och på sitt modersmål svenska.

Alli (Ellen Parviainen) och Martti Onni Lepola (Georg Malmstén) i musikalkomedin Svärmor kommer! i regi av Erkki Karu för Suomi-Filmi 1933.

Malmstén brukade åka till Berlin för att spela in en eller två gånger om året. Våren 1931 bytte han skivbolag från Parlophon till Odeon som var  Pohjoismainen Sähkö Oy's skivmärke, som ägdes av affärsmannen Oskar Rokkanen. Bytet av skivbolag hade ingen inverkan på samarbetet med Dobrindt. Namnet på studioorkestern på etiketten i mitten av grammofonskivan ändrades beroende på skivbolaget. Dallapé å sin sida hade redan 1930 skrivit kontrakt med Rokkanens bolag, varefter orkesterns samtliga inspelningar gavs ut med Odeon-skivmärket.

Det framgångsrika samarbetet mellan Malmstén och Dallapéorkestern inleddes 1933 och kulminerade i långa sommarturnéer 1935 och 1936.

George de Godzinsky träffade Georg Malmstén genom Dallapés Martti Jäppilä. George tyckte genast om Molli-Jori, som var 12 år äldre. Han ansåg att Jori Malmstén var nummer ett inom den finska underhållningsmusiken, en mycket begåvad och mångsidig musiker med hög utbildningsnivå. George framhävde att Malmstén under en lång tid hade studerat för Arvo Laitinen. "Inom den finska underhållningsmusiken var 1930-talet Malmsténs, Molli-Joris tid."

Den musikaliske sergeanten major Pekka Kuusisto (Georg Malmstén) leder Zamba-orkestern på militärsjukhuset i musikalfilmenen Vår son på havet, som regisserades för Suomi-Filmi 1933 av Erkki Karu. Elonet.

"DALLAPÉ" SPELAR IN I BERLIN

Tydligen visste inte alla på Sisu-bussen att några av passagerarna också ämnade besöka en inspelningsstudio i samband med OS. Jori Malmstén reste till Berlin i första hand för att spela in, och han behövde finska musiker såsom dragspelsvirtuosen Vili Vesterinen för att förstärka Dobrindts orkester, eftersom han stördes av studioorkesterns främmande dragspelssound. Jori Malmstén och Vili Vesterinen var bland de starkast lysande stjärnorna inom den finska underhållningsmusiken vid den här tiden och dessutom nära vänner. Deras vänskap hade börjat under en inspelningsresa till Berlin i mars 1931.

Godzinsky var på samma våglängd som Malmstén när det gällde att spela dragspel. "När vi gjorde inspelningar utomlands måste dragspelsstämman alltid vara med, för det var det som sålde skivan. Många gånger var det roligt att lyssna på de tyska och danska studiomusikerna, särskilt dragspelarna, när de tolkade finska låtar. Deras spel saknade helt den finska harmonikans sjungande ton och intensitet. Viljo Vesterinen var vår främsta representant för dessa kvaliteter."

Dallapéorkestern uppträder på Kamratklubben (Toverien kerho) på Lönnrotsgatan i Helsingfors 1932. Från vänster Matti Jurva, Paavo Raivonen, Eino Katajavuori, Erkki Majander, Pauli Impivaara, Eero Lindroos, Helge Pahlman och Martti Jäppilä. Museiverket / Pietinen.

Dallapé på Kamratklubben 1932 med andra instrument. Från vänster Mauno Jokinen, Viljo Vesterinen, Erkki Majander, Helge Pahlman, Eero Lindroos, Pauli Impivaara, Martti Jäppilä, Paavo Raivonen och Eino Katajavuori. Museiverket / Pietinen.

Som ett resultat av Berlinresan gav Pohjoismainen Sähkö Oy ut 12 schlagerlåtar på skivmärket Odeon. En del sjöngs av Jori Malmstén tillsammans med Dobrindts studioorkester, andra av finska musiker. Fast Matti Jurva var med på resan, medverkade han inte vid inspelningarna. Malmstén spelade dock in några hans kompositioner, bl.a. Soita Humu-Pekka med text av Tatu Pekkarinen, som Malmstén sjöng under pseudonymen Matti Reima. Den medryckande jenkan blev genast en stor favorit bland finländarna.

På de skivor där finska musiker spelade angav skivbolaget Dallapé som orkester. Detta var dock ett brott mot avtalet mellan bolaget och Dallapé. Dragspelarna Vili Vesterinen, Paavo Raivonen, George de Godzinsky och några andra räckte inte till för att göra studioorkestern till Dallapé. Missbruket av orkesterns namn väckte indignation, särskilt bland de musiker som stannade kvar i Dallapés hemland Finland, eftersom frågan också handlade om ersättning. Den pinsamma händelsen kan ha bidragit till att Dallapés frontfigur Georg Malmstén lämnade orkestern i slutet av 1936.

GEORGE MÖTER FINLANDS LEDANDE UNDERHÅLLNINGSMUSIKER

George de Godzinskys inspelningsresa till Berlin blev en vändpunkt i hans karriär som underhållningsmusiker. George fick tillfälle att bekanta sig närmare med de finska underhållningsmusiker som låg i spetsen, såsom Jori och Eugen Malmstén, Vili Vesterinen, Matti Jurva, Asser Fagerström, Martti Jäppilä och många andra.

Efter Berlin blev George ombedd att ställföreträda dansorkesterpianister, som Robert von Essen och Asser Fagerström. "Vi hade ju Georg Malmstén, som var nummer ett, den stora stjärnan. Jag minns många av hans inspelningar med Dallapé. När Asser Fagerström, som var den dåvarande ackompanjatören, inte kunde vara med, tog jag alltid chansen. Det var enormt värdefullt och ett bra sätt att utveckla sig själv, sina nerver och sitt hjärta. Man var tvungen att på fem minuter förstå vad låten handlade om, vad den betydde och hur den skulle låta." George kallade den två år äldre Fagerström för en "robotmusiker". Fagerström spelade piano i fem eller sex orkestrar, bland annat i Ramblers och Dallapé.

HAKKORSFLAGGORNA VAJAR I BERLIN 1936

När Sisu-bussen anlände till OS-staden vajade nationalsocialisternas röda, vita och svarta hakkorsflaggor överallt. "Självklart fanns Hitlerjugend och hakkorset överallt, men man visste så lite om allt." Flera decennier senare erkänner Godzinsky att han vid 22 års ålder inte förstod mycket av politik. "Folk hade flytt, men man pratade inte om det."

Godzinsky mindes att han satt i publiken när Adolf Hitler öppnade OS i Berlin den 1 augusti. Enligt George hade "den store Adolf skrikit i en halvtimme i ett svep". Men detta var inte helt sant. Hitler hade anlänt till öppningsceremonin, tagit emot de olika ländernas inmarscher och öppnat spelen med några stillsamma ord.

Rikskanslern Adolf Hitler anländer med sitt följe till öppningsceremonin för sommar-OS i Berlin. Wikipedia.

På spelens andra dag, den 2 augusti, stoppade arrangörerna George, som hade kommit för att titta på spelen. "Det inträffade en olycklig incident på grund av mitt slaviska namn. Jag möttes i dörren av unga tyska vakter i SS-uniformer. Det var uppenbart att jag inte tillhörde den önskade rasen. I själva verket var Georges mormor på fädernet, Elisé Magdalena de Godzinsky, av släkten de Simone, av fransk-judisk härkomst. Som son till en judisk mor var Georges far, Franciszek, i grunden judisk. George var alltid mycket tystlåten om sin mormors judiskhet.

Den farliga situationen vid dörren löstes först när den finske ambassadören kallades in för att klargöra Georges härkomst för arrangörerna. George hade fått finskt medborgarskap året innan, 1935, då han var 21 år gammal. "Till slut fick jag dock biljetter till Olympiastadion och fick se finnarna vinna." De finska långdistanslöparna Ilmari Salminen, Arvo Askola och Volmari Iso-Hollo, som tränades av löparlegenden Paavo Nurmi, gav Finland en trippelseger på 10 000 meter.

Filmregissören Leni Riefenstahl anlände till Helsingfors på visit den 4 augusti 1938. Museiverket / Hugo Sundström.

George minns också filmregissören Leni Riefenstahl från Berlin-OS, som "sprang omkring". När Riefenstahls dokumentär om Berlin-OS som färdigställdes efter spelen, var dess längd fyra timmar.

"Incidenten med mitt namn var mycket obehaglig, men i övrigt var jag inte intresserad av vad som hände i Tyskland", har Godzinsky konstaterat senare.

Finska idrottare återvänder från OS i Berlin till Helsingfors den 14 augusti 1936. Museiverket / Hugo Sundström.       

Finländska idrottarna återvänder hem i Södra hamnen i Helsingfors. Museiverket / Hugo Sundström.

Den finska flaggan välkomnar det framgångsrika olympiska laget. Museiverket / Hugo Sundström.

Medaljörerna i det finska laget lämnar Södra Hamnen. I bilen till vänster löparna Volmari Iso-Hollo och Ilmari Salminen, i mitten spjutkastaren Yrjö Nikkanen och häcklöparen Kaarlo Tuominen, löparen Arvo Askola stiger in i bilen. Museiverket / Hugo Sundström.

SEMESTER I PRAG OCH HEM VIA WARSZAWA

Efter OS återvände George inte till Finland med Sisu-bussen tillsammans med de andra, utan tog en kort semester. "Efter den episoden åkte jag på semester genom Tjeckoslovakien. Jag var i Prag i fyra dagar. Prag var helt fantastiskt. Det var den enda gången jag någonsin varit i Tjeckoslovakien. Redan då visste tjeckerna vad som skulle hända."

På vägen hem till Finland åkte George via Warszawa, där han träffade sina släktingar igen. Det hade gått två år sedan hans första resa till Polen sommaren 1934. Nu kunde George bland annat berätta för sina mostrar och kusiner om sin förnämliga rundresa i Fjärran Östern tillsammans med Sjaljapin.

George i mitten av 1930-talet. Museiverket.

Läs som nästa George blir dragspelsvirtuosen Viljo "Vili" Vesterinens tränare

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky