Talvisota joulukuu 1939: George Helsingin kodinturvajoukoissa

George de Godzinsky 1930-luvun lopulla. Godzinskyn perhearkisto. - Sofiankatu talvisodan aikaan. Museovirasto.

På svenska

Talvisodan syttyminen 30. marraskuuta 1939 mullisti täysin 25-vuotiaan George de Godzinskyn elämän. Uusi outo tilanne paljastuu pitkässä kirjeessä, jonka George kirjoitti pari viikkoa sodan alkamisesta 18. joulukuuta mielitietylleen Anna-Liisa Autiolle Lappeenrantaan. George ja 18-vuotias Liisa oli ystävystyneet Lappeenrannan kasinolla elokuun puolivälissä ja ryhtyneet kirjeenvaihtoon. Liisa oli töissä myyjättärenä Lappeenrannassa Henrikssonin kenkäkaupassa Kauppakadulla. Nelisivuisen kirjeen jokainen sivu oli kirjoitettu täyteen pienikokoisella käsialalla, sillä kirjepaperi oli lopussa, ja paperikaupat sulkeneet jo ovensa.

Kirjeestä käy ilmi, kuinka kysytyn nuoren muusikon kiireet katosivat, kun sota syttyi. Yht’äkkiä ei pidetty enää konsertteja. Sovitut esiintymiset, kuten vaikkapa operetti Viipurissa peruttiin. Tanssikielto hiljensi ravintolat. Elokuvatuotannot keskeytettiin. Helsinkiin yksin jäänyt George koetti omalta osaltaan edistää keskeneräisiä elokuvahankkeita, Nyrki Tapiovaaran draamaa Miehen tie ja Risto Orkon romanttista komediaa Kyökin puolella.

Havis Amandan ympärille pystytettiin sirpalesuoja. Helsingin kaupunginmuseo.

Kauppojen näyteikkunoita suojattiin Pohjoisesplanadilla. Taustalla E.R. Wahlmanin hattuliike. Sotamuseo.

YLEISRADIO JA RADIO-ORKESTERI PAKENEVAT PORIIN

Helsingissä oli vaarallista, Neuvostoliiton lentotukikohta oli vain 80 kilometrin päässä Tallinnassa. Sodan alettua eduskunta oli siirtynyt Pohjanmaalle Kauhajoelle, ja Yleisradio Poriin, missä päälähetyskeskus jatkoi toimintaansa paikallisessa studiossa, puutalossa Annankadulla. Radio-ohjelmaa koordinoitiin Porista käsin, mutta sitä lähetettiin myös studioista Helsingissä, Turussa ja Vaasassa. Ilmahälytyksen sattuessa suoria musiikkiesityksiä saatettiin lähettää Helsingistä Fabianinkadun radiotalon kellariin rakennetusta pommisuojasta.

Helsinkiläiset harjoittelevat suojakaivantoon menemistä mahdollisen kaasuhyökkäyksen varalta. Museovirasto / Hufvudstadsbladet.

Helsinkiläisiä pommisuojassa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1939. Museovirasto.

Yleisradion johto, ylikapellimestari Toivo Haapanen ja konserttimestari Erik Cronvall perheineen sekä ne muutamat Radio-orkesterin muusikot, jotka eivät olleet saaneet palvelukseenastumismääräystä pakenivat Poriin. Muun muassa Georgen soittajakaveri Matti Rajula, joka oli koulutettu kivääriampujaksi ja kutsuttu usein kertausharjoituksiin sai kutsun armeijan palvelukseen.

Haapanen kirjoitti ensitöikseen Porissa vetoomuksen sooloklarinetistinsa puolesta: “Pyydän viitata siihen, että Radio-orkesterin toiminta jo on muutenkin suuresti vaikeutunut sen johdosta, että aikaisemmin useita orkesterin soittajia, joita samoin kuin klarinetisti Rajulaa on pidetty erikois-ammattimiehinä, on kutsuttu reservipalvelukseen, sekä siihen, että radiotoiminnan ja myös radion musiikkitoiminnan jatkumista nykyisessä tilanteessa on katsottava maanpuolustuksen etujen mukaiseksi.”

Kaksi päivää Haapasen vetoomuksen jälkeen Rajula sai vapauttavan päätöksen ja palasi Radio-orkesteriin Porissa.

Helsinkiläiset jonottavat rautatieasemalla pääsyä turvaan maaseudulle mahdollisilta pommituksilta. Museovirasto.

HARMONY SISTERS, MALMSTÉN JA GODZINSKY RADION PIKALEVYILLÄ

Joulukuun 9. päivänä klo 20.30 radio lähetti ajanvieteohjelmaa otsikolla Kärlek i reserv. Ohjelmassa Harmony Sisters ja Georg Malmstén lauloivat Georgen johtaman orkesterin säestyksellä. Kyseessä ei ollut suora lähetys, vaan ohjelmassa soivat Yleisradiolle aiemmin äänitetyt pikalevyt.

Valtosen sisarukset olivat paenneet äitinsä kanssa Helsingistä jo sodan ensimmäisenä päivänä. “Samana iltana tuli naapurin rouva käymään ja sanoi, että hänellä on Vihdissä tuttavia, sinne täytyy lähteä evakkoon, pommituksia pakoon”, siskoista nuorin, Raija on kertonut. “Kuorma-auto pakattiin täyteen ja lähdettiin pois Helsingistä. Kesken matkan autoon tuli vika, ja me jouduimme nukkumaan yhden maanviljelijän navetan lattialla. Seuraavana aamuna jatkettiin Vihtiin, jossa oli sitten kaunista, eikä sodasta tiennyt mitään. Jouluakin me vietimme siellä.”

Talvisodan aikana Harmony Sistersillä ei ollut yhtään julkista esiintymistä, eikä trio tehnyt levytyksiä.

GODZINSKYILLÄ KOTONA KAKSI SAIRASTA VANHUSTA

Sodan sytyttyä Georgen isän, Franciszek de Godzinskyn terveys romahti. “Isä oli sotaan saakka muusikkona ja sitten hän sodan aikana sai kohtauksen. Hän puoleksi vähän niinkuin halvaantui. Asuimme Museokatu 21:ssä ja taloa vastapäätä pommitettiin. Isä oli itsepäinen eikä halunnut mennä pommisuojaan. Sen jälkeen hän oli hyvin huonona ja eli viimeiset vuodet melkein niin kuin invalidi”, George on muistellut myöhemmin.

Godzinskyn perheen kotihengetär, sveitsiläinen kotiopettaja Elise Regenass 1930-luvun lopulla. Godzinskyn perhearkisto.

Samoihin aikoihin myös perheessä Georgen syntymästä, kesästä 1914 asti asuneen sveitsiläisen kotiopettajattaren Elise Regenassin terveys heikkeni. Sotavuosina Godzinskyjen kodissa Museokadulla oli kaksi sairasta vanhusta, joita nuoret, George ja pikkusiskonsa Elise elättivät.

Toisin kuin ikätoverinsa Georgea ei kutsuttu asepalvelukseen. “Olin B-mies, koska vasen jalka oli kehnossa kunnossa.” Koulupoikana Kaivopuiston luistinradalla sattunut onnettomuus, joka oli aiheuttanut pysyvän jalkavamman teki hänestä B-miehen. Kotirintamalla Georgelle oli kuitenkin käyttöä kodinturvajoukoissa.

Georgen pikkusiskon Elisen kielitaidolle oli sotavuosina käyttöä. Godzinskyn perhearkisto.

Georgen kielellisesti lahjakas pikkusisko, 22-vuotias Elise osasi suomea, ruotsia, venäjää, puolaa, ranskaa, englantia ja saksaa. Venäläisen lyseon käyneenä hänellä ei kuitenkaan ollut pääsyä Helsingin yliopistoon. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Elise onnistui saamaan työpaikan Paperitehtaiden konttorissa.

Sodan sytyttyä Elise määrättiin sotasensuurin palvelukseen postitalon kellariin, missä hän tarkasti ranskan- ja venäjänkielisiä kirjeitä. Tehtävänä oli vetää paksu musta viiva kaiken vaarallisen ja arveluttavan tekstin päälle. Ilmeisesti George oli myös välillä siskonsa kanssa sotasensuurin palveluksessa tarkistamassa venäjänkielisiä kirjeitä.

Lisäksi Elise lähetettiin sotasairaalaan vierailemaan haavoittuneiden venäläisten sotavankien luona. “Oli hirvittävää nähdä niin paljon kärsimystä. Moni oli menettänyt jalkansa tai kätensä ja luulen, että useimmat heistä kuolivat. Mutta he sanelivat kirjeitä omaisilleen ja minä kirjoitin”, Elise on muistellut myöhemmin.

Lappeenrantalainen Anna-Liisa Autio. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

GEORGEN KIRJE HELSINGISTÄ LIISALLE LAPPEENRANTAAN 18. JOULUKUUTA 1939

Joulukuun 18. päivänä George kirjoitti pitkän kirjeen Liisalle Lappeenrantaan. Hän kirjoitti suomeksi ja allekirjoitti kirjeen suomalaisella nimellä Yrjö. Georgen ja Liisan välisestä kirjeenvaihdosta tämä kirje on ainoa säilynyt.

Georgen kirje Liisalle 18. joulukuuta 1939. Godzinskyn perhearkisto.

Helsinki 18/XII 39.

Liisa kiltti!

Olen saanut eilen vastaan sinulta, sinun viimeisen kirjeen, se oli 8 päivää matkalla tännepäin. Nykyaikana on kaikki epävarma, myöskin postin kulku kestää niin paljon aikaa.

Olisin iloinen, jos sinä voisit saada tämän minun kirjoituksen ennen joulua, mutta sen määrävät postiviranomaiset. Älä ihmettele, että minä kirjoitan uudella tavalla, mutta niin mahtuu paljon enemmin sanoja, ja kuin minä nyt haluan kirjoittaa sinulle oikein paljon niitä, siis täyttyy säästä paikat ja paperit. Minulla ovat kaikki paperit loppuneet ja paperikaupat ovat suljettuna jo, mutta kirjoittaa täytyy, kun minulla on kova halu keskustella taas sinun kanssasi.

Ensiksi, unohdan taas, täyttyy kiittää sinua sinun kirjoituksesta, olit sinä ahkera tyttö kun kirjoitit Yrjölle niin paljon. Sinä tiedät kuinka iso ilo on aina minulle saada “Lappeenrannasta” kirjen. Meidän elämämme on aika ykstoikonen ja ilot harvat nykyaikana niin että sinun kirjeitä ovat aina tervetulleet, Liisa.

Meillä täällä pääkaupungissamme on nyt ollut rauhallista ja joka päivä vaikka odotamme jottakin tapahtuneena, mutta ei tapahtu mitään. Minulla ei ole mikään työtä vakituisesti. Koko musiikkielämä on seisahtunut. Olen useita kertaa vaan soittanut ravintola Royalissa minun isän tilalle, kun hänellä oli muuta tehtävä. Kotona minä soitelen melkein joka päivä vähä hanuria taikka pianoa, ettei unohtuu teknikka.

Myöskään Radiossa oli vähän työtä. Soitimme Vesterisen /harmonikkataiteilija Viljo Vesterinen/ kanssa eränä päivänä kahdella hanurilla, sitäpaitsi olen järjestänyt niille 3 erilaista ohjelmaa ajanvietemusiikkiin missä Vesterinen, Katajavuori /ksylofonitaiteilija Eino Katajavuori/ y.m. osallistuvat. Ne ovat otettu semoselle magneetiliselle nauhalle (uusi keksintö) n.s. soitettu sisään nauhalle, ja niin ne sitten voivat sieltä studiosta lähettää niitä ohjelmia eeterin, koska haluavat. Kuulu niin kuin levyltä, mutta paljon paremmin, ilman mitä surinaa tai sivuääniä niin että luulis ihmisia soitettavan samalla radiossa. Sinä voit lehdestä nähdä koska me esintyimme.

Vili on lähtenyt taas Ruotsiin ja Norjaan, missä hän tulee esiintymään koko joulu ja tammikuu. Malmstén /Georg Malmstén/ on siellä jossain ja Katajavuori lähtee kohta sinne.

Minulla on myöskin eräs palvelus vaikka en olen väessä. Olen viime viikolla saanut käskyn tulla erään paikkan. Nyt kun tarvitsee paljon sellaisia henkilöitä, jatkuvasti, jonka hallitsevat vieraita kieliä, erittäin venäjän kieli, maanpuolustusvoimijan käytettäväksi, siksi minä olen ilmoittautunut myöskin erän työhön. Siksi jos haluisin evakuoida en voi nyt poistua Helsingistä. Olen iloinen, että minun kielitaito tai sanoisin hallitsevaisuus voi käyttää meidän isänmaan puolustamisen hyväksi.

Siksi olen heti suostunut tähän työhön ja joskus olen muutamia tunteja päivässä ylösotettu.
Sitäpaitsi täällä meidän talon puolesta, jonka väestösuojeluryhmän minä kuulun on kaikenlaisia hommia. Kastelemme vinttimme, pidämme yövahtit y.m. Olen saanut myöskin kaasunaamarin. Se on hyvä, kun sellainen on sota-aikana.

Muuten minä voin hyvin, olin 3 päivää vilustunut ja oli kova nuha, mutta se parani pian. Olen kertonut sinulle minusta jo melkein kaikki. Olin sunnuntaina maalla, tervehtimään evakuoituja tuttavia katsomassa Helsinkin läheisyydellä.

Pelattiin kortteja koko päivä ja vähän käveltiin ulkona. Meillä ei ole vielä lunta ollenkaan. Jos tulisi olisi hauskaa. Olen ottanut sukset jo ulos ja pistin rasvaa päälle. Lunta ei tulee, jo koko viikon on kova pakkanen. Sinä kerroit että ajelet potkukelkalla, minulle tuli vettä suuhun. Nyt kun on paljon aikaa, sitten ei voidan hiihtää. Viime vuonna koko talven aikana olin vain 2 kertaa hiihtämässä, oli niin paljon työtä. Aamusta illan 12 tuntia päivässä. Se oli se hyvä aika, vanha aika, kun tehtiin filmejä, äänilevyjä lukemattomia määriä ja kiertuelle matkustin niin kuin eränä päivänä viime huhtikuussa annettiin konsertti Lappeenrannassa.

Sitten kesä, vielä rauhallinen ja kaikki hauskat matkat poikien kanssa, kaikki mitä sinä tiedät, Lappeenranta, Terijoki, Viipuri… Muistelen kaikki onnellinen aika oli silloin meille Suomessa. Ja nyt…? Nyt tänään olisin ollut Viipurissa ensimmäisessä harjoituksessa minun operettikappaleesta. Ja eilen olisin varmasti ollut Lappeenrannassa, Liisan kanssa. Unelmat vain. Koska minä nyt saan nähdä sinua? Kohtalo vaan tietää! Olen niin kuin naulan lyötty kiini tässä Helsingissä ja en pääsen mihinkään.

Liisa 25. elokuuta 1939. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

Ja olisi niin niin (joskus aivan kipee tekee) välttämättä nähdä sinua vaikka minuutin. Olen koettanut soitta sinulle, mutta en ole saanut puhelua ennen 3 aikaa.

Sinä, Liisani olet antanut minulle paljon onnea ja unohdusta, kun olin sinun kanssasi, vaikka ne hetket olivat harvaat ja lyhyet, niin mahdottoman lyhyet.

Toivon että se ainoa juna, joka nyt kulkee tästä vie pian minun kirjeeni sinulle.

Sinä sanot että koska sinulle on ikävä minua, sinä kirjoitat minulle ja sinulle on parempi olla. Minä olen ihan päinvastainen indiviidiumi. Kun minula on kova ikävä, minä en osan kirjoittaa oikeastaan mitään, kuin kaikki ajatukset ovat ihan sekaisin ja silloin en saan mitään paperille. Täytty sitten odottaa jonkun aika, minä annan itselle rauhottua ja sitten vastaan mikä osan kirjoittaa.

Nyt istun ja ajattelen taas sama ikuinen asia, että täytyy olla aina tyytyväinen kaikkista, myöskin kaikista meidän lyhyestä yhteistullosta. Kuka tietää, mitä on tulevaisuudessamme. Voi olla vielä pahemmat ajatkin. Liisa, pyydän anteeksi, mutta sinä tunnet hyvin minun luonnen, että minä olen tottunut elää, katsoen vain seuravan päivän ja että minä olen tottunut, ei koskaan odottaa hauskaa ja onnea, siksi, että kohtalo on niin paljon leikkinyt minun kanssani. Toivon vaan että näin sinua vielä monta kertaa, niin kuin sinä. Mutta nyt tarpeeksi olen puhunut niistä asioista siirtymme hauskempiin asioihin.

Minä kävin täällä välillä kaupungissa ostamaan pimennyspaperia, kun meidän ikkunat parissa huoneissa vuotavat valoa. Täällä ovat niin ankarat määräykset nykyaikana ja täyttyy korjata ne ikkunat. Tänään on niin kaunis sää ja auringonlasku oli niin tavattoman ihana tänään iltana. Kaikki Mailman värit olivat taivaassa että ihmettelin vaan. Ensiksi keltaista, sitten muuttuu vihreän ja gredliinin. Olin kauan aika postitalon vieressä ja katsoin taivaseen. On hauska että kuutamo paistaa nykyaikana, muuten on aika synkä kävellä pimeässä kaupungissa. Onko teillä myöskin täysi pimennys?

Liisa rakas, olen täydellisesti unohtanut että joulu on tulossa viikon kuluttua. Se on kummallista ei sitä tuntee niin kuin esim. viime vuonna. On minulla myöskin joululahja sinulle mutta sinä saat sen myöhemmin kun tavataan. Se on melkein mahdottomuus lähettää sen postin kautta. Se on hyvässä säylyssä täällä kotona kellarissa kapsäkissä ei voi sattuaakin sen kanssa mitään vaikka pommi putoaisi meidän taloon.

Juu, joulu tulee ilman joulutuntoa. Ja sitten kohta on uusi vuosi, toivon koko sydämellään että se olisi parempi kun tätä ja että se tuo meille monta tapaamistakin.

Liisa, Liisa kyllä minä luulen varmasti että kaikki joka ovat kärsineet ja odottaneet saavat palkkansa joskus. Emme olemme sinun kanssasi pahoja ihmisiä. Eikö totta? Vaikka sinä kirjoitat minulle, että olet kuullut minusta Viipurissa puhuttava kaikenlaista. Sinulle kerrotaan varmasti vielä paljon sellaista. Yleensä kerrotaan ja puhutaan paljon ja juuri ihmisiä, jotka ovat tietämättömiä.

Kyllä minä olen rehellinen ihminen ja sinulle minä en haluaisin ehkä voisin valehtella, siksi että pidän sinusta niin kauniisti ja niin kuin oikein hyvän tyttöystävän. Jos haluat tietää totuuden Liisa, kirjoitta vain kaikki minulle ja kysyt vaan rehellisesti onko tämä totta, jonka olen kuullut? Ja minä sanon sinulle aivan rehellisesti mitä on totta ja mitä ei. Minä sanoin sinulle montaa kertaa, että meidän välillä ei saa olla mitään epäselvää ja epävarmaa. Sinä oletkin itse kertonut kaikki minulle sinun entisestä rakkaudesta.

Sinä kirjoitit että emme olemme luvanneet toisellemme mitään. Ja se on hyvää, siksi että emme voimme mitään luvata toisellekin ei ainakaan minä. Olen sellainen ihminen, joka vaan lupaa se mitä se tiedää varmasti että se voi pitää. Olet sinä huomannut, Liisa oikein hyvin itse että niin täytyy elää, siksi että luvata ja ei pittää on rumaa, ja jos sinä muistat erään päivän Viipurissa meidän keskustelumme, silloin sinä varmasti tiedät että Yrjö ei koskaan voi tehdä sellaista, että pettäisi ihmisen.

Taas aloitin kirjoittaa ikäviä asioita, mutta piti sanoa sinulle minun ajatukset. Onko mahdollisuus sinulle, Liisa tulla loppiaiseksi tänne Helsinkiin? Tai täytyyko odottaa seuraavaa pyhää? Jos sinulle ovat pienet toiveet, kirjoita minulle.

Yrjö tulee sinua vastaan asemalle, niin kuin Liisa tulee Yrjöä vastaan Lappeenrannassa. Mutta nyt on sellainen aika että varmasti sun isä ei päästä sinua pois mihinkään ja ehkä sun tuttavat täällä kaupungissa ovat evakuoitu?

Vaikka tällä on nyt pimeä ja synkkää, paitsi 13 elokuvateatteria ei ole missä huveja, teatterit kiini, sittenkin olisi hauskaa nähdä sinua tällä (minulle se kuvittaa niin kun jotakin melkein mahdotonta). Järjestän sinulle hauskaa itse. Kaikkialla koettaisin tehdä sinua onnelliseksi. Olen paljon vapaa, voisin olla koko päivän sinun kanssa. Mutta nyt on sellaista, että ne kysyvät tällä henkilötodistuksia, varsinkin illalla ja sinulla täytyy olla sellainen mukana.

En kuvittele mitään, mutta olisi ihme jos tulisit. En uskon nyt vaan, toivosin kovasti.

Yrjö on aina valmis odottaa niin kauan kun tarvitsee ja se ei unohtaa Liisasi.

Kirjoitan vielä kohta sinulle kun jaksan taas (pian). Se on aina mahdollisuus keskustella sinun kanssasi. Liisa, kirjoita minulle koska olet liikkeessa ja koska sopii soittaa sinulle, koska ei ole kauppiasta.

Nyt kohta lopetan tämän kirjoituksen, on kello 19 ja minua huutavat syömään. Menen itse asemalle, pistän kirjeen postivaunuun, se menee nopeammin kuin postilaatikosta. Sanoo paljon terveisiä sun siskolle, Soinille /kiertuejärjestäjä Eino Partasen puoliso Soini Partanen/ ja Oiva K:lle, se oli kiltisti tehty, tulla sinua katsomaan. Minä lähetän hänelle joulutervehdyksen sinne.

Ja sinulle, tyttöni toivon hauskaa ja rauhallista joulua ja paljon sellaista jota itse toivot itselle.

Muistan sinua jouluaattona k.llo 24 ja kuin kello lyö 12 kertaa annan ajatuksessani joulupusun sinulle.

Hyvästi, Liisa voi hyvin

Yrjö (joka pitää sinusta paljon, paljon)

P.S. Vielä on vähän aikaa, voin vähän kirjoittaa lisää. On kyllä hauskaa olla maailmassa ajattelepas jos en voisin kirjoittaa sinulle. Hyvä, että posti on olemassa, vaikka se toimii niin hiitaasti. Näkemiin, Liisa, kiltti!

George 1930-luvun lopulla. Godzinskyn perhearkisto.

Sofiankatu ja tuomiokirkko talvisodan pommitusten aikaan. Museovirasto.

Lue seuraavaksi Talvisota tammikuu 1940: George Maan Turvan viihdytyskiertueella Lapissa

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

VINTERKRIGET DECEMBER 1939: GEORGE I HELSINGFORS HEMVÄRN

George de Godzinsky i slutet av 1930-talet. Familjen Godzinskys arkiv - Sofiagatan under vinterkriget. Museiverket.

Suomeksi

Utbrottet av vinterkriget den 30 november 1939 förändrar fullständigt livet för den 25-årige George de Godzinsky. Den nya märkliga situationen avslöjas i ett långt brev som George skrev till sin särskilde Anna-Liisa Autio i Villmanstrand den 18 december, några veckor efter krigsutbrottet. George och den 18-åriga Liisa hade blivit vänner på kasinot i Villmanstrand i mitten av augusti och börjat brevväxla. Liisa arbetade som försäljare i Henrikssons skobutik på Kauppakatu i Villmanstrand. Varje sida i det fyrsidiga brevet var fullskriven med liten handstil, eftersom papperet var slut och pappersaffärerna hade redan stängt.

Brevet avslöjar hur den unge musikerns alla sysselsättningar försvann i samband med krigsutbrottet. Plötsligt gavs det inga fler konserter. Planerade föreställningar, som en operett i Viborg, ställdes in. Dansförbudet fick restaurangerna att tystna. Filmproduktioner stoppades. George, som blev ensam kvar i Helsingfors, gjorde sitt bästa för att främja oavslutade filmprojekt, Nyrki Tapiovaaras drama En mans väg och Risto Orkos romantiska komedi Vi som gå köksvägen.

En skyddsskärm mot granatsplitter uppfördes runt Havis Amanda. Helsingfors stadsmuseum.

Butiksfönster skyddades på Norra Esplanaden. E.R. Wahlmans hattaffär i bakgrunden. Krigsmuseet.

RUNDRADION OCH RADIOORKESTERN FLYR TILL BJÖRNEBORG

Det var farligt i Helsingfors, den sovjetiska flygbasen låg bara på 80 kilometers avstånd i Tallinn. Efter kriget hade riksdagen flyttat till Kauhajoki i Österbotten och Rundradion till Björneborg, där huvudsändningscentralen fortsatte sin verksamhet i en lokal studio i ett trähus på Annegatan. Radioprogrammen koordinerades från Björneborg, men sändes också från studior i Helsingfors, Åbo och Vasa. I händelse av en flygräd kunde man sända levande musik från Helsingfors från skyddsrummet i källaren till radiohuset på Fabiansgatan.

Helsingforsborna övar på att gå in i ett skyddsdike vid en eventuell gasattack. Museiverket / Hufvudstadsbladet.

Helsingforsbor i ett bombskydd på självständighetsdagen den 6 december 1939. Museiverket.

Ledningen för Rundradion, chefsdirigenten Toivo Haapanen och konsertmästaren Erik Cronvall med familjer samt de få musiker i Radioorkestern som inte hade fått order om att ta värvning flydde till Björneborg. Bland annat inkallades Georges musikerkollega Matti Rajula, som hade utbildats till gevärsskytt och som hade kallats till repetitionsövningar, till militärtjänstgöring.

Haapanen skrev först en vädjan i Björneborg för sin soloklarinettist: ”Jag vill framhålla, att radioorkesterns verksamhet redan nu i hög grad försvårats av att flera av dess musiker, som i likhet med klarinettisten Rajula betraktats som speciella yrkesmän, tidigare har inkallats till reservtjänstgöring, och att en fortsättning av radio- och radiomusikverksamheten i nuvarande läge måste anses ligga i det nationella försvarets intresse."

Två dagar efter Hapanens överklagande beviljades Rajula frigivning och återvände till radioorkestern i Björneborg.

Helsingforsbor köar vid järnvägsstationen för att komma i säkerhet till landsbygden undan eventuella bombningar. Museiverket.

Helsingforsbor köar vid järnvägsstationen för att komma i säkerhet till landsbygden undan eventuella bombningar. Museiverket.

HARMONY SISTERS, MALMSTÉN JA GODZINSKY RADION PIKALEVYILLÄ

Den 9 december kl. 20.30 sände radion ett underhållningsprogram med titeln Kärlek i reserv. Harmony Sisters och Georg Malmstén sjöng tillsammans med en orkester under ledning av George. Programmet var inte en direktsändning utan sändes från snabbskivor  som tidigare hade spelats in för Rundradion.

Systrarna Valtonen hade flytt från Helsingfors med sin mor redan under krigets första dag. ”Samma kväll kom en granntant på besök och sa att hon kände folk i Vihtis och att vi måste evakuera dit för att undkomma bombningarna”, berättar Raija, den yngsta av systrarna. ”Vi packade lastbilen full och lämnade Helsingfors. Mitt under resan gick lastbilen sönder och vi fick sova på golvet i en bondes lada. Nästa morgon fortsatte resan till Vichtis, där det var vackert och man inte visste något om kriget. Vi firade till och med julen där.”

Under vinterkriget hade Harmony Sisters inga offentliga framträdanden och trion gjorde inte heller några skivinspelningar.

GODZINSKYS TVÅ SJUKLIGA GAMLINGAR I HEMMET

Efter krigsutbrottet kollapsade hälsan hos Georges far, Franciszek de Godzinsky. "Min far var musiker fram till kriget, men under kriget fick han en anfall. Han blev som halvt förlamad. Vi bodde på Museigatan 21 och huset mittemot bombades. Min far var envis och ville inte gå till bombskyddet. Efter det var han mycket dålig och levde de sista åren nästan som en invalid”, minns George senare.

Familjen Godzinskys hemsamarit, de schweiziska guvernanten Elise Regenass i slutet av 1930-talet. Familjen Godzinskys arkiv.

Ungefär samtidigt försämrades också hälsan hos Elise Regenass, schweiziska guvernanten som hade bott i familjen sedan Georges födelse sommaren 1914. Under krigsåren fanns det två äldre, sjuka personer i familjen Godzinskys hem på Museigatan, som försörjdes av den unge George och hans lillasyster Elise.

Till skillnad från sina jämnåriga kamrater blev George inte inkallad till militärtjänstgöring. ”Jag var B-man eftersom mitt vänstra ben var i dåligt skick.” Som skolpojke blev han B-man efter en olycka på skridskobanan i Brunnsparken, som hade orsakat en permanent skada i benet. På hemmafronten var George dock användbar i hemvärnet.

Georges lillasyster Elises språkkunskaper kom väl till pass under krigsåren. Familjen Godzinskys arkiv.

Georges språkbegåvade lillasyster Elise, 22, talade finska, svenska, ryska, polska, franska, engelska och tyska. Som elev vid det ryska lyceet hade hon dock inte tillträde till Helsingfors universitet. Efter studentexamen lyckades Elise få jobb på ett av Pappersfabrikernas filialkontor.

När kriget bröt ut blev Elise placerad i krigscensuren i posthusets källare, där hon kontrollerade franska och ryska brev. Hennes uppgift var att dra ett tjockt svart streck över all farlig och tvivelaktig text. George var tydligen också ibland på krigscensurens kontor tillsammans med sin syster och kontrollerade ryska brev.

Elise skickades också till krigssjukhuset för att besöka skadade ryska krigsfångar. ”Det var fruktansvärt att se så mycket lidande. Många hade förlorat ett ben eller en arm och jag tror att de flesta av dem dog. Men de dikterade brev till sina anhöriga och jag skrev”, minns Elise senare.

Anna-Liisa Autio från Villmanstrand. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

GEORGES BREV FRÅN HELSINGFORS TILL LIISA I VILLMANSTRAND 18 DECEMBER 1939

Den 18 december skrev George ett långt brev till Liisa i Villmanstrand. Han skrev på finska och undertecknade brevet med det finska namnet Yrjö. Detta brev är den enda bevarade korrespondensen mellan George och Liisa. Den svenska översättningen försöker bevara Georges ännu lite knagliga finska.

Georgen kirje Liisalle 18. joulukuuta 1939. Godzinskyn perhearkisto.

Helsingfors 18/XII 39.

Liisa, snälla!

Igår fick jag det sista brevet från dig, det var 8 dagar på väg hit. Nuförtiden är allting osäkert, och dessutom tar det så lång tid för posten att komma fram.

Jag skulle bli glad om du kan få det här brevet från mig före jul, men det är upp till postmyndigheterna. Bli inte förvånad över att jag skriver på ett nytt sätt, men på det sättet får jag plats med många fler ord, och eftersom jag nu vill skriva till dig en hel del av dem, kommer jag att spara utrymme och papper. Jag har slut på papperet, och pappersaffärerna är redan stängda, men jag måste skriva, eftersom jag har en stor önskan att få tala med dig igen.

Först och främst, jag glömmer det igen, måste jag tacka dig för att du skriver, du var en flitig flicka när du skrev så mycket till Yrjö. Du vet hur stort nöje det alltid är för mig att få ett brev från ”Lappeenranta”. Vårt liv är långtråkigt och glädjeämnena är få i dessa tider, så dina brev är alltid välkomna, Liisa.

Här i vår huvudstad har det varit lugnt och varje dag väntar vi på att något ska hända, men inget händer. Jag har inget fast jobb. Hela musiklivet har stannat. Jag har flera gånger spelat på restaurang Royal i stället för min far när han hade andra uppgifter. Hemma spelar jag lite dragspel eller piano nästan varje dag, så att jag inte glömmer tekniken.

På radion var det inte heller mycket att göra. En dag spelade jag med Vesterinen /dragspelskonstnären Viljo Vesterinen/ på två dragspel, och jag har ordnat också tre olika program för dem med underhållningsmusik med Vesterinen, Katajavuori /ksylofonartisten Eino Katajavuori/ m.fl. De har spelats in på ett magnetband (en ny uppfinning) dvs. spelats in på bandet, och så kan de sedan sända programmen från studion i etern när de vill. Det låter som från en skiva, fast mycket bättre, utan surr eller bakgrundsljud så att man tror att det är folk som spelar radio samtidigt. Du kan se i tidningen när vi uppträder.

Vili har åkt igen till Sverige och Norge, där han kommer att uppträda hela julen och januari. Malmstén /Georg Malmstén/ är där någonstans och Katajavuori åker dit snart.

Jag har också en tjänst, även om jag inte är med i militären. Förra veckan fick jag order om att komma till en plats. Nu när det behövs många människor som talar främmande språk, särskilt ryska, för att tjänstgöra i försvarsmakten, har jag också anmält mig till den gruppen. Om jag skulle vilja evakuera kan jag därför nu inte lämna Helsingfors. Det gläder mig att mina språkkunskaper, eller rättare sagt min kontroll, kan användas för att försvara vårt fosterland.

Därför tackade jag genast ja till detta arbete, och ibland är jag upptagen några timmar om dagen.

Dessutom finns det alla möjliga jobb här i vårt hus, där jag är medlem i befolkningsskyddsgruppen. Vi vattnar våra vindar, håller nattvakt osv. Jag har också fått en gasmask. Det är bra att ha en i krigstider.

Annars mår jag bra, jag var förkyld i 3 dagar och det var en svår förkylning, men den blev snabbt bättre. Jag har redan berättat nästan allt om mig. I söndags var jag på landet och besökte evakuerade bekanta i närheten av Helsingfors.

Vi spelade kort hela dagen och promenerade lite utomhus. Vi har inte fått någon snö ännu. Om det gjorde det skulle det vara roligt. Jag har redan tagit ut mina skidor och smort dem med lite fett. Det kommer ingen snö, det har hård köld hela veckan. Du sa att du körde sparkstötting, jag blev frestad. Nu när det finns gott om tid kan jag inte åka skidor. Förra året under hela vintern åkte jag bara skidor 2 gånger, hade så mycket arbete. Från morgon till kväll, 12 timmar om dagen. Det var den goda tiden, den gamla tiden, när filmer och skivor gjordes i oändliga mängder och jag reste runt, som till konserten i Villmanstrand en dag i april förra året.

Sedan sommaren, fortfarande lugn och alla roliga resor med pojkarna, allt du känner till, Villmanstrand, Terijoki, Viborg... Jag minns alla lyckliga stunder vi hade i Finland då. Och nu...? I dag skulle jag ha varit i Viborg för den första repetitionen av mitt operettstycke. Och i går skulle jag säkert ha varit i Villmanstrand, med Liisa. Bara drömmar. När får jag träffa dig nu? Det vet bara ödet! Jag är som fastspikad här i Helsingfors och jag kommer ingenstans.

Liisa, 25 augusti 1939. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

Och det skulle vara så så så  (ibland gör det så ont) nödvändigt att få träffa dig ens för en minut. Jag har försökt ringa dig, men inte fått något samtal före klockan tre.

Du, min Liisa, har gett mig mycket lycka och glömska när jag var med dig, även om dessa stunder var få och korta, så omöjligt korta.

Jag hoppas att det enda tåget som nu går härifrån snart hämtar mitt brev till dig.

Du säger att du kommer att skriva till mig för att du saknar mig och att det känns då bättre för dig. Jag är den rakt motsatta individen. När jag saknar dig så mycket kan jag inte riktigt skriva något, eftersom alla mina tankar är helt förvirrade och jag inte kan få ner något på papper. Då väntar jag en stund, jag låter mig själv lugna ner mig och sedan svarar jag med det jag kan skriva.

Nu sitter jag och tänker igen på samma eviga sak, att man alltid måste vara nöjd med allt, även med all vår korta tid tillsammans. Vem vet vad som finns i vår framtid. Det kan finnas värre tider framöver. Liisa, jag ber om ursäkt, men du känner väl till min natur, att jag är van att leva och bara se till den nästa dagen som kommer, och att jag är van att aldrig förvänta mig nöje och lycka, eftersom ödet har lekt så mycket med mig. Jag hoppas bara att jag får se dig många fler gånger, såsom du önskar. Men nu har jag talat tillräckligt om de sakerna så låt oss gå vidare till roligare saker.

Jag åkte här emellan in till stan för att köpa lite mörkläggningspapper, eftersom våra fönster i ett par rum läcker ljus. Det finns så strikta regler här nuförtiden och det fönstren måste repareras. Vädret är så vackert idag och solnedgången var så otroligt vacker ikväll. Alla världens färger fanns på himlen så att jag var helt förbluffad. Först gul, sedan övergick den till grön och gredelin. Jag stod länge bredvid posthuset och tittade upp mot himlen. Det är roligt att månskenet lyser i denna tid, annars är det ganska dystert att gå i en mörklagd stad. Har ni också en total förmörkelse?

Liisa kära, jag glömde helt bort att julen kommer om en vecka. Det är konstigt att inte känna av den som förra året till exempel. Jag har också en julklapp till dig men du får den senare när vi träffas. Det är nästan omöjligt att skicka den med posten. Den ligger tryggt här hemma i källaren i en kappsäck, inget kan hända den även om det skulle falla en bomb på vårt hus.

Ja, julen kommer utan julkänsla. Och så snart är det nytt år, jag hoppas av hela mitt hjärta att det blir bättre än det här och att det ger oss många träffar.

Liisa, Liisa ja jag tror säkert att alla de som har lidit och väntat kommer att bli belönade en dag. Vi är inte dåliga människor med dig. Är vi inte det? Även om du skriver till mig att du har hört pratas om mig i Viborg  alla möjliga saker. Jag är säker på att du kommer att få ännu höra en massa sådant. I allmänhet är det mycket som berättas och talas av folke som är omedvetna.

Ja jag är en ärlig person och till dig vill jag eller kan inte ljuga, för jag gillar dig så vackert och som en mycket bra flickvän. Om du vill veta sanningen Liisa, skriv bara allt till mig och fråga bara ärligt om det här är sant som du har hört? Och jag ska berätta för dig helt ärligt vad som är sant och vad som inte är det. Jag har sagt dig många gånger att det inte får finnas någon oklarhet och osäkerhet mellan oss. Du har själv berättat allt för mig om din tidigare kärlek.

Du skrev att vi inte har lovat varandra någonting. Och det är bra, för vi kan inte lova varandra något heller, åtminstone inte jag. Jag är den sortens människa som bara lovar det som jaf är säker på att jag kan hålla. Du har själv mycket väl märkt, Liisa, att det är så man måste leva, för att lova och inte lova är fult, och om du minns vårt samtal en dag i Viborg, så vet du säkert att Yrjö aldrig skulle kunna göra något för att förråda en människa.

Återigen började jag skriva tråkiga saker, men jag var tvungen att berätta mina tankar för dig. Finns det någon möjlighet för dig, Liisa, att komma hit till Helsingfors till trettondagshelgen? Eller måste vi vänta på nästa helg? Om du har några önskningar, skriv till mig.

Yrjö kommer att möta dig på stationen, precis som Liisa kommer att möta Yrjö i Villmanstrand. Men det är en sådan tid att din far säkert inte låter dig åka någonstans och kanske har dina bekanta här i stan evakuerats?

Även om det är mörkt och dystert här nu, förutom 13 biografer utan underhållning, teatrar stängda, skulle det ändå vara roligt att se dig här (för mig verkar det som något nästan omöjligt). Jag ska själv ordna lite kul för dig. Överallt skulle jag försöka göra dig lycklig. Jag skulle vara ledig mycket, jag skulle kunna vara med dig hela dagen. Men nu är det så att de ber om legitimation här, särskilt på kvällen och man måste ha en sådan med sig.

Jag inbillar mig inget, men jag skulle bli förvånad om du kom. Jag tror inte riktigt, men har stora förhoppningar.

Yrjö är alltid redo att vänta så länge som behövsoch han kommer inte att glömma sin Liisa.

Jag ska skriva till dig igen när jag orkar igen (snart). Det är den enda chansen att prata med dig. Liisa, skriv till mig när du är i affären och när det passar att ringa dig, handlaren inte finns där.

Nu snart slutar jag skrivandet, klockan är 19.00 och jag blir kallad till middag. Jag går till stationen själv, jag lägger brevet i postvagnen, det går snabbare än från postlådan. Hälsa mycket till din syster Soini, till researrangören Eino Partanen, och makan Soini Partanen/ och Oiva K, det var trevligt när de kom och hälsade på dig. Jag ska skickar en julhälsning till honom där.

Och till dig, min flicka, önskar jag en riktigt god och fridfull jul och mycket av det du önskar till dig själv.

Jag kommer att minnas dig på julafton klockan 24 och när klockan slår 12 gånger kommer jag att ge dig en julkyss i mina tankar.

Adjö, Liisa mår bra

Yrjö (som gillar dig väldigt, väldigt mycket)

P.S. Det finns fortfarande lite tid, jag kan skriva lite mer. Det är roligt att vara i denna värld, tänk om jag inte kunde skriva till dig. Jag är glad att posten finns, även om den fungerar så långsamt. Adjö, Liisa, snälla!

George i slutet av 1930-talet. Familjen Godzinskys arkiv.

Sofiagatan och Domkyrkan under vinterkrigets bombningar. Museiverket.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky