Jatkosota kesä-syyskuu 1941: George säestää haitarilla jumalanpalveluksen Räisälän kirkossa

Kun jatkosota alkoi kesäkuun lopulla 1941 George de Godzinsky lähti viihdytysjoukkueen mukana sotasairaaloihin ja rintamalle. Elokuussa hän säesti harmonikalla jumalanpalveluksen sodan osin tuhoamassa Räisälän kirkossa Karjalankannaksella. Godzinskyn perhearkisto.

På svenska

Kesäkuun 22. ja 23. päivän välisenä yönä 1941 Saksan ilmavoimien Stuka-pommittajat lensivät Suomesta käsin Neuvostoliittoon ja palasivat takaisin muutamaa tuntia myöhemmin. Seuraava päivä oli juhannusaatto. Sodan uhka leijui ilmassa, kun George de Godzinsky esiintyi Juhannusyön valvojaisissa Lappeenrannan Myllysaaressa. Tilaisuuden esiintyjäkaartiin kuuluivat Georgen lisäksi hänen ystävänsä Georg Malmstén, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori, A.Aimo, Annikki Arni ja Toppo Elonperä. George tapasi juhannuksena Lappeenrannassa myös kirjeystävänsä Anna-Liisa Aution.

"KESKEN ESIINTYMISTÄMME KUULUI HIRVEÄ PAMAUS"

Sweet Swing Serenades -jazzorkesteri esiintyi kesällä 1941 perinteiseen tapaan Katajanokan kasinolla. George, joka oli perustanut Sweet Swing Serenadesin keväällä 1933, ei kuulunut enää kokoonpanoon, mutta orkesteri soitti edelleen hänen sovituksiaan.

Ilmoitus Hufvudstadsbladetissa 21. kesäkuuta 1941. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Kesäkuun 25. päivänä Sweet Swing Serenades sai solistikseen laulutrio Harmony Sistersin. “Me esitimme paljon lattarimusiikkia; muuan laulu, nimeltään Argentiina, oli erityisen hyvä. Se oli George de Godzinskyn sovitus”, siskoista keskimmäinen Maire Valtonen on muistellut. “Kesken esiintymistämme kuului hirvittävä pamaus, pommi oli pudonnut mereen kasinon ulkopuolelle.” Harmony Sisters, jazzorkesteri ja ravintolayleisö joutuivat näin todistamaan hetkeä, jolloin Neuvostoliitto aloitti jatkosodan pommittamalla Helsinkiä.

“Ihmiset joutuivat paniikkiin ja huusivat kamalasti. Sanoin ettei enää tarvitse pelätä, pommihan on pudonnut jo. Ainoa pommisuoja oli ravintolan kellari. Jonkin ajan kuluttua tuotiin kaikille hienoja ruokia ja juomia tilanteen rauhoittamiseksi", Maire on kertonut.

Harmony Sisters esiintyy asemiesillassa Helsingin Konservatoriolla 24. huhtikuuta 1941. Sotamuseo.

Helsingin lisäksi Neuvostoliitto pommitti Turkua, Heinolaa, Porvoota ja 12 muuta paikkakuntaa. Pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa. Syttynyttä sotaa pidettiin talvisodan jatkosotana. Kansa oli yksimielinen, että menetetty Karjala oli saatava takaisin.

Kesäkuun 26. päivänä alkoi Suomen armeijan ja maassa olevien saksalaisten joukkojen maahyökkäys.

 

RADION NIMI: GEORGE DE GODZINSKY

Sotauutisten keskellä Georgea ilahdutti varmasti 29. kesäkuuta Radiokuuntelija-lehdessä julkaistu Marja-Leenan eli Annikki Arnin tekemä haastattelu, joka oli otsikoitu "Radion nimiä: 26-vuotias mies säveltänyt jo 13 elokuvaan musiikin". Pidempi versio haastattelusta oli julkaistu jo aiemmin keväällä, 15. maaliskuuta Elokuva-Aitan numerossa 6. 

"Tuskinpa on ketään, joka ei jossakin yhteydessä olisi nähnyt tai kuullut Georges de Godzinskyn nimeä. Sehän esiintyy tuhkatiheään konserttijulisteissa, äänielokuvissa ja radion ohjelmistossa", Radiokuuntelija kirjoitti. "Mahtavatko kaikki aavistaa, minkälainen tuhattaituri Georges de Godzinsky on? Hän on etevä pianisti, lahjakas säveltäjä, suosittu säestäjä, joka on seurannut itseään Shaljapinia pitkällä Japanin kiertueella, sekä orkesterin johtaja, jolle eivät mitkään soittimet ole vieraita. Sitäpaitsi hän on säveltänyt musiikin 13 elokuvaan. Ja hän on vasta 26-vuotias!"

Kun Georgelta kysytään, miten hän on ehtinyt tehdä niin paljon, hän huokaisee ottaneensa yöt jatkoksi ja tehneensä 28 tuntia työtä vuorokaudessa. Kiireisimpinä filmausaikoina, jos on ollut joku 10 minuutin tauko, George on ottanut torkut istuallaan. "Innostus - se sana selittää Godzinskyn menestyksen samoin kuin sen, että hän jaksaa kantaa äärettömän työtaakan. Hän rakastaa musiikkia palavasti ja oli esiintyminen millainen tahansa aina hän syventyy soittoonsa koko musikaalisen sielunsa voimalla."

Godzinskyn haastattelu Radiokuuntelija-lehden numerossa 27 ilmestyi 29. kesäkuuta 1941. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

      
"KOLMEN PÄIVÄN KULUTTUA MENEN KIERTUEELLE SINNE JONNEKIN"

Jatkosodan sytyttyä Puolustusvoimien radio- ja viihdetoiminta organisoitiin uudelleen. Georgesta, joka jo vuoden alusta oli ollut kutsuttuna Puolustusvoimien viihdeyksikköön, tuli nyt täystyöllistetty viihdyttäjä. Sodan syttyminen tiesi hänelle Propaganda-Aseveljien järjestämiä jokaviikkoisia asemiesiltoja, jotka radioitiin suorina lähetyksinä ja Valtion tiedotuslaitoksen viihdytyskiertueita, jotka suuntautuivat sekä rintamalle että kotirintamalle eri puolille Suomea.

Viihdytyskiertueiden esiintyjille ei maksettu palkkaa vaan pelkästään päivärahaa, mutta junamatkat olivat ilmaisia. Puolustusvoimien viihdeyksikön komennuksilta Georgella oli kiire esiintymään radioon, säestämään konsertteihin ja säveltämään elokuvamusiikkia. Kotona Museokadulla oli kaksi huonokuntoista vanhusta, Parkinsonin tautia sairastava isä Franciszek de Godzinsky ja kotihengetär Elise Regenass, joiden elättäminen oli Georgen ja sisarensa Elisen harteilla.

Georgen kortti Liisalle Savitaipaleelle 30. kesäkuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

Kesäkuun 30. päivänä, kun George kirjoitti Anna-Liisa Autiolle, hän oli vielä Helsingissä. Liisa oli evakossa Savitaipaleen Partakoskella. “Hei Liisa, ystäväni! Olen vielä kotona, mutta 3 päivän kuluttua menen kiertueelle sinne jonnekin soittamaan pojille niin kuin talvella 1939. En jouduin itse vielä sissään sotilaana toistaiseksi. Se tulee olemaan varmasti mielenkiintoinen matka. Annan sinulle pian tietoja kuinka käy meidän kanssamme. Meitä tule lähtemään iso porukka, myöskin naisia, 7-8 henkilöä! Olen iloinen tietää, että sinä olet turvassa ja rauhallisesta paikassa. Älä pala Lappeenrantaan ennen kuin kaikki on ohi. Sain sinun kirje justiin ja vastaan heti. Älä ole huolessa minun takia, minä voin hyvin ja olen reippaalla mielellä. Täyttyy vain ellää ja odottaa paremmat ajat. Sydämellisiä terveisiä, kuulemisiin Yrjö. Olet aina sama. Näin ettei olet muuttunut!” Georgen viimeiset sanat viittasivat Liisan tapaamiseen juhannuksena Lappeenrannassa.

Anna-Liisa Autio 4. joulukuuta 1940. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

Samana iltana 30. kesäkuuta klo 18.10 George säesti vielä radiossa Sofia Starckia, joka lauloi Mohrin laulun Der Zigeuner, Kreuderin kaksi iskelmää elokuvasta Masurka, Brühnen Sång om Pustan, Dostalin Heut lad ich ja Georgen sovituksen Espanjalaisesta serenadista. - Pietarin konservatorion kasvatti, laulajatar ja säveltäjä Sofia Bulitš-Starck ja sisarensa kirjailija Vera Bulitš olivat Suomen emigranttipiireissä vaikutusvaltaisia henkilöitä.

"ODOTAN ETTÄ SOTA PIAN JA VIHDOINKIN LOPPUISI"

Heinäkuun 10. päivänä Suomen armeija aloitti Laatokan Karjalassa Korpiselän suuntaan suurhyökkäyksen ja saavutti muutamassa päivässä Laatokan rannat.

Näkymä Laatokalle syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Heinäkuun 21. päivänä George lähetti Lahdesta kortin Liisalle Savitaipaleelle. “Hyvä Liisa! Täällä Yrjö nyt liikkuu ja soittelee niille pojille joka ovat tulleet rintamalta ja makaavat sotasairaaloissa. Olen jo lähes 3 viikkoa ollut monessa paikassa. On oikein mukava olla sellaisella reissulla. Meitä on oikein mukava porukka ja mieliala on reipas. Minä uin ja olen ruskea niin kuin mustalainen ja odotan niin kuin kaikki ihmiset, että sota pian ja vihdoinkin loppuisi että normaaliolot taas palaisivat meidän maahamme. Nyt minä kysyn kuinka sinä jaksat ja mitä teet? Oletko vielä maalla siellä? Olen kuulut että niittoihmiset saa kohta palata kotiin. Sinä voit kirjoittaa minulle Helsinkiin jos haluat. Minä tulen sinne käymään ensi sunnuntaina tai maanantaina illoin minä voin noudata sinun tervehdyksen. Muuten aika sujuu nopeasti ja luulisin että syksyllä taas tavataan rauhallisissa olosuhteissa. Näkemiin hyvä ystävä, kaikesta parasta toivoo sulle Yrjö. Terveisiä sinun siskolle.”

Georgen kortti Liisalle Lahdesta 21. heinäkuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

Yrjö lähettää terveisiä myös Liisan siskoille. Kuvassa Liisa (keskellä) sisartensa Maijan ja Eevan seurassa. Anna-Liisa Rantasen perhearkisto.

"POJAT OTTAVAT OHJELMAN VASTAAN RIEMULLA"

Elokuun 4. päivänä George lähetti kiertueelta kenttäpostia Liisalle, joka oli palannut työpaikalleen Lappeenrantaan Henrikssonin jalkineliikkeeseen. “Hei, Liisa! Taas olen pitkällä matkalla, mutta nyt täällä lännessä. Meitä on 9 henkinen porukka. Viihdymme hyvin vaikka jyrisee välilläkin. Pojat ottavat ohjelman vastaan riemulla ja nauttivat kyllä 100 prosenttisesti. Olen saanut sinun kirjesi. Kiitos! Hyvä että taas kaikki alkaa sinullekin mennä paremmin. Sain sinun terveiset Viljon kautta, me tavattiin Helsingissä sekä soitimme yhdessä radiossa.”

George ja henkiystävä Viljo Vesterinen olivat käyneet äänittämässä Yleisradiolle pianolla ja harmonikalla Myllysaaren jenkan. Viljo ja Liisa tunsivat toisensa, sillä harmonikkavirtuoosilla ja muusikkoystävä Eino Partasella oli yhteinen musiikkikauppa Lappeenrannassa Kauppakadun ja Oksasenkadun kulmassa.

Kortti Liisalle 4. elokuuta jatkui. “Paljon mahdollista että me nyt elokuun puolivälissä matkustamme sinne Karjalaan päin ja tulemme Lappeenrannan kautta, silloin voisin tulla sinua katsomaan. Minä kuulun nyt vakinaisesti niille sotateatterikiertueelle. Kyllä täytyy sanoa että se on oikein mukava homma. Paljon parempi kuin olla jollakin sotilas kansliassa kirjurina. No niin, sanon kuulemiin taas, kirjoitan jonkun ajan kuluttua uudestaan. Parasta toivon sinulle ja lämpimet terveiset Yrjö. - Onko Eino P. L-rannassa?”

Georgen kortti Liisalle 4. elokuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

"NÄMÄ KARJALAISET MAISEMAT EIVÄT OLLENKAAN MUUTTUNEET"

Kaksi viikkoa myöhemmin, 19. elokuuta George matkusti oopperalaulaja Erkki Eirton johtaman viihdytysjoukkueen mukana kohti Joensuuta ja Perkjärveä. Eirton ja Godzinskyn lisäksi joukkueeseen kuuluivat näyttelijä Emmi Jurkka ja taitovoimistelijat Olli Lehtinen ja Yrjö Irjanne Talikkalan taitovoimistelijoista Viipurista.

Viihdytysjoukkue junassa. Iloinen sikarinpolttaja tummassa otsatukassa on näyttelijä Emmi Jurkka. Godzinskyn perhearkisto.

Elokuun 20. päivänä George kirjoitti Liisalle Lappeenrantaan “sieltä jostakin”. “Hei Liisa! Taas olen matkalla, ja pitkälläkin olemme nyt Karjalassa ja olemme ainakin täällä 3sen viikkoa. Ei päässyt sinne porukkaan mukaan joka meni teidän seudulle ja joutuin nyt sinne itään. Olemme kaukana kaikesta lännen sivistyksestä enään. Mutta henki on sentään vielä parempi kuin koskaan mualla siksi että on niin valoisa tuntea jalkoimme alla sen maan jonka monta vuotta sitten olen oppinut tuntea ja rakastaa. Täällä on niin kaunista ja nämä karjalaiset maisemat eivät ollenkaan muuttuneet ovat samat: kauniit ja valoisat vaikka monet myrskynaallot ovat täällä kulkeneet. Lähetän sinulle täältä oikein sydämelliset terveiset ja teen kaiken että pojille tulisi oikein hauskaa kuunnellessaan meidän esityksemme. Sanon taas kuulemiin. Yrjö. - Kirjoita jos haluat, osoite on takana.”

 

Yleisönä sotasairaalan potilaita. Godzinskyn perhearkisto.

 

Esiintymislava taivasalla. Godzinskyn perhearkisto.

 

Viihdytysjoukkueen taiteilijoita. Etualalla näyttelijä Emmi Jurkka. Godzinskyn perhearkisto.

Kaksi päivää myöhemmin, 22. elokuuta George johti orkesteria, joka esiintyi kuuluisalle Tyrjän rykmentille. Tilaisuudessa tarjoiltiin “rintamamenu” eli kenttävoileipäpöytä, pikkulämmintä à la Harjus, vasikanpaistia á la Tyrjä ja jälkiruuaksi vadelmia Motti-Matti ja kahvia avec.

Rintamamenu 22. elokuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

Viipurin lähitienoilla vielä taisteltiin, kun suomalaiset järjestivät 31. elokuuta kaupungissa voitonparaatin.

Syyskuun 2. päivänä, kun Eirton joukkue oli Savonlinnassa, George kirjoitti Liisalle Lappeenrantaan Henrikssonin kenkäkauppaan. “Hyvä Liisa! Kiitos kirjestasi! Olen saanut sinun tervehdyksen sieltä jossakin. Meidän matkamme luistaa eteenpäin vaan ja nyt olemme soittaneet 2 päivää täällä sotasairaalassa. Vähitellen meneme etälän päin. Ja sitten tulen 3ksi vuorokaudeksi H-kiin huilimaan, sitten taas matkalle. Sydäm. terveis. Yrjö.”

Viihdyttäjiä sotasairaalan edustalla. Keskellä solmio kaulassa George ja hänen vasemmalla puolellaan näyttelijä Emmi Jurkka. Godzinskyn perhearkisto.

Sotasairaalan potilaita. Kameran takana George. Godzinskyn perhearkisto.

VIIHDYTYSJOUKKUEEN JOHTAJA EIRTO ANTAA HAASTATTELUN

Erkki Eirton viihdytysjoukkueen kuulumisia saatiin lukea tuoreeltaan 7. syyskuuta Suomen sosialidemokraatista. “Terveisiä Kannakselta! Terveisten tuoja, oopperalaulaja Erkki Eirto paiskasi iloisesti kättä ja tarjosi venäläisen savukkeen ikään kuin tuliaisiksi ja samassa ehätti paikalle Emmi Jurkkakin, Eirton johtaman viihdytyskiertueen ainoa naispuolinen jäsen. Siinä sitten alkoikin juttu luistaa. Kilpaa ylistivät kumpikin kiertueen osaksi tullutta aivan käsittämättömän sydämellistä ystävällisyyttä. He olivat lähteneet matkalle huvittamaan poikia, mutta kyllä upseeristo ja pojat puolestaan tekivät kaikkensa kiertueen matkan onnistumiseksi”, nimimerkki I.L. selosti.

Eirton joukkue oli suunnannut 19. elokuuta Joensuuhun ja sieltä Perkjärvelle, missä sillä oli ensimmäinen esiintyminen. “Erkki Eirto kertoi, että pojat olivat kovin iloisia, kun valtiovaltakin näin heitä muistaa. Tämä muuten oli ensimmäinen kiertue Kannaksen etulinjoilla ja siellä päin olivat pojat pääasiassa eteläpohjalaisia ja karjalaisia. Kovin heitä kiukutti, kun he eivät ehtineet Sortavalan valtauksen jälkeen kyllin nopeasti Viipuriin, vaan jäi sen valtaaminen toisille pojille.”

Ville Vallgrenin veistämä Torkkeli Knutinpojan patsas Viipurin kaupunginmuseon edustalla syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Sosialidemokraatin kysymykseen, millaista ruokaa eturintamalla tarjottiin, Eirto vastasi: “Kerrassaan mainiota ja vahvaa, katsohan, minäkin olen tällä reissulla lihonut. Kyllä se niin on, että turhaan ne äidit tahtovat sinne pojille ruokapaketteja lähettää, sillä ensiksikään he eivät siviilissä edes saa niin hyvää ruokaa kun heidän poikansa siellä."

"Näittekö matkalla ryssiä?" I.L. kysyi. "Näimme muutamia tien varrella kaatuneina ja sitten sairaalassa useita. He vaikuttivat kaikki hiljaisilta eivätkä mielellään vastanneet kyselyihin. Oli siellä eräs naisvanki, joka osasi suomea. Kertoi, että omat miehet olivat ampuneet häntä kaulaan, kun hän ei suostunut ajamaan autoa näiden määräämään suuntaan, hän nimittäin oli autonkuljettaja. Muuten näitä vankeja oli lukemattomia eri kansallisuuksista ja he eivät edes ymmärtäneet toisiaan. Mitä taas suomalaisiin haavoittuneisiin tulee, niin täytyy sanoa, että he kantavat kärsimyksensä yhtä sankarillisesti kuin ovat kentillä taistelleetkin, eivät he valita, vain otsalla helmeilevää tuskan hiki kertoo kovista kärsimyksistä.”

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa palanut asuintalo Karjalankannaksella syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Tuhottu vihollisbunkkeri Laatokan Karjalassa syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Sodan runtelemaa maisemaa Karjalankannaksella syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

HAITARIJUMALANPALVELUS RÄISÄLÄN KIRKOSSA

Sosialidemokraatin I.L. oli paikalla, kun Räisälän kirkossa järjestettiin jumalanpalvelus: “Haluatko muuten kuulla elämäni vaikuttavimmista jumalanpalveluksesta? Vaikka eläisin sadan vuoden vanhaksi, en sitä koskaan unohda. Tämä jumalanpalvelus tapahtui Räisälän kirkossa, jonka pojat olivat siivonneet ja koristaneet kauniiksi venäläisten jäljiltä.

Jo ajoissa alkoivat pojat saapua kirkkoon ja lähes 200 heistä oli ilmoittautunut pyhälle ehtoolliselle. Minä istuin etupenkissä ja seurasin heidän tuloaan. He olivat kaikki nuoria, ehkä pari oli yli kolmenkymmenen, toiset sen alle.

Arkkitehti Josef Steinbäckin suunnittelema vuonna 1912 valmistunut Räisälän luterilainen kirkko kesällä 1944. Lappeenrannan museot.

Jo lähestyi kello yhtä ja herrat Eirto ja Godzinsky olivat kavunneet lukkarin parvekkeelle, Godzinsky hanureineen nimittäin oli lupautunut huolehtimaan musiikista ja Eirto laulusta. Kirkossa vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Alttaritaulu oli luonnollisesti hävitetty, mutta siihen oli jäänyt näkyviin sanat armo - rauha ja itse taulun paikan olivat pojat verhonneet valkoisella paperilla ja ripustaneet keskelle havuista tekemänsä komean ristin.

Jo astui pappi alttarin eteen, jakoi pojille virsikirjat, minäkin sain, ja jo alkaa kuulua niin ihmeellisesti urkuja muistuttava hanurin ääni. Täysin rinnoin lauloivat pojat virren ja hartaasti kuunneltiin saarna. Mikä ehyt tunnelma vallitsikaan kirkossa. Kaikki ulkonaiset puutteet unohtuivat. Ja kun sitten nuo 200 nuorta sotilasta polvistuivat ehtoolliselle tuntuisi siltä, ettei tunnelman syvyydestä ja suuruudesta puuttunut mitään.

Todella uskoo, että tuo jumalanpalvelus etulinjoilla oli jokaiselle läsnä olleille elämys. Monia muitakin elämyksiä tämä matka tarjosi ja pojat puolestaan olivat todella tyytyväisiä vieraisiinsa.”

Sisäkuva Räisälän kirkosta syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

LIEVITYSTÄ HAITARIKAUHUUN

Syyskuun 10. päivänä Oulussa ilmestyvän sanomalehti Kalevan nimimerkki Eskon puumerkki jatkoi keskustelua Räisälän haitarijumalanpalveluksesta: “On ihmisiä, jotka tuntevat jonkinlaista haitarikauhua. Haitari on heistä verrattavissa vähintäänkin samanlaisiin vihtahousun työvälineisiin kuin viinapullo ja korttipakka. Me olemme kyllä tällaisille koettanut selittää, milloin asiasta on tullut puhetta, että kaikista soittimista haitari eli hanuri (oikeastaan se on nimeltään harmonikka) muistuttaa eniten harmoonia, jota tavallisimmin käytetään hengellisen musiikin ja virsien esittämiseen. Se on teknilliseltä rakenteeltaan ja äänenantolaitteitaan muuten samanlainen paitsi että harmoonissa tarvittava ilma saadaan jaloin polkemalla, haitarissa käsin pumppaamalla.

Seuraus tästä samanlaisuudesta on, että haitarilla voidaan soittaa hengellistä musiikkia jokseenkin samoin kuin harmoonilla, joskin siitä puuttuu eri äänikertoja, toisin sanoen eri sävyisiä ääniä samoin kuin yksinkertaisimmista harmooneista. Tuore uutinen kertookin nyt että haitaria on harmoonin asemesta käytetty jumalanpalveluksessa vasta valloitetussa Räisälän kirkossa, jonka sota pojat olivat siivonneet ja koristaneet kauniiksi venäläisten jäljiltä. Tilaisuudessa läsnä ollut haastateltava kertoo, että se oli hänen elämänsä vaikuttavin jumalanpalvelus.

Toivottavasti tämä uutinen lievittää mainittua haitarikauhua ja selvittää haitarin musikaalisista ominaisuuksista levinneitä harhakäsityksiä. Haitari on kuin onkin mainio urkuharmonin korvike ja sopisi tulla sellaisena käytäntöön kaikkialla - esim. rintamalla korsu jumalanpalveluksissa - missä urkuharmoonia ei voida käyttää. Niinpä maaseudun tavanomaisissa seuroissa se olisi virrenveisuu säestykseen erinomainen, taitajan käsissä todella harrassävyinen soitin. Esko.”

Tiedoitusupseeriryhmä tutustumassa jatkosodan taistelupaikkoihin Karjalankannaksella syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Kannakselainen järvimaisema syyskuussa 1941. Museovirasto / P.J. Bögelund.

Lue seuraavaksi Jatkosota syys-lokakuu 1941: George johtaa viihdytysjoukkuetta Lapissa

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FORTSÄTTNINGSKRIGET JUNI-SEPTEMBER 1941: GEORGE ACKOMPANJERAR GUDSTJÄNSTEN I RÄISÄLÄ KYRKA PÅ DRAGSPEL

När fortsättningskriget inleddes i slutet av juni 1941 begav sig George de Godzinsky omedelbart med ett underhållningsteam till krigssjukhusen och fronten. I augusti spelade han dragspel vid en gudstjänst i Räisälä, en kyrka i Karelen som delvis hade förstörts av kriget. Familjen Godzinskys arkiv.

Suomeksi

Natten mellan den 22 och 23 juni 1941 flög det tyska flygvapnets Stuka-bombplan från Finland till Sovjetunionen och återvände några timmar senare. Nästa dag var det midsommarafton. Krigshotet hängde i luften när George de Godzinsky uppträdde vid Midsommarnattsvakan på Kvarnholmen i Villmanstrand. Förutom George uppträdde bland andra hans vänner Georg Malmstén, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori, A.Aimo, Annikki Arni och Toppo Elonperä. George träffade också sin brevvän Anna-Liisa Autio i Villmanstrand på midsommaren.

”MITT UNDER VÅRT UPPTRÄDANDE HÖRDES EN FRUKTANSVÄRD SMÄLL”

Sommaren 1941 uppträdde jazzorkestern Sweet Swing Serenades som vanligt på Skatuddens kasino. George, som hade grundat Sweet Swing Serenades våren 1933, var inte längre en del av uppställningen, men orkestern fortsatte att spela hans arrangemang.

Annons i Hufvudstadsbladet den 21 juni 1941. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv..

Den 25 juni fick Sweet Swing Serenades sällskap av sångartrion Harmony Sisters. ”Vi spelade mycket latinamerikansk musik, en låt som hette Argentina var särskilt bra. Det var ett arrangemang av George de Godzinsky”, minns Maire Valtonen, den mellersta av systrarna. ”Mitt under vårt framträdande hördes en fruktansvärd smäll, en bomb hade fallit i havet utanför kasinot.” Harmony Sisters, jazzorkestern och restaurangpubliken tvingades alltså bevittna detta ögonblick då Sovjetunionen inledde fortsättningskriget genom att bomba Helsingfors.

”Folk fick panik och skrek fruktansvärt. Jag sa åt dem att inte vara rädda längre, bomben hade ju redan fallit. Det enda skyddsrummet var restaurangens källare. Efter ett tag kom de med god mat och dryck till alla för att lugna ner situationen”, har Maire berättat.

Harmony Sisters uppträder på vapenbrödraaftonen vid Konservatoriet i Helsingfors den 24 april 1941. Krigsmuseumet.

Förutom Helsingfors bombade Sovjetunionen Åbo, Heinola, Borgå och 12 andra platser. Statsminister Jukka Rangell meddelade i radion att Finland åter befann sig i krig med Sovjetunionen. Det krig som bröt ut betraktades som en fortsättning på vinterkriget. Folket var enigt om att det förlorade Karelen måste återerövras.

Den 26 juni inledde den finska armén och de tyska trupperna en landinvasion.

”OM TRE DAGAR SKA JAG ÅKA PÅ TURNÉ DIT NÅGONSTANS”

Efter andra världskrigets utbrott omorganiserades försvarsmaktens radio- och underhållningsverksamhet. George, som redan i början av året hade kallats till Försvarsmaktens underhållningsenhet, blev nu underhållare på heltid. Krigsutbrottet innebar för honom Propagandabrödernas veckovisa vapenbrödra-aftnar som sändes i radion i direktsändning och Statens informationsinstituts underhållningsturnéer som gick både till fronten och hemmafronten i olika delar av Finland.

Artisterna på underhållningsturnéerna fick ingen lön utan endast dagtraktamente, men tågresorna var gratis. Efter sina uppdrag vid försvarsmaktens underhållningsenhet var George upptagen med att uppträda i radion, ackompanjera konserter och komponera filmmusik. Hemma på Museigatan fanns två gamlingar i dålig kondition, fadern Franciszek de Godzinsky, som led av Parkinsons sjukdom, och hembiträdet Elise Regenass, vars försörjning vilade på George och systern Elises axlar.

Georges kort till Liisa i Savitaipale den 30 juni 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

När George skrev till Anna-Liisa Autio den 30 juni befann han sig fortfarande i Helsingfors. Liisa hade evakuerats till Partakoski i Savitaipale. ”Hej Liisa, min vän! Jag är fortfarande hemma, men om 3 dagar åker jag på turné någonstans för att spela för pojkarna såsom jag gjorde vintern 1939. Jag behövde inte rycka in som soldat ännu. Det kommer säkert att bli en intressant resa. Jag ska snart berätta hur det går för oss. Vi kommer att vara en stor grupp som åker, inklusive kvinnor, 7-8 av oss! Det gläder mig att veta att ni är i säkerhet och på en fridfull plats. Återvänd inte till Villmanstrand innan allt är över. Jag har just fått ditt brev och ska svara omedelbart. Oroa dig inte för mig, jag mår bra och är på gott humör. Det är bara att hålla ut och vänta på bättre tider. Bästa hälsningar,  vi hörs, George. Du är alltid densamma. Jag såg att du inte har förändrats!” Georges sista ord var en hänvisning till hans möte med Liisa i Villmanstrand på midsommaren.

Anna-Liisa Autio, 4 december 1940. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

Ännu samma kväll, den 30 juni kl. 18.10, ackompanjerade George Sofia Starck i radion, som sjöng Mohrs sång Der Zigeuner, Kreuders två schlagers ur filmen Masurka, Brühnes Sång om Pustan, Dostals Heut lad ich och Georges arrangemang av Spanska serenaden. Sofia Bulitš-Starck, som var utbildad vid konservatoriet i S:t Petersburg, sångerska och kompositör, och hennes syster, författaren Vera Bulitš, var inflytelserika personer i de finska emigrantkretsarna.

”JAG FÖRVÄNTAR MIG ATT KRIGET SNART OCH ÄNTLIGEN TAR SLUT ”

Den 10 juli inledde den finska armén en stor offensiv i riktning mot Korpiselkä i Ladogakarelen och nådde inom några dagar Ladogas stränder.

Vy över Ladoga i september 1941. Museiverket / P.J. Bögelund.

Den 21 juli skickade George ett kort från Lahtis till Liisa i Savitaipale. ”Bästa Liisa! Det är här George nu rör sig och spelar till de pojkar som har kommit från fronten och ligger på krigssjukhus. Jag har varit på många ställen i nästan 3 veckor nu. Det är väldigt trevligt att vara på en sådan här resa. Vi är ett väldigt trevligt sällskap och stämningen är uppsluppen. Jag simmar och är brun som en zigenare och väntar, som alla människor, på att kriget snart ska ta slut och att normaliteten ska återvända till vårt land. Nu frågar jag hur ni mår och vad ni gör? Är ni fortfarande kvar där på landet? Jag har hört att skördearbetarna snart kommer att få återvända hem. Du kan skriva till mig i Helsingfors om du vill. Jag kommer dit nästa söndag eller måndag kväll och då kan jag ta emot dina hälsningar. Annars kommer tiden att gå fort och jag tror att vi kommer att träffas igen i höst under fredliga omständigheter. Adjö gode vän, önskar dig allt gott. Bästa hälsningar till din syster.”

Georges kort till Liisa från Lahtis, 21 juli 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

George sänder också sina hälsningar till Liisas systrar. På bilden syns Liisa (i mitten) tillsammans med sina systrar Maija och Eva. Anna-Liisa Rantanens familjearkiv.

”POJKARNA VÄLKOMNAR PROGRAMMET MED GLÄDJE”

Den 4 augusti skickade George fältpost från turnén till Liisa, som hade återvänt till sitt jobb på Henrikssons skoaffär i Villmanstrand. ”Hej, Liisa! Jag är på ännu en lång resa, men nu här i väst. Vi är 9 personers grupp. Vi har det bra, även om det dundrar mellan varven. Pojkarna tar sig an programmet med liv och lust och trivs till 100%. Jag fick ditt brev. Tack så mycket! Jag är glad att saker och ting blir bättre för dig också. Jag fick dina hälsningar genom Viljo, vi träffades i Helsingfors och spelade tillsammans på radion.”

George och hans vän Viljo Vesterinen hade åkt för att spela in Myllysaaren jenkka på piano och dragspel för Rundradion. Viljo och Liisa kände varandra, eftersom dragspelsvirtuosen och musikervännen Eino Partanen hade en gemensam musikaffär i Villmanstrand, i hörnet av Kauppakatu och Oksanengatan.

Kortet till Liisa den 4 augusti fortsatte. ”Det är mycket möjligt att vi reser dit mot Karelen i mitten av augusti och kommer via Villmanstrand, då kan jag komma och hälsa på dig. Jag är nu en permanent medlem av dessa krigsteaterturnéer. Jag måste säga att det är ett mycket trevligt jobb. Mycket bättre än att vara kontorist på något militärkontor. Då säger jag adjö igen och skriver igen om ett tag. Jag önskar dig allt gott och varma hälsningar George - Är Eino P. i V-strand?”

Georges kort till Lisa, 4 augusti 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

”DESSA KARELSKA LANDSKAP HAR INTE ALLS FÖRÄNDRATS”

Två veckor senare, den 19 augusti, reste George med ett underhållningsteam under ledning av operasångaren Erkki Eirto mot Joensuu och Perkjärvi. Förutom Eirto och Godzinsky ingick skådespelerskan Emmi Jurkka samt gymnasterna Olli Lehtinen och Yrjö Irjanne från Talikkala konstgymnaster i Viborg i teamet.

Underhållningsteamet på tåget. Den glada cigarrökaren med mörk lugg är skådespelerskan Emmi Jurkka. Familjen Godzinskys arkiv.

Den 20 augusti skrev George till Liisa i Villmanstrand ”från någonstans”. ”Hej Liisa! Jag är på väg igen, och vi är långt inne i Karelen nu och kommer att vara här i minst 3 veckor. Jag kunde inte komma med i gruppen som åkte till ditt område och är nu i öster. Vi är långt ifrån all civilisation i väst. Men åtminstone är andan bättre än någonsin eftersom det är så lysande fint att känna under våra fötter det land som jag för många år sedan har lärt känna och älska. Det är så vackert här och de karelska landskapen har inte förändrats alls, de är desamma: vackra och ljusa trots att många stormvågor har passerat här. Jag sänder er mina hjärtliga hälsningar härifrån och jag ska göra mitt bästa för att se till att pojkarna kommer att ha mycket roligt när de lyssnar på vår show. Jag säger adjö igen. George - Skriv om du vill, adressen står på baksidan.”

Två dagar senare, den 22 augusti, ledde George en orkester som uppträdde för det berömda regementet från Tyrjä. Under tillställningen serverades en ”frontmeny”, ett bord med fältsmörgåsar, småvarmt à la Harjus, kalvstek à la Tyrjä och till efterrätt hallon Motti-Matti och kaffe avec.

Frontlinjemenyn den 22 augusti 1941. Familjen Godzinskys arkiv.

Trots att striderna fortfarande pågick i Viborgs utkanter ordnade finnarna den 31 augusti redan en segerparad i staden.

Den 2 september, när Eirtos pluton befann sig i Nyslott, skrev George till Liisa i Villmanstrand i Henrikssons skoaffär. ”Kära Liisa! Tack för ditt brev! Jag har fått din hälsning därifrån någonstans. Vår resa går smidigt vidare och nu har vi spelat i 2 dagar här på krigssjukhuset. Så småningom kommer vi söderut. Och sedan kommer jag till H-fors i 3 dagar för att vila, sedan tillbaka på resa igen. Hjärtliga hälsningar. George.”

Underhållare framför militärsjukhuset. I mitten George med en slips runt halsen och till vänster om honom skådespelerskan Emmi Jurkka. Familjen Godzinskys arkiv.

Krigssjukhusets patienter. George bakom kameran. Familjen Godzinskys arkiv.

UNDERHÅLLNINGSTEAMETS LEDARE EIRTO GER EN INTERVJU

Erkki Eirtos senaster nyheter om underhållningsteamet fick man läsa om i Suomen Sosiaalidemokraatti  den 7 september. ”Hälsningar från Näset! Operasångaren Erkki Eirto som framförde hälsningarna skakade glatt hand och bjöd på en rysk cigarett som souvenir, medan Emmi Jurkka, den enda kvinnan i det Eirto-ledda underhållningsteamet, hann på plats. Då började samtalet att flyta på. Båda tävlade om att prisa den helt otroliga och hjärtliga vänlighet som turnén hade fått ta del av. De hade åkt iväg för att underhålla pojkarna, men både officerarna och pojkarna gjorde i sin tur allt de kunde för att turnén skulle bli en framgång”, förklarade pseudonymen I.L.

Den 19 augusti hade Eirtio-teamet begett sig till Joensuu och därifrån till Perkjärvi, där det hade sitt första framträdande. ”Erkki Eirto sade att pojkarna var mycket glada över att bli ihågkomna av statsmakten. Förresten var detta den första turnén vid fronten i Näsets region och pojkarna kom huvudsakligen från Sydösterbotten och Karelen. De var mycket irriterade när de inte kunde ta sig till Viborg tillräckligt snabbt efter erövringen av Sordavala, och det lämnades till andra pojkar att erövra det.”

Statyn av Torkkeli Knutinpojka, skulpterad av Ville Vallgren, framför Viborgs stadsmuseum i september 1941. Riksantikvarieämbetet / P.J. Bögelund.

På frågan från Socialdemokraten om hurudan av mat som serverades vid fronten svarade Eirto: ”Ganska god och stark, ser ni, jag har också gått upp i vikt under den här resan. Det är sant att mammorna vill skicka matpaket till sina söner, men det är förgäves, för det första får de inte ens lika bra mat i det civila som deras söner får här.”

”Såg ni några ryssar på vägen?” frågade I.L. ”Vi såg några som hade stupat längs vägen och sedan flera på sjukhuset. De verkade alla tysta och ville inte gärna svara på frågor. Det fanns en kvinnlig fånge som kunde finska. Hon berättade att hennes egna män hade skjutit henne i halsen när hon vägrade att köra bilen i den riktning de sa åt henne, hon var nämligen föraren. Annars fanns det fångar av oräkneliga nationaliteter och de förstod inte ens varandra. Vad beträffar de finska sårade måste man säga att de bar sitt lidande lika hjältemodigt som de hade kämpat på fälten, de klagade inte, bara smärtsvetten som pärlade sig på deras pannor vittnade om deras hårda lidanden.”

Ett bostadshus som brändes ned under invasionen av Karelska näset i september 1941. Riksantikvarieämbetet / P.J. Bögelund.

Förstörd fiendebunker i Ladoga i Karelen i september 1941. Museiverket / P.J. Bögelund.

Krigshärjat landskap vid Karelska näset i september 1941. Riksantikvarieämbetet / P.J. Bögelund.

DRAGSPELSGUDSTJÄNSTEN I RÄISÄLKÄ KYRKA

Suomen Sosiaalidemokraattis I.L. var närvarande när en gudstjänst hölls i kyrkan i Räisälä: ”Vill du förresten höra om den mest gripande gudstjänsten i mitt liv? Även om jag skulle bli hundra år gammal, kommer jag aldrig att glömma den. Den här gudstjänsten ägde rum i Räisälä kyrka, som pojkarna hade städat och dekorerat vackert efter ryssarna.

Redan tidigt började pojkarna anlända till kyrkan, och nästan 200 av dem hade anmält sig till den heliga nattvarden. Jag satt längst fram och följde med när de kom in. De var alla unga, kanske ett par över trettio, de andra under det.

Räisälä lutherska kyrka, ritad av arkitekt Josef Steinbäck och färdigställd 1912, sommaren 1944. Villmanstrands Museér.

Klockan närmade sig redan ett, och herrarna Eirto och Godzinsky hade klättrat upp på klockarens läktare – Godzinsky med sitt dragspel hade nämligen lovat ta hand om musiken, medan Eirto stod för sången. I kyrkan rådde en högtidlig tystnad. Altartavlan hade naturligtvis förstörts, men orden nåd – frid syntes fortfarande, och själva platsen för tavlan hade pojkarna täckt med vitt papper och hängt en ståtlig korsdekoration av granris mitt på.

Nu trädde prästen fram till altaret och delade ut psalmböcker till pojkarna – även jag fick en – och snart hördes ljudet av dragspelet, som på ett underligt sätt liknade orgelmusik. Pojkarna sjöng psalmen med full kraft, och predikan lyssnades till med innerlig andakt. Vilken hel och fullkomlig stämning som rådde i kyrkan. Alla yttre brister glömdes bort. Och när sedan de 200 unga soldaterna knäböjde för nattvarden, kändes det som om inget saknades i denna djupa och storslagna stund.

Man tror verkligen att denna gudstjänst vid frontlinjen var en upplevelse för alla närvarande. Resan erbjöd många andra starka upplevelser, och pojkarna var verkligen nöjda med sina gäster.”

Räisälä kyrkas interiör i september 1941. Riksantikvarieämbetet / P.J. Bögelund.

DRAGSPELSSKRÄCKEN LÄTTAR

Den 10 september fortsatte pseudonymen Esko i den Uleåborgsbaserade tidningen Kaleva diskussionen om dragspelsgudstjänsten i Räisälä: ”Det finns människor som känner en slags skräck för dragspel. För dem är dragspelet jämförbart med samma slags djävulens redskap som spritflaskan och kortleken. Vi har dock försökt förklara för dessa människor, när ämnet kommit på tal, att av alla instrument liknar dragspelet (eller som det egentligen heter - harmonikan) mest orgelharmoniumet, som oftast används för att framföra andlig musik och psalmer. Tekniskt sett har det samma konstruktion och ljudproducerande mekanism, med den skillnaden att luften i orgelharmoniument skapas genom fottrampning, medan dragspelet pumpas med händerna.

Som en följd av denna likhet kan andlig musik framföras på dragspel ungefär som på ett orgelharmonium, även om dragspel saknar vissa register, det vill säga olika nyanser av ljud, precis som de enklaste harmoniumerna. Nu rapporteras en nyhet om att ett dragspel har använts istället för ett harmonium under en gudstjänst i den nyligen återerövrade kyrkan i Räisälä, som soldaterna hade städat och dekorerat vackert efter ryssarna. En person som var närvarande vid tillfället berättar att det var den mest gripande gudstjänsten i hans liv.

Förhoppningsvis kommer denna nyhet att lindra den nämnda dragspelsskräcken och klargöra de missuppfattningar som spridits om dragspelets musikaliska egenskaper. Dragspelet är verkligen en utmärkt ersättning för harmoniet och borde tas i bruk som sådant överallt – till exempel vid gudstjänster i skyttegravar vid fronten – där ett harmonium inte kan användas. Det skulle även vara ett utmärkt instrument för psalmsång i landsbygdens vanliga sammankomster, och i en skicklig spelares händer är det ett verkligt högtidligt och värdigt instrument. Esko.”

En grupp informationsofficerare utforskar slagfälten under fortsättningskriget vid Kareleska näset i september 1941. Museiverket / P.J. Bögelund.

Ett sjölandskap i Karelska näset i september 1941. Museiverket / P.J. Bögelund.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översätnning: Christian de Godzinsky