Heinä-lokakuu 1945: George säveltää musiikin Ilmari Unhon jännityselokuvaan Valkoisen neilikan velho

Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama Valkoisen neilikan velho sai ensi-iltansa 26. elokuuta 1945. Elokuva oli George de Godzinskyn 16. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kahdeksas yhteistyönsä Ilmari Unhon kanssa. Elonet / Valkoisen neilikan velho.

Kun Suomalaisen Oopperan Iloisen lesken kesäkiertue 3. heinäkuuta 1945 päättyi Nokialle, George de Godzinskylle koitti kesäloma. Iloinen leski ei jäänyt vain kiertueyleisön iloksi ja nautinnoksi, vaan Georgen johtama esitys kuultiin radiossa myöhemmin kesällä 2. elokuuta klo 20.40.

Elokuu 25. päivänä George oli ystävänsä Georg Malmsténin kanssa esiintymismatkalla Porissa. Satakunnan laivastoyhdistys järjesti Porin Mäntyluodossa Merenkyntäjäin suurjuhlan. Godzinskyn ja Malmsténin lisäksi juhlassa esiintyivät Suomen laivastoliiton toiminnanjohtaja, komentajakapteeni ja kirjailija Martti Juutilainen, porilainen harmonikkapartio ja vahvistettu mieskvartetti. Purjehdusseuran paviljongilla tanssittiin 5-miehisen orkesterin tahdissa "meren hengessä". Ennakkomainos lupasi, että “täysikuun aika antaa illalle erikoisen viehätyksen”. Juhlien voittovarat käytettiin laivastoliiton meripoikatyön tukemiseen.

 

ILMARI UNHON JÄNNITYSELOKUVA VALKOISEN NEILIKAN VELHO ENSI-ILLASSA

Ainakin osa Georgen kesästä kului sävellystyön ja äänitysten merkeissä, sillä 26. elokuuta sai ensi-iltansa Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama jännityselokuva Valkoisen neilikan velho. Ensi-iltapaikkakunnat olivat Helsinki, Kuopio, Oulu, Pori ja Tampere.

Elokuva oli Georgen 16. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kahdeksas yhteistyönsä Ilmari Unhon kanssa. Valkoisen neilikan velho oli Unhon toinen ohjaus Simo Penttilän käsikirjoitukseen vuonna 1945, ja rooleissa nähtiin Penttilä-elokuvien vakionäyttelijät Joel Rinne, Hilkka Helinä, Reino Valkama, Tauno Majuri, Paavo Jännes ja Eine Laine. Uusi kasvo oli nuori naisnäyttelijä Ritva Arvelo.

Velhon kuvaukset olivat alkaneet 6. huhtikuuta, viisi päivää edellisen Penttilä-elokuvan Kolmastoista koputus ensi-illan jälkeen ja ne kestivät reilun kuukauden, 15. toukokuuta asti. Kesäkuun 28. päivänä leikkauspöydässä olevaan filmiin käytiin kuvaamassa muutama kohtaus lisää, jotta juonesta tulisi selvempi. Tästä huolimatta arvostelijat moittivat elokuvaa katkelmalliseksi ja hajanaiseksi.

 

KIRISTYSTÄ, TAIKATEMPPUJA JA SALAPERÄINEN KALAHARIN KONSULI

Hammaslääkäri Lauri Liesi (Joel Rinne) eli Valkoisen neilikan velho esiintyy taikurina hotelli Metropolissa. Esityksen jälkeen insinööri Reino Arpia (Tauno Majuri) huomaa, että hänen hotellihuoneestaan on kadonnut tärkeitä kirjeitä.

Kirjeet varastanut henkilö osoittaa kirjeet Kalaharin konsulille, mutta ne joutuvatkin vanhingossa Arpian morsiamelle Kirsti Salmelle (Ritva Arvelo). Kirsti puolestaan menettää kirjeet asuntoonsa tunkeutuneelle varkaalle, Perttu Romoselle (Reino Valkama). Arpian soitettua Kirstille puhelimella tämä ymmärtää kirjeiden tärkeyden ja hälyttää poliisin Romosen perään.

Liesi on matkalla kotiinsa, kun hän tunnistaa rännissä roikkuvan Romosen entiseksi sirkusilveilijäksi. Liesi pelastaa Romosen ja vie tämän kotiinsa.

Arpia epäilee Liesiä varkaaksi ja ilmestyy tämän kotiin vaatimaan kirjeitä itselleen. Romonen tainnuttaa Arpian ja jää vahtimaan tätä, sillä aikaa kun Liesi esiintyy konsuli Niklas Ramin (Paavo Jännes) seurapiirille.

Konsuli Rami esittelee Liesille sisarentyttärensä Raija Arpian (Hilkka Helinä), insinööri Arpian sisaren. Liesin lähtiessä kotiin Raija lyöttäytyy hänen mukaansa, sillä veli on onnistunut soittamaan ja viestittämään missä on.

Asunnossaan Liesi rauhoittaa Arpian sisarukset taikomalla kirjeet esiin Arpian taskusta. Liesi on saanut kirjeet haltuunsa konsuli Ramilta esityksensä aikana.

Liesi ryhtyy selvittämään kirjeiden salaisuutta, ja käy ilmi, että kysymys on Arpian johtaman Yyteri-yhtiön siltaurakan salaisista tiedoista. Epäilykset kohdistuvat enoon, konsuli Ramiin, joka kuuluu kilpailevan yhtiön johtokuntaan. Arpia paljastaa, että hänen isänsä oli aikoinaan väärentänyt Ramin nimen takaussopimukseen. Velka on jo maksettu, mutta vanhan velkakirjan haltija voi kiristää skandaalilla Arpiaa ja Yyteri-yhtiötä, joka on riippuvainen valtion tilauksista.

Romonen vie Liesin Haarikan kapakkaan tapaamaan pomoaan Lurausta eli johtaja Sami Lundströmiä (Eero Viitanen), joka työskentelee Kalaharin konsulin laskuun. Epäluuloinen Luraus yrittää vangita miehet aseella uhaten, mutta vatsastapuhuva Liesi kääntää tilanteen edukseen sillä seurauksella, että Luraus joutuu apurinsa Romosen kolkkaamaksi. Luraus viedään ambulanssilla sairaalaan.

Luraus karkaa sairaalasta, yllättää Kirstin ja kiristää tämän houkuttelemaan Arpian Haarikkaan.

Liesi ja Romonen saavat vihiä asiasta ja murtautuvat kapakkaan takateitse. He yllättävät konnat hetkellä, jolloin Luraus on kiristämässä Arpiaa allekirjoittamaan tunnustuksen väärennöksestä sekä kahden miljoonan markan velkakirjan.

Luraus pakenee salaoven kautta ja hälyttää Kalaharin konsulin. Miehet tapaavat Haarikan kassaneidin Millan (Rauha Rentola) asunnossa ja yrittävät tavoittaa Arpiaa tämän hotellihuoneesta. Liesi ja Romonen näkevät heidän lähtönsä.

Liesi ehtii hotellihuoneeseen ennen konnia ja seuraa verhon takaa, miten nämä löytävät hänen jättämänsä kirjeen sängyltä.

Romonen on tunkeutunut Millan asuntoon, missä hän odottaa Lurausta. Romonen vangitsee Lurauksen ja Millan taikatempussa käytetyillä käsiraudoilla.

Liesi esiintyy taikurina konsuli Ramin seurapiirille, hän jakaa vieraille laatimiaan kirjeitä ja arvaa niiden sisällön. Seurapiiriin kuuluva johtaja Luokki (Matti Aulos) on vetäytynyt sivuhuoneeseen tutkimaan omaa kirjettään. Liesi paljastaa, että Luokki on Lurauksen veli ja Kalaharin konsuli. Kilpailevan yhtiön apulaisjohtajana Yyterin asioista perilläoleva Luokki on pyrkinyt kiristämään Arpiaa tämän isän hairahduksesta. Liesi kertoo Luokille tehneensä tästä ilmoituksen poliisille, joka on jo tulossa.

Liesi palaa seurapiirin luo ja taikoo Raijalle neilikan lausuen: "Kävin vain laittamassa pisteen erään tarinan loppuun."

 

VALSSIT SOIVAT VALKOISEN NEILIKAN VELHOSSA  

Valkoisen neilikan velhon kaikki musiikki soi taustamusiikkina, elokuvassa ei ole ainoatakaan 100% musiikkikohtausta. Eine Lainetta lukuunottamatta näyttelijät eivät olleet laulavia näyttelijöitä, ja Laineen rooli oli pieni, joten tämäkin vaikutti osaltaan siihen, ettei elokuvassa ole 100% musiikkikohtauksia.

Elokuva alkaa mustasta, jonka aikana soi juhlava alkusoitto Maestoso. Alkutekstien aikana musiikki vaihtuu mahtipontiseksi hitaaksi valssiksi Valse maestosoksi ja sitten Più mossoksi. 

Elokuvan alkupuolta hallitsevat pitkään hitaat valssit ja jännitysmusiikit soiden taustamusiikkina vuorotellen usean kohtauksen ajan. Alussa dialogia on niukasti, ja kuva on leikattu musiikin mukaan.

Alun pitkän musiikkijakson jälkeen jatkossa musiikki soi vain lyhyinä, jännitystä luovina tehosteina. Haarikan kapakassa soi taustalla jenkka ja ranskalaistyyppinen valssi harmonikalla soitettuna. Musiikissa on myös huumoria; kun Romosen kolkkaamaa Lurausta viedään paareilla ambulanssiin, taustalla soi juhlava hautajaismarssi.

Loppusoitto alkaa soida hiljaa jo kohtauksessa, jossa Liesi paljastaa Luokin olevan Kalaharin konsuli. Musiikki kasvaa vähitellen alkusoittoa muistuttavaksi mahtipontiseksi valssiksi.

 

EPÄSELVÄ JUONI MUTTA REINO VALKAMA PARHAIMMILLAAN

"Se on tyypillinen Simo Penttilä -filmi avuineen ja myös - heikkouksineen", Aamulehden nimimerkki O.V-hl eli Olavi Vesterdahl arvioi. "Sen perusvikana nimittäin on juonen katkelmallisuus ja hajanaisuus, vieläpä suoranainen epäselvyys. Valkoisen neilikan velhossa varmaan vain harva katselija pysyy koko ajan kiinteästi juonen mukana ja monelle jäänee lopullisestikin useita pimeitä kohtia.”

"Suomi-Filmin tehtaanmerkkiin kuuluu nykyisin jo elokuvien huolellinen ulkonainen asu, oli sitten kysymys valokuvauksesta, musiikista, äänityksestä tai - niinkuin tässä - taikurisuoritusten vaatimista trikeistä”, Uuden Suomen nimimerkki S.S. eli Salama Simonen kirjoitti. “Kujeilu valkoisella neilikalla, savukkeilla, käsiraudoilla ja milloin milläkin herättää katsomossa joka kerran suurta hilpeyttä."

Suomen Sosialidemokraatin nimimerkki T. A. eli Toini Aaltonen pani myös merkille Suomi-Filmille ominaisen laadun, se ei kuitenkaan pelastanut käsikirjoituksen heikkouksia: "Mutta sittenkin jutusta puuttuu jotakin. Ja vika on käsikirjoituksessa. Se on oikeastaan sama vika, joka on haitannut melkein kaikkia Simo Penttilän elokuvia: niistä puuttuu se punainen lanka, joka pitää kiihkeää jännittävyyttä yllä, se tarkoituksellinen toiminnallisuus, joka johtaa johonkin määrättyyn lopputulokseen. Valkoisen neilikan velhossa on parasta osuvat ja nasevat vuorosanat, jotka kuuluvat Simo Penttilän parhaisiin puoliin ja jotka tehostavat ulkonaista jännittävyyttäkin, mutta katsoja kysyy sittenkin aina välillä miksi? mistä syystä näin?"

Samoilla linjoilla oli Hufvudstadsbladetin nimimerkki H.K. eli Hans Kutter: "Kort sagt, en utmärkt film - om man skulle ha förstått någonting av innehållet. Vad i alla tider hjälper det att en film spelas bra, att den är vårdat uppsatt och snyggt fotograferat, när man inte begriper någonting av innehållet. Den store amerikanske filmmannen Adolph Zukor sade vid sitt besök här för en del år tillbaka: först kommer manuskriptet, så regissören och sedan skådespelarna. Här kommer skådespelarna först, därpå regissören, så ingenting, och sedan manuskriptet. Enligt den metoden gör man konkurs, inte film."

Elokuvan vetonaulana arvostelijat pitivät Reino Valkamaa. "Tuntuu siltä kuin koko Valkoisen neilikan velho olisi kirjoitettukin lähinnä Reino Valkamaa varten, siksi perusteellisesti hän filmin 'varastaa', tätä ammattitermiä käyttääksemme. Perttu Romonen on tämän suositun koomikon parhaita osia; hän on luonteva, inhimillinen, sympaattinen ja ennen muuta taituri laukaisemaan meheviä repliikkejä”, Olavi Veistäjä kiitteli.

Myös Toini Aaltonen innostui Valkamasta: "Osa oli kuin luotu hänelle, mitä se ilmeisesti olikin, ja hän näytteli sen kaikella sillä herkullisella vivahdusrikkaudella, mikä hänelle on ominaista. Hänen suuhunsa oli asetettu varmastikin kaikki elokuvan parhaimmat repliikit, ja hän lasketteli ne niin hupaisin korostuksin, että naurua oli suorastaan piteleminen."

Valkoisen neilikan velho jäi Suomi-Filmin viidenneksi ja viimeiseksi Simo Penttilä -elokuvaksi 1940-luvulla.

 

VERONICAN SÄVELTÄMINEN ALKAA

Syyskuun 1. päivänä George oli esiintymässä Naantalin Kaivohuoneella, missä järjestettiin kesän viimeinen Syystempaus. Muita esiintyjiä olivat Anna Mutanen, Vilho Parma, Reino Armio ja Turun Pyrkivän naisvoimistelijat. Kaivohuoneen suosittu orkesteri huolehti  musiikista, ja yleisöä kehotettiin “nauttimaan kesän viimeisistä hetkistä laulun, voimistelun, musiikin sekä tanssin merkeissä”.

Samoihin aikoihin syyskuun alussa George sai postia nimimerkki Serpiltä eli kirjailija Seere Salmiselta. Serp oli ahkeroinut kesän operetin käsikirjoituksen parissa, ja nyt oli Godzinskyn vuoro ryhtyä sävellystyöhön. Laulettaviksi sopivista sanoituksista vastasivat iskelmäsanoituksista tuttu R.R. Ryynänen ja oopperalaulaja Ture Ara. 

Operetin säveltäminen kaikkien muiden työkiireiden keskellä oli Georgelle kova rutistus. Säveltäminen oli tuskin päässyt alkuun, kun sanomalehdet kertoivat 30. syyskuuta uutisen, jonka mukaan "todennäköisesti vielä tämän näytäntökauden aikana Serpiltä ja Godzinskyltä oli tulossa parrasvaloihin uusi suuri kotimainen romanttinen suuroperetti Veronica". Helsingin Sanomat selosti, että operetti on sijoitettu 1890-luvulle ja aiheen siihen ovat antaneet erään tunnetun suomalaissyntyisen naisen romanttisen värikkäät elämäntapahtumat. Operetin ensiesitys olisi joulun tienoissa samanaikaisesti sekä Helsingin Kansan Teatterissa että Tampereen Työväen Teatterissa.

 

SUOMEN NAISET KILPAILEVAT HARMONIKANSOITOSSA

Syyskuun 3. päivänä järjestettiin Helsingin Työväentalon juhlasalissa naisten harmonikkamestaruuskilpailu. Tapahtuma kiinnosti yleisöä. Paikalle tuli 800 uteliasta, mikä oli niin paljon, että osan oli jäätävä kadulle odottamaan kilpailun tulosta. George toimi kilpailun tuomarina jälleen kerran yhdessä Sulho Rannan ja Viljo Vesterisen kanssa. 

Suomen mestaruuden voitti Eine Kotiranta Kouvolasta, toiseksi sijoittui Maire Tammenlaakso Turusta ja kolmanneksi Margit Holmström Helsingistä, neljänneksi Violet Lillqvist Helsingistä, ja viidenneksi Aini Högblom Sauvosta. Kilpailu oli katsastus tulevaan Suomi-Ruotsi-maaotteluun, johon voittajien oli määrä osallistua Tukholmassa 27.-28. lokakuuta. “Tilaisuus antoi vakuuttavan kuvan naisten harmonikkataituruudesta, josta tähän mennessä ei monellakaan ole ollut vähäisintäkään tietoa”, Helsingin Sanomien J.K. kirjoitti.

Syyskuun 9. päivänä Tšaikovskin Jevgeni Onegin palasi Suomalaisen Oopperan ohjelmistoon Georgen johtaessa näytännön. Oopperalta hän kiirehti ravintola Adloniin, missä Sotainvaliidien Veljesliitto järjesti soiréen. Illan pääesiintyjä oli tunnettu ruotsalainen laulaja Gustaf Torrestad, ja kuuluttajana toimi Reino Hirviseppä. George ja Nils-Eric Fougstedt viihdyttivät yleisöä kahdella flyygelillä, ja elokuvanäyttelijä Kaija Rahola lauloi.

Seuraavana päivänä 10. syyskuuta George oli Suomalaisen Oopperan taiteilijoiden kanssa Tampereen Teatterissa. Kreivitär Marizan tähtiparina kahdessa esityksessä klo 18 ja klo 20.30 lauloivat Elli Pihlaja ja Thure Bahne.

Syyskuun 11. päivänä Dallapé järjesti 20-vuotiskiertueensa huipennukseksi Messuhallissa muistojen illan. Luvassa oli riemukkaita ja yllättäviä numeroita, suosittuja numeroita vuosien varrelta, Merimieskapelli sekä jymy-yllätys, jonka tarjosivat kapellimestari Knalli ja hänen uppiniskaiset holhokkinsa. Tähtisolisteina esiintyivät Georgen lisäksi Miss Dolly, Viljo Vesterinen, A.Aimo, Eino Katajavuori, Georg Malmstén, ja Onni Laihanen. Kuuluttajana toimi Toivo Alajärvi. Entinen ja nykyinen Dallapé esiintyivät lisäksi yhteisnumeroin 25-miehisenä suurorkesterina Helge Pahlmanin johdolla.

Syyskuun 12. päivänä George johti Oopperalla jälleen Oneginin.

Syyskuun 15. päivänä hän oli Elli Pihlajan, Henry Theelin, tanssijatar Anitra Karton ja Äänekosken Sävel-Siskojen kanssa Jyväskylässä. Finlandia-ohjelmapalvelu - entinen asemiesiltojen organisoija - järjesti Jyväskylän Valtiontalossa klo 15 Työtä ja juhlaa -kiertueen neljännen konsertin otsikolla Hilpeä ilta. Kuulutuksista ja huumorista tilaisuudessa huolehti Ilmari Kinnunen, joka sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan onnistui saamaan yleisön heti hyvälle tuulelle. "Karton tanssit Ahkera Liisa ja Tirolilaistanssi olivat veikeitä ja saivat ansaitsemansa suosionosoitukset. Esityksen lopuksi tanssittiin tunti kapellimestari Godzinskyn tahdissa. Pieni ja taiturimainen de Godzinsky jaksoi loppuun saakka, vaikka hänellä olikin osuutensa jokaiseen ohjelmanumeroon”, Keskisuomalainen ihmetteli jälkeenpäin.