Jatkosota elo-syyskuu 1942: George säveltää musiikin Jorma Nortimon elokuvaan Synnin puumerkki

Synnin puumerkki oli Jorma Nortimon ensimmäinen ohjaus Suomi-Filmille, ja samalla ensimmäinen Nortimon ja George de Godzinskyn yhteistyö. Synnin puumerkin ensi-ilta oli 20. syyskuuta 1942. Elonet.

På svenska

Neljä päivää Kuollut mies rakastuu -elokuvan ensi-illan jälkeen, torstaina 20. elokuuta 1942 George de Godzinsky oli esiintymässä Iisalmessa Propaganda-Aseveljien asemiesillassa. Illan muita taiteilijoita olivat muun muassa oopperasopraanot Elli Pihlaja ja Sylvelin Långholm sekä kapellimestari Nils-Eric Fougstedt. 

Seuraavana päivänä, perjantaina esiinnyttiin vielä Runnilla. "Silloin saatiin nähdä ja kuulla jotakin aivan harvinaista hauskaa", Hopeatorvet selosti numerossaan 20/1942. "Tutut tekijämiehet Fougstedt ja Godzinsky istuivat yhtäaikaa pianon ääreen ja alkoivat rääkätä sitä nelikätisesti improvisoiden. Apropos, mitähän se improvisoiminen on suomeksi? Onko se omasta päästä soittamista vai mitä? Joka tapauksessa kuulijoille nauru kelpasi, kun korkeilla sävelillä pelaileva Godzinsky loiskautti äkkiä Fougstedtin käsien alitse aivan passoon, jolloin tämä suuttui ja vetäisi pari glissandoa peukalolla aivan Godzinskyn näpeille."

Elokuun 27. päivänä George esiintyi toivekonsertissa nro 8 Konservatoriolla.

Toivekonsertti nro 8 järjestettiin Helsingin Konservatoriolla 27. elokuuta 1942. Hopeatorvet 1.8.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Syyskuun 8. päivänä George toimi kapellimestarina Nokian kerholassa, missä pidettiin Iloinen toivekonsertti Sotainvalidien Veljesliiton hyväksi. Mirjam Björkman, Olavi Virta, Eugen Malmstén ja A. Aimo lauloivat, Åke Elg soitti pianoa ja Suomen harmonikkamestaruuskilpailujen kakkonen Lasse Pihlajamaa harmonikkaa.

Seuraavana päivänä 9. syyskuuta klo 18.20 radion ajanvietekonsertin ohjelmassa oli Georgen sooloja Hammond-soittimella.

Georgen lemmitty, imatralaisen sotilaskapellimestari Benjami Vuokniemen tytär Annikki keväällä 1943. Godzinskyn perhearkisto.

Syyskuun 14. ja 15. päivinä George pääsi tapaamaan lemmittyään Annikki Vuokniemeä Imatralle, kun Vuoksenniskan ja Jääsken Seurojentaloilla järjestettiin syystempaukset huoltorahaston hyväksi. George toimi tempausten kapellimestarina. Muita ohjelmansuorittajia olivat Siiri Angerkoski ja Martta Kinnunen, Eino Hyyrynen, Antti Väisänen, Kalle Patoluoto, Harry Edelman, ihmeviulisti G ja Taikuri X.

 

Syystempauksen viihdytysjoukkuetta viedään. Godzinskyn perhearkisto.

 

Syystempauksen viihdyttäjiä. Oikealla vaaleassa lierikossa näyttelijä Siiri Angerkoski. Godzinskyn perhearkisto.

  

Syystempauksen viihdyttäjiä. Godzinskyn perhearkisto.

  

Syystempauksen viihdyttäjät ihailemassa Tiuruniemen sotasairaalan katolta Saimaalle avautuvaa maisemaa. Godzinskyn perhearkisto.

KAKSI ASEMIESILTAA PERÄKKÄIN VAASASSA

Imatralta Georgen matka jatkui toiselle puolelle Suomea Vaasaan, missä järjestettiin 17. syyskuuta Propaganda-Aselveljien asemiesilta nro 32. Sama ohjelma esitettiin kaksi kertaa peräkkäin, klo 19.30 ja klo 21 ja ensimmäinen konsertti radioitiin suorana lähetyksenä koko maahan. Viihdytysjoukkueeseen osallistuivat “tunnetut tekijät” eli musiikkivänrikki Georg Malmstén, näyttelijä ja operettilaulajatar Martta Kinnunen, sotamies Möttönen eli näyttelijä Einari Ketola, hanuristi Toivo Manninen, kapellimestari, luutnantti Nils-Eric Fougstedt ja George yhtyeineen. Illassa kuultiin myös Vaasan varuskunnan soittokuntaa ja Iloisten ystävien kvartettia. Kuuluttajana toimi “reippaaseen tyyliin” vänrikki Veikko Itkonen.

Asemiesillan nro 32 esiintyjiä 17. syyskuuta 1942 Vaasassa. Hopeatorvet 1.9.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Asemiesilta nro 32 järjestettiin 17. syyskuuta 1942 Vaasassa. Hopeatorvet 1.9.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Paikallisen sanomalehden Ilkan mukaan asemiesillat keräsivät Vaasan kaupungintalon “suuret suojat täyteen innokasta ja onnellista kuulijakuntaa kuuntelemaan ja katselemaan reipasta ohjelmaa”. “Korpraali Möttönen sai maineensa perusteella jo etukäteen riemukkaan vastaanoton, eikä hän kuulijoitaan pettänytkään. Jutut olivat uusia ja meheviä”, Ilkka selosti. “Musiikkivärikki G. Malmstén lauloi Godzinskyn säveltämän valssin Äänisen aallot säveltäjän itsensä johtaessa säestävää yhtyettä. Lisäksi säesti vielä Iloisten ystävien kvartetti. Tämä samoin kuin vanha merimiesvalssi On armas mulle aallon tie saivat osakseen myrskyisän suosion. Godzinsky ja Manninen esittivät harmonikkaduettoja ja kuoro ja soittokunta sotilaslaulun Tellervo. Loppulauluna laulettiin yhteisesti Vaasan marssi.” Lisäksi Georgen yhtye soitti Iosif Ivanovicin valssin Tonavan aallot ja tangon Sininen taivas, ja Martta Kinnunen lauloi Emmerich Kálmánin operetista Bajadeeri laulut Kun silmät nuo ja Tule tänne, poikakulta.

Pari päivää myöhemmin, 19. syyskuuta klo 21.05 radion Aina soi -ohjelmassa kuultiin Georgen “järjestämiä” keveitä musiikkiuutuuksia Gaby Rossilta ja Olavi Virralta.

Näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Jorma Nortimo toukokuussa 1942. Museovirasto / Otso Pietinen.

ELOKUVAOHJAAJA JORMA NORTIMON JA GEORGEN ENSIMMÄINEN YHTEISTYÖ

Syyskuun 20. päivänä koitti Jorma Nortimon ohjaaman kunnianhimoisen draaman Synnin puumerkki ensi-ilta yhdeksässä eri kaupungissa: Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Viipurissa. Elokuvajulisteen mukaan kyseessä oli "ranskalaisen arkailematon kertomus laitakaupungin kasvatin taistelusta onnensa puolesta kohti valoisampaa elämää". Synnin puumerkki oli Godzinskyn ja Nortimon ensimmäinen yhteistyö, ja Nortimon ensimmäinen ohjaus Suomi-Filmille.

Nortimo oli aloittanut elokuva-alalla avustajana 1930 ja saanut 1936 sekä kiinnityksen näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin että roolit Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa Onnenpotku, Kaikenlaisia vieraita ja Pohjalaisia. Nortimo laati myös elokuvakäsikirjoituksia ja pääsi 1938 ohjaamaan Toivo Särkän johtamalle Suomen Filmiteollisuudelle ensimmäisen elokuvansa Syyllisiäkö? Tähän elokuvaan samoin kuin Nortamon seuraavaan ohjaukseen Takki ja liivit pois (1939) musiikit sävelsi Martti Similä. Seuraavien kahden elokuvan, Halveksittu (1939) ja Lapseni on minun (1940) säveltäjä oli Sulho Ranta, ja viidennen, Perheen musta lammas (1941) sävelsivät Olavi Karu ja Toivo Kärki.

Mustan lampaan ensi-illan jälkeen helmikuussa 1941 Nortimo siirtyi ohjaajaksi kilpailevaan yhtiöön, Risto Orkon johtamaan Suomi-Filmiin, missä hänen ensimmäinen elokuvansa oli Synnin puumerkki. Nortamo laati itse elokuvan käsikirjoituksen Laura Sointeen 1928 julkaiseman samannimisen romaanin pohjalta. Kuvaukset alkoivat välirauhan aikana keväällä 1941, keskeytyivät jatkosodan sytyttyä ja jatkuivat taas alkukesästä 1942.

Georgelta oli siis tilattu musiikki Synnin puumerkkiin jo välirauhan keväänä 1941, joka oli hänelle kiireistä aikaa elokuvamusiikin parissa. Suomen Filmiteollisuuden tuottaman menestyksen, Kulkurin valssin jälkeen hän oli säveltänyt musiikit Suomi-Filmin Porettaan, Filmiteollisuuden Totiseen torvensoittajaan ja Onnelliseen ministeriin.

Hyväsydäminen Maria-muori (Anni Aitto) ja anniskeluliikkeen portailta löytynyt tyttölapsi. Synnin puumerkki / Elonet.

LÖYTÖLAPSEN KOVA KOHTALO

Synnin puumerkki -draaman alussa eletään aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Helsingin laitakaupungissa Hermannissa tuntematon naishenkilö jättää vastasyntyneen tyttövauvan anniskelupaikan portaille. Maria-muori (Anni Aitto) löytää nyytin ja saa köyhäinhoitolautakunnalta luvan pitää lapsen. Muorin poika Martti (Tauno Majuri) on lähtenyt merille eikä hänestä ole kuulunut mitään puoleen vuoteen. Löytölapsi kastetaan Stiinaksi yhtä aikaa naapurin poikavauvan Vesan kanssa.

Stiina ja Vesa kasvavat yhdessä. Kun ikävä naapurinrouva Hölttä (Rosi Rinne) tyttärineen kutsuu Stiinaa kunnanholhokiksi, Vesa ja suutari Filippus Flinkman (Uuno Laakso) puolustavat tyttöä.

Ystävykset Vesa (Orvo Kalevi Kontio) ja Stiina (Suvi Soila) ja Vesan aarre, nappikokoelma. Synnin puumerkki / Elonet.

Lempeä suutari Filippus Flinkman (Uuno Laakso). Synnin puumerkki / Elonet.

Filippus ja pesijä-Iita (Varma Lahtinen) viettävät häitään, mutta Maria-muori ei pääse mukaan vaan makaa vuoteenomana. Muorin rahat eivät riitä lääkkeisiin, ja Vesa auttaa Stiinaa antamalla nappikokoelmansa maksuksi. Ystävällinen apteekkari (Paavo Jännes) hyväksyy napit maksuvälineeksi.

Aikuistuneet Stiina (Irma Seikkula) ja Vesa (Rauli Tuomi) ovat yhä läheisiä ystäviä. Stiina on töissä myyjättärenä matamin (Eine Laine) ruokakaupassa, missä hän joutuu miesten lähentely-yritysten kohteeksi.

Maria-muori saa kirjeen pojaltaan; Martti kirjoittaa olevansa merikapteeni ja tulevansa käymään kotona. Muori kuitenkin kuolee ennen Martin tuloa, ja myös Stiina sairastuu.

Kauhistunut Stiina (Irma Seikkula) löytää Maria-muorin (Anni Aitto) vuoteestaan kuolleena. Synnin puumerkki / Elonet.

Merikapteeni Martti Berg, Maria-muorin poika (Tauno Majuri). Synnin puumerkki / Elonet.

Martti yllättyy nähdessään Stiinan, jota hän on luullut pikkutytöksi. Kun Stiina valittaa löytölapsen kohtaloaan, Martti ehdottaa hänelle kotitalousopistoa, jotta tyttö pääsisi pois ikävien ihmisten ja muistojen keskeltä. Ennen lähtöään merille Martti käy hyvästelemässä Stiinan kotitalousopistossa, antaa tytölle rahaa ja lupaa palata.

Stiina tutustuu opiskelukaverinsa Sadun miesystävään Mikaan (Pentti Saares), joka lähentelee häntä Stiinan torjunnasta huolimatta. Kun Mika ihmettelee, miksi Stiina auttaa rahallisesti keittäjättären sairaalaan joutunutta aviotonta poikaa, Stiina vastaa, että heidät yhdistää "synnin puumerkki". Avusta huolimatta poika menehtyy.

Pallattuaan opiston jälkeen Hermanniin Stiina kohtaa Vesan, jonka vanhemmat ovat kuolleet. Vesa kutsuu Stiinan asumaan luokseen. Nuorten yhteisasuminen herättää paheksuntaa, myös Filippus varoittaa Stiinaa ihmisten puheista ja ehdottaa naimisiinmenoa.

Ruokatavarakaupan katala matami (Eine Laine). Synnin puumerkki / Elonet.

Stiina palaa töihin matamin ruokakauppaan, ja eräänä päivänä kauppaan saapuu apteekkarin tytär Kaarina (Emma Väänänen), joka etsii entistä kahvikojun pitäjää Helviiraa (Henny Valjus). Stiina lähtee Kaarinan kanssa hakemaan Helviiraa sataman kapakoista, mutta etsintä ei tuota tulosta.

Vesa on joutunut tappeluun. Yksi tappelija kertoo Stiinalle, että hänen kaveriltaan on katkennut kaksi kylkiluuta ja kiristää korvaukseksi rahaa. Vesa kieltäytyy maksamasta, jolloin miesjoukko käy hänen kimppuunsa. Filippus ja perämies Puurmanni (Matti Lehtelä) juoksevat auttamaan Vesaa. Puurmanni kosii Stiinaa, mutta saa rukkaset. Mustasukkainen Vesa päättää lähteä merille. Lähdön hetkellä nuoret vannovat rakkautta toisilleen.

Stiina (Irma Seikkula) ja Vesa (Rauli Tuomi) vannovat rakkautta ennen kuin laiva vie Vesan maailman merille. Synnin puumerkki / Elonet.

Laitakaupungin levottomasta elämästä tarpeekseen saanut Vesa Kamppi (Rauli Tuomi) päättää lähteä merille. Synnin puumerkki / Elonet.

Stiina työskentelee kotelotehtaassa, missä törmää jälleen Mikaan, johtajan tuttavaan. Mikan odottaessa Stiinaa tehtaan portilla tyttö turvautuu työtoveriinsa Marttaan (Hilkka Helinä), joka vie hänet kotiinsa. Käy ilmi, että Martta asuu Helviira-nimisen sokean, säikyn vanhuksen kanssa. Kun Stiina menee apteekkiin kertoakseen Kaarinalle Helviirasta, apteekkari tunnustaa katkaisseensa välit tyttäreensä 20 vuotta sitten.

Mika onnistuu viettelemään Martan. Kun Stiina menee tervehtimään Mikan hylkäämää Marttaa, tyttö on heikossa kunnossa Helviiran tekemän epäonnistuneen sikiönlähdetyksen jälkeen. Martta kuolee, ja järkyttynyt Helviira kuulee "kaikkien niiden askeleet jotka olen tappanut". Kun Mika tulee etsimään Marttaa, Stiina syyttää miestä murhaajaksi.

Stiina(Irma Seikkula) ehtii ystävänsä Martan vuoteen äärelle juuri ennen kuin Martta (Hilkka Helinä) menehtyy Helviiran (Henny Valjus) tekemään laittomaan aborttiin. Synnin puumerkki / Elonet.

Kun Kaarina kuulee Stiinalta Helviirasta, hän paljastaa antaneensa aviottoman lapsensa matamin välityksellä Helviiran hoidettavaksi. Kaarina suree Marttaa kuolleena tyttärenään ja kertoo, ettei hänen isänsä apteekkari hyväksynyt hänen sulhastaan. Sulhanen lähti pois eikä tiedä lapsesta.

Martti palaa kotiin. Hän kertoo joutuneensa onnettomuuteen etelä-amerikkalaisessa satamassa ja menettäneensä hetkeksi muistinsa. Kaarina tulee tapaamaan Stiinaa, ja paljastuu, että Martti on Kaarinan entinen sulhanen ja hänen lapsensa isä. Kaarina ja Martti syleilevät toisiaan. Stiina pelkää jäävänsä yksin, mutta Martti ja Kaarina lupaavat ottaa hänet luokseen.

Löytölapsi Stiina (Irma Seikkula) ja hänen oikeat vanhempansa Kaarina (Emma Väänänen) ja Martti (Tauno Majuri). Synnin puumerkki / Elonet.

Kuolemaa tekevä matami kutsuu Kaarinan luokseen ja tunnustaa valehdelleensa tälle. Välttyäkseen maksamasta Helviiralle ja pitääkseen rahat itse matami kertoo jättäneensä tyttövauvan anniskelupaikan portaille. Stiina saa Martista ja Kaarinasta vihdoinkin oikean isän ja äidin.

Stiina ja kotiin palannut Vesa viettävät häitään. Sama rovasti (Simo Osa), joka aikoinaan kastoi heidät, vihkii heidät nyt. Apteekkari lahjoittaa hääparille napit, joilla aikoinaan “maksettiin” Maria-muorin lääkkeet.

TSHAIKOVSKI-VAIKUTTEINEN MUSIIKKI

Georgen säveltämät musiikkinumerot soivat Synnin puumerkissä 27 kertaa. Elokuva ei sisällä musiikkiesityksiä kameralle, vaan kaikki orkesterinumerot on äänitetty erikseen ja leikattu ääniraidalle kuvakerronnan mukaan. Musiikilla on tärkeä rooli tunnelman luojana. Se rytmittää ja käynnistää useat kohtaukset jääden sitten soimaan pitkään taustamusiikiksi dialogin alle.

Lukuisten lyhyiden musiikkisiirtymien lisäksi elokuvassa on kolme pidempää musiikkinumeroa; alkusoitto, loppusoitto ja kapakkamusiikki. Kapakkamusiikissa Stiina ja Kaarina etsivät satamassa Helviiraa, ja musiikkiin sisältyy muun muassa harmonikalla soitettu valssi. Harmonikansoittaja vilahtaa kuvassa, mutta hän ei ole George, joka soittaa valssin ääniraidalla.

Georgen musiikki Synnin puumerkkiin on melodista ja pateettista. Hurjat tunnekuohut, voimakkaat kiihdytykset ja paisutukset sekä hitaat, hiljaiset suvantopaikat vaihtelevat draaman käänteiden mukaan. Georgella oli käytössään suuri orkesteri jousistoineen, puuhaltimineen, vaskineen, lyöjineen ja harppuineen. Lukuisat lyhyet oboe-, klarinetti-, huilu-, fagotti- ja viulusoolot nousevat muun orkesterin keskeltä. Georgen sävelkielessä on vahvasti tuntuvilla Tšaikovskilta omaksutut vaikutteet. Pääteema, tšaikovskimainen, surumielinen ja kohtalokas melodia toistuu usein ja soi pakahduttavana melodraaman taustalla.

Rakastavaiset Stiina (Irma Seikkula) ja Vesa (Rauli Tuomi). Synnin puumerkki / Elonet.

MARTTA TIGER JA TYHJÄT TUOLIRIVIT KUOPIOSSA

Syyskuun 24. päivänä George johti Korsuorkesteriaan Helsingin Työväentalolla toivekonsertissa nro 9. Muita esiintyjiä olivat laulajat Olavi Virta, Greta Fougstedt, Ritva Aro, Ture Ara, saksofonisti Matti Rajula ja viulisti F. Sikström. Huumorista vastasivat näyttelijät Reino Valkama ja Joel Rinne. Helsingin varuskunan soittokuntaa johti Artturi Rope ja kuuluttajana toimi Martti Jukola.

Toivekonsertti nro 9 järjestettiin Helsingin Työväentalolla 24. syyskuuta 1942. Hopeatorvet 1.9.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

 

Syyskuun 26. päivänä klo 20.25 radion Aina soi -ohjelmassa kuultiin Georgen järjestämää Tangoromantiikkaa. Olavi Virta yhtyeineen esiintyi, ja ohjelmassa oli Ritterin Punaisia ruusuja, Partasen Näkemiin Tähtisilmä, Gaden Romanesca, Jaryn Soita balalaikkaa, Malandin Kaunokainen, Boulangerin Ennen kuolemaa sekä Georgen oma Romanttinen tango.

Syyskuun 29. päivänä George oli Kuopiossa esiintymässä vanhan hyvän ystävänsä sopraano Martta Tigerin kanssa. Tiger oli se oopperasopraano, iskelmälaulaja, harmonikansoittaja ja pianisti, joka 1930-luvun alussa avasi 16-vuotiaalle Georgelle oven elokuvateatteriin säestäjäksi.

Sota-aikana konserttisalit olivat tavallisesti täynnä yleisöä, mutta toisin kävi Kuopiossa. “Martta Tiger vieraili eilen Kuopiossa konsertoiden Kaupungintalossa, jonka monet tyhjät tuolirivit osoittivat kuopiolaisten olevan edelleen vailla musiikillista käsityskykyä tai edes harrastusta - tappio poissa olleille”, Savon Sanomat harmitteli. “Laulajatar, jota säesti mestarillisesti kapellimestari George de Godzinsky aloitti ohjelmansa Kuulan harvoin kuulla laululla Ave Maria.” Ehkä syynä yleisökatoon oli Martta Tigerin kauttaaltaan vakava ohjelma, jonka ainoana poikkeuksena oli viimeinen numero, Johann Strauss nuoremman valssi Wienerwaldin tarinoita.

Oopperasopraano, iskelmälaulaja, pianisti ja harmonikansoittaja Martta Tiger viihdyttämässä sotainvalideja 14. heinäkuuta 1940 Lauttasaaren kasinon puistossa. Museovirasto / Hugo Sundström.

Lue seuraavaksi Jatkosota loka-joulukuu 1942: Georgen menestyskappaleet Katupoikien laulu, Muistoja Syväriltä ja Sulle kauneimman lauluni laulan levylle

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FORTSÄTTNINGSKRIGET AUGUSTI-SEPTEMBER 1942: GEORGE KOMPONENRAR MUSIKEN TILL JORMA NORTIMOS FILM SYNNIN PUUMERKKI

Synnin puumerkki var Jorma Nortimons första regi för Suomi-Filmi och samtidigt det första samarbetet mellan Nortimo och George de Godzinsky. Filmen hade premiär den 20 september 1942. Elonet.

Suomeksi

Fyra dagar efter premiären av filmen Död man blir kär, den 20 augusti 1942, uppträdde George de Godzinsky i Iisalmi vid Propaganda-vapenbrödernas soldatafton. Andra artister som uppträdde under kvällen var bland andra operasopranerna Elli Pihlaja och Sylvelin Långholm samt dirigenten och pianisten Nils-Eric Fougstedt.

Den 8 september var George dirigent i Nokias kerhola, där en Glad önskekonsert till förmån för Krigsinvalidernas Brödraförbund anordnades. Mirjam Björkman, Olavi Virta, Eugen Malmstén och A. Aimo sjöng, Åke Elg spelade piano och Lasse Pihlajamaa, tvåa i Finlands mästerskapstävling i dragspel, spelade dragspel.

Nästa dag, den 9 september klockan 18.20, låg Georges solon på Hammondorgel på programmet i radions underhållningskonsert.

Georges förälskelse, Annikki, dotter till Benjami Vuokniemi, militärkapellmästaren i Imatra, våren 1943. Godzinskys familjearkiv.

Den 14 och 15 september fick George träffa sin förälskelse Annikki Vuokniemi i Imatra, när Föreningshusen i Vuoksenniska och Jääski anordnade hösttillställningar till förmån för underhållsfonden. George var kapellmästare för evenemangen. Övriga medverkande var Siiri Angerkoski och Martta Kinnunen, Eino Hyyrynen, Antti Väisänen, Kalle Patoluoto, Harry Edelman, mirakelviolinisten G och Trollkonstnär X.

TVÅ VAPENBRÖDRA-AFTNAR I RAD I VASA

Från Imatra fortsatte Georges resa till andra sidan Finland, till Vasa, där Propaganda-vapenbrödernas soldatkväll nr 32 anordnades den 17 september. Samma program framfördes två gånger i rad, klockan 19.30 och klockan 21, och den första konserten sändes direkt i radion över hela landet. I underhållningsgruppen deltog ”kända namn” som musikfänrik Georg Malmstén, skådespelerskan och operasångerskan Martta Kinnunen, menige Möttönen, alias skådespelaren Einari Ketola, dragspelaren Toivo Manninen, kapellmästare, löjtnant Nils-Eric Fougstedt samt George med sin orkester. Under kvällen uppträdde även Vasa garnisons musikkår och Glada vänners kvartett. Som konferencier fungerade fänrik Veikko Itkonen i sin vanliga pigga stil.

Enligt den lokala tidningen Ilkka fyllde soldaterna Vasa stadshus ”stora salar med en entusiastisk och glad publik som kom för att lyssna och titta på det livliga programmet”. ”Korpral Möttönen fick på grund av sitt rykte redan i förväg ett jublande mottagande, och han gjorde inte sin publik besviken. Berättelserna var nya och saftiga”, rapporterade Ilkka. ”Musikfänrik G. Malmstén sjöng Godzinskys vals  Äänisen aallot  med kompositören själv som dirigent för den ackompanjerande ensemblen. Dessutom ackompanjerade Glada vänners kvartett. Detta, liksom den gamla sjömansvalsen On armas mulle aallon tie, fick stormande applåder. Godzinsky och Manninen framförde dragspelsduetter och kören och orkestern framförde militärsången Tellervo. Som avslutningssång sjöngs Vasa march som allsång.” Dessutom spelade Georges ensemble Iosif Ivanovics vals Donauwellen och tangon Sininen taivas, och Martta Kinnunen sjöng Emmerich Kálmáns sånger Kun silmät nuo och Tule tänne, poikakulta från operetten Bajadären.

Några dagar senare, den 19 september kl. 21.05, sändes lättsamma musiknyheter "sammanställda" av George av Gaby Rossi och Olavi Virta i radioprogrammet Aina soi. 

Skådespelaren, manusförfattaren och filmregissören Jorma Nortimo i maj 1942. Museiverket / Otso Pietinen.

FILMREGISSÖREN JORMA NORTIMOS OCH GEORGES FÖRSTA SAMARBETE

Den 20 september hade den ambitiösa dramakomedin Synnin puumerkki  [Syndens bomärke], regisserad av Jorma Nortimo, premiär i nio olika städer: Helsingfors, Kuopio, Lahtis, Uleåborg, Björneborg, Tammerfors, Åbo, Vasa och Viborg. Enligt filmaffischen handlade det om en "fransk, uppriktig berättelse om en förortspojkes kamp för sin lycka och ett ljusare liv". Syndens bomärke var Godzinskys och Nortimos första samarbete och Nortimos första regi för Suomi-Filmi.

Nortimo hade börjat inom filmbranschen som assistent 1930 och fick 1936 både en anställning som skådespelare vid Finlands nationalteater och roller i Suomen Filmiteollisuus' filmer Onnenpotku, Kaikenlaisia vieraita och Pohjalaisia. Nortimo skrev också filmmanus och fick 1938 regissera sin första film, Syyllisiäkö?, för Suomen Filmiteollisuus under ledning av Toivo Särkkä. Musiken till denna film, liksom till Nortimos nästa film, Takki ja liivit pois (1939), komponerades av Martti Similä. De två följande filmerna, Halveksittu (1939) och Lapseni on minun (1940), tonsattes av Sulho Ranta, och den femte, Perheen musta lammas (1941), av Olavi Karu och Toivo Kärki.

Efter premiären av Perheen musta lammas i februari 1941 gick Nortimo som regissör över till  konkurrerande bolaget Suomi-Filmi, som leddes av Risto Orko, där hans första film blev Syndens bomärke. Nortamo skrev själv filmmanuset baserat på Laura Soinnes roman med samma namn, som gavs ut 1928. Inspelningarna började under mellanfreden våren 1941, men avbröts när fortsättningskriget bröt ut och fortsatte igen i början av sommaren 1942.

Georg hade alltså fått i uppdrag att komponera musiken till Synnin puumerkki redan under mellanfreden våren 1941, vilken var en hektisk tid för honom bland filmmusiken. Efter den framgångsrika filmen En vandrares vals, producerad av Suomen Filmiteollisuus, hade han komponerat musiken till Suomi-Filmis Poretta och till Filmiteollisuus filmer Den allvarlige hornblåsaren och Ministern är lycklig.

Den godhjärtade tant Maria (Anni Aitto) och flickebarnet som hittades på trappan till ett utskänkningsställe.

HITTEBARNETS HÅRDA ÖDE

Syndens bomärke -dramat utspelar sig före första världskriget. I Hermanstad, en förort till Helsingfors, lämnar en okänd kvinna en nyfödd flicka på trappan till en bar. Tant Maria (Anni Aitto) hittar barnet och får tillstånd av fattigvårdsnämnden att behålla det. Hennes son Martti (Tauno Majuri) har gått till sjöss och ingen har hört av honom på ett halvår. Den övergivna flickan döps till Stiina samtidigt som grannens pojke Vesa.

Stiina och Vesa växer upp tillsammans. När den elaka grannfrun Hölttä (Rosi Rinne) och hennes dotter kallar Stiina för kommunens barn, försvarar Vesa och skomakaren Filippus Flinkman (Uuno Laakso) flickan.

Vännerna Vesa (Orvo Kalevi Kontio) och Stiina (Suvi Soila) och Vesas skatt, knappsamlingen. Syndens bomärke / Elonet.

Den snälla skomakaren Filippus Flinkman (Uuno Laakso). Syndens bomärke / Elonet.

Filippus och tvätterskan Iita (Varma Lahtinen) firar sitt bröllop, men tant Maria kan inte komma med utan är sängliggande. Marias pengar räcker inte till mediciner, och Vesa hjälper Stiina genom att ge henne sin knappsamling som betalning. Den vänlige apotekaren (Paavo Jännes) accepterar knapparna som betalningsmedel.

De vuxna Stiina (Irma Seikkula) och Vesa (Rauli Tuomi) är fortfarande nära vänner. Stiina arbetar som försäljerska i madames (Eine Laine) livsmedelsbutik, där hon blir utsatt för mäns närmanden.

Tant Maria får ett brev från sin son Martti, som skriver att han är sjökapten och kommer hem på besök. Men tant Maria dör innan Martti hinner komma hem, och Stiina blir också sjuk.

Den förskräckta Stiina (Irma Seikkula) hittar tant Maria (Anni Aitto) död i sin säng. Syndens bomärke / Elonet.

Sjökapten Martti Berg, tant Marias son (Tauno Majuri). Syndens bomärke / Elonet.

Martti blir förvånad när han ser Stiina, som han trott var en liten flicka. När Stiina klagar över sitt öde som hittebarn föreslår Martti att hon ska gå i hushållsskola för att komma bort från otrevliga människor och minnen. Innan han ger sig av till sjöss besöker Martti Stiina på hushållsskolan, ger henne pengar och lovar att komma tillbaka.

Stiina blir bekant med sin studiekamrats pojkvän Mika (Pentti Saares), som närmar sig henne trots att Stiina avvisar honom. När Mika undrar varför Stiina hjälper den utanför äktenskapet födda pojken, vars mamma är kokerska och som hamnat på sjukhus, svarar Stiina att de förenas av ett ”Syndens bomärke”. Trots hjälpen avlider pojken.

Efter att ha hoppat av skolan återvänder Stiina till Hermanstad, där hon träffar Vesa, vars föräldrar har dött. Vesa bjuder in Stiina att bo hos honom. De ungas samboende väcker förakt, och även Filippus varnar Stiina för vad folk säger och föreslår att de gifter sig.

Livsmedelsbutikens ondsinte madame (Eine Laine). Syndens bomärke / Elonet.

Stiina återvänder till sitt arbete i madames livsmedelsbutik, och en dag kommer apotekarens dotter Kaarina (Emma Väänänen) till butiken för att leta efter den tidigare kaffestugans innehavare Helviira (Henny Valjus). Stiina följer med Kaarina för att hämta Helviira från hamnens krogar, men sökandet är resultatlöst.

Vesa har hamnat i ett slagsmål. En av de som varit inblandade berättar för Stiina att hans kompis har fått två revben brutna och kräver pengar som ersättning. Vesa vägrar att betala, varpå en grupp män går åt honom. Filippus och styrman Puurmanni (Matti Lehtelä) springer till Vesas undsättning. Puurmanni friar till Stiina, men får ett nej. Den svartsjuke Vesa bestämmer sig för att ge sig till sjöss. Innan han ger sig av svär de unga paret varandra evig kärlek.

Stiina (Irma Seikkula) och Vesa (Rauli Tuomi) svär varandra evig kärlek innan fartyget för Vesa ut på världens hav. Syndens bomärke / Elonet.

Vesa Kamppi (Rauli Tuomi) har fått nog av det oroliga livet i förorten och bestämmer sig för att ge sig ut till havs. Syndens bomrke / Elonet.

Stiina arbetar på en förpackningsfabrik, där hon återigen stöter på Mika, som är bekant till chefen. Medan Mika väntar på Stiina vid fabriksporten tar flickan skydd i sin arbetskamrat Martta (Hilkka Helinä), som tar med henne hem. Det visar sig att Martta bor tillsammans med en blind, skygg gammal kvinna som heter Helviira. När Stiina går till apoteket för att berätta om Helviira för Kaarina, erkänner apotekaren att han bröt kontakten med sin dotter för 20 år sedan.

Mika lyckas förföra Martta. När Stiina går för att hälsa på Martta, som Mika har övergivit, är flickan i dåligt skick efter Helviiras misslyckade abort. Martta dör, och den chockade Helviira hör ”alla deras steg som hon har dödat”. När Mika kommer för att leta efter Martta anklagar Stiina mannen för mördare.

Stiina (Irma Seikkula) hinner fram till sin vän Marttas säng precis innan Martta (Hilkka Helinä) avlider efter den olagliga abort som Helviira (Henny Valjus) har utfört. Syndens bomärke / Elonet.

När Kaarina får höra om Helviira av Stiina, avslöjar hon att hon har lämnat sitt utomäktenskapliga barn till Helviira via en förmedlare. Kaarina sörjer Martta som sin döda dotter och berättar att hennes far, som är apotekare, inte godkände hennes fästman. Fästmannen har lämnat henne och vet ingenting om barnet.

Martti återvänder hem. Han berättar att han råkat ut för en olycka i en sydamerikansk hamn och förlorat minnet för en stund. Kaarina kommer för att träffa Stiina, och det avslöjas att Martti är Kaarinas före detta fästman och far till hennes barn. Kaarina och Martti omfamnar varandra. Stiina är rädd att bli ensam, men Martti och Kaarina lovar att ta hand om henne.

Hittebarnet Stiina (Irma Seikkula) och hennes riktiga föräldrar Kaarina (Emma Väänänen) och Martti (Tauno Majuri). Syndens bomärke / Elonet.

Den döende madame kallar Kaarina till sig och erkänner att hon har ljugit för henne. För att slippa betala Helviira och behålla pengarna själv berättar kvinnan att hon lämnade nyfödda flickan på trappan till en bar. Stiina får äntligen en riktig pappa och mamma i Martti och Kaarina.

Stiina och Vesa, som återvänt hem, firar sitt bröllop. Samma präst (Simo Osa) som en gång döpte dem, viger dem nu. Apotekaren skänker brudparet knapparna som en gång användes för att ”betala” tant Marias mediciner.

TJAJKOVSKIJ-INFLUERAD MUSIK

Georges musikstycken spelas 27 gånger i Syndens bomärke. Filmen innehåller inga musikframträdanden framför kameran, utan alla orkesterstycken har spelats in separat och klippts in i ljudspåret efter bildberättelsen. Musiken spelar en viktig roll för att skapa rätt stämning. Den ger rytm och sätter igång flera scener och fortsätter sedan att spela länge som bakgrundsmusik till dialogen.

Förutom många korta musikövergångar finns det tre längre musikstycken i filmen: ouvertyren, slutsmusiken och kroggmusiken. Under krogmusiken söker Stiina och Kaarina efter Helviira i hamnen, och musiken innehåller bland annat en vals spelad på dragspel. Dragspelaren syns kort i bild, men det är George som spelar valsen på ljudspåret.

Georges musik till Syndens bomärke är melodisk och patetisk. Vilda känslosvallningar, kraftfulla accelerationer och svällningar samt långsamma, tysta lugna stunder växlar i takt med dramatikens vändningar. George hade en stor orkester till sitt förfogande med stråkar, träblåsinstrument, bleckblåsinstrument, slagverk och harpor. Många korta soloinsatser för oboe, klarinett, flöjt, fagott och violin stiger fram ur orkestern. Georges kompositioner har starka influenser från Tjajkovskij. Huvudtemat, en tsjajkovskijansk, melankolisk och ödesdiger melodi, återkommer ofta och klingar gripande i bakgrunden av den melodramatiska handlingen.
 

De älskande Stiina (Irma Seikkula) och Vesa (Rauli Tuomi). Syndens bomärke / Elonet.

MARTTA TIGER OCH TOMMA STOLRADER I KUOPIO

Knappt en vecka efter premiären, den 26 september klockan 20.25, sändes Georges Tangoromantiikkaa i radioprogrammet Aina soi. Olavi Virta uppträdde med sin orkester, och programmet innehöll Ritters Punaisia ruusuja, Partanens Näkemiin Tähtisilmä, Gades Romanesca, Jarys Soita balalaikkaa, Malandins Kaunokainen, Boulangerins Ennen kuolemaa samt Georges egen Romanttinen tango.

Den 29 september uppträdde George i Kuopio tillsammans med sin gamla goda vän, sopranen Martta Tiger. Tiger var en operasopran, schlagersångerska, dragspelare och pianist som i början av 1930-talet öppnade dörren till biograferna för den 16-årige George som ackompanjatör.

Under krigstiden var konsertsalarna vanligtvis fyllda med publik, men så var inte fallet i Kuopio. ”Martta Tiger besökte igår Kuopio för att ge en konsert i stadshuset, där många tomma stolar visade att Kuopioborna fortfarande saknar musikalisk förståelse eller ens intresse – en förlust för dem som inte var där”, beklagade Savon Sanomat. ”Sångerskan, som ackompanjerades mästerligt av kapellmästare George de Godzinsky, inledde sitt program med den sällan hörda sången av Kuula, Ave Maria.” Kanske var orsaken till publikbortfallet Martta Tigers genomgående allvarliga program, vars enda undantag var det sista numret, Johann Strauss den yngres vals Wienerwaldin tarinoita.

Operasopran, schlager-sångerska, pianist och harmonikaspelare Martta Tiger underhåller krigsinvalider i Drumsö kasinopark den 14 juli 1940. Museiverket / Hugo Sundström.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky