Lapsuus vallankumouksen ja sisällissodan Pietarissa

Vappumielenosoitus Pietarissa 1917. Bolshevikkien edustaja puhuu väkijoukolle Iisakin kirkon edustalla. Museovirasto / Karl Bulla.

På svenska

Kolme viikkoa George de Godzinskyn syntymän jälkeen, heinä-elokuun vaihteessa 1914 puhkesi ensimmäinen maailmansota. Georgen kuutta ensimmäistä elinvuotta varjostivat suursota, vallankumoukset helmikuussa ja lokakuussa 1917 sekä verinen sisällissota.

Lue Georgen varhaislapsuudesta Pikku-George hellytti äitinsä laulamalla, isästä Puolalainen talousinsinööri Franciszek de Godzinsky ja äidistä Pianisti Maria Neuschellerin upporikas perhe.

Nikolai II perheineen 1915. Kansa otti tsaarin ilmoituksen sodan alkamisesta innostuneesti vastaan. Pietarin valtasi isänmaallinen kiihko. Sodan arveltiin kestävän korkeintaan kolme kuukautta. Museovirasto.

Georgen synnyinkodista Kivisaaressa Godzinskyt muuttivat 1916 kaksikerroksiseen puutaloon Hiekkakadulle Vasilinsaarelle. Koti sijaitsi puolen kilometrin päässä Pietarin keskustasta. “Uskoakseni asuinympäristössämme oli vielä niihin aikoihin melko rauhallista, mutta ilmassa oli kyllä levottomuutta, jonka lapsikin saattoi aistia. Aikuisten puhetapa muuttui, uusilla sanoilla oli pelottava kaiku", Godzinsky on kertonut haastattelijalleen 1980-luvun lopulla.

Pikkupojan muistikuviin jäivät sekä vierailut Neuschellerien kaupunkikodissa että kesät ja joulut Suur-Merijoella. Kartanossa Georgea kiinnosti erityisesti valokuvausta harrastaneen äidinisän Maximilian Othmar Neuschellerin valokuvalaboratorio. Aikuisena George kiinnostui itsekin valokuvauksesta.

George vanhempiensa kanssa Suur-Merijoella kesällä 1915. Godzinskyn perhearkisto.

RIKKAAN MUSIIKKIKODIN ELÄMÄÄ

Maailmansodasta huolimatta kulttuurielämä Venäjän pääkaupungissa oli vilkasta. Franciszek ja Maria de Godzinsky osallistuivat musiikkirientoihin ahkerasti, heillä oli muun muassa kausiliput Mariinski-teatterin kaikkiin ensi-iltoihin.

Varakkaan porvariskodin salissa seisoi kaksi Becker-flyygeliä. Kun äiti soitti toisella pianokonserton solistina, isä säesti toisella orkesteriosuutta. “Tietysti minä kuuntelin, kun äiti ja isä musisoivat.” Toisinaan, jos flyygeleitä ei oltu lukittu, George kokeili itsekin soittaa salaa. “Mutta siitä eivät vanhempani tienneet mitään.” Kahden vanhana George kiipesi flyygelin ääreen improvisoimaan.

Vasemmalla Nikolai II:n kansantalo ja oikealla Mariinski-teatteri. Sodan sytyttyä elokuussa 1914 kaupungin liian saksalaiselta kalskahtava nimi Sankt-Peterburg muutettiin Petrogradiksi. Museovirasto.

Georgen ollessa 3-vuotias perheeseen hankittiin alkeellinen gramofoni. “Kuuntelin yhden lastenlevyn puhki. Se oli venäläinen lastenlaulu, jossa kerrottiin isoäidin pienestä vuohesta. Sen lauloi naisääni torviorkesterin säestämänä. Siihen aikaan ei ollut mitään elektroakustista tekniikkaa, vaan suuri torvi, johon kaikki tähtäsivät.”

Vilinää ja vilskettä Nevan valtakadulla. Tampereen historialliset museot.

GEORGE SAA TUNNUSTUSTA GLAZUNOVILTA

Helsingfors-Journalenille 1938 antamassaan haastattelussa nuori George kertoi, kuinka oli innostunut säveltämisestä jo lapsena Pietarissa. Hän oppi nuotit varhain ja tuhlasi nuottipaperia sävellyksiinsä sellaiset määrät, että lopulta isä lukitsi kalliit paperit laatikkoon. Sekään ei estänyt poikaa säveltämästä. George haki silkkipaperia, piirsi viivaston, ja kohta oli säveltäminen taas täydessä käynnissä.

Aleksandr Glazunov, Pietarin keisarillisen konservatorion legendaarinen rehtori ja Godzinskyjen perhetuttu. Sibelius-museo / Herman Leiser.

Kun Pietarin keisarillisen konservatorion rehtori, säveltäjä Aleksandr Glazunov tuli Godzinskyille käymään, hän huomasi flyygelin päälle unohtuneen silkkipaperin ja huudahti: “Tämähän on oikea sävellys!” Päivällispöydässä Glazunov pyysi “kollegaansa” ojentamaan itselleen palan leipää. Kollegaksi tituleerattu George punastui hiusmartoaan myöten. Vanhoilla päivillään Godzinsky muisteli tyytyväisenä, kuinka oli saanut ensimmäisen tunnustuksensa säveltäjänä itseltään Glazunovilta. Rohkaistunut George sävelsi oitis valssin, jonka on arvellut olevan esityskelpoinen vielä tänäkin päivänä.

PIETARIN PUOLALAISET

Aleksandr Glazunovin lisäksi Franciszek de Godzinskyllä oli useita nimekkäitä musiikkituttuja kuten bassobaritoni Fjodor Šaljapin, pianisti Ignacy Paderewski ja säveltäjä Sergei Rahmaninov. Franciszekin kerrotaan soittaneen pianoa nelikätisesti Rahmaninovin kanssa.

Talvipalatsin aitauksen keisarilliset vaakunat ja nimikirjaimet on verhottu vallankumouksen merkiksi sotilasmantteleilla ja punaisilla vaatteilla. Museovirasto / Karl Bulla.

Pietarissa asui 1900-luvun alussa suuri määrä puolalaisia, jotka tapasivat toisiaan puolalaisessa seurassa. Franciszek oli seuran innokas jäsen. Helmikuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen puolalaisissa niin kuin suomalaisissakin heräsi toivo, että Venäjä antaisi omalle maalle vapauden. Kun Suomi sai itsenäisyyden joulukuussa 1917, itsenäinen Puolan tasavalta perustettiin marraskuussa 1918. Pianotaiteilija Paderewskista tuli maan ensimmäinen pääministeri.

Talvipalatsin aukio vappuna 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

  

Mielenosoitus Talvipalatsin aukiolla vappuna 1917. Museovirasto / Karl Bulla.

GEORGE SAA PIKKUSISKON

Huhtikuun 8. päivänä 1917 George sai pikkusiskon. Maria ja Franciszek de Godzinskyn toinen lapsi, Elise Magdalena - perheen kesken Ljusja tai Loucia - syntyi Etelä-Venäjällä Kaukasuksella Kislowodskissa. Marian oli ollut tarkoitus palata kylpylälomaltaan kotiin Pietariin hyvissä ajoin ennen synnytystä, mutta vallankumous suisti maan sekasortoon. Junat lakkasivat kulkemasta. Lopulta kylpylään jumiin jääneet naiset ja lapset selvisivät kotiin sotilasjunan kyydissä.

George ja kolme vuotta nuorempi pikkusisko Elise. Godzinskyn perhearkisto.

BOLSHEVIKIT OTTAVAT VALLAN

Boshevikkivallankumous lokakuussa 1917 ja sitä seurannut sisällissota olivat Godzinskyille järkyttävää aikaa. Porvariskodissa kuunneltiin vallankumouksen kanuunoita kauhunsekaisin tuntein. Kaupungilla ammuttiin, ja kun tulituksen äänet lähestyivät, paettiin talon kellariin. Kolme ja puolivuotias George ja puolivuotias Elise istuivat lastenhoitajansa kanssa kellarissa tuntikausia tykkien jyskettä kuunnellen.

Katutaistelu Nevski Prospektilla lokakuussa 1917 Leninin bolshevikkien ja pääministeri Kerenskin kannattajien välillä. Musovirasto / Karl Bulla.

Bolshevikkikaappausta seurannut sisällissota piti perhettä jatkuvan synkän pelon vallassa. Sotilaat, poliisit ja miliisit mellakoivat kaduilla, eikä ulos uskaltanut mennä. Levottomat, ahdistavat olot olivat liikaa Franciszekin äidille, ranskanjuutalaiselle Elisé de Godzinskylle, joka oli paennut sotaa Varsovan kodistaan poikansa perheen luo Pietariin. “Isänäitini, joka asui meidän kanssa, kuoli yhtenä näistä vallankumouksen päivistä tapahtumien aiheuttamaan järkytykseen.” Isoäidin kuolinsyy oli sydänkohtaus.

Godzinskyillä tiedettiin, että tsaariperhe oli kuljetettu pois kaupungista. Isän ystävät pelkäsivät henkensä puolesta ja piiloutuivat. Myös Franciszek hävisi joksikin aikaa maan alle. Vuonna 1919 hänet pidätettiin, ja hän virui vankilassa useita kuukausia. “Vallankumous traagisesti hajoitti koko perheen", Godzinsky on summannut myöhemmin.

TEHTAILIJA NEUSCHELLERIN KUOLEMA

Tehtailija Maximilian Othmar Neuscheller pidätettiin 1919, ja hänet kuljetettiin oikeuden eteen Moskovaan. Neuscheller kuitenkin vapautettiin, mistä hän sai kiittää todennäköisesti kirjailija Maksim Gorkia. Gorki, joka oli Leninin ystävä, oli yksi niistä lukuisista taiteilijoista, joiden mesenaattina Neuscheller oli toiminut. Kirjailijalla oli rohkeutta puolustaa pidätettyjä bolshevikkijohtajan edessä.

Kirjailija Maksim Gorki Viipurin rautatieasemalla 1921. Gorki puolusti Neuschelleriä Leninille.
 Museovirasto / Karjalan Liiton kokoelma.

Vangitseminen ja oikeudenkäynti olivat 59-vuotiaalle Neuschellerille kuitenkin liikaa. Syyskuussa 1919 heti vapauttamisensa jälkeen santarmin saattama Neuscheller sai raitiovaunussa sydänkohtauksen ja kuoli. 

Karjala-lehti kirjoitti tehtailijan kuolemasta 12. joulukuuta 1919: "Jo pari, kolme viikkoa sitten saimme kuulla erään Venäjältä paenneen kertoneen, että tehtailija Maximilian Othmar Neuscheller olisi kuollut halvaukseen Moskovan seuduilla. Kun ei tämän tiedon todenperäisyyttä silloin voitu tarkistaa, jätimme vainajan omaisten toivomuksesta tietomme juliisuudessa kertomatta. Nyttemmin on kuitenkin saatu varmuus, että hän todellakin on syyskuussa kuollut halvaukseen Moskovassa, jossa häntä pidettiin panttivankina saaden kuitenkin asua erään tuttavansa luona. Halvaus kohtasi hänet raitiotievaunussa." 

Tehtailijan vaiheista ennen kuolemaa Karjala tiesi seuraavaa: "Bolshevikien hirmuvallan ajaksi jäi vainaja Venäjälle ja oli hän useamman kerran heidän vankinaan. Nuo vankeusajat kuluttivat hänen muutenkin heikkoa terveyttään ja johtivat siihen, että halvaus nyt katkaisi hänen elämänsä. Vainajaa jäi lähemmin suremaan puoliso, 3 tytärtä, 4 poikaa, miniä, vävyt ja lastenlapset. Kaksi pojista on vast'ikää päässyt pakoon Venäjältä ja ovat nyt Terijoella karanteenissa." 

Toisin kuin Karjala kirjoitti, George de Godzinskyn mukaan hänen äidinisänsä murhattiin moskovalaisessa raitiovaunussa ampumalla heti sen jälkeen, kun hänet oli päästetty vapaaksi.

Tehtailija Maximilian Othmar Neuscheller (1859-1919). Godzinskyn perhearkisto.

Tehtailijan kuoleman jälkeen pelästyneet Neuschellerit pakenivat oitis Neuvosto-Venäjältä. Perheenjäsenten ensimmäinen etappi oli Suur-Merijoen kartano Viipurin lähellä, jonne leskirouva Cornelia Neuscheller ja aikuiset lapset saapuivat yksi toisensa jälkeen.

Tyttäristä Alexandra oli paennut hevosreellä pitkin Suomenlahtea jo maaliskuussa 1919 yhdessä erään valkovenäläisen perheen kanssa. “Matka syöpyi niin syvälle hänen sieluunsa, että joka vuosi koko pitkän elämänsä ajan hän muisteli sitä kevättalvisin", Godzinsky on kertonut tädistään. "Hän muisti kuinka oli nähnyt Kronstadtin valot ja kuinka kovasti hän oli pelännyt. Hän oli pidellyt ohjaksia, hän joka ei koskaan ennen ollut joutunut tekemisiin hevosten kanssa. Hänen ansiostaan he pääsivät lopulta Terijoelle.”

GODZINSKYJEN PAKO SUOMEEN

Vapauduttuaan vankilasta myös Franciszek de Godzinsky ryhtyi valmistelemaan pakoa Suomeen. Vaikka Franciszekilla, 5-vuotiaalla Georgella ja 3-vuotiaalla Elisellä oli Puolan passit, ja perheen kotiopettajalla Elise Regenassilla Sveitsin passi, heidät käännytettiin kolme kertaa rajalla takaisin. “Yritimme muutamia kertoja, mutta aina oli militäärejä rajalla. Oli massoittain eurooppalaisia pakolaisia erilaisia kansallisuuksia, jotka jättivät Venäjän Suomen kautta.”

Vasta Godzinskyjen neljäs pakoyritys 19. helmikuuta 1920 onnistui. Mutta sillä kertaa Franciszek valitsikin eri reitin.

MARIA DE GODZINSKY JÄTTÄÄ PERHEENSÄ

Äiti Maria de Godzinsky ei ollut mukana enää perheen neljännellä pakomatkalla, vaan hän oli paennut Pietarista jo aiemmin sukulaistensa mukana. 

"Vanhempieni avioliitto särkyi lopullisesti juuri noina aikoina", George de Godzinsky on kertonut vuosikymmeniä myöhemmin. "Äitini jätti perheen ja muutti sukulaistensa luo, jotka asuivat Suur-Merijoen kartanossa Tienhaaran ja Viipurin välillä." Godzinsky on vihjannut, että traagisten tapahtumien keskellä hänen äitinsä menetti hermonsa. 

Maria ja Franciszek de Godzinsky eivät koskaan virallisesti eronneet. Maria asettui aluksi sukulaistensa luokse Suur-Merijoelle. Kaksi vuotta myöhemmin, 23. toukokuuta 1922 hän matkusti pois Suomesta.

Vanhempien eron jälkeen Georgen ja Elisen välit äitiin katkesivat yli kolmeksi vuosikymmeneksi. “Meillä ei ollut mitään kontaktia. Surullista kyllä", Godzinsky on lausunut. Hänen vanhin poikansa Robert de Godzinsky on arvellut, että äidin lähtö oli isälle trauma, josta tämä kärsi koko loppuelämänsä. Myös Ljusjalle se, että äiti jätti perheen oli ankara järkytys. Pikkusisko lakkasi puhumasta kahdeksi vuodeksi.

 

Lue seuraavaksi millaista oli elää sisällissodan kauhujen ja kaaoksen keskellä Pietarissa eli Petrograd 1914-1920 ja lue sitten Godzinskyjen pako Pietarista Suomeen

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

BARNDOMEN I REVOLUTIONENS OCH INBÖRDESKRIGETS ST PETERSBURG

Första maj-demonstrationen i S:t Petersburg 1917. En bolsjevikisk representant talar till folkmassan framför S:t Isaakskyrkan. Museiverket / Karl Bulla.

Suomeksi

Tre veckor efter George de Godzinskys födelse, i månadsskiftet juli-augusti 1914, bröt första världskriget ut. De första sex åren av Georges liv överskuggades av det stora kriget, revolutionerna i februari och oktober 1917 och det blodiga inbördeskriget.

Läs om Georges tidiga barndom: Pikku-George hellytti äitinsä laulamalla, om hans far: Puolalainen talousinsinööri Franciszek de Godzinsky och om hans mor: Pianisti Maria Neuschellerin upporikas perhe.

Nikolaj II och hans familj 1915. Folket tog emot tsarens krigsförklaring med entusiasm. S:t Petersburg greps av patriotisk glöd. Kriget förväntades inte vara längre än tre månader. Museiverket.

År 1916 flyttade familjen Godzinsky från Georges födelsehem på Kivisaari till ett tvåvånings trähus på Sandgatan på Vasilijön. Hemmet låg en halv kilometer från S:t Petersburgs centrum. ”Jag tror att vår livsmiljö fortfarande var ganska lugn på den tiden, men det fanns en viss rastlöshet i luften som även ett barn kunde förnimma. De vuxnas sätt att tala förändrades, nya ord fick ett skrämmande eko", berättade Godzinsky för en intervjuare i slutet av 1980-talet.

Den lille pojkens minnen omfattar besök i familjen Neuschellers stadshus samt somrar och jular på Suur-Merijoki. På herrgården var George särskilt intresserad av det fotografiska laboratoriet som tillhörde hans morfar Maximilian Othmar Neuscheller, som var en hängiven fotograf. Som vuxen blev George själv intresserad av fotografering.

George med sina föräldrar på Suur-Merijoki sommaren 1915. Familjen Godzinskys arkiv.

LIVET I ETT RIKT MUSIKALISKT HEM

Trots världskriget var kulturlivet i den ryska huvudstaden livligt. Franciszek och Maria Godzinsky var flitiga deltagare i musikevenemang och hade bland annat säsongsbiljetter till alla premiärer på Mariinskijteatern.

I hallen i det välbärgade borgerliga hemmet stod två Beckerflyglar. Medan min mor spelade på den ena som solist i en pianokonsert, ackompanjerade min far orkesterstämman på den andra. ”Självklart lyssnade jag när mamma och pappa spelade.” Ibland, om flyglarna inte var låsta, provade George själv att spela i hemlighet. ”Men mina föräldrar visste ingenting om det.” Vid två års ålder klättrade George upp på flygeln för att improvisera.

Till vänster Nikolaj II:s folkets hus och till höger Mariinskijteatern. När kriget bröt ut i augusti 1914 ändrades stadens alltför tyskklingande namn, Sankt-Peterburg, till Petrograd. Museiverket.

När George var 3 år gammal skaffade familjen en primitiv grammofon. ”Jag lyssnade sönder en av barnskivorna. Det var en rysk barnsång om mormors lilla get. Den sjöngs av en kvinnoröst ackompanjerad av en hornorkester. Det fanns ingen elektroakustisk teknik på den tiden, bara ett stort horn som alla skulle rikta in sig mot.”

Liv och rörelse på huvudgatan Neva. Tammerfors historiska museer.

GEORGE FÅR ERKÄNNANDE AV GLAZUNOV

I en intervju som gjordes av Helsingfors-Journalen 1938 berättade den unge George hur han som barn i S:t Petersburg hade inspirerats till att komponera. Han lärde sig musik i tidig ålder och slösade så mycket notpapper på sina kompositioner att hans far till slut låste in det dyra papperet i en låda. Inte ens det hindrade pojken från att komponera. George skaffade lite silkespapper, ritade upp linjerna och snart var han tillbaka i full gång med komponerandet.

Aleksandr Glazunov, legendariska rektorn för det kejserliga konservatoriet i S:t Petersburg och familjevän till familjen Godzinsky. Sibeliusmuseumet / Herman Leiser.

När Aleksandr Glazunov, kompositör och rektor för Kejserliga konservatoriet i S:t Petersburg, kom på besök till familjen Godzinsky lade han märke till en bit silkespapper som glömts kvar på flygeln och utbrast: ”Det här är en riktig komposition!” Vid middagsbordet bad Glazunov sin ”kollega” att räcka honom en bit bröd. George, som hade kallats ”kollega”, rodnade ända upp till hårfästet. På äldre dagar mindes Godzinsky med tillfredsställelse hur han hade fått sitt första erkännande som kompositör av Glazunov själv. Uppmuntrad komponerade George snabbt en vals som han anser kan framföras än idag.

ST PETERBURGS POLACKER

Förutom Aleksandr Glazunov hade Franciszek de Godzinsky flera framstående musikaliska bekanta, bland andra basbarytonen Fjodor Sjaljapin, pianisten Ignacy Paderewski och kompositören Sergej Rakhmaninov. Franciszek sägs ha spelat piano fyrhändigt med Rachmaninov.

De kejserliga vapensköldarna och initialerna i Vinterpalatsets inhägnad är beslöjade med militärmantlar och röda kläder för att markera revolutionen. Museiverket / Karl Bulla.

I början av 1900-talet bodde ett stort antal polacker i S:t Petersburg och de träffades i det polska societeten. Franciszek var en entusiastisk medlem av sällskapet. Efter revolutionen i februari 1917 hoppades polackerna, precis som finländarna, att Ryssland skulle ge deras land frihet. När Finland blev självständigt i december 1917 grundades den självständiga republiken Polen i november 1918. Pianisten Paderewski blev landets första premiärminister.

Vinterpalatsets torg på första maj 1917, Museiverket / Karl Bulla.

  

Demonstration på Vinterpalatsets torg på första maj 1917. Museiverket / Karl Bulla.

GEORGE FÅR EN LILLASYSTER

Den 8 april 1917 fick George en lillasyster. Elise Magdalena - i familjen kallad Ljusja eller Loucia - var Maria och Franciszek de Godzinskys andra barn och föddes i Kislovodsk i Kaukasus i södra Ryssland. Maria hade tänkt återvända hem från sin spasemester till S:t Petersburg i god tid före förlossningen, men revolutionen försatte landet i kaos. Tågen slutade gå. Till slut kom de kvinnor och barn som var strandsatta på kurorten hem med ett militärtåg.

George och Elise. Familjen Godzinskys arkiv.

BOLSJEVIKERNA TAR MAKTEN

Den bosjevikiska revolutionen i oktober 1917 och det efterföljande inbördeskriget var en traumatisk tid för familjen Godzinsky. I det borgerliga hemmet lyssnade man på revolutionens kanoner med skräckslagna känslor. Skott avlossades i staden, och när ljudet av skottlossning närmade sig var husets källare en tillflyktsort. George, tre och ett halvt år gammal, och Elise, sex månader gammal, satt med sin barnflicka i källaren i timmar och lyssnade på kanonernas dån.

Gatustrider på Nevskij Prospekt i oktober 1917 mellan Lenins bolsjeviker och premiärminister Kerenskijs anhängare. Museiverket / Karl Bulla.

Inbördeskriget som följde bolsjevikernas kupp höll familjen i ett konstant tillstånd av dyster rädsla. Soldater, poliser och miliser gjorde upplopp på gatorna, och ingen vågade gå ut. Oron och ångesten blev för mycket för Franciszeks mor, Elisé de Godzinsky, som hade flytt från Warszawa för att ansluta sig till sin sons familj i S:t Petersburg. ”Min faderliga moster, som bodde hos oss, dog en av dessa revolutionens dagar av chocken från händelserna.”

Godzinskys visste att tsarfamiljen hade transporterats ut ur staden. Faderns vänner fruktade för sina liv och gömde sig. Franciszek försvann också under jorden under en tid. År 1919 arresterades han och tillbringade flera månader i fängelse. ”Revolutionen splittrade hela familjen på ett tragiskt sätt”, berättade Godzinsky senare.

EN FABRIKÖRS DÖD

År 1919 arresterades fabrikören Maximilian Othmar Neuscheller och transporterades till Moskva för att ställas inför rätta. Domstolen frikände dock Neuscheller, vilket han förmodligen har författaren Maksim Gorkij att tacka för. Gorkij, en vän till Lenin, var en av de många konstnärer som Neuscheller hade fungerat som mecenat för. Författaren hade modet att försvara fångarna inför bolsjevikledaren.

Författaren Maksim Gorkij på Viborgs järnvägsstation 1921. Han försvarade Neuscheller inför Lenin. Museiverket / Karelska förbundets samling.

Fängelsestraffet och rättegången blev dock för mycket för den 59-årige Neuscheller. I augusti 1919, omedelbart efter sin frigivning, drabbades Neuscheller, som satt i en spårvagn eskorterad av en gendarm, av en hjärtattack och dog. En annan historia, som ligger närmare sanningen, gör gällande att Neuscheller mördades på en spårvagn i Moskva omedelbart efter sin frigivning.

Fabrikören Maximilian Othmar Neuscheller (1859-1919). Familjen Godzinskys arki..

Skrämda och upprörda över sin fars död flydde familjen Neuscheller från Sovjetryssland. Familjens första etapp var Suur-Merijoki, dit modern Cornelia Neuscheller och hennes vuxna barn anlände en efter en.

Alexandra, en av döttrarna, hade flytt med häst och släde längs Finska viken i mars 1919 tillsammans med en vitrysk familj. ”Resan var så djupt inristad i hennes själ att hon varje år under resten av sitt långa liv mindes den på våren och vintern”, har Godzinsky berättat om sin moster. ”Hon mindes hur hon hade sett ljusen från Kronstadt och hur skräckslagen hon hade varit. Hon hade hållit i tyglarna, hon som aldrig tidigare hade varit i kontakt med hästar. Tack vare henne kom de till slut fram till Terijoki.”

GODZINSKYS FLYKT TILL FINLAND

Efter frigivningen från fängelset började Franciszek de Godzinsky också förbereda sin flykt till Finland. Trots att Franciszek, 5-årige George och 3-åriga Elise hade polska pass och Elise Regenass, familjens guvernant, hade ett schweiziskt pass, blev de avvisade tre gånger vid gränsen. ”Vi försökte några gånger, men det fanns alltid militärer vid gränsen. Det var massor av europeiska flyktingar av olika nationaliteter som lämnade Ryssland genom Finland.”

Det var först vid Godzinskys fjärde flyktförsök den 19 februari 1920 som de lyckades. Men den här gången valde Franciszek en annan rutt.

MARIA DE GODZINSKY LÄMNAR SIN FAMILJ

Modern Maria de Godzinsky var troligen inte längre med familjen under den fjärde flykten, men kan ha flytt tidigare till Suur-Merijoki med sina släktingar.

"Mina föräldrars äktenskap gick i kras för gott just på den tiden", berättade George de Godzinsky flera decennier senare. "Min mor lämnade familjen och flyttade in hos sina släktingar, som bodde i herrgården vid Suur-Merijoki mellan Tienhaara och Viborg." Godzinsky har också antytt att hans mor mitt under de tragiska händelserna skulle ha tappat nerverna.

Maria och Franciszek de Godzinsky skilde sig aldrig officiellt. Maria bosatte sig till en början hos sina släktingar på Suur-Merijoki. Två år senare, den 23 maj 1922, lämnade hon Finland.

Efter föräldrarnas separation förlorade George och Elise kontakten med sin mor i mer än tre decennier. "Vi hade ingen kontakt. Sorgligt nog, ja", har Godzinsky sagt. Hennes äldste son, Robert de Godzinsky, har antytt att moderns uttåg var ett trauma för hans far, som led av det under resten av sitt liv. Även för Elise var det en svår chock att modern lämnade familjen. Lillasystern slutade tala under två års tid. 

Läs som näst hur det var att leva i Petrograd 1914-1920, mitt under inbördeskrigets fasor och kaos Petrograd 1914 -1920 och läs sedan Familjen Godzinskys flykt från St Petersburg till Finland

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky