Osaka helmikuu 1936: Hurjat kiertuesuunnitelmat laajenevat Filippiineille, Havaijille ja Amerikkaan

George Osakassa seurassaan Fjodor Šaljapinin tytär Dasia (takana) ja kaksi tunnistamatonta japanilaisneitoa. Valokuvan päivämäärä 6. helmikuuta 1936 on ristiriitainen, sillä aikaisemmassa kirjeessään hän kertoi Tokion viimeisen konsertin olleen samana päivänä.

På svenska

George kirjoitti ensimmäisen kirjeen Osakasta 12. helmikuuta 1936. Kaukoidän kiertue maailmankuulun basson Fjodor Šaljapinin kanssa on edennyt Tokiosta Japanin muihin suuriin kaupunkeihin. Kirjeessä George kertoo kiertueen hurjista jatkosuunnitelmista: tulossa olisi paljon konsertteja ulottuen aina Filippiineille, Havaijille ja Amerikkaan asti. Kotona hän olisi vasta kesäkuussa.

Osakassa viivytään lähes kaksi viikkoa. Konsertit Šaljapinin kanssa kuluttavat Georgea seki fyysisesti että henkisesti. Hän kirjoittaa kirjeet yhdellä Godzinskyjen kotikielistä, ranskaksi. Joitakin sanoja ja lyhyitä lauseita hän on kirjoittanut venäjäksi. Kyrilliset osuudet näkyvät käännöksessä kursiivilla.

12.02.1936

Rakkaat isä, Dida ja Loucia!

Tänään meillä on ensimmäinen konserttimme Osakassa. Sen jälkeen kun olin aamulla soittanut kaksi tuntia, söin lounaan Dasian kanssa (muut oli kutsuttu jonnekin). Nyt hyödynnän vapaata iltapäivää kirjoittaakseni teille.

Tämän viimeksi kuluneen viikon aikana ei ole tapahtunut mitään uutta, ja elämämme soljuu eteenpäin ihan normaalisti ilman sen kummempia välikohtauksia.

Meillä on melko tylsää täällä Osakassa, jossa tuntuu asuvan vain japanilaisia ja jossa olemme koko tähänastisen oleskelumme aikana onnistuneet näkemään vain pari kolme eurooppalaista.

Ilma on aika kaunis, ja aurinko on näyttäytynyt joka päivä muutaman tunnin ajan. Menen yleensä ulos joka päivä, jos vain on aikaa, ja teen pitkän kävelyn. Sunnuntaina olimme Dasian kanssa kaupoissa erinäisten hankintojen vuoksi. Mutta koska täällä ei puhuta englantia eikä mitään muutakaan kieltä kuten Tokiossa, oli aivan mahdotonta tulla ymmärretyksi ja myös yrityksemme tulla ymmärretyiksi elekielellä jäivät pelkiksi yrityksiksi.

Minulle on tapahtunut kaksi ikävää asiaa:

1/ Kelloni on mennyt rikki. Se pieni nuppi, jolla kelloa vedetään, lähti irti ja jäi käteeni juuri kun olin kelloa vetämässä; ja

2/ Kamerani mekanismi on mennyt sekaisin, minkä vuoksi filmi siirtyy nyt yhden kuvan sijaan puolentoista kuvan verran. Sen korjaaminen olisi pikkujuttu, mutta nämä ääliöt täällä eivät tajua mitään. Voin kuitenkin ottaa valokuvia "silmällä", sillä hallitsen kamerani toiminnan.

Olin eilen illalla elokuvissa ja näin kaksi erittäin mielenkiintoista elokuvaa. Maksettuaan 50 jeniä eli 7 Suomen markkaa saattoi elokuvissa istua kolme ja puoli tuntia. Tuossa ajassa ehti nähdä monipuolisen ohjelmakokonaisuuden: ensin uutisia, sitten Micki-Maus[!!!] -filmin ja lopuksi kaksi tasokasta normaalifilmiä. Japanissa elokuvateatterit ovat valtavan isoja: niihin mahtuu ainakin 2 000 henkeä.

Nuo molemmat filmit päättyivät huonosti, traagisesti, mutta ilmeisesti japanilaiset pitävät sellaisesta. Salissa monet itkivät, etenkin naiset. On hassua olla keskellä elokuvayleisöä, joka on niin erilaista kuin Helsingissä. Melkein kaikki miehet olivat pukeutuneet eurooppalaisittain, mutta kaikilla naisilla, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, oli kimono. Lähes kaikilla naisilla oli yksinkertainen kampaus eli nuttura takaraivolla. Kaupungeissa asuvat japanilaiset ovat hylänneet käytännössä kokonaan perinteisen japanilaisen kampauksen, jossa hiukset on kammattu pyramidin muotoon. Sitä näkee enää vain geishoilla.

Siellä saa tietysti osakseen sellaista tuijotusta kuin olisi jokin kummallinen elukka, ja väliajalla on jossain määrin epämiellyttävää, kun kaikista suunnista sadat silmäparit tarkkailevat.

Japanilaiset ovat luonnostaan kamalan uteliaita ja hyödyntävät jok’ikisen mahdollisen tilaisuuden esittää sangen henkilökohtaisia kysymyksiä tai kysellä työstä jne. Ja he osaavat myös matkia kaikkea eurooppalaista yhtä taitavasti kuin apinat. Hassu kansa. Mutta en voisi ikinä jäädä tänne ja asua täällä loppuelämääni.

Kun palaan Suomeen, kerron teille yksityiskohtaisesti omista vaikutelmistani tästä maasta, joka on monella tavalla viehättävä, mutta samalla oudon omaperäinen sellaisella tavalla, joka ei sovi minun venäläiselle (tai slaavilaiselle) sielulleni.

Konsertin jälkeen yöllä kello 0.15

Olen juuri tullut ravintola Alaskasta, jossa me kaikki illastimme Osakan venäläisen siirtokunnan edustajien kanssa. Olen erittäin väsynyt jokaisen konsertin jälkeen, sillä ne koettelevat hermojani ankarasti. Soitin soolona Bachia, Rahmaninovin Elegian, Chopinin valssin e-molli, erään oman sävellykseni ja Dvořákin Humoreskin. En tiedä, miksi Fed. Ivanovits esitti erittäin haastavia lauluja, esimerkiksi Rahmaninovin Profeetta, Boris Godunovin monologin "On mulla korkein valta" ja "Der Erlkönig" [nuottiviivastolla nuotteja] ja tietysti yleisön suosikkikappaleet "Volgan lautturit" ja "Laulu kirpusta".

Aplodit olivat tällä kertaa poikkeuksellisen voimakkaat, ja kukkia suorastaan satoi päällemme. Yleisön joukossa oli paljon venäläisiä.

Konsertin jälkeen menimme kuuluisaan ravintola Alaskaan, jossa on italialainen keittiömestari. Minä söin spagettia kastikkeen kanssa ja mansikkahyytelöä. Kaikilla oli todella hauskaa ja hyvä mieli.

Haluan, että tämä kirje lähtee huomenna laivalla Vladivostokiin, joten kirjoitan nyt vauhdilla.

Rakkaat isä, Dida ja Lucia, olen nyt saanut kuulla Kašukilta kiertueemme seuraavien konserttien tarkat ajankohdat. Älkää suotta masentuko, kun luette tämän: emme ole varmoja, pääsemmekö palaamaan ennen kesäkuuta.

Aikataulu on seuraava:

25.–27. helmikuuta: konsertit Shanghaissa (kuten jo tiedättekin)
1. maaliskuuta: lähtö Harbiniin
6. ja 9. maaliskuuta: konsertit Harbinissa
(Älkää lähettäkö kirjeitä Harbiniin, en tiedä osoitettamme siellä. Kirjoittakaa Shanghaihin.)
14. maaliskuuta: konsertti Tientsinissä (Kiina)
15. päivä: lähtö Shanghaihin (uudelleen)
17. päivä: konsertti Shanghaissa
20. päivä: konsertti Hongkongissa
22. päivä: lähtö Manilaan (Filippiinit)
27. ja 29. maaliskuuta sekä 3. ja 6. huhtikuuta: konsertit Manilassa
8. päivä: lähtö Shanghaihin
13. –14.: konsertit Shanghaissa
Tämän jälkeen uudelleen Japaniin
20.–24. huhtikuuta: Tokiossa kaksi (2) radiokonserttia ja viikko tai 10 päivää äänitystä varten (levy-yhtiö nimeltään Columbia)

Tämän jälkeen
1.–2. toukokuuta lähtö Havaijin saarille
konsertti Honolulussa 10.–15. toukokuuta
ja paluu Amerikan kautta (toukokuun lopulla) Eurooppaan (Pariisiin) kesäkuun alkupuolella.

Kun olen matkustanut maapallon ympäri, ei 80 päivässä kuten Jules Verne, vaan kuudessa kuukaudessa, astun jalallani jälleen Suomen maaperälle suurin piirtein 10.–15. kesäkuuta.

En tiedä, kuinka kestän kaikki nuo pitkät etäisyydet ja millainen mahtaa mielialani olla kiertueen loppuvaiheessa, mutta kun näemme jälleen toisemme on meidän molemminpuolinen ilomme uskoakseni niin valtaisa, että se hyvittää tämän nyt jo valitettavasti liian pitkän eron!

Rakkaani, älkää vaipuko epätoivoon lukiessanne näitä rivejä, joita minun ei itse asiassa olisi pitänyt lainkaan teille kirjoittaa, mutta yritän itse olla niin rohkea kuin saatan ja onnistunkin siinä hiukan.

Kašuk sanoi minulle luottamuksellisesti, että hänen sydämensä värisee jo nyt, kun hän vain ajatteleekin edessä olevia pitkiä kuukausia, joiden aikana on erossa perheestään Pariisissa, mutta mitään ei ole tehtävissä, sillä Fed. Iv. haluaa tehdä tämän matkan, ja sanoo sen "huolimatta siitä että olen tottunut tähän nomadielämään".

Kyllä! Tässä olivat ne kauhistuttavat uutiset, jotka jouduin teille kirjoittamaan. Täytyy tietenkin ajatella hyviä puolia. Tienaamistani rahoista tulee mukava summa, joka on tervetullut Helsinkiin. Ja sitten olen nähnyt koko maailman, mahdollisesti kohdallani viimeistä kertaa.

Tunnen jo olevani ihan eri Georges, en siis enää se Helsingin Georges, niin että millaiseksi mahdankaan tuntea itseni sen jälkeen kun olen kiertänyt koko maapallon! Olemme jo niin perin juurin toisenlaisessa ympäristössä täällä, "viimeisen kerran katson maata idästä länteen ja lännestä itään", mutta käsittääkseni tästä kaikesta jää muistijälki aivoparkoihini, vaikka jo nyt ihmettelen: ”Onko tämä kaikki jotain taianomaista unta?”

Mutta toisaalta mitä enemmän saa nähdä, sitä enemmän saa uusia kokemuksia!

Lopetan tämän kirjeeni ja toivon, että te kaikki voitte hyvin siinä surkeassa säässä, joka varmasti nyt vallitsee H-forsissa. Toivottavasti ei reumatismi vaivaa Didaa tavanomaisella tavalla (pistävänä kipuna?) Ajattelen joka hetki teitä kaikkia ja toivon, että me kaikki tapaamme toinen toisemme kesäkuussa Helsingissä ja että voimme silloin iloita siitä, että kaikki ovat terveinä ja että minä olisin kehittynyt omassa rakkaassa taiteenlajissani ja päässyt yleisemminkin eteenpäin elämässäni.

Näkemiin "rakkaimpani", helliä halauksia uskolliselta Georgesilta

P.S. Terveisiä kaikille
Suukottakaa Mishaa

Älkää unohtako Shanghain osoitetta (Cathay Hotel)

13.02.1936 kortti Nara

Naran retkellä George, neiti Merosoff ja Dasia. Godzinskyn perhearkisto.

Rakas Dida!

Olemme retkellä Narassa, vuoristossa sijaitsevassa japanilaisessa pikkukaupungissa, joka on kuin pieni pala paratiisia. Täällä on runsaasti buddhalaistemppeleitä ja upea puisto, jossa kesyille peuroille saa antaa leipää syötäväksi. Kuinka voit, rakas Dida? Olen pahoillani, ettet pääse nauttimaan näistä upeista näkymistä.

Jää hyvästi

Georges

Japanilainen vuoristomaisema junan ikkunasta Georgen valokuvaamana. Godzinskyn perhearkisto.

Postikortti Narasta. Godzinskyn perhearkisto.

Postikortti Narasta. Godzinskyn perhearkisto.

14.02.1936

Rakkaat isä, Dida ja Loucia!

Tänä aamuna oli ällöttävän sumuista ja heräsin jo kello 9.30. Kuuman kylvyn jälkeen ajoin partani, kampasin hiukseni, join teetä ja söin voileipiä. Parrasta puheen ollen, joudun ajamaan sen joka päivä, koska se kasvaa niin paljon. Sitten menin musiikkihuoneesen ja soitin läpi tämän illan ohjelmistoni.

Eilen neiti Merosoff, eräs nuori venäläinen tyttö, oli kutsunut meidät Dasian kanssa autoajelulle Naran pikkukaupunkiin, jossa on upeita buddhalaistemppeleitä. Siellä oli todella viehättävää: vuoret ja valtavan suuri puisto, jossa oli paljon kesyjä peuroja ja hirvieläimiä, joita voi kosketella ja silittää ja joille voi antaa leipää ja sokeria. Nuo eläimet ovat olleet siellä jo 300 tai 400 vuotta, ja ne ovat pyhiä.

Lähetän teille ohessa kolme valokuvaa Narasta ja samalla postikortteja, joita voitte antaa lahjaksi H-forsissa. Siinä valokuvassa, jossa me kaikki kolme olemme, on Dasia oikealla ja neiti M. välissä (keskellä). Sää oli aivan loistava, ja meillä oli todella hauskaa. Ainoastaan Dasia oli tavalliseen tapaansa vähän sietämätön arvostellessaan kaikkea. Hän raastaa hermojani välistä niin paljon, että ajaudun raivon partaalle. Hän ei pidä mistään, eikä mikään ole tarpeeksi hyvää tai hyvin neiti Šaljapinille, merkittävän taiteilijan tyttärelle.

On outoa, että 14-vuotias lapsi voi olla noin suuressa määrin sekä vanhempiensa että kaikkien muidenkin hemmottelema! Minkälainen hän mahtaakaan olla jonkin ajan kuluttua!

Eräs esimerkki: Olimme lounaalla, ja D. tilasi à la carte -listalta, koska lounaslista ei ollut hänen mielestään tarpeeksi tasokas. Hän tilasi paistettua kanaa. Annos tuotiin hänelle. Se ei ollut mieluinen, koska kana ei ollut kanankoipea. Hän ei voi syödä (niellä) kananrintaa Isä! Ja aivan kaikessa sama toistuu. Kaikkien on toimittava hänen oikkujensa mukaan. Ja joskus minunkin on oltava piikana.

Jos minut joskus kutsutaan jonnekin muiden nuorten kanssa (tapahtunut vain kaksi kertaa), niin tyttö kutsuttaa myös itsensä mukaan, aivan kuin olisi kateellinen minulle. Tietenkin "se on tyttöjen tyyli" mutta jopa Kašuk on käskenyt häntä jättämään minut rauhaan.

No, on hän pohjimmiltaan hyväsydäminen, mutta kuitenkin pahaluonteinen.

Maria Valentinovna kertoi minulle, että näyttää siltä, että hänen tyttärensä Marina on myös hiukan "häilyvänen" eli ei oikein tiedä mitä haluaa. Tytär on yritellyt vähän kaikenlaista: tanssinut, laulanut ja nyt hän ohjaa elokuvaa. Dasia toimii tulevaisuudessa epäilemättä samoin. Hän ei ymmärrä musiikista juuri mitään eikä kyllä paljon mistään muustakaan.

On surullista, että Šaljapinin lapset ovat niin outoja. Kukaan ei varsinaisesti ole syypää tuohon kaikkeen, se johtuu vain perheen elämästä, ihmisistä heidän ympärillään, kehnosta kasvatuksesta ja ennen kaikkea siitä, että niin monet ihmiset sanovat "Šaljapinin tytär, miten rakastettava, millainen ihana kaunotar, miten ihastuttava". Kaikki tuollainen vaikuttaa aivoihin haitallisesti.

15.02.1936

Jatkan kirjettäni nyt illalla aika hauskan päivän jälkeen. Eilinen konserttimme oli todella onnistunut, ja Fed. Iv. oli (poikkeuksellisen) hyvällä tuulella. Hän lauloi erinomaisesti ja sai huikeat suosionosoitukset.

Lisäksi eilen vietettiin kaksinkertaista juhlaa, sillä silloin oli Fed. Iv:n syntymäpäivä (hän täytti 63 vuotta) ja myös hänen tyttärensä Marfan syntymäpäivä (hän täytti 25 vuotta Lontoossa). Menin onnittelemaan Fed. Iv.:ia jo aamulla, kun hän oli vielä vuoteessa ja hän oli erittäin iloinen ja onnellinen siitä, että hänellä on konsertti juuri syntymäpäivänään.

Illalla konsertin jälkeen oli illallinen perhepiirissä. Mukana oli muutama kutsuvieras, myös japanilaisia. Meitä oli kaiken kaikkiaan 14 henkeä, ja tunnelma oli samppanjan jälkeen melko meluisa. Me kaikki kohotimme maljan Fed. Iv:n ja hänen äänensä terveydeksi. Kello 1 yöllä erkanimme toisistamme ja menimme omiin huoneisiimme. Nousin tänä aamuna kello 10 ja ajattelin teitä kaikkia ja sitä, että nukutte vielä sikeästi. H-forsissa kello oli silloin 3 yöllä!

Täällä noustaan ylös silloin kun te menette nukkumaan, ja täällä syödään illallista silloin kun te syötte lounasta. Tällaista se 7 tunnin aikaero saa aikaan! Maapallo on kummallinen!

Sää on upea, ja kaunis Osakan kaupunki (3 miljoonaa asukasta) loistaa mahtavassa auringonpaisteessa. Minun pienestä ikkunastani katsottuna kaupunkinäkymä peittyy jonkin verran kahden läheisen tehtaan savuun. Tehtaanpillit viheltävät joka aamu kello 8.30, jolloin työläiset aloittavat työpäivänsä. Minäkin herään silloin, sillä ikkunat eivät ole kaksinkertaisia kuten Suomessa. Osaka on tämän maan teollisuuden keskus, ja pidän siitä paljon enemmän kuin Tokiosta, joka on tylsä ja täynnä ajoneuvoja. Myös täällä liikenne on hurjaa, mutta kadut ovat leveämpiä ja itse kaupunki eurooppalaisempi, vaikka tosin pieniä japanilaisia taloja on täälläkin aivan loputtomia määriä.

Mutta täällä on myös pilvenpiirtäjiä (22–25 kerroksisia) aivan kuten Amerikassa. Melkoinen kontrasti nähdä nuo korkeat rakennukset pienten japanilaistalojen vieressä!

Kello 2 lähdin Takarazuka-teatteriin kolmistaan kahden Kobessa asuvan oikein miellyttävän venäläisen neidin kanssa. Kyse on eräänlaisesta nuorten japanilaistyttöjen esittämästä laulu- ja tanssirevyystä, joka kestää yhtäjaksoisesti viisi tuntia, iltapäivällä kello 12:sta kello 5:een. Mutta me menimme vain kahdeksi tunniksi, siinä oli riittämiin! Kuvitelkaa nyt: tuo teatteri on rakennettu kaksi vuotta sitten ja jokaisena vuoden päivänä spektaakkelin näkee 5 000 katsojaa, ja sunnuntaisin ja juhlapyhinä on kaksi näytöstä.

Esitys edusti kerta kaikkiaan sitä parasta mitä Japanilla on tarjota. Upeita pukuja! Oli hassua, kun nuoret tytöt esittivät myös miesroolit ja olivat pukeutuneita frakkeihin ym.

Valitettavasti täytekynästäni loppuu nyt muste, joten minun täytyy jatkaa huomenna aamulla. Menen nyt nukkumaan. On jo keskiyö. Te kokoonnutte varmasti parhaillaan teetuokioon. Hyvää ruokahalua! Ja minä toivotan itselleni hyvää yötä.

16.02.1936

Unohdin kertoa teille orkesterista, joka oli aika suuri: 20 jäsentä. Paikoitellen he eivät soittaneet kovinkaan hyvin. Melkein kaikki muusikot olivat japanilaisia, mutta joukossa oli myös venäläisiä (viulisteja).

Tänään meillä on yhdeksäs konserttimme Japanissa, ja keskiviikkona kello 19 on viimeinen. Olen tänään hieman levoton, koska oloni ei ole paras mahdollinen. Vilustuin varmaankin Takarazukassa.

Konsertin jälkeen illalla kello 11.30

Konserttimme oli sangen vaiheikas tänään. Fed. Iv:n ääni oli huonossa kunnossa, ja hän huusi kaikille. Minäkin olin "suutari". Näin käy aina kun hänellä on ongelmia laulamisessa. Muut saavat tuntea nahoissaan hänen ärtymyksensä, ja pianisti erityisesti.

Mutta kaikki sujui kuitenkin hyvin, sillä kun Fed. Iv. on hermostunut eikä ole varma äänestään, hän laulaa aivan toisella tavalla: hän pitää taukoja ja laulaa joitakin kohtia nopeammin kuin tavallisesti. Tätä täytyy säestäjän seurata ilman että tietäisi muutoksista etukäteen. Minulle kaikki tämä on hyvin vaikeaa, koska pitäisi olla nero kyetäkseen säestämään häntä aina optimaalisesti. Ja harjoituksissa hän laulaa rytmikkäästi ja konsertissa välistä pitäen "vapaata". Ei siis koskaan tiedä, missä tulisi pitäytyä.

Pitää ottaa käyttöön koko "vainuni" tuon miltei mahdottoman ongelman ratkaisemiseen. En ymmärrä, kuinka olen selviytynyt. Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään epäsuotuisaa. Mutta arvelen, että tämä työ loppujen lopuksi uuvuttaa minut, ja sitten olen aivan poikki. Olen jo nyt jokaisen konsertin jälkeen ihan loppu eivätkä hermoni palaudu. Nukun huonosti ja näen unia.

Vaikkakin työni H-forsissa oli vaivalloisempaa ja vaikeampaa, luulisin, ettei se kuitenkaan raastanut hermojani siinä määrin kuin tämä nykyinen. Meillä on täällä konsertti joka toinen tai joskus harvoin joka kolmas päivä, eikä minulla ole aikaa levätä tai laajentaa ajatteluani. Vain kun siirrymme paikasta toiseen, ehtii jossain määrin palautua. Huomenna minulla on ajanvietettä: minut on kutsuttu koko päiväksi Merosoffien luo Kobeen. Menemme kävelemään vuoristoon raikkaaseen ilmaan.

Rakkaat isä, Dida ja Loucia, lähetän teille valokuviani, jotta näkisitte vähän Japania. Lähetän myös lyhyen arvostelun Osakan konsertista (2).

Pysyn mieleltäni rohkeana ja uskon, että myös työni sujuu kohta paremmin ja totun siihen kyllä. Meillä on vielä 13 tai 14 konserttia eri maissa. Seuraavaksi vuorossa on Shanghai, sitten Harbin jne. Kirjoitan teille pitkän kirjeen Shanghaista ja kerron siinä, miten reittimme jatkuu.

Miten te kaikki voitte? Shanghaihin saan varmasti teiltä tuoreita kuulumisia.

Näkemiin, "heippa", lämpimin halauksin

Georges

Vielä yksi asia, joka minun on ehdottomasti kerrottava teille. Colombosta ja Singaporesta lähettämille kirjeilleni tapahtui jotakin valitettavan harmillista. Te ette ole saaneet niitä! Ne olivat menneet rouva Kašukille Pariisiin hänen aviomiehensä kirjeiden tilalla, ja Kašukin kirjeet on varmaankin lähetetty teidän osoitteeseenne. Näin siinä on käynyt. Laivalla (epäilemättä) kaikki kirjeet avattiin ja katsottiin niiden sisältö japanilaisten vakoilukammon ja ylenpalttisen turvallisuushakuisuuden vuoksi. Miten sikamaista!

Kuulkaa, rouva Kašuk kirjoitti miehelleen, kuinka ei ensin ollut kuullut hänestä mitään pitkään aikaan ja sitten sai Singaporesta kirjeen, johon oli kirjoitettu käsin Mih. Emanuilin osoite. Kuoren sisällä oli kuitenkin minun kirjeeni ja valokuvani, jotka olin osoittanut teille kaikille. Koska kukaan Pariisissa ei tiedä osoitettamme H-forsissa, ei hän voi postittaa teille kirjeitäni. Olette varmasti hämmästyneitä, kun saatte Kašukin vaimolleen osoittamat kirjeet! Tässä siis selitys tapahtuneelle.

Japanilaiset ovat erehtyneet kirjekuorista, kun ovat sujauttaneet kirjeet niihin takaisin sen jälkeen kun ovat ne lukeneet. Kašukin kirjeet ovat lähteneet H-forsiin ja minut kirjeeni Pariisiin. Voi, mitä typeryksiä! Seuraavalla kertaa heidän on oltava taitavampia.

Mih. Em. kirjoitti heti vaimolleen ja kertoi teidän osoitteenne H-forsissa. Kirjoitattehan tekin hänelle eli siis rouva Kašukille, 50, avenue Henri Martin, Paris, ja myös lähetätte hänelle osoitetut kirjeet "uskollisuuden vakuudeksi", jolloin hän saa Hforsin osoitteenne ja voi lähettää teille Singaporesta saapuneet kirjeeni (kuukauden myöhässä).

Kaikki täällä ovat pöyristyneitä tästä ikävästä tapahtumasta, ja te varmasti huolestuitte, kun ette saaneet lainkaan kirjeitä Port-Saidin jälkeen. Toivon, että olette saaneet postikorttini Shanghaista, kirjeeni Tokiosta ja etenkin šekin. On surullista, että olemme näin pitkän välimatkan päässä toisistamme ja minun, aivan samoin kuin teidänkin, on odotettava kirjeitä niin kauan.

Tänään ei mitään erityistä. Olen ollut ostoksilla ja kävelyllä. Illalla olin hotellissa, luin sanomalehtiä ja Tšaikovskista kertovaa kirjaani. Huomenna menen Kobeen ja rentoudun hieman.

Kobe on 28 kilometrin päässä Osakasta. Sähköjunalla sinne matkustaa 50 minuutissa. Japanissa lyhyemmillä matkoilla käytetään yleisesti junaa tai sähköjunaa, jotka ovat äärettömän nopeita ja mukavia. Ja miten edullista matkustaminen onkaan! Maksoin edestakaisesta lipusta Osakasta Kobeen 54 jeniä eli Suomen rahassa 6,50. Japani on kummallinen maa!

Kerron teille paljon kaikkea mielenkiintoista, kun palaan kotiin.

17.02.1936 Illalla

Olen juuri palannut Kobesta, jossa vietin mukavan päivän neiti Merosoffin (varakkaan venäläisen makeistehtailijan tytär) ja hänen englantilaisen ystävänsä viehättävässä seurassa. Englantilaisnuorukaisella on japanilaisia sukujuuria isoäitinsä puolelta.

Olimme vuorilla, ja sieltä on upea näköala kaupunkiin päin. Sen jälkeen söimme illallista, soitin heille pianoa ja katsoimme kaksi amerikkalaista filmiä.

Palasin junalla Osakaan kello 10. Palattuani sain Tokion Puolan-suurlähetystön kautta tulleet kirjeet.

Suurkiitos kuulumisista. En ehdi saada isän lähettämää kirjattua kirjettä tänne, sillä lähdemme Shanghaihin 20. päivä. Olen kirjoittanut Puolan-lähetystöön ja pyytänyt heitä lähettämään kirjeeni edelleen Shanghaihin viiveittä.

Teillähän on jo osoitteeni Shanghaissa: Chathay Hotel.

Tässä on nyt uusi osoite Shanghaissa (25. maaliskuuta asti) (viimeistään):

Mr Godzinsky
c/o Robert Modlin
7 Tifing Road app. 11
Shanghai
China

Kuten jo tiedättekin, olen Shanghaissa 27. helmikuuta – 2. maaliskuuta ja sen jälkeen uudelleen 25. maaliskuuta asti.

Sitten on vuorossa Manila, mutta päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon.

Ymmärrän, että olette olleet todella huolissanne, kun minusta ei kuulunut mitään. Nuo kirotut japanilaiset, joiden vääränlainen uteliaisuus aiheuttaa valtavaa vahinkoa! Täällä meidän ympärillämme on yleisesti vakoilijoita. Mutta sitä oli etenkin alussa, nyt he ovat rauhoittuneet.

Olen ajatuksissani kulkenut kävelyreittiämme Drumsössä. Mitä tulee sympatiaani, olen kirjoittanut hänelle enkä ole saanut vielä vastausta. Sitä parempi, jos tuo tyttö ei halua enää olla missään tekemisissä Panin kanssa. Kun tulen takaisin, en minäkään halua enää olla missään tekemissä hänen kanssaan. Jumala olkoon hänen kanssaan! Maailmassa on muitakin! Hän vain oli todella miellyttävä.

En ole matkani aikana tutustunut yhteenkään naispuoliseen olentoon enkä ole matkani aikana tavannut ketään mielenkiintoista nuorta tyttöä. Japanilaisnaiset ovat kammottavia: koukkujalkaisia ja muistuttavat apinoita. Toisaalta täällä on sellaisia iäkkäitä japanilaismiehiä riksoillaan, jotka ovat komeapiirteisiä ja joista voisi maalata tauluja.

Ulkomaalaisista täällä on eniten vain englantilaisia ja amerikkalaisia.

Elämme omassa pienessä perheyhteisössämme emmekä tutustu kovinkaan moniin ulkopuolisiin. Kysykää Valdemar-sedältä ja tädiltä, ovatko he saaneet Singaporesta lähettämäni postikortit ja milloin? Te olette nyt varmaankin saaneet kirjeeni, jotka menivät niin väärää reittiä.

Hyvästelen teidät jälleen kerran ja halaan teitä tuhannesti

Georges

Voin hyvin ja peseydyn ahkerasti (kylpy jok’ikinen aamu).

Lue seuraavaksi Helmikuun lopusta maaliskuun alkuun 1936: Japanista takaisin Shanghaihin ja sieltä edelleen Mantšuriaan

Teksti: Laila Tarpila

Kirjeiden käännökset ranskasta: Soili Vihavainen.
Venäläiset osuudet (kursiivi): Laura Tarpila & Laila Tarpila.

OSAKA FEBRUARI 1936: VILDA TURNÉPLANERNA UTVIDGAS TILL FILIPPINERNA, HAWAII OCH AMERIKA

George i Osaka, tillsammans med Feodor Shaljapins dotter Dasia (bak) och två oidentifierade japanska flickor. Datumet på fotografiet, den 6 februari 1936, är motstridigt, eftersom han i ett tidigare brev uppgav att den sista konserten i Tokyo ägde rum samma dag.

Suomeksi

George skrev sitt första brev från Osaka den 12 februari 1936. Fjärran Östern-turnén med den världsberömde basen Feodor Shaljapin har gått från Tokyo till andra större städer i Japan. I brevet berättar George om turnéns vilda planer för fortsättningen: det skulle bli många konserter, ända till Filippinerna, Hawaii och Amerika. George skulle inte vara hemma förrän i juni.

De dröjer kvar i Osaka i nästan två veckor. Konserterna med Shalyapin är fysiskt och psykiskt utmattande för George. Han skriver breven på ett av Godzinskys hemspråk, franska. Några ord och korta meningar är skrivna på ryska. Kyrilliska passager är kursiverade i översättningen.

12.02.1936

Käre pappa, Dida och Loucia!

Idag har vi vår första konsert i Osaka. Efter att ha spelat i två timmar i morse åt jag lunch med Dasia (de andra var inbjudna någonstans). Nu utnyttjar jag den lediga eftermiddagen till att skriva till er.

Det har inte hänt något nytt den senaste veckan och livet rullar på som vanligt utan några större incidenter.

Vi har ganska tråkigt här i Osaka, som bara verkar vara befolkat av japaner och där vi bara har lyckats träffa ett par européer under hela vår vistelse hittills.

Vädret är ganska vackert och solen har varit framme varje dag i några timmar. Jag brukar gå ut varje dag, om jag har tid, och ta en lång promenad. På söndagen var Dasia och jag ute och handlade lite olika saker. Men eftersom det inte talas någon engelska här, eller något annat språk som i Tokyo, var det helt omöjligt att göra sig förstådd och våra försök att göra oss förstådda på teckenspråk förblev också bara försök.

Två olyckliga saker har hänt mig:

1/ Min klocka har gått sönder. Den lilla knoppen som man drar upp klockan med lossnade och blev i min hand just när jag drog upp den; och

2/ Mekanismen i min kamera har krånglat och därför flyttar sig filmen nu en och en halv bildruta i stället för en. Att fixa det skulle vara en liten sak, men dessa idioter här fattar ingenting. Jag kan dock ta bilder ”med ögat” eftersom jag har kontroll över hur min kamera fungerar.

Jag gick på bio i går kväll och såg två mycket intressanta filmer. För 50 yen, eller 7 finska mark, kunde man sitta i biosalongen i tre och en halv timme. Under den tiden kunde man se ett varierat program: först nyheter, sedan en Musse Pigg[!!!]-film och till sist två vanliga filmer av god kvalitet. I Japan är biograferna enorma: de rymmer minst 2 000 personer.

Båda filmerna slutade illa, tragiskt, men japanerna gillar tydligen sådant. Det var många som grät i salen, särskilt kvinnorna. Det är konstigt att befinna sig mitt i en filmpublik som är så annorlunda än den i Helsingfors. Nästan alla män var klädda i europeisk stil, men alla kvinnor, med några få undantag, bar kimonos. Nästan alla kvinnor hade en enkel frisyr, alltså uppsatt hår. Den traditionella japanska frisyren, där håret kammas i en pyramidform, har i stort sett övergivits av japanerna i städerna. Den ses nu bara på geishas.

Där får man naturligtvis den typen av blickar som man var något slags konstigt djur, och under pauserna är det lite obehagligt att vara iakttagen från alla håll av hundratals ögonpar.

Japanerna är av naturen oerhört nyfikna och tar varje tillfälle i akt att ställa mycket personliga frågor, fråga om arbete osv. Och de kan också imitera allt europeiskt med lika stor skicklighet som apor. Lustigt folk. Men jag skulle aldrig kunna stanna och bo här resten av mitt liv.

När jag återvänder till Finland kommer jag att berätta i detalj om mina egna intryck av detta land, som är charmigt på många sätt, men samtidigt märkligt originellt på ett sätt som inte passar min ryska (eller slaviska) själ.

Efter konserten kl. 0.15 på morgonen

Jag kommer just från en restaurang Alaska där vi alla åt middag med representanter för den ryska kolonin i Osaka. Jag är mycket trött efter varje konsert, eftersom de sätter mina nerver på hårt prov. Jag spelade som solo Bach, Rachmaninovs Elegi, Chopins Vals i e-moll, en av mina egna kompositioner och Dvořáks Humoresque. Jag vet inte varför Fed. Ivanovits framförde några mycket utmanande sånger, som Rachmaninovs Profeten, Boris Godunovs monolog "Jag har högsta makten" och "Der Erlkönig" [noter på notlinjer] och naturligtvis publikfavoriterna "Volgan lautturit" och "Sången om loppan".

Applåderna var ovanligt starka den här gången och det direkt regnade blommor över oss. Det var många ryssar i publiken.

Efter konserten gick vi till den berömda restaurangen Alaska, som har en italiensk kock. Jag åt spaghetti med sås och jordgubbsgelé. Alla hade jättetrevligt och var på gott humör.

Jag vill att det här brevet ska gå iväg i morgon med färjan till Vladivostok, så jag skriver raskt nu.

Kära pappa, Dida och Lucia, jag har nu hört från Kashuk de exakta datumen för de kommande konserterna under vår turné. Bli inte förtvivlade när ni läser detta: vi är inte säkra på att vi kommer att kunna återvända före juni.

Schemat ser ut enligt följande:

25-27 februari: konserter i Shanghai (som ni redan vet)
1 mars: avresa till Harbin
6 och 9 mars: konserter i Harbin (Skicka inga brev till Harbin, jag känner inte till vår adress där. Vänligen skriv till Shanghai).
14 mars: konsert i Tientsin (Kina)
15 mars: avresa till Shanghai (igen)
17 mars: konsert i Shanghai
20 mars: konsert i Hong Kong
22 mars: avresa till Manila (Filippinerna)
27 och 29 mars samt 3 och 6 april: konserter i Manila
8 mars: avresa till Shanghai
13-14 mars: konserter i Shanghai
Därefter tillbaka till Japan
20-24 april: två (2) radiokonserter i Tokyo och en vecka eller 10 dagar för inspelning (skivbolaget heter Columbia)
Därefter två veckor och två veckor för inspelning under två eller tre månader
1-2 maj, avresa till Hawaiiöarna
10-15 maj: konsert i Honolulu
och återresa via Amerika (slutet av maj) till Europa (Paris) i början av juni.

Efter att ha rest jorden runt, inte på 80 dagar som Jules Verne, utan på sex månader, kommer jag att sätta min fot på finsk mark igen mellan den 10 och 15 juni.

Jag vet inte hur jag kommer att klara av alla dessa långa avstånd och hur mitt humör kommer att vara i slutet av turnén, men när vi ses igen tror jag att vår ömsesidiga glädje kommer att vara så stor att den kommer att kompensera för det nu tyvärr alltför långa avbrottet!

Mina kära, bli inte förtvivlade när ni läser dessa rader, som jag egentligen inte alls borde ha skrivit till er, men jag försöker vara så modig som jag kan och jag har i viss mån lyckats.

Herr Kashuk berättade i förtroende för mig att hans hjärta redan darrar bara han tänker på de långa månader som ligger framför honom, under vilka han kommer att vara borta från sin familj i Paris, men ingenting kan göras, eftersom Fed. Iv. vill göra den här resan och säger det ”trots att jag är van vid det här nomadlivet”.

Ja! Här var den fasansfulla nyheten som jag var tvungen att skriva till dig. Man måste naturligtvis se det från den positiva sidan. Pengarna jag tjänar kommer att vara en trevlig summa pengar som kommer att vara välkommen i Helsingfors. Och så har jag sett hela världen, kanske för sista gången.

Jag känner mig redan som en annan Georges, inte som Georges i Helsingfors längre, så hur ska jag kunna känna mig efter att ha rest jorden runt! Vi befinner oss redan i en så annorlunda miljö här, ”för sista gången ser jag på landet från öst till väst och från väst till öst”, men jag antar att allt detta kommer att lämna ett avtryck i min hjärna, även om jag redan undrar: ”Är allt detta någon form av magisk dröm?”

Men å andra sidan, ju mer man ser, desto mer upplever man!

Jag avslutar detta brev med att hoppas att ni alla mår bra i det eländiga väder som måste råda i H-fors. Jag hoppas att Dida inte lider av reumatism på vanligt sätt (en stickande smärta?) Jag tänker på er alla varje stund och hoppas att vi alla skall träffas i juni i Helsingfors och att vi då kan glädjas åt att alla är friska och att jag har gjort framsteg i min egen älskade konst och i mitt liv i allmänhet.

Adjö ”min käraste”, kärleksfulla kramar från trogne Georges

P.S. Hälsningar till alla

Pussa Misha
Glöm inte adressen i Shanghai (Cathay Hotel))

13.02.1936 kort från Nara

George, fröken Merosoff och Dasia på utflykt till Nara. Familjen Godzinskys arkiv.

Kära Dida!

Vi är på utflykt till Nara, en liten japansk stad uppe i bergen, som är som en liten bit av paradiset. Här finns buddhisttempel i massor och en magnifik park där tama hjortar får matas med bröd. Hur mår du, kära Dida? Jag är ledsen att du inte får njuta av dessa magnifika vyer.

Adjö

Georges

En japansk bergsutsikt från tågfönstret, fotograferad av George. Familjen Godzinskys arkiv.

Vykort från Nara. Familjen Godzinskys arkiv.

Vykort från Nara. Familjen Godzinskys arkiv.

14.02.1936

Kära pappa, Dida och Loucia!

I morse var det äckligt dimmigt och jag vaknade redan kl. 9.30. Efter ett varmt bad rakade jag mig, kammade håret, drack te och åt smörgåsar. På tal om mitt skägg, jag måste raka det varje dag eftersom det växer så mycket. Sedan gick jag till musikrummet och spelade igenom min repertoar för kvällen.

I går hade fröken Merosoff, en ung rysk flicka, bjudit Dasia och mig på en biltur till den lilla staden Nara med sina magnifika buddhistiska tempel. Det var verkligen charmigt: bergen och en enorm park med massor av tama hjortar och älgar som man kunde röra vid och klappa och ge bröd och socker till. Dessa djur har funnits där i 300 eller 400 år, och de är heliga.

Jag bifogar tre fotografier av Nara och vykort som ni kan ge som gåvor i H-fors. På fotot där vi alla tre är med är Dasia till höger och fröken M. mitt emellan (i mitten). Vädret var helt underbart och vi hade jätteroligt. Det var bara Dasia som i vanlig ordning var lite odräglig i sin bedömning av allt. Hon går mig ibland så mycket på nerverna att jag blir helt rasande. Hon tycker inte om någonting, och ingenting är bra eller tillräckligt bra för fröken Shaljapin, dottern till en stor konstnär.

Det är märkligt att ett 14-årigt barn kan vara så bortskämt av sina föräldrar och av alla andra! Jag undrar hur hon kommer att vara efter ett tag! 

Ett exempel: Vi skulle äta lunch och D. beställde från à la carte-menyn eftersom hon inte tyckte att lunchmenyn var tillräckligt bra. Hon beställde friterad kyckling. Rätten fördes till henne. Den föll henne inte i smaken eftersom kycklingen inte var kycklinglår. Hon kan inte äta (svälja) ett kycklingbröst Pappa! Och i nästan allt upprepas samma sak. Alla måste agera enligt sina nycker. Och ibland måste jag också vara pigan.

Om jag någon gång blir bjuden någonstans med andra ungdomar (har bara hänt två gånger), så bjuder flickan med sig själv, som om hon vore avundsjuk på mig. Naturligtvis ”är det tjejers stil” men till och med Kashuk har sagt åt henne att lämna mig ifred.

Nåväl, hon är i grunden godhjärtad, men ändå ondsint.

Maria Valentinovna berättade för mig att det verkar som om hennes dotter Marina också är lite "nyckfull", dvs. inte riktigt vet vad hon vill. Hon har provat lite av varje: dansa, sjunga och nu regisserar hon en film. Dasia kommer utan tvekan att fungera på samma sätt i framtiden. Hon förstår väldigt lite om musik och inte mycket om något annat heller.

Det är sorgligt att Shaljapins barn är så konstiga. Det är egentligen ingen som bär skulden till det, utan det är familjens liv, människorna i omgivningen, den dåliga uppfostran och framför allt det faktum att så många människor säger ”Shalyapins dotter, så älskvärd, så vacker, så förtjusande”. Allt sådant har en negativ inverkan på hjärnan.

15.02.1936

Jag fortsätter mitt brev nu i kväll efter en ganska rolig dag. Vår konsert i går var en stor framgång och Fed. Iv. var på (ovanligt) gott humör. Han sjöng utmärkt och fick enorma ovationer.

Dessutom var gårdagen ett dubbelt firande, eftersom det var Fed. Iv:s födelsedag (han fyllde 63 år) och även hans dotter Marfas födelsedag (hon fyllde 25 år i London). Jag gick för att gratulera Fed. Iv. redan på morgonen medan han fortfarande låg i sängen och han var mycket glad och förtjust över att ha en konsert just på sin födelsedag.

På kvällen, efter konserten, åt vi middag i familjekretsen. Det fanns några inbjudna gäster, även japaner. Vi var totalt 14 personer och stämningen var ganska högljudd efter champagnen. Vi höjde alla en skål för Fed. Iv och hans rösts hälsa. Klockan 01.00 skildes vi åt och gick till våra rum. Jag gick upp klockan 10 i morse och tänkte på er alla och att ni fortfarande sov gott. Klockan var då 3 på morgonen i H-fors!

Här går vi upp när ni går och lägger er och här äter vi middag när ni äter lunch. Det är vad en tidsskillnad på 7 timmar kan göra! Jorden är märklig!

Vädret är underbart och den vackra staden Osaka (3 miljoner invånare) badar i strålande solsken. Från mitt lilla fönster skyms utsikten över staden något av röken från två närliggande fabriker. Fabriksvisslan ljuder varje morgon kl. 8.30, när arbetarna börjar sin arbetsdag. Jag vaknar också då, eftersom fönstren inte är dubbelglasade som i Finland. Osaka är landets industriella centrum, och jag tycker mycket bättre om det än Tokyo, som är tråkigt och fullt av fordon. Trafiken här är också häftig, men gatorna är bredare och själva staden är mer europeisk, trots att det finns ett oändligt antal små japanska hus även här.

Men det finns också skyskrapor (22-25 våningar) precis som i Amerika. Vilken kontrast att se dessa höga byggnader bredvid de små japanska husen!

Klockan 2 på eftermiddagen gick jag till Takarazuka-teatern med tre mycket trevliga ryska damer från Kobe. Det är en slags sång- och dansrevy som framförs av unga japanska flickor och som pågår i fem timmar i sträck, från kl. 12.00 till kl. 17.00 på eftermiddagen. Men vi gick bara för två timmar, det räckte! Tänk er: den teatern byggdes för två år sedan och varje dag året runt ses föreställningen av 5 000 åskådare, med två föreställningar på söndagar och helgdagar.

Showen var en gång för alla det bästa Japan har att erbjuda. Fantastiska dräkter! Det var roligt att se hur de unga flickorna också spelade mansrollerna och var klädda i frackar och så vidare.

Tyvärr har min reservoarpenna fått slut på bläcket, så jag får fortsätta i morgon bitti. Nu ska jag gå och lägga mig. Klockan är redan midnatt. Jag är säker på att ni samlas för en tebjudning just nu. Bon appétit! Och jag önskar mig själv en god natt.

16.02.1936

Jag glömde att berätta om orkestern, som var ganska stor: 20 medlemmar. Emellanåt spelade de inte särskilt bra. Nästan alla musiker var japaner, men det fanns också några ryssar (violinister).

Idag har vi vår nionde konsert i Japan, och på onsdag kl. 19.00 är det dags för den sista. Jag är lite rastlös idag eftersom jag inte mår så bra. Jag måste ha blivit förkyld i Takarazuka.

Efter konserten i kväll kl. 11.30

Vår konsert var ganska händelserik idag. Fed. Iv's röst var dåligt skick och han skrek åt alla. Jag var också en ”sotare”. Detta händer alltid när han har problem med att sjunga. Andra får känna på hans irritation, och pianisten i synnerhet.

Men allt gick bra, för när Fed. Iv. är nervös och inte är säker på sin röst sjunger han på ett helt annat sätt: han pausar och sjunger vissa delar snabbare än vanligt. Ackompanjatören måste följa detta utan att känna till förändringarna i förväg. För mig är allt detta mycket svårt, eftersom man borde vara ett geni för att kunna ackompanjera honom optimalt hela tiden. Och på repetitionerna sjunger han rytmiskt och på konserterna sjunger han ”fritt” däremellan. Så man vet aldrig var man ska hålla sig.

Man måste använda hela sitt ”chakra” för att lösa det nästan omöjliga problemet. Jag vet inte hur jag har lyckats. Än så länge har inget olämpligt hänt. Men jag misstänker att det här arbetet till slut kommer att trötta ut mig, och då kommer jag att vara helt utmattad. Jag är redan utmattad efter varje konsert och mina nerver återhämtar sig inte. Jag sover dåligt och har drömmar.

Även om mitt jobb i H-Fors var mer ansträngande och svårt, så tror jag inte att det slet på mina nerver i samma utsträckning som det här jobbet. Vi har konsert här varannan eller ibland sällan var tredje dag, och jag hinner inte vila eller utveckla mitt tänkande. Det är bara när vi flyttar från en plats till en annan som det finns lite tid för återhämtning. I morgon har jag en förströelse: jag har blivit inbjuden för hela dagen till Merosoffs i Kobe. Vi ska ta en promenad i bergen i den friska luften.

Kära pappa, Dida och Loucia, jag skickar er mina foton för att visa er lite av Japan. Jag skickar också en kort recension av konserten i Osaka (2).

Jag är fortfarande modig och jag tror att mitt arbete också snart kommer att bli bättre och att jag kommer att vänja mig vid det. Vi har fortfarande 13 eller 14 konserter i olika länder. Härnäst är det Shanghai, sedan Harbin osv. Jag kommer att skriva ett långt brev till er från Shanghai och berätta hur vår resa fortsätter.

Hur mår ni allihop? Jag är säker på att jag får färska nyheter av er i Shanghai.

Adjö, ”hej då”, med varma kramar

Georges

En sista sak som jag måste berätta för er. Något beklagligt olyckligt hände med mina brev från Colombo och Singapore. Ni har inte fått dem! De hade gått till fru Kashuki i Paris i stället för hennes mans brev, och Kashukis brev måste ha skickats till er adress. Detta är vad som har hänt. Ombord på fartyget öppnades (utan tvekan) alla breven och innehållet inspekterades på grund av den japanska överdrivna säkerhetstänkandet och  rädslan för spionage. Så svinaktigt!

Hör och häpna, fru Kashuk skrev till sin man om hur hon inte hade hört från honom på länge och sedan fick ett brev från Singapore med Mih Emanuils adress handskrivet på det. 

I kuvertet fanns dock mitt brev och mitt fotografi, som jag hade adresserat till er alla. Eftersom ingen i Paris känner till vår adress i H-fors, kan han inte posta mina brev till er. Ni kommer att bli förvånade när ni får de brev som herr Kashuk har skickat till sin fru! Så här är en förklaring till vad som hände.

Japanerna har gjort ett misstag med kuverten och stoppat tillbaka breven i dem efter att ha läst dem. Kashukis brev har gått till Hfors och mina till Paris. Åh, vilka dårar! Nästa gång måste de vara skickligare.

Mih. Em. skrev genast till sin fru och gav er adress i H-fors. Var snäll och skriv till henne också, d.v.s. Mrs Kashuk , 50 avenue Henri Martin, Paris, och skicka även breven till henne ”som ett bevis om trohet”, så att hon kan få er adress i Hfors och skicka er mina brev från Singapore (en månad försenade).

Alla här är upprörda över denna olyckliga händelse, och ni måste ha blivit oroliga när ni inte fick några brev alls sedan Port-Said. Jag hoppas att ni har fått mina vykort från Shanghai, mina brev från Tokyo och inte minst min check. Det är tråkigt att vi är så långt ifrån varandra och att jag, liksom ni, måste vänta så länge på brev.

Inget speciellt idag. Jag har varit ute och shoppat och promenerat. På kvällen var jag på hotellet och läste tidningarna och min bok om Tjajkovskij. I morgon ska jag åka till Kobe och koppla av lite.

Kobe ligger 28 kilometer från Osaka. Det tar 50 minuter med ett elektriskt tåg att komma dit. För kortare resor i Japan är det vanligt att man tar tåget eller eltåget, som är oerhört snabba och bekväma. Och så billigt det är att resa! Jag betalade 54 yen för en tur- och returbiljett från Osaka till Kobe, eller 6,50 i finska pengar. Japan är ett märkligt land!

Jag ska berätta en massa intressanta saker när jag kommer hem..

17.02.1936 På kvällen

Jag har just återvänt från Kobe, där jag tillbringade en trevlig dag i charmigt sällskap med fröken Merosoff (dotter till en förmögen rysk konfektör) och hennes engelska vän. Den engelska unga damen har japanska anor från sin mormors sida.

Vi var uppe i bergen och därifrån hade man en fantastisk utsikt över staden. Efteråt åt vi middag, jag spelade piano för dem och vi tittade på två amerikanska filmer.

Jag kom tillbaka med tåget till Osaka kl. 10. När jag kom tillbaka fick jag breven som kommit via den polska ambassaden i Tokyo.

Tack så mycket för nyheterna. Jag kommer inte att hinna få det rekommenderade brevet från pappa här, eftersom vi åker till Shanghai den 20:e. Jag har skrivit till polska ambassaden och bett dem vidarebefordra mitt brev till Shanghai utan dröjsmål.

Ni har redan min adress i Shanghai: Chathay Hotel.

Här är nu min nya adress i Shanghai (fram till den 25 mars) (senast):

Herr Godzinsky
c/o Robert Modlin
7 Tifing Road app. 11
Shanghai
China

Som ni redan vet kommer jag att vara i Shanghai från den 27 februari till den 2 mars och sedan igen till den 25 mars.

Sedan bär det av till Manila, men inga datum är fastställda ännu.

Jag förstår att ni har varit väldigt oroliga när ni inte hört något från mig. De där förbannade japanerna, vars missriktade nyfikenhet orsakar enorm skada! Det finns spioner på alla håll omkring oss. Men det var särskilt så i början, nu har de lugnat ner sig.

Jag har mina tankar gått vår promenadrunda på Drumsö. Vad gäller min sympati så har jag skrivit till henne och ännu inte fått något svar. Desto bättre om den där flickan inte vill ha något mer med Pan att göra. När jag kommer tillbaka vill jag inte ha med henne att göra heller. Gud vare med henne! Det finns andra i världen! Hon var bara så trevlig.

Jag har inte bekantat mig med en enda kvinnlig varelse under min resa och jag har inte heller träffat några intressanta unga flickor under resan. Japanska kvinnor är kusliga: krokbenade och liknar apor. Å andra sidan finns det äldre japanska män med sina rickshaws som har stiliga drag och av vilka man skulle kunna måla tavlor.

De flesta utlänningarna här är endast engelsmän och amerikaner.

Vi lever i vår egen lilla familjegemenskap och blir inte bekanta med så många utomstående. Fråga farbror Valdemar och tanten, om och när de fick de vykorten jag skickade från Singapore? Vid det här laget måste ni ha fått mina brev, som gick så fel rutt.

Jag säger adjö igen och kramar er tusen gånger.

Georges

Jag mår bra och jag tvättar mig flitigt (badar varenda morgon).

Text av Laila Tarpila

Översättning av breven från franska: Soili Vihavainen.
Ryska delar (kursiv stil): Laura Tarpila & Laila Tarpila.
Svensk översättning: Christian de Godzinsky