Jatkosota lokakuu 1943: George säveltää musiikin Ilmari Unhon elokuvaan Miehen kunnia

Ilmari Unhon ohjaama Miehen kunnia sai ensi-iltansa 24. lokakuuta 1943. Kyseessä oli yhdeksäs elokuva, johon Suomi-Filmi tilasi musiikin George de Godzinskylta. Elonet / Miehen kunnia.

Perjantaina, 8. lokakuuta 1943 George de Godzinsky oli viihdyttämässä Kuopiossa, missä Savon Sisu järjesti “Iloisen illan” Kuopion Työväentalossa ja Lottahovissa. “Ilon tuojina” olivat suositut taiteilijat Elviira Suulasvuo - näyttelijä Eine Laineen esittämä koominen naishahmo - Karjalan satakieli Anna Mutanen, taikuri Julius Sundman, tanssija Kaarina Salmela, koomikko Lassi Mömmö, alikersantti Nyyssönen, viulisti W. Belaieff sekä “soittaja-taituri George de Godzinsky, joka tunnetaan kaikkialla suosituista iskelmäsävelistään”, kuten Savon Sanomat Georgea luonnehti. Ilta päättyi Godzinskyn toteuttamaan toivekonserttiin. 

Kaksi päivää myöhemmin, sunnuntaina 10. lokakuuta George oli takaisin Helsingissä ja säestämässä Konservatoriolla Jorma Metsävainion ensikonserttia. Tenorin ohjelma oli todellinen toivekonsertti; Giordanin Caro mio ben, Tostin Ideale, Schubertin Am Meer, Die Post ja Ständchen, Leoncavallon Mattinata, Tirindellin O, Primavera, Kilpisen Illalla, Kuulan Syystunnelma ja kaksi Kuulan sovittamaa eteläpohjalaista kansanlaulua, kaksi aariaa Puccinin oopperasta Tosca sekä Lehárin Dein ist mein ganzes Herz.

Lokakuun 17. ja 18. päivinä George oli Solistiorkesterinsa kanssa Hangon Casinolla. Solisteina esiintyivät Kay Blomqvist, Olavi Virta, Toivo Gerdt sekä tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin. 

 

AMMATTIVIIHDYTTÄJÄT JYVÄSHOVISSA

Hangon jälkeen George ja Olavi Virta matkustivat Jyväskylään, missä paikallinen Kummikerho järjesti 21. lokakuuta iltamat. “Täällä Jyväskylässä alkaa kohta olla huvitilaisuuksia kuin ikään pääkaupungissa! Kun toissa iltanakin oli kolmessa paikassa yhtä  aikaa ja kaikissa tietenkin täysi huone, niin eipä voi sanoa muuta kuin, että kyllä tätä kotirintamaa viihdytetään silti eri ahkerasti! Allekirjoittanut joutui komennukselle Jyväshoviin, jonne Kummikerhon tätöset jälleen olivat järjestäneet rahankeruutilaisuuden, jotta tätöset voisivat pystyttää Petäjävedelle kolmannenkin sotaleskitalon", Keskisuomalaisen pakinoitsija kirjoitti. "Hyvä oli tarkoitus ja hyvin taisivat tätöset jälleen tienata, vaikka Jyväshovi ei tällä kertaa ollutkaan aivan niin pakaten täysi kuin usein aikaisemmin."

Jyväskylän Hotelli Jyväshovi elokuussa 1942. Museovirasto / Viljo Pietinen.

 

Jyväshovin olosuhteet olivat muusikoille haasteelliset. “Sääli tuli Godzinsky-parkaa, kun hänen piti esittää pianosooloja flyygelillä, joka on vedetty sellaiseen syvennykseen, ettei sieltä tahdo liietä ääntä juuri laisinkaan! (Eikö orkesteria voitaisiin sovittaa esimerkiksi salin perälle?) Kun yleisö lisäksi osoitti koko lailla suurta epäkohteliaisuutta kapellimestaria kohtaan, juttelemalla soolojen aikana “päivän polttavista kysymyksistä”, niin jäi nautinto jokseenkin vähäiseksi", Keskisuomalainen jatkoi. "Herra G. kyllä ammattiviihdyttäjänä osaa ottaa asiat joustavalla tavalla, olla vakavana vakavaa esittäessään ja kekkuloida vetäessään päälleen “narrin kaavun” ja ottaessaan haitarin syliinsä!” 

Olavi Virta innostui laulamaan myös klassista ohjelmistoa, mikä ainakin Keskisuomalaisen pakinoitsijan mielestä oli virhe. “Tällaisia tilaisuuksia ei pitäisi oikeastaan arvostella, mutta lupa lienee silti todeta, ettei Olavi Virta ole omalla alallaan silloin, kun hän joutuu laulamaan vakavaa musiikkia. Kovin oli Kaksi krenatööriä heppanen esitys, kaikki kalskahtavuus puuttui ja kovin laulaja pehmensi l-kirjaimen lj-nä soivaksi Kuulan Syystunnelmassa! Ja kun baryton-laulaja, jonka äänivarat ovat näin kovin rajoitetut, ottaa ohjelmaansa Helmenkalastajat-tenoriaarian niin ohhoh! Kevyempi ohjelma slagerit ja muut vekkuli kappaleet taasen menivät paremmin."

George ja Olavi Virta veneretkellä. Godzinskyn perhearkisto.

 

"Neiti Gardemeisterin tanssit olivat oivallisia ja Godzinsky säesti häntä erinomaisesti. Muuten kuuluu Tauno Palo tulevan tänne kohta puolin erästä tilaisuutta avustamaan! Naismaailma taitaa silloin Jyväskylässä olla jaloillaan!” Keskisuomalaisen pakinoitsija päätti juttunsa. 

 

ILMARI UNHON ELOKUVA MIEHEN KUNNIA ENSI-ILLASSA

Lokakuun 24. päivänä oli Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaaman draaman Miehen kunnia ensi-ilta kahdeksalla paikkakunnalla, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Riihimäellä, Tampereella ja Turussa. Viikkoa myöhemmin elokuva nähtiin lisäksi Viipurissa, Lahdessa ja Vaasassa. Godzinsky oli säveltänyt elokuvan musiikin, ja kyseessä oli hänen neljäs yhteistyönsä ohjaaja Unhon kanssa. George ei päässyt kuitenkaan ensi-iltajuhliin, sillä matka jatkui Jyväskylästä Olavi Virran seurassa kohti Rovaniemeä. 

Ilmari Unho ohjaa. Vieressä kuvaaja Kalle Peronkoski. Elonet.

Miehen kunnian alkuperäinen käsikirjoittaja on salanimi Marja Orsi. Nimen taakse kätkeytyi kirjailija Seere Salminen, joka käytti myös nimimerkkiä Serp. Syy piiloutumiseen salanimen taakse oli se, että Salminen kirjoitti samaan aikaan Suomi-Filmin kilpailijalle Suomen Filmiteollisuudelle suosittua Suomisen perhettä yhdessä nimimerkki Tuttu Pariston eli Elsa Soinin kanssa. Miehen kunnian lopullisen kuvakäsikirjoituksen laati ohjaaja Unho.

 

DRAAMAN AIHEENA KIRJALLINEN VARKAUS

Miehen kunnian tapahtumat sijoittuvat kesään ja syksyyn 1939. Kustannusyhtiö Kirjan ja Kuvan johtajan, maisteri Kaarlo Auerin (Joel Rinne) ja vaimonsa Elvin (Hilkka Helinä) välit ovat tulehtuneet. Elvi päättää lähteä huvilalle liehittelijänsä, lähetystöneuvos Paul Barckin (Jorma Nortimo) kanssa. 

Kaarlo Auer (Joel Rinne) ja vaimonsa Elvi (Hilkka Helinä) ovat ajautuneet liitossaan kauas toisistaan. Elonet / Miehen kunnia.

 

Kaarlo puolestaan matkustaa pikkukaupunkiin tapaamaan kahdeksan vuotta sitten kuolleen ystävänsä Martti Vainion (Kaarlo Kytö) leskeä Annaa (Emma Väänänen), joka pitää kirjakauppaa. Kaarlo tapaa myös Martin ja Annan tyttären Virven (Irma Seikkula) ja tämän mielitietyn Lauri Kunnaalan (Kullervo Kalske). Virve on innostunut tavatessaan Kaarlon, jota pidetään salanimi Matti M. Suomalana, menestysromaanin Miehen kunnian tekijänä.

Kaarlo käy Virven kanssa Martin haudalla ja toteaa: “Isästäsi olisi tullut suuri kirjailija.” 

Anna kattaa puutarhaan kahvipöydän, ja seurueeseen liittyy myös Laurin isä, kauppias Juho Kunnaala (Reino Valkama). Kuultuaan Kaarlon olevan kirjailija Suomala kauppias hermostuu, muistuttaa maalaistyttö Liisa Mäkelästä ja kutsuu Kaarloa roistoksi.

Virve (Irma Seikkula) ja Lauri (Kullervo Kalske) soutelemassa. George on antanut kohtauksen musiikille nimeksi Venematka. Elonet / Miehen kunnia.

Kaarlo saapuu huvilalle ja löytää vaimonsa Barckin seurassa. Kaarlo koettaa korjata välejä vaimoonsa, mutta Elvi haluaa, että heillä molemmilla on vapautensa.  

Virve käy ullakolla läpi isänsä papereita ja löytää vuoden 1931 kalenterista merkinnän: “Annoin M.K:n K.A.:lle luettavaksi. Piti sitä erinomaisena. Lupasi toimittaa kustantajalle.” Tytär alkaa epäillä, että Miehen kunnia onkin hänen isänsä kirjoittama.

Virve (Irma Seikkula) käy ullakolla läpi edesmenneen Martti-isänsä kalenteria vuodelta 1931 ja alkaa epäillä, että menestysromaani Miehen kunnia onkin isän kirjoittama. George on antanut kohtauksen musiikille nimen Virve etsii totuutta. Elonet / Miehen kunnia.

Kannakselle linnoitustöihin lähdössä oleva Lauri ehdottaa Virvelle kihlausta. Tyttö haluaa kuitenkin ensin saada vahvistuksen epäilyilleen. Hän tekee selvityksiä yliopiston kirjastossa ja ryhtyy kirjoittamaan aiheesta romaania. 

Lauri (Kullervo Kalske) ehdottaa Virvelle (Irma Seikkula) kihloja. Elonet / Miehen kunnia.

Virve vie käsikirjoituksensa Kaarlolle luettavaksi. Tekstin otsikkona on Isäni ystävä oli varas. Kaarlo lukee käsikirjoituksen läpi yön hiljaisina tunteina ja joutuu sisäiseen kamppailuun.

Kaarlo lukee romaanikäsikirjoituksen, jossa Virve syyttää hänen varastaneen isänsä romaanin. George on antanut kohtauksen musiikille nimen Auer lukee. Elonet / Miehen kunnia.

Seuraavana päivänä Kaarlo tunnustaa Virvelle kirjallisen varkautensa. Hän alkaa muistella, kuinka he Martin kanssa nuorina ylioppilaina osallistuivat kotiseutujuhliin ja tapasivat Annan ja Liisan.

Vuoteen 1914 sijoittuvassa takaumassa ylioppilaat Martti ja Kaarlo osallistuvat kotiseutujuhliin. Kohtauksen musiikkina soi mieskuoron laulamina kansanlaulut Laulajain lippu ja Neito kaunis, kultalintu. Elonet / Miehen kunnia.

 

Vuoteen 1914 sijoittuvassa takaumassa ylioppilaat Martti ja Kaarlo tapaavat retkellään Annan ja Liisan. Elonet / Miehen kunnia. 

Martti suoritti tutkintonsa, meni naimisiin Annan kanssa ja muutti maalle nimismieheksi. Kaarlo seurusteli Liisan kanssa kesän, unohti tytön ja alkoi kosiskella rikkaan kustantaja Grahnin (Wilho Ilmari) tytärtä Elviä. 

Kun Kaarlo tapasi Martin perheen 1931, Martti kertoi kirjoittaneensa salaa vaimoltaan romaanin Miehen kunnia, jonka käsikirjoituksen hän antoi Kaarlolle luettavaksi. Martti ei halunnut julkaista kirjaa omalla nimellään, vaan salanimellä Matti M. Suomala.

Vuoteen 1931 sijoittuvassa takaumassa nimismies Martti Vainio (Kaarlo Kytö) antaa ystävälleen maisteri Kaarlo Auerille (Joel Rinne) luettavaksi romaaninsa käsikirjoituksen. Elonet / Miehen kunnia.

Grahnin kustantamossa innostuttiin Miehen kunniasta, jota luultiin Kaarlon kirjoittamaksi. Myös Elvi alkoi kiinnostua Kaarlosta, vaikka tämä vakuutti, ettei romaani ollut hänen. Martille antamansa lupauksen mukaisesti Kaarlo ei paljastanut kirjoittajan henkilöllisyyttä.

Ennen kirjan ilmestymistä Kaarlo luki lehdestä järkyttävän uutisen; Martti oli saanut kuolettavasti puukosta ollessaan pidättämässä salapolttajia. Kaarlo oli kirjoittanut Martille kirjeen, jossa pyysi lupaa paljastaa kirjailijan henkilöllisyys. Nyt hän kuitenkin repi kirjeen. 

Pian tämän jälkeen Kaarlo ja Elvi juhlivat kihlaustaan.

Rikas seurapiirikaunotar Elvi Grahn (Hilkka Helinä) kiinnostuu hänkin Kaarlosta ja kohottaa maljan lupaavan kirjailijan kunniaksi. Elonet / Miehen kunnia.

Seuraavaksi palataan nykyhetkeen. Kaarlo kertoo Virvelle, ettei koskaan väittänyt kirjoittaneensa Miehen kunniaa, eikä paljastanut kirjoittajaa ja että talletti tekijänpalkkiot pankkiin. Kaarlo luovuttaa pankkikirjan Virvelle.

Kun Kaarlo kertoo totuuden Miehen kunniasta vaimolleen, Elvi syyttää miestään petturiksi, haluaa eron ja julistaa, ettei ole koskaan rakastanut Kaarloa. Kaarlo toteaa puolestaan, ettei itse olisi langennut alhaiseen tekoon, ellei olisi rakastanut Elviä.

Rouva Elvi Auer (Hilkka Helinä) sekoittelee mielellään cocktaileja. Elonet / Miehen kunnia.

Kustantaja Grahn ja Virve sopivat, ettei totuutta romaanista kerrota julkisuuteen. Kirjasta otetaan uusi, seitsemäs painos. 

Virve palaa pikkukaupunkiin Kaarlon seurassa ja kertoo totuuden äidilleen. Anna ja Kaarlo pääsevät sopuun, ja Anna saa tekijänpalkkiot.

Lauri tekee lähtöä kertausharjoituksiin. Hän on apea, koska Virve on suhtautunut häneen viime ajat välinpitämättömästi. 

Kauppias Kunnaala, joka on nähnyt Virven ja Kaarlon yhdessä junassa, pelkää, että Kaarlo vie Virven Laurilta.

Kauppias Kunnaala (Reino Valkama) pelkää, että Kaarlo Auer (Joel Rinne) vie hänen pojaltaan morsiamen. Elonet / Miehen kunnia.

Kauppias kertoo Kaarlolle, että ennen kuolemaansa hänen Liisa-vaimonsa kertoi kirjailija Suomalan olevan Laurin isä. Kaarlo ymmärtää, että Lauri on hänen poikansa. Kauppias rauhoittuu, kun huomaa Kaarlon tuntevan isällistä rakkautta Virveä kohtaan. Miehet sopivat pitävänsä keskustelun omana tietonaan. Lauri ja Virve lähestyvät heitä käsi kädessä. “Tämä oli suurin rangaistukseni - ja suurin iloni", Kaarlo huokaa ja tervehtii nuoria: "Rakkaat lapset!” 

Rakastavaiset Virve (Irma Seikkula) ja Lauri (Kullervo Kalske) elokuvan loppukohtauksessa. Loppusoiton tempomerkintä on Maestoso non troppo lento. Elonet / Miehen kunnia.

MUSIIKKINUMEROT NIMETTY KÄSIKIRJOITUKSEN MUKAAN

Miehen kunnian kuvaukset alkoivat 23. maaliskuuta ja jatkuivat kesäkuun 9. päivään. Ulkokuvaukset tehtiin 17. huhtikuuta ja 20. heinäkuuta välisenä aikana. 

Elokuvassa ei ole ainoatakaan kohtausta, jossa näyttelijät laulaisivat kuvassa. Kaikki musiikki oli äänitetty erikseen ja leikattu sitten kuvan mukaan. Miehen kunniassa on runsaasti romanttisesti kuohuvaa, dramaattista orkesterisoittoa, josta nousee esiin lyhyitä sooloja. Georgella oli käytössään Radio-orkesteri. Muusikoista mainittiin erikseen nimeltä sellaiset kuin harpisti Väinö Hannikainen, viulistit Toivo Salovuori, Hugo Huttunen, Wolde Jussila, Evert Lindén ja Fritz Kilanto, alttoviulisti Eero Koskimies, klarinetisti Sven Lavela ja huilisti Josef Rauttenbacher.

Godzinsky kirjoitti elokuvaan kaikkiaan 15 musiikkinumeroa. Uutta Miehen kunnian kohdalla oli se, että George nimesi musiikkinumerot tarkasti käsikirjoituksen kohtausten mukaan. Jokainen musiikkinumero on sävelletty tiettyä kohtausta varten, jolloin musiikin merkitys tunnelman luojana korostuu. Musiikkia on käytetty myös kuvastamaan henkilöhahmojen ristiriitaisia mielentiloja.

Virve (Irma Seikkula) ja Kaarlo Auer (Joel Rinne) junassa matkalla Virven kotikaupunkiin. George on antanut kohtauksessa soivalle musiikille nimeksi Junamatka. Elonet / Miehen kunnia.

 

Miehen kunnian musiikkinumeroita ovat: alkusoitto, Hautausmaa, Katukuva, Venematka, Ullakolla, Levottomuus - onni, Virve etsii totuutta, Auer lukee, Tunnustus, Muistot, Epävarmuus, Selvittely, Junamatka, Lohdutus, ja loppusoitto Maestoso non troppo lento. 

Lisäksi vuodelle 1914 sijoittuvassa takaumassa kuullaan mieskuoron esittämänä kaksi suomalaista kansanlaulua, A. Rahkosen sovittama ja sanoittama Laulajain lippu ja Neito kaunis, kultalintu.

 

"GODZINSKYN MUSIIKKI KOHOTTAA ELOKUVAN SUORASTAAN TAITEELLISELLE TASOLLE"

"Elokuvan erikoislaatuinen juoni on varsin mielenkiintoinen, ja kokonaisuudelle on leimaa-antavana kultivoitu sävy, jota filmin salonkinäytelmätyyli edellyttääkin", S.S. eli Salama Simonen kirjoitti Miehen kunniasta Uudessa Suomessa. 

Helsingin Sanomien P. T-vi eli Paula Talaskivi kiinnitti huomiota huoliteltuun kokonaisuuteen: "/Kalle/ Peronkosken kuvaus on hyvää ja kaunista ja muutenkin filmin teknillinen asu eho. Siinä kuten koko filmissä yleensä, on jälleen yhtiölle ominainen erittäin huolitellun työn leima." 

Pohtiessaan oliko Miehen kunnia taidetta vai viihdettä, arvostelijat päätyivät pitämään elokuvaa taiteellisena ajanvietefilminä.  

Hufvudstadsbladetin Hans Kutter kiitteli käsikirjoitusta: "Genom en räcka psykologiskt välfunna detaljer visar Maria Orsi fylligt och övertygande huru Auer mot sin vilja drivs till sitt brott." Vain pitkä, selittelevä Happy End -loppukohtaus tuntui keinotekoiselta: "En så levande och äkta människoskildring upplever man sällän i vår film. Men Maria Orsi låter sig mot slutet frestas till att pressa problemet för hårt. Den långa och segslitna slutuppgörelsen med sina oändliga diskussioner blir vag och tråkig. Människorna leva inte, utan bli teaterfigurer som drivas mot ett slags lyckligt slut, som verkar mer nödsfallsutväg än psykologiskt övertygande lösning på en sinnrik uppställd konflikt."

Aamulehden O. V-hl eli Olavi Vesterdahl arvioi Unhon ohjausta: "Erikoisen lennokasta se ei ole, mutta tarina kerrotaan liioittelematta ja filmaattisesti, tasaisesti ja kohtauksia huolella muotoillen. Ohjaaja on säilyttänyt kautta linjan tämän turvallisen otteensa, jonka dramaattisuuden puutteen korvaa sisäinen intensiivisyys, piirre, joka on ominainen Ilmari Unhon ohjaustavalle."

"Aina älykäs, joustava, persoonallisessa tyylissään erehtymätön", kirjoitettiin näyttelijä Joel Rinteestä. George tunsi Rinteen hyvin, sillä helmikuussa 1940 hän oli osallistunut kuukauden mittaiseen Joel Rinteen johtamaan Maan Turvan viihdytyskiertueeseen Karjalankannaksella. Elonet / Miehen kunnia.

 

Näyttelijöistä Joel Rinne ja Irma Seikkula saivat runsaasti kiitosta. Vesterdahl kirjoitti Rinteestä Kaarlo Auerin epäkiitollisessa roolissa: “Hän on pelkistänyt ulkonaiset keinonsa mahdollisimman vähiin, mutta tiivistänyt sisäiset tuntonsa aavistukselliseen voimaan, joka vaikuttaa katselijaan hyvin välittömästi. Tuloksena on eheä, miellyttävä näyttelijäsuoritus, joka piirtyy mieleenjäävänä Joel Rinteen muiden filmiosien joukkoon ja osoittaa, että hän on omaa luokkaansa elokuvasankariemme joukossa: aina älykäs, joustava, persoonallisessa tyylissään erehtymätön."

Suomen Sosialidemokraatin T. A. eli Toini Aaltonen kirjoitti Irma Seikkulasta: "Hänen siro, henkevä olemuksensa säteilee tyttömäistä viehkeyttä. Tässä hänen ilmeikkyytensä ja plastillisen kaunis liikehtimisensä pääsevät todella oikeuksiinsa." 

Irma Seikkula Virvenä herätti ihastusta sirolla, henkevällä olemuksellaan. Elonet  / Miehen kunnia.

Antti Halonen kirjoitti Miehen kunniasta Elokuvateatteri-lehdessä 4/1944. Arvostelu ilmestyi myöhään, mutta oli Georgen kannalta erittäin myönteinen. "Georges de Godzinskyn sointuva – ja erinomaisesti orkestroima – musiikki kohottaa elokuvan suorastaan taiteelliselle tasolle." - Halonen ja Godzinsky tunsivat hyvin toisensa, sillä he olivat keväällä 1943 tehneet yhteistyötä Suomalaisessa Oopperassa Kreivitär Marizan ohjaajana ja kapellimestarina. 

 

ROVANIEMEN HAUS DER KAMERADSCHAFT

Lokakuun lopulla George ja Olavi Virta saapuivat Rovaniemelle, missä seurueeseen liittyivät oopperalaulaja Elli Pihlaja ja ballerina Lucia Nifontova. Lokakuun 28. päivänä nelikolla oli esiintyminen Suomen Punaisen Ristin Lapin läänin naistoimikunnan hyväntekeväisyysjuhlassa. 

George oli vieraillut sodan aikana Rovaniemellä kolmesti aiemmin. Ensimmäisellä kerralla, kuukausi talvisodan syttymisestä tammikuussa 1940 hän oli kuulunut Maan Turvan nopeasti koottuun ensimmäiseen viihdytysjoukkueeseen, joka oli esiintynyt Lapin rintamilla kolme viikkoa. Toisella kertaa hän oli säestänyt tanssipari Orvokki Siposta ja Klaus Salinia Rovaniemen Keskuskansakoululla kesäkuussa 1941. Kolmas kerta oli ollut jatkosodan sytyttyä syyskuussa 1941, jolloin Georgen johtama viihdytysjoukkue oli esiintynyt saksalaisten kasinolla, Waldlagerin upseerikerholla Kursungissa, noin 8 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Nyt neljännellä kerralla esiintymispaikkana oli uusi Haus der Kameradschaft eli Toveruuden talo Rovaniemen keskustassa.

Saksalaisten Rovaniemelle rakentama Haus der Kameradschaft vihittin käyttöön 15. maaliskuuta 1943. Sotamuseo / Luutnantti Pekka Kyytinen.

Kun saksalaisille oli selvinnyt, ettei Rovaniemellä ollut Suojeluskuntataloa kummempaa esiintymispaikkaa, he tekivät esityksen uudesta kulttuuritalosta. Maaliskuun 15. päivänä 1943 kenraalieversti Eduard Dietl oli vihkinyt käyttöön 350-paikkaisen Haus der Kameradschaftin eli Toveruuden talon. Talo piti sisällään tilan, joka toimi sekä teatterina, elokuvateatterina että konserttisalina. Haus der Kameradschaftin valmistuttua Rovaniemelle oli helpompi saada kuuluisia saksalaisia taiteilijoita esiintymään saksalaisille joukoille. 

Haus der Kameradschft toimi sekä teatterina, elokuvateatterina että konserttisalina. Sotamuseo / Luutnantti Pekka Kyytinen.

PUNAISEN RISTIN HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI

Rovaniemi-lehden nimimerkki Mustekala osasi tulla paikalle, kun Haus der Kameradschaftia laitettiin kuntoon hyväntekeväisyysjuhlaa varten. “Salia koristettiin, orkesteri ja solistit harjoittivat ja kaikki muut juoksivat kuin päättömät kanat. Godzinsky hymyili valloittavaa ystävällistä hymyään, joka tuntui rauhoittavan kaikkea: kyllä kaikki hyvin järjestyy kunhan ehditään. Ja ehdittiin hän siinä. Koululaiset täyttivät kenraaliharjoituksen sillä aikaa kun seurapiirin naiset täyttivät kampaamot viimeistä sijaa myöten. Paine oli yhä korkeimmillaan. Ehtisikö vielä ottaa manicurin ja saada kynnet niin räikeän punaisiksi kuin mahdollista.”

Illalla Haus der Kameradschaft täyttyi juhlapukuisesta yleisöstä. Kutsuvieraat olivat ylempää suomalaista ja saksalaista upseeristoa. “Ja hengenravintoa siellä tarjottiin oikein Porvoon mitalla”, Mustekala selosti. “Lucia Nifontova tanssi kuin enkeli, Godzinsky soitti temmaten kaikki mukaansa, samoin kuin Elli Pihlajan ja Olavi Virran laulu.” Pihlajan, Nifontovan, Virran ja flyygeliä ja harmonikkaa soittaneen Georgen lisäksi konsertissa soitti saksalainen sotilasorkesteri ylikapellimestari Krobullin johdolla. Kuuluttajina toimivat George ja Olavi Virta.

JATKOT POHJANHOVISSA

Konsertin jälkeen juhlat jatkuivat Pohjanhovissa. “Ja sitten kilpajuoksua Pohjanhoviin. Siellä sali täyttyi nopeasti, ja kaikilla oli mainio ruokahalu”, Mustekala selosti. Jatkoilla Mustekala sai tilaisuuden haastatella taiteilijoita.

“Onpa todella eroa”, sanoi Nifontova ja hymyili ystävällisesti. “Helsingissä auringonpaistetta ja syksyä ja täällä lunta ja talvea. En ole ennen nähnytkään Rovaniemellä lunta, tuntee todella tulleensa Lappiin.”

“Ja lappilaispukuiset tytöt, jotka ojensivat meille kukkia, ne vasta olivatkin jotain”, puuttui Elli Pihlaja puheeseen.

“Meillä oli sitten jännittävä matka”, kertoi Olavi Virta. “Yhteentörmäyksiä ja kaiken maailman kommelluksia, mutta niin vain nyt kuitenkin täällä ollaan. Pääasia on, että loppu on hyvä ja hyväpä se vasta onkin.” - Millaisiin kommelluksiin Olavi viittasi, ei käy jutusta tarkemmin ilmi.

Päämääränä Rovaniemi. Keskellä Olavi Virta. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

 

Olavi Virta kertoi Mustekalan haastattelussa, että matkalla Rovaniemelle sattui "kaiken maailman kommelluksia". Olisiko hän tarkoittanut vaikka rengasrikkoa? Godzinskyn perhearkisto.

“Tämä matka on meitä kovin piristänyt”, sanoi Godzinsky iloiseen tapaansa. “Vaikkapa itse matka ja kiire onkin väsyttävä, niin mielellämme tulemme takaisin. Nyt mennessämme soitamme Oulun sotasairaalassa.”

“Matka on tosiaan pitkä kuin Monte Carlosta Pariisiin”, huokasi Lucia Nifontova. “Mutta kyllä sittenkin kannatti tulla.” - Nifontova oli ollut muutaman vuoden kiinnitettynä Monte Carlon venäläiseen balettiin 1930-luvun puolivälissä.

“Aito rovaniemeläisinä iloitsemme siitä, että taiteilijat ovat tyytyväisiä. Ja tyytyväisiä olivat kaikki, sekin rouva, joka kuiskasi korvaani hiljaa: minulla on ollut hurmaavan hauskaa, huolimatta siitä, että pelleriinistäni saan maksaa 50% korotusta, jotta ei kukaan saisi tietää, että se on lainatavaraa. Enkä minä ainakaan mene kertomaan muille”, Mustekala päätti juttunsa. 

Märta ja Pauli Blomstedtin Rovaniemelle suunnittelema Hotelli Pohjanhovi avattiin 1936. Kuvassa Pohjanhovi vuonna 1939. Museovirasto / Otso Pietinen. 

GODZINSKYLLA TYÖN ALLA KULKURIN VALSSI -OPERETTI

Myös Lapin Kansa haastatteli Georgea. “Tavatessaan Lapin Kansan edustajan julkitoi kapellimestari de Godzinsky ilonsa siitä, että täällä etäällä pohjan perillä tavataan paljon vilkkaampaa musiikin harrastusta kuin etelässä. Siitä suuremman hän kertoi ilonsa olevan, kun hän on voinut muiden tehtäviensä ohessa lupautua esiintymään täällä ylhäällä ensi marraskuussa. Useimmissakin tilaisuuksissa muun muassa Rovaniemellä. Rovaniemen yleisön hän muuten arvosteli musiikillisesti sangen korkealle ja totesi, että hänelle on todellinen ilo palata myöhemmin jälleen tänne kolttien keskuuteen.”

“Työsuunnitelmistaan hän mainitsi muun muassa, että hän parhaillaan säveltää musiikkia operettiin Kulkurin valssi", Lapin Kansa jatkoi. "Tämä on elokuvassa valloittanut koko Suomen kansan ja siis luulisi sillä olevan mahdollisuuksia operettinakin, varsinkin kun musiikki syntyy de Godzinskyn käsistä. Librettoon nähden oli taiteilijamme salaperäinen, mutta olimme näkevinämme Mika Waltarin tutun hahmon hänen takanaan. Lopuksi taiteilija de Godzinsky tuntui tulevan katumapäälle ja huomautti, että hänen Kulkurin valssia koskevista suunnitelmistaan ei ole ollut mitään tietoja edes Helsingin lehdissäkään. Senpä vuoksi kai sovimmekin, että operetti Kulkurin valssi olkoon omistettu Pohjolalle, sen rehdeille jätkille ja vaaleille, mutta ei villeille tyttärille”, Lapin Kansa kirjoitti.

George oli säveltänyt musiikin Toivo Särkän Suomen Filmiteollisuudelle ohjaamaan romanttiseen kulkurielokuvaan Kulkurin valssi, joka sai ensi-iltansa 19. tammikuuta 1941. Sävelsikö hän tämän jälkeen myös Kulkurin valssi -operetin? Kirjoittiko Waltari kenties menestyselokuvan lisäksi operettilibreton? Kulkurin valssi -operettia ei tiettävästi koskaan ole esitetty, joten todennäköisesti George luopui ideastaan. 

 

VIIPURIN SATAKIELI FRIDA SERGEJEFF KONSERVATORIOLLA

Kolme päivää myöhemmin George oli jälleen Helsingissä. Sunnuntai-iltana 31. lokakuuta hän säesti Konservatoriolla viipurilaista tuttuaan Frida Sergejeffiä. Tauno Karilan Helsingin Sanomiin kirjoittamasta arvostelusta voi päätellä, että 56-vuotiaan, Viipurin satakieleksi tituleeratun koloratuurisopraanon tähti oli jo himmenemään päin.

“Laulajatar Frida Sergejeff piti eilen konsertin Konservatorion salissa. Hänen viimeisestä esiintymisestään lienee kulunutkin jo useita vuosia. Eilisessä konsertissa kiintyi huomio ennen kaikkea vivahdusrikkaaseen tulkintaan vaativan ohjelman monissa eri luonteisissa tehtävissä. Lyyrinen tunnelma tosin ei enää tahdo kohota taiteilijattaren tunteen mukaiseen lennokkuuteen, mutta dramaattiset suoritukset kuten esimerkiksi Schumannin Waldesgespräch saavuttivat mukaansa tempaavan tehon. Silloin saatiin paikka paikoin kuulla myöskin äänellisesti ytimekkäästi sijoitettuja säveliä, mutta ylipäätään on sanottava, että taiteilijatar hyvästä tekniikasta huolimatta ei voinut esityksissään välttää epätasaisuuksia eikä häiritsevää terävyyttä äänensä soinnissa. Suuren rutiininsa ja tekniikkansa turvin hän sentään suoriutui vielä esimerkiksi Rigoletto-aarian koloratuureista hämmästyttävän notkeasti valloittaen täydellisesti yleisönsä, joka heti oli valmis vaatimaan ylimääräisen”, Karila kirjoitti. “George de Godzinsky säesti konsertin valppaasti ja vivahteikkaasti. Yleisön suosio oli tavallista välittömämpää.” 

Lue seuraavaksi Jatkosota marras-joulukuu 1943: George viihdyttää Karjalankannaksella Tyrjän rykmenttiä

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen