Jatkosota marras-joulukuu 1941: Georgen valssi Äänisen aallot syntyy sodan keskellä

George de Godzinsky viihdyttää sotilaita pakkasessa Syvärin Uutujärvellä marraskuussa 1941. Georgen lisäksi viihdytysjoukkueeseen kuuluivat oopperalaulaja Heikki Tuominen (seisoo sivuttain vasemmalla), lausuja Maija-Leena Tapiola (vaaleassa turkissa) ja viipurilainen viulutaiteilija Eero Selin (silmälasipää viulu sylissään). Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

På svenska

Marraskuun 11. päivänä 1941 George de Godzinsky oli yhä Helsingissä ja esiintyi klo 20.15 radion ruotsinkielisessä ajavieteohjelmassa Smått och gott i musikväg. Mukana olivat myös laulajatar Rosie Andrew, saksofonisti Pej Manuel, kitaristi Viljo Immonen ja basisti Heikki Puttonen. Rosie Andrew ja Pej Manuel olivat sisaruksia, joiden oikeat nimet olivat Rosa ja Isak Manulkin.

Manulkinin sisarusten isä oli Valko-Venäjän Vitebskissä syntynyt juutalainen Moses Manulkin, Venäjän armeijan soittokunnan trumpetisti, joka oli tullut Suomeen 1899. Moseksen ja hänen juuriltaan liettulaisen puolisonsa Selma Gurevitschin perheeseen syntyi kuusi lasta, Abraham Rafael, Salomon, Josef Fischel, Isak, Jacob ja Rosa, joista monista tuli jazzmuusikoita. Laulamisen 17-vuotiaana 1940 aloittanut kuopus Rosa oli ensimmäisiä naispuolisia jazzsolisteja Suomessa. - Rosan tyttären Marion Rungin ura iskelmälaulajana käynnistyi 1962, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella Tipi-tii.

 

Risto Orkon Suomi-Filmille ohjaama sotilasfarssi Ryhmy ja Romppainen sai ensi-iltansa 16. marraskuuta 1941. Elonet.

RISTO ORKON SOTILASFARSSI RYHMY JA ROMPPAINEN ENSI-ILLASSA 16. MARRASKUUTA 1941

George oli Helsingissä myös 16. marraskuuta, kun Risto Orkon ohjaama sotilasfarssi Ryhmy ja Romppainen sai ensi-iltansa. Kyseessä oli neljäs elokuva, johon Orkon Suomi-Filmi tilasi musiikin Godzinskylta. Aiemmat filmit olivat Kyökin puolella elokuussa 1940, Poikani pääkonsuli joulukuussa 1940 ja Poretta eli Keisarin uudet pisteet maaliskuussa 1941. Ryhmyä ja Romppaista oli kuvattu jo välirauhan aikana kevättalvella 1941, ja ensi-illan piti olla toukokuussa, mutta kuvaukset pitkittyivät, jatkosota syttyi, ja ensi-ilta siirtyi marraskuulle.

Pakinoitsija, kirjailija ja mainosmies Armas J. Pullan ensimmäiset sotajutelmat rintamalta “Ja pöh!” sanoi sotamies Ryhmy ja “Jees, punamultaa!” sanoi kersantti Ryhmy ilmestyivät talvella 1940. Pullan luomat hahmot, vääpeli Kalle Ryhmy ja vänrikki Ville Romppainen ovat urheita, viisaalla tavalla höperöitä suomalaisia sotilaita, jotka vieroksuvat turhantärkeyttä, byrokratiaa, kansanhuoltoa ja korkeita herroja. Ryhmy naukkailee sipuliviinaa ja sanoo "jees", kun Romppainen toteaa puolestaan "juu ja just". Pullan romaanit myivät hyvin, ja Suomi-Filmin Orko innostui suruttomien sotasankareiden seikkailuista.

Armas J. Pullan ensimmäinen sotajutelma rintamalta, "Ja pöh!" sanoi sotamies Ryhmy aloitti menestysromaanien sarjan 1940. Karisto Oy.

Orkon 1941 ohjaaman ensimmäisen Ryhmy ja Romppainen sotilasfarssin lähtökohtana oli Pullan toinen romaani Jees, punamultaa, jossa kaverukset seikkailevat talvisodan aikaan Laatokan rintamalla. Elokuvaa päästiin kuvaamaan vasta alkutalvesta 1941 ja tapahtumat jouduttiin sijoittamaan lähinnä Helsinkiin. Ohjaaja kertoi kuvauksista lokakuun 1942 Uutisaitassa: “Filmaus tapahtui meille raskaan välirauhan aikana, jolloin emme luonnollisestikaan voineet elokuvata itse talvisodan tapahtumia, kuten ajatus ensin oli, ja siksi koetettiin filmin roistoista tehdä läpinäkyviä ryssiä - ei sentään niin läpinäkyviä, että kansainväliset suhteet olisivat pahenneet."

Pullan henkilöhahmoista Orkon elokuvaan pääsi mukaan Ryhmyn ja Romppaisen lisäksi vain argentiinalainen lehtimies Santa Rosa. Kirjailija pettyi Matti Kurjensaaren ja Ilmari Unhon laatimaan elokuvakäsikirjoitukseen: “Se ei erikoisesti minua miellyttänyt. Se oli enemmän kurjensaarimainen kuin pullamainen. En kiellä Kurjensaaren kykyjä, mutta ei hän ilmeisesti oikein ymmärrä Ryhmyä ja Romppaista, ja mielestäni melko kiinteän juonen hän on omituisesti hajoittanut omilla välipaloillaan, joita Orko on vielä lisäillyt.”

Romaanien tavoin myös filmi oli yleisömenestys, ja sai vuoden 1941 elokuvaensi-illoista kolmanneksi eniten katsojia.

RYHMY, ROMPPAINEN JA KOLLI MÖRÖKÖLLI

Elokuvassa vääpeli Ryhmy (Oiva Luhtala) ja vänrikki Romppainen (Reino Valkama) sekä Ryhmyn kollikissa Mörökölli matkustavat rintamalta lomalle Helsinkiin. Kolmikko taittaa matkan resiinalla ja pelastaa hangesta tumman kaunottaren Dora Rastolan (Kirsti Hurme) ja argentiinalaisen sotareportterin Santa Rosan (Ville Salminen), jotka johdattelevat kaksikon sotasalaisuuskia urkkivan kansainvälisen vakoiluliigan jäljille.

 

Vääpeli Kalle Ryhmy (Oiva Luhtala) sylissään kissansa Mörökölli sekä vänrikki Ville Romppainen (Reino Valkama). Elonet.

  

Ryhmy ja Romppainen pelastavat hangesta tumman kaunottaren. Elonet.

George sävelsi elokuvaan kymmenen musiikkinumeroa, joista suurin osa oli orkesterille. Musiikkiin sisältyy alkusoitto, tanssimusiikki 1 eli Swing Foxtrot, jonka aikana esiintyy tanssipari Irja Koskinen ja Alexander Saxelin, fanfaari, tanssimusiikki 2 eli Mexican Hota, jonka tanssii Suomalaisen Oopperan balettikuoro, tanssimusiikki 3 eli Slowfox ja loppusoitto. Naamiaiskohtauksessa kuvassa vilahtaa myös orkesterimuusikoita kuten basisti Heikki Puttonen, saksofonistit Verneri Kemppainen ja Toivo Hänninen, viulistit Usko Aro ja Atso Fagerström, trumpetisti Martin Sonck, pianisti Anatoli Ljubimov, sellisti Aapo Heimonen ja rumpali Ossi Aalto.

 

Argentiinalainen sanomalehtimies Santa Rosa (Ville Salminen), Ryhmy, Mörökölli ja Romppainen. Elonet.

 

Dora Rastola (Kirsti Hurme) ja Ryhmy (Oiva Luhtala). Elonet.

Varsinainen laulunumero elokuvassa on vain Kirsti Hurmeen esittämä, Georgen Kerttu Mustosen sanoihin säveltämä kohtalokas valssi Valtakunta vastineeksi. Valssi julkaistiin Suomi-Filmin Uutisaitta -lehdessä 8. joulukuuta 1941 nimellä Laulu laiturilla.

 

Kirsti Hurmeen esittämä kohtalokas valssi Valtakunta vastineeksi sai Suomi-Filmin Uutisaitassa 8. joulukuuta 1941 uuden nimen Laulu laiturilla. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Lyhyesti kuullaan Ryhmyn ja Romppaisen esittämä kansansävelmä Anssin Jukka eli Härmässä häät oli kauhiat, Vilho Siivolan viheltämä Kevät toi, kevät toi muurarin, Sasu Haapasen viheltämä Cavaradossin aariaa Puccinin Toscasta ja Ryhmyn puhelauluna esittämä Sibeliuksen Sydämeni laulu Aleksis Kiven sanoihin.

Orkesteri Muukalaisklubin naamiaistanssiaisissa. Ryhmy ja Romppainen / Elonet.

   

Rumpali Ossi Aalto ja basisti Heikki Puttonen Muukalaisklubilla. Ryhmy ja Romppainen / Elonet.

Tyylikäs tanssipari Irja Koskinen ja Alex Saxelin ja Swing Foxtrot. Ryhmy ja Romppainen / Elonet.

Suomalaisen Oopperan balettikuoro ja Mexican Hota. Ryhmy ja Romppainen / Elonet.

Dora Rastola (Kirsti Hurme) esittää Muukalaisklubin tanssiaisissa kohtalokkaan valssin Valtakunta vastineeksi. Ryhmy ja Romppainen / Elonet.

Armas J. Pulla kirjoitti lisää suosittujen sotasankareiden seikkailuja. Vuonna 1941 ilmestyi "Jees, mullikuhnuri!” sanoi vääpeli Ryhmy ja 1942 “Oikea antifilatelisti!” sanoi vääpeli Ryhmy. Ja Orko kuvasi lisää Ryhmy ja Romppainen -farsseja. Maaliskuun 14. päivänä 1943 sai ensi-iltansa Jees ja just, johon myös tilattiin musiikki Godzinskylta.

 

Aunuksen kaupunki syksyllä 1941. Lottamuseo.

"EN TIEDÄN VOITKO SINÄ KÄSITTÄÄ SEN SUURENMOISEN TUNNELMAN, JONKA ME TÄLLÄ TUNNEMME"

Jatkosodan sytyttyä suomalaiset joukot valtasivat nopeasti talvisodassa Neuvostoliitolle menetetyt alueet. Hyökkäyksen edetessä 5. syyskuuta vallattiin Aunuksen kaupunki ja kaksi päivää myöhemmin saavutettiin Lotinapellossa Äänisjärvestä Laatokkaan laskeva Syväri-joki. Lokakuun 1. päivänä suomalaiset miehittivät Äänisjärven länsirannalla sijaitsevan Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupungin Petrozavodskin. Karjalaksi kaupungin nimi oli Petroskoi, ja suomalaiset käyttivät siitä nimeä Äänislinna.

 

Georgen viihdytysjoukkue ja sotilaita sotasairaalan edustalla. George itse keskellä istumassa. Godzinskyn perhearkisto.

Ryhmyn ja Romppaisen ensi-illan jälkeen marraskuun puolivälissä George oli jälleen rintamalla viihdyttämässä. Marraskuun 23. päivänä kirjoittaessaan Anna-Liisa Autiolle hän oli jo Syvärillä. Liisa oli tässä vaiheessa muuttanut Lappeenrannasta Helsinkiin.

 

Anna-Liisa Autio 4. joulukuuta 1940. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

Yrjön kortti Liisalle Syväriltä 23. marraskuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

“Hyvä Liisa! En tiedän voitko sinä käsittää sen suurenmoisen tunnelman, jonka me tällä tunnemme, kuin me liikumme täällä uudella Suomella. Olimme Aunuksessa ja tutustuimme niihin merkillisten talojen ja niiden primitiivisten asukkaiden ja nyt olemme matkalle aina Äänisjärven saakka ja sitten pohjoiseen.

Meidän kiertuemme menee suurenmoisesti ja jatkaa edelleen, niin kuin me silloin puhuimme jouluk. 20 p:vään saakka. Vastaa jouluksi päässän kotiin. Täällä ovat pojat ja upseerit suurenmoisia ja viihdyn täällä erinomaisesti. Meidän kiertuen jäseniä ovat herttaisia ihmisiä ja olemme kaikki hyvällä tuulella ja teemme parasta että sotilailla tulisi hauskaa. Aika täällä menee hyvin nopsasti ja me esiinnymme 4-5 kertaa päivässä.

Terveys on ollut hyvä, vaikka täytyy usein esiintyä ulkona nuotion valolla ja lämpöllä. Paljon terveisiä sinulle täältä ja kaikille tuttaville H-kiin. Voi hyvin ja älä ole huolessa Yrjöstä. Kyllä kaikki menee hyvin. Näkemiin Yrjö.”

Kortissa oli lähettäjän nimi ja osoite: “Kapellim. G. Godzinsky, VTL:n Rintamakiertue, KPK1 / 2400”.

George soittaa harmonikkaa Syvärin Uutujärvellä marraskuussa 1941. Taustalla viihdytysjoukkueen lausuja Maija-Leena Tapiola, viulisti Eero Selin ja oopperalaulaja Heikki Tuominen. Godzinskyn perhearkisto.

  

Syvärin Uutujärvi kartalla. Suomen Sotahistoriallinen Seura.

Viihdytysjoukkue ja karjalainen hirsitupa. Godzinskyn perhearkisto.  

"VIIMEISET KAKSI PÄIVÄÄ OLEMME OLLEET SUURESSA LUOSTARISSA, JOKA MUISTUTTAA VALAMOA"

Kolme päivää myöhemmin lähti Syväriltä toinen kortti Helsinkiin toiselle Liisalle; kapellimestari G. Godzinsky lähetti Valtion Tiedoituslaitoksen Rintamakiertueelta postikortin neiti Elisabeth Urbanowiczille Helsinkiin osoitteeseen Messeniuksenkatu 3 B 15. George kirjoitti Lillille ruotsiksi. Kenttäpostikorttikonttorin leimassa oli päiväys 1 XII 41.

 

George ja hänen viihdytysjoukkonsa. Taustalla Syvärin luostari. Godzinskyn perhearkisto.

”Syvärin rannalla 26.XI.41 Rakas Lilli! Täällä olen taas, vain eri paikassa hieman idempänä. Olemme nyt suuressa kylässä ja nukumme melko suuressa talossa, joka on puhdas ja siisti. Viimeiset kaksi päivää olemme olleet suuressa luostarissa, joka muistuttaa Valamoa, mutta on pienempi. Siellä olemme soittaneet haavoittuneille ja pojille, jotka ovat olleet lepotauolla. Tässä luostarissa, jota kommunistit ovat käyttäneet mallivankilana, on suuri kirkko, jonka ovi oli muurattu umpeen ja jonka sotilaamme avasivat. Olimme siellä katselemassa ja ihailemassa näitä hienoja ja ihania maalauksia ja ikoneita. Kaikki on koskematonta ja ehjää ja todella upeaa. Maalaukset ovat 1600-luvulta. Siitä tulee varmaan tulevaisuudessa hieno turistikohde ja joskus sinunkin pitäisi tulla tänne katsomaan."

 

Neuvostohallinnon aikana Syvärin luostari ei toiminut luostarina. Suomalaiset sijoittivat luostariin syksyllä 1941 5. divisioonan eli Ilvesdivisioonan huoltokeskuksen ja kenttäsairaalan. Vapriikin kuva-arkisto / tuntemattoman suomalaisen sotilaan ottama valokuva.

  

Syvärin luostari syksyllä 1941. Vapriikin kuva-arkisto.

  

Maalauksia Syvärin luostarin seinillä. Vapriikin kuva-arkisto.

  

Maalaus Syvärin luostarin kupolissa. Vapriikin kuva-arkisto.

  

Maalauksia Syvärin luostarissa syksyllä 1941. Vapriikin kuva-arkisto.

Suomen armeija valtasi kesällä ja syksyllä 1941 alueita, joilla sijaitsi useita luostareita. Luostari, jota George kuvaili Lillille kortissaan oli Syvärin luostari. Neuvostoaikaan siellä ei ollut enää luostaritoimintaa, ja suomalaiset tekivät siitä kenttäsairaalan.

"Matka on toistaiseksi ollut erittäin hyvä ja täällä on rauhallista ja täällä voi liikkua päivisin täysin häiriöttä jopa vihollisen välittömässä läheisyydessä. Olemme ensi tiistaina Äänislinnassa ja sitten kirjoitan taas sieltä. Paljon terveisiä näiltä kyliltä ja oikein hyvää pikkujoulua! Heippa ja voi hyvin. Halauksin sinun Pani. - matkamme jatkuu vielä 2 ½ viikkoa."

 

George ja Lilli junassa matkalla hiihtoretkelle ystävien seurassa. Ajankohta on todennäköisesti 1930-luvun loppu ja kohteena Bemböle. George de Godzinsky ja Elisabeth Urbanowicz pitivät enemmän ja vähemmän tiiviisti yhteyttä toisiinsa ainakin kesästä 1937 lähtien. Godzinskyn perhearkisto.

"OLI 22 ASTETTA PAKKASTA JA MATKASIMME KUORMA-AUTOISSA SYVÄRIN YLI"

"Ajoittain olimme alttiina samoille vaaroille kuin kaikki muutkin sotilaat. Me teimme velvollisuutemme ja ymmärsimme, että meitäkin, viihdyttäjiä, tarvittiin, autoimmehan ihmisiä edes lyhyeksi hetkeksi unohtamaan sodan kauhut. Minulla oli hanurini, se sai toimittaa orkesterin virkaa, eikä meillä muuta säestystä ollutkaan. Sotasoittimena hanuria on käytetty tarvittaessa jopa urkujen tilalla! Me soitimme korsuissa ja tuvissa kaukana Karjalassa ja matkasimme aina Karhumäelle asti”, Godzinsky on muistellut sotakokemuksiaan vuosikymmeniä myöhemmin.

"Ne eivät totisesti olleet mitään mukavia huviretkiä. Väistämättä ne olivat hyvin rasittavia matkoja, mutta olimmehan kaikki asepalveluksessa ja hoidimme tehtäväämme viihdyttäjinä. Asuimme hylätyissä kouluissa, teltoissa tai korsuissa maan alla. Karjalan kannaksella tuli ilmahälytys kesken konsertin, joka pidettiin eräässä koulussa, ja meidät kaikki komennettiin maan alle. Kun nousimme taas ihmisten ilmoille, koko koulu oli tulessa."

 

Viihdytysjoukkue korsussa. Oikealta todennäköisesti Jahvetti eli maisteri Yrjö Kilpeläinen, lausuja Maija-Leena Tapola ja viulutaiteilija Eero Selin. Godzinskyn perhearkisto.

"Kerran bussimme saattovartiossa yhteen bussiin tuli osuma. Minä istuin autossa, joka tuli osuman saaneen takana, minut oli kaitselmus pelastanut."

"Syvärillä olimme niin lähellä rintamaa, että näin sotilaiden kaatuvan, ja olin mukana, kun venäläiset hyökkäsivät kolme, neljä kertaa. Kerran olimme matkalla eräälle etulinjassa olevalle korsulle ja minä kuljetin hanuriani ja muita soittimia pienessä kelkassa. Äkkiä näimme konekiväärimiehiä, jotka makasivat maassa väijyksissä, ja kuulimme tuon tyypillisen hirvittävän papatuksen, sitä en unohda koskaan."

"Hyvin järkyttävä tapaus sattui kerran, kun oli 22 astetta pakkasta ja matkasimme kuorma-autoissa Syvärin joen yli. Edellämme ajava auto ajoi varmaankin miinaan, ja me konttasimme ympäriinsä jäällä auttamassa ihmisiä ylös jääkylmästä vedestä."

Venäjäntaitoista Georgea käytettiin myös tulkkina. "Yksi ainoan kerran minua tarvittiin tulkiksi, osasinhan venäjää. Varsinainen tulkki oli jostakin syystä myöhästynyt, ja minä sain painetun kyselylomakkeen käteeni. Heti alkuun sanoin kuolemankauhun vallassa olevalle miehelle, joka edessäni seisoi, että hän voisi olla aivan rauhallinen, minä olin tosin syntynyt Venäjällä, mutta olin kasvanut Suomessa ja nyt esittäisin hänelle vain muutaman kysymyksen. Muistan hänen sanoneen, että hän rukoili Jumalaa, jotta tämä kaikki olisi mahdollisimman pian ohi."

 

Nuotio lämmittää Syvärin Uutujärvellä marraskuussa 1941. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

KAPELLIMESTARI DE GODZINSKYN HARMONIKKATOIVOMUSKONSERTTI

Joulukuun alussa Keskipohjanmaa-sanomalehdessä julkaistiin Viljo Karlssonin selostus viihdytystilaisuudesta Syvärin rintamalla. “Valtion tiedoituslaitoksen viihdytyskiertue, johtajanaan kapellimestari George de Godzinsky on liikkunut Syvärin rintamalla sotapoikiamme viihdyttämässä. Tämän kuun 2. päivänä kiertue vieraili rykmenttimme miesten parissa. Samaan aikaan, kun tämä kiertue poikkesi majoitusalueellemme, oli Suomen Yleisradion Jahvettikin kirjelaatikkoineen /Yleisradion Jahvetin kirjelaatikko -ohjelman maisteri Yrjö Kilpeläinen/ liikkeellä ja otti hänkin osaa ohjelman suoritukseen järjestämässämme tilaisuudessa. Olimme onnistuneet saamaan tilaisuutta varten käyttöömme melko suuren asumuksen, johon mahtuivatkin ne miehet, jotka etulinjasta silloin voitiin tilaisuuteen päästää. Istuimme puolen metrin mittaisten pölkkyjen päällä, sillä muita istuimia ei ollut saatavissa. Esitystilaisuudessa oli poikia huone tungokseen asti täynnä."

"Ohjelma aloitettiin Jahvetin kirjelaatikolla. Hän jutteli kanssamme humoristiseen tapaansa ja tiedusteli meiltä sellaisia päivän polttavia asioita, jotka täällä rintamalla ovat sydämellämme, luvaten samalla lähettää radiossa miesten hänelle esittämät toivomukset kotiseudulle. Jahvetin puheenjohdolla sukeutui vilkas keskustelu, missä selviteltiin monenlaisia asioita, joiden suhteen on ollut epäselvyyttä tai joihin nähden muuten on haluttu saada korjauksia", Keskipohjanmaa kirjoitti.

 

Viihdyttäjiä ja sotilaita Syvärillä marraskuussa 1941. Godzinskyn perhearkisto.

"Kapellimestari George de Godzinsky soitti sitten harmonikalla taitavasti Sotilaspojan, jonka jälkeen taiteilija Heikki Tuominen lauloi Tarkka-ampujamarssin. Viulutaiteilija Eero Selin esitti soolona Merikannon säveltämän Romanssin sekä Wieniawskin säveltämän Masurkan. Neiti Maija-Leena Tapiolan lausuttua muutamia runoja Kantelettaresta, soitti kapellimestari de Godzinsky harmonikalla sävellyksen Iloiset meripojat. Taiteilija Tuominen lauloi sitten vuorostaan pontevasti Pohjalaisen kansanlaulun saaden miehet yhä enemmän lämpenemään. Taiteilija Selin otti tämän jälkeen esiin pienen harmonikkansa ja esilaulajana toimien säesti poikiemme reipasta ja kaiukasta yhteislaulua. Sitten alkoi kapellimestari de Godzinskyn esittämä harmonikkatoivomuskonsertti. Hän soitti varmasti ja taitavasti seuraavat poikien pyytämät sävellykset: Kulkurin valssi, Kaksi kitaraa, Särkyneet toiveet, Elämä juoksuhaudassa ja La Cumbarcita”, lehti selosti.

"Onnistuneet sekä suurta vaihtelua ja piristystä monien taistelujen uuvuttamille miehillemme tuottanut tilaisuus etulinjan välittömässä läheisyydessä päätettiin laulamalla yhteisesti Vala. Kiertueen esitykset olivat reippaita ja erinomaisesti valittuja miehistön viihdyttämiseksi, jonka vuoksi mielihyvin aina otammekin vastaan tällaisia virkistyksen tuojia”, Keskipohjanmaa päätti selostuksensa.

 

Petroskoi eli Äänislinna talvella 1941. Sotamuseo / J. Vuorela.

  

Pariskunta Äänislinnassa talvella 1941. Museovirasto / Pauli Jänis.

"KAMALA KAUPUNKI, VANHA, RAPPEUTUNUT, EPÄMIELLYTTÄVÄ"

Joulukuun alussa Georgen joukkue jatkoi Syväriltä kohti Äänislinnaa. “Pysähdyimme Syvärillä ja matkasimme siitä pohjoiseen itäkarjalaisten kylien läpi Petroskoihin, jota suomeksi sanottiin Äänislinnaksi. Pidimme operettikonsertin Petroskoin teatterissa kolmikymmenpäisen orkesterin voimin, solisteina olivat Thure Bahne ja Elli Pihlaja. Muistan, että Auvo Nuotio, Pentti Koskimies ja Ahti Sonninen myös olisivat olleet mukana. Sonninen oli silloin luutnantti ja toimi tiedotusupseerina siellä kaukana, mutta ammatiltaan hän oli kansakoulunopettaja ja sellisti”, Godzinsky on muistellut vuosikymmeniä myöhemmin.

 

Yrjön kortti Liisalle Äänislinnasta itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

Georgen kortti Liisalle Äänislinnasta itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sisälsi välittömiä vaikutelmia kaupungista. “Terveisiä Liisa, itä Karjalan pääkaupungista. Kamala kaupunki, vanha rappeutunut epämiellyttävä. Täällä on hirveän kylmää -38 astetta. Me palelemme niin kuin kissat ja sitäpaitsi me asumme sellaisessa vanhassa talossa, joka ei voi kunnollisesti lämmittää. Meidän kiertueemme jatkuu hyvällä vauhdilla jatkamme matkaamme pohjoisen suuntaan ja ja tulemme kotiin 21/22 p.nä vastaan. Tämä on pitkin kiertue missä minä olin mukana. Kaikista hankaluuksissa huolimatta, meidän terveys on pysynyt hyvänä, vaikka minua vaivaa hirmu nuha jo melkein 2 viikkoa. Toivon sinulle hyvää vointia ja sanon taas kuulemiin sydäml. terveisiä Yrjö.” Kortin lähettäjä oli “Kapellim. G. Godzinsky, VTL:n Rintamakiertue, KPK1 /9258”.

 

Näkymä Äänislinnasta talvella 1941. Museovirasto / Pauli Jänis.

HENKI HIUSKARVAN VARASSA

"Kävimme myös sotasairaaloissa ja soitimme haavoittuneille, ja uskon, että elävällä musiikilla oli heille suuri merkitys, pääsiväthän he sillä tavoin hetkeksi pakoon julmaa todellisuutta, toisenlaiseen maailmaan, jossa saattoi rentoutua. Sitten matkustimme vielä kauemmaksi pohjoiseen aina Karhumäelle asti, joka sijaitsi aivan Äänisjärven pohjoispäässä", Godzinsky on kertonut.

"Muistan myös erään venematkan Äänisjärvellä, jolloin olimme kaikki vähällä hukkua, mutta meidät pelasti tukkilautta ja hylätty hinaaja. Vihollinen pudotti pommejaan, mutta Luojan kiitos sirpaleet lensivät ylitsemme eikä meistä kukaan loukkaantunut. Voi sanoa, että pari-kolmekymmentä kertaa henkemme oli hiuskarvan varassa. Olimme kuitenkin silloin nuoria ja suhtauduimme kaikkeen fatalistisesti. En ole koskaan nähnyt yhdenkään viihdytysjoukoista heittäytyneen hysteeriseksi" George muisteli myöhemmin.

KESKUSTELU VALSSISTA EVERSTI SVENSSONIN KANSSA

Joulukuun alkupuolella 1941 syntyi yksi Godzinskyn tunnetuimmista sävellyksistä, valssi Äänisen aallot.

"Muistelen, että jossakin Karhumäen ja Petroskoin välillä eräässä lottakanttiinissa tapasin eversti Antero Svenssonin, sittemmin kenraalin ja divisioonan komentajan”, Godzinsky on muistellut. “Hän oli erittäin kiinnostunut musiikista ja hän oli kuullut paljon musiikkia koko lapsuutensa ajan. Hän tunsi hyvin kaikki sotilaskapellimestarimme, ja hänen ansiostaan Suomessa ruvettiin soittamaan amerikkalaisia Sousa-marsseja. Hänen mielestään olimme äärettömän eurooppalaisia ja saksalaishenkisiä siihen aikaan. Mutta miksi me olimme niin ihastuneita noihin slaavilaisiin valsseihin? Hän kyseli, miksi me aina soitimme noita vanhoja valsseja Japanin sodan ajoilta? Vastasin, että soitimme niitä, koska ne olivat erittäin hyviä sävellyksiä, ja sitten kerroin hänelle venäläisistä kapellimestareista Mantshuriassa.”

George kertoi everstille, kuinka Venäjän ja Japanin sodassa 1905 Mantshuriaan lähetettiin joukkoja piristämään venäläisiä sotilasorkestereita ja kuinka joukossa oli kolme huomattavaa kapellimestaria, M. Obytshaiko, Ilja Shatrov ja Sarsatrov. Shatrov sävelsi kappaleen Mantsurian kukkuloilla. Suositut valssit olivat myös venäläinen Elämää juoksuhaudoissa ja romanialainen Tonavan aallot.

"En todellakaan tiedä, kuinka monta kertaa me rintamakiertueillamme soitimme näitä valsseja sotilaillemme ja lotillemme sekä sotasairaalaloissa ympäri maata. Kappaleessa Mantšurian kukkuloilla on erityisen kaunis melodia, joka herätti minussa aina jonkinlaisen synkeän vastustushalun. Täytyykö meidän todellakin sotia näitä hienoja slaavilaisia ihmisiä vastaan? Ei Venäjän kansa halunnut tätä. Nämä venäläiset pojat, jotka makasivat tuolla juoksuhaudoissa, eivät halunneet ryöstää Suomea. Ja ei-kenenkään-maan kummallakin puolella rakastettiin samoja valsseja, ne olivat yhdysside, näkymätön yhteinen aallonpituus”, Godzinsky on kertonut myöhemmin.

"Svensson liikuttui kovasti ja kysyi sitten, miksei Godzinsky säveltänyt meille valssia. Lupasin harkita asiaa, kiitos vihjeestä! Ja sitten tiemme erosivat."

NUOTTIPAPERINA OHUT SILKKIPAPERI

Svenssonin tapaamisen jälkeen ajatus uudesta valssista ei jättänyt Georgea rauhaan. “Päässäni pyöri ajatus: valssi, valssi… Kävelin alas järven rantaan ja istuuduin laiturille. Katselin joutsenia, aaltoja ja neitseellistä metsää. Istuin muistellen Ivanovitshiä ja hänen Tonavan aaltojaan ja rakkauttaan Romanian kuningattareen Elisabethiin, joka kirjoitti runoja, novelleja ja näytelmiä salanimellä Carmen Sylva ja joka oli kuningas Carolin ensimmäisen puoliso."

 

Äänisen aaltoja syksyllä 1941 Äänislinnasta nähtynä. Museovirasto / Pauli Jänis.

"Istuessani siinä tuijottaen vettä ja siinä uiskentelevia kaloja tuli äkkiä kuin jostakin ylhäältä säde, sävelmä! Nyt olivat korkeammat voimat mukana, sillä sisimmässäni kuulin Äänisen aallot. Annan tässä nyt nimen sielulliselle kokemukselle, vaikka tämän nimen se sai vasta myöhemmin.

Minulla ei ollut nuottipaperia, niinpä nousin ja menin lottakanttiiniin ja pyysin saada WC-paperia. Siihen aikaan ei ollut sellaista kreppipaperia kuin nykyään, vaan oli paperia, jonka varmasti vanhempi sukupolvi muistaa, ohutta silkkipaperia, jonka nimi oli Nokia Silk /po. Kymi Oy:n wc-paperi/. Se oli himmeää toiselta ja kiiltävää toiselta puolelta. Näille pienille papereille piirsin nyt nuottiviivaston, ja puolessa tunnissa sävellys oli valmis.

Sen jälkeen en voinut liikahtaakaan, istuin vain tuijottaen aaltoja ja kiittäen Kaitselmusta siitä, minkä olin saanut. Tunsin itseni hyvin merkityksettömäksi. Ihminen on vain pienenpieni shakkinappula kaikkeudessa." 

Godzinsky on kertonut valssin synnystä myös hieman toisenlaisen tarinan. "Äänisen aallot syntyi vuonna 1941 Äänisen rannalla eräänä syysiltana. Keskusteltiin Suomen sotaväen lemmikkivalsseista. Silloin soitettiin Elämää juoksuhaudoissa, Mantshurian kukkuloilla, Tonavan aallot ja sellaisia vanhoja venäläisiä valsseja. Eräs lotta sanoi: sinä joka osaat säveltää, miksi et tee sellaista kuin Äänisen aallot? Seuraavana iltana istuin Äänisen rannalla ja heitin kiviä veteen. Aurinko laski juuri, ja silloin menin semmoiseen yhteen paikkaan, mihin keisarikin menee yksin. Otin sieltä vähän paperia, koska minulla ei ollut nuottipaperia ja kirjoitin sen valssin nopeasti valmiiksi. Ensiksi unohdin sen, mutta parin kuukauden kuluttua, kun purin tavaroitani, löysin sen."   

 

Näkymä Äänisjärvelle talvella 1941. Museovirasto / Pauli Jänis.

Lue seuraavaksi Jatkosota joulukuu 1941: George säveltää Katupoikien laulun Toivo Särkän elokuvaan Onnellinen ministeri

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen  

FORTSÄTTNINGSKRIGET NOVEMBER-DECEMBER 1941: GEORGES VALS ÄÄNISEN AALLOT FÖDS MITT UNDER KRIGET

George de Godzinsky underhåller soldater i den isande kylan vid sjön Uutujärvi i Svär i november 1941. Förutom George bestod underhållningsteamet av operasångaren Heikki Tuominen (stående sidled till vänster), recitatören Maija-Leena Tapiola (i ljus päls) och violinisten Eero Selin från Viborg (med glasögon bakom violinfodralet). Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

 

Suomeksi

Den 11 november 1941 befann sig George de Godzinsky fortfarande i Helsingfors och medverkade i det svenskspråkiga underhållningsprogrammet Smått och gott i musikväg  i radion kl. 20:15. Han hade med sig sångerskan Rosie Andrew, saxofonisten Pej Manuel, gitarristen Viljo Immonen och basisten Heikki Puttonen. Rosie Andrew och Pej Manuel var syskon som egentligen hette Rosa och Isak Manulkin.

Syskonen Manulkins far var Moses Manulkin, en judisk trumpetist i den ryska arméns musikkår, född i Vitebsk i Vitryssland, som hade kommit till Finland 1899. Moses och hans litauiskfödda hustru Selma Gurevitsch fick sex barn, Abraham Rafael, Salomon, Josef Fischel, Isak, Jacob och Rosa, av vilka många blev jazzmusiker. Den yngsta, Rosa, som började sjunga vid 17 års ålder 1940, var en av de första kvinnliga jazzsolisterna i Finland. Rosas dotter Marion Rungs karriär som popsångerska inleddes 1962 då hon representerade Finland i Eurovision Song Contest med låten Tipi-tii.

 

Militärfarsen Ryhmy och Romppainen, regisserad av Risto Orko för Suomi-Filmi, hade premiär den 16 november 1941. Elonet.

RISTO ORKOS MILITÄRFARS RYHMY JA ROMPPAINEN I PREMIÄR DEN 16 NOVEMBER 1941

George var också i Helsingfors den 16 november när militärfarsen Ryhmy ja Romppainen i regi av Risto Orko hade premiär. Detta var den fjärde filmen för vilken Orkos Suomi-Filmi beställde musik av Godzinsky. De tidigare filmerna var Vi som gå köksvägen i augusti 1940, Min son generalkonsuln i december 1940 och Poretta, eller kejsaren utan poäng i mars 1941. Ryhmy och Romppainen hade redan filmats under mellanfreden våren-vintern 1941 och premiären var planerad till maj, men inspelningarna fördröjdes, fortsättningskriget bröt ut och premiären sköts upp till november.

De första krigskåserierna från fronten, “Ja pöh!” sanoi sotamies Ryhmy och “Jees, punamultaa!” sanoi kersantti Ryhmy, av kåsören, författaren och reklammannen Armas J. Pulla, utkom under vintern 1940.  Pullas karaktärer, fältväbel Kalle Ryhmy och fänrik Ville Romppainen, är modiga, på ett klokt sätt tokiga finländska soldater som ogillar fåfänga, byråkrati, folkförsörjning och höga herrar. Ryhmy smuttar på lökvin och säger ”jees”, medan Romppainen säger ”juu ja just”. Pullas romaner sålde bra och Suomi-Films Orko inspirerades av de sorglösa krigshjältarnas äventyr.

Armas J. Pullas första krigskåseri från fronten, ”Ja pöh!” sa menige Ryhmy, inledde 1940 en serie framgångsrika romaner. Karisto Oy

Orkos första militärfars, Ryhmy och Romppainen, som regisserades av Orko 1941, baserades på Pullas andra roman Jees, punamultaa där de två vännerna är på äventyr vid Ladogafronten under vinterkriget. Filminspelningarna kunde inledas först i början av vintern 1941 och händelserna tvingades placeras huvudsakligen i Helsingfors. Regissören berättade om inspelningen för Uutisaitta i oktober 1942: ”Inspelningen ägde rum under den svåra fredsperioden, då vi naturligtvis inte kunde filma händelserna under själva vinterkriget, vilket var tanken från början, och därför försökte vi göra filmens skurkar till genomskinliga ryssar - åtminstone inte så genomskinliga att de internationella relationerna skulle ha försämrats.”

Av Pullas karaktärer var det förutom Ryhmy och Romppainen bara den argentinska journalisten Santa Rosa som fick vara med i Orkos film. Författaren blev besviken på manuset av Matti Kurjensaari och Ilmari Unho: ”Det tilltalade mig inte särskilt mycket. Det var mer Kurjensaari-likt än Pulla-likt. Jag förnekar inte Kurjensaaris talang, men han verkar uppenbarligen inte riktigt förstå Ryhmy och Romppainen, och enligt min mening har han på ett märkligt sätt splittrat den ganska sammanhängande handlingen med sina egna mellanspel, och Orko har lagt till egna inslag.

Liksom romanerna blev filmen en publiksuccé och lockade det tredje högsta antalet åskådare av 1941 års filmvisningar.

RYHMY, ROMPPAINEN OCH HANKATTEN MÖRÖKÖLLI

I filmen reser fältväbel Ryhmy (Oiva Luhtala), fänrik Romppainen (Reino Valkama) och Ryhmys hankatt Mörökölli, en bondgårdskatt, från fronten till Helsingfors på permission. Trion gör resan med en dressin och räddar ur en snödriva den mörka skönheten Dora Rastola (Kirsti Hurme) samt den argentinska krigsreportern Santa Rosa (Ville Salminen), vilka leder dem in på spåren av en internationell spionliga som snokar efter militära hemligheter.

 

Fältväbel Kalle Ryhmy (Oiva Luhtala) med sin katt Mörökölli i famnen och fänrik Ville Romppainen (Reino Valkama). Elonet.

  

Ryhmy och Romppainen räddar en mörk skönhet ur snödrivan. Elonet.

George komponerade tio musiknummer för filmen, varav de flesta var för orkester. Musiken innehåller en ouvertyr, dansmusik 1 eller Swing Foxtrot, framförd av dansparet Irja Koskinen och Alexander Saxelin, en fanfar, dansmusik 2 eller Mexican Hota, dansad av Finska Operans Balettkör, dansmusik 3 eller Slowfox och en final. I maskeradscenen syns också orkestermusiker såsom basisten Heikki Puttonen, saxofonisterna Verneri Kemppainen och Toivo Hänninen, violinisterna Usko Aro och Atso Fagerström, trumpetisten Martin Sonck, pianisten Anatoli Ljubimov, cellisten Aapo Heimonen och trumslagaren Ossi Aalto.

 

Argentinska tidningsmannen Santa Rosa (Ville Salminen), Ryhmy, Mörökölli och Romppainen. Elonet.

 

Dora Rastola (Kirsti Hurme) och Ryhmy (Oiva Luhtala). Elonet.

Det enda egentliga sångnumret i filmen är den ödesdigra valsen Valtakunta vastineeksi, framförd av Kirsti Hurme och komponerad av George till text av Kerttu Mustonen. Det finns en kort snutt av folkvisan Anssin Jukka, dvs. Härmässä häät oli kauhiat, framförd av Ryhmy och Romppainen, Kevät toi, kevät toi muurarin visslad av Vilho Siivola, Cavaradossis aria ur Puccinis Tosca visslad av Sasu Haapanen och Sibelius' Sången till hjärtat  till text av Aleksis Kivi, framförd av Ryhmy som talsång.

 

Orkestern på Främlingskulbbens maskeradbal. Ryhmy och Romppainen / Elonet.

   

Trumslagaren Ossi Aalto och basisten Heikki Puttonen på Främlingskulbben. Ryhmy och Romppainen / Elonet.

Det eleganta dansparet Irja Koskinen och Alex Saxelin dansar Swing Foxtrot. Ryhmy och Romppainen / Elonet.

Finska Operans balettkör och Mexican Hota. Ryhmy och Romppainen / Elonet.

Dora Rastola (Kirsti Hurme) dansar den ödesdigra valsen Valtakunta vastineeksi på Främlingskulbbens maskeradbal. Ryhmy och Romppainen / Elonet.

Armas J. Pulla skrev om fler äventyr med dessa populära krigshjältar. År 1941 publicerades ”Jees, mullikuhnuri!” sanoi vääpeli Ryhmy och 1942 “Oikea antifilatelisti!” sanoi vääpeli Ryhmy. Den 14 mars 1943 hade Risto Orkos andra Ryhmy och Romppainen-fars premiär med namnet Jees ja just. Musiken till den beställdes också av Godzinsky.

 

Staden Aunus hösten 1941. Lottamuseet.

"JAG VET INTE OM DU KAN FÖRSTÅ DEN FANTASTISKA STÄMNINGEN SOM VI KÄNNER HÄR"

Efter fortsättningskrigets utbrott erövrade finska trupper snabbt de territorier som förlorats till Sovjetunionen under vinterkriget. I takt med att offensiven fortskred intogs staden Aunus den 5 september och två dagar senare nåddes floden Svär [Syväri], som rinner från Onegasjön till Ladoga, i Lotinapelto. Den 1 oktober ockuperade finländarna Petrozavodsk, huvudstaden i Karelska autonoma socialistiska sovjetrepubliken, på västra stranden av sjön Onega. På karelska hette staden Petrozavodsk och finländarna kallade den Äänislinna.

 

Georges underhållningsteam och soldater framför militärsjukhuset. George själv sitter i mitten. Familjen Godzinskys arkiv.

Efter premiären för Ryhmy och Romppainen i mitten av november var George tillbaka vid fronten för att underhålla. Den 23 november skrev han till Anna-Liisa Autio att han redan befann sig i Svär. Liisa hade vid det här laget flyttat från Villmanstrand till Helsingfors.

 

Anna-Liisa Autio den 4 december 1940. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

Georges kort till Liisa från Svär den 23 november 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

“Bästa Liisa! Jag vet inte om du kan förstå den underbara känsla vi känner här, när vi rör oss i det nya Finland. Vi var i Aunus och lärde känna de märkliga husen och deras primitiva invånare och nu är vi på resa ända till sjön Onega och sedan norrut.

Vår turné går utmärkt och kommer att pågå, som vi pratade om då, fram till den 20 december. Det kommer att bli jul innan vi kommer hem. Pojkarna och officerarna här är fantastiska och jag trivs utmärkt här. Medlemmarna i vår turnè är underbara människor och vi är alla på gott humör och gör vårt bästa för att soldaterna ska ha det roligt. Tiden här går väldigt fort och vi uppträder 4-5 gånger per dag.

Hälsan har varit god, även om vi ofta måste uppträda utomhus i lägereldarnas ljus och värme. Många hälsningar till er härifrån och till alla bekanta i H-fors. Ha det bra och oroa er inte för Yrjö. Allt kommer att gå bra. Adjö, Yrjö.”

Kortet bar avsändarens namn och adress. G. Godzinsky, VTL:s frontturné, KPK1 / 2400”.

 

George spelar dragspel vid sjön Uutujärvi i Svär i november 1941. I bakgrunden Maija-Leena Tapiola, recitatör i underhållningsgruppen, violinisten Eero Selin och operasångaren Heikki Tuominen. Familjen Godzinskys arkiv.

  

Karta över Uutujärvi i Svär. Finska krigshistoriska sällskapet.

  

Underhållningsteamet och en karelsk timmerstuga. Familjen Godzinskys arkiv.

”DE SENASTE TVÅ DAGARNA HAR VI BEFUNNIT OSS I ETT STORT KLOSTER SOM LIKNAR VALAMO”

Tre dagar senare skickades ytterligare ett kort från Svär till Helsingfors till en annan Lisa; kapellmästare G. Godzinsky skickade ett vykort från Statens Informationsbyrås frontturné till fröken Elisabeth Urbanowicz på adressen Messeniugatan 3 B 15 i Helsingfors. George skrev till Lilli på svenska. Fältpostkortets kontorsstämpel var daterad 1 XII 41.

 

George och hans underhållningsteam. Svärs kloster i bakgrunden. Familjen Godzinskys arkiv.

”Vid Syväri’s strand 26.XI.41 Käraste Lilli! Här är jag igen bara på ett annat ställe litet mera österut. Vi äro nu i en stor by och sover nu i ett ganska stort hus som är rent och snyggt. Sista två dagar har vi varit i ett stort kloster som liknar Valamo men är mindre. Där har vi spelat för sårade och pojkar som har varit på vilopaus. I detta kloster, som har används utav kommunisterna såsom ett mönstergillt fängelse finns en stor kyrka, vars dörr var inmurad, med som öppnades av våra soldater. Vi var där inne och titta  och beundrade dessa stora och underbara målningar och ikoner. Allt är orört och helt, och riktigt storartat. Tavlorna äro från 1600-talet. Det blir nog säkert i framtiden ett fint turistställe och någon gång skall du också komma hit och titta."

 

Under den sovjetiska regimen fungerade Svärs kloster inte som kloster. Hösten 1941 stationerade finländarna 5:e divisionen, Ilvesdivisionens servicecenter och fältsjukhus, i klostret. Vapriikkis fotoarkiv / fotografiet taget av en okänd finsk soldat.

  

Svärs kloster hösten 1941. Vapriikkis fotoarkiv.

  

Målningar på väggarna i Svärs kloster. Vapriikkis fotoarkiv.

  

Målning i kupolen i Svärs kloster. Vapriikkis fotoarkiv.

  

Målningar i Svärs kloster hösten 1941. Vapriikkis fotoarkiv.

Under sommaren och hösten 1941 ockuperade den finska armén områden där flera kloster låg. Det kloster som George beskrev för Lilli i sitt kort var Svärs kloster. Under sovjettiden fanns det inte längre någon klosterverksamhet där, och finländarna gjorde om det till ett fältsjukhus.

"Färden är mycket bra hittils och det är lungt här och man kan röra sig också på dagen alldeles ostört också i fiendes omedelbara närhet. Vi blir nästa tisdag i Äänislinna och så skriver jag där ifrån igen. Många hälsningar ifrån dessa bygder och ett riktigt god lilla jul! Heisan och må så gått. Omfamnar dig din Pani. - Ännu dröjer vår resa 2 ½ veckor."

 

George och Lilli på en tågresa tillsammans, cirka december 1939. George de Godzinsky och Elisabeth Urbanowicz höll mer eller mindre nära kontakt ända sedan sommaren 1937. Familjen Godzinskys arkiv.

”DET VAR 22 MINUSGRADER OCH VI FÄRDADES I LASTBILAR ÖVER SVÄR”

”Ibland utsattes vi för samma faror som alla andra soldater. Vi gjorde vår plikt och förstod att vi, underhållarna, också behövdes, eftersom vi fick människor att, även för en kort stund, glömma krigets fasor. Jag hade mitt dragspel, det fick utgöra orkestern, och vi hade inget annat ackompanjemang. Som ett krigsinstrument användes dragspelet till och med i stället för orgeln när det behövdes! Vi spelade i korsun och stugor långt bort i Karelen och reste ända till Karhumäki”, minns Godzinsky sina krigsupplevelser decennier senare.

”Det var verkligen inga trevliga nöjesutflykter. Oundvikligen var det mycket tröttande resor, men vi var alla i militärtjänst och gjorde vår plikt som underhållare. Vi bodde i övergivna skolor, i tält eller i korsun under jorden. På Karelska näset inträffade ett flyglarm mitt under en konsert i en skola och vi beordrades alla att gå i skydd under jorden. När vi kom ut i det fria igen stod hela skolan i lågor."

 

Underhållningsteamet i korsun. Från höger troligen Jahvetti alltså magister Yrjö Kilpeläinen, recitatören Maija-Leena Tapola och violinisten Eero Selin. Familjen Godzinskys arkiv.

"En gång träffades en av bussarna i vår busskonvoj. Jag satt i bilen som kom bakom den träffade, försynen hade räddat mig.” 

”Vid Svär var vi så nära fronten att jag såg soldater stupa, och jag var med när ryssarna anföll tre eller fyra gånger. En gång var vi på väg till en korsu vid fronten och jag transporterade mitt dragspel och andra instrument på en liten kälke. Plötsligt såg vi kulspruteskyttar som låg i bakhåll på marken, och vi hörde det där typiska, fruktansvärda smattrandet – det glömmer jag aldrig.”

”En mycket chockerande händelse inträffade en gång när det var 22 minusgrader och vi färdades i lastbilar över floden Svär. Bilen framför oss körde förmodligen på en mina, och vi kröp runt omkring på isen för att hjälpa människor upp ur det iskalla vattnet.”

Rysktalande George användes också som tolk. ”En enda gång behövdes jag som tolk, jag kunde ju ryska. Den ordinarie tolken var försenad av någon anledning och jag fick ett tryckt frågeformulär i min hand. Redan i början sa jag till mannen som stod framför mig och var livrädd att han kunde ta det lugnt, att jag var född i Ryssland men hade vuxit upp i Finland och att jag nu bara skulle ställa några frågor till honom. Jag minns att han sade att han bad till Gud att allt detta skulle vara över så snart som möjligt.”

 

En lägereld värmer vid sjön Uutujärvi i Svär i november 1941. George bakom kameran. Familjen Godzinskys arkiv.

KAPELLMÄSTARE DE GODZINSKYS DRAGSPELSÖNSKEKONSERT

I början av december publicerades Viljo Karlssons rapport om underhållningsevenemanget på Svärfronten i tidningen Keskipohjanmaa. "En underhållningsturné med Statens Informationstjänst under ledning av kapellmästare George de Godzinsky har rört sig på Svärfronten för att underhålla våra vapenbröder. Den 2:a i denna månad besökte turnén männen i vårt regemente. Samtidigt som denna turné besökte vårt kvarter var Finska Rundradions Jahvetti med sin brevlåda [Rundradions Jahvetin kirjelaatikko-programmets magister Yrjö Kilpeläinen] på resande fot och deltog också i framförandet av programmet vid ett evenemang som vi anordnade. Vi hade lyckats få en ganska stor bonad för evenemanget, som kunde rymma de män som kunde tas in från frontlinjen vid den tidpunkten. Vi satt på halvmeterlånga stockar, eftersom det inte fanns några andra sittplatser. Under evenemanget  var rummet fyllt till brädden av pojkar.” 

”Programmet började med Jahvettis brevlåda. Han pratade med oss på sitt humoristiska sätt och frågade oss om dagens brännande frågor som låg oss varmt om hjärtat här vid fronten, och lovade samtidigt att sända i radion de önskningar som männen hade framfört till honom, till deras hembygder. En livlig diskussion följde under Jahvettis ledning, där ett stort antal frågor klargjordes, där det hade rått förvirring eller där det hade funnits en önskan om korrigeringar”, skrev Keskipohjanmaa.

 

Underhållare och soldater vid Svär i november 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

"Kapellmästaren George de Godzinsky spelade sedan skickligt på dragspel Soldatpojken, varefter artisten Heikki Tuominen sjöng "Skarpskytte"-marschen. Violinkonstnären Eero Selin gav ett soloframträdande med Romance komponerad av Merikanto och Masurka komponerad av Wieniawsk. Efter att fröken Maija-Leena Tapiola reciterat några dikter ur Kanteletar spelade kapellmästare de Godzinsky kompositionen Iloiset meripojat på dragspel. Artisten Tuominen tog sedan sin tur med att sjunga Pohjalaisten kansanlaulu med stor kraft, vilket gjorde männen ännu mer entusiastiska. Artisten Selin tog sedan fram sin lilla hajdare och ackompanjerade som försångare pojkarna i deras livliga och ekande allsång. Sedan började dragspelskonserten som framfördes av kapellmästaren de Godzinsky. Han spelade med säkerhet och skicklighet följande kompositioner som pojkarna hade önskat: Kulkurin valssi, Kaksi kitaraa, Särkyneet toiveet, Elämä juoksuhaudassa och La Cumbarcita”, rapporterade tidningen.

”Framgångsrikt och en stor källa till variation och upprymdhet för våra män, utmattade av många strider, avslutades tillfället i omedelbar närhet av frontlinjen med en kollektiv sång av Vala. Turnéns framträdanden var livliga och väl valda för att underhålla besättningen, och därför är vi alltid glada över att få en sådan förfriskning”, avslutade Keskipohjanmaa.

 

Petrozavodsk eller Äänislinna vintern 1941. Krigsmuseet / J. Vuorela. 

  

Ett par i Äänislinna vintern 1941. Museiverket i Finland / Pauli Jänis.

"HEMSK STAD, GAMMAL, FÖRFALLEN, OBEHAGLIG"

I början av december fortsatte Georges grupp från Svär mot Äänislinna. "Vi stannade i Svär och reste därifrån norrut genom byarna i Östkarelen till Petrozavodsk, som på finska kallades Äänislinna. Vi höll en operettkonsert på Petrozavodsks teater med en trettiomannaorkester och med Thure Bahne och Elli Pihlaja som solister. Jag minns att Auvo Nuotio, Pentti Koskimies och Ahti Sonninen också var med. Sonninen var löjtnant på den tiden och arbetade som informationsofficer där långt borta, men till yrket var han folkskollärare och cellist”, minns Godzinsky decennier senare.

 

Georges kort till Liisa från Äänislinna på självständighetsdagen den 6 december 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

Georges kort till Liisa från Äänislinna på självständighetsdagen den 6 december innehöll omedelbara intryck av staden. ”Hälsningar, Liisa, från huvudstaden i Östkarelen. Fruktansvärd stad, gammal förfallen obehaglig. Det är fruktansvärt kallt här -38 grader. Vi fryser som katter och dessutom bor vi i ett gammalt hus som inte går att värma upp ordentligt. Vår turné fortsätter i rask takt och vi fortsätter vår resa norrut och kommer hem först  den 21/22. Det här är den längsta turnén jag varit med på. Trots alla besvärligheter har vår hälsa förblivit god, även om jag har haft en fruktansvärd förkylning i nästan 2 veckor nu. Jag önskar dig allt bra och säger hej igen, hjärtliga hälsningar Yrjö.” Avsändaren av kortet var ”Kapellm. G. Godzinsky, VTL:s frontturné, KPK1 /9258”.

 

Vy från Äänislinna vintern 1941. Museiverket / Pauli Jänis.

LIVET HÄNGER PÅ ETT HÅRSTRÅ

"Vi åkte också till krigssjukhus och spelade för de sårade, och jag tror att den levande musiken hade stor betydelse för dem, eftersom den gav dem en chans att fly från den grymma verkligheten för en stund, in i en annan värld där de kunde koppla av. Sedan reste vi längre norrut ända till Karhumäki, som låg precis vid norra änden av sjön Onega", berättade Godzinsky.

”Jag minns också en båtresa på Onegasjön, då vi alla var nära att drunkna, men räddades av en timmerflotte och en övergiven bogserbåt. Fienden släppte sina bomber, men gudskelov flög splittret över oss och ingen av oss blev skadad. Det är rimligt att säga att våra liv hängde på ett hårstrå 20-30 gånger. Men vi var unga då och vi förhöll oss fatalistiskt inför allt. Jag såg aldrig att någon i underhållningsgrupperna skulle ha blivit hysterisk", mindes George senare i sitt liv.

SAMTAL OM EN VALS MED ÖVERSTE SVENSSON

I början av december 1941 tillkom en av Godzinskys mest kända kompositioner, valsen Äänisen aallot.

”Jag minns att jag någonstans mellan Karhumäki och Petrozavodsk, i en lottakantin, träffade överste Antero Svensson, sedermera general och divisionschef”, minns Godzinsky. "Han var mycket musikintresserad och hade lyssnat mycket på musik under hela sin barndom. Han kände alla våra militära kapellmästare mycket väl, och det var tack vare honom som de amerikanska Sousa-marscherna började spelas i Finland. Han tyckte att vi var mycket europeiska och tysksinnade på den tiden. Men varför var vi så förtjusta i de slaviska valserna? Han frågade varför vi alltid spelade de gamla valserna från det Japanska krigets tider? Jag svarade att vi spelade dem för att de var mycket bra kompositioner, och sedan berättade jag för honom om de ryska dirigenterna i Manchuriet."

George berättade för översten hur man under det rysk-japanska kriget 1905 skickade trupper till Manchuriet för att muntra upp de ryska militärorkestrarna och hur det bland dem fanns tre framstående dirigenter, M. Obytshaiko, Ilya Shatrov och Sarsatrov. Shatrov komponerade låten Mantsurian kukkuloilla. Andra populära valser var den ryska Elämää juoksuhaudoissa och rumänska Donauwellen.

"Jag vet faktiskt inte hur många gånger vi spelade de här valserna på våra frontturnéer för våra soldater och lottor och på krigssjukhus över hela landet. Låten 'På Manchurins höjder' har en särskilt vacker melodi, som alltid väckte en sorts dyster motvilja inom mig. Måste vi verkligen gå ut i krig mot dessa fina slaviska människor? Detta var inte det ryska folkets önskan. De ryska pojkarna som låg i skyttegravarna där borta ville inte plundra Finland. Och samma valser älskades på båda sidor av ingenmanslandet, de var en förbindelselänk, en osynlig gemensam våglängd”, berättade Godzinsky senare.

"Svensson blev mycket rörd och frågade sedan varför Godzinsky inte komponerade en vals till oss. Jag lovade att tänka på det, tack för tipset! Och sedan skildes våra vägar.”

TUNT SILKESPAPPER SOM NOTPAPPER

Efter mötet med Svensson lämnade idén om en ny vals inte George ifred. "Tanken snurrade i huvudet: vals, vals... Jag gick ner till sjöstranden och satte mig på bryggan. Jag tittade på svanarna, vågorna och den orörda skogen. Jag satt och tänkte på Ivanovitj [Shaljapin] och hans Donauwellen och hans kärlek till drottning Elisabeth av Rumänien, som skrev dikter, noveller och pjäser under pseudonymen Carmen Sylva och som var kung Carols första hustru.”

 

Onegas vågor hösten 1941, sett från Äänislinna. Museiverket/ Pauli Jänis.

”När jag satt där och stirrade på vattnet och fiskarna som simmade i det, kom plötsligt en stråle, en melodi, som från ovan! Nu var högre makter med, för inom mig hörde jag Äänisen aallot. Jag ger här ett namn åt denna själsliga upplevelse, även om låten fick detta namn först senare.

Jag hade inget notpapper, så jag reste mig upp och gick till lottornas kantin och bad om toalettpapper. På den tiden fanns det inget crepepapper som det finns idag, men det fanns papper som jag är säker på att den äldre generationen kommer ihåg, tunt silkespapper som hette Nokia Silk /po. Kymi Oy toalettpapper/. Det var frostat på ena sidan och glansigt på den andra. På dessa små papper ritade jag notlinjer, och på en halvtimme var kompositionen klar.

Efter det kunde jag inte röra mig, jag satt bara och stirrade på vågorna och tackade Försynen för det jag hade fått. Jag kände mig mycket obetydlig. Människan är bara en liten schackpjäs i universumet.”

 

Utsikt över Onegasjön vintern 1941. Museiverket / Pauli Jänis.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky