Maalis-kesäkuu 1945: George säveltää musiikin Ilmari Unhon jännityselokuvaan Kolmastoista koputus

Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama Simo Penttilä -jännityselokuva Kolmastoista koputus sai ensi-iltansa 1. huhtikuuta 1945. Kolmastoista koputus oli George de Godzinskyn 15. musiikki Suomi-Filmille. Elonet / Kolmastoista koputus.

På svenska 

Perjantaina 2. maaliskuuta 1945 heti Jevgeni Oneginin ensi-illan jälkeen, George de Godzinsky oli jälleen esiintymässä Suomalaisessa Oopperassa. Ryhmä talon balettitanssijoita aikoi osallistua Tukholmassa tanssikilpailuun ja kartutti matkakassaansa esittämällä maksavalle yleisölle kilpailuohjelmansa. George toimi tanssiryhmän pianistina.

Ilmoitus Suomen Sosialidemokraatissa 27. helmikuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

SAXELININ TANSSIRYHMÄ MATKUSTAA TUKHOLMAAN KILPAILEMAAN

Kaikki esitykset olivat balettimestari Alexander Saxelinin koreografioita, sillä Tukholman kansainvälinen tanssikilpailu oli ennen kaikkea koreografien välinen kisa. Saxelinin lisäksi Suomesta osallistuivat Maggie Gripenbergin ja Esther Naparstokin tanssiryhmät. Klassinen baletti ja moderni tanssi kilpailivat samassa sarjassa, ja Saxelinin ryhmä edusti koko kilpailussa ainoana klassista balettia.

Illan aluksi nähtiin kohtauksia useista eri baleteista ja lopuksi Saxelinin kilpailua varten laatima yksinäytöksinen Fête de danse. Alkupuolen ohjelma oli seuraava: Sulho Rannan sävellykseen laadittu Lappalaistanssi, jonka esittivät Lucia Nifontowa ja Arvo Martikainen; Pas de trois Saxelinin baletista Soirée de bal keväältä 1943, jossa tanssivat Nifontowa, Unto Lätti ja Olavi Kuorikoski; Allegrias, jonka esitti Martikainen; Petite suite, jossa tanssivat Irja Koskinen ja Saxelin; Episodi, jossa tanssivat Eva Hemming ja Kuorikoski; Cake Walk, jossa tanssivat Laila Jokimo ja Kaarlo Hiltunen; Variation, jonka esitti Sirkka Leiwo; Aurore, jonka tanssi Mary Grönroos, sekä Husaari, jonka esitti Lätti.

Fête de danse -baletissa ei ollut varsinaista juonta, vaan teos oli iloinen juhla, jossa vuoroin rakastuttiin, vuoroin kamppailtiin. Musiikki oli koottu Sergei Rahmaninovin, Aleksandr Skrjabinin ja Edvard Griegin sävellyksistä. Pääparina tanssivat Lucia Nifontowa ja juuri asepalveluksesta palannut Arvo Martikainen, ja muut tanssijat olivat Hemming, Hiltunen, Lätti, Kuorikoski, Jokimo, Grönroos ja Leiwo.

Tanssijoiden puvuista vastasi Martha Platonoff. Pukuihin panostettiin tavallista enemmän, sillä puvustus oli yksi tekijä, johon tuomarit kiinnittivät huomiota kilpailuesitysten arvostelussa.

Sen lisäksi, että George säesti koko kilpailuohjelman, hän soitti kaksi sooloa, Antonín Dvořákin Slaavilaisen tanssin nro 10 ja oman sovituksensa Riccardo Drigon valssista Valse bluette.

Kun George 3. maaliskuuta matkusti Saxelinin ryhmän mukana Tukholmaan, kyseessä oli hänen kolmas Ruotsin matkansa. Ensimmäisen kerran hän oli ollut Ruotsissa poikasena venäläisen partion mukana 1920-luvulla ja toisen kerran helmi-maaliskuussa 1941, jolloin hän oli tehnyt kahden viikon kiertueen Georg Malmsténin, Viljo Vesterisen ja Eino Katajavuoren kanssa.

SODASTA HUOLIMATTA SUOMI TARJOAA TAIDETTA

Maanantai-iltana 5. maaliskuuta klo 18.10 ruotsalainen Lil Yunkers esitti radiossa ruotsalaisia, ranskalaisia ja amerikkalaisia lauluja Godzinskyn avustuksella. Samaan aikaan George istui pianon ääressä Tukholman Konserttitalossa ja säesti Saxelinin ryhmän kilpailuesitystä. Ensimmäisenä kilpailupäivänä Saxelinin ryhmän lisäksi esiintyivät Piero Cimarcon, Birgit Cullbergin, ja Ivo Cramérin modernit tanssiryhmät.

“Suomalainen baletti saavutti loistomenestyksen. Suosion myrsky ja kymmeniä laakereita”, Uusi Suomi raportoi seuraavana päivänä. “Alexander Saxelinin baletin eilinen esiintyminen Konserttitalossa saavutti suurenmoisen yleisömenestyksen ja tänä aamuna lehtien arvostelijat antavat suomalaisten esityksille hyvin kiittäviä mainintoja. Saxelinin tanssitaiteilijat tekivät illasta suuren juhlaillan, jollaista Tukholma ei pitkään aikaan ole nähnyt ja osoittivat taaskin kerran ruotsalaiselle yleisölle, että Suomi sodan aiheuttamista vaikeuksistaan huolimatta pystyy edelleen maailmalle tarjoamaan taidetta, jota ei ole voitu luoda puolueettoman maan yltäkylläisyydenkään keskellä. Suurin kiitos tästä lankeaa balettimestari Alexander Saxelinille, josta eilisillan jälkeen on tullut suuri nimi kansainvälisessä tanssimaailmassa, mutta hänen rinnallaan on mainittava Lucia Nifontowa ja Arvo Martikainen, jotka konserttitalon mahtavan katsomon edessä melkeinpä yllättivät itsensä.” 

Lucia Nifontowasta sanottiin, että hän toi tuulahduksen Anna Pavlovan ja Tamara Karsavinan päiviltä.

Balettitanssija Lucia Nifontowa 1940-luvulla. Museovirasto / Fazerin Konserttitoimiston kokoelma / Trond Hedström.

Godzinskya Uuden Suomen kirjeenvaihtaja kutsui “tunnetuksi tuhattaituriksi” ja totesi tämän olleen illan ylivoimaisesti paras säestäjä.

Uusi Suomi lainasi artikkeliinsa Svenska Dagbladetia: “Alexander Saxelinin tanssijat antoivat verrattoman komean näytöksen klassillisesta korkeasta koulusta. Ruotsalaiset ovat aika lailla oman oopperabalettinsa hemmottelemia, mutta tämä suomalainen esitys, erinomaisen Nifontowan tanssiessa pääosan, osoitti kuitenkin selvästi, että Helsinki on lähempänä Moskovaa ja Venäjän suurta, klassillista koulua.”

Torstaina 8. maaliskuuta George oli jo palannut takaisin Helsinkiin ja johti Oopperalla Jevgeni Oneginin, jonka Lenskinä vieraili ensimmäistä kertaa Antti Koskinen. Yleisön joukossa istui Helsingin Sanomien kriitikko, säveltäjä Uuno Klami, joka totesi kapellimestarista: “Hän on löytänyt teokselle luonteenomaisen pehmeän ja sulavan soinnin.”

Tukholman kilpailun tulokset ratkesivat perjantai-iltana 9. maaliskuuta. Ensimmäisen palkinnon voitti Tukholman kuninkaallisen oopperan balettimestari Julian Algo, toisen ruotsalainen Birgit Cullberg ja kolmannen suomalainen Maggie Gripenberg. Ylimääräinen neljäs palkinto jaettiin ruotsalaiselle Ivo Cramérille. Suomalainen Ester Naparstok palkittiin parhaasta humoristisesta esityksestä, ja Lucia Nifontowa parhaana naistanssijana, mitä pidettiin kunnianosoituksena Alexander Saxelinille.

GEORGE TUKHOLMASSA HARMONIKANSOITON TUOMARINA

Maaliskuun 10. päivänä George johti Oopperalla jälleen Oneginin. Kaksi päivää myöhemmin, 12. maaliskuuta hän esiintyi kahdessa Kokoomuksen Uudenmaan piirin talvijuhlassa Aku Korhosen ja Kalle Ruususen kanssa. Kokoomus perusti Kansallisseurat Munkkiniemeen elokuvateatteri Bio Ritassa klo 12.30 ja Lauttasaareen elokuvateatteri Kultaisessa lyhdyssä klo 14.

Maaliskuun 14. päivänä Jevgeni Oneginin Tatjanan roolissa vieraili Liisa Linko.

George matkusti Tukholmaan uudelleen 17. ja 18. maaliskuuta toimiakseen tuomarina harmonikansoiton Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Suomea kilpailussa edustivat Toivo Manninen, Onni Laihanen, Lasse Pihlajamaa ja Aarre Lievonen. Ottelun puuhamiehenä hääri Dallapén Martti Jäppilä, ja matkalle lähti mukaan myös nelinkertainen mestari Viljo Vesterinen.

PUNAINEN VALPO HERÄTTÄÄ KAUHUA EMIGRANTEISSA

Samaan aikaan kun George arvosteli Tukholmassa harmonikansoittoa, Suomessa pidettiin 17. ja 18. maaliskuuta eduskuntavaalit. Voittajaksi selviytyi kommunistien liittolaisineen perustama SKDL, joka nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi ja sai J.K. Paasikiven muodostamaan uuteen hallitukseen suurimman ryhmän, kuusi ministeriä. Sisäministeriksi valittiin Suomen Kommunistisen Puolueen Yrjö Leino.

Kommunistien vaatimuksesta Valtiollisen poliisin - eli valkoisen Valpon - tilalle perustettiin Valpo II eli punainen Valpo, joka oli pitkälle kommunistien miehittämä. Punainen Valpo valvoi, että välirauhansopimuksessa lakkautettaviksi määrätyt 400 järjestöä mukana suojeluskunnat, Lotta Svärd, Suomen Aseveljien Liitto, Isänmaallinen Kansanliike, Akateeminen Karjala-Seura, ja kansallissosialistiset järjestöt lopettivat toimintansa. Lakkautettaviin kuuluivat myös pakolaisjärjestöt.

Valtiollisen poliisin päämaja Ratakadun ja Fredrikinkadun kulmassa Helsingissä. Kuva liittyy Punaisen Valpon aikaan 1945-1948. Työväen Arkisto. 

Jos Valpo aikaisemmin oli pitänyt kortistoa vasemmistolaisista henkilöistä, rinnalle perustettiin nyt kortisto lakkautetuista järjestöistä ja niiden jäsenistä. Kun punainen Valpo ryhtyi tutkimaan pakolaisten tekemisiä, ahdistus venäläisemigranttien keskuudessa kasvoi. Monien mielen valtasi jälleen vanha Tšeka-kauhu.

LEINON VANGIT

Venäläisemigranttien pahimmat pelot kävivät toteen kuukausi vaalien jälkeen, kun yöllä 20.-21. huhtikuuta 19 miestä pidätettiin ja luovutettiin Neuvostoliittoon. Emigranttipiireissä levisi välittömästi huhu jopa 200 sukujuuriltaan venäläisen henkilön vangitsemisesta. 

Niin kutsuttujen Leinon vankien pidättäminen ja luovuttaminen Neuvostoliittoon tapahtui valvontakomission vaatimuksesta. Neuvostoliiton mukaan luovutetut henkilöt olivat sotarikollisia ja terroristeja. 

Jotkut luovutetuista olivat olleet mukana itään suuntautuneessa tiedustelussa, ja muutamat olivat 1930-luvulla yrittäneet lähettää tihutyöntekijöitä Neuvostoliittoon. Useimpien kohdalla luovutuskäskylle ei löytynyt muuta perustetta, kuin että henkilöt olivat kuuluneet emigranttijärjestöön, toimineet sotavuosina propagandisteina tai sotavankien kuulustelijoina.

Georgen nuoruudenystävät, Livady-orkesterin muusikot, veljekset Alexander ja Boris Wittenberg siirtyivät kesällä 1945 Ruotsiin pysyvästi. Molemmat veljekset olivat toimineet jatkosodan aikana venäläisten sotavankien kuulustelijoina.

YLEISRADION PÄÄJOHTAJAKSI HELLA WUOLIJOKI

SKDL:n voitto maaliskuun 1945 eduskuntavaaleissa heijastui myös Yleisradioon. Pääjohtaja J.V. Vakio joutui jättämään paikkansa, ja 26. huhtikuuta uudeksi pääjohtajaksi valittiin kansandemokraattien mandaatilla kirjailija Hella Wuolijoki.

Kirjailija Hella Wuolijoki toimi Yleisradion pääjohtajana 1945-1949. Wikipedia.

Wuolijoki aloitti uudessa tehtävässään toukokuussa ja ulotti ohjelmapoliittisen valtansa myös Yleisradion musiikkiohjelmiin. Wuolijoen johtajakaudella radiossa käytiin jatkuvasti keskustelua siitä, tuliko kansalaisia kasvattaa musiikkimaun suhteen, vai tuliko kansalle tarjota sitä, mitä se halusi kuunnella. Pääjohtaja pyrki vaalimaan sivistystä ja nostamaan radiossa soitetun kevyen musiikin tasoa.

“Musiikin alalla aion tehdä voitavani kansan maun kasvattamiseksi. Kansa on selostusten avulla saatava ymmärtämään todella hyvää musiikkia. Silti en vastusta jazz-musiikkiakaan, päinvastoin olen sitä mieltä, että nuorison on saatava osansa, mutta sitä olisi esitettävä vain määrättyinä iltoina eikä ala-arvoista musiikkia olisi sekoitettava muuhun ohjelmaan”, Wuolijoki lausui Helsingin Sanomille heti valintansa jälkeen.

Ala-arvoisella musiikilla Wuolijoki tarkoitti erityisesti amerikansuomalaisen Hiski Salomaan siirtolaiselämää kuvaavaa rallia Lännen lokari. Pääjohtaja piti kappaletta sivistymättömänä, alhaisena renkutuksena ja työväenlaulujen vastaisena. Wuolijoki jopa rikkoi Lännen lokarin savikiekon vasaralla, jotta kappaletta ei enää soitettaisi radiossa. Kyseessä ei ollut kuitenkaan Yleisradion äänilevystön viimeinen ja ainoa Lännen lokarin leyvytys.

Wuolijoen mukaan “kansa oli sotavuosina totutettu Malmsténin ja Pallen sekä saksalaisten renkutuksiin”. Niinpä hänen mielestään Georg Malmsténin musiikin esittämistä radiossa piti vähentää: "Malmsténit ja hanurit olemme suuresti vähentäneet, mutta kansanmusiikki ja kansanlaulut huomattavien taiteilijoiden laatimina ja suorittamina ketjuesityksinä ovat saavuttaneet suuremman sijan. Samoin olemme selostaneet korkeampaa musiikkia ja tulemme näitä selostuksia vastaisuudessa vielä kansantajuistamaan.”

HELLA VASTAAN PALLE

Jos Hella Wuolijoen tultua pääjohtajaksi George Malmsténia kuultiin radiossa vähemmän kuin aikaisemmin, Pallen 15 vuotta kestänyt radioura päättyi kokonaan.

Kapteeni Reino Palmroth, Propaganda-Aseveljien perustaja alias kirjailija Reino Hirviseppä alias kuplettien ja poliittisten laulujen sanoittaja Palle oli tunnettu 1930-luvulta lähtien suosituista radiorevyistään. Revyyt sisälsivät runsaasti musiikkia, ja Godzinsky oli yksi niistä ammattimuusikoista, jotka olivat usein mukana Pallen suorissa radiolähetyksissä.

Kapteeni Reino Palmroth eli Palle Yleisradion studiossa sodan aikana. Sotamuseo.

Kun Palle sodan jälkeen erotettiin armeijan palveluksesta, hän päätti toteuttaa vanhan haaveensa suomalaisen revyyteatterin perustamisesta. Uudenvuodenaattona 1945 sai ensi-iltansa Pallen ja Ossi Elstelän revyy Painajaisuni, jonka tähtinä esiintyivät Georg Malmstén ja Dallapé. Painajaisunen esitykset jatkuivat helmikuun puoliväliin. Maaliskuussa aloitti Pallen ja Elstelän perustama Iloinen teatteri, joka ammensi aiheensa ajankohtaisista tapahtumista. Ei ole tietoa kysyikö Palle myös Godzinskya mukaan Iloiseen teatteriinsa. Joka tapauksessa George ei ollut revyyssä mukana, sillä keväällä 1945 häntä työllisti Suomalainen Ooppera.

Sodan ollessa lopuillaan Yleisradion pääjohtaja Vakio oli kaavaillut Pallesta radion ajanvieteosaston päällikköä. Tätä suunnitelmaa ei uusi pääjohtaja kuitenkaan hyväksynyt. Wuolijoki kutsui Pallen neuvotteluun ja tarjosi työtä radiossa, mutta Pallen olisi pitänyt esiintyä jollakin toisella nimimerkillä ja pääjohtajan antamien ohjeiden mukaisesti. “Se minun täytyy tehdä puoluetovereitteni tähten, ymmärrättehän”, Wuolijoki oli perustellut. Pallen kieltäydyttyä tarjouksesta Hella Wuolijoki oli todennut: ”Hyvästi nyt sitten, entinen Suomen kansan suursuosikki.”

Kesän 1945 lopulla SKDL:n lehdistö alkoi arvostella Pallea ja Iloista teatteria. Muistutettiin Pallen ollen propaganda-tehtävissä sodan aikana ja katsottiin teatterin ohjelmiston olevan neuvostovastaista. Palle joutui tarkistuttamaan revyitten käsikirjoitukset etukäteen viranomaisilla. Näytöksiä peruttiin “hyvien tapojen vastaisina” ja uusintaesityksiä kiellettiin. Kesäkuussa 1946 Iloinen teatteri lopetettiin poliittisiin syihin vedoten.

SUURET FILMIMUSIIKKIKONSERTIT

Marianpäivänä, 24. maaliskuuta ja palmusunnuntaina 25. maaliskuuta SuFi eli Suomen Filmiväki r.y. järjesti Konservatoriolla kaksi filmimusiikin suurkonserttia.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24. maaliskuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Konserteissa esittäytyivät kapellimestarisäveltäjät Heikki Aaltoila, George de Godzinsky, Harry Bergström, Nils-Eric Fougstedt, Väinö Haapalainen ja Martti Similä jokainen omaa elokuvamusiikkiaan johtaen. Orkesterina soitti vahvistettu Helsingin Teatteriorkesteri, jota avusti konsertteja varten koottu suurkuoro. Solistit Birgit Kronström, Tauno Palo, Sylvelin Långholm ja Thure Bahne esittivät “suomalaisten elokuvien parhaita iskelmiä”, ja kuuluttajina toimivat elokuvatähdet Hilkka Helinä, Toini Vartiainen, Kullervo Kalske, Leif Wager ja Tauno Majuri.

ILMARI UNHON KOLMASTOISTA KOPUTUS ENSI-ILLASSA 1. HUHTIKUUTA 1945

Huhtikuun 1. päivänä sai ensi-iltansa Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama jännityselokuva Kolmastoista koputus viidellä paikkakunnalla, Helsingissä, Kuopiossa, Porissa, Tampereella ja Turussa. Kolmastoista koputus oli jälleen Simo Penttilä -elokuva, Kuollut mies rakastuu 1942 ja Kuollut mies vihastuu 1944 filmien tapainen hienostunut, mannermainen jännityskomedia, jossa sankaria näytteli Joel Rinne. Godzinskylle Kolmastoista koputus oli hänen 15. musiikkinsa Suomi-Filmille ja seitsemäs yhteistyönsä Ilmari Unhon kanssa.

Kapteeni Pentti Kalho (Joel Rinne), tanssijatar Mirja Somer (Hilkka Helinä) ja perämies Timo Lehtonen (Tauno Palo). Elonet / Kolmastoista koputus.

Suomi-Filmissä tuotettiin elokuvia kiivaaseen tahtiin. Kun Unhon edellisen filmin, Kartanon naisten kuvaukset päättyivät 8. marraskuuta 1944, Kolmannentoista koputuksen kuvaukset alkoivat kaksi viikkoa myöhemmin, 22. marraskuuta. Kuvauksia tehtiin Turun satamassa, Chrichton-Vulcanin telakan varastorakennuksessa sekä Munkkisaaren ja Salmisaaren studioilla. Ne kestivät kaksi kuukautta ja päättyivät 31. tammikuuta 1945. Leikkaukselle, musiikille ja muille jälkitöille jäi aikaa vajaat kaksi kuukautta.

VAKOILUJÄRJESTÖ VÄLITTÄÄ TIETOJA LAIVOISTA SODAN AIKANA

Kolmastoista koputus -elokuvassa eletään toisen maailmansodan aikaa. Kapteeni Pentti Kalhon (Joel Rinne) ja ensimmäisen perämiehen Timo Lehtosen (Tauno Palo) laiva on torpedoitu. Miehet ovat saapuneet Göteborgiin ottaakseen pestin uuteen laivaan Maduraan. Yöpyäkseen hotellissa ja syödäkseen ravintolassa he panttaavat taskukellon Mattsonin osto- ja myyntiliikkeessä.

Kalho ja Lehtonen seuraavat Cabaret Carmenissa laulajatar Doran (Eine Laine) ja tanssijatar Bellan (Mailis Vaaja) esitystä. Naiset kuuluvat varieteeseurueeseen, jota johtaa selvänäkijänä esiintyvä häikäilemätön tohtori Velmar (Sasu Haapanen) apurinaan veitsenheittäjä Manuel (Joel Asikainen). 

Tanssijattaret Mirja Somer (Hilkka Helinä) ja Bella (Mailis Vaaja) sekä varieteeseurueen tirehtööri ja vakoilijaliigan johtaja tohtori Velmar (Sasu Haapanen). Elonet / Kolmastoista koputus.

 Kabareen suojissa toimii vakoilujärjestö, joka hankkii tietoja laivojen liikkeistä ja välittää niitä eteenpäin. Seurueen uusi tyttö Mirja Somer (Hilkka Helinä) saa Manuelilta käskyn hankkiutua Kalhon ja Lehtosen tuttavuuteen. Kalho pelastaa Mirjan humalaisen lähentelyltä ja kutsuu Mirjan ja Bellan pöytäänsä.

Kapteeni Kalho (Joel Rinne), tanssijatar Bella (Mailis Vaaja), perämies Lehtonen (Tauno Palo) ja tanssijatar Mirja Somer (Hilkka Helinä). Elonet / Kolmastoista koputus.

Samana iltana vietetään Maduran vanhan kapteenin Sjöbergin (Paavo Jännes) läksiäisiä. Miehistö on taikauskoisen pelon vallassa. Miehistölle on uskoteltu kuolleen merimiehen palanneen kummittelemaan koputuksin. Kymmenen koputusta on jo kuultu ja kolmastoista koputus on oleva kohtalokas.

Maduran miehistö on taikauskoisen pelon vallassa. Elonet / Kolmastoista koputus.

Huonot enteet jatkuvat aamulla. Kalhon ottaessa vastaan laivan päällikkyyden laivanvarustajan toimistossa Maduran kuva putoaa seinältä. Kalho huomaa, että seinän takana sijaitsevasta Mattsonin osto- ja myyntiliikkeestä käsin on helppo järjestää taulun putoaminen. Käy myös ilmi, että kummitusjuttua levittävä Velmarin apuri Linkku (Vilho Siivola) käyttää huoneistoa ja kellaria yhteystoimintaansa.

Velmar määrää, että Mirjan on saatava Kalho rakastumaan itseensä. Mirja kuitenkin paljastaa juonen Kalholle ja kertoo, miten Velmar on kiristänyt hänet mukaan puuhiinsa.

Satamassa Bella tottelee Velmarin määräystä vietellä Maduran toinen perämies Mäkelä (Kaarlo Halttunen). Bella teeskentelee joutuneensa ahdistelun kohteeksi. Kirkaisun hälyttämä Mäkelä rientää pelastamaan Bellan.

Kalho ottaa kiinni satama-alueella hiiviskelevän pianistin Sohon (Oke Tuuri), joka Velmarin esiintyessä selvänäkijänä välittää soitollaan yleisön joukossa olevan Linkun merkit Velmarille. Esitys epäonnistuu, kun Soho noudattaa Kalhon ja Lehtosen merkkejä ja Velmarin avustajaksi sattuukin Maduran puosu Sorri (Reino Valkama).

Linkku (Vilho Siivola) ja kaverinsa Grisu (Kaarlo Aavajoki) välittävät tietoja laivojen liikkeistä viholliselle. Elonet / Kolmastoista koputus.

Lehtonen seuraa Linkkua Mattsonin kellariin ja yllättää Linkun kumppaneineen lähettämässä vakoiluviestiä. Liikkeensä ryöstöä epäilevä Mattson yllättää Lehtosen, joka potkaisee yhden miehistä kellariin, sokaisee Linkun vaahtosammuttimella ja lukitsee Mattsonin toiseen huoneeseen.

Maa Velmarin jalkojen alla alkaa polttaa. Velmar valmistautuu pakoon, määrää Sohon tapettavaksi, antaa Manuelin ilmi poliisille ja jättää Bellalle aikapommin, jonka on määrä räjähtää kello kaksi yöllä Madurassa. Kalho tunkeutuu Velmarin huoneeseen, lannistaa tämän pistoolilla, heittää ruukun päähän ja jättää tajuttomana lattialle.

Varieteeseurueen tirehtööri ja vakoojaliigan johtaja, tohtori Velmar (Sasu Haapanen) ja kapteeni Pentti Kalho (Joel Rinne). Elonet / Kolmastoista koputus.

Lehtonen on pukenut Sohon kummitukseksi, joka huokailuillaan pelästyttää Linkun ja Manuelin.

Dora aikoo myös paeta ja paljastaa Kalholle, että Maduralla on helvetinkone. Mirja mukanaan Kalho ja Dora kiiruhtavat laivalle, missä Mäkelään aidosti rakastunut Bella kertoo heittäneensä kirjapaketiksi naamioidun pommin mereen.

Tointunut Velmar on vanginnut pakoon yrittäneet Linkun ja Manuelin moottoriveneeseen ja virittänyt heidän päänmenokseen toisen aikapommin.

Kun Maduran puosu Sorri paljastaa, ettei kuullut Bellan pudottaman pommin loiskahdusta, Kalho antaa hälytyksen. Pommi löytyy köysinipun päältä, ja Lehtonen heittää sen viime hetkellä yli laidan. Räjähtäessään pommi tappaa Velmarin, joka on väijynyt veneessä laivan vierellä. Ennen kuolemaansa Velmar ehtii koputtaa kolmannentoista kerran. "Tätä se tiesi se kolmastoista koputus", Kalho lausuu hellästi Mirjalle.

Kapteeni Kalho (Joel Rinne) ja Mirja Somer (Hilkka Helinä). Elonet / Kolmastoista koputus.

13 KONGIN LYÖNTIÄ

Kolmastoista koputus alkaa mustasta, jonka aikana kuullaan 13 kongin lyöntiä. Tämän jälkeen käynnistyy alkusoitto Maestoso, jonka Helsingin Teatteriorkesteri soittaa Georgen johdolla, ja kuvaan ilmestyvät alkutekstit.

Elokuvassa on käytetty musiikkia runsaasti, ja enimmäkseen se soi taustalla luoden tunnelmaa. Musiikki soi myös säännönmukaisesti, kun siirrytään seuraavaan kohtaukseen tai lähes huomaamattoman hiljaa dialogin taustalla. Georgen säveltämää taustamusiikkia kabaree-orkesterille ovat tango, jenkka, säestysmusiikkia sirkuksen veitsenheittoon ja ranskalaistyyppinen valssi, jossa harmonikalla on keskeinen rooli.

Laulajatar Dora (Eine Laine) esittää Cabaret Carmenin asiakkaille kappaleen Maailmanrannan kiertäjäks' mua sanotaan. Elonet / Kolmastoista koputus.

Kohtauksia, joissa musiikki soi 100% on myös useita. Vanhan kapteenin läksiäisissä miehet istuvat pöydän ympärillä laulaen Stephen Collins Fosterin laulua Oi Susanna. Eine Laineen Dora esittää orkesterin säestyksellä laulun Maailmanrannan kiertäjäks’ mua sanotaan. Kabaree-orkesterin muusikoista kuvan reunoilla näkyvät haitaristi, rumpali, trumpetisti, pasunisti ja basisti.

Selvännäkijän esityksen aikana Oke Tuurin Soho soittaa playbackinä kapakkapianoa. Ääniraidalla pianistina toimii Godzinsky. Samoin kun Tauno Palon perämies Lehtonen laulaa playbackinä It's a Long Way to Tipperary, pianoa soittaa säveltäjä. Maduran miehistö hyräilee harmonikan säestyksellä playbackinä Georgen sovituksen Hanna Hagbomin sävelmästä Seiskarin kaunis Siiri.

Elokuvan loppumusiikki alkaa taustalla jännitysmusiikkina, joka pommin räjähdyksen jälkeen kasvaa mahtipontiseksi loppusoitoksi.

VAUHTIA, HUUMORIA JA NASEVAT VUOROSANAT

Kolmastoista koputus sai arvostelijoilta kauttaaltaan myönteisen vastaanoton. "Älykäs seikkailuelokuva, laatutyötä, ajanvietefilminä hyvää luokkaa", Aamulehden nimimerkki O. V-hl eli Olavi Vesterdahl kirjoitti ja jatkoi: "Katsoja ei aina jaksa pysyä mukana kaikissa hienouksissa, jokin räiskähtelevä repliikki saattaa liukua ohi korvien ja silloin jää jälkeen. Toisin sanoen filmin seuraaminen vaatii lakkaamatonta huomiokyvyn jännittämistä ja omienkin johtopäätösten tekoa, sillä muuten jää monta paprikkaa hämäräksi."

"Simo Penttilä -elokuvia on totuttu odottamaan mielenkiinnolla ja luottamuksella, koska niiden jo ennakolta tietää sisältävän huumoria, vauhtia ja kotimaisen elokuvatuotannon nasevimmat vuorosanat. Kolmastoista koputus on thriller, jossa on runsain mitoin juuri näitä aineksia yhtyneenä tällä kertaa yhtiön taholta entistäkin huolellisempaan teknilliseen valmiuteen”, Uuden Suomen nimimerkki S.S. eli Salama Simonen arvioi.

Hufvudstadsbladetin nimimerkki H. K., eli Hans Kutter, kirjoitti: "Suomi-Filmin uusin teos on aivan toisella tasolla kuin suurin osa siitä kotimaisesta tuotannosta, jota olemme saaneet katsella tämän suomalaiselle elokuvalle niin surullisen vuoden aikana. Tällä kriitikko ei kuitenkaan tarkoita sanoa, että Kolmastoista koputus kuuluisi yhtiön parhaisiin tai edes parempiin elokuviin; seikkailukomediana sen voittavat sekä Herra ja ylhäisyys että Kuollut mies rakastuu. Mutta huomaa heti, että Ilmari Unho on mies, joka osaa pitää ohjakset käsissään silloinkin, kun hän ei ole aivan parhaassa vireessään, ja Kalle Peronkoski osoittaa, että hyvää kameratyötä voidaan tehdä, vaikka käytettävissä oleva raakamateriaali olisi kaikkea muuta kuin hyvää."

Kiitetty kuvaaja Kalle Peronkoski. Elonet / Kolmastoista koputus.

Myös Suomen Sosialidemokraatin nimimerkki T. A. eli Toini Aaltonen nosti esille lavastajan ja kuvaajan osuudet: “Upea ja erinomaisen tehokas lavastus on Royn & Siitosen käsialaa. Sellaisella asettelulla huonompikin aihe vaikuttaa hyvältä, kun tehokkuutta lisää vielä erinomainen kameran käyttö, josta Kalle Peronkoski vastaa."

Helsingin Sanomien nimimerkki P. Ta-vi eli Paula Talaskivi kiinnitti huomiota myös säveltäjän osuuteen: "Tällä kerralla Unho, oikeata tehoa tavoittaessaan, on siekailematta antautunut jopa ylen rohkeisiin 'keikauksiin', ja tällä voittanutkin paljon. Mutta toisinaan nämä hillittömät hypähdykset - jotka toisaalta lienevät tarinan hajanaisuuden ja perinteisen löyhäpohjaisuuden peitteenä - vaikeuttavat juonestakin kiinnostuneen rattailla pysymistä. Georges de Godzinskyn ilmeikäs, monesti suorastaan 'puhuva' musiikki onnistuneine merimieslauluineen auttaa tällöin kuitenkin paljon."

HISTORIAN VIIMEINEN TORSTAIN TOIVEILTA

Huhtikuun 13. päivänä George säesti Ruotsalaisessa Teatterissa ruotsalaisen balettimestarin Ivo Cramérin tanssiryhmän satuaiheista esitystä. Kiinnostus Craméria kohtaan oli kasvanut sen jälkeen, kun hän oli saanut Tukholman kansainvälisessä tanssikilpailussa ylimääräisen neljännen palkinnon satuaiheisesta baletistaan. Ruotsalaisessa Teatterissa avustivat myös tanssijat Merrit Ohlsson, Dagny Nilsson ja Per-Arne Qvarsebo.

Huhtikuun 15. päivänä klo 19.30 Sirkkaliisa Ainamo, Antti Koskinen ja Kollega-kvartetti lauloivat radiossa Georgen johtaman Radio-orkesterin säestyksellä sikermän Toivo Kärjen ja Erkki Ainamon sovittamia unkarilaisia lauluja.

Huhtikuun 18. päivänä George oli Anna Mutasen ja Arvo Lehesmaan kanssa Uudenkylän nuorisoseuratalolla, missä voimistelu- ja urheiluseura Kaukaan yrittäjät järjesti Iloisen illan. Tilaisuuden päätteeksi tanssittiin tunti Georgen säestyksellä.

Ilmoitus Lahti-lehdessä 15. huhtikuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Uudestakylästä Georgella oli lyhyt matka Lahteen, missä järjestettiin seuraavana päivänä Torstain toiveilta.

Propaganda-Aseveljet r.y. oli ryhtynyt järjestämään asemiesiltoja välirauhan aikaan keväällä 1941. Jatkosodan sytyttyä suorina radioituja asemiesiltoja oli järjestetty Helsingin Messuhallissa, Konservatoriolla, eri puolilla maata ja myös rintamalla joka viikko torstaisin. Sodan jälkeen syksyllä 1944 asemiesiltojen järjestämistä oli jatkettu, mutta joulukuussa tilaisuuden nimi oli muutettu Torstain toiveillaksi.

Huhtikuussa 1945 illat lopetettiin kokonaan. Lahdessa 19. huhtikuuta järjestetty Torstain toiveilta nro 13 oli historian viimeinen. Lahden teatteritalo oli kahdessa peräkkäin järjestetyssä konsertissa täynnä yleisöä. Georgen kanssa esiintyivät Anna Mutanen, Hilkka Helinä, Vilho Siivola, tanssipari Vappu ja Kaarlo Alanen sekä Viipurissa syntynyt harmonikansoittaja Aarre Lievonen.

HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTEJA

Huhtikuun 22. päivänä Suomi-Filmin laulava tähtiparaati esiintyi Helsingin Kino-Palatsissa. Elokuvasäveltäjät George de Godzinsky ja Harry Bergström olivat paikalla ja säestivät pianon ääressä elokuvayhtiön Satakielet-naiskuoroa.

Huhtikuun 23. päivänä klo 17.15 George oli pianistina Konservatoriolla Suomen Punaisen Ristin hyväksi järjestetyssä illassa, joka sisälsi tanssia ja luentaa. Kuuluisa ruotsalainen ballerina, kreivitär Elsa-Marianne von Rosen esitti Georgen säestyksellä preludin ja valssin Sylfideistä sekä Espanjalaisen tanssin, ja kirjailija Jascha Golowanjuk luki otteita teoksistaan Nera, På jakt efter solglasögon ja Råttan.

Kirjailija Jascha Golowanjuk Suomessa 1940-luvulla. Museovirasto / Eero Liesimaa.

Odessassa 1905 syntynyt Jascha Golowanjuk oli adoptoitu 8-vuotiaana tanskalaisen pankkiirin perheeseen. Golowanjuk oli opiskellut viulunsoittoa ja toiminut ensin viulistina, kunnes oli 1929 muuttanut Ruotsiin ja ryhtynyt näyttelijäksi ja kirjailijaksi. Golowanjukin kirjallinen tuotanto sisälsi romaaneja ja muistelmia, joissa hän kertoi levottomasta lapsuudestaan. Sodan jälkeen lukuisia Golowanjukin teoksia käännettiin ja julkaistiin suomeksi, ja juutalainen, homoseksuelli taiteilija viihtyi suomalaisessa ilmapiirissä paremmin kuin Ruotsissa.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 22. huhtikuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Konservatoriolta George kiirehti Kansallisteatteriin, missä klo 19.30 alkoi Kansanavun kevätjuhla. Muita esiintyjiä olivat Birgit Kronström, Kalle Ruusunen, Sylvelin Långholm, ballerina Lucia Nifontowa ja Helsingin varuskuntasoittokunta Artturi Ropen johdolla. Kuuluttajana toimi Ture Ara.

Seuraavana päivänä 24. huhtikuuta George kiirehti Mikkelin lyseolle, missä hän esiintyi Georg Malmsténin ja komentajakapteeni, kirjailija Martti Juutilaisen kanssa Mikkelin merikerhon merimiesillassa. Suomen laivastoliiton nuorisotyön hyväksi järjestetyssä illassa nimekkäiden vieraiden lisäksi esiintyi joukko paikallisia merikerholaisia.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 22. huhtikuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Huhtikuun 27. päivänä George oli Birgit Kronströmin ja tanssijatar Eva Hemmingin kanssa Kalastajatorpalla kevätjuhlassa, jonka järjesti Koteja kodittomille lapsille -yhdistys. Pukukoodina oli iltapuku. Tilaisuudessa pidettiin huutokauppa ja arvottiin Ruotsista saatuja herkkuja.

Vapunpäivänä klo 12 George viihdytti Suomi-Filmin laulavan tähtiparaatin mukana Helsingin elokuvateatteri Kino-Palatsissa.

Kun 2. toukokuuta klo 20.50 radiossa kuultiin ketju Georgen “järjestämiä” suosittuja uuden maailman säveliä, George itse oli Bulevardilla johtamassa Jevgeni Oneginia. Myös seuraavana päivänä 3. toukokuuta, kun Harmony Sisters ja Godzinsky esiintyivät yhdessä radiossa klo 21.40, George oli johtamassa Oopperassa.

Toukokuun 4. päivänä klo 18.10 radiosta kuultiin "Kevyttä ja keväistä" Georgen istuessa Hammond-urkujen ääressä ja Eino Katajavuoren soittaessa ksylofonia.

IRJA KOSKISEN, UNTO LÄTIN JA OLAVI KUORIKOSKEN TANSSIKIERTUE

Toukokuun 7. päivänä George oli säestämässä Kansallisteatterissa Tanssi-illassa, jossa esiintyivät Suomalaisen Oopperan baletista Irja Koskinen, Unto Lätti ja Olavi Kuorikoski. Ohjelma sisälsi sekä klassista että modernia tanssia. Kaikki tanssit olivat Tukholman tanssikilpailussa kunnostautuneen Alexander Saxelinin koreografioita. Kansallisteatteri oli ensi-illassa loppuunmyyty.

Kansallisteatterin jälkeen Tanssi-ilta lähti kiertueelle. Toukokuun 11. päivänä esiinnyttiin Tampereen Työväen Teatterissa, 14. toukokuuta Kotkan Teatteritalossa, 29. toukokuuta Helsingin Työväentalossa, ja 1. kesäkuuta Lahden Teatteritalossa.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 6. toukokuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Toukokuun 10. päivänä George johti Helsingin Teatteriorkesteria Kalastajatorpalla Suomen Filmiväen SuFin kevätjuhlassa. Juhla järjestettiin Kansanavun hyväksi, ja siinä esiintyivät Ansa Ikonen, Suomisen perheen Olli eli Lasse Pöysti, Paavo Jännes, Uuno Laakso ja tanssijatar Eva Hemming. Kuuluttaja toimi Helena Kara. Järjestäjä huolehti iltapukuihin sonnustautuneet juhlijat raitiovaunuilla Munkkiniemeen Kalastajatorpalle ja yöllä takaisin kaupunkiin.

Toukokuun 13. päivänä George johti jälleen Oopperassa Oneginin.

SUOMALAISEN OOPPERAN ILOINEN LESKI LÄHTEE KESÄKIERTUEELLE

Toukokuun puolivälissä Suomalaisen Oopperan kesän 1945 operettikiertue otti varaslähdön Lahdessa. Franz Lehárin Iloinen leski esitettiin Lahden Teatteritalossa täydelle huoneelle kahdesti peräkkäin. Lehtitietojen mukaan esityspäivä Lahdessa oli 14. toukokuuta, mutta todennäköisempi päivä oli 15. toukokuuta, sillä 14. toukokuuta George oli säestämässä Tanssi-iltaa Kotkassa.

Iloisen lesken pääparina Hanna Glavarina ja Danilona lauloivat Kreivitär Marizasta tutut Elli Pihlaja ja Thure Bahne, joista jälkimmäinen myös ohjasi operetin. Valencienne oli Sylvelin Långholm-Bergman, Camille de Rosillon Martti Seilo, Njegus Yrjö Ikonen ja paroni Mirko Zeta Lauri Lahtinen. Pienemmissä rooleissa nähtiin tanssijat Hilkka Hynninen, Mary Grönroos ja Kaarlo Hiltunen, joka vastasi koreografiasta. Lavastuksen oli suunnitellut Suomi-Filmin palkittu Roy, ja puvustuksesta vastasivat Oopperan ateljeen Mimmi Grönroos sekä Alli Heikelin ja Helinin muotisalongit. George huolehti musiikista pianon ääressä.

Ilmoitus Uudenkaupungin Sanomissa 29. toukokuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Lahden jälkeen Iloinen leski esitettiin 20. toukokuuta Hämeenlinnassa, 22. toukokuuta Karkkilan Työväentalolla, ja 28. toukokuuta Kotkan VPK-talolla. Kun Suomalainen Ooppera sulki ovensa kesäksi, alkoi 4. kesäkuuta Iloisen lesken varsinainen kesäkiertue: 4.6. Valkeakoski, 5.6. Rauma, 6.6. Pori, 7.6. Uusikaupunki, 8. ja 9.6. Turku, 10.6. Orivesi, 11.6. Jyväskylä, 12. ja 13.6. Vaasa, 15.6. Kokkola, 14. ja 18.6. Oulu, 16.6. Kemi, 17.6. Veitsiluoto, 19.6. Kajaani, 20.6. Iisalmi, 21. ja 22.6. Kuopio, 23.6. Suonenjoki, 24.6. Outokumpu, 25. ja 26.6. Joensuu, 27.6. Varkaus, 28.6. Savonlinna, 29.6. Mikkeli, 30.6. Lappeenranta, 1.7. Vuoksenniska ja 3.7. Nokia.

Iloinen leski esitettiin 28 maaseutupaikkakunnalla, mutta ei Helsingissä.

ELISABETH NOUSEE LAVALLE PAIKKAAMAAN SAVONLINNASSA

"Vaimoni käy aina tapaamassa minua kiertueilla ja joskus hän on ollut mukana viikkojakin", George kertoi kertoi Eeva-lehden haastattelussa vuonna 1955. "Olin kapellimestarina Oopperan kesäkiertueella vuonna 1945 ja esiinnyimme Savonlinnassa, minne rakas vaimoni saapui. Hän oli illalla näytännössä ja istui kulissien takana juttelemassa ystäviemme kanssa. Silloin eräs avustajista kauhisteli vahingoittunutta jalkaansa ja Thure Bahne keksi, että vaimonihan voi paikata roolin!"

"Vastustelujani ei otettu kuuleviin korviinkaan, sain parissa minuutissa pukea korean operettiasun ylleni ja samanaikaisesti Elli Pihlaja maalasi toista kulmakarvaa ja Sylvelin Långholm toista", Elisabeth de Godzinsky jatkoi tarinaa. "Menin näyttämölle ja Vilja-laulun aikana istuin maassa muiden mukana. Noustessani jäi hameen lieve kenkäni alle ja repesi pahoin. Sitten minun piti seuraavan laulun aikana nostaa jalkani Martti Selon olkapäälle."

"Minä istuin pianon ääressä ja äkkiä näin vaimoni näyttämöllä", George kertoi. "Sain melkein hysteerisen naurushokin, en voinut soittaa yhtään tahtia, sillä käteni tärisivät ja pelkäsin hänen blaskaavan itsensä."

"Gode oli aivan punainen ja tärisi", Elisabeth muisteli. "Minusta näytti joka hetki siltä kuin hän aikoisi nostaa kätensä kasvojensa eteen."

RIEMUISIA KEVÄTKONSERTTEJA

Toukokuun 15. päivänä George oli Tervakosken Seurahuoneella esiintymässä Riemuisassa solisti-illassa yhdessä Viljo Vesterisen, Onni Laihasen, Henry Theelin ja Pentti Viljasen kanssa.

Toukokuun 17. päivänä oli vuorossa Onegin Bulevardilla.

Ensimmäisen  helluntaipäivän iltapäivällä 20. toukokuuta George oli esiintymässä viisimiehisen harmonikkaryhmän kanssa Hyvinkään Sveitsissä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvaliidien Liiton järjestämässä Iloisessa kevätjuhlassa. Muita esiintyjiä olivat 20-vuotiasta taivaltaan juhliva Dallapé Helge Pahlmanin johdolla, Olavi Virta ja Olavi Koskela sekä tanssijat Nella Salo ja Terttu Miekkalinna. Kuuluttajana toimi Toivo Alajärvi.

Eino Katajavuori valkoisessa smokissa ksylofoninsa ääressä Veikko Itkosen jännityselokuvassa Kohtalo johtaa meitä. Elonet / Kohtalo johtaa meitä.

Samana iltana sai Helsingin Kino-Palatsissa ensi-iltansa Veikko Itkosen omalle tuotantoyhtiölleen Filmi-Kuva Oy:lle ohjaama jännityselokuva Kohtalo johtaa meitä. Heikki Aaltoila sävelsi elokuvan musiikin, ja Eino Katajavuori vastasi ksylofonisooloista. George teki ensimmäisen kerran yhteistyötä Itkosen kanssa huolehtimalla ksylofonimusiikin sovituksesta.

Toisena helluntaipäivänä 21. toukokuuta Iloinen kevätjuhla toistettiin Tampereella Pyynikin kentällä, missä esiintyjäjoukkoon liittyivät vielä elokuvatähti Tauno Majuri ja Miss Tampere.

Ilmoitus Aamulehdessä 18. toukokuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Toukokuun 22. päivänä klo 18.05 radiossa kuultiin osia Tšaikovskin Jevgeni Oneginista. George johti Helsingin kaupunginorkesteria Suomalaisessa Oopperassa äänitetyssä esityksessä, ja säveltäjä Tauno Pylkkänen esitteli oopperan. Samaan aikaan George oli säestämässä Iloista leskeä Karkkilan Työväentalolla.

Toukokuu 25. päivänä George oli Viljo Vesterisen solistiyhtyeen, Georg Malmsténin, Onni Laihasen ja Wolde Jussilan kanssa Kevään suurtempauksessa Turun palokunnantalolla.

EERO VÄRE LEVYTTÄÄ VALSSIN SULLE KAUNEIMMAN LAULUNI LAULAN

Kesäkuun 1. päivänä klo 21.20 Eero Väre lauloi radiossa Godzinskyn Solistiyhtyeen säestyksellä. Ohjelmassa soivat Rytmin studiossa Töölön Niittykadulla toukokuussa äänitetyt uunituoreet levyt.

Väre oli levyttänyt Georgen johtaman Rytmin Solistiorkesterin säestyksellä kaksi Georgen omaa sävellystä, tangon On silmäsi tummat ja valssin Sulle kauneimman lauluni laulan. Sanat molempiin oli kirjoittanut Kerttu Mustonen. Viehkeästä hitaasti valssista Sulle kauneimman lauluni laulan tuli yksi Godzinskyn ikivihreistä, jonka säveltäjä on kertonut omistaneensa vaimolleen Elisabethille.

Toivo Kärjen sovituksina oli levytetty Mihail Obytshaikon valssi Kaipaus (Tosca) ja Maurice Ribot’n valssi Eron kyyneleet (Valse pleurante), joihin suomenkieliset sanat oli laatinut Ela eli Eine Laine, sekä Ilja Schatrowin valssi Mandsurian kukkuloilla (Na sopkah Mantshuri), johon suomenkieliset sanat oli tehnyt Kerttu Mustonen.

Väre levytti myös Kärjen sovittaman Yrjö Purren eli Onni Vuorisalon valssin Pikku paratiisi Harry Etelän tekstiin. Georgen johtaman Rytmi-orkesterin kanssa Väre levytti Kärjen foxtrotit Uinu unta rauhaisaa Auvo Kurvisen sanoihin ja Kaksi yötä Kari Aavan eli Kärjen omiin sanoihin.

Myös basso Reino Hallaperä vieraili Rytmin studiossa äänittämässä suomalaisia kansanlauluja Georgen johtaman Rytmin Konserttiorkesterin kanssa. Hallaperä levytti Karl Ekmanin sovittamat Tuomi on virran reunalla, Aamulla varhain (Hyljätyn valitus) ja Voi äiti parka ja raukka (Syntymistään sureva) sekä Georgen sovittaman Humalamäen sillalla.

Rytmi-orkesterin kanssa ilman solistia George levytti Alfred Lybäckin Pauligin marssin, kaksi sikermää Wieniläisvalssin tahdissa sekä Emil Waldteufelin valssit Estudiantina ja Luistelijat (Les patineurs).

Rytmin-konserttiorkesteriksi nimetyn kokoonpanon kanssa George levytti Emmerich Kálmánin Sirkusprinsessasta, Mustalaisruhtinattaresta, ja Kreivitär Marizasta sekä Johann Strauss Juniorin Lepakosta kaikista kaksi potpourria. Rytmin Konserttiorkesteriin liitetyn balalaikkaorkesterin kanssa George levytti vielä kaksi sikermää Venäläisiä säveliä.

GEORGE ERÄMAAN LAULUN KAPELLIMESTARINA OOPPERASSA

Kesäkuun 2. ja 3. päivinä George ehti vierailla Suomalaisessa Oopperassa vielä Sigmund Rombergin 1926 säveltämän operetin Erämaan laulun kapellimestarina. Matti Visapää oli johtanut operetin ensi-illan aiemmin keväällä 22. maaliskuuta, joten oliko Visapää kenties sairastunut? Joka tapauksessa George piteli tahtipuikkoa Oopperan kevätkauden kahtena viimeisenä iltana. 

Seuraavana päivänä 4. kesäkuuta Iloinen leski käynnisti Valkeakoskella Suomalaisen Oopperan kuukauden mittaisen kesäkiertueen.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 2. kesäkuuta 1945. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Lue seuraavaksi  Heinä-lokakuu 1945: George säveltää musiikin Ilmari Unhon jännityselokuvaan Valkoisen neilikan velho

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

MARS-JUNI 1945: GEORGE KOMPONERAR MUSIKEN TILL ILMARI UNHOS TRHILLER 13de VARSLET

Simo Penttiläs spänningsfilm Kolmastoista koputus (Trettonde varslet), regisserad av Ilmari Unho för Suomi-Filmi, hade premiär den 1 april 1945. Kolmastoista koputus var George de Godzinskys 15:e filmmusik för Suomi-Filmi. Elonet / Kolmastoista koputus.

Suomeksi 

Fredagen den 2 mars 1945, omedelbart efter premiären av Eugen Onegin, uppträdde George de Godzinsky återigen på Finska Operan. En grupp av husets balettdansare planerade att delta i en danstävling i Stockholm och drygade ut sin reskassa genom att framföra sitt tävlingsprogram för en betalande publik. George verkade som dansgruppens pianist.

Annons i Suomen Sosialidemokraatti den 27 februari 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

SAXELINS DANSGRUPP RESER TILL STOCKHOLM FÖR ATT TÄVLA

Alla framträdanden var koreografier av balettmästaren Alexander Saxelin, eftersom den internationella danstävlingen i Stockholm framför allt var en tävling mellan koreografer. Förutom Saxelin deltog dansgrupper ledda av Maggie Gripenberg och Esther Naparstok från Finland. Klassisk balett och modern dans tävlade i samma kategori, och Saxelins grupp representerade den klassiska baletten som den enda i hela tävlingen.

I början av kvällen sågs scener ur flera olika baletter och till sist Saxelins enaktare Fête de danse, som skapats för tävlingen. Programmets första del var som följer: Lappalaistanssi (Lappsk dans), skapad till en komposition av Sulho Ranta, framförd av Lucia Nifontowa och Arvo Martikainen; Pas de trois ur Saxelins balett Soirée de bal från våren 1943, där Nifontowa, Unto Lätti och Olavi Kuorikoski dansade; Allegrias, framförd av Martikainen; Petite suite, där Irja Koskinen och Saxelin dansade; Episodi, där Eva Hemming och Kuorikoski dansade; Cake Walk, där Laila Jokimo och Kaarlo Hiltunen dansade; Variation, framförd av Sirkka Leiwo; Aurore, dansad av Mary Grönroos, samt Husaari (Husaren), framförd av Lätti.

Baletten Fête de danse hade ingen egentlig intrig, utan verket var en glad fest där man turvis blev förälskad och kämpade. Musiken var sammanställd av kompositioner av Sergej Rachmaninov, Aleksandr Skrjabin och Edvard Grieg. Som huvudpar dansade Lucia Nifontowa och Arvo Martikainen, som nyss återvänt från sin värnplikt, och övriga dansare var Hemming, Hiltunen, Lätti, Kuorikoski, Jokimo, Grönroos och Leiwo.

För dansarnas kostymer ansvarade Martha Platonoff. Man satsade mer än vanligt på kostymerna, eftersom kostymeringen var en faktor som domarna fäste uppmärksamhet vid i bedömningen av tävlingsbidragen.

Förutom att George ackompanjerade hela tävlingsprogrammet, spelade han två solon: Antonín Dvořáks Slavisk dans nr 10 och sitt eget arrangemang av Riccardo Drigos vals Valse bluette.

När George den 3 mars reste till Stockholm tillsammans med Saxelins grupp, var det hans tredje resa till Sverige. Första gången hade han varit i Sverige som pojke med en rysk scoutgrupp på 1920-talet, och andra gången i februari-mars 1941, då han gjort en två veckor lång turné med Georg Malmstén, Viljo Vesterinen och Eino Katajavuori.

TROTS KRIGET ERBJUDER FINLAND KONST

Måndagskvällen den 5 mars kl. 18.10 framförde svenska Lil Yunkers svenska, franska och amerikanska sånger i radion med bistånd av Godzinsky. Samtidigt satt George vid pianot i Stockholms Konserthus och ackompanjerade Saxelins grupps tävlingsframträdande. Under den första tävlingsdagen uppträdde förutom Saxelins grupp även de moderna dansgrupperna ledda av Piero Cimarco, Birgit Cullberg och Ivo Cramér.

“Den finländska baletten nådde en lysande framgång. En storm av bifall och dussintals lagerkransar”, rapporterade Uusi Suomi följande dag. “Alexander Saxelins baletts framträdande i Konserthuset igår nådde en storslagen publikframgång, och i morse gav tidningarnas recensenter mycket berömmande omdömen om de finländska framträdandena. Saxelins danskonstnärer gjorde kvällen till en stor festkväll, en sådan som Stockholm inte har sett på länge, och visade återigen för den svenska publiken att Finland, trots sina svårigheter orsakade av kriget, fortfarande förmår erbjuda världen konst som inte har kunnat skapas ens mitt i det neutrala landets överflöd. Det största tacket för detta tillfaller balettmästare Alexander Saxelin, som efter gårdagskvällen har blivit ett stort namn i den internationella dansvärlden, men vid hans sida bör nämnas Lucia Nifontowa och Arvo Martikainen, som inför konserthusets mäktiga auditorium nästan överraskade sig själva.” 

Om Lucia Nifontowa sades det att hon förde med sig en fläkt från Anna Pavlovas och Tamara Karsavinas dagar.

Balettdansösen Lucia Nifontowa på 1940-talet. Museiverket / Fazerin Konserttitoimistos samling / Trond Hedström.

Uusi Suomis korrespondent kallade Godzinsky för en “känd tusenkonstnär” och konstaterade att han var kvällens överlägset bästa ackompanjatör.

Uusi Suomi citerade Svenska Dagbladet i sin artikel: “Alexander Saxelins dansare gav en makalöst ståtlig uppvisning i den klassiska höga skolan. Svenskarna är ganska bortskämda av sin egen operabalett, men denna finländska föreställning, med den utmärkta Nifontowa i huvudrollen, visade ändå tydligt att Helsingfors ligger närmare Moskva och Rysslands stora klassiska skola.”

Torsdagen den 8 mars hade George redan återvänt till Helsingfors och dirigerade Eugen Onegin på Operan, där Antti Koskinen gästade för första gången som Lenski. I publiken satt Helsingin Sanomats kritiker, kompositören Uuno Klami, som konstaterade om kapellmästaren: “Han har funnit en för verket karaktäristiskt mjuk och smidig klang.”

Resultaten i Stockholmstävlingen avgjordes på fredagskvällen den 9 mars. Första priset vanns av Stockholms Kungliga Operas balettmästare Julian Algo, det andra av svenska Birgit Cullberg och det tredje av finländska Maggie Gripenberg. Ett extra fjärde pris delades ut till svenske Ivo Cramér. Finländska Ester Naparstok prisades för det bästa humoristiska framträdandet, och Lucia Nifontowa som bästa kvinnliga dansare, vilket ansågs som en hedersbetygelse till Alexander Saxelin.

GEORGE I STOCKHOLM SOM DOMARE I DRAGSPELSKAMPEN

Den 10 mars dirigerade George åter Onegin på Operan. Två dagar senare, den 12 mars, uppträdde han vid två av Samlingspartiets vinterfester i Nylands distrikt tillsammans med Aku Korhonen och Kalle Ruusunen. Samlingspartiet grundade Nationalföreningar i Munksnäs på biografen Bio Rita kl. 12.30 och på Drumsö på biografen Gyllene lyktan kl. 14.

Den 14 mars gästade Liisa Linko i rollen som Tatjana i Eugen Onegin.

George reste återigen till Stockholm den 17 och 18 mars för att verka som domare i dragspelslandskampen Finland-Sverige. Finland representerades i tävlingen av Toivo Manninen, Onni Laihanen, Lasse Pihlajamaa och Aarre Lievonen. Som organisatör för landskampen verkade Dallapés Martti Jäppilä, och med på resan följde även den fyrfaldige mästaren Viljo Vesterinen.

RÖDA VALPO VÄCKER SKRÄCK HOS EMIGRANTERNA

Samtidigt som George bedömde dragspelsspelningen i Stockholm, hölls riksdagsval i Finland den 17 och 18 mars. Som segrare framstod SKDL (Demokratiska Förbundet för Finlands Folk), grundat av kommunisterna och deras allierade, som blev riksdagens största parti och fick den största gruppen, sex ministrar, i den nya regering som bildades av J.K. Paasikivi. Till inrikesminister valdes Finlands Kommunistiska Partis Yrjö Leino.

På kommunisternas krav grundades Valpo II, eller det röda Valpo, i stället för den tidigare statliga polisen – det vita Valpo. Det röda Valpo var till stor del bemannat av kommunister. Det röda Valpo övervakade att de 400 organisationer som enligt vapenstilleståndsavtalet skulle upplösas, däribland skyddskårerna, Lotta Svärd, Finlands Vapenbrödraförbund, Fosterländska folkrörelsen, Akademiska Karelen-Sällskapet och nationalsocialistiska organisationer, upphörde med sin verksamhet. Även flyktingorganisationer hörde till de som skulle upplösas.

Statspolisens högkvarter i hörnet av Bangatan och Fredriksgatan i Helsingfors. Bilden tillhör det röda Valpos tid 1945–1948. Arbetararkivet. 

Om Valpo tidigare hade fört register över personer på vänsterkanten, grundades nu vid sidan av detta ett register över upplösta organisationer och deras medlemmar. När det röda Valpo började utreda flyktingarnas göranden växte ångesten bland de ryska emigranterna. Hos många väcktes åter den gamla skräcken för Tjekan.

LEINOS FÅNGAR

De ryska emigranternas värsta farhågor besannades en månad efter valet, när 19 män greps under natten mellan den 20 och 21 april och utlämnades till Sovjetunionen. I emigrantkretsar spreds omedelbart ett rykte om att uppemot 200 personer med ryska rötter fängslats. 

Gripandet och utlämnandet av de så kallade Leinos fångar till Sovjetunionen skedde på krav från kontrollkommissionen. Enligt Sovjetunionen var de utlämnade personerna krigsförbrytare och terrorister. 

Några av de utlämnade hade varit involverade i underrättelseverksamhet riktad österut, och några hade under 1930-talet försökt skicka sabotörer till Sovjetunionen. För de flesta fanns ingen annan grund för utlämningsordern än att personerna hade tillhört en emigrantorganisation, verkat som propagandister under krigsåren eller som förhörare av krigsfångar.

Georges ungdomsvänner, musikerna i Livady-orkestern, bröderna Alexander och Boris Wittenberg flyttade permanent till Sverige sommaren 1945. Båda bröderna hade under fortsättningskriget verkat som förhörare av ryska krigsfångar.

HELLA WUOLIJOKI TILL RUNDRADIONS GENERALDIREKTÖR

SKDL:s seger i riksdagsvalet i mars 1945 återspeglades även på Rundradion. Generaldirektör J.V. Vakio tvingades lämna sin post, och den 26 april valdes författaren Hella Wuolijoki till ny generaldirektör på folkdemokraternas mandat.

Författaren Hella Wuolijoki verkade som Rundradions generaldirektör 1945–1949. Wikipedia.

Wuolijoki inledde sitt nya uppdrag i maj och sträckte sin programpolitiska makt även till Rundradions musikprogram. Under Wuolijokis ledarskap fördes i radion en ständig diskussion om huruvida medborgarna skulle fostras i fråga om musiksmak, eller om folket skulle erbjudas det som det ville höra. Generaldirektören strävade efter att värna om bildning och höja nivån på den lätta musik som spelades i radion.

“Inom musikområdet tänker jag göra vad jag kan för att fostra folkets smak. Folket ska genom förklaringar fås att förstå verkligt god musik. Trots det motsätter jag mig inte heller jazzmusik, tvärtom är jag av den åsikten att ungdomen ska få sin del, men den borde framföras endast under bestämda kvällar och undermålig musik borde inte blandas med det övriga programmet”, uttalade Wuolijoki till Helsingin Sanomat omedelbart efter sitt val.

Med undermålig musik menade Wuolijoki särskilt den amerikafinländske Hiski Salomaas visa som skildrade emigrantlivet, Lännen lokari. Generaldirektören ansåg stycket vara obildat, ett lågt gnolande och riktat mot arbetarsångerna. Wuolijoki slog till och med sönder stenkakan med Lännen lokari med en hammare, för att stycket inte längre skulle spelas i radion. Det rörde sig dock inte om Rundradions sista och enda inspelning av Lännen lokari.

Enligt Wuolijoki hade “folket under krigsåren vänjts vid Malmsténs och Palles samt tyskarnas dängor”. Därför ansåg hon att framförandet av Georg Malmsténs musik i radion borde minskas: "Malmsténar och dragspel har vi kraftigt minskat, men folkmusik och folkvisor i form av kedjeframträdanden utarbetade och utförda av betydande konstnärer har fått en större plats. Likaså har vi förklarat högre musik och vi kommer att i framtiden göra dessa förklaringar ännu mer folkliga.”

HELLA MOT PALLE

Om Georg Malmstén hördes mindre i radion än tidigare efter att Hella Wuolijoki blivit generaldirektör, så upphörde Palles 15 år långa radiokarriär helt.

Kapten Reino Palmroth, grundaren av Propaganda-Vapenbröderna alias författaren Reino Hirviseppä alias kuplett- och de politiska sångernas textförfattare Palle var känd sedan 1930-talet för sina populära radiorevyer. Revyerna innehöll rikligt med musik, och Godzinsky var en av de yrkesmusiker som ofta var med i Palles direktsända radioprogram.

Kapten Reino Palmroth eller Palle i Rundradions studio under kriget. Krigsmuseet.

När Palle efter kriget avskedades från arméns tjänst beslöt han att förverkliga sin gamla dröm om att grunda en finländsk revyteater. På nyårsafton 1945 hade Palles och Ossi Elsteläs revy Painajaisuni (Mardrömmen) premiär, där Georg Malmstén och Dallapé uppträdde som stjärnor. Föreställningarna av Painajaisuni fortsatte till mitten av februari. I mars startade Iloinen teatteri (Glada teatern), grundad av Palle och Elstela, som hämtade sina ämnen från aktuella händelser. Det finns inga uppgifter om huruvida Palle även frågade om Godzinsky ville vara med i Glada teatern. George var i varje fall inte med i revyn, eftersom han under våren 1945 var sysselsatt av Finska Operan.

Då kriget led mot sitt slut hade Rundradions generaldirektör Vakio planerat Palle som chef för radions underhållningsavdelning. Denna plan godkändes dock inte av den nya generaldirektören. Wuolijoki kallade Palle till förhandling och erbjöd arbete i radion, men Palle skulle ha varit tvungen att uppträda under någon annan pseudonym och i enlighet med generaldirektörens instruktioner. “Det måste jag göra för mina partikamraters skull, förstår ni väl”, hade Wuolijoki motiverat det med. Efter att Palle tackat nej till erbjudandet hade Hella Wuolijoki konstaterat: ”Farväl då, det finska folkets forna stora favorit.”

I slutet av sommaren 1945 började SKDL:s press kritisera Palle och Glada teatern. Man påminde om att Palle hade haft propagandauppdrag under kriget och ansåg att teaterns repertoar var antisovjetisk. Palle tvingades låta myndigheterna granska revyernas manuskript i förväg. Föreställningar ställdes in som “stridande mot goda seder” och nypremiärer förbjöds. I juni 1946 lades Glada teatern ner med hänvisning till politiska skäl.

STORA FILMMUSIKKONSERTER

På Mariadagen den 24 mars och palmsöndagen den 25 mars arrangerade SuFi (Suomen Filmiväki r.y.) två stora filmmusikkonserter på Konservatoriet.

Annons i Helsingin Sanomat den 24 mars 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

I konserterna presenterade sig kapellmästarna och kompositörerna Heikki Aaltoila, George de Godzinsky, Harry Bergström, Nils-Eric Fougstedt, Väinö Haapalainen och Martti Similä genom att var och en dirigera sin egen filmmusik. Som orkester spelade en förstärkt Helsingfors Teaterorkester, som för konserterna biträddes av en sammansatt storkör. Solisterna Birgit Kronström, Tauno Palo, Sylvelin Långholm och Thure Bahne framförde “de bästa schlagerna ur finländska filmer”, och som presentatörer verkade filmstjärnorna Hilkka Helinä, Toini Vartiainen, Kullervo Kalske, Leif Wager och Tauno Majuri.

ILMARI UNHOS KOLMASTOISTA KOPUTUS PREMIÄR DEN 1 APRIL 1945

Den 1 april hade Ilmari Unhos spänningsfilm Kolmastoista koputus (Trettonde Varslet) som han regisserat för Suomi-Filmi premiär på fem orter: Helsingfors, Kuopio, Björneborg, Tammerfors och Åbo. Kolmastoista koputus var återigen en Simo Penttilä-film, Kuollut mies rakastuu (Död man blir kär) 1942 och Kuollut mies vihastuu (Död man blir arg) 1944, en sofistikerad kontinental spänningskomedi i stil med de tidigare filmerna, där hjälten spelades av Joel Rinne. För Godzinsky var Kolmastoista koputus hans 15:e musik för Suomi-Filmi och det sjunde samarbetet med Ilmari Unho.

Kapten Pentti Kalho (Joel Rinne), dansösen Mirja Somer (Hilkka Helinä) och styrman Timo Lehtonen (Tauno Palo). Elonet / Kolmastoista koputus.

Vid Suomi-Filmi producerades filmer i ett rasande tempo. När inspelningarna av Unhos föregående film, Kartanon naiset (Herrgårdens kvinnor), avslutades den 8 november 1944, inleddes inspelningarna av Kolmastoista koputus två veckor senare, den 22 november. Inspelningar gjordes i Åbo hamn, i ett av Crichton-Vulcans varvets lagerbyggnader samt vid studiorna på Munksolmen och i Gräsviken. De varade i två månader och avslutades den 31 januari 1945. För klippning, musik och övrigt efterarbete återstod knappt två månader.

SPIONORGANISATION FÖRMEDLAR INFORMATION OM FARTYG UNDER KRIGET

Filmen Kolmastoista koputus utspelar sig under andra världskriget. Kapten Pentti Kalhos (Joel Rinne) och förste styrman Timo Lehtonens (Tauno Palo) fartyg har torpederats. Männen har anlänt till Göteborg för att ta hyra på ett nytt fartyg, Madura. För att kunna bo på hotell och äta på restaurang pantsätter de ett fickur hos Mattsons affär för köp och försäljning.

Kalho och Lehtonen ser på Cabaret Carmen ett framträdande av sångerskan Dora (Eine Laine) och dansösen Bella (Mailis Vaaja). Kvinnorna tillhör ett varietésällskap som leds av den hänsynslöse doktor Velmar (Sasu Haapanen), som uppträder som siare, med knivkastaren Manuel (Joel Asikainen) som sin medhjälpare.

Dansöserna Mirja Somer (Hilkka Helinä) och Bella (Mailis Vaaja) samt varietésällskapets direktör och spionligans ledare doktor Velmar (Sasu Haapanen). Elonet / Kolmastoista koputus.

I skydd av kabarén verkar en spionorganisation som skaffar information om fartygens rörelser och förmedlar den vidare. Sällskapets nya flicka Mirja Somer (Hilkka Helinä) får order av Manuel att bekanta sig med Kalho och Lehtonen. Kalho räddar Mirja från ett berusat närmande och bjuder in Mirja och Bella till sitt bord.

Kapten Kalho (Joel Rinne), dansösen Bella (Mailis Vaaja), styrman Lehtonen (Tauno Palo) och dansösen Mirja Somer (Hilkka Helinä). Elonet / Kolmastoista koputus.

Samma kväll firas Maduras gamla kaptens, Sjöbergs (Paavo Jännes), avsked. Besättningen är i ett grepp av vidskeplig skräck. Besättningen har tillbringats tron att en död sjöman har återvänt för att spöka genom knackningar. Tio knackningar har redan hörts och den trettonde knackningen kommer att bli ödesdiger.

Maduras besättning är i ett grepp av vidskeplig skräck. Elonet / Kolmastoista koputus.

De dåliga förebuden fortsätter på morgonen. När Kalho tar emot fartygets befäl på redarens kontor faller Maduras bild ner från väggen. Kalho märker att det är lätt att arrangera tavlans fall från Mattsons affär för köp och försäljning som ligger bakom väggen. Det kommer också fram att Velmars medhjälpare Linkku (Vilho Siivola), som sprider spökhistorien, använder lokalen och källaren för sin kontaktverksamhet.

Velmar beordrar att Mirja ska få Kalho att bli förälskad i henne. Mirja avslöjar dock planen för Kalho och berättar hur Velmar har pressat henne att delta i hans sysslor.

I hamnen lyder Bella Velmars order att förföra Maduras andre styrman Mäkelä (Kaarlo Halttunen). Bella låtsas ha blivit utsatt för ett närmande. Mäkelä, som larmats av skriket, skyndar för att rädda Bella.

Kalho griper pianisten Soho (Oke Tuuri), som stryker omkring i hamnområdet, och som när Velmar uppträder som siare förmedlar Linkkus tecken ur publiken till Velmar genom sitt spel. Föreställningen misslyckas när Soho följer Kalhos och Lehtonens tecken och Maduras båtsman Sorri (Reino Valkama) råkar bli Velmars medhjälpare.

Linkku (Vilho Siivola) och hans kamrat Grisu (Kaarlo Aavajoki) förmedlar information om fartygens rörelser till fienden. Elonet / Kolmastoista koputus.

Lehtonen följer efter Linkku till Mattsons källare och överraskar Linkku och hans kamrater när de skickar ett spionmeddelande. Mattson, som misstänker ett rån i sin rörelse, överraskar Lehtonen, som sparkar ner en av männen i källaren, förblindar Linkku med en brandsläckare och låser in Mattson i ett annat rum.

Marken under Velmars fötter börjar bränna. Velmar förbereder sin flykt, beordrar att Soho ska dödas, anger Manuel till polisen och lämnar en tidsinställd bomb åt Bella, vilken är avsedd att explodera klockan två på natten ombord på Madura. Kalho tränger in i Velmars rum, kuvar honom med sin pistol, kastar en kruka i huvudet på honom och lämnar honom medvetslös på golvet.

Varietésällskapets direktör och spionligans ledare, doktor Velmar (Sasu Haapanen) och kapten Pentti Kalho (Joel Rinne). Elonet / Kolmastoista koputus.

Lehtonen har klätt ut Soho till ett spöke, som med sina suckar skrämmer Linkku och Manuel.

Dora tänker också fly och avslöjar för Kalho att det finns en helvetesmaskin på Madura. Med Mirja i följe skyndar Kalho och Dora till fartyget, där Bella, som blivit uppriktigt kär i Mäkelä, berättar att hon kastat bomben, som maskerats som ett bokpaket, i havet.

Den återställde Velmar har fångat Linkku och Manuel, som försökte fly, i en motorbåt och gillrat ytterligare en tidsinställd bomb för deras undergång.

När Maduras båtsman Sorri avslöjar att han inte hörde något plask från den bomb Bella kastat, ger Kalho larm. Bomben hittas ovanpå en repbunt och Lehtonen kastar den i sista stund överbord. När bomben exploderar dödar den Velmar, som har legat i bakhåll i båten vid fartygets sida. Innan sin död hinner Velmar knacka en trettonde gång. "Det här var vad den trettonde knackningen betydde", säger Kalho ömt till Mirja.

Kapten Kalho (Joel Rinne) och Mirja Somer (Hilkka Helinä). Elonet / Kolmastoista koputus.

13 GONGSLAG

Kolmastoista koputus börjar i svart, under vilket man hör 13 gonglag. Efter detta startar ouvertyren Maestoso, som Helsingfors Teaterorkester spelar under ledning av George, och förtexterna dyker upp i bild.

I filmen har musik använts flitigt, och för det mesta ljuder den i bakgrunden för att skapa stämning. Musiken ljuder också regelbundet när man går över till nästa scen eller nästan omärkligt tyst i bakgrunden vid dialog. Bakgrundsmusiken för kabaréorkestern som George komponerat är tango, schottis, ackompanjemangsmusik för cirkusens knivkastning och en vals av fransk typ, där dragspelet har en central roll.

Sångerskan Dora (Eine Laine) framför stycket Maailmanrannan kiertäjäks' mua sanotaan (Världssträndernas vandrare kallas jag) för Cabaret Carmens gäster. Elonet / Kolmastoista koputus.

Det finns också flera scener där musiken ljuder till 100%. Vid den gamle kaptenens avsked sitter männen runt bordet och sjunger Stephen Collins Fosters sång Oh! Susanna. Eine Laines Dora framför sången Maailmanrannan kiertäjäks’ mua sanotaan med ackompanjemang av orkestern. Av musikerna i kabaréorkestern syns i bildkanterna en dragspelare, en trumslagare, en trumpetare, en trombonist och en basist.

Under siarens framträdande spelar Oke Tuuris Soho krogpiano som playback. På ljudspåret fungerar Godzinsky som pianist. Likaså när Tauno Palos styrman Lehtonen sjunger som playback It's a Long Way to Tipperary, spelas pianot av tonsättaren. Maduras besättning nynnar med ackompanjemang av dragspel som playback Georges arrangemang av Hanna Hagboms melodi Seiskarin kaunis Siiri (Vackra Siiri från Seitskär).

Filmens slutmusik börjar i bakgrunden som spänningsmusik, vilken efter bombens explosion växer till ett storslaget slutspel.

FART, HUMOR OCH TRÄFFSÄKRA REPLIKER

Kolmastoista koputus fick ett genomgående positivt mottagande av recensenterna. "En intelligent äventyrsfilm, ett kvalitetsarbete, i god klass som underhållningsfilm", skrev Aamulehtis signatur O. V-hl dvs Olavi Vesterdahl och fortsatte: "Åskådaren orkar inte alltid hänga med i alla finesser, någon replik som smäller till kan slinka förbi öronen och då hamnar man på efterkälken. Med andra ord kräver uppföljningen av filmen en ständig spänning av uppmärksamheten och att man drar sina egna slutsatser, för annars förblir många poänger dunkla."

"Man har vant sig vid att vänta på Simo Penttilä-filmer med intresse och förtroende, eftersom man redan på förhand vet att de innehåller humor, fart och den inhemska filmproduktionens mest träffsäkra repliker. Kolmastoista koputus är en thriller som innehåller rikliga mått av just dessa ingredienser, förenade denna gång från bolagets sida med en ännu mer omsorgsfull teknisk färdighet än tidigare”, bedömde Uusi Suomis signatur S.S. dvs Salama Simonen.

"Suomi-Filmis senaste alster står på helt annan nivå än det mesta vi fått skåda av inhemsk produktion under detta för finsk film så trista år", skrev Hufvudstadsbladets signatur H. K. dvs Hans Kutter. "Därmed vill recensenten inte ha sagt att 13:de varslet hör till bolagets bästa eller ens bättre filmer, som äventyrskomedi överglänses den av både Herre och excellens och Död man blir kär men man märker genast att Ilmari Unho är en karl som vet hur man håller regitömmarna också då han inte är i allra yppersta form, och Kalle Peronkoski visar att man kan prestera gott kameraarbete även om man har ett allt annat än gott råmaterial till sitt förfogande."

Den lovordade filmfotografen Kalle Peronkoski. Elonet / Kolmastoista koputus.

Även Suomen Sosialidemokraattis signatur T. A. dvs Toini Aaltonen lyfte fram scenografens och fotografens insatser: “Den ståtliga och utomordentligt effektiva scenografin är utförd av Roy & Siitonen. Med ett sådant arrangemang verkar även ett sämre motiv bra, när effekten ytterligare ökas av den förträffliga kameraanvändningen, som Kalle Peronkoski ansvarar för.”

Helsingin Sanomats signatur P. Ta-vi dvs Paula Talaskivi fäste även uppmärksamhet vid tonsättarens insats: "Denna gång har Unho, i strävan efter rätt effekt, utan tvekan hängivit sig åt rentav dristiga 'kast', och med detta också vunnit mycket. Men ibland försvårar dessa hejdlösa språng - som å andra sidan torde tjäna som täckmantel för berättelsens splittring och dess traditionellt lösa grund - möjligheten för den intrigintresserade att hänga med. Georges de Godzinskys uttrycksfulla, ofta direkt 'talande' musik med sina lyckade sjömanssånger hjälper då dock mycket."

HISTORIENS SISTA TORSDAGENS ÖNSKEKVÄLL

Den 13 april ackompanjerade George på Svenska Teatern den svenske balettmästaren Ivo Cramérs dansgrupp i ett framträdande med sagotema. Intresset för Cramér hade vuxit efter att han fått ett extra fjärde pris i Stockholms internationella danstävling för sin balett med sagotema. På Svenska Teatern medverkade även dansarna Merrit Ohlsson, Dagny Nilsson och Per-Arne Qvarsebo.

Den 15 april kl. 19.30 sjöng Sirkkaliisa Ainamo, Antti Koskinen och Kollega-kvartetten i radion ackompanjerade av Radioorkestern under ledning av George i ett potpurri av ungerska sånger arrangerade av Toivo Kärki och Erkki Ainamo.

Den 18 april var George tillsammans med Anna Mutanen och Arvo Lehesmaa på Uusikylä ungdomsföreningshus, där gymnastik- och idrottsföreningen Kaukaan yrittäjät arrangerade en ”Glad kväll”. Som avslutning på tillställningen dansades det en timme till Georges ackompanjemang.

Annons i tidningen Lahti den 15 april 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Från Uusikylä hade George en kort väg till Lahtis, där Torsdagens önskekväll arrangerades följande dag.

Propaganda-Vapenbröderna r.f. hade börjat arrangera vapenbrödrakvällar under vapenvilan våren 1941. Efter att fortsättningskriget brutit ut hade direktsända vapenbrödrakvällar i radio arrangerats i Helsingfors Mässhall, på Konservatoriet, på olika håll i landet och även vid fronten varje vecka på torsdagar. Efter kriget hösten 1944 hade man fortsatt arrangera vapenbrödrakvällarna, men i december hade namnet på tillställningen ändrats till Torsdagens önskekväll.

I april 1945 upphörde kvällarna helt. Den Torsdagens önskekväll nr 13 som arrangerades i Lahtis den 19 april var historiens sista. Teaterhuset i Lahtis var fyllt av publik vid två konserter som arrangerades efter varandra. Tillsammans med George uppträdde Anna Mutanen, Hilkka Helinä, Vilho Siivola, dansparet Vappu och Kaarlo Alanen samt den Viborgsfödde dragspelaren Aarre Lievonen.

VÄLGÖRENHETSKONSERTER

Den 22 april uppträdde Suomi-Filmis sjungande stjärnparad på Kino-Palatsi i Helsingfors. Filmkompositörerna George de Godzinsky och Harry Bergström var på plats och ackompanjerade filmbolagets damkör Satakielet vid pianot.

Den 23 april kl. 17.15 var George pianist på Konservatoriet vid en kväll arrangerad till förmån för Finlands Röda Kors, vilken innehöll dans och deklamation. Den berömda svenska ballerinan, grevinnan Elsa-Marianne von Rosen framförde till Georges ackompanjemang preludium och vals ur Sylfiderna samt Spansk dans, och författaren Jascha Golowanjuk läste utdrag ur sina verk Nera, På jakt efter solglasögon och Råttan.

Författaren Jascha Golowanjuk i Finland på 1940-talet. Museiverket / Eero Liesimaa.

Jascha Golowanjuk, född i Odessa 1905, hade vid 8 års ålder adopterats av en dansk bankirfamilj. Golowanjuk hade studerat violinspel och verkat först som violinist, tills han 1929 flyttat till Sverige och börjat verka som skådespelare och författare. Golowanjuks litterära produktion innehöll romaner och memoarer där han berättade om sin oroliga barndom. Efter kriget översattes och publicerades flera av Golowanjuks verk på finska, och den judiske, homosexuelle konstnären trivdes bättre i den finländska atmosfären än i Sverige.

Annons i Helsingin Sanomat den 22 april 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Från Konservatoriet skyndade George till Nationalteatern, där Kansanapus (Folkhjälpens) vårfest började kl. 19.30. Övriga medverkande var Birgit Kronström, Kalle Ruusunen, Sylvelin Långholm, ballerinan Lucia Nifontowa och Helsingfors garnisonsmusikkår under ledning av Artturi Rope. Som presentatör verkade Ture Ara.

Följande dag, den 24 april, skyndade George till S:t Michels lyceum, där han uppträdde tillsammans med Georg Malmstén och kommendörkaptenen och författaren Martti Juutilainen vid S:t Michels sjöklubbs sjömanskväll. Vid kvällen som arrangerades till förmån för Finlands Flottförbunds ungdomsarbete uppträdde, förutom de namnkunniga gästerna, en grupp lokala sjöklubbsmedlemmar.

Annons i Helsingin Sanomat den 22 april 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Den 27 april var George tillsammans med Birgit Kronström och dansösen Eva Hemming på Fiskartorpet vid en vårfest som arrangerades av föreningen Koteja kodittomille lapsille (Hem åt hemlösa barn). Klädkoden var aftonklänning. Vid tillfället hölls en auktion och godsaker från Sverige lottades ut.

På första maj kl. 12 underhöll George tillsammans med Suomi-Filmis sjungande stjärnparad på biografen Kino-Palatsi i Helsingfors.

När en kedja av populära toner från Nya världen, ”arrangerade” av George, hördes i radion den 2 maj kl. 20.50, befann sig George själv på Bulevarden för att dirigera Eugen Onegin. Även följande dag den 3 maj, när Harmony Sisters och Godzinsky uppträdde tillsammans i radion kl. 21.40, dirigerade George på Operan.

Den 4 maj kl. 18.10 hördes ”Lätt och vårigt” i radion när George satt vid Hammondorgeln och Eino Katajavuori spelade xylofon.

IRJA KOSKINENS, UNTO LÄTTIS OCH OLAVI KUORIKOSKIS DANSTURNÉ

Den 7 maj ackompanjerade George på Nationalteatern vid en Danskväll där Irja Koskinen, Unto Lätti och Olavi Kuorikoski från Finska Operans balett uppträdde. Programmet innehöll både klassisk och modern dans. Alla danser var koreografier av Alexander Saxelin, som utmärkt sig i danstävlingen i Stockholm. Premiären på Nationalteatern var slutsåld.

Efter Nationalteatern gav sig Danskvällen ut på turné. Den 11 maj uppträdde man på Tammerfors Arbetarteater, den 14 maj i Kotka teaterhus, den 29 maj i Helsingfors Arbetarhus och den 1 juni i teaterhuset i Lahtis.

Annons i Helsingin Sanomat den 6 maj 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Den 10 maj dirigerade George Helsingfors Teaterorkester på Fiskartorpet vid Suomen Filmiväen SuFis (Finlands Filmfolk) vårfest. Festen arrangerades till förmån för Folkhjälpen, och där uppträdde Ansa Ikonen, Olli från familjen Suominen dvs Lasse Pöysti, Paavo Jännes, Uuno Laakso och dansösen Eva Hemming. Presentatör var Helena Kara. Arrangören såg till att de aftonklädda gästerna transporterades med spårvagn till Munksnäs och Fiskartorpet och på natten tillbaka till staden.

Den 13 maj dirigerade George återigen Onegin på Operan.

FINSKA OPERANS GLADA ÄNKAN GER SIG UT PÅ SOMMARTURNÉ

I mitten av maj tjuvstartade Finska Operans operetturné för sommaren 1945 i Lahtis. Franz Lehárs Glada änkan framfördes i teaterhuset i Lahtis för fullt hus två gånger efter varandra. Enligt tidningsuppgifter var föreställningsdagen i Lahtis den 14 maj, men den mer troliga dagen var den 15 maj, eftersom George ackompanjerade Danskvällen i Kotka den 14 maj.

I Glada änkan sjöng som huvudpar, Hanna Glavari och Danilo, de från Grevinnan Mariza bekanta Elli Pihlaja och Thure Bahne, av vilka den sistnämnde även regisserade operetten. Valencienne var Sylvelin Långholm-Bergman, Camille de Rosillon Martti Seilo, Njegus Yrjö Ikonen och baron Mirko Zeta Lauri Lahtinen. I mindre roller sågs dansarna Hilkka Hynninen, Mary Grönroos och Kaarlo Hiltunen, som svarade för koreografin. Scenografin hade planerats av Suomi-Filmis prisbelönte Roy, och för kostymeringen ansvarade Operans ateljés Mimmi Grönroos samt modeateljéerna Alli Heikelin och Helin. George skötte musiken vid pianot.

Annons i Uudenkaupungin Sanomat den 29 maj 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Efter Lahtis framfördes Glada änkan den 20 maj i Tavastehus, den 22 maj i Högfors Arbetarhus och den 28 maj i Kotka FBK-hus. När Finska Operan stängde portarna för sommaren inleddes den egentliga sommarturnén för Glada änkan den 4 juni: 4.6 Valkeakoski, 5.6 Raumo, 6.6 Björneborg, 7.6 Nystad, 8 och 9.6 Åbo, 10.6 Orivesi, 11.6 Jyväskylä, 12 och 13.6 Vasa, 15.6 Karleby, 14 och 18.6 Uleåborg, 16.6 Kemi, 17.6 Veitsiluoto, 19.6 Kajana, 20.6 Idensalmi, 21 och 22.6 Kuopio, 23.6 Suonenjoki, 24.6 Outokumpu, 25 och 26.6 Joensuu, 27.6 Varkaus, 28.6 Nyslott, 29.6 S:t Michel, 30.6 Villmanstrand, 1.7 Vuoksenniska och 3.7 Nokia.

Glada änkan framfördes på 28 orter på landsbygden, men inte i Helsingfors.

ELISABETH STEGER UPP PÅ SCENEN I NYSLOTT FÖR ATT VIKARIERA 

"Min fru brukar alltid hälsa på mig under turnéerna och ibland har hon varit med i veckor", berättade George i en intervju för tidningen Eeva 1955. "Jag var kapellmästare vid Operans sommarturné 1945 och vi uppträdde i Nyslott dit min kära hustru anlände. Hon var på föreställningen på kvällen och satt bakom kulisserna och pratade med våra vänner. Då ojade sig en av medverkande över sin skadade fot och Thure Bahne kom på att min fru kan vikariera i rollen!"

"Mina protester hörsammades inte alls, på ett par minuter fick jag ta på mig en grann operettkostym och samtidigt målade Elli Pihlaja det ena ögonbrynet och Sylvelin Långholm det andra", fortsatte Elisabeth de Godzinsky berättelsen. "Jag gick ut på scenen och under Vilja-sången satt jag på golvet tillsammans med de andra. När jag reste mig fastnade kjolfållen under min sko och revs sönder rejält. Sedan skulle jag under nästa sång lyfta benet på Martti Seilos axel."

"Jag satt vid pianot och plötsligt såg jag min fru på scenen", berättade George. "Jag fick nästan en hysterisk skrattattack, jag kunde inte spela en enda takt eftersom mina händer darrade och jag var rädd att hon skulle göra bort sig."

"Gode var alldeles röd och darrade", mindes Elisabeth. "För mig såg det varje ögonblick ut som om han tänkte lyfta händerna framför ansiktet."

JUBLANDE VÅRKONSERTER

Den 15 maj uppträdde George på Tervakoski Societetshus i en jublande solistkväll tillsammans med Viljo Vesterinen, Onni Laihanen, Henry Theel och Pentti Viljanen.

Den 17 maj var det dags för Onegin på Bulevarden.

På eftermiddagen under första pingstdagen den 20 maj uppträdde George med en dragspelsgrupp på fem man i Hyvinges Sveitsi vid en jublande vårfest arrangerad av Finlands civil- och värnpliktsinvalidernas förbund. Övriga medverkande var Dallapé som firade sin 20-åriga bana under ledning av Helge Pahlman, Olavi Virta och Olavi Koskela samt dansarna Nella Salo och Terttu Miekkalinna. Presentatör var Toivo Alajärvi.

Eino Katajavuori i vit smoking vid sin xylofon i Veikko Itkonens spänningsfilm Kohtalo johtaa meitä. Elonet / Kohtalo johtaa meitä.

Samma kväll hade spänningsfilmen Kohtalo johtaa meitä (Ödet leder oss), regisserad av Veikko Itkonen för hans eget produktionsbolag Filmi-Kuva Oy, premiär på Kino-Palatsi i Helsingfors. Heikki Aaltoila komponerade filmmusiken och Eino Katajavuori svarade för xylofonsolona. George samarbetade för första gången med Itkonen genom att svara för arrangemanget av xylofonmusiken.

Andra pingstdagen den 21 maj upprepades den jublande vårfesten i Tammerfors på Pyynikki-fältet, där även filmstjärnan Tauno Majuri och Miss Tammerfors anslöt sig till skaran av medverkande.

Annons i Aamulehti den 18 maj 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Den 22 maj kl. 18.05 hördes delar ur Tjajkovskijs Eugen Onegin i radion. George dirigerade Helsingfors stadsorkester i ett framträdande inspelat på Finska Operan, och kompositören Tauno Pylkkänen presenterade operan. Samtidigt ackompanjerade George Glada änkan på Högfors Arbetarhus.

Den 25 maj var George tillsammans med Viljo Vesterinens solistensemble, Georg Malmstén, Onni Laihanen och Wolde Jussila vid ”Vårens stora kraftprov” på Åbo FBK-hus.

EERO VÄRE SPELAR IN VALSEN SULLE KAUNEIMMAN LAULUNI LAULAN

Den 1 juni kl. 21.20 sjöng Eero Väre i radion ackompanjerad av Godzinskys Solistensemble. I programmet ljuder rykande färska skivor inspelade i Rytmis studio på Ängsgatan i Tölö i maj.

Väre hade spelat in två av Georges egna kompositioner till ackompanjemang av Rytmis solistorkester ledd av George, tangon On silmäsi tummat (Dina mörka ogon) och valsen Sulle kauneimman lauluni laulan (För dig sjunger jag min vackraste sång). Texten till båda hade skrivits av Kerttu Mustonen. Den behagliga långsamma valsen Sulle kauneimman lauluni laulan blev en av Godzinskys örhängen, vilken tonsättaren har berättat att han tillägnat sin hustru Elisabeth.

Som arrangemang av Toivo Kärki hade man spelat in Michail Obytshaikos vals Kaipaus (Längtan / Tosca) och Maurice Ribots vals Eron kyyneleet (Avskedets tårar / Valse pleurante), till vilka de finskspråkiga texterna utarbetats av Ela dvs Eine Laine, samt Ilja Schatrows vals Mandsurian kukkuloilla (På Mandchuriets kullar / Na sopkah Mantshuri), till vilken den finskspråkiga texten gjorts av Kerttu Mustonen.

Väre spelade även in en vals arrangerad av Kärki av Yrjö Purre dvs Onni Vuorisalo, Pikku paratiisi (Lilla paradiset) till text av Harry Etelä. Tillsammans med Rytmi-orkestern ledd av George spelade Väre in Kärkis foxtrotar Uinu unta rauhaisaa (Slumra i en fridfull dröm) till Auvo Kurvinens text och Kaksi yötä (Två nätter) till Kari Aavas dvs Kärkis egna ord.

Även basen Reino Hallaperä gästade Rytmis studio för att spela in finländska folkvisor tillsammans med Rytmis konsertorkester ledd av George. Hallaperä spelade in de av Karl Ekman arrangerade Tuomi on virran reunalla (Häggen står vid strömmens rand), Aamulla varhain (Tidigt i gryningen / Hyljätyn valitus) och Voi äiti parka ja raukka (Ack min stackars mor / Syntymistään sureva) samt det av George arrangerade Humalamäen sillalla (På Humalamäkis bro).

Tillsammans med den ensemblen som fick namnet Rytmi-orkesteri spelade George in utan solist Alfred Lybäcks Pauligin marssi (Pauligs marsch), två potpurrier Wieniläisvalssin tahdissa (I wienervalsens takt) samt Emil Waldteufels valser Estudiantina och Skridskolöparna (Les patineurs).

Med den ensemble som fick namnet Rytmi-konserttiorkesteri spelade George in två potpurrier vardera ur Emmerich Kálmáns Cirkusprinsessan, Csárdásfurstinnan och Grevinnan Mariza samt ur Johann Strauss d.y:s Läderlappen. Tillsammans med en balalaikaorkester knuten till Rytmis konsertorkester spelade George in ytterligare två potpurrier Venäläisiä säveliä (Ryska toner).

GEORGE SOM KAPELLMÄSTARE FÖR ÖKENSONGEN PÅ OPERAN

Den 2 och 3 juni hann George även gästa Finska Operan som kapellmästare för operetten Ökensongen, komponerad 1926 av Sigmund Romberg. Matti Visapää hade dirigerat operettens premiär tidigare under våren den 22 mars, så hade Visapää måhända blivit sjuk? I varje fall höll George i taktpinnen under Operans vårtermins två sista kvällar. 

Följande dag, den 4 juni, startade Glada änkan Finska Operans månadslånga sommarturné i Valkeakoski.

Annons i Helsingin Sanomat den 2 juni 1945. Nationalbiblioteket / Tidningarnas digitala arkiv.

Läs härnäst  Juli-oktober 1945: George komponerar musiken till Ilmari Unhos thriller Vita  Nejlikans Herre

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky