Jatkosota tammi-helmikuu 1942: George asemiesilloissa ja viihdytyskiertueella Harmony Sistersin kanssa

Harmony Sisters lauloi suositut iskusävelmät Kodin kynttilät ja Liisa pien Propaganda-Aseveljien toisessa toivekonsertissa Konservatoriolla 10. helmikuuta 1942. Siskoja säesti George de Godzinskyn johtama Korsuorkesteri. Välähdyksiä Propaganda-Aseveljien toivekonsertista / Elonet.

På svenska

Kesällä 1940 aloittaneen Propaganda-Aseveljet ry:n vetäjästä, majuri Reino Palmrothista tuli viihdytystoiminnan johtaja sen jälkeen, kun aseveljien yhdistys ja Valtion tiedotuslaitos perustivat yhdessä Puolustusvoimain viihdytystoimiston. Palmrothin - eli kirjailijanimimerkki Reino Hirvisepän eli Pallen - työpaikka sijaitsi päämajan propagandaosaston 3. toimistossa. Hyvän tuttunsa, säveltäjä, kapellimestari ja pianisti George de Godzinskyn Palle kutsui töihin Puolustusvoimien viihdeyksikköön heti miten vuoden 1941 alussa.

Kapteeni Larko ja majuri Palmroth eli Palle (oikealla) harjoittelevat ennen Puolustusvoimain suoran radiolähetyksen alkua. Sotamuseo.

VIIHDYTYSJOUKKOIHIN OLI TUNGOSTA

Päämajan viihdeyksikköön mahtuivat vain harvat ja valitut. Säveltäjä Toivo Kärki on kertonut sotavuosistaan: “En kuitenkaan koskaan joutunut varsinaisiin päämajan viihdytysjoukkoihin kuten monet muut taiteilijat, niihin oli hirvittävä tungos. Kun olin lomalla Helsingissä menin katsomaan tuttuja veikkoja, Godzinskyjä, Bergströmejä, Valkamia, jotka olivat kaikki viihdytysjoukoissa.” Kärjen luettelemat veikot olivat monipuoliset muusikot, säveltäjät ja sovittajat George de Godzinsky, Harry Bergström ja Kaarlo Valkama.

“Ruotsalaisen Teatterin talon yläkerrassa oli toimisto”, Kärki on muistellut. “Sanoin niille, etten tule ollenkaan kärkkymään teidän vakanssejanne. Minä tulin vain katsomaan kuinka herrat jaksaa. Kaikki rupesivat hymyilemään, tarjoamaan ruokaa ja juomaa, he kai pelkäsivät, että haluan jonkun sieltä pois ja itseni tilalle. Puhuttiin kuinka inhottava sota on, ja jos hengissä selvitään, soitetaan yhdessä taas. En koskaan halunnut niihin joukkoihin kuten muut. Minä vaan tykkäsin, että täytyy yhden jazzpianistin kestää yksi sotakin.”

Kärki oli ollut talvisodassa tykistöupseerina Karjalankannaksella Muolaassa. Jatkosodan alussa hänen kevyt patteristonsa oli edennyt hyökkäysvaiheen aikana Petroskoihin ja Karhumäkeen. Vuoden 1942 vaihteessa patteristo oli siirtynyt Syvärin eteläpuolelle. Kärki toimi patteriupseerina, patterin päällikkönä ja tulenjohtajana. Alkaneessa asemasotavaiheessa Kärjellä oli aikaa paneutua korsussa säveltämiseen ja sovittamiseen.

PROPAGANDA-ASEVELJIEN ENSIMMÄINEN TOIVOMUSKONSERTTI 13. TAMMIKUUTA 1942

Propaganda-Aseveljien tehtävänä oli järjestää viihdettä koko kansalle. Reino Palmrothilla oli keskeinen rooli sekä päämajan viihdytyskiertueiden organisoimisessa että asemiesiltojen konserttien suunnittelussa. Palle vieraili jo kevättalvella 1941 Berliinissä, minkä jälkeen Helsingissäkin ryhdyttiin järjestämään saksalaisen Militärische Radio Abend -mallin mukaisia asemiesiltoja.

George oli esiintymässä heti ensimmäisessä asemiesillassa Helsingin messuhallissa 9. helmikuuta 1941, jonka Yleisradio välitti suorana lähetyksenä koko maahan. Asemiesiltojen aloitusnumeroksi vakiintui Marsalkan hopeatorvet, fanfaari ja sotilasmarssi, jonka musiikkikapteeni Artturi Rope oli säveltänyt Suomen Valkoisen Kaartin vuosijuhlaan 1932.

Tammikuussa 1942 Propaganda-Aseveljet ryhtyi järjestämään asemiesiltoja, jotka olivat samalla toivomuskonsertteja. Niiden iskulause kuului: “Kansan toivomaa - kansan suosimaa!” Konserttien ja kiertueiden lisäksi alettiin julkaista omaa Hopeatorvet -lehteä, “asemiesiltojen ja toivekonserttien lukemistoa”.

Radio-ohjelma Ilta-Sanomissa 13. tammikuuta 1942. Yleisradio välitti Propaganda-Aseveljien ensimmäisen toivomuskonsertin niin kuin kaikki muutkin asemiesillat koko kansan kuultaviksi. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Propaganda-Aseveljien ensimmäinen toivomuskonsertti järjestettiin Helsingin Konservatoriolla tiistaina 13. tammikuuta 1942. Tilaisuuden aloitti Helsingin Varuskunnan soittokunta Artturi Ropen johdolla, minkä jälkeen esiintyivät Aarre Arton johtama Matkakuoro, 24-miehinen Korsuyhtye eli Rintamakiertueitten yhtye sekä 10-miehinen haitaripartio eli Rintamahanuristien yhtye. Kaksi viimeksi mainittua kokoonpanoa esiintyivät Georgen johdolla. Illan laulusolisteja olivat Tuire Orri, Anna Mutanen, Annikki Arni ja Georg Malmstén. Kun harmonikkasolistina esiintyi Viljo Vesterinen ja ksylofonitaiteilijana Eino Katajavuori, kesän 1939 neljä poikaa olivat jälleen samalla esiintymislavalla. Konsertin pakinoitsijana toimi näyttelijä, elokuvatähti Leo Lähteenmäki ja kuuluttajana tohtori Martti Jukola.

Kapteenit Jukola (vasemmalla) ja Palmroth 1941. Filosofian tohtori Martti Jukola oli entinen urheilija ja tunnettu Yleisradion urheiluselostaja. Sotamuseo.

KORSUYHTYE PAISUU OITIS KORSUORKESTERIKSI

Propaganda-Aseveljien ohjelmatoimistossa tammikuussa 1942 perustettu soittajisto, jolle Martti Jukola keksi nimen Korsuorkesteri, vakiinnutti nopeasti paikkansa. Toukokuussa nimimerkki Kreeta teki orkesterista jutun Hopeatorvet-lehteen. "Asemiesiltoja, toivekonsertteja, rintamakiertueita olisi mahdoton ajatella ilman Korsuorkesteria, jonka osuus muodostaa kulloinkin esitettävän ohjelman rungon."

"Rintamakiertueille oli kerätty soittotaiteilijoita, joista viime tammikuussa, ensimmäiseen toivekonserttiin muodostettiin aluksi Korsuyhtyeeksi ristitty poppoo, mistä myöhemmin paisui kokonainen Korsuorkesteri", Kreeta selosti. "Korsuorkesteriin on komennettu sotapalvelustaan suorittavia soittotaiteilijoita kautta maan ja lisäksi työvelvollisina joukko muita musiikkimaailman tähtiä. Niinpä on saatukin kokoon joukko, joka kerralla opettelee vaikka kokonaisen toivekonsertin ohjelman, niin monivivahteisia Suomen kansan toivomuksia kuin se saattaakin edustaa, Lisztin rapsodioista aina Karjalasta löydettyyn heiliin asti."

Korsuorkesteri esiintyi kerran kuukaudessa täydessä 24-miehen vahvuudessa toivekonsertissa, joka myös radioitiin. Muun ajan orkesteri jakautui yhtyeisiin, jotka tekivät kiertueita rintamalle. "Kokoonpanot ovat yleensä varsin vaihtelevia. 5-6 korsuorkesterilaisen seuraan saattaa liittyä oopperalaulaja tai ammattiklovni tai vaikkapa kahdesti itsensä solmuun kiertävä ihmetyttö, ja kun ohjelman on pysyttävä sotasalaisuutena, vasta asemalla tavataan, on siinä sovittelemista. Yleensä vaihdetaan aina joka kerta joukkueen kokoonpanoa", Kreeta kirjoitti. 

Kuvitusta nimimerkki Kreetan artikkeliin "Korsuorkesteri soittaa Suomen kansan sydämiin". Hopeatorvet nro 6 1.5.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

VIIHDYTYSKIERTUEITA ETULINJOILLE

"Toiminta pääkaupungissa, niin kiireistä ja monipuolista kuin se onkin konserteissa, sairaaloissa ja radiossa esiintymisineen, on kuitenkin vain vähemmän merkitsevä puoli Korsuorkesterin tehtävissä. Pääpaino pannaan, kuten ainakin, linjoille, siis rintamakiertueisiin, joihin kaikki orkesterin jäsenet vuoroonsa osallistuvat. Eivätkä viihdytyskiertueet etulinjoille mitään virkistysreissuja itse esittäjille olekaan. Milloin joudutaan matkaamaan päiväkausi härkävaunussa ilman muuta muonaa kuin lastina olevat sipulisäkit, milloin samoamaan autiossa korvessa konepistoolimies varoiksi kiikkumassa auton astinlaudalla, milloin antamaan puolisen tusinaa konsertteja päivässä kiireimmän kaupalla pyrkien paikasta toiseen."

"Marssin tahtiin saattaa monesti sekaantua ryssän kumea tykistökeskitys vaikkapa juhlasalina palvelevan korsun kattoon, ja monesti on siinä paljon säälitty pianistikin aikamoisessa hengenvaarassa", Kreeta kuvaili. "Yleisön valtava kiitollisuus kuitenkin palkitsee mainiosti matkan vaivat." 

Kuvitusta nimimerkki Kreetan artikkeliin "Korsuorkesteri soittaa Suomen kansan sydämiin". Hopeatorvet nro 6 1.5.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

  

MUUSIKOITA LAIDASTA LAITAAN 

Korsuorkesterin riveissä soitti sekä ravintola- ja tanssimuusikoita että Helsingin kaupunginorkesterin viulistit Toivo Salovuori, Ertamo ja Evert Lindén, Radio-orkesterin sellisti Artto Granroth, Teatteriorkesterin viulisti Olavi Haapalainen, ja Turun kaupunginorkesterin konserttimestari Olavi Tilli. Heistä Salovuori, joka toimi Korsuorkesterin konserttimestarina, Granroth, Haapalainen ja Tilli tulivat alunperin Viipurista. 

"Vetonumeroina esiintyvät silloin tällöin maineikkaat hanuristimme Vesterinen, Laihanen ja Manninen sekä rapakon takaa tappelemaan tullut saksofonisti-kuuluisuus Joosef Kaartinen. Tahtipuikkoa heiluttaa Georges de Godzinsky, joka ei esittelyä kaipaa", Kreeta kirjoitti. 

 

NUOTIT HANKITAAN VAIKKA KIVEN KOLOSTA

"Työtä ja totista hommaa on Korsuorkesterilla ja sen johtajalla, ennenkuin Manta Mommilasta tai Liisu Liperistä saa lähetetyksi ikiomalle korpraali Pekka Pommiselleen sävelten siivin kainon tervehdyksen. Suunnattomasta toiveitten paljoudesta valitaan minuuteissa ja sekunneissa laskien sopiva ohjelmisto, jonka johtokunta hyväksyy, nuotit hankitaan vaikka kiven kolosta, kappale sovitetaan eri instrumenteille kenties vasta viimeisenä päivänä, mutta hetken tullen rutinoitunut orkesteri suorittaa erehtymättä tehtävänsä."

"Mieli kai tekisi joskus orkesterinkin esittää toiveitansa, mutta niitä ei kysytä", Kreeta selitti. "Tiedusteltaessa kapellimestari de Godzinsky kannattaa Straussin keinuvia valsseja, Artto Granroth arvelee hiljakseen, että vakavampaakin musiikkia pitäisi voida soluttaa joukkoon, mutta taiteilija Kaartinen vakuuttaa pontevasti, että on hauskinta antaa yleisölle juuri sitä, mitä se haluaa. Vaikka sitten saisikin vinguttaa Kodin kynttilöitä ja Eldankaa harva se ilta."

George tunnusti Hopeatorvien toimittajalle haaveilevansa 60-miehisen Korsuorkesterin kokoamisesta syksyn juhlakonserttiin Helsingissä. "Eikä Georges de Godzinsky myöskään arvele Korsuorkesterin tehtävän rauhankaan tultua päättyvän, vaan hän toivoo, että soittaja-aseveljet senkin jälkeen saavat silloin tällöin kokoontua ja jälleen soitella Suomen kansan sydämiin tutuiksi ja rakkaiksi käyneitä säveleitään."

Kuvitusta nimimerkki Kreetan artikkeliin "Korsuorkesteri soittaa Suomen kansan sydämiin". Hopeatorvet nro 6 1.5.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

   

ASEMIESILTOJEN JA TOIVOMUSKONSERTTIEN VIISI SYNTIPUKKIA

“Unohtumattomia sodanaikaisia esiintymisiä olivat muun muassa puolustusvoimien toivekonsertit messuhallissa. Ne alkoivat juuri jatkosodan aikana ja jatkuivat koko sodan siihen saakka, kunnes alkoi viimeiset sodan kuukaudet 1944. Silloin meitä komennettiin taas muihin tehtäviin”, Godzinsky on muistellut vuosikymmeniä myöhemmin. “Mutta 1941, 1942, 1943 olen ollut kotirintamalla organisoimassa musiikin, toivekonserteissa ja asemiesilloissa, ja silloin kun en ollut kotirintamalla, niin olin rintamakiertueella. Kierrettiin kaikki Suomen sotatapahtumapaikat Hangosta Petsamoon. Paitsi jäi käymättä Uhtuan suunta, jostakin syystä.

Maaliskuussa 1943, kun suunnitteilla oli jo 50. asemiesilta, Hopeatorvet-lehti paljasti "viisi syntipukkia", jotka olivat iltojen ja toivekonserttien toteutusten takana. "Päiviö eli Pöö, luutnantti ja toimittaja, lyhyt ja paksu, toimikunnan puheenjohtaja. Voidaan syyttää koko Asemiesiltaruljanssin synnyttämisestä ja toivomus- ja terveisjärjestelmän maahantuonnista.  Ei ymmärrä nuoteista mitään ja kinaa Fugan kanssa tahdista ja rytmistä. Touhuaa ja kiroilee ohjelmien kokoonpanossa ja iltojen järjestelyssä. Leikkii sensuuria ja ottaa vastaan haukkumiset. Ollut alusta asti remmissä ja pitää hyvästä ruuasta", Hopeatorvet kuvaili Paavo Päiwiötä. 

Seuraavaksi esiteltiin Georgen ystävä Nils-Eric Fougstedt. "Fougstedt eli Fuga, säveltäjä ja luutnantti. Vihaa roskamusiikkia ja panee kiltisti imelän tangon Asemiesillan ohjelmaan. Toimiston musiikkiekspertti ja Asemiesiltojen vakituinen sisäänheittäjä. Vastaa aikatauluista ja rikkoo sekuntikelloja. On luopunut toisesta munuaisestaan ja tuntee äärettömän määräb vitsejä. Ei ole uskaltanut vielä ehdottaa sinfoniaa ohjelmaan, mutta kylläkin huuliharpunsoittoa. Tehnyt kohta vuoden ajan toimikunnan raskaimman urakan ja on kuitenkin aina hyväntuulinen."

Kolmas syyllinen oli Artturi Rope. "Rope eli Rope, mus. kapt. ja komea mies. Sotilas ja naistenhurmuri. Edustaa toimikunnassa sotilaallisuutta ja valloitustaktiikkaa. Opettanut kansan laulamaan, mutta ei osaa itse laulaa. Antaa mallia muillekin soittokunnille ja matkustaa joskus makuuvaununrappusilla 30 asteen pakkasessakin. Lempikappale: Kaunis on luoksesi kaipuu." 

"Godzinsky, kapellimestari ja Asemiesorkesterin sielu. Soittaa mitä instrumenttia tahansa joka vain soi ja unelmoi joskus saavansa kokoon huuliharppuorkesterin (ah!). Paisuttaa hurjasti toivomuskuponkipinoa Äänisen aalloilla ja koettaa väliin uittaa swingiä ohjelmiin. Rakastaa tangoja, mutta puhuu miltei kyyneltyen sinfonioista. Hymyilee kaikille ja on saanut toimikunnassa ankaran laulukiellon", Hopeatorvet kirjoitti Georgesta.

Viimeisenä toimikunnan jäsenenä Hopeatorvet esitteli Untamo Utrion. "Utrio, luutnantti ja kansanhuoltaja. Edustaa toimikunnassa kylmää järkeä ja kansanhuoltoa. On selvillä sota-ajan aiheuttamista vaaroista ja kieltää jermuja esittämästä naisten rooleja."

Piirros asemiesiltojen ja toivekonserttien viidestä syntipukista Hopeatorvet-lehdessä 1. maaliskuuta 1943. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

  

YLEISRADIO LÄHETTI KAIKKI ASEMIESILLAT SUORINA

Yleisradiolla oli joka torstaisten asemiesiltojen suorien radiolähetysten toteuttajana mittava tehtävä. “Ne organisoitiin juuri yhteistyössä tämän päämajan viihdytysyksikön ja Yleisradion ohjelma- ja musiikkiosaston kanssa. Toivo Haapanen oli siviiliorganisoija ja siellä oli upseereja ja taiteilijaupseereja komennettu meidän mukaan.” Toivo Haapanen oli Yleisradion musiikkipäällikkö ja Radio-orkesterin ylikapellimestari. 

"Minä olin sotamies, minä olin vaan toteuttaja ja toteutin käskyt. Mutta siis ohjelma koottiin kollegojen kesken. Muistan, että tämä raati, joka siellä kokoontui, kokoontui joskus pommisuojassa, joskus Helsingin ulkopuolella Uudenmaan läänissä, missä yksikkö sijaitsi. Ja se oli hyvin vilkasta. Me kerättiin valtavasti sekä sotamiehien että kotirintaman omaisten ja morsiamien ja ystävien toivomuksia. Niitä tuli tuhansia kirjeitä ja kenttäpostikortteja.”

Joukko nuoria naisia komennettiin lajittelemaan saapunutta postia. “Ja sitten meillä oli kokous aina kuukausi ennen toivekonserttia. Silloin kun minä olin sattumalta taas kotirintamalla tai tulin rintamakiertueelta, niin kokoonnuttiin. Ja meitä odotti iso kirjoituspöytä, missä oli pinoja, suuria pinoja, pienempiä pinoja ja aivan pieniä pinoja. Ja minulla oli hyvä ystävä komentajakapteeni Juutilainen, joka toimi myöskin hyvin paljon kuuluttajana. Hän sanoi: “No Jori, nyt ollaan oikeudenmukaisia.” “Kuinka niin?” “Otetaan siitä pienestä pinosta myöskin.” Ja tytöt kirjoittivat koneella pitkät luettelot, kun kerättiin kolmeen-neljään konserttiin materiaalia. Ja sitten ohjelmaraati istui monta tuntia ja otti yhteydet laulajiin, jotka myöskin olivat rintamapalveluksessa. Koetettiin saada laulajille komennus sieltä rintamalta. Ja he saivatkin sen erittäin helposti näiden päälliköiden myötävaikutuksella.”

“Muistan, että meidän piti sanoa kuulijoille, että valitettavasti tässä laulaa O sole mion baritoni, koska kaikki tenorit ovat nyt tykkimiehinä siellä jossakin. Sellaisia tapauksia. Kuka oli baritoni? Se oli Ture Ara. Hän lauloi aivan erinomaisesti O sole mion.”

Baritoni Ture Ara venyi tiukan paikan tullen tenoreitten bravuurinumeroihin. Museovirasto.

ASEMIESILLAT KOTKASSA JA KOUVOLASSA

Tammikuun 26. päivänä George oli vielä Helsingissä ja soitti klo 19.50 radiossa sävelmäketjun kuukautta aikaisemmin ensi-iltansa saaneesta komediasta Onnellinen ministeri, johon olin tehnyt musiikin.

Viikkoa myöhemmin hän oli kiertueella Kotkassa ja Kouvolassa. Tutussa viihdytysjoukkueessa olivat mukana Helsingin kaupunginorkesterin viulisti, entinen Viipurin Musiikkiopiston kasvatti Toivo Salovuori, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, tenori Harry Heinrichsen ja lausuja Elina Kolehmainen. Joukkue esiintyi 1. helmikuuta Kotkan seudun asemiesyhdistys ry:n naisosaston järjestämässä “joka suhteessa viihtyisässä” asemiesillassa Kotkan Suojeluskunnan talossa. Kun Godzinsky esitti “tunnetulla taituruudellaan kaksi pianosooloa, ei yleisön suosiolla tuntunut olevan rajoja”. George esiintyi illan kuluessa useita kertoja, milloin säestäjänä milloin toteuttaen musiikkitoivomuksia.

Kotkasta joukkue jatkoi Kouvolaan, missä esiinnyttiin 2. helmikuuta. Samana iltana klo 20.15 radiossa soi pikalevyiltä Georgen “järjestämä” Iskelmiä nuorille ja vanhoille. Ohjelman alaotsikko kuului: puolituntia tunnettujen sävelten parissa.

 

Taiteilija G. Godzinskyn joukkueen kiertue Kotkaan ja Kouvolaan 3.-5. helmikuuta 1942 on merkitty lyijykynällä päämajan viihdyskiertueiden muistivihkoon. Kansallisarkisto.

 

 

SOINTUSISKOT JA GEORGE SUOMEN KUVALEHDESSÄ

Helmikuun 7. päivänä Suomen Kuvalehti julkaisi nimimerkki Malviinan tekemän haastattelun Harmony Sistersistä otsikolla Sointusiskot. Toimittaja kävi tapaamassa Valtosen sisaruksia ja äiti Ester Valtosta heidän kodissaan “uudenaikaisessa lamellitalossa Turuntien kaukaisimmassa päässä” (nykyinen Mannerheimintie). Paikalla oli myös George de Godzinsky, ja toimittajan saapuessa harjoitukset olivat täydessä käynnissä. Toimittajaa vastaanottamaan tullut Vera Valtonen kertoi, että heillä oli matka edessä eikä ohjelma ollut vielä aivan valmis. 

Rouva Ester Valtonen ja hänen kolme tytärtään perheen Helsingin kodissa. Valokuvaaja Hillin kuva Suomen Kuvalehden artikkelissa 7.2.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Maire ja Raija seisoivat pianon vieressä, ja George istui säestämässä. “Kapellimestari Georges de Godzinsky on ottanut, niinkuin hän itse sanoo, elämäntehtäväkseen Harmony Sistersien menestyksen, hyvän ja taiteellisen ajanvietemusiikin esittämisen Suomen kansalle”, Malviina selosti. 

Kerrottuaan toimittajalle Harmony Sistersin varhaisvaiheista päästiin yhteistyöhön Georgen kanssa: “Kapellimestari Godzinskyn tapasimme myöhemmin Viipurissa, hän innostui asiaan ja on nyt hyvin tärkeä tekijä yhtyeessämme. Hän sovittaa, soinnuttaa laulut, elävöittää uudelleen vanhat kappaleet ja toimii kerrassaan inspiroivasti säestäjänämme." 

Harmony Sisters eli Vera (vasemmalla), Raija ja Maire (oikealla) sekä George tutkimassa sovitusta Valtosten Helsingin kodissa. Valokuvaaja Hillin kuva Suomen Kuvalehden artikkelissa 7.2.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Vielä tammi-helmikuussa 1942 laulaminen oli siskoksille harrastus, kaikki kolme kävivät päivätyössä. Lisäksi he ehtivät tehdä viihdytyskiertueita sotilaiden luokse. “Sotilaat ovat todella kiitollista yleisöä. He pitävät kaikista lauluista, ulkolaisista sovituksista niinkuin kotimaisistakin. Saksalaiset ovat mieltyneet kansanlauluihimme. Mutta kaikkein sotilaitten innostunein mieltymys on tähän asti kohdistunut Reppurin lauluun.”

“Liikuttava todistus sotilaitten harrastuksesta on jokin päivä sitten eräältä haavoittuneelta sotilaalta kapellimestari Godzinskylle saapuneet laulun sanat On teltta pieni ja melodia. Lähettäjä toivoi Godzinskyn soinnuttavan sen Harmony Sistersiä varten. Sitä harjoitellaan parhaillaan ja esitetään radiossa maaliskuussa”, Malviina kertoi. 

Maire näppäilee kitaraa, Vera ukulelea ja Raija vetelee harmonikkaa. Valokuvaaja Hillin kuva Suomen Kuvalehden artikkelissa 7.2.1942. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

“Oikeastaan meillä on paljonkin tiedossa. Huomenna lähdemme lyhyelle kierrokselle “sinne jonnekin”, ensi viikolla laulamme nauhalle sekä Saksaa että kotimaata varten ja 10/ II esiinnymme Toivomuskonsertissa Konservatoriossa 25 miehisen Korsuorkesterin säestyksellä", Harmony Sisters kertoi toimittajalle tulevaisuuden suunnitelmistaan. "Keväällä meidän pitäisi laulaa Saksan radiossa ja kesällä vierailemme sekä Tukholmassa että Kööpenhaminassa kuukauden päivät esiintyen revyissä. Ja parhaillaan on tekeillä myöskin lyhytelokuva.”

Harmony Sisters lavalla esiintymisasuissaan. Suomen Kuvalehden artikkelin 7.2.1942 kuvitusta. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Harmony Sisters kiittää yleisöään. Suomen Kuvalehden artikkelin 7.2.1942 kuvitusta. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

 

"ON KORKEA AIKA, ETTÄ TE TYTÖT PÄÄSETTE ULKOMAILLE"

Juuri näihin aikoihin Harmony Sistersin ura oli saamassa uuden, kansainvälisen käänteen. Siskoista nuorin, Raija on kertonut: “Meillä oli harjoitukset Konservatoriossa jotain suurta radio-ohjelmaa varten. Paussin aikana istuimme sohvalla, kun radion johtaja Paavo Arni tuli luokseni ja sanoi: “Raija, nyt on korkea aika, että te tytöt pääsette ulkomaille. Minä lähden ensi viikolla Saksaan, ja haluan mukaani teidän koelevynne. Tilatkaa radiosta aika, Godzinsky säestää teitä.”

Insinööri Paavo Arni oli Yleisradion studiopäällikkö ja laulajatar Annikki Arnin veli. Insinöörin käskystä trio äänitti Georgen säestyksellä 3-4 kappaletta pikalevyille. Levyt kainalossaan Arni suunnisti työmatkalle Saksaan.

Georgen johtama Korsuorkesteri esiintyi Propaganda-Aseveljien toisessa toivekonsertissa Konservatoriolla 10. helmikuuta 1942. Elonet.

 

TOINEN TOIVOMUSKONSERTTI KONSERVATORIOLLA 10. HELMIKUUTA 1942

Propaganda-Aseveljien toisessa toivomuskonsertissa 10. helmikuuta Konservatorion sali oli loppuunmyyty. Pakinoitsijana oli tällä kertaa näyttelijä Arvo Lehesmaa - entisen Viipurin kaupunginteatterin rakastettu koomikko - ja kuulutukset hoiti jälleen Martti Jukola. Muut esiintyjät olivat Helsingin Varuskunnan soittokunta johtajanaan Artturi Rope, Matkakuoro johtajanaan Aarne Artto, Poikakuoro johtajanaan Matti Juvonen, Korsuorkesteri ja Saksofonijoukkue johtajanaan George de Godzinsky, laulajat Maire Snellman, Martti Seilo ja Ture Ara, konserttimestari Toivo Salovuori, haitaristi Onni Laihanen ja Harmony Sisters.

Paikalla oli myös Suomi-Filmin kuvausryhmä, ja katsaus Välähdyksiä Propaganda-Aseveljien toivekonsertista läpäisi Puolustusvoimien tarkastuksen 14. helmikuuta. Filmi sisältää Marsalkan hopeatorvet, Korsuorkesterin soittaman Hungaria-sarjan, Onni Laihasen harmonikalla esittämät Ukko Nooa -variaatiot, Joosef Kaartisen saksofonisoolon sekä iskusävelmät Kodin kynttilät ja Liisa pien Harmony Sistersin laulamana. Norbert Schultzen 1938 säveltämä Lili Marleen oli todellinen menestysfoxi, johon suomenkieliset sanat oli tehnyt salanimi Wuokko eli Kerttu Mustonen.

George johtaa Hungaria-sarjaa. Elonet.

Korsuorkesterin konserttimestarina toimi Helsingin kaupunginorkesterin viulisti Toivo Salovuori, joka oli Boris Sirpon perustaman kuuluisan Viipurin Musiikkiopiston kasvatteja. Elonet.

Martti Jukola kuulutti toivekonsertin sekä saliin että radiokuuntelijoille. Elonet.

“Kun tuli sota, he lauloivat mitä vain: kansainvälisiä iskelmiä, slaavilaisia lauluja, puolalaisia tangoja, joita olin saanut Varsovasta, ranskalaista Parlez moi d’amouria. He tekivät myös valtavasti levyjä ja esiintyivät radiossa”, George on kertonut Harmony Sistersin ponnisteluista sotavuosina.

“Esiinnyimme myös monta kertaa kotirintamalla asemiesilloissa, jotka pidettiin useimmiten Konservatoriossa. Ohjelman alussa oli aina klassista ja vakavaa, sitten seurasi kevyempää”, Vera on muistellut.

Harmony Sisters toisessa toivekonsertissa 10. helmikuuta 1942. Valtosen siskot vasemmalta sopraano Raija, altto Maire ja mezzosopraano Vera. Elonet.

“Harmony Sisters oli ainakin kymmenessä asemiesillassa mukana. Muista esiintyjistä tulee mieleen esimerkiksi Einari Ketola eli korpraali Möttönen, joka kertoi sotajuttuja, hanuristi Onni Laihanen, ksylofonitaiteilija Eino Katajavuori, säveltäjä Tauno Marttinen, laulaja Uke eli Arttu Suuntala, Georg Malmstén ja laulajatar Aulikki Rautawaara”, siskoista keskimmäinen Maire on kertonut. “Kuplettilaulaja ja sanoittaja Eino Kettunenkin oli kerran meidän ja Goden kanssa lottajuhlassa. Ei me aina edes tiedetty keitä kaikki asemiesiltojen esiintyjät olivat; kansaa oli paljon näyttämön takana ja mentiin kukin vuorollamme esiintymään. Asemiesilloissa oli usein samat muusikkerit, kuten viulisti Wolde Jussila, joka soitti viihdytyskiertueilla kevyttäkin musiikkia. Jussilakin oli venäläissyntyinen, alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Ivanov.”

“Asemiesillat radioitiin aina suorina lähetyksinä. Kun me tiedettiin, että pojat kuuntelevat etulinjassa, niin se yhdisti koko kansaa. Me lauloimme asemiesilloissa aina suomeksi: meistä tuli koko Suomen Harmony Sisters siihen aikaan. Godzinsky oli usein mukana Konservatoriossa ja kerran kanssamme rintamakiertueilla. Lauloimme hyvin usein hänen tunnelmallisen sävellyksensä Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ja paljon hänen sovituksiaan”, Maire on muistellut.

Päämajan lähettämä viihdytysjoukkue todennäköisesti Mikkelissä helmikuun puolivälissä 1942. Vasemmalta Harmony Sisters, Orvokki Siponen, Klaus Salin, George de Godzinsky, Eino Katajavuori, Toppo Elonperä, Toivo Salovuori, Ture Ara ja Viljo Vesterinen. Sotamuseo.

GEORGE JA HARMONY SISTERS RINTAMAKIERTUEELLE

Helmikuun puolivälissä George ja Valtosen siskokset lähtivät muun taiteilijajoukon mukana päämajan järjestämälle viihdytyskiertueelle. “Matkustimme ensin junalla Mikkeliin noin 25 henkilön porukalla; siinä oli vetäjänä Toppo Elonperä ja mukana hanuristi Vili Vesterinen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, oopperalaulaja Ture Ara, Dallapé-muusikko Eino Katajavuori, näyttelijä Leo Lähteenmäki, George de Godzinsky, me ja vaikka keitä. Mikkelistä sitten hajaannuttiin eri suuntiin”, Vera on muistellut.

Viihdytyskiertueen taiteilijat taittavat taivalta junalla. Vasemmalta joukkueen vetäjä, näyttelijä Toppo Elonperä, viulisti Toivo Salovuori ja Harmony Sistersin Raija Valtonen. Godzinskyn perhearkisto.

George viihdytyskiertueella helmikuussa 1942. Kameran takana Ture Ara. Godzinskyn perhearkisto.

Ture Ara poseeraa vuorostaan Georgelle. Godzinskyn perhearkisto.

Päämajan viihdysjoukkueiden muistivihko kertoo Georgen ja Harmony Sistersien esiintyneen Jyväskylässä 14. - 16. helmikuta 1942. Kansallisarkisto.

Helmikuun 14.-16. päivinä Harmony Sisters jatkoi Mikkelistä eteenpäin joukolla, johon kuuluivat Viljo Vesterinen, Ture Ara, Toppo Elonperä, Eino Katajavuori ja George. Ensin matkustettiin Jyväskylään ja sieltä edelleen Käkisalmeen.

“Eräänä päivänä läksimme liikkeelle Käkisalmesta, jossa meidät oli majoitettu vanhaan, täysin ränsistyneeseen apteekkirakennukseen. Osa ikkunoista oli rikki, talo oli kolkko ja kylmä. Valtosen sisarusten ei varmaankaan ollut kovin mukava pukeutua iltapukuun, mutta sen he kuitenkin tekivät, ja loimuavan takan edessä seisten he lauloivat minun säestäessäni heitä”, George on muistellut yhteistä kiertuetta. “Muistan, että yleisön joukossa oli muun muassa kunnianarvoisa professori L. Arvi P. Poijärvi ja me esitimme sekä kansanlauluja että Lisztin Liebestraumin.”

Asemiesilloista ei esiintyjille palkkioita juuri maksettu, ei myöskään kiertueista. “Viihdytyskiertueet olivat päämajan järjestämiä eikä niistä saanut mitään palkkiota. Junamatkat olivat ilmaisia ja lisäksi tuli joku päiväraha”, Vera on kertonut. “Jokaisen taiteilijan isänmaallisena velvollisuutena oli viihdyttää siellä, missä sotaa käytiin.”

Viihdyttäjät vakavina. Vasemmalta Ture Ara, Eino Katajavuori, Toivo Salovuori, Viljo Vesterinen, Klaus Salin ja tunnistamaton nuori mies. Godzinskyn perhearkisto.

Tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin. Godzinskyn perhearkisto.

Viulisti Toivo Salovuori (vasemmalla) ja näyttelijä Leo Lähteenmäki nauttivat ilmaisesta junamatkasta. Godzinskyn perhearkisto.

Toivo Salovuorta ramasee. Godzinskyn perhearkisto.

"YLEISRADION STUDIOSSA SAATOIMME ILMAHÄLYTYKSISTÄ HUOLIMATTA UNOHTAA, ETTÄ ON SOTA"

Näihin aikoihin Harmony Sistersiä kuultiin radiossa usein. Siskosten kanssa samoissa lähetyksissä esiintyivät muun muassa Toivo Kärjen Swing-trio, Birgit Kronström, Olavi Virta, Tauno Palo, Georg ja Eugen Malmstén ja tietysti George de Godzinsky. Vera on muistellut radioesiintymisten olleen aina suoria lähetyksiä: “Jonain perjantaina saattoi tulla iskusävelmiä, joita lauloivat Harmony Sisters ja Olavi Virta pianisti Toivo Kärjen, kitaristi Viljo Immosen sekä kontrabasisti Heikki Puttosen säestyksellä. Me lauloimme muun muassa Godzinskyn rumban Hymyillen ja Yön Venetsiassa, Olavi taas Theo Mackebenin Bel Amin ja J. Alfred Tannerin Kulkurin valssin. Ohjelmat inspiroivat, sillä tiesimme niiden menevän perille. Pidimme myös Fabianinkadun radiotalon studiosta. Mikrofoniin laulaminen ei ollut sen kummempaa, kun tunsimme stemmat.”

“Yleisradion studiossa saatoimme ilmahälytyksistä huolimatta unohtaa, että oli sota”, Maire on kertonut. Myös Raija on ihmetellyt myöhemmin, että vaikka Eurooppa oli liekeissä, Harmony Sisters lauloi: “Sota oli pelkoa, kuolemaa, mutta nuorena sitä oli käsittämättömän positiivinen.”

"LÄHDIMME RADIOLÄHETYKSEEN RAITIOVAUNULLA, MUTTA KESKEN MATKAA HÄLYTYSSIREENIT ALKOIVAT SOIDA"

Lauantai-iltana 21. helmikuuta klo 20.45 Harmony Sistersin oli määrä esiintyä radion suorassa lähetyksessä yhdessä viulisti Toivo Salovuoren, saksofonisti Matti Rajulan, hanuristi Viljo Vesterisen ja Georgen johtaman Korsuorkesterin kanssa.

Radio-ohjelma Helsingin Sanomissa 21. helmikuuta 1942. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

“Lähdimme radiolähetykseen raitiovaunulla, mutta kesken matkaa hälytyssireenit alkoivat soida. Vaunu pysähtyi ja matkustajat syöksyivät turvaan”, Raija on muistellut. Raija, Vera ja Maire syöksyivät muiden matkustajien tavoin ulos kadulle, mutta toisin kuin muut, he eivät miettineet kuumeisesti, minne hakeutua suojaan, vaan että nyt tuli kiire studioon. Tungoksessa siskokset ajautuivat erilleen toisistaan. Vera ja Maire pyrkivät Fabianinkadun radiotaloon omia teitään, Raija jäi yksin ja hyppäsi taksiin.

“Sain taksin, joka ajoi valoitta pitkin Turuntietä /nykyinen Mannerheimintie/. Eduskuntatalon kohdalla kuljettaja kieltäytyi jatkamasta”. Raija ryntäsi ylös Eduskuntatalon loputtomia rappusia ja jyskytti ovelle. Kun vahtimestari tuli avaamaan, hän läähätti tarvitsevansa taksin heti. “Selitin hänelle olevani menossa radion suoraan lähetykseen, ja aikaa oli kymmenen minuuttia.”

Uusi taksi tuli viimein. “Kaksi minuuttia ennen lähetystä loikin hengästyneenä portaita ylös toisen kerroksen studioon". Raija ei uskaltanut käyttää hissiä peläten, että se saattaisi pysähtyä kerrosten väliin. Hän juoksi portaat ylös ja astui studioon juuri sillä hetkellä, kun musiikki kajahti: “George oli juuri aloittanut Komm zurückin intron, ja Harmony Sisters viritti suloisen laulun sotivalle kansankunnalle."

Tapaus jäi lähtemättömästi myös Georgen mieleen: “En muista, puuskuttiko hän kovin, mutta hiukan hengästyneenä ja polvet vapisten hän joka tapauksessa selviytyi ohjelmasta."

Harmony Sisters keskittyy kuuntelemaan Georgen johtaman Korsuorkesterin alkusoittoa. Elonet.

Lue seuraavaksi Jatkosota helmi-maaliskuu 1942: Georg Malmstén levyttää Äänisen aallot Berliinissä

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FORTSÄTTININGSKRIGET JANUARI-FEBRUARI 1942: GEORGE PÅ SOLDATAFTNAR OCH UNDERHÅLLNINGSTURNÉ MED HARMONY SISTERS

Harmony Sisters sjöng de populära schlagerlåtarna Kodin kynttilät och Liisa pien vid Propagandabrödernas andra önskekonsert på Konservatoriet den 10 februari 1942. Systrarna ackompanjerades av Korsuorkestern under ledning av George de Godzinsky. Glimtar från Propagandabrödernas önskekonsert / Elonet.

Suomeksi

Sommaren 1940 blev major Reino Palmroth, ledaren för Propaganda-Aseveljet ry, som hade startat samma år, chef för underhållningsverksamheten efter att brödraskapsföreningen och Statens informationsverk tillsammans grundade Försvarsmaktens underhållningsbyrå. Palmroths – eller författaren med pseudonymen Reino Hirviseppä, även kallad Palle – arbetsplats låg vid huvudstabens propagandasektions tredje kontor. Sin goda vän, kompositören, kapellmästaren och pianisten George de Godzinsky, kallade Palle genast i början av 1941 till arbete inom Försvarsmaktens underhållningsenhet.

Kapten Larko och major Palmroth, eller Palle (t.h.), repeterar inför starten av Försvarsmaktens direktsända radiosändningar. Krigsmuseet.

DET VAR RUSNING TILL UNDERHÅLLNINGSTRUPPERNA

Endast ett fåtal utvalda fick plats i högkvarterets underhållningsenhet. Kompositören Toivo Kärki har berättat följande om sina krigsår. Jag hamnade dock aldrig i huvudstabens egentliga underhållningstrupper som många andra konstnärer – det var en fruktansvärd rusning dit.När jag var på semester i Helsingfors besökte jag några av de killar jag kände, Godzinskys, Bergströms, Valkamas, som alla var med i underhållningstrupperna." Det var de mångsidiga musikerna, kompositörerna och arrangörerna George de Godzinsky, Harry Bergström och Kaarlo Valkama som Kärki räknade upp.

”Det hade ett kontor på övervåningen i Svenska Teaterns byggnad”, minns Kärki. ”Jag sa till dem att jag inte alls tänker försöka ta era tjänster. Jag kom bara för att se hur herrarna har det. Alla började le, bjuda på mat och dryck, jag antar att de var rädda att jag ville ha ut någon och in mig själv istället. Vi pratade om hur motbjudande kriget är, och om vi överlever kommer vi att spela igen tillsammans. Jag ville aldrig vara med i de där trupperna som de andra. Jag bara tyckte att en jazzpianist måste även uthärda ett krig.”

Kärki hade varit artilleriofficer i vinterkriget på Karelska näset i Muolaa. I början av fortsättningskriget hade hans lätta batteri under offensiven avancerat till Petroskoj och Karhumäki. Vid årsskiftet 1942 hade batteriet flyttat söder om Svär. Kärki tjänstgjorde som batteriofficer, batterichef och eldledare. Under de första dagarna av ställningskriget hade Kärki tid att ägna sig åt att komponera och arrangera musik i korsuna.

PROPAGANDABRÖDERNAS FÖRSTA ÖNSKEKONSERT DEN 13 JANUARI 1942

Propagandabrödernas uppdrag var att ordna underhållning till hela folket. Reino Palmroth spelade en nyckelroll både när det gällde att organisera högkvarterets underhållningsturnéer och planeringen av soldatkvällarnas konserter. Palle besökte Berlin redan under vårvintern 1941, varefter soldatkvällarna i Helsingfors började ordnas enligt den tyska Militärische Radio Abend-modellen.

George uppträdde genast på den allra första soldatkvällens konserti i Mässhallen i Helsingfors den 9 februari 1941. Konserten direktsändes i hela landet av Rundradion. Som öppningsnummer för soldatkvällarna etablerades Marskalkens silvertrumpeter, en fanfar och militärmarsch som musikkapten Artturi Rope hade komponerat till Finlands Vita Gardets årsdag 1932.

Våren 1942 började Propagandabröderna anordna soldatkvällar, som också var önskekonserter. Deras slogan löd: ”Folkets önskan - folkets favorit! Förutom konserterna och turnéerna började de ge ut sin egen tidning ”Hopeatorvet ”,  ”läsning över soldatkvällar och önskekonserter”.

Ett radioprogram i Ilta-Sanomat den 13 januari 1942. Propagandabrödernas första önskekonsert sändes av Finska Rundradion, liksom alla andra soldataftnar, så att hela nationen kunde höra dem. Nationalbiblioteket / Digitalt arkiv för dagstidningar.

Propagandabrödernas första önskekonsert ordnades i Konservatoriet i Helsingfors tisdagen den 13 januari 1942. Evenemanget öppnades av Helsingfors garnisonsmusikkår under ledning av Artturi Rope, följt av Matkakuoro, under ledning av Aarre Arto, den 24 man starka Korsu-orkestern eller frontturnéorkestern, och den 10 man starka Dragspelspatrullen  eller frontdragspelarnas orkester. De två sistnämnda uppträdde unde ledning av George. Kvällens sångsolister var Tuire Orri, Anna Mutanen, Annikki Arni och Georg Malmstén. Med Viljo Vesterinen som dragspelssolist och Eino Katajavuori som xylofonist stod de fyra pojkarna från sommaren 1939 åter på samma scen. Skådespelaren och filmstjärnan Leo Lähteenmäki var konsertens humorist och doktor Martti Jukola fungerade som konferencier.

Kaptenerna Jukola (t.v.) och Palmroth 1941. Martti Jukola var en före detta idrottsman och en känd sportredaktör på Rundradion. Krigsmuseet.

TUSENTALS BREV OCH VYKORT FRÅN FÄLTET ANLÄNDE TILL ÖNSKEKONSERTERNA

Tillsammans med Palle spelade George en nyckelroll i planeringen av önskekonserterna. ”Till de oförglömliga uppträdandena under kriget hörde försvarsmaktens önskekonserter i mässhallen. De började precis vid början av fortsättningskriget och pågick under hela kriget fram till de sista krigsmånaderna 1944. Då blev vi inkallade igen för andra uppgifter”, minns Godzinsky decennier senare.

”Men 1941, 1942 och 1943 var jag på hemmafronten och organiserade musik, önskekonserter och soldataftnar och när jag inte var på hemmafronten turnérade jag vid frontlinjen. Vi besökte alla krigsskådeplatser i Finland, från Hangö till Petsamo. Men av någon anledning åkte jag inte i Uhtuas riktning.”

Som ansvarig för de direktsända radiosändningarna av varje torsdags soldatkvällars konserter hade Rundradion  stor uppgift. ”De organiserades exakt i samarbete med underhållningsavdelningen på huvudkontoret och program- och musikavdelningen på Rundradion. Toivo Haapanen var den civila organisatören och officerare och konstnärsofficerare hade blivit beordrade till oss.” Toivo Haapanen var Rundradions musikdirektör och chefsdirigent för radioorkestern. Georges vän, dirigenten och kompositören löjtnant Nils-Eric Fougstedt, som arbetade på Rundradion, var också en av de konstofficerare som deltog under hela kriget i arrangemangen för soldataftnarna.

”Jag var soldat, jag var bara en verkställare och utförde order. Men programmet sattes ihop bland oss kollegor. Jag minns att detta råd som sammanträdde ibland sammanträdde i bomskyddet, ibland utanför Helsingfors i Nylands län, där förbandet var beläget. Det var mycket livligt. Vi samlade in en enorm mängd önskningar från både soldaterna, från brudar och släktingar och vänner på hemmafronten. Det kom tusentals brev och postkort från fältet.”

En grupp unga kvinnor fick i uppdrag att sortera den inkommande posten. ”Och så hade vi alltid ett möte en månad före önskekonserten. När jag råkade vara tillbaka på hemmafronten eller kom tillbaka från en rundresa på fronten, så samlades vi. Och där stod ett stort skrivbord och väntade på oss med högar, stora högar, mindre högar och mycket små högar. Och jag hade min goda vän, kaptenlöjtnant Juutilainen, som också fungerade mycket som radioröst. Han sa: ”Jaha, Jori, låt oss vara rättvisa.” ”Hur då?” ”Vi tar från den lilla högen också.” Och flickorna skrev på maskin långa listor när de samlade in material till tre eller fyra konserter. Och sedan satt programkommittén i många timmar och kontaktade de sångare som också var i fronttjänst. Vi försökte få sångarna befallning att lämna fronten. Och de fick den väldigt lätt med hjälp av dessa hövdingar.”

”Jag minns att vi var tvungna att berätta för lyssnarna att O sole mio sjungs här av en baryton, eftersom alla tenorer nu var artillerisoldater någonstans. Den typen av saker. Vem var barytonen? Det var Ture Ara. Han sjöng O sole mio helt briljant.”

Bariton Ture Ara sträckte sig till tenorernas bravurnummer när det gällde. Museiverket.

SOLDATKVÄLLARNA I KOTKA OCH KOUVOLA

Den 26 januari var George fortfarande i Helsingfors och spelade klockan 19:50 i radion en musikkavalkad från komedin Ministern är lycklig, som hade haft premiär en månad tidigare och som han hade komponerat musiken till.

En vecka senare var han på turné i Kotka och Kouvola. I det bekanta underhållningsteamet ingick Toivo Salovuori, violinist i Helsingfors stadsorkester och tidigare verksam vid Viborgs musikakademi, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, tenoren Harry Heinrichsen och recitatören Elina Kolehmainen. Den 1 februari uppträdde gruppen på den ”alltigenom underhållande” soldataftonen som anordnades av kvinnosektionen i Kotka-regionens soldatförening i Försvarsförbundets hus i Kotka. När Godzinsky framförde ”två pianosolon med sin välkända skicklighet tycktes publikens applåder inte veta några gränser”. George uppträdde flera gånger under kvällen, ibland som ackompanjatör och uppfyllande av musikkönskningar.

Från Kotka fortsatte teamet till Kouvola, där de uppträdde den 2 februari. Den kvällen kl. 20.15 spelades från snabbskivor i radion "Schlagers för unga och gamla",  som George hade ordnat. Undertiteln på programmet var: en halvtimme med välkända melodier.

ANDRA ÖNSKEKONSERTEN PÅ KONSERVATORIET DEN 10 FEBRUARI 1942

Vid Propagandabrödernas andra önskekonsert den 10 februari var Konservatoriesalen utsåld. Den här gången var skådespelaren Arvo Lehesmaa - en älskad komiker på Viborgs stadsteater - gästtalare och Martti Jukola var återigen konferancier. Övriga medverkande var Helsingfors Garnisonsmusikkår under ledning av Artturi Rope, Matkakuoro under ledning av Aarne Artto, en gosskör under ledning av Matti Juvonen, Korsuorkestern och Saxofonensemble under ledning av George de Godzinsky, sångarna Maire Snellman, Martti Seilo och Ture Ara, konsertmästaren Toivo Salovuori, dragspelaren Onni Laihanen och Harmony Sisters.

Suomi-Filmis filmteam var också på plats och inrikesöversikten Välähdyksiä Propaganda-Aseveljien toivekonsertista godkändes vid försvarsmaktens inspektion den 14 februari. På filmen hörs låten Marskalkens silvertrumpeter, Hungaria-sviten som spelas av Korsu-orkestern, Gubben Noak-variationer som spelas av Onni Laihanen på dragspel, Joosef Kaartinens saxofonsolo samt schalger Kodin kynttilät och Liisa pien sjungna av Harmony Sisters. Norbert Schultzens 1938 komponerade Lili Marleen var en riktig succéfox, till vilken de finska texten skrevs av pseudonymen Wuokko, alltså Kerttu Mustonen.

Korsuorkestern under ledning av George uppträdde vid Propagandabrödernas andra önskekonsert på Konservatoriet den 10 februari 1942. Elonet.

George dirigerar Hungaria-serien. Elonet.

Som konsertmästare för Korsurkestern fungerade Toivo Salovuori, violinist vid Helsingfors stadsorkester. Han var en av de berömda eleverna från Viborg Musikinstitut, grundad av Boris Sirpo.

Martti Jukola var konferencier under önskekonserten, både i salen och för radiolyssnarna. Elonet.

”När kriget kom sjöng de vad som helst: internationella hits, slaviska sånger, polska tangos som jag hade fått från Warszawa, franska Parlez moi d'amour. De spelade också in ett stort antal skivor och medverkade i radio”, berättar George om Harmony Sisters insatser under krigsåren.

”Vi uppträdde också många gånger på hemmafronten på soldataftnar, som oftast hölls på Konservatoriet. Det var alltid klassiskt och allvarligt i början av programmet, följt av lättare saker”, har Vera senare berättat, den äldsta av Harmony Sisters.

Harmony Sisters vid den andra önskekonserten den 10 februari 1942. Valtonens systrar från vänster:  sopranen Raija, alten Maire och mezzosopranen Vera. Elonet.

”Harmony Sisters var med vid minst tio soldataftnar. Av de andra uppträdande kommer jag att tänka på till exempel  Einari Ketola, eller korpral Möttönen, som berättade krigshistorier, dragspelaren Onni Laihanen, xylofonkonstnären Eino Katajavuori, kompositör Tauno Marttinen, sångaren Uke eller Arttu Suuntala, Georg Malmstén och sångerskan Aulikki Rautawaara, har Maire berättat, den mellersta systern. ” Kuplettsångaren och textförfattaren Eino Kettunen var även han en gång på en lottafest med oss och Gode. Det var inte alltid vi visste vilka som uppträdde på soldataftnarna, det var mycket folk fraför scenen och vi gick för att uppträda i tur och ordning. Det var ofta samma musiker som spelade på soldataftnarna, till exempel violinisten Wolde Jussila, som spelade även lätt musik på underhållningsturnéerna. Jussila var också av ryskt härkomst och hette ursprungligen Vladimir Ivanov.”

”Soldatafnarna sändes alltid direkt i radion. När vi visste att pojkarna lyssnade vid fronten, enade det hela folket. Vi sjöng alltid på finska: vi blev hela Finlands Harmony Sisters vid den här tiden. Godzinsky var ofta med oss på Konservatoriet och en gång med oss på en frontturné. Vi sjöng mycket ofta hans stämningsfulla komposition Sulle salaisuuden kertoa mä voisin många av hans arrangemang”, minns Maire.

”DET ÄR HÖG TID ATT NI FLICKOR ÅKER UTOMLANDS”

Raija, den yngsta av Harmony Sisters, har berättat om det ögonblick då trions karriär tog en helt ny riktning. Under pausen satt vi i soffan när radiodirektören Paavo Arni kom fram till mig och sa: ”Raija, det är hög tid att ni flickor åker utomlands. Jag åker till Tyskland nästa vecka, och jag vill ta med mig era provskivor. Beställ en tid på radion, Godzinsky kommer att ackompanjera er.”

Ingenjören Paavo Arni var studiochef på Rundradion och bror till sångerskan Annikki Arni. Det är troligt att han gav sitt erbjudande till Harmony Sisters under repetitionerna inför önskekonserten den 10 februari. På Arnis order spelade trion in 3-4 låtar med Georges ackompanjemang på snabbskivor, som ingenjören Arni tog med sig på affärsresan till Tyskland.

Underhållningsteamet utskickat av högkvarteret var troligen i S:t Michel i mitten av februari 1942. Från vänster Harmony Sisters, Orvokki Siponen, Klaus Salin, George de Godzinsky, Eino Katajavuori, Toppo Elonperä, Toivo Salovuori, Ture Ara och Viljo Vesterinen. Krigsmuseet.

GEORGE OCH HARMONY SISTERS ÅKER PÅ FRONTLINJETURNÉ

I mitten av februari deltog George och systrarna Valtonen tillsammans med en grupp andra artister i en underhållningsturné som organiserades av högkvarteret. ”Vi åkte först tåg till S:t Michel med en grupp på ca 25 personer under ledning av Toppo Elonperä, där dragspelaren Vili Vesterinen, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, operasångaren Ture Ara, Dallapé-musikern Eino Katajavuori, skådespelaren Leo Lähteenmäki, George de Godzinsky, vi och alla andra ingick. Från S:t Michel skingrades vi sedan åt olika håll, minns Vera.

Underhållningsturnéns artister gör resan med tåg. Från vänster till höger: teamledaren, skådespelaren Toppo Elonperä, violinisten Toivo Salovuori och Raija Valtonen från Harmony Sisters. Familjen Godzinskys arkiv.

George under underhållningsturnén i februari 1942. Ture Ara bakom kameran. Familjen Godzinskys arkiv.

Ture Ara poserar i sin tur för George. Familjen Godzinskys arkiv.

Den 14-16 februari fortsatte Harmony Sisters från S:t Michel med Viljo Vesterinen, Ture Ara, Toppo Elonperä, Eino Katajavuori och George. Först gick resan till Jyväskylä och därifrån vidare till Kexholm.

”En dag åkte vi iväg från Kexholm där vi hade inkvarterats i en gammal, helt nedfallen apoteksbyggnad. Några av fönstren var trasiga, huset var dystert och kallt. Systrarna Valtonen måste inte ha känt sig särskilt bekväma att klä sig i sina aftonklänningar, men de gjorde det och framför en sprakande öppen spis sjöng de medan jag ackompanjerade dem”, minns George om turnén. ”Jag minns att bland åhörarna fanns den ärevördiga professor L. Arvi P. Poijärvi och vi spelade både folksånger och Liszts Liebestraum.”

Frör soldatkvällarna betalades det knappt några honorarer till artisterna, inte heller för turnéerna. Underhållningsturnéerna var organiserade av högkvarteret och man fick inget arvode för dem. Tågresorna var gratis och dessutom tillkom det någon form av dagpenning", har Vera berättat. "Det var varje konstnärs patriotiska plikt att underhålla där, där kriget utkämpades."

Allvarliga underhållare. Från vänster Ture Ara, Eino Katajavuori, Toivo Salovuori, Viljo Vesterinen, Klaus Salin och en oidentifierad ung man. Familjen Godzinskys arkiv.

Dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin. Familjen Godzinskys arkiv.

Violinisten Toivo Salovuori (till vänster) och skådespelaren Leo Lähteenmäki njuter av gratis tågfärd. Familjen Godzinskys arkiv.

Toivo Salovuori är trött. Familjen Godzinskys arkiv.

”I RUNDRADIONS STUDIO KUNDE VI TROTS FLYGLARMET GLÖMMA ATT DET PÅGICK ETT KRIG”

Under dessa tider hördes Harmony Sisters ofta i radion. Tillsammans med systrarna uppträdde i samma sändningar Toivo Kärkis Swing Trio, Birgit Kronström, Olavi Virta, Tauno Palo, Georg och Eugen Malmstén och naturligtvis George de Godzinsky. Vera har erinrat sig att radioframträdandena alltid var direktsändningar: ”På nån fredag kunde det vara några schlagers som sjöngs av Harmony Sisters och Olavi Virta, ackompanjerade av pianisten Toivo Kärki, gitarristen Viljo Immonen och kontrabasisten Heikki Puttonen. Vi sjöng bl.a. Godzinskys rumba Hymyillen och Natt i Venedig, Olavi sjöng Theo Mackebens Bel Ami och J. Alfred Tanners Kulkurin valssi. Vi blev inspirerade av programmen eftersom vi visste att de skulle gå hem. Vi gillade också studion i radiohuset på Fabiansgatan. Att sjunga i mikrofonen var ingen stor sak när vi kunde stemmorna.”

”I Rundradions studio kunde vi trots sirenerna glömma att det pågick ett krig”, säger Maire. Även Raija undrade senare varför Harmony Sisters sjöng samtidigt som europa stod i lågor: ”Krig var rädsla, död, men när man var ung var man ofattbart positiv.”

"VI ÅKTE TILL RADIOSÄNDNINGEN MED SPÅRVAGN, MEN MITT UNDER RESAN BÖRJADE LARMSIRENERNA LJUDA"

På lördagskvällen den 21 februari kl. 20.45 skulle Harmony Sisters uppträda i direktsändning i radion tillsammans med violinisten Toivo Salovuori, saxofonisten Matti Rajula, dragspelaren Viljo Vesterinen och Korsu-orkestern under ledning av George.

Radioprogrammet i Helsingin Sanomat den 21 februari 1942. Finlands nationalbibliotek / Tidningarnas digitala arkiv.

”Vi åkte till radiosändningen med spårvagn, men mitt under resan började larmsirenerna ljuda. Vagnen stannade och passagerarna skyndade sig i säkerhet”, minns Raija. Precis som de andra passagerarna rusade Raija, Vera och Maire ut på gatan, men till skillnad från de andra tänkte de inte febrilt på var de skulle ta skydd, utan på att det var dags att ta sig till studion. I förvirringen gled systrarna isär. Vera och Maire tog sig själva till radiohuset på Fabiansgatan, Raija blev ensam och hoppade in i en taxi.

”Jag tog en taxi som körde utan ljus längs Åbovägen /nu Mannerheimvägen/. Vid Riksdagshuset vägrade chauffören att fortsätta.” Raija rusade upp för Riksdagshusets  ändlösa trappor och bankade på dörren. När vaktmästaren kom för att öppna pustade hon att hon behövde en taxi omedelbart. ”Jag förklarade för honom att jag var på väg till en direktsändning i radion och att jag hade tio minuter på mig.”

Den nya taxin kom till slut. ”Två minuter före sändningen sprang jag andfådd uppför trapporna till studion på andra våningen.” Raija vågade inte använda hissen av rädsla för att den skulle stanna mellan våningarna. Hon sprang uppför trappan och kom in i studion precis när musiken började: ”George hade precis börjat introt till Komm zurück och Harmony Sisters stämde in i en ljuvlig sång för den krigförande nationen.”

Händelsen etsades också outplånligt i Georges minne: ”Jag minns inte om hon pustade mycket, men med lite andnöd och skakande knän tog hon sig igenom programmet ändå.”

Harmony Sisters koncentrerar sig på att lyssna på förspelet av Korsu-orkestern under ledning av George. Elonet.

Läs som nästa Jatkosota helmi-maaliskuu 1942: Georg Malmstén levyttää Äänisen aallot Berliinissä

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky