Heinä-lokakuu 1945: George säveltää musiikin Ilmari Unhon jännityselokuvaan Valkoisen neilikan velho

 

Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama Valkoisen neilikan velho sai ensi-iltansa 26. elokuuta 1945. Elokuva oli George de Godzinskyn 16. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kahdeksas yhteistyönsä Ilmari Unhon kanssa. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

På svenska 

Suomalaisen Oopperan Iloisen lesken kesäkiertue päättyi Nokialle 3. heinäkuuta 1945, ja George de Godzinskylle koitti kesäloma. Iloinen leski ei jäänyt vain kiertueyleisön riemuksi, vaan radio lähetti Georgen johtaman operetin 2. elokuuta klo 20.40.

Ilmoitus Satakunnan Kansassa 18. elokuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Elokuu 25. päivänä George oli ystävänsä Georg Malmsténin kanssa esiintymismatkalla Porissa. Satakunnan laivastoyhdistys järjesti Porin Mäntyluodossa Merenkyntäjäin suurjuhlan. Godzinskyn ja Malmsténin lisäksi juhlassa esiintyivät Suomen laivastoliiton toiminnanjohtaja, kirjailija Martti Juutilainen, porilainen harmonikkapartio ja vahvistettu mieskvartetti. Purjehdusseuran paviljongilla tanssittiin 5-miehisen orkesterin säestyksellä meren hengessä. Ennakkomainos lupasi “täysikuun ajan antavan illalle erikoisen viehätyksen”. Juhlien tuotto käytettiin laivastoliiton meripoikatyön hyväksi.

ILMARI UNHON JÄNNITYSELOKUVA VALKOISEN NEILIKAN VELHO ENSI-ILLASSA

Georgen kesä kului osittain myös sävellystyön ja äänitysten merkeissä, sillä 26. elokuuta sai ensi-iltansa Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama jännityselokuva Valkoisen neilikan velho. Ensi-iltapaikkakunnat olivat Helsinki, Kuopio, Oulu, Pori ja Tampere.

Elokuva oli Georgen 16. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kahdeksas yhteistyönsä Ilmari Unhon kanssa. Valkoisen neilikan velho oli Unhon toinen ohjaus Simo Penttilän käsikirjoitukseen vuonna 1945. Rooleissa nähtiin Penttilä-elokuvien vakionäyttelijät Joel Rinne, Hilkka Helinä, Reino Valkama, Tauno Majuri, Paavo Jännes ja Eine Laine. Uusi kasvo oli Ritva Arvelo.

Hammaslääkäri ja taikuri Lauri Liesi (Joel Rinne) tarjoaa valkoista neilikkaa neiti Raija Arpialle (Hilkka Helinä). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Elokuvan kuvaukset olivat alkaneet 6. huhtikuuta, vain viisi päivää edellisen Penttilä-elokuvan Kolmastoista koputus ensi-illan jälkeen ja ne kestivät reilun kuukauden, 15. toukokuuta asti. Filmi oli jo leikkauspöydässä, kun 28. kesäkuuta oli käytävä kuvaamassa muutama kohtaus lisää. Juoni oli liian vaikeaselkoinen. Lisäyksistä huolimatta arvostelijat moittivat elokuvaa sekavaksi.

KIRISTYSTÄ, TAIKATEMPPUJA JA SALAPERÄINEN KALAHARIN KONSULI

Hammaslääkäri Lauri Liesi (Joel Rinne) eli Valkoisen neilikan velho esiintyy taikurina hotelli Metropolissa. Esityksen jälkeen insinööri Reino Arpia (Tauno Majuri) huomaa, että hänen hotellihuoneestaan on kadonnut tärkeitä kirjeitä.

Hammaslääkäri Lauri Liesi (Joel Rinne) alias Valkoisen neilikan velho hämmästyttää taikatempuillaan hotelli Metropolin yleisöä. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Kirjeet varastanut henkilö on osoittanut kirjeet salaperäiselle Kalaharin konsulille, mutta ne joutuvat vahingossa Arpian morsiamelle Kirsti Salmelle (Ritva Arvelo). Kirsti puolestaan menettää kirjeet asuntoonsa tunkeutuneelle varkaalle, Perttu Romoselle (Reino Valkama). Arpian puhelun jälkeen Kirsti ymmärtää, miten tärkeistä kirjeistä on kysymys ja hälyttää poliisin Romosen perään.

Taikuri Lauri Liesi (Joel Rinne) huomaa entisen tuttunsa sirkusilveilijä Perttu Romosen (Reino Valkama) joutuneen kiipeliin. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi on matkalla kotiinsa, kun hän tunnistaa rännissä roikkuvan Romosen entiseksi sirkusilveilijäksi. Liesi pelastaa Romosen ja vie tämän asuntoonsa.

Arpia epäilee Liesiä varkaaksi ja ilmestyy tämän asuntoon vaatimaan kirjeitä itselleen. Romonen tainnuttaa Arpian ja jää vahtimaan tajuntansa menettänyttä insinööriä sillä aikaa, kun Liesi lähtee esiintymään konsuli Niklas Ramin (Paavo Jännes) seurapiirille.

Konsuli Rami esittelee Liesille sisarentyttärensä Raija Arpian (Hilkka Helinä), insinööri Arpian sisaren. Liesin lähtiessä kotiin Raija lyöttäytyy hänen mukaansa, sillä veli on onnistunut viestittämään missä on.

Asunnossaan Liesi rauhoittaa Arpian sisarukset taikomalla kirjeet esiin Arpian taskusta. Liesi on saanut kirjeet haltuunsa konsuli Ramilta esityksensä aikana.

Liesi päättää ryhtyä selvittämään kirjeiden salaisuutta. Käy ilmi, että kysymys on Arpian johtaman Yyteri-yhtiön siltaurakan salaisista tiedoista. Epäilykset kohdistuvat enoon, konsuli Ramiin, joka kuuluu kilpailevan yhtiön johtokuntaan. Arpia paljastaa, että hänen isänsä oli aikoinaan väärentänyt Ramin nimen takaussopimukseen. Velka on jo maksettu, mutta vanhan velkakirjan haltija voi kiristää skandaalilla Arpiaa ja Yyteri-yhtiötä, joka on riippuvainen valtion tilauksista.

Lauri Liesi (Joel Rinne) ja Perttu Romonen (Reino Valkama) menossa Haarikan kapakkaan. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Romonen vie Liesin Haarikan kapakkaan tapaamaan pomoaan Lurausta eli johtaja Sami Lundströmiä (Eero Viitanen), joka työskentelee Kalaharin konsulin laskuun. Epäluuloinen Luraus yrittää vangita miehet aseella uhaten, mutta vatsastapuhuva Liesi kääntää tilanteen edukseen sillä seurauksella, että Luraus joutuu apurinsa Romosen kolkkaamaksi. Luraus viedään ambulanssilla sairaalaan.

Luraus karkaa sairaalasta, yllättää Kirstin ja kiristää tämän houkuttelemaan Arpian Haarikkaan.

Insinööri Reino Arpia (Tauno Majuri) ja morsiamensa Kirsti Salmi (Ritva Arvelo). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi ja Romonen saavat vihiä asiasta ja murtautuvat kapakkaan takateitse. He yllättävät konnan hetkellä, jolloin Luraus kiristää Arpiaa allekirjoittamaan tunnustuksen väärennöksestä ja kahden miljoonan markan velkakirjan.

Luraus pakenee salaoven kautta ja hälyttää Kalaharin konsulin. Miehet tapaavat Haarikan kassaneidin Millan (Rauha Rentola) asunnossa ja yrittävät tavoittaa Arpiaa tämän hotellihuoneesta. Liesi ja Romonen näkevät heidän lähtönsä.

Liesi ehtii hotellihuoneeseen ennen konnia ja seuraa verhon takaa, miten nämä löytävät hänen jättämänsä kirjeen sängyltä.

Romonen on tunkeutunut Millan asuntoon, missä hän odottaa Lurausta. Romonen vangitsee Lurauksen ja Millan taikatempussa käytetyillä käsiraudoilla.

Perttu Romonen (Reino Valkama) taikoo käsiraudat Haarikan kassaneidille Millalle (Rauha Rentola) ja Luraukselle (Eero Viitanen). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi esiintyy taikurina konsuli Ramin seurapiirille. Hän jakaa vieraille laatimiaan kirjeitä ja arvaa niiden sisällön. Seurapiiriin kuuluva johtaja Luokki (Matti Aulos) on vetäytynyt sivuhuoneeseen tutkimaan omaa kirjettään. Liesi paljastaa, että Luokki on Lurauksen veli ja Kalaharin konsuli. Kilpailevan yhtiön apulaisjohtajana Luokki on perillä Yyterin asioista ja pyrkinyt kiristämään Arpiaa tämän isän hairahduksesta. Liesi kertoo Luokille tehneensä tästä ilmoituksen poliisille, joka on jo tulossa.

Liesi palaa konsuli Ramin seurapiirin pariin, taikoo Raijalle neilikan ja lausuu: "Kävin vain laittamassa pisteen erään tarinan loppuun."

VALSSIT SOIVAT VALKOISEN NEILIKAN VELHOSSA

Valkoisen neilikan velhon kaikki musiikki soi taustamusiikkina, elokuvassa ei ole ainoatakaan 100% musiikkikohtausta. Eine Lainetta lukuunottamatta näyttelijät eivät olleet laulavia näyttelijöitä, joten tämäkin on vaikuttanut siihen, ettei elokuvassa ole 100% musiikkikohtauksia.

Elokuva alkaa mustasta, jonka aikana soi juhlava alkusoitto Maestoso. Alkutekstien aikana musiikki vaihtuu mahtipontiseksi hitaaksi valssiksi Valse maestosoksi ja sitten Più mossoksi. 

Elokuvan alkupuolta hallitsevat pitkään hitaat valssit ja jännitysmusiikit vuorotellen usean kohtauksen ajan. Dialogia on niukasti, ja kuva on leikattu musiikin mukaan.

Kun Lurausta viedään ambulanssiin, taustalla soi juhlava surumarssi. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Alun pitkän musiikkikokonaisuuden jälkeen jatkossa musiikkia kuullaan vain lyhyinä, tunnelmaa luovina tehosteina. Haarikan kapakassa soi ensin jenkka ja sitten ranskalaistyyppinen valssi harmonikalla soitettuna. Musiikissa on myös huumoria; kun Romosen kolkkaamaa Lurausta kannetaan paareilla, musiikkina soi juhlava surumarssi.

Loppumusiikki alkaa soida hiljaa kohtauksessa, jossa Liesi paljastaa johtaja Luokin olevan Kalaharin konsuli. Vähitellen loppumusiikki kasvaa alkusoittoa muistuttavaksi mahtipontiseksi valssiksi.

VETONAULANA KOOMIKKO REINO VALKAMA

"Se on tyypillinen Simo Penttilä -filmi avuineen ja myös heikkouksineen", Aamulehden nimimerkki O.V-hl eli Olavi Vesterdahl arvioi Valkoisen neilikan velhoa. "Sen perusvikana nimittäin on juonen katkelmallisuus ja hajanaisuus, vieläpä suoranainen epäselvyys. Valkoisen neilikan velhossa varmaan vain harva katselija pysyy koko ajan kiinteästi juonen mukana ja monelle jäänee lopullisestikin useita pimeitä kohtia.”

"Suomi-Filmin tehtaanmerkkiin kuuluu nykyisin jo elokuvien huolellinen ulkonainen asu, oli sitten kysymys valokuvauksesta, musiikista, äänityksestä tai - niinkuin tässä - taikurisuoritusten vaatimista trikeistä”, Uuden Suomen nimimerkki S.S. eli Salama Simonen kirjoitti. “Kujeilu valkoisella neilikalla, savukkeilla, käsiraudoilla ja milloin milläkin herättää katsomossa joka kerran suurta hilpeyttä."

Suomen Sosialidemokraatin nimimerkki T. A. eli Toini Aaltonen kiinnitti myös huomiota Suomi-Filmille ominaiseen laatuun. Se ei kuitenkaan pelastanut käsikirjoituksen heikkouksia: "Mutta sittenkin jutusta puuttuu jotakin. Ja vika on käsikirjoituksessa. Se on oikeastaan sama vika, joka on haitannut melkein kaikkia Simo Penttilän elokuvia: niistä puuttuu se punainen lanka, joka pitää kiihkeää jännittävyyttä yllä, se tarkoituksellinen toiminnallisuus, joka johtaa johonkin määrättyyn lopputulokseen. Valkoisen neilikan velhossa on parasta osuvat ja nasevat vuorosanat, jotka kuuluvat Simo Penttilän parhaisiin puoliin ja jotka tehostavat ulkonaista jännittävyyttäkin, mutta katsoja kysyy sittenkin aina välillä miksi? mistä syystä näin?"

Samoilla linjoilla oli Hufvudstadsbladetin nimimerkki H.K. eli Hans Kutter: "Lyhyesti sanottuna erinomainen elokuva – jos sisällöstä olisi ymmärtänyt jotakin. Mitä ihmettä se auttaa, että elokuva on hyvin näytelty, huolellisesti lavastettu ja tyylikkäästi kuvattu, kun sisällöstä ei käsitä hölkäsen pölähtävää. Suuri amerikkalainen elokuvamies Adolph Zukor sanoi täällä vieraillessaan joitakin vuosia sitten: ensin tulee käsikirjoitus, sitten ohjaaja ja vasta sen jälkeen näyttelijät. Tässä tulevat näyttelijät ensin, sitten ohjaaja, sitten ei mitään ja vasta viimeiseksi käsikirjoitus. Sillä menetelmällä tehdään konkursseja, ei elokuvia."

Elokuvan vetonaula, Reino Valkama Perttu Romosena. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Elokuvan vetonaulana arvostelijat pitivät Reino Valkamaa. "Tuntuu siitä kuin koko Valkoisen neilikan velho olisi kirjoitettukin lähinnä Reino Valkamaa varten, siksi perusteellisesti hän filmin 'varastaa', tätä ammattitermiä käyttääksemme. Perttu Romonen on tämän suositun koomikon parhaita osia; hän on luonteva, inhimillinen, sympaattinen ja ennen muuta taituri laukaisemaan meheviä repliikkejä”, Olavi Veistäjä kiitteli.

Myös Toini Aaltonen innostui Valkamasta: "Osa oli kuin luotu hänelle, mitä se ilmeisesti olikin, ja hän näytteli sen kaikella sillä herkullisella vivahdusrikkaudella, mikä hänelle on ominaista. Hänen suuhunsa oli asetettu varmastikin kaikki elokuvan parhaimmat repliikit, ja hän lasketteli ne niin hupaisin korostuksin, että naurua oli suorastaan piteleminen."

Valkoisen neilikan velho jäi Suomi-Filmin viidenneksi ja viimeiseksi Simo Penttilä -elokuvaksi 1940-luvulla.

VERONICAN SÄVELTÄMINEN ALKAA

Syyskuun 1. päivänä George oli esiintymässä Naantalin Kaivohuoneella, missä järjestettiin kesän viimeinen Suurtempaus. Muita esiintyjiä olivat Anna Mutanen, Vilho Parma, Reino Armio ja Turun Pyrkivän naisvoimistelijat. Kaivohuoneen suosittu orkesteri huolehti  musiikista, ja yleisöä kehotettiin “nauttimaan kesän viimeisistä hetkistä laulun, voimistelun, musiikin sekä tanssin merkeissä”.

Ilmoitus Sosialistissa 30. elokuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Samoihin aikoihin syyskuun alussa George sai postia nimimerkki Serpiltä eli kirjailija Seere Salmiselta. Serp oli ahkeroinut kesän operetin käsikirjoituksen parissa, ja nyt oli Godzinskyn vuoro ryhtyä sävellystyöhön. Laulettavaksi sopivasta riimittelystä vastasivat iskelmäsanoituksista tuttu R.R. Ryynänen ja oopperalaulaja Ture Ara.

Operetin säveltäminen kaikkien muiden työkiireiden keskellä oli Georgelle kova rutistus. Säveltäminen oli tuskin päässyt alkuun, kun sanomalehdet kertoivat 30. syyskuuta uutisen, että "todennäköisesti vielä tämän näytäntökauden aikana Serpiltä ja Godzinskyltä oli tulossa parrasvaloihin uusi suuri kotimainen romanttinen suuroperetti Veronica". Lehdet tiesivät kertoa, että operetti sijoittuu 1890-luvulle ja sen aiheena on erään tunnetun suomalaissyntyisen naisen värikkäät ja romanttiset elämänvaiheet. Ensiesitys olisi joulun tienoissa samanaikaisesti Helsingin Kansan Teatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa.

Helsingin Sanomat 30. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

SUOMEN NAISET KILPAILEVAT HARMONIKANSOITOSSA

Syyskuun 3. päivänä järjestettiin Helsingin Työväentalolla naisten harmonikkamestaruuskilpailu. Tapahtuma kiinnosti yleisöä. Väkeä tuli paikalle niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet sisälle ja osa jäi kadulle odottamaan kilpailun tulosta. George toimi jälleen kerran kilpailun tuomarina yhdessä Sulho Rannan ja Viljo Vesterisen kanssa.

Suomen mestaruuden voitti Eine Kotiranta Kouvolasta, toiseksi sijoittui Maire Tammenlaakso Turusta, kolmanneksi Margit Holmström Helsingistä, neljänneksi Violet Lillqvist Helsingistä, ja viidenneksi Aini Högblom Sauvosta. Kilpailu ennakoi samalla tulevaa Suomi-Ruotsi-maaottelua, johon voittajien oli määrä osallistua Tukholmassa 27.-28. lokakuuta. “Tilaisuus antoi vakuuttavan kuvan naisten harmonikkataituruudesta, josta tähän mennessä ei monellakaan ole ollut vähäisintäkään tietoa”, Helsingin Sanomien J.K. kirjoitti.

Ilmoitus Hufvudstadsbaldetissa 6. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Syyskuun 9. päivänä Tšaikovskin Jevgeni Onegin palasi Suomalaisen Oopperan ohjelmistoon. George johti näytännön ja kiirehti sitten Bulevardilta ravintola Adloniin, missä Sotainvaliidien Veljesliitto järjesti illanvieton. Illan pääesiintyjä oli ruotsalainen laulajakuuluisuus Gustaf Torrestad, ja kuuluttajana toimi Reino Hirviseppä. George ja Nils-Eric Fougstedt viihdyttivät yleisöä kahdella flyygelillä, ja elokuvatähti Kaija Rahola lauloi.

Seuraavana päivänä 10. syyskuuta George matkusti Suomalaisen Oopperan taiteilijoiden mukana Tampereelle, missä Tampereen Teatterissa esitettiin Kreivitär Mariza kahteen otteeseen, klo 18 ja klo 20.30. Pääparina lauloi Elli Pihlaja ja Thure Bahne.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Syyskuun 11. päivänä Dallapén 20-vuotiskiertue huipentui Messuhallissa muistojen iltaan. Luvassa oli riemukkaita ja suosittuja musiikkinumeroita vuosien varrelta, Merimieskapelli ja jymy-yllätys, jonka tarjosivat kapellimestari Knalli ja his uppiniskaiset holhokkinsa. Tähtisolisteina esiintyivät Georgen lisäksi Miss Dolly, Viljo Vesterinen, A.Aimo, Eino Katajavuori, Georg Malmstén, ja Onni Laihanen Toivo Alajärven toimiessa kuuluttajana. Entinen ja nykyinen Dallapé esiintyivät yhdessä 25-miehisenä suurorkesterina Helge Pahlmanin johdolla.

Syyskuun 12. päivänä George johti jälleen Oopperalla Oneginin.

TYÖTÄ JA JUHLAA -KONSERTTEJA

Syyskuun 15. päivänä George oli Elli Pihlajan, Henry Theelin, tanssijatar Anitra Karton sekä Äänekosken Sävel-Siskojen kanssa Jyväskylän Valtiontalossa, missä Finlandia-ohjelmapalvelu järjesti Työtä ja juhlaa -kiertueen neljännen konsertin otsikolla Hilpeä ilta. Kuulutuksista ja huumorista huolehti Ilmari Kinnunen, joka Keskisuomalaisen mukaan sai yleisön heti hyvälle tuulelle. "Karton tanssit Ahkera Liisa ja Tirolilaistanssi olivat veikeitä ja saivat ansaitsemansa suosionosoitukset. Esityksen lopuksi tanssittiin tunti kapellimestari Godzinskyn tahdissa. Pieni ja taiturimainen de Godzinsky jaksoi loppuun saakka, vaikka hänellä olikin osuutensa jokaiseen ohjelmanumeroon”, Keskisuomalainen ihmetteli jälkeenpäin.

Seuraavana päivänä 16. syyskuuta George, Elli Pihlaja, Henry Theel ja Anitra Karto vierailivat aamupäivällä Kinkomaan sairaalassa eli Keski-Suomen tuberkuloosipiirin keskusparantolassa, ja klo 19 oli vuorossa Työtä ja juhlaa -konserttisarjan Säynätsalo-ilta juhlatanssiaisineen. Yleisradio äänitti Säynätsalo-illan ja lähetti sen radiossa 27. syyskuuta klo 21.

Ilmoitus Säynätsalo-lehdessä 8. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Joh. Parviaisen Tehtaiden 70 metriä pitkä suurhalli oli muutettu juhlasaliksi, johon oli kokoontunut liki tuhatpäinen yleisö. Ohjelmassa kuultiin lapsikuoroa, mieskuoroa, sekakuoroa, yhteislaulua ja lausuntaa, puheita, haastatteluja ja torvisoittoa. George soitti Unkarilaisen fantasian ja harmonikkasooloja ja säesti kaikki esitykset. Anitra Karto tanssi, Elli Pihlaja lauloi Sibeliuksen Tuli tyttö luota armahansa ja Einari Marvian Kun minä mokoman saisin, ja Henry Theel esitti laulut Elämäni on lauluni ja Tiritomba. Radioinnin jälkeen helsinkiläiset taiteilijat siirtyivät viihdyttämään kahteen eri paikkaan, Työväentalolle ja Seuratalolle, joiden molempien juhlatanssiaisissa riitti “karkeloivaa yleisöä tuvan täydeltä”.

“Helsinkiläisistä taiteilijoista mainittakoon ensi kädessä Georges de Godzinsky ja Elli Pihlaja, joiden esitykset olivat omaa luokkaansa. Godzinsky etenkin saavutti yleisön jakamattoman suosion. Niin ikään iskelmälaulajistamme ehkä parhain, Henry Theel palkittiin yleisön taholta voimakkain aplodein”, Työn Voima selosti perästäpäin. Säynätsalo-lehti oli samaa mieltä: “Yleisön suuri suosikki oli niin kuin arvata saattaa kapellimestari Godzinsky, jonka monipuolisuus ja kyky ovatkin yhä uudelleen innostuttavia.”

Seuraavana iltana 17. syyskuuta George ja oopperasopraano Pihlaja olivat jo Kotkan VPK-talolla, missä Suomalainen Ooppera vieraili esittämässä Kreivitär Marizan. Esityksiä oli samana iltana kaksi, klo 18 ja klo 20.30.

SUOMEN JA RUOTSIN HARMONIKKATYTÖT KIERTUEELLE

Suomen naisten harmonikkamestaruuskilpailu sai jatkoa 20. syyskuuta, kun Messuhallissa järjestettiin Ruotsin ja Suomen harmonikkatyttöjen harmonikkaparaati. Konsertissa esiintyivät Ruotsin naisten harmonikkamestaruuskilpailujen neljä parasta, Majken Carlsson, Yvonne Modin, Brita Nordström ja Margit Rinvall ja Suomen karsinnan neljä parasta eli Eine Kotiranta, Maire Tammenlaakso, Margit Holmström ja Violet Lillqvist. Sanomalehtien mainostivat, että "lisäloistetta luovat oopperalaulaja Jorma Huttunen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Eino Katajavuori, Georg Malmstén ja George de Godzinsky”. Kuuluttajana toivo Toivo Alajärvi, ja 14-miehistä Dallapétä johti Helge Pahlman.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 16. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Messuhallin jälkeen Ruotsin ja Suomen parhaat harmonikkatytöt lähtivät kolmen viikon Suomen kiertueelle, minkä jälkeen heidän oli määrä kohdata Tukholmassa Suomi-Ruotsi harmonikkamaaottelussa. Kiertueeseen osallistuivat myös Godzinsky, Malmstén ja kuuluttaja Alajärvi. Järjestelyistä vastasivat Sotainvaliidien Veljesliiton paikalliset osastot, jotka keräsivät varoja liiton huoltotyön hyväksi. 

Syyskuun 21. päivänä harmonikkatytöt esiintyivät Tampereen Teatterissa kahdesti peräkkäin lähes täysille huoneille. “Vierailevat ruotsalaiset sekä suomalaiset harmonikkatytöt käsittelivät soittimiaan vietävä näppärästi niin solisteina kuin ryhminäkin. George de Godzinsky säesteli pianolla koko joukkoa ja lisäksi kaimaansa Georg Malmsténia, joka esitteli uusimpia tuotteitaan tunnetulla taidollaan. Välipalaksi teatterinjohtaja Kaarlo Aarni huvitti yleisöä mehevillä humoristisilla kaskuillaan ja katsomossa vallitsi hilpeä tunnelma”, Kansan Lehti selosti. Aamulehti piti Godzinskya “illan parhaana esiintyjänä”, Malmsténia lehti luonnehti “yleisön vanhaksi suosikiksi”.

Syyskuun 23. syyskuuta harmonikkaparaati esiintyi Seinäjoen Urheilutalossa, mitä ennen oli annettu ilmainen konsertti sotasairaalassa. Syyskuun 24. päivänä esiinnyttiin kahdesti Vaasan kaupungintalolla, ja seuraavana päivänä 25. syyskuuta Pietarsaaressa. Syyskuun 26. päivänä esiinnyttiin Kokkolassa sekä Grandissa että Seurahuoneella, ja 27. syyskuuta sekä Oulun kaupungintalon juhlasalissa että ravintola Arinassa. 

“Harmonikkatytöt soittivat todella itsensä oululaisten sydämiin esittäen suomalaisia ja ruotsalaisia kansanomaisia sekä kansainvälistä luokkaa olevia taidekappaleita. Tyttäret osoittautuivat todella olevansa mestariluokkaa haitarin käsittelyssä niin hyvin he soittivat ohjelmassaan olevat kappaleet. Saatiin kuulla soolonumeroita, duettoja ja väliin oli lavalla yhtä aikaa seitsemän harmonikkaa. Ruotsalaisvieraat esittivät myöskin laulaen muutamia tyypillisiä ruotsalaisia valsseja. Georges de Godzinsky säesti useita kappaleita ja esiintyi myöskin harmonikkanumerossa ja korkeatasoisella pianosoololla. Toivo Alajärvi hauskuutti kuulijoita kertomalla pariin otteeseen hauskoja juttuja. Georg Malmstén lauloi sekä pianon että harmonikan säestyksellä useita kuulijoihin meneviä iskelmiä”, Kaiku-lehden nimimerkki Y. K-ki selosti.

Valokuva Lahti-lehdessä 25. syyskuuta 1945. George puuttuu kuvasta. Kuvateksti sekoittaa hänet manageri Martti Jäppilään. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Oulusta jatkettiin Kajaaniin, missä konsertoitiin 28. syyskuuta kaupunginhotellissa ja hotelli Maakunnassa. Syyskuun 29. päivänä esiinnyttiin kahdesti Iisalmen kaupungintalolla. Kuopiossa 30. syyskuuta paraatiin liittyi Eino Katajavuori, jonka kanssa esiinnyttiin kolmessa eri paikassa, klo 14 kaupungintalolla, klo 18 Väinölänniemen hovissa ja klo 20 Seurahuoneella. 

Lokakuun 1. päivänä paraati esiintyi Joensuun Työväentalossa ja Pielishovissa, ja seuraavana päivänä 2. lokakuuta Jyväskylän Valtiontalossa klo 18.30, minkä jälkeen jalkauduttiin vielä kahteen ravintolaan, Jyväshoviin ja Maakuntaan. Jyväskyläläisille jäi mieleen erityisesti Georgen soittama valssi Tonava kaunoinen.

Ilmoitus Savon Sanomissa 20. syyskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Lokakuun 3. päivänä oli vuorossa Pieksämäen Pieksälinnan juhlasali ja hotelli Hansa, 4. lokakuuta Voikkaan Työväentalo klo 18.30 ja Kuusankosken Seuratalolla klo 21. Lokakuun 5. päivänä oltiin Lappeenrannan ratsastusmaneesissa, ja 6. lokakuuta Parikkalan Harjulinnassa, missä esiinnyttiin kahdesti. Parikkalasta jatkettiin Vuoksenniskalle, missä esiinnyttiin Seuratalolla kahdesti 7. lokakuuta. Myllykosken tehtaan Seuratalossa esiinnyttiin kahdesti 8. lokakuuta, ja Kymin Sammolla samoin kahdesti 9. lokakuuta. Kolmen päivän hengähdyksen jälkeen koitti kiertueen viimeinen konsertti 12. lokakuuta Turun VPK-talolla, missä esiinnyttiin myös kahdesti.

Harmonikkatyttöjen paraati päättyi sinne, missä se kolme viikkoa aikaisemmin oli alkanutkin. Lokakuun 14. päivänä Sotainvaliidien viikko alkoi juhlalla, joka järjestettiin Helsingin Messuhallissa. Vakavasta ohjelmasta vastasivat Varuskunnan soittokunta ja oopperalaulaja Kalle Ruusunen, ja kevyemmästä Suomen harmonikkatytöt, Godzinsky, Malmstén, Katajavuori sekä tanssipari Invenius. Huutokaupassa ja arpajaisissa oli voittoina Ruotsista lahjaksi saatua kahvia, makeisia ja saippuaa.

Ilmoitus Suomen Sosialidemokraatissa 11. lokakuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Suomen harmonikkatyttöjen viimeinen esiintyminen ennen Ruotsin maaottelumatkaa oli 22. lokakuuta Pamauksessa Vallilan Työväentalolla. Pamausta täydensivät Godzinsky, Malmstén ja Alajärvi sekä Maisu Rauhamies, A.Aimo, tanssipari Siponen ja Salin sekä Dallapé.

Lokakuun 24. päivänä Uusi Suomi julkaisi kuvan Suomen naisten harmonikkamaajoukkueesta johtajineen lähdössä Tukholmassa järjestettävään ensimmäiseen Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Laivan partaaseen nojailivat Violet Lillqvist, Eine Kotiranta ja Margit Holmström seuranaan Dallapén Martti Jäppilä ja George de Godzinsky. George oli matkalla mukana joukkueen valmentajan ominaisuudessa. Kuvasta puuttui Maire Tammenlaakso, jonka oli määrä nousta laivaan Turusta.

Valokuva Uudessa Suomessa 26. lokakuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Samoihin aikoihin, 28. lokakuuta Dallapé-kustannus mainosti sanomalehdissä uusia tanssimusiikkijulkaisujaan. Harmonikkanuottien joukossa komeili Godzinskyn sovittama Säkkijärven polkka.

Ilmoitus Uudessa Suomessa 28. lokakuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Lue seuraavaksi Loka-joulukuu 1945: George säveltää musiikin Valentin Vaalan elokuvaan Vuokrasulhanen

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

JUNI-OKTOBER 1945: GEORGE KOMPONERAR MUSIKEN TILL ILMARI UNHOS THRILLER VITA NEJLIKANS HERRE

Valkoisen neilikan velho (Vita Nejlikans Herre), regisserad av Ilmari Unho för Suomi-Filmi, hade premiär den 26 augusti 1945. Filmen var George de Godzinskys 16:e musikuppdrag för Suomi-Filmi och hans åttonde samarbete med Ilmari Unho. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Suomeksi 

Finska Operans sommarturné med Glada änkan avslutades i Nokia den 3 juli 1945, och för George de Godzinsky började sitt sommarlov. Glada änkan blev inte bara till glädje för turnépubliken, utan radion sände operetten under Georges ledning den 2 augusti kl. 20.40.

Annons i Satakunnan Kansa den 18 augusti 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Den 25 augusti var George på en turnéresa i Björneborg tillsammans med sin vän Georg Malmstén. Satakunnan laivastoyhdistys (Satakunta sjövärnsförening) arrangerade Sjöfararnas storfest på Mäntyluoto i Björneborg. Förutom Godzinsky och Malmstén uppträdde även Finlands Sjövärnsförbunds verksamhetsledare, författaren Martti Juutilainen, ett dragspelsgrupp från Björneborg och en förstärkt manskvartett vid festen. På segelsällskapets paviljong dansades det till ackompanjemang av en 5-mannaorkester i havets anda. Förhandsreklamen lovade att ”fullmånen skulle ge kvällen en speciell tjusning”. Intäkterna från festerna användes till sjövärnsförbundets sjöpojksarbete.

ILMARI UNHOS THRILLER VALKOISEN NEILIKAN VELHO HAR PREMIÄR

Georges tillbringade sin sommar delvis också med kompositionsarbete och inspelningar, då den thriller som Ilmari Unho regisserat för Suomi-Filmi, Valkoisen neilikan velho (Vita Nejlikans Herre), hade premiär den 26 augusti. Premiärstäderna var Helsingfors, Kuopio, Uleåborg, Björneborg och Tammerfors.

Filmen var Georges 16:e musikuppdrag för Suomi-Filmi och hans åttonde samarbete med Ilmari Unho. Vita Nejlikans Herre var Unhos andra regi baserad på Simo Penttiläs manuskript år 1945. I rollerna sågs Penttilä-filmernas stamsskådespelare Joel Rinne, Hilkka Helinä, Reino Valkama, Tauno Majuri, Paavo Jännes och Eine Laine. Ett nytt ansikte var Ritva Arvelo.

Tandläkaren och trollkarlen Lauri Liesi (Joel Rinne) erbjuder en vit nejlika åt fröken Raija Arpia (Hilkka Helinä). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Inspelningarna av filmen hade börjat den 6 april, bara fem dagar efter premiären av den föregående Penttilä-filmen Kolmastoista koputus (Trettonde Varseln), och de varade drygt en månad, fram till den 15 maj. Filmen var redan på klippbordet när man den 28 juni var tvungen att filma några scener till. Handlingen var för svåröverskådlig. Trots tilläggen kritiserade recensenterna filmen för att vara rörig.

UTPRESSNING, TROLLKONSTER OCH DEN HEMLIGHETSFULLE KONSULN FRÅN KALAHARE

Tandläkaren Lauri Liesi (Joel Rinne), alias Den vita nejlikans herre, uppträder som trollkarl på hotell Metropol. Efter föreställningen märker ingenjör Reino Arpia (Tauno Majuri) att viktiga brev har försvunnit från hans hotellrum.

Tandläkaren Lauri Liesi (Joel Rinne) alias Den vita nejlikans herre förbluffar publiken på hotell Metropol med sina trollkonster. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Personen som stal breven har adresserat dem till den hemlighetsfulle konsuln i Kalahare, men de hamnar av misstag hos Arpias fästmö Kirsti Salmi (Ritva Arvelo). Kirsti i sin tur förlorar breven till en tjuv som brutit sig in i hennes lägenhet, Perttu Romonen (Reino Valkama). Efter ett telefonsamtal från Arpia förstår Kirsti hur viktiga breven är och larmar polisen efter Romonen.

Trollkarlen Lauri Liesi (Joel Rinne) märker att hans gamla bekant, cirkusclownen Perttu Romonen (Reino Valkama), har hamnat i knipa. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi är på väg hem när han känner igen den i ett stuprör hängande Romonen som en före detta cirkusclown. Liesi räddar Romonen och tar med honom till sin lägenhet.

Arpia misstänker Liesi för att vara tjuven och dyker upp i hans lägenhet för att kräva tillbaka breven. Romonen slår Arpia medvetslös och vaktar den avsvimmade ingenjören medan Liesi går för att uppträda för konsul Niklas Ramis (Paavo Jännes) sällskapskrets.

Konsul Rami presenterar sin systerdotter Raija Arpia (Hilkka Helinä), ingenjör Arpias syster, för Liesi. När Liesi ska gå hem slår Raija följe med honom, eftersom brodern har lyckats meddela var han befinner sig.

I sin lägenhet lugnar Liesi syskonen Arpia genom att trolla fram breven ur Arpias ficka. Liesi har kommit över breven från konsul Rami under sitt uppträdande.

Liesi bestämmer sig för att börja utreda brevens hemlighet. Det visar sig att det handlar om hemliga uppgifter rörande ett brobygge som leds av Arpias bolag Yyteri. Misstankarna riktas mot morbrodern, konsul Rami, som sitter i styrelsen för ett konkurrerande bolag. Arpia avslöjar att hans far i tiden hade förfalskat Ramis namn på ett borgensförbindelse. Skulden är redan betald, men innehavaren av det gamla skuldebrevet kan utpressa Arpia och Yyteri-bolaget med skandalen, som är beroende av statliga beställningar.

Lauri Liesi (Joel Rinne) och Perttu Romonen (Reino Valkama) på väg till krogen Haarikka. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Romonen tar med Liesi till krogen Haarikka för att träffa sin chef Luraus, alias direktör Sami Lundström (Eero Viitanen), som arbetar på Kalaharekonsulns uppdrag. Den misstänksamma Luraus försöker tillfångata männen under pistolhot, mas den buktalande Liesi vänder situationen till sin fördel, med påföljden att Luraus blir nedslagen av sin medhjälpare Romonen. Luraus förs med ambulans till sjukhus.

Luraus rymmer från sjukhuset, överraskar Kirsti och tvingar henne att locka Arpia till Haarikka.

Ingenjör Reino Arpia (Tauno Majuri) och hans fästmö Kirsti Salmi (Ritva Arvelo). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi och Romonen får nys om saken och bryter sig in i krogen bakvägen. De överraskar skurken i det ögonblick då Luraus pressar Arpia att underteckna ett erkännande om förfalskning och ett skuldebrev på två miljoner mark.

Luraus flyr genom en lönndörr och larmar Kalaharekonsuln. Männen möts i Haarikka-kassörskan Millas (Rauha Rentola) lägenhet och försöker nå Arpia på hans hotellrum. Liesi och Romonen ser dem ge sig av.

Liesi hinner till hotellrummet före skurkarna och följer bakom en gardin hur dessa hittar brevet som han lämnat på sängen.

Romonen har tagit sig in i Millas lägenhet där han väntar på Luraus. Romonen fängslar Luraus och Milla med handklovar som använts i ett trolltrick.

Perttu Romonen (Reino Valkama) trollar på handklovar på Haarika-kassörskan Milla (Rauha Rentola) och Luraus (Eero Viitanen). Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Liesi uppträder som trollkarl för konsul Ramis sällskapskrets. Han delar ut brev som han själv skrivit till gästerna och gissar deras innehåll. Direktör Luokki (Matti Aulos), som tillhör kretsen, har dragit sig tillbaka till ett sidorum för att studera sitt eget brev. Liesi avslöjar att Luokki är bror till Luraus och den verklige Kalaharekonsuln. Som vice vd för det konkurrerande bolaget är Luokki insatt i Yyteris affärer och har försökt utpressa Arpia för dennes fars snedsteg. Liesi berättar för Luokki att han har anmält detta till polisen, som redan är på väg.

Liesi återvänder till konsul Ramis sällskap, trollar fram en nejlika åt Raija och yttrar: ”Jag var bara tvungen att sätta punkt för slutet på en viss historia.”

VALSERNA LJUDER I VALKOISEN NEILIKAN VELHO

All musik i Vita Nejlikans Herre ljuder som bakgrundsmusik; i filmen finns inte en enda 100-procentig musikscen. Med undantag för Eine Laine var skådespelarna inte sjungande skådespelare, vilket också bidrog till att filmen saknar renodlade musiknummer.

Filmen börjar i svart, under vilket det festliga förspelet Maestoso ljuder. Under förtexterna växlar musiken till en pampig långsam vals, Valse maestoso, och därefter till Più mosso.

Början av filmen domineras länge av växlingsvis långsamma valser och spänningsmusik under flera scener. Dialogen är knapphändig och bilden är klippt efter musiken.

När Luraus förs till ambulansen ljuder en festlig sorgmarsch i bakgrunden. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Efter den långa musikhelheten i början hörs musiken fortsättningsvis endast som korta, stämningsskapande effekter. På krogen Haarikka ljuder först en schottis och sedan en franskartad vals spelad på dragspel. Musiken innehåller även humor; när den av Romonen nedslagne Luraus bärs på bår, ljuder en festlig sorgmarsch som musik.

Slutmusiken börjar ljuda tyst i scenen där Liesi avslöjar att direktör Luokki är Kalaharekonsuln. Gradvis växer slutmusiken till en pampig vals som påminner om förspelet.

KOMIKERN REINO VALKAMA SOM DRAGPLÅSTER

”Det är en typisk Simo Penttilä-film med sina förtjänster och även svagheter”, bedömde signaturen O.V-hl, alias Olavi Vesterdahl, i Aamulehti rörande Valkoisen neilikan velho. ”Dess grundläggande fel är nämligen intrigens fragmentariska och splittrade karaktär, rentav en direkt oklarhet. I Valkoisen neilikan velho är det säkert endast få tittare som hela tiden hänger med i handlingen, och för många förblir flera ställen sannolikt slutgiltigt dunkla.”

”Till Suomi-Filmis varumärke hör numera redan filmernas omsorgsfulla yttre skepnad, oavsett om det gäller fotografering, musik, ljudupptagning eller – som här – de trick som trollkonsterna kräver”, skrev signaturen S.S., alias Salama Simonen, i Uusi Suomi. ”Skämtandet med den vita nejlikan, cigaretter, handklovar och än det ena än det andra väcker varje gång stor munterhet i salongen.”

Signaturen T. A., alias Toini Aaltonen, i Suomen Sosialidemokraatti fäste också uppmärksamhet vid den för Suomi-Filmi karakteristiska kvaliteten. Det räddade dock inte manuskriptets svagheter: ”Men trots det saknas något i historien. Och felet ligger i manuskriptet. Det är egentligen samma fel som har stört nästan alla Simo Penttiläs filmer: de saknar den röda tråden som håller spänningen uppe, den målmedvetna handlingskraft som leder till ett visst bestämt slutresultat. Det bästa i Valkoisen neilikan velho är de träffande och slagfärdiga replikerna, som hör till Simo Penttiläs bästa sidor och som förstärker även den yttre spänningen, men tittaren frågar sig ändå med jämna mellanrum varför? av vilken orsak blev det så här?”

På samma linje var signaturen H.K., alias Hans Kutter, i Hufvudstadsbladet: ”Kort sagt, en utmärkt film – om man skulle ha förstått någonting av innehållet. Vad i alla tider hjälper det att en film spelas bra, att den är vårdat uppsatt och snyggt fotograferat, när man inte begriper någonting av innehållet. Den store amerikanske filmmannen Adolph Zukor sade vid sitt besök här för en del år tillbaka: först kommer manuskriptet, så regissören och sedan skådespelarna. Här kommer skådespelarna först, därpå regissören, så ingenting, och sedan manuskriptet. Enligt den metoden gör man konkurs, inte film.”

Filmens dragplåster, Reino Valkama som Perttu Romonen. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Som filmens dragplåster betraktade recensenterna Reino Valkama. ”Det känns som om hela Valkoisen neilikan velho vore skrivet främst för Reino Valkama, så grundligt ’stjäl’ han filmen, för att använda denna fackterm. Perttu Romonen är en av denne populäre komikers bästa roller; han är naturlig, mänsklig, sympatisk och framför allt en mästare på att leverera mustiga repliker”, berömde Olavi Veistäjä.

Även Toini Aaltonen blev entusiastisk över Valkama: ”Rollen var som klippt och skuren för honom, vilket den uppenbarligen också var, och han spelade den med all den läckra nyansrikedom som är karakteristisk för honom. I hans mun hade förvisso lagts alla filmens bästa repliker, och han lät dem falla med så dråpliga betoningar att det var svårt att hålla sig för skratt.”

Valkoisen neilikan velho blev Suomi-Filmis femte och sista Simo Penttilä-film under 1940-talet.

KOMPONERANDET AV VERONICA BÖRJAR

Den 1 september uppträdde George på Kaivohuone (Brunnshuset) i Nådendal, där sommarens sista Suurtempaus (Storjippo) arrangerades. Övriga medverkande var Anna Mutanen, Vilho Parma, Reino Armio och damgymnaster från Turun Pyrkivä. Kaivohuoneens populära orkester svarade för musiken, och publiken uppmanades att ”njuta av sommarens sista ögonblick i sångens, gymnastikens, musikens samt dansens tecken”.

Annons i Sosialisti den 30 augusti 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Vid samma tid i början av september fick George post från signaturen Serp, alias författaren Seere Salminen. Serp hade arbetat flitigt under sommaren med ett operettmanuskript, och nu var det Godzinskys tur att ta itu med kompositionsarbetet. För den sångbara rimflätningen svarade R.R. Ryynänen, känd från schlagertexter, och operasångaren Ture Ara.

Att komponera operetten mitt i alla andra brådskande arbeten var en hård ansträngning för George. Komponerandet hade knappt hunnit börja när dagstidningarna den 30 september meddelade nyheten att ”sannolikt ännu under denna spelsäsong skulle en ny stor inhemsk romantisk storoperett Veronica av Serp och Godzinsky komma i rampljuset”. Tidningarna visste berätta att operetten utspelar sig på 1890-talet och att dess ämne är en känd finlandsfödd kvinnas färgstarka och romantiska livsöden. Urpremiären skulle äga rum kring jul samtidigt på Helsingfors Folkteater och Tammerfors Arbetarteater.

Helsingin Sanomat den 30 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

FINLANDS KVINNOR TÄVLAR I DRAGSPELSSPEL

Den 3 september arrangerades de finska mästerskapen i dragspel för kvinnor på Helsingfors Arbetarförenings hus. Evenemanget intresserade publiken. Det kom så mycket folk att alla inte fick plats inne, utan en del fick vänta på gatan på tävlingsresultatet. George fungerade återigen som tävlingsdomare tillsammans med Sulho Ranta och Viljo Vesterinen.

Finsk mästare blev Eine Kotiranta från Kouvola, tvåa kom Maire Tammenlaakso från Åbo, trea Margit Holmström från Helsingfors, fyra Violet Lillqvist från Helsingfors och femma Aini Högblom från Sagu. Tävlingen förebådade samtidigt den kommande landskampen Finland-Sverige, i vilken vinnarna skulle delta i Stockholm den 27–28 oktober. ”Tillfället gav en övertygande bild av kvinnornas dragspelsvirtuositet, om vilken inte många hittills har haft den minsta kännedom”, skrev J.K. i Helsingin Sanomat.

Annons i Hufvudstadsbladet den 6 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Den 9 september återvände Tjajkovskijs Eugen Onegin till Finska Operans repertoar. George ledde föreställningen och skyndade sedan från Bulevarden till restaurang Adlon, där Krigsinvalidernas Brödraförbund arrangerade en kvällstillställing. Kvällens huvudattraktion var den svenska sångarberömdheten Gustaf Torrestad, och som konferencier fungerade Reino Hirviseppä. George och Nils-Eric Fougstedt underhöll publiken på två flyglar, och filmstjärnan Kaija Rahola sjöng.

Följande dag, den 10 september, reste George tillsammans med Finska Operans artister till Tammerfors, där Grevinnan Mariza framfördes på Tammerfors Teater i två omgångar, kl. 18 och kl. 20.30. Som huvudpar sjöng Elli Pihlaja och Thure Bahne.

Annons i Helsingin Sanomat den 8 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Den 11 september kulminerade Dallapés 20-årsturné i en minnenas kväll i Mässhallen. Det utlovades glada och populära musiknummer från åren som gått, Merimieskapelli (Sjömanskapellet) och en jätteöverraskning, som erbjöds av kapellmästare Knalli och hans motsträviga skyddslingar. Som stjärnsolister uppträdde förutom George även Miss Dolly, Viljo Vesterinen, A. Aimo, Eino Katajavuori, Georg Malmstén och Onni Laihanen, med Toivo Alajärvi som konferencier. Det forna och nuvarande Dallapé uppträdde tillsammans som en 25-manna stororkester under ledning av Helge Pahlman.

Den 12 september ledde George återigen Onegin på Operan.

ARBETE OCH FEST -KONSERTER

Den 15 september var George tillsammans med Elli Pihlaja, Henry Theel, dansösen Anitra Karto samt Sävel-Siskot från Äänekoski i Statshuset i Jyväskylä, där programtjänsten Finlandia arrangerade den fjärde konserten i turnén ”Arbete och fest” under rubriken ”Hilpeä ilta” (En munter kväll). För utropen och humorn svarade Ilmari Kinnunen, som enligt Keskisuomalainen genast fick publiken på gott humör. ”Kartos danser Ahkera Liisa (Flitiga Lisa) och Tirolilaistanssi (Tyrolerdans) var näpna och fick välförtjänta applåder. Som avslutning på föreställningen dansades det i en timme i takt till kapellmästare Godzinsky. Den lille och virtuose de Godzinsky orkade ända till slutet, fastän han hade sin andel i varje programnummer”, förundrade sig Keskisuomalainen i efterhand.

Följande dag, den 16 september, besökte George, Elli Pihlaja, Henry Theel och Anitra Karto på förmiddagen Kinkomaa sjukhus, det vill säga centralsanatoriet för Mellersta Finlands tuberkulosdistrikt, och kl. 19 var det dags för Säynätsalo-kvällen med festdans som en del av konsertserien Arbete och fest. Rundradion bandade Säynätsalo-kvällen och sände den i radio den 27 september kl. 21.

Annons i Säynätsalo-tidningen den 8 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Joh. Parviainens Fabrikers 70 meter långa storhall hade förvandlats till en festsal, där en nästan tusenhövdad publik hade samlats. I programmet hördes barnkör, manskör, blandad kör, allsång och uppläsning, tal, intervjuer och hornmusik. George spelade Ungersk fantasi och dragspelssolon och ackompanjerade alla framträdanden. Anitra Karto dansade, Elli Pihlaja sjöng Sibelius Flickan kom ifrån sin älsklings möte och Einari Marvias Kun minä mokoman saisin, och Henry Theel framförde sångerna Elämäni on lauluni och Tiritomba. Efter radiosändningen begav sig Helsingforsartisterna för att underhålla på två olika ställen, Arbetarföreningens hus och Seuratalo, vid vilkas båda festdanser det fanns gott om ”dansande publik i fulla hus”.

”Bland Helsingforsartisterna bör i första hand nämnas Georges de Godzinsky och Elli Pihlaja, vilkas framträdanden var i en klass för sig. I synnerhet Godzinsky uppnådde publikens odelade uppskattning. Likaså belönades Henry Theel, kanske den främste av våra schlagersångare, av publiken med kraftiga applåder”, skildrade Työn Voima efteråt. Säynätsalo-tidningen var av samma åsikt: ”Publikens stora favorit var som man kan gissa kapellmästare Godzinsky, vars mångsidighet och förmåga också är ständigt på nytt inspirerande.”

Nästa kväll, den 17 september, var George och operasopranen Pihlaja redan på Kotka VPK-hus (Frivilliga brandkårens hus), där Finska Operan gästspelade med Grevinnan Mariza. Det gavs två föreställningar samma kväll, kl. 18 och kl. 20.30.

FINLANDS OCH SVERIGES DRAGSPELSFLICKOR PÅ TURNÉ

De finska mästerskapen i dragspel for kvinnor fick en fortsättning den 20 september, när en dragspelsparad med svenska och finska dragspelsflickor arrangerades i Mässhallen. I konserten uppträdde de fyra bästa från de svenska mästerskapen i dragspel för kvinnor, Majken Carlsson, Yvonne Modin, Brita Nordström och Margit Rinvall, samt de fyra bästa från den finska gallringen, det vill säga Eine Kotiranta, Maire Tammenlaakso, Margit Holmström och Violet Lillqvist. Dagstidningarna annonserade att ”ytterligare glans ges av operasångaren Jorma Huttunen, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, Eino Katajavuori, Georg Malmstén och George de Godzinsky”. Som konferencier fungerade Toivo Alajärvi, och det 14-manna Dallapé leddes av Helge Pahlman.

Annons i Helsingin Sanomat den 16 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Efter Mässhallen gav sig de bästa svenska och finska dragspelsflickorna ut på en tre veckors turné i Finland, varefter de skulle mötas i dragspelslandskampen Finland-Sverige i Stockholm. I turnén deltog även Godzinsky, Malmstén och konfereciern Alajärvi. För arrangemangen svarade Krigsinvalidernas Brödraförbunds lokala avdelningar, som samlade in medel till förbundets omsorgsarbete.

Den 21 september uppträdde dragspelsflickorna på Tammerfors Teater två gånger i rad för nästan fulla hus. ”De gästande svenska samt de finska dragspelstjejerna hanterade sina instrument väldigt flinkt både som solister och i grupper. George de Godzinsky ackompanjerade hela skaran på piano och dessutom sin namne Georg Malmstén, som presenterade sina nyaste alster med sin kända färdighet. Som mellanmål roade teaterchefen Kaarlo Aarni publiken med mustiga humoristiska historier och i salongen rådde en munter stämning”, skildrade Kansan Lehti. Aamulehti ansåg Godzinsky vara ”kvällens bäste artist”, Malmstén karakteriserades av tidningen som ”publikens gamle favorit”.

Den 23 september uppträdde dragspelsparaden i Seinäjoki idrottshus, innan en gratiskonsert hade givits på krigssjukhuset. Den 24 september gavs två föreställningar i Vasa stadshus, och följande dag, den 25 september, i Jakobstad. Den 26 september uppträdde man i Karleby både på Grand och Societetshuset, och den 27 september både i festsalen i Uleåborgs stadshus och på restaurang Arina.

”Dragspelsflicorna spelade sig verkligen in i Uleåborgarnas hjärtan genom att framföra finska och svenska folkliga stycken samt konststycken av internationell klass. Damerna visade sig verkligen vara av mästarklass i hanteringen av dragspel, så bra spelade de styckena i sitt program. Man fick höra solonummer, duetter och emellanåt fanns sju dragspel samtidigt på scenen. De svenska gästerna framförde också sjungande några typiska svenska valser. Georges de Godzinsky ackompanjerade flera stycken och uppträdde även i ett dragspelsnummer och med ett pianosolo av hög klass. Toivo Alajärvi roade åhörarna genom att berätta ett par roliga historier. Georg Malmstén sjöng flera schlager som gick hem hos lyssnarna till ackompanjemang av både piano och dragspel”, skildrade signaturen Y. K-ki i Kaiku-lehti.

Fotografi i Lahti-tidningen den 25 september 1945. George saknas på bilden. Bildtexten förväxlar honom med managern Martti Jäppilä. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Från Uleåborg fortsatte man till Kajana, där man konsertterade den 28 september i stadshotellet och hotell Maakunta. Den 29 september uppträdde man två gånger i Idensalmi stadshus. I Kuopio anslöt sig Eino Katajavuori till paraden den 30 september, med vilken man uppträdde på tre olika ställen: kl. 14 i stadshuset, kl. 18 i Väinölänniemi hov och kl. 20 i Societetshuset.

Den 1 oktober uppträdde paraden i Joensuu Arbetarförenings hus och Pielishovi, och följande dag, den 2 oktober, i Statshuset i Jyväskylä kl. 18.30, varefter man begav sig till ytterligare två restauranger, Jyväshovi och Maakunta. Jyväskyläborna mindes speciellt valsen An der schönen blauen Donau (Vid den vackra blå Donau) som George spelade.

Annons i Savon Sanomat den 20 september 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Den 3 oktober stod Pieksämäki Pieksälinna festsal och hotell Hansa på tur, den 4 oktober Voikkaa Arbetarförenings hus kl. 18.30 och Kuusankoski Seuratalo kl. 21. Den 5 oktober var man i Villmanstrands ridmanege och den 6 oktober i Harjulinna i Parikkala, där man uppträdde två gånger. Från Parikkala fortsatte man till Vuoksenniska, där man uppträdde på Seuratalo två gånger den 7 oktober. I Myllykoski fabriks Seuratalo uppträdde man två gånger den 8 oktober, och på Kymi Sampo likaså två gånger den 9 oktober. Efter tre dagars andhämtning inföll turnéns sista konsert den 12 oktober i Åbo FBK-hus, där man också uppträdde två gånger.

Dragspelsflickornas parad avslutades där den tre veckor tidigare hade börjat. Den 14 oktober inleddes krigsinvalidernas vecka med en fest som arrangerades i Helsingfors Mässhall. För det allvarliga programmet svarade Garnisonsmusikkåren och operasångaren Kalle Ruusunen, och för det lättare de finska dragspelstjejerna, Godzinsky, Malmstén, Katajavuori samt dansparet Invenius. Vid auktionen och lotteriet var vinsterna kaffe, godis och tvål som erhållits som gåvor från Sverige.

Annons i Suomen Sosialidemokraatti den 11 oktober 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

De finska dragspelsflickornas sista framträdande före landskampresan till Sverige var den 22 oktober på Pamaus i Vallila Arbetarförenings hus. Pamaus kompletterades av Godzinsky, Malmstén och Alajärvi samt Maisu Rauhamies, A. Aimo, dansparet Siponen och Salin samt Dallapé.

Den 24 oktober publicerade Uusi Suomi en bild på det finska dragspelsdamlandslaget med ledare inför avresan till den första landskampen Finland-Sverige som arrangerades i Stockholm. Mot fartygssidan lutade sig Violet Lillqvist, Eine Kotiranta och Margit Holmström i sällskap med Dallapés Martti Jäppilä och George de Godzinsky. George var med på resan i egenskap av lagets tränare. På bilden saknades Maire Tammenlaakso, som skulle gå ombord i Åbo.

Fotografi i Uusi Suomi den 26 oktober 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Vid samma tid, den 28 oktober, annonserade Dallapé-kustannus sina nya dansmusikpublikationer i dagstidningarna. Bland dragspelsnoterna glänste Säkkijärven polkka i arrangemang av Godzinsky.

Annons i Uusi Suomi den 28 oktober 1945. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för dagstidningar.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky