Olympiakesä 1952: Yleisradio kutsuu ja George palaa takaisin Suomeen

Kesä 1952 tarkoitti myös lomaa. Kuvassa ollaan Hangossa Bergströmien perheen kanssa. Kuvassa  etualalla ilakoi pian 2-vuotias esikoispoika Robi äidin Elisabethin jaloissa. Äidin sisko Nina istuu kaiteella. Godzinskyn perhearkisto.

Sodan päätyttyä Hella Wuolijoesta oli tullut Yleisradion pääjohtaja vuosiksi 1945–1949. Noina vuosina Yleisradiossa käytiin jatkuvasti keskustelua talon musiikkipolitiikasta. Wuolijoen tavoite oli sivistää kansaa ja hän koki velvollisuudekseen toimia taidemusiikin edistäjänä. Hänen mukaansa “suuri musiikki on hartaushetki koko ihmiskunnalle. Sellaista hartautta, joka käy yli kirkkojen ja uskontojen ja on suoraan luonnon, maaemon hartautta.” Kuuntelijapalautteissa parjattiin sinfonioita. 

Wuolijoen väistyttyä viihdemusiikki alkoi 1950-luvun alussa saada tilaa Yleisradion ohjelmistossa. Sana viihde itsessään oli uusi termi Suomessa. Suomen Kuvalehti oli yhdessä Yleisradion kanssa järjestänyt vuonna 1947 kilpailun, jossa etsittiin uutta suomenkielistä ilmaisua sanalle ajanviete. Erityisesti musiikissa käytettiin sanaparia taidemusiikki – ajanvietemusiikki. Mutta uutta ilmaisua kaivattiin myös kirjallisuuteen, jossa luettiin taideromaaneja tai ajanvietelukemistoja. Uudissanakilpailussa käännyttiin “lukijakunnan puoleen, joka aikaisemminkin on osoittanut suurta kekseliäisyyttä uusien sanojen sepittämisessä.” 

Kilpailun tuomaristossa olivat edustaja Suomen Kuvalehdestä, maisteri Hannes Teppo Kielitoimistosta, säveltäjä Sulho Ranta sekä Yleisradiosta musiikkipäällikkö Jouko Tolonen ja Yleisradion ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma. 

Viihdemusiikin laatutavoite Yleisradiossa oli sivistyksellinen. Tanssimusiikin, laulelmien ja muun kevyen rinnalla haluttiin tarjota astetta parempaa musiikkia, kuten salonkikappaleita, operettia ja sotilasmusiikkia. Yleisradiossa haluttiin nostaa esille myös angloamerikkalaisten, keskieurooppalaisten ja pohjoismaisten viihdekapellimestareiden tekemiä viihde- ja elokuvasävelmiä ja niiden potpureita. 

Suurelle viihdemusiikille oli esikuvia ulkomailla. Sveitsissä oli vuonna 1946 perustettu Cedric Dumontille 60 miehinen viihdeorkesteri. Lontoossa oli jo vuodesta 1931 asti toiminut BBC:n teatteriorkesteri, joka soitti viihdemusiikkia. Orkesterista tuli vuonna 1952 viihteeseen keskittynyt, yhä toimiva BBC Concert Orchestra, jonka ylikapellimestarina on vuodesta 2023 toiminut suomalainen Anna-Maria Helsing.

 

VIIHDEMUSIIKIN VAIHEITA YLEISRADIOSSA

Rytmimusiikki oli tullut radioon jo 1930-luvulla Eugen Malmsténin johtaman Radion Rytmipojat -nimisen yhtyeen muodossa. Radio-orkesterin piirissä oli 1930-luvulla  muodostettu pieniä kokoonpanoja, jotka vastasivat musiikkinumeroista erityisesti loma-aikoina. Yhtyeistä Radiosekstetti ja puhallinkvartetti keskittyvät viihteelliseen musiikkiin.

Radion Rytmi-pojat johtajanaan Eugen Malmstén. Yhtye aloitti suositut suorat Rytmin Radio-pojat -lähetykset 12. marraskuuta1934. Ohjelman oli ideoinut Rytmi-lehden perustaja Cecil Backmansson, joka oli saanut Yleisradion innostumaan ajatuksesta saada radioon amerikkalaistyylinen swing-radioshow. Yhtyeen nimi vaihtui myöhemmin Rytmi-Pojiksi. Yleisradio.

1950-luvulle tultaessa perustettiin lisää Yleisradion omia kokoonpanoja. Vuonna 1952 aloitti Mikko von Deringerin johtama sekakuoro Peipposet, joka esitti viihteeksi luokiteltua  kansanmusiikkia. Salonkityylistä kansanmusiikkia esitti Eero Koskimiehen johtama Radion kansanmusiikkiyhtye, joka perustettiin 1957 samana vuonna Radion tanssiorkesterin kanssa. Viihdettä esitti myös studioyhtye Pumppuveikot, joka aloitti 1958 radiohupailussa Kankkulan kaivolla. Yhtye saavutti vanhan tanssimusiikin markkinoilla huippusuosion nimellä Humppa-Veikot. 

Kuuntele Ylen Soivassa arkistossa Sibelius-viikon 1957 kansanmusiikkimatinea. George johtaa Radio-orkesteria ja säestää sopraano Anna Mutasta. Peipposet esiintyy Mikko von Deringerin johdolla. Mukana ovat myös Suomalaisen kansantanssin ystävät, viulisti Kustaa Järvinen ja kanteleensoittaja Eino Tulikari. Konsertin juontaa Yleisradion kuuluttaja Carl-Erik Creuz.  

GÖTEBORGISTA TAKAISIN SUOMEEN JA YLEISRADIOON

Kun George palasi Helsinkiin kesällä 1952, hän alkoi valmistella Radion viihdeorkesterin toimintaa. Valmistelu tarkoitti koesoittojen järjestämistä ja ohjelmiston suunnittelua.

George Yleisradion studiossa vuonna 1935. Yleisradio.

Georgen Yleisradio-suhde oli alkanut jo kesällä 1931, kun hän oli esiintynyt ensimmäisen kerran radion suorassa lähetyksessä isänsä Franciszek de Godzinskyn François-orkesterissa. Toukokuussa 1941 välirauhan aikaan George oli 27-vuotiaana debytoinut Radio-orkesterin johtajana.

“Kun palasin Helsinkiin, Yleisradiossa niillä oli jo sopimus kirjoitettuna minua varten ja minä huomasin, että orkesteri perustetaan. Palkka oli vaatimaton verrattuna siihen mitä olisin Ruotsissa saanut, vain kolmannes. He tiesivät, ettei sellaisella palkalla voinut elättää perhettä. Mutta silloin päätin, että Ruotsi ei saa minusta ottolasta ja tulin Suomeen Yleisradion leipiin.”

George teki toimivan sopimuksen Yleisradion kanssa. Koska palkka oli pieni, George sai vapaat kädet toimia talon ulkopuolella. Häntä houkutteli uusi orkesteri, jota hän saisi luotsata alusta pitäen. Hän pystyisi lopulta toteuttamaan parhaiten sekä muusikon että säveltäjän ambitioitaan.

“Minä kasvatan ja opetan ja saan soittaa viihdemusiikkia niin paljon kuin haluan. Voin ruveta tilaamaan kotimaisilta säveltäjiltä ja kollegoilta teoksia. Se oli todella kulttuuripitoinen virka. Olin täynnä ideoita, ja kun minulla oli niin fantastinen kollega ja ystävä kuin Fougstedt, niin ajattelin että me pystymme tekemään jotain kevyen musiikin hyväksi. Vaikka se olikin väliaikaista ja sporadista vaan. Niin kuin laulussa sanotaan.”

VIIHDEORKESTERIN PERUSTAMISEN TAKANA OLI NUORUUDEN YSTÄVÄ NILS-ERIC FOUGSTEDT

Radion viihdeorkesterin perustamisen takana oli Georgen hyvä ystävä Fuga, Radio-orkesterin ylikapellimestari Nils-Eric Fougstedt. Heidän ystävyytensä juonsi juurensa jo kaukaa opiskeluajoilta Helsingin konservatoriosta, missä Georgen sanojen mukaan he olivat “veljiä musiikissa”. Sodan vuosina ystävyys oli entisestään syventynyt viihdytysjoukoissa, erityisesti lukuisissa aseveli-illoissa, joita Fougstedt oli omalta osaltaan ollut järjestämässä.

Gode ja Fuga soittamassa 15. toivekonsertissa Helsingissä Konservatorion salissa 25. maaliskuuta 1943. SA-kuvat. Kuvaaja Esko Manninen.

Fougstedt oli toiminut Radio-orkesterin kapellimestarina vuodesta 1944 ja oli aloittanut ensimmäisen kautensa ylikapellimestarina elokuussa 1951, samaan aikaan jolloin George oli lähtenyt Göteborgiin. Vaikka Fougstedt oli vahvasti taidemusiikin edustaja, myös hän ymmärsi viihdemusiikin päälle. Olihan hän säveltänyt klassikoksi muodostuneen Romanssin elokuvaan Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Fougstedt vitsailikin, että heidän kotinsa sohvakalusto oli rahoitettu Munkkiniemen kreivin rahoilla. 

Kuuntele Ylen Soivassa arkistossa Kapellimestari ja säveltäjä Nils-Eric Fougstedt   

Viihdeorkesterin saamisessa Yleisradioon oli myös taka-ajatus. Radio-orkesteri oli sodan jälkeisinä vuosina melko pieni, eikä sen laajentaminen ollut ohjelmapoliittisesti realistista. Siksi ajateltiin, että kun perustetaan kokonaan uusi orkesteri, sen soittajia voitiin käyttää myös Radio-orkesterissa. Näin orkesteri voitiin kasvattaa sinfoniaorkesterin mittoihin.

“Ja se oli hyvä. Ja minä olin siihen syypää. Se on jäänyt valopilkuksi elämääni. Että olen näin sivuroolissa ollut rakentamassa Radion sinfoniaorkesteria.”

Vuonna 1952 Yleisradion johtokunta myönsi orkesterille 16 lisävakanssia. Samalla päätettiin eri kokoonpanojen nimitykset, jotka olivat sinfoniaorkesteri, Radio-orkesteri, viihdeorkesteri, kamariorkesteri ja radiosekstetti. Lisäksi soittajista voitiin koota väliaikaisesti jousi- ja puhallinorkesteri.

MARRASKUUN 1952 ORKESTERIKIISTA

Helsingin Sanomat 8. marraskuuta 1952.

Radio-orkesterin laajenemissuunnielmia ei katsottu hyvällä Helsingin kaupunginorkesterissa. Marraskuussa 1952 aiheesta alkoi kiihkeä keskustelu lehtien palstoilla. Kaupunginorkesterin intendentti Nils-Eric Ringbom koki Radio-orkesterin laajenemisen uhkana. Hän pelkäsi yleisön jakautuvan ja vähenevän. Hän näki ainoana vaihtoehtona sen, että pääkaupungissa olisi vain yksi suuri kansallisorkesteri, joka olisi Robert Kajanuksen perustama Helsingin kaupunginorkesteri. Tämän suuren orkesterin lisäksi oopperalle olisi saatava oma orkesteri, sillä kaupunginorkesterin rasituksena olivat kaikki oopperaesitykset. 

Yleisradion ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma esitti vastavetona Ringbomin ehdotukselle, että Radio-orkesterista tehtäisiin kansallinen suurorkesteri, joka tyydyttäisi niin kaupungin kuin radionkin tarpeet. 

Ringbomin ehdotusta kehittämään yritettiin jopa muodostaa komitea opetusministeriön tuella, mutta asia ei edistynyt ja vähitellen orkesterikiistan kuohut laantuivat. Orkestereiden yhdistämiskiistoja oli käyty aiemminkin vuosina 1934 ja 1937.

Syksyllä 1953 Radio-orkesterin vahvuus nousi 67 soittajaan ja soittajistoa kutsuttiin ensimmäisen kerran Radion sinfoniaorkesteriksi. George aloitti vakituisessa työsuhteessa Radion viihdeorkesterin kapellimestarina 1. helmikuuta 1953.

Karin piirros Helsingin Sanomissa 11. marraskuuta 1952. Kari Suomalaisen perikunta.

Teksti: Laila Tarpila