Jatkosota lokakuu 1943: George säveltää musiikin Ilmari Unhon elokuvaan Miehen kunnia

Ilmari Unhon ohjaama Miehen kunnia sai ensi-iltansa 24. lokakuuta 1943. Kyseessä oli yhdeksäs elokuva, johon Suomi-Filmi tilasi musiikin George de Godzinskylta. Elonet / Miehen kunnia.

På svenska

Perjantaina, 8. lokakuuta 1943 George de Godzinsky oli viihdyttämässä Kuopiossa, missä Savon Sisu järjesti “Iloisen illan” Kuopion Työväentalossa ja Lottahovissa. “Ilon tuojina” olivat suositut taiteilijat Elviira Suulasvuo - näyttelijä Eine Laineen esittämä koominen naishahmo - Karjalan satakieli Anna Mutanen, taikuri Julius Sundman, tanssija Kaarina Salmela, koomikko Lassi Mömmö, alikersantti Nyyssönen, viulisti W. Belaieff sekä “soittaja-taituri George de Godzinsky, joka tunnetaan kaikkialla suosituista iskelmäsävelistään”, kuten Savon Sanomat Georgea luonnehti. Ilta päättyi Godzinskyn toteuttamaan toivekonserttiin.

Kaksi päivää myöhemmin, sunnuntaina 10. lokakuuta George oli takaisin Helsingissä ja säestämässä Konservatoriolla Jorma Metsävainion ensikonserttia. Tenorin ohjelma oli todellinen toivekonsertti; Giordanin Caro mio ben, Tostin Ideale, Schubertin Am Meer, Die Post ja Ständchen, Leoncavallon Mattinata, Tirindellin O, Primavera, Kilpisen Illalla, Kuulan Syystunnelma ja kaksi Kuulan sovittamaa eteläpohjalaista kansanlaulua, kaksi aariaa Puccinin oopperasta Tosca sekä Lehárin Dein ist mein ganzes Herz.

Lokakuun 17. ja 18. päivinä George oli Solistiorkesterinsa kanssa Hangon Casinolla. Solisteina esiintyivät Kay Blomqvist, Olavi Virta, Toivo Gerdt sekä tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin.

AMMATTIVIIHDYTTÄJÄT JYVÄSHOVISSA

Hangon jälkeen George ja Olavi Virta matkustivat Jyväskylään, missä paikallinen Kummikerho järjesti 21. lokakuuta iltamat. “Täällä Jyväskylässä alkaa kohta olla huvitilaisuuksia kuin ikään pääkaupungissa! Kun toissa iltanakin oli kolmessa paikassa yhtä aikaa ja kaikissa tietenkin täysi huone, niin eipä voi sanoa muuta kuin, että kyllä tätä kotirintamaa viihdytetään silti eri ahkerasti! Allekirjoittanut joutui komennukselle Jyväshoviin, jonne Kummikerhon tätöset jälleen olivat järjestäneet rahankeruutilaisuuden, jotta tätöset voisivat pystyttää Petäjävedelle kolmannenkin sotaleskitalon", Keskisuomalaisen pakinoitsija kirjoitti. "Hyvä oli tarkoitus ja hyvin taisivat tätöset jälleen tienata, vaikka Jyväshovi ei tällä kertaa ollutkaan aivan niin pakaten täysi kuin usein aikaisemmin."

Jyväskylän Hotelli Jyväshovi elokuussa 1942. Museovirasto / Viljo Pietinen.

Jyväshovin olosuhteet olivat muusikoille haasteelliset. “Sääli tuli Godzinsky-parkaa, kun hänen piti esittää pianosooloja flyygelillä, joka on vedetty sellaiseen syvennykseen, ettei sieltä tahdo liietä ääntä juuri laisinkaan! (Eikö orkesteria voitaisiin sovittaa esimerkiksi salin perälle?) Kun yleisö lisäksi osoitti koko lailla suurta epäkohteliaisuutta kapellimestaria kohtaan, juttelemalla soolojen aikana “päivän polttavista kysymyksistä”, niin jäi nautinto jokseenkin vähäiseksi", Keskisuomalainen jatkoi. "Herra G. kyllä ammattiviihdyttäjänä osaa ottaa asiat joustavalla tavalla, olla vakavana vakavaa esittäessään ja kekkuloida vetäessään päälleen “narrin kaavun” ja ottaessaan haitarin syliinsä!”

Olavi Virta innostui laulamaan myös klassista ohjelmistoa, mikä ainakin Keskisuomalaisen pakinoitsijan mielestä oli virhe. “Tällaisia tilaisuuksia ei pitäisi oikeastaan arvostella, mutta lupa lienee silti todeta, ettei Olavi Virta ole omalla alallaan silloin, kun hän joutuu laulamaan vakavaa musiikkia. Kovin oli Kaksi krenatööriä heppanen esitys, kaikki kalskahtavuus puuttui ja kovin laulaja pehmensi l-kirjaimen lj-nä soivaksi Kuulan Syystunnelmassa! Ja kun baryton-laulaja, jonka äänivarat ovat näin kovin rajoitetut, ottaa ohjelmaansa Helmenkalastajat-tenoriaarian niin ohhoh! Kevyempi ohjelma slagerit ja muut vekkuli kappaleet taasen menivät paremmin."

George ja Olavi Virta veneretkellä. Godzinskyn perhearkisto.

"Neiti Gardemeisterin tanssit olivat oivallisia ja Godzinsky säesti häntä erinomaisesti. Muuten kuuluu Tauno Palo tulevan tänne kohta puolin erästä tilaisuutta avustamaan! Naismaailma taitaa silloin Jyväskylässä olla jaloillaan!” Keskisuomalaisen pakinoitsija päätti juttunsa.

ILMARI UNHON ELOKUVA MIEHEN KUNNIA ENSI-ILLASSA

Lokakuun 24. päivänä oli Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaaman draaman Miehen kunnia ensi-ilta kahdeksalla paikkakunnalla, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Riihimäellä, Tampereella ja Turussa. Viikkoa myöhemmin elokuva nähtiin lisäksi Viipurissa, Lahdessa ja Vaasassa. Godzinsky oli säveltänyt elokuvan musiikin, ja kyseessä oli hänen neljäs yhteistyönsä ohjaaja Unhon kanssa. George ei päässyt kuitenkaan ensi-iltajuhliin, sillä matka jatkui Jyväskylästä Olavi Virran seurassa kohti Rovaniemeä.

Ilmari Unho ohjaa. Vieressä kuvaaja Kalle Peronkoski. Elonet.

Miehen kunnian alkuperäinen käsikirjoittaja on salanimi Marja Orsi. Nimen taakse kätkeytyi kirjailija Seere Salminen, joka käytti myös nimimerkkiä Serp. Syy piiloutumiseen salanimen taakse oli se, että Salminen kirjoitti samaan aikaan Suomi-Filmin kilpailijalle Suomen Filmiteollisuudelle suosittua Suomisen perhettä yhdessä nimimerkki Tuttu Pariston eli Elsa Soinin kanssa. Miehen kunnian lopullisen kuvakäsikirjoituksen laati ohjaaja Unho.

DRAAMAN AIHEENA KIRJALLINEN VARKAUS

Miehen kunnian tapahtumat sijoittuvat kesään ja syksyyn 1939. Kustannusyhtiö Kirjan ja Kuvan johtajan, maisteri Kaarlo Auerin (Joel Rinne) ja vaimonsa Elvin (Hilkka Helinä) välit ovat tulehtuneet. Elvi päättää lähteä huvilalle liehittelijänsä, lähetystöneuvos Paul Barckin (Jorma Nortimo) kanssa.

Kaarlo Auer (Joel Rinne) ja vaimonsa Elvi (Hilkka Helinä) ovat ajautuneet liitossaan kauas toisistaan. Elonet / Miehen kunnia.

Kaarlo puolestaan matkustaa pikkukaupunkiin tapaamaan kahdeksan vuotta sitten kuolleen ystävänsä Martti Vainion (Kaarlo Kytö) leskeä Annaa (Emma Väänänen), joka pitää kirjakauppaa. Kaarlo tapaa myös Martin ja Annan tyttären Virven (Irma Seikkula) ja tämän mielitietyn Lauri Kunnaalan (Kullervo Kalske). Virve on innostunut tavatessaan Kaarlon, jota pidetään salanimi Matti M. Suomalana, menestysromaanin Miehen kunnian tekijänä.

Kaarlo käy Virven kanssa Martin haudalla ja toteaa: “Isästäsi olisi tullut suuri kirjailija.”

Anna kattaa puutarhaan kahvipöydän, ja seurueeseen liittyy myös Laurin isä, kauppias Juho Kunnaala (Reino Valkama). Kuultuaan Kaarlon olevan kirjailija Suomala kauppias hermostuu, muistuttaa maalaistyttö Liisa Mäkelästä ja kutsuu Kaarloa roistoksi.

Virve (Irma Seikkula) ja Lauri (Kullervo Kalske) soutelemassa. George on antanut kohtauksen musiikille nimeksi Venematka. Elonet / Miehen kunnia.

Kaarlo saapuu huvilalle ja löytää vaimonsa Barckin seurassa. Kaarlo koettaa korjata välejä vaimoonsa, mutta Elvi haluaa, että heillä molemmilla on vapautensa.

Virve käy ullakolla läpi isänsä papereita ja löytää vuoden 1931 kalenterista merkinnän: “Annoin M.K:n K.A.:lle luettavaksi. Piti sitä erinomaisena. Lupasi toimittaa kustantajalle.” Tytär alkaa epäillä, että Miehen kunnia onkin hänen isänsä kirjoittama.

Virve (Irma Seikkula) käy ullakolla läpi edesmenneen Martti-isänsä kalenteria vuodelta 1931 ja alkaa epäillä, että menestysromaani Miehen kunnia onkin isän kirjoittama. George on antanut kohtauksen musiikille nimen Virve etsii totuutta. Elonet / Miehen kunnia.

Kannakselle linnoitustöihin lähdössä oleva Lauri ehdottaa Virvelle kihlausta. Tyttö haluaa kuitenkin ensin saada vahvistuksen epäilyilleen. Hän tekee selvityksiä yliopiston kirjastossa ja ryhtyy kirjoittamaan aiheesta romaania.

Lauri (Kullervo Kalske) ehdottaa Virvelle (Irma Seikkula) kihloja. Elonet / Miehen kunnia.

Virve vie käsikirjoituksensa Kaarlolle luettavaksi. Tekstin otsikkona on Isäni ystävä oli varas. Kaarlo lukee käsikirjoituksen läpi yön hiljaisina tunteina ja joutuu sisäiseen kamppailuun.

Kaarlo lukee romaanikäsikirjoituksen, jossa Virve syyttää hänen varastaneen isänsä romaanin. George on antanut kohtauksen musiikille nimen Auer lukee. Elonet / Miehen kunnia.

Seuraavana päivänä Kaarlo tunnustaa Virvelle kirjallisen varkautensa. Hän alkaa muistella, kuinka he Martin kanssa nuorina ylioppilaina osallistuivat kotiseutujuhliin ja tapasivat Annan ja Liisan.

Vuoteen 1914 sijoittuvassa takaumassa ylioppilaat Martti ja Kaarlo osallistuvat kotiseutujuhliin. Kohtauksen musiikkina soi mieskuoron laulamina kansanlaulut Laulajain lippu ja Neito kaunis, kultalintu. Elonet / Miehen kunnia.

Vuoteen 1914 sijoittuvassa takaumassa ylioppilaat Martti ja Kaarlo tapaavat retkellään Annan ja Liisan. Elonet / Miehen kunnia.

Martti suoritti tutkintonsa, meni naimisiin Annan kanssa ja muutti maalle nimismieheksi. Kaarlo seurusteli Liisan kanssa kesän, unohti tytön ja alkoi kosiskella rikkaan kustantaja Grahnin (Wilho Ilmari) tytärtä Elviä.

Kun Kaarlo tapasi Martin perheen 1931, Martti kertoi kirjoittaneensa salaa vaimoltaan romaanin Miehen kunnia, jonka käsikirjoituksen hän antoi Kaarlolle luettavaksi. Martti ei halunnut julkaista kirjaa omalla nimellään, vaan salanimellä Matti M. Suomala.

Vuoteen 1931 sijoittuvassa takaumassa nimismies Martti Vainio (Kaarlo Kytö) antaa ystävälleen maisteri Kaarlo Auerille (Joel Rinne) luettavaksi romaaninsa käsikirjoituksen. Elonet / Miehen kunnia.

Grahnin kustantamossa innostuttiin Miehen kunniasta, jota luultiin Kaarlon kirjoittamaksi. Myös Elvi alkoi kiinnostua Kaarlosta, vaikka tämä vakuutti, ettei romaani ollut hänen. Martille antamansa lupauksen mukaisesti Kaarlo ei paljastanut kirjoittajan henkilöllisyyttä.

Ennen kirjan ilmestymistä Kaarlo luki lehdestä järkyttävän uutisen; Martti oli saanut kuolettavasti puukosta ollessaan pidättämässä salapolttajia. Kaarlo oli kirjoittanut Martille kirjeen, jossa pyysi lupaa paljastaa kirjailijan henkilöllisyys. Nyt hän kuitenkin repi kirjeen.

Pian tämän jälkeen Kaarlo ja Elvi juhlivat kihlaustaan.

Rikas seurapiirikaunotar Elvi Grahn (Hilkka Helinä) kiinnostuu hänkin Kaarlosta ja kohottaa maljan lupaavan kirjailijan kunniaksi. Elonet / Miehen kunnia.

Seuraavaksi palataan nykyhetkeen. Kaarlo kertoo Virvelle, ettei koskaan väittänyt kirjoittaneensa Miehen kunniaa, eikä paljastanut kirjoittajaa ja että talletti tekijänpalkkiot pankkiin. Kaarlo luovuttaa pankkikirjan Virvelle.

Kun Kaarlo kertoo totuuden Miehen kunniasta vaimolleen, Elvi syyttää miestään petturiksi, haluaa eron ja julistaa, ettei ole koskaan rakastanut Kaarloa. Kaarlo toteaa puolestaan, ettei itse olisi langennut alhaiseen tekoon, ellei olisi rakastanut Elviä.

Rouva Elvi Auer (Hilkka Helinä) sekoittelee mielellään cocktaileja. Elonet / Miehen kunnia.

Kustantaja Grahn ja Virve sopivat, ettei totuutta romaanista kerrota julkisuuteen. Kirjasta otetaan uusi, seitsemäs painos.

Virve palaa pikkukaupunkiin Kaarlon seurassa ja kertoo totuuden äidilleen. Anna ja Kaarlo pääsevät sopuun, ja Anna saa tekijänpalkkiot.

Lauri tekee lähtöä kertausharjoituksiin. Hän on apea, koska Virve on suhtautunut häneen viime ajat välinpitämättömästi.

Kauppias Kunnaala, joka on nähnyt Virven ja Kaarlon yhdessä junassa, pelkää, että Kaarlo vie Virven Laurilta.

Kauppias Kunnaala (Reino Valkama) pelkää, että Kaarlo Auer (Joel Rinne) vie hänen pojaltaan morsiamen. Elonet / Miehen kunnia.

Kauppias kertoo Kaarlolle, että ennen kuolemaansa hänen Liisa-vaimonsa kertoi kirjailija Suomalan olevan Laurin isä. Kaarlo ymmärtää, että Lauri on hänen poikansa. Kauppias rauhoittuu, kun huomaa Kaarlon tuntevan isällistä rakkautta Virveä kohtaan. Miehet sopivat pitävänsä keskustelun omana tietonaan. Lauri ja Virve lähestyvät heitä käsi kädessä. “Tämä oli suurin rangaistukseni - ja suurin iloni", Kaarlo huokaa ja tervehtii nuoria: "Rakkaat lapset!”

Rakastavaiset Virve (Irma Seikkula) ja Lauri (Kullervo Kalske) elokuvan loppukohtauksessa. Loppusoiton tempomerkintä on Maestoso non troppo lento. Elonet / Miehen kunnia.

MUSIIKKINUMEROT NIMETTY KÄSIKIRJOITUKSEN MUKAAN

Miehen kunnian kuvaukset alkoivat 23. maaliskuuta ja jatkuivat kesäkuun 9. päivään. Ulkokuvaukset tehtiin 17. huhtikuuta ja 20. heinäkuuta välisenä aikana.

Elokuvassa ei ole ainoatakaan kohtausta, jossa näyttelijät laulaisivat kuvassa. Kaikki musiikki oli äänitetty erikseen ja leikattu sitten kuvan mukaan. Miehen kunniassa on runsaasti romanttisesti kuohuvaa, dramaattista orkesterisoittoa, josta nousee esiin lyhyitä sooloja. Georgella oli käytössään Radio-orkesteri. Muusikoista mainittiin erikseen nimeltä sellaiset kuin harpisti Väinö Hannikainen, viulistit Toivo Salovuori, Hugo Huttunen, Wolde Jussila, Evert Lindén ja Fritz Kilanto, alttoviulisti Eero Koskimies, klarinetisti Sven Lavela ja huilisti Josef Rauttenbacher.

Godzinsky kirjoitti elokuvaan kaikkiaan 15 musiikkinumeroa. Uutta Miehen kunnian kohdalla oli se, että George nimesi musiikkinumerot tarkasti käsikirjoituksen kohtausten mukaan. Jokainen musiikkinumero on sävelletty tiettyä kohtausta varten, jolloin musiikin merkitys tunnelman luojana korostuu. Musiikkia on käytetty myös kuvastamaan henkilöhahmojen ristiriitaisia mielentiloja.

Virve (Irma Seikkula) ja Kaarlo Auer (Joel Rinne) junassa matkalla Virven kotikaupunkiin. George on antanut kohtauksessa soivalle musiikille nimeksi Junamatka. Elonet / Miehen kunnia.

Miehen kunnian musiikkinumeroita ovat: alkusoitto, Hautausmaa, Katukuva, Venematka, Ullakolla, Levottomuus - onni, Virve etsii totuutta, Auer lukee, Tunnustus, Muistot, Epävarmuus, Selvittely, Junamatka, Lohdutus, ja loppusoitto Maestoso non troppo lento.

Lisäksi vuodelle 1914 sijoittuvassa takaumassa kuullaan mieskuoron esittämänä kaksi suomalaista kansanlaulua, A. Rahkosen sovittama ja sanoittama Laulajain lippu ja Neito kaunis, kultalintu.

"GODZINSKYN MUSIIKKI KOHOTTAA ELOKUVAN SUORASTAAN TAITEELLISELLE TASOLLE"

"Elokuvan erikoislaatuinen juoni on varsin mielenkiintoinen, ja kokonaisuudelle on leimaa-antavana kultivoitu sävy, jota filmin salonkinäytelmätyyli edellyttääkin", S.S. eli Salama Simonen kirjoitti Miehen kunniasta Uudessa Suomessa.

Helsingin Sanomien P. T-vi eli Paula Talaskivi kiinnitti huomiota huoliteltuun kokonaisuuteen: "/Kalle/ Peronkosken kuvaus on hyvää ja kaunista ja muutenkin filmin teknillinen asu eho. Siinä kuten koko filmissä yleensä, on jälleen yhtiölle ominainen erittäin huolitellun työn leima."

Pohtiessaan oliko Miehen kunnia taidetta vai viihdettä, arvostelijat päätyivät pitämään elokuvaa taiteellisena ajanvietefilminä.

Hufvudstadsbladetin Hans Kutter kiitteli käsikirjoitusta: ”Psykologisesti osuvien yksityiskohtien sarjalla Maria Orsi osoittaa monivivahteisesti ja vakuuttavasti, kuinka Auer ajautuu vastoin tahtoaan rikokseensa.” Vain pitkä, selittelevä Happy End -loppukohtaus tuntui keinotekoiselta: ”Näin elävää ja aitoa ihmiskuvausta kokee elokuvissamme harvoin. Mutta loppua kohden Maria Orsi lankeaa kiusaukseen puristaa ongelmaa liian tiukasti. Pitkä ja uuvuttava loppuselvittely loputtomine keskusteluineen muuttuu epämääräiseksi ja ikäväksi. Ihmiset eivät enää elä, vaan heistä tulee teatterihahmoja, jotka ajetaan kohti eräänlaista onnellista loppua – se vaikuttaa enemmän hätäratkaisulta kuin psykologisesti vakuuttavalta ratkaisulta taitavasti rakennettuun konfliktiin.”

Aamulehden O. V-hl eli Olavi Vesterdahl arvioi Unhon ohjausta: "Erikoisen lennokasta se ei ole, mutta tarina kerrotaan liioittelematta ja filmaattisesti, tasaisesti ja kohtauksia huolella muotoillen. Ohjaaja on säilyttänyt kautta linjan tämän turvallisen otteensa, jonka dramaattisuuden puutteen korvaa sisäinen intensiivisyys, piirre, joka on ominainen Ilmari Unhon ohjaustavalle."

"Aina älykäs, joustava, persoonallisessa tyylissään erehtymätön", kirjoitettiin näyttelijä Joel Rinteestä. George tunsi Rinteen hyvin, sillä helmikuussa 1940 hän oli osallistunut kuukauden mittaiseen Joel Rinteen johtamaan Maan Turvan viihdytyskiertueeseen Karjalankannaksella. Elonet / Miehen kunnia.

Näyttelijöistä Joel Rinne ja Irma Seikkula saivat runsaasti kiitosta. Vesterdahl kirjoitti Rinteestä Kaarlo Auerin epäkiitollisessa roolissa: “Hän on pelkistänyt ulkonaiset keinonsa mahdollisimman vähiin, mutta tiivistänyt sisäiset tuntonsa aavistukselliseen voimaan, joka vaikuttaa katselijaan hyvin välittömästi. Tuloksena on eheä, miellyttävä näyttelijäsuoritus, joka piirtyy mieleenjäävänä Joel Rinteen muiden filmiosien joukkoon ja osoittaa, että hän on omaa luokkaansa elokuvasankariemme joukossa: aina älykäs, joustava, persoonallisessa tyylissään erehtymätön."

Suomen Sosialidemokraatin T. A. eli Toini Aaltonen kirjoitti Irma Seikkulasta: "Hänen siro, henkevä olemuksensa säteilee tyttömäistä viehkeyttä. Tässä hänen ilmeikkyytensä ja plastillisen kaunis liikehtimisensä pääsevät todella oikeuksiinsa."

Irma Seikkula Virvenä herätti ihastusta sirolla, henkevällä olemuksellaan. Elonet / Miehen kunnia

Antti Halonen kirjoitti Miehen kunniasta Elokuvateatteri-lehdessä 4/1944. Arvostelu ilmestyi myöhään, mutta oli Georgen kannalta erittäin myönteinen. "Georges de Godzinskyn sointuva – ja erinomaisesti orkestroima – musiikki kohottaa elokuvan suorastaan taiteelliselle tasolle." - Halonen ja Godzinsky tunsivat hyvin toisensa, sillä he olivat keväällä 1943 tehneet yhteistyötä Suomalaisessa Oopperassa Kreivitär Marizan ohjaajana ja kapellimestarina.

ROVANIEMEN HAUS DER KAMERADSCHAFT

Lokakuun lopulla George ja Olavi Virta saapuivat Rovaniemelle, missä seurueeseen liittyivät oopperalaulaja Elli Pihlaja ja ballerina Lucia Nifontova. Lokakuun 28. päivänä nelikolla oli esiintyminen Suomen Punaisen Ristin Lapin läänin naistoimikunnan hyväntekeväisyysjuhlassa.

George oli vieraillut sodan aikana Rovaniemellä kolmesti aiemmin. Ensimmäisellä kerralla, kuukausi talvisodan syttymisestä tammikuussa 1940 hän oli kuulunut Maan Turvan nopeasti koottuun ensimmäiseen viihdytysjoukkueeseen, joka oli esiintynyt Lapin rintamilla kolme viikkoa. Toisella kertaa hän oli säestänyt tanssipari Orvokki Siposta ja Klaus Salinia Rovaniemen Keskuskansakoululla kesäkuussa 1941. Kolmas kerta oli ollut jatkosodan sytyttyä syyskuussa 1941, jolloin Georgen johtama viihdytysjoukkue oli esiintynyt saksalaisten kasinolla, Waldlagerin upseerikerholla Kursungissa, noin 8 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Nyt neljännellä kerralla esiintymispaikkana oli uusi Haus der Kameradschaft eli Toveruuden talo Rovaniemen keskustassa.

Saksalaisten Rovaniemelle rakentama Haus der Kameradschaft vihittin käyttöön 15. maaliskuuta 1943. Sotamuseo / Luutnantti Pekka Kyytinen.

Kun saksalaisille oli selvinnyt, ettei Rovaniemellä ollut Suojeluskuntataloa kummempaa esiintymispaikkaa, he tekivät esityksen uudesta kulttuuritalosta. Maaliskuun 15. päivänä 1943 kenraalieversti Eduard Dietl oli vihkinyt käyttöön 350-paikkaisen Haus der Kameradschaftin eli Toveruuden talon. Talo piti sisällään tilan, joka toimi sekä teatterina, elokuvateatterina että konserttisalina. Haus der Kameradschaftin valmistuttua Rovaniemelle oli helpompi saada kuuluisia saksalaisia taiteilijoita esiintymään saksalaisille joukoille.

Haus der Kameradschft toimi sekä teatterina, elokuvateatterina että konserttisalina. Sotamuseo / Luutnantti Pekka Kyytinen.

PUNAISEN RISTIN HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI

Rovaniemi-lehden nimimerkki Mustekala osasi tulla paikalle, kun Haus der Kameradschaftia laitettiin kuntoon hyväntekeväisyysjuhlaa varten. “Salia koristettiin, orkesteri ja solistit harjoittivat ja kaikki muut juoksivat kuin päättömät kanat. Godzinsky hymyili valloittavaa ystävällistä hymyään, joka tuntui rauhoittavan kaikkea: kyllä kaikki hyvin järjestyy kunhan ehditään. Ja ehdittiin hän siinä. Koululaiset täyttivät kenraaliharjoituksen sillä aikaa kun seurapiirin naiset täyttivät kampaamot viimeistä sijaa myöten. Paine oli yhä korkeimmillaan. Ehtisikö vielä ottaa manicurin ja saada kynnet niin räikeän punaisiksi kuin mahdollista.”

Illalla Haus der Kameradschaft täyttyi juhlapukuisesta yleisöstä. Kutsuvieraat olivat ylempää suomalaista ja saksalaista upseeristoa. “Ja hengenravintoa siellä tarjottiin oikein Porvoon mitalla”, Mustekala selosti. “Lucia Nifontova tanssi kuin enkeli, Godzinsky soitti temmaten kaikki mukaansa, samoin kuin Elli Pihlajan ja Olavi Virran laulu.” Pihlajan, Nifontovan, Virran ja flyygeliä ja harmonikkaa soittaneen Georgen lisäksi konsertissa soitti saksalainen sotilasorkesteri ylikapellimestari Krobullin johdolla. Kuuluttajina toimivat George ja Olavi Virta.

JATKOT POHJANHOVISSA

Konsertin jälkeen juhlat jatkuivat Pohjanhovissa. “Ja sitten kilpajuoksua Pohjanhoviin. Siellä sali täyttyi nopeasti, ja kaikilla oli mainio ruokahalu”, Mustekala selosti. Jatkoilla Mustekala sai tilaisuuden haastatella taiteilijoita.

“Onpa todella eroa”, sanoi Nifontova ja hymyili ystävällisesti. “Helsingissä auringonpaistetta ja syksyä ja täällä lunta ja talvea. En ole ennen nähnytkään Rovaniemellä lunta, tuntee todella tulleensa Lappiin.”

“Ja lappilaispukuiset tytöt, jotka ojensivat meille kukkia, ne vasta olivatkin jotain”, puuttui Elli Pihlaja puheeseen.

“Meillä oli sitten jännittävä matka”, kertoi Olavi Virta. “Yhteentörmäyksiä ja kaiken maailman kommelluksia, mutta niin vain nyt kuitenkin täällä ollaan. Pääasia on, että loppu on hyvä ja hyväpä se vasta onkin.” - Millaisiin kommelluksiin Olavi viittasi, ei käy jutusta tarkemmin ilmi.

Päämääränä Rovaniemi. Keskellä Olavi Virta. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

Olavi Virta kertoi Mustekalan haastattelussa, että matkalla Rovaniemelle sattui "kaiken maailman kommelluksia". Olisiko hän tarkoittanut vaikka rengasrikkoa? Godzinskyn perhearkisto.

“Tämä matka on meitä kovin piristänyt”, sanoi Godzinsky iloiseen tapaansa. “Vaikkapa itse matka ja kiire onkin väsyttävä, niin mielellämme tulemme takaisin. Nyt mennessämme soitamme Oulun sotasairaalassa.”

“Matka on tosiaan pitkä kuin Monte Carlosta Pariisiin”, huokasi Lucia Nifontova. “Mutta kyllä sittenkin kannatti tulla.” - Nifontova oli ollut muutaman vuoden kiinnitettynä Monte Carlon venäläiseen balettiin 1930-luvun puolivälissä.

“Aito rovaniemeläisinä iloitsemme siitä, että taiteilijat ovat tyytyväisiä. Ja tyytyväisiä olivat kaikki, sekin rouva, joka kuiskasi korvaani hiljaa: minulla on ollut hurmaavan hauskaa, huolimatta siitä, että pelleriinistäni saan maksaa 50% korotusta, jotta ei kukaan saisi tietää, että se on lainatavaraa. Enkä minä ainakaan mene kertomaan muille”, Mustekala päätti juttunsa.

 

Märta ja Pauli Blomstedtin Rovaniemelle suunnittelema Hotelli Pohjanhovi avattiin 1936. Kuvassa Pohjanhovi vuonna 1939. Museovirasto / Otso Pietinen.

GODZINSKYLLA TYÖN ALLA KULKURIN VALSSI -OPERETTI

Myös Lapin Kansa haastatteli Georgea. “Tavatessaan Lapin Kansan edustajan julkitoi kapellimestari de Godzinsky ilonsa siitä, että täällä etäällä pohjan perillä tavataan paljon vilkkaampaa musiikin harrastusta kuin etelässä. Siitä suuremman hän kertoi ilonsa olevan, kun hän on voinut muiden tehtäviensä ohessa lupautua esiintymään täällä ylhäällä ensi marraskuussa. Useimmissakin tilaisuuksissa muun muassa Rovaniemellä. Rovaniemen yleisön hän muuten arvosteli musiikillisesti sangen korkealle ja totesi, että hänelle on todellinen ilo palata myöhemmin jälleen tänne kolttien keskuuteen.”

“Työsuunnitelmistaan hän mainitsi muun muassa, että hän parhaillaan säveltää musiikkia operettiin Kulkurin valssi", Lapin Kansa jatkoi. "Tämä on elokuvassa valloittanut koko Suomen kansan ja siis luulisi sillä olevan mahdollisuuksia operettinakin, varsinkin kun musiikki syntyy de Godzinskyn käsistä. Librettoon nähden oli taiteilijamme salaperäinen, mutta olimme näkevinämme Mika Waltarin tutun hahmon hänen takanaan. Lopuksi taiteilija de Godzinsky tuntui tulevan katumapäälle ja huomautti, että hänen Kulkurin valssia koskevista suunnitelmistaan ei ole ollut mitään tietoja edes Helsingin lehdissäkään. Senpä vuoksi kai sovimmekin, että operetti Kulkurin valssi olkoon omistettu Pohjolalle, sen rehdeille jätkille ja vaaleille, mutta ei villeille tyttärille”, Lapin Kansa kirjoitti.

George oli säveltänyt musiikin Toivo Särkän Suomen Filmiteollisuudelle ohjaamaan romanttiseen kulkurielokuvaan Kulkurin valssi, joka sai ensi-iltansa 19. tammikuuta 1941. Sävelsikö hän tämän jälkeen myös Kulkurin valssi -operetin? Kirjoittiko Waltari kenties menestyselokuvan lisäksi operettilibreton? Kulkurin valssi -operettia ei tiettävästi koskaan ole esitetty, joten todennäköisesti George luopui ideastaan.

VIIPURIN SATAKIELI FRIDA SERGEJEFF KONSERVATORIOLLA

Kolme päivää myöhemmin George oli jälleen Helsingissä. Sunnuntai-iltana 31. lokakuuta hän säesti Konservatoriolla viipurilaista tuttuaan Frida Sergejeffiä. Tauno Karilan Helsingin Sanomiin kirjoittamasta arvostelusta voi päätellä, että 56-vuotiaan, Viipurin satakieleksi tituleeratun koloratuurisopraanon tähti oli jo himmenemään päin.

“Laulajatar Frida Sergejeff piti eilen konsertin Konservatorion salissa. Hänen viimeisestä esiintymisestään lienee kulunutkin jo useita vuosia. Eilisessä konsertissa kiintyi huomio ennen kaikkea vivahdusrikkaaseen tulkintaan vaativan ohjelman monissa eri luonteisissa tehtävissä. Lyyrinen tunnelma tosin ei enää tahdo kohota taiteilijattaren tunteen mukaiseen lennokkuuteen, mutta dramaattiset suoritukset kuten esimerkiksi Schumannin Waldesgespräch saavuttivat mukaansa tempaavan tehon. Silloin saatiin paikka paikoin kuulla myöskin äänellisesti ytimekkäästi sijoitettuja säveliä, mutta ylipäätään on sanottava, että taiteilijatar hyvästä tekniikasta huolimatta ei voinut esityksissään välttää epätasaisuuksia eikä häiritsevää terävyyttä äänensä soinnissa. Suuren rutiininsa ja tekniikkansa turvin hän sentään suoriutui vielä esimerkiksi Rigoletto-aarian koloratuureista hämmästyttävän notkeasti valloittaen täydellisesti yleisönsä, joka heti oli valmis vaatimaan ylimääräisen”, Karila kirjoitti. “George de Godzinsky säesti konsertin valppaasti ja vivahteikkaasti. Yleisön suosio oli tavallista välittömämpää.”

Lue seuraavaksi Jatkosota marras-joulukuu 1943: George viihdyttää Karjalankannaksella Tyrjän rykmenttiä

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FORTSÄTTNINGSKRIGET OKTOBER 1943: GEORGE KOMPONERAR MUSIKEN TILL ILMARI URHOS FILM EN MANS ÄRA

Filmen Miehen kunnia (En mans ära), regisserad av Ilmari Unho, hade premiär den 24 oktober 1943. Det var den nionde filmen som Suomi-Filmi beställde musik till av George de Godzinsky. Elonet / Miehen kunnia.

Suomeksi

Fredagen den 8 oktober 1943 var George de Godzinsky i Kuopio för att underhålla, där organisationen Savon Sisu anordnade en ”Glad kväll” på Kuopio Arbetarförenings hus och Lottahovi. Bland ”glädjespridarna” fanns populära artister som Elviira Suulasvuo – en komisk kvinnogestalt gestaltad av skådespelerskan Eine Laine – Karelens näktergal Anna Mutanen, trollkarlen Julius Sundman, dansösen Kaarina Salmela, komikern Lassi Mömmö, undersergeant Nyyssönen, violinisten W. Belaieff samt ”musiker-virtuosen George de Godzinsky, som är känd överallt för sina populära schlagermelodier”, som tidningen Savon Sanomat karakteriserade honom. Kvällen avslutades med en önskekonsert framförd av Godzinsky.

Två dagar senare, söndagen den 10 oktober, var George tillbaka i Helsingfors för att ackompanjera Jorma Metsävainios debutkonsert på Konservatoriet. Tenorens program var en verklig önskekonsert: Giordanis Caro mio ben, Tostis Ideale, Schuberts Am Meer, Die Post och Ständchen, Leoncavallos Mattinata, Tirindellis O, Primavera, Kilpinens Illalla, Kuulas Syystunnelma och två sydösterbottniska folkvisor i arrangemang av Kuula, två arior ur Puccinis opera Tosca samt Lehárs Dein ist mein ganzes Herz.

Den 17 och 18 oktober befann sig George med sin solistorkester på Hangö Casino. Som solister uppträdde Kay Blomqvist, Olavi Virta, Toivo Gerdt samt dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin.

PROFESSIONELLA UNDERHÅLLARE PÅ JYVÄSHOVI

Efter Hangö reste George och Olavi Virta till Jyväskylä, där den lokala fadderkretsen (Kummikerho) anordnade en kvällstillställning den 21 oktober. ”Här i Jyväskylä börjar det snart finnas lika gott om nöjestillställningar som i själva huvudstaden! Då det till och med i förrgår anordnades evenemang på tre ställen samtidigt, och det förstås var fullsatt överallt, kan man inte säga annat än att hemmafronten sannerligen underhålls flitigt! Undertecknad blev kommenderad till Jyväshovi, där fadderkretsens tanter återigen hade arrangerat en penninginsamling så att de ska kunna uppföra ett tredje hem för krigsänkor i Petäjävesi", skrev tidningen Keskisuomalainens kåsör. "Syftet var gott och tanterna tjänade nog återigen en hacka, även om Jyväshovi den här gången inte var riktigt så proppfullt som det ofta varit tidigare."

Hotell Jyväshovi i Jyväskylä, augusti 1942. Museiverket / Viljo Pietinen.

Förhållandena på Hotel Jyväshovi var dock utmanande för musikerna. ”Man tyckte synd om stackars Godzinsky när han tvingades framföra pianosolon på en flygel som dragits in i en sådan vrå att knappt något ljud slapp ut! (Kunde inte orkestern placeras längst bak i salen istället?)”, skrev tidningen. Man noterade även att publiken var ganska ohyfsad och pratade under soloframträdandena, men att ”herr G.” som den professionella underhållare han är, hanterade det hela med jämnmod – seriös under de allvarliga partierna och redo att dra på sig ”narrens kåpa” när han tog dragspelet i famnen!”

Olavi Virta inspirerades att sjunga även klassisk repertoar, vilket åtminstone enligt tidningen Keskisuomalainens kåsör var ett misstag. ”Egentligen borde man inte recensera sådana här tillställningar, men det må vara tillåtet att konstatera att Olavi Virta inte är på sin hemmaplan när han tvingas sjunga seriös musik. Två grenadjärer var en mycket klen prestation, all klangfullhet saknades och sångaren mjukade upp bokstaven l till ett lj-ljud i Kuulas Syystunnelma! Och när en barytonsångare, vars röstresurser är så här pass begränsade, tar sig an en tenoraria ur Pärlfiskarna på sitt program, då säger jag bara oj då! Den lättare repertoaren – schlagers och andra klämkäcka stycken – gick däremot bättre.”

George och Olavi Virta på roddbåtsutflykt. Godzinskys familjearkiv.

”Fröken Gardemeisters danser var förträffliga och Godzinsky ackompanjerade henne utmärkt. För övrigt sägs det att Tauno Palo snart kommer hit för att medverka vid en tillställning! Då lär damvärlden i Jyväskylä vara på fötter!” avslutade Keskisuomalainens kåsör sin artikel.

PREMIÄR FÖR ILMARI UNHOS FILM "EN MANS ÄRA"

Den 24 oktober var det premiär för dramat Miehen kunnia (En mans ära) regisserat av Ilmari Unho för Suomi-Filmi, på åtta orter: Helsingfors, Jyväskylä, Kuopio, Uleåborg, Björneborg, Riihimäki, Tammerfors och Åbo. En vecka senare visades filmen dessutom i Viborg, Lahti och Vasa. Godzinsky hade komponerat filmens musik, och detta var hans fjärde samarbete med regissör Unho. George kunde dock inte närvara vid premiärfestligheterna, eftersom resan fortsatte från Jyväskylä mot Rovaniemi i sällskap med Olavi Virta.

Ilmari Unho regisserar. Bredvid fotografen Kalle Peronkoski. Elonet.

Originalmanuskriptet till Miehen kunnia skrevs under pseudonymen Marja Orsi. Bakom namnet dolde sig författaren Seere Salminen, som även använde pseudonymen Serp. Orsaken till att hon gömde sig bakom en pseudonym var att Salminen vid samma tid skrev den populära serien Suomisen perhe (Familjen Suominen) för Suomi-Filmis konkurrent Suomen Filmiteollisuus, tillsammans med signaturen Tuttu Paristo, det vill säga Elsa Soini. Det slutgiltiga bildmanuset till Miehen kunnia utarbetades av regissören Unho.

LITTERÄR STÖLD SOM DRAMATISKT TEMA

Händelserna i En mans ära utspelar sig under sommaren och hösten 1939. Relationen mellan magister Kaarlo Auer (Joel Rinne), direktör för bokförlaget Kirja ja Kuva, och hans hustru Elvi (Hilkka Helinä) är minst sagt frostig. Elvi beslutar sig för att bege sig till sommarvillan tillsammans med sin beundrare, legationsrådet Paul Barck (Jorma Nortimo).

Kaarlo Auer (Joel Rinne) och hans hustru Elvi (Hilkka Helinä) har glidit långt ifrån varandra i sitt äktenskap. Elonet / Miehen kunnia.

Kaarlo å sin sida reser till en småstad för att träffa Anna (Emma Väänänen), änka efter hans vän Martti Vainio (Kaarlo Kytö) som dött åtta år tidigare, och som nu driver en bokhandel. Kaarlo möter även Marttis och Annas dotter Virve (Irma Seikkula) och hennes käraste Lauri Kunnaala (Kullervo Kalske). Virve är entusiastisk över att få träffa Kaarlo, då han tros vara mannen bakom pseudonymen Matti M. Suomala, författaren till succéromanen Miehen kunnia.

Kaarlo besöker Marttis grav tillsammans med Virve och konstaterar: ”Din far skulle ha blivit en stor författare.”

Anna dukar upp till kaffe i trädgården och sällskapet får sällskap av Lauris far, handlanden Juho Kunnaala (Reino Valkama). När handlanden får höra att Kaarlo är författaren Suomala blir han upprörd, påminner om bondflickan Liisa Mäkelä och kallar Kaarlo för en skurk.

Virve (Irma Seikkula) och Lauri (Kullervo Kalske) på en roddtur. George har gett musiken till scenen namnet Venematka (Båtutflykten). Elonet / Miehen kunnia.

Kaarlo anländer till villan och finner sin hustru i sällskap med Barck. Kaarlo försöker reparera relationen till sin fru, men Elvi vill att de båda ska ha sin frihet.

Virve går igenom sin fars papper på vinden och hittar en anteckning i kalendern från 1931: ”Gav M.K. till K.A. för genomläsning. Han tyckte den var utmärkt. Lovade att överlämna den till förlaget.” Dottern börjar misstänka att Miehen kunnia i själva verket är skriven av hennes far.

Virve (Irma Seikkula) går igenom sin avlidne far Marttis kalender från 1931 på vinden och börjar misstänka att succéromanen Miehen kunnia i själva verket är skriven av hennes far. George har gett musiken till scenen namnet Virve etsii totuutta (Virve söker sanningen). Elonet / Miehen kunnia.

Lauri, som står i begrepp att ge sig av till befästningsarbeten på Karelska näset, föreslår förlovning för Virve. Flickan vill dock först få en bekräftelse på sina misstankar. Hon gör efterforskningar på universitetsbiblioteket och börjar skriva en roman i ämnet.

Lauri (Kullervo Kalske) friar till Virve (Irma Seikkula). Elonet / Miehen kunnia.

Virve tar med sig sitt manuskript till Kaarlo för genomläsning. Textens titel är Min fars vän var en tjuv. Kaarlo läser igenom manuskriptet under nattens tysta timmar och hamnar i en inre kamp.

Kaarlo (Joel Rinne) läser manuskriptet där Virve anklagar honom för att ha stulit hennes fars roman. George har gett musiken till scenen namnet Auer lukee (Auer läser). Elonet / Miehen kunnia.

Följande dag erkänner Kaarlo sin litterära stöld för Virve. Han börjar minnas hur han och Martti, som unga studenter, deltog i hembygdsfesten och träffade Anna och Liisa.

I en flashback som utspelar sig år 1914 deltar studenterna Martti och Kaarlo i hembygdsfesten. Musiken till scenen består av folkvisorna Laulajain lippu och Neito kaunis, kultalintu, framförda av en manskör. Elonet / Miehen kunnia.

I flashbacken som utspelar sig år 1914 möter studenterna Martti och Kaarlo under sin utfärd Anna och Liisa. Elonet / Miehen kunnia.

Martti avlade sin examen, gifte sig med Anna och flyttade till landsbygden för att arbeta som länsman. Kaarlo sällskapade med Liisa under sommaren, glömde bort flickan och började uppvakta Elvi, dotter till den rike förläggaren Grahn (Wilho Ilmari).

När Kaarlo träffade Marttis familj år 1931, berättade Martti att han i hemlighet för sin fru hade skrivit en roman vid namn Miehen kunnia, vars manuskript han gav till Kaarlo för genomläsning. Martti ville inte ge ut boken under sitt eget namn, utan under pseudonymen Matti M. Suomala.

I en flashback som utspelar sig år 1931 ger länsman Martti Vainio (Kaarlo Kytö) manuskriptet till sin roman åt sin vän magister Kaarlo Auer (Joel Rinne) för genomläsning. Elonet / Miehen kunnia.

På Grahns förlag blev man entusiastisk över Miehen kunnia, som man trodde var skriven av Kaarlo. Även Elvi började visa intresse för Kaarlo, trots att han försäkrade att romanen inte var hans. I enlighet med sitt löfte till Martti avslöjade Kaarlo inte författarens identitet.

Innan boken gavs ut läste Kaarlo en chockerande nyhet i tidningen: Martti hade blivit dödligt knivskuren i samband med ett ingripande mot hembrännare. Kaarlo hade skrivit ett brev till Martti där han bad om lov att få avslöja författarens identitet, men nu rev han istället sönder brevet.

Kort därefter firade Kaarlo och Elvi sin förlovning.

Den rika societetsskönheten Elvi Grahn (Hilkka Helinä) blir även hon intresserad av Kaarlo och höjer en skål för den lovande författarens ära. Elonet / Miehen kunnia.

Nu återvänder vi till nutiden. Kaarlo berättar för Virve att han aldrig påstod sig ha skrivit Miehen kunnia, men att han inte heller avslöjade författaren, och att han har satt in författararvodena på banken. Kaarlo överlämnar bankboken till Virve.

När Kaarlo berättar sanningen om Miehen kunnia för sin hustru, anklagar Elvi sin man för att vara en förrädare, kräver skilsmässa och förklarar att hon aldrig har älskat Kaarlo. Kaarlo konstaterar å sin sida att han aldrig själv skulle ha fallit för en så låg handling om han inte hade älskat Elvi.

Fru Elvi Auer (Hilkka Helinä) blandar gärna cocktailar. Elonet / Miehen kunnia.

Förläggare Grahn och Virve kommer överens om att sanningen om romanen inte ska offentliggöras. En ny, sjunde upplaga av boken trycks.

Virve återvänder till småstaden i Kaarlos sällskap och berättar sanningen för sin mor. Anna och Kaarlo försonas, och Anna får författararvodena.

Lauri gör sig redo att ge sig av till repövningar. Han är dyster eftersom Virve den senaste tiden har förhållit sig likgiltig till honom. 

Handlanden Kunnaala, som har sett Virve och Kaarlo tillsammans på tåget, fruktar att Kaarlo ska ta Virve ifrån Lauri.

Handlaren Kunnaala (Reino Valkama) fruktar att Kaarlo Auer (Joel Rinne) ska ta fästmön från hans son. Elonet / Miehen kunnia.

Handlaren berättar för Kaarlo att hans hustru Liisa, före sin död, avslöjat att författaren Suomala är Lauris far. Kaarlo inser att Lauri är hans son. Handlaren lugnar sig när han märker att Kaarlo hyser faderlig kärlek till Virve. Männen kommer överens om att hålla samtalet för sig själva. Lauri och Virve närmar sig dem hand i hand. ”Detta var mitt största straff – och min största glädje”, suckar Kaarlo och hälsar de unga: ”Kära barn!”

De älskande, Virve (Irma Seikkula) och Lauri (Kullervo Kalske), i filmens slutscen. Tempobeteckningen för slutmusiken (Loppusoitto) är Maestoso non troppo lento. Elonet / Miehen kunnia.

MUSIKNUMMER NAMNGIVNA ENLIGT MANUSKRIPTET

Inspelningen av Miehen kunnia inleddes den 23 mars och pågick fram till den 9 juni. Utomhusscenerna filmades mellan den 17 april och den 20 juli.

I filmen finns inte en enda scen där skådespelarna sjunger i bild. All musik spelades in separat och klipptes sedan in efter bildmaterialet. Miehen kunnia innehåller rikligt med romantiskt svallande, dramatisk orkestermusik med framträdande korta solon. George hade tillgång till Radioorkestern. Bland musikerna nämndes särskilt harpisten Väinö Hannikainen, violinisterna Toivo Salovuori, Hugo Huttunen, Wolde Jussila, Evert Lindén och Fritz Kilanto, altviolinisten Eero Koskimies, klarinettisten Sven Lavela och flöjtisten Josef Rauttenbacher.

Godzinsky skrev totalt 15 musiknummer till filmen. Något nytt i fallet Miehen kunnia var att George namngav musiknumren exakt efter scenerna i manuskriptet. Varje musiknummer är komponerat för en specifik scen, vilket förstärker musikens betydelse som stämningsskapare. Musiken har även använts för att spegla karaktärernas motstridiga sinnestillstånd.

Virve (Irma Seikkula) och Kaarlo Auer (Joel Rinne) på tåget på väg till Virves hemstad. George har gett musiken som spelas i scenen namnet Junamatka (Tågresan). Elonet / Miehen kunnia.

Musiknumren i Miehen kunnia är: alkusoitto (uvertyr), Hautausmaa (kyrkogården), Katukuva (gatubild), Venematka (båtturen), Ullakolla (på vinden), Levottomuus - onni (rastlöshet – lycka), Virve etsii totuutta (Virve söker sanningen), Auer lukee (Auer läser), Tunnustus (bekännelsen), Muistot (minnena), Epävarmuus (osäkerhet), Selvittely (utredningen), Junamatka (tågresan), Lohdutus (tröst) samt loppusoitto (slutspel) Maestoso non troppo lento.

Därtill hörs i en flashback som utspelar sig år 1914 två finska folkvisor framförda av en manskör: Laulajain lippu, med arrangemang och text av A. Rahkonen, samt Neito kaunis, kultalintu.

"GODZINSKYS MUSIKT LYFTER FILMEN TILL EN DIREKT KONSTNÄRLIG NIVÅ"

”Filmens säregna intrig är mycket intressant, och helheten präglas av den kultiverade ton som filmens salongsdramatiska stil förutsätter”, skrev S.S. (Salama Simonen) om Miehen kunnia i Uusi Suomi.

P. T-vi (Paula Talaskivi) i Helsingin Sanomat uppmärksammade den omsorgsfulla helheten: ”/Kalle/ Peronkoskis foto är bra och vackert, och även i övrigt är filmens tekniska gestaltning utmärkt. Där, liksom i filmen som helhet, finns återigen den för bolaget typiska prägeln av ett mycket noggrant utfört arbete.”

När kritikerna begrundade huruvida Miehen kunnia var konst eller underhållning, landade de i att betrakta den som en konstnärlig underhållningsfilm.

Hans Kutter i Hufvudstadsbladet berömde manuskriptet: ”Genom en räcka psykologiskt välfunna detaljer visar Maria Orsi fylligt och övertygande huru Auer mot sin vilja drivs till sitt brott.” Endast den långa, förklarande happy end-slutscenen kändes konstlad: ”En så levande och äkta människoskildring upplever man sällan i vår film. Men Maria Orsi låter sig mot slutet frestas till att pressa problemet för hårt. Den långa och segslitna slutuppgörelsen med sina oändliga diskussioner blir vag och tråkig. Människorna leva inte, utan bli teaterfigurer som drivas mot ett slags lyckligt slut, som verkar mer nödsfallsutväg än psykologiskt övertygande lösning på en sinnrik uppställd konflikt.”

O. V-hl (Olavi Vesterdahl) i Aamulehti recenserade Unhos regi: ”Särskilt fartfylld är den inte, men berättelsen framförs utan överdrifter och filmiskt, jämnt och med omsorgsfullt utformade scener. Regissören har genomgående bibehållit detta trygga grepp, där bristen på dramatik ersätts av en inre intensitet, ett drag som är karakteristiskt för Ilmari Unhos registil.”

"Alltid intelligent, smidig, ofelbar i sin personliga stil", skrevs det om skådespelaren Joel Rinne. George kände Rinne väl, då han i februari 1940 hade deltagit i en månadslång underhållningsturné för Maan Turva på Karelska näset, ledd av just Joel Rinne. Elonet / Miehen kunnia.

Bland skådespelarna fick Joel Rinne och Irma Seikkula rikligt med beröm. Vesterdahl skrev om Rinne i den otacksamma rollen som Kaarlo Auer: ”Han har förenklat sina yttre medel så långt det går, men förtätat sina inre känslor till en aningsbar kraft som påverkar tittaren mycket omedelbart. Resultatet är en helgjuten, behaglig skådespelarprestation som etsar sig fast i minnet bland Joel Rinnes övriga filmroller och visar att han är i en klass för sig bland våra filmhjältar: alltid intelligent, smidig, ofelbar i sin personliga stil.”

T. A. (Toini Aaltonen) i Suomen Sosialidemokraatti skrev om Irma Seikkula: ”Hennes graciösa, själfulla väsen utstrålar en flickaktig charm. Här kommer hennes uttrycksfullhet och plastiskt vackra rörelsemönster verkligen till sin rätt.”

Irma Seikkula i rollen som Virve väckte förtjusning med sitt graciösa och själfulla väsen. Elonet / Miehen kunnia.

Antti Halonen skrev om Miehen kunnia i tidskriften Elokuvateatteri 4/1944. Recensionen publicerades sent, men var mycket positiv för Georges del. ”Georges de Godzinskys välljudande – och utmärkt orkestrerade – musik lyfter filmen till en direkt konstnärlig nivå.” – Halonen och Godzinsky kände varandra väl, då de under våren 1943 hade samarbetat vid Finlands Nationalopera som regissör och kapellmästare för Grevinnan Mariza.

ROVANIEMIS HAUS DER KAMERADSCHAFT

I slutet av oktober anlände George och Olavi Virta till Rovaniemi, där operasångerskan Elli Pihlaja och ballerinan Lucia Nifontova anslöt sig till sällskapet. Den 28 oktober uppträdde kvartetten vid en välgörenhetsfest arrangerad av Finlands Röda Kors kvinnokommitté i Lapplands län.

George hade besökt Rovaniemi tre gånger tidigare under kriget. Första gången, i januari 1940 en månad efter vinterkrigets utbrott, hade han tillhört Maan Turvas snabbt sammansatta första underhållningstrupp, som uppträdde vid Lapplandsfronterna i tre veckor. Andra gången hade han ackompanjerat dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin vid Rovaniemi centralskola i juni 1941. Den tredje gången var efter fortsättningskrigets utbrott i september 1941, då en underhållningstrupp ledd av George uppträdde på tyskarnas kasino, officersklubben Waldlager i Kursunki, cirka 8 kilometer från Rovaniemi. Nu, vid det fjärde besöket, var spelplatsen det nya Haus der Kameradschaft (Kamratskapets hus) i Rovaniemi centrum.

Haus der Kameradschaft, som tyskarna lät bygga i Rovaniemi, invigdes den 15 mars 1943. Krigsmuseet / Löjtnant Pekka Kyytinen.

När tyskarna insåg att det inte fanns någon bättre spelplats i Rovaniemi än Skyddskårshuset, lade de fram ett förslag om ett nytt kulturhus. Den 15 mars 1943 invigde generalöverste Eduard Dietl Haus der Kameradschaft (Kamratskapets hus) med 350 platser. Byggnaden inrymde en lokal som fungerade som både teater, biograf och konsertsal. Efter att Haus der Kameradschaft färdigställts blev det lättare att få berömda tyska konstnärer att komma till Rovaniemi för att uppträda för de tyska trupperna.

Haus der Kameradschaft fungerade som både teater, biograf och konsertsal. Krigsmuseet / Löjtnant Pekka Kyytinen.

RÖDA KORSETS VÄLGÖRENHETSKONSERT

Signaturen Mustekala (Bläckfisken) i tidningen Rovaniemi lyckades infinna sig när Haus der Kameradschaft ställdes i ordning inför välgörenhetsfesten. ”Salen dekorerades, orkestern och solisterna övade och alla andra sprang omkring som yra höns. Godzinsky log sitt förtrollande vänliga leende, som tycktes lugna allt: nog ordnar sig allt bara vi hinner. Och visst hann man. Skolbarnen fyllde generalrepetitionen samtidigt som sällskapslivets damer fyllde frisersalongerna till sista plats. Pressen var fortfarande på topp. Skulle man ännu hinna få manikyr och få naglarna så skrikande röda som möjligt.”

På kvällen fylldes Haus der Kameradschaft av en festklädd publik. Hedersgästerna bestod av högre finländska och tyska officerare. ”Och andlig föda erbjöds där i överflöd”, rapporterade Mustekala. ”Lucia Nifontova dansade som en ängel, Godzinsky spelade och rev med sig alla, precis som Elli Pihlajas och Olavi Virtas sång.” Utöver Pihlaja, Nifontova, Virta och George, som spelade flygel och dragspel, medverkade en tysk militärorkester under ledning av överkapellmästare Krobull. Som konferencierer fungerade George och Olavi Virta..

EFTERFEST PÅ POHJANHOVI

Efter konserten fortsatte festligheterna på Pohjanhovi. ”Och sedan kapplöpning till Pohjanhovi. Där fylldes salen snabbt, och alla hade en utmärkt aptit”, rapporterade Mustekala. Under efterfesten fick Mustekala tillfälle att intervjua konstnärerna.

”Vilken skillnad det är”, sade Nifontova och log vänligt. ”Solsken och höst i Helsingfors, och här snö och vinter. Jag har aldrig sett snö i Rovaniemi förut, man känner verkligen att man har kommit till Lappland.”

”Och flickorna i lappdräkter som räckte oss blommor, de var verkligen något extra”, föll Elli Pihlaja in i samtalet.

”Vi hade en spännande resa”, berättade Olavi Virta. ”Kollisioner och alla möjliga missöden, men här är vi i alla fall nu. Huvudsaken är att slutet är gott, och det är det verkligen.” – Vilka missöden Olavi syftade på framgår inte närmare av artikeln.

Destination Rovaniemi. I mitten Olavi Virta. Bakom kameran George. Godzinskys familjearkiv..

Olavi Virta berättade i Mustekalas intervju att "alla möjliga missöden" inträffade på vägen till Rovaniemi. Kan han ha syftat på till exempel en punktering? Godzinskys familjearkiv.

”Den här resan har piggat upp oss mycket”, sade Godzinsky på sitt glada vis. ”Även om själva resan och stressen är tröttsam, kommer vi gärna tillbaka. Nu när vi åker härifrån ska vi spela vid krigssjukhuset i Uleåborg.”

”Resan är verkligen lika lång som från Monte Carlo till Paris”, suckade Lucia Nifontova. ”Men det var ändå värt att komma.” – Nifontova hade varit engagerad vid den ryska balletten i Monte Carlo under några år i mitten av 1930-talet.

”Som äkta Rovaniemibor gläder vi oss över att konstnärerna är nöjda. Och nöjda var alla, även den dam som viskade tyst i mitt öra: ’Jag har haft det förtjusande roligt, trots att jag får betala 50 % extra för min pellerin (axelkappa) för att ingen ska få veta att det är lånat gods.’ Och jag tänker då inte berätta det för någon annan”, avslutade Mustekala sitt reportage.

 

Hotell Pohjanhovi i Rovaniemi, ritat av Märta och Pauli Blomstedt, öppnades 1936. På bilden syns Pohjanhovi år 1939. Museiverket / Otso Pietinen.

GODZINSKY ARBETAR PÅ OPERETTEN "KULKURIN VALSSI"

Även tidningen Lapin Kansa intervjuade George. ”Vid mötet med Lapin Kansas representant uttryckte kapellmästare de Godzinsky sin glädje över att man här uppe i fjärran nord möter ett mycket livligare musikintresse än i söder. Han berättade att hans glädje var desto större då han vid sidan av sina övriga uppdrag kunnat lova att uppträda här uppe i november. Vid flera tillfällen, bland annat i Rovaniemi. Publiken i Rovaniemi gav han för övrigt ett mycket högt musikaliskt betyg och konstaterade att det är ett sant nöje för honom att senare få återvända hit bland koltarna.”

”Om sina arbetsplaner nämnde han bland annat att han som bäst komponerar musik till operetten Kulkurin valssi (En vandrares vals)”, fortsatte Lapin Kansa. ”Denna har som film erövrat hela det finska folket, och man kan tycka att den borde ha goda möjligheter även som operett, särskilt då musiken föds ur de Godzinskys händer. Beträffande librettot var vår konstnär hemlighetsfull, men vi tyckte oss ana Mika Waltaris bekanta gestalt bakom honom. Slutligen verkade konstnär de Godzinsky ångra sig och påpekade att det inte funnits någon information om hans planer gällande Kulkurin valssi ens i Helsingfors-tidningarna. Därför kom vi väl överens om att operetten Kulkurin valssi må vara tillägnad Nordkalotten, dess rejäla karlar och ljusa, men inte vilda döttrar”, skrev Lapin Kansa.

George hade komponerat musiken till den romantiska luffarfilmen Kulkurin valssi, regisserad av Toivo Särkkä för Suomen Filmiteollisuus, som hade premiär den 19 januari 1941. Komponerade han även en operett med samma namn efter detta? Skrev Waltari måhända ett operettlibretto utöver succéfilmen? Operetten Kulkurin valssi har veterligen aldrig framförts, så troligtvis gav George upp idén.

NÄKTERGALEN FRÅN VIBORG, FRIDA SERGEJEFF, PÅ KONSERVATORIET

Tre dagar senare var George åter i Helsingfors. Söndagskvällen den 31 oktober ackompanjerade han sin bekanta från Viborg, Frida Sergejeff, på Konservatoriet. Av den recension som Tauno Karila skrev i Helsingin Sanomat kan man utläsa att den 56-åriga koloratursopranen, som titulerats "Näktergalen från Viborg", redan hade passerat sin zenit.

”Sångerskan Frida Sergejeff gav igår en konsert i Konservatoriets sal. Det torde ha gått flera år sedan hennes senaste framträdande. Vid gårdagens konsert fästes uppmärksamheten framför allt vid den nyansrika tolkningen i det krävande programmets många uppgifter av olika karaktär. Den lyriska stämningen vill förvisso inte längre lyfta till den flykt som konstnärinnans känsla förespeglar, men dramatiska prestationer som exempelvis Schumanns Waldesgespräch uppnådde en medryckande kraft. Då fick man här och var även höra vokalt kärnfullt placerade toner, men generellt måste sägas att konstnärinnan, trots god teknik, inte kunde undvika ojämnheter eller en störande skärpa i röstens klang. Tack vare sin stora rutin och teknik lyckades hon ändå klara av exempelvis koloraturerna i Rigoletto-arian förvånansvärt smidigt och vann helt sin publik, som genast var redo att kräva extranummer”, skrev Karila. ”George de Godzinsky ackompanjerade konserten vaksamt och nyanserat. Publikens gemsvar var ovanligt spontant.”

Läs härnäst: Fortsättningskriget november–december 1943: George underhåller Tyrjä-regementet på Karelska näset

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky