Marras-joulukuu 1944: George säveltää musiikin Ilmari Unhon elokuvaan Kartanon naiset
 |
| Ilmari Unhon ohjaaman sotaelokuvan Kartanon naiset ensi-ilta oli 25. joulukuuta 1944. Kartanon naiset oli George de Godzinskyn 14. elokuvamusiikki Suomi-Filmille ja hänen kuudes yhteistyönsä Unhon kanssa. Elonet / Kartanon naiset. |
Marraskuun 18. päivänä 1944 George de Godzinsky oli esiintymässä Helsingin Työväentalolla Käsi kädessä -juhlassa. Tilaisuuden järjestivät Lasi- ja posliinityöväen liitto, Liiketyöntekijäin liitto, Nahka-, jalkine- ja kumityöväen liitto sekä Työläisliiton Helsingin osastot. Juhlapuheen piti Sosialidemokraattisen puolueen johtoa edustava kansanedustaja K.A. Fagerholm. Georgen kanssa ohjelmaa olivat suorittamassa Georg Malmstén, Malmi Vilppula, Reino Valkama, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Helsingin Työväen orkesteri sekä Tarmon naisvoimistelijat. “Kaiken kukkuraksi suorittaa juhlayleisö oman numeronsa tunnin tanssin muodossa”, Suomen Sosialidemokraatti tiesi kertoa ennakkoon.
LOPUKSI TUNTI TANSSIA
Talvisodan sytyttyä oli Suomessa otettu käyttöön tanssikielto. Tanssimista pidettiin sopimattomana, kun samaan aikaan miehiä kaatui rintamalla. Välirauhan aikana kielto oli osin kumottu, tanssia oli saanut yhden tunnin osana iltamien muuta ohjelmaa. Kun sota jälleen alkoi kesäkuussa 1941, tanssikielto astui uudelleen voimaan ja jatkui syksyyn 1944. Lokakuusta alkaen tanssia oli saanut tunnin ajan muun ohjelman päätteeksi.
Tanssikiellon purkaminen vaikutti muusikoiden työllistymiseen. “Sieltähän ne tulivat kaikki viipurilaiset muusikotkin Helsinkiin, jotka eivät jääneet Lappeenrantaan tai Lahteen. Heti kun tanssikielto kumottiin niillä oli töitä. Rahaa piti saada”, Toivo Kärki on kertonut muusikon arjesta sodan jälkeen.
Tanssikielto purettiin suurelta osin 30. joulukuuta, jonka jälkeen enää ravintoloissa ei ollut sopivaa tanssia. Lopullisesti tanssikielto poistettiin 9. syyskuuta 1948.
Sunnuntai-iltana 19. marraskuuta klo 20 Godzinskyn yhtye ja viulisti Toivo Salovuori esiintyivät radion ajanvietekonsertissa. Ohjelmassa kuultiin Ritterin tangofantasia Muistelo, Zimbalistin Orientale, Langin serenadi Mirabell, Drigon Valse bluette, Kühnin Unkarilaisia lauluja, Valverden Espanjalainen capriccio ja Kletschin Slaavilainen tarina.
KANSAA KANNUSTETAAN SÄÄSTÄMÄÄN
Marraskuun 21. päivänä Säästöpankin Suomi-Filmiltä tilaama lyhytelokuva Pellonmäen tarina läpäisi Valtion filmitarkastamon tarkastuksen. Elokuva korosti säästämistä ja Säästöpankin auttavaa roolia maatilan joutuessa taloudellisiin vaikeuksiin. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Ilmari Unho. Pellonmäen tarina oli Georgen 13. elokuvamusiikki Suomi-Filmille ja hänen viides yhteistyönsä Unhon kanssa.
 |
| Peltomäen tarinan pääpari, Liisa (Emma Väänänen) ja Matti (Edvin Laine). Elonet / Peltomäen tarina. |
Säästöpankit järjestivät Pellonmäen tarinalle esityksiä elokuvateattereihin eri puolille maata, joihin kaikilla oli vapaa pääsy. Kun elokuvaa tammikuussa 1945 näytettiin Porin Kino-Palatsissa, Uusi Aika kirjoitti: “Elokuva liikkuu maalaisväestön parissa rakkauksineen ja huolineen. Kaiken taustana on säästäväisyyden edistäminen. Hyvät näyttelijät ovat tehneet elokuvasta varsin miellyttävän maalaiskuvauksen. Mitään varsinaista taide-elokuvaa siitä ei ole aiottukaan, vaan se on tarkoitettu ikäänkuin aapiseksi niille, jotka eivät vielä tunne säästäväisyyttä. Runsaslukuinen katsomo seurasi Pellonmäen tarinaa, miten isäntä sai pysymään velkaantuneen talon itsellään ja jäämään suvulleen.”
Elokuvassa Pellonmäen pääparia Liisaa ja Mattia näyttelivät Emma Väänänen ja Edvin Laine ja muissa rooleissa nähtiin Reino Valkama, Kaija Rahola, Tapio Nurkka, Wilho Ilmari, Rauha Rentola, Paavo Jännes ja Jorma Nortimo.
“Katsoja pettyi elokuvaa katsoessaan - miellyttävästi. Elokuvan juoni oli täysin kiinteä ja näyttelijäsuoritukset sangen luistavia. Niinpä onkin elokuvan osia esittämässä joukko Suomi-Filmin tunnettuja nimiä. Ohjaus oli Ilmari Unhon käsialaa ja musiikin oli säveltänyt Georg de Godzinsky”, Satakunnan Kansa kirjoitti.
George sävelsi Pellonmäen tarinaan kymmenen orkesterinumeroa, jotka kaikki soivat taustamusiikkina. Alkusoitto on usean kansanlaulun sikermä ja loppusoitto alkaa pelimannihenkisenä häämarssina muuttuen lopulta urkujen soittamaksi suvivirreksi. Urkurina ääniraidalla toimi säveltäjä itse. Suurin osa musiikista pohjautuu suomalaisiin kansanlauluihin. Vain muutamassa kohtauksessa soi dramaattinen musiikki, joka ei viittaa kansanmusiikkiin, vaan ilmaisee roolihenkilön mielialaa, milloin ahdistusta vararikon uhatessa, milloin epätoivoa hallan viedessä viljasadon.
KANSAA KANNUSTETAAN YRITTELIÄISYYTEEN
Säästämisen lisäksi syksyllä 1944 kansalaisia kannustettiin yritteliäisyyteen. Marraskuun 19. - 26. päivinä vietettiin Yksityisyritteliäisyyden viikkoa, johon liittyen 21. marraskuuta järjestettiin Messuhallissa Yrittäjien suurjuhla. Tilaisuudessa olivat esiintymässä Irja Simola, Oiva Soini, Eino Hyyrynen, Nils-Eric Fougstedt, Laulu-Miehet, Birgit Kronström, Trio Ohoi!, Suomalaisen Oopperan tanssijoita sekä Godzinsky orkestereineen. Kuuluttajana toimi Carl-Erik Creutz.
Samana iltana, 21. marraskuuta klo 19.40 radion ruotsinkielisellä puolella lähetettiin musiikkiohjelma Vad Stockholm sjunger. Ohjelman oli “järjestänyt” Tukholmassa vieraillut suomenruotsalainen näyttelijätär Gerda Ryselin, joka esitti viimeisimpiä Ruotsin matkallaan kuulemiaan lauluja ja schlaagereita Georgen yhtyeen säestyksellä.
VIIMEINEN ASEMIESILTA
Kaksi päivää myöhemmin, 23. marraskuuta George oli esiintymässä Hyvinkään Kansantalossa, missä pidettiin järjestyksessä 125. ja viimeinen asemiesilta. Asemiesiltaa kutsuttiin sen alkuperäisellä nimellä nyt viimeistä kertaa. Jatkossa nimeksi tuli Torstain toiveilta. Tilaisuuden järjestäjä oli muuttunut jo kuukautta aikaisemmin Propaganda-Aseveljet ry:stä Finlandia-ohjelmapalveluksi.
Georgen kanssa ohjelmaa suorittivat Hyvinkäällä Elli Pihlaja, Alfons Almi, Pentti Viljanen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Eine Laine, Saara Rainto sekä soittokunta. Yhteislauluina Kansantalossa kajautettiin Arvon mekin ansaitsemme ja Murheisna miesnä. Kuuluttajana toimi kreivi Carl-Erik Creutz.
MALMSTÉN, KATAJAVUORI JA GODZINSKY KIERTUEELLE
Marraskuun 28. päivänä järjestettiin Messuhallissa Ässärykentin huoltotoiminnan hyväksi Tähdet loistavat - konsertti. Kesän 1939 Neljän pojan kiertueen Georg Malmstén, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori ja George de Godzinsky olivat taas pitkäst aikaa samalla esiintymilavalla. Poikien lisäksi tähtinä loistivat Ruotsin harmonikkatytöt Majken Carlsson, Anna Wingman ja Margit Ringvall, oopperalaulajat Maaria Eira ja Jorma Huttunen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin sekä kolmen helsinkiläisen taitovoimistelijanuorukaisen, Viljo Loistovuoren, Eero Helon ja Voitto Kanervan Trio Loistovuori. Kuuluttajana toimi Toivo Alajärvi. Konsertin vetonaulana oli ohjelman lopussa tunti tanssia, jonka musiikista vastasi Valio-orkesteri Helge Pahlmanin johdolla.
Tähdet loistavat -konsertin jälkeen Malmstén, Katajavuori, Godzinsky, tanssipari Duo Invenius, Toivo Alajärvi ja Ruotsin harmonikkatytöt lähtivät kahden viikon kotimaan kiertueelle. Seuraavana iltana 29. marraskuuta oli esiintyminen Tampereen Työväentalolta ja 30.11. Oriveden opistolla. Joulukuun 1. päivänä oli vuorossa Vaasan kaupungintalon juhlasali, 2.12. Ilmajoki, 3.12. Seinäjoki, 4.12. Jyväskylä, 5.12. Kuopio, 7.12. Lappeenranta, 8.12. Myllykoski, 9.12. Kymi, 10.12. Riihimäki ja 13.12. Turku sekä 14.12. mahdollisesti vielä Salo.
Tähdet loistavat -konserttikiertueen taiteilijat ryhmäkuvassa. Georg Malmstén neljäs vasemmalta ja George de Godzinsky harmaassa takissa toinen oikealta. Godzinskyn perhearkisto.
Tähdet loista -kiertueen taiteilijoita. Godzisnkyn perhearkisto.
Tähdet loistavat -kiertueen taiteilijoita. Georg Malmstén takana keskellä. Godzinskyn perhearkisto.
Joulukuun 4. päivänä klo 21.05 radio lähetti musiikkia otsikolla Jokaiselle jotakin. Tässä Suomen säveltaiteen viikon merkeissä järjestetyssä lauantaikonsertissa soittivat Radio-orkesteri, Helsingin Teatteriorkesteri ja Godzinskyn yhtye. Viimeiseksi mainittu esiintyi ilman johtajaansa, sillä George oli kiertueen mukana Jyväskylässä.
Kesken kiertueen 11. ja 12. joulukuuta George piipahti Helsingissä, missä Työväentalon juhlasalissa järjestettiin Suomen harmonikansoiton mestaruuskilpailut. Godzinsky toimi kilpailun tuomarina yhdessä moninkertaisen mestarin Viljo Vesterisen, säveltäjä Sulho Rannan ja ruotsalaisen mestarin Fritz Christianssonin kanssa. Voiton vei 30-vuotias Toivo Manninen, levyttänyt ja radiossa esiintynyt tunnettu nimi.
Tähdet loistavat -kiertue päättyi 15. joulukuuta sinne, mistä se oli alkanutkin. Messuhallissa järjestettiin Iloinen tervetuloilta eli vastaanottojuhla kotiutetuille asemiehille. Malmsténin, Godzinskyn ja muiden kiertueeseen osallistuneiden lisäksi juhlassa esiintyivät Helsingin varuskuntasoittokunta Artturi Ropen johdolla, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Eino Hyyrynen, Viljo Vesterinen ja Wolde Jussila.
Kolme päivää myöhemmin, 18. joulukuuta George oli Hämeenlinnan Työväentalolla, missä Suomalainen Ooppera vieraili Lehárin operetilla Kreivitär Mariza. Pääparina lauloivat Elli Pihlaja ja Thure Bahne. George huolehti säestyksestä pianon ääressä.
Seuraavana päivänä 19. joulukuuta klo 17.30 George oli mukana radion ajanvietekonsertissa, missä laulajat Malmi Vilppula ja Usko Kantola sekä kitaristi Johannes Putilin esiintyivät Godzinskyn yhtyeen solisteina.
Maksettu ilmoitus Aamulehdessä 24. joulukuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.
ILMARI UNHON KARTANON NAISET ENSI-ILLASSA
Ensimmäisenä joulupäivänä 25. joulukuuta sai ensi-iltansa Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama sotaelokuva Kartanon naiset. Helsingin lisäksi elokuva nähtiin Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Turussa. Kartanon naiset oli Georgen 14. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kuudes yhteistyönsä Unhon kanssa. Viimeisen vuoden aikana Godzinsky ja Unho olivat tehneet kolme yhteistä elokuvaa, Kuollut mies vihastuu, Pellonmäen tarina ja Kartanon naiset. Niistä ensimmäisessä ja viimeisessä miespääroolin näytteli Joel Rinne.
Jos sotavuosina elokuvilta odotettiin ennen kaikkea, että ne viihdyttivät ja saivat unohtamaan sodan, Kartanon naiset oli vakava draama, joka nimenomaan kertoi sodasta ja kotirintamasta. Elokuva pohjautui suomenruotsalaisen Gund von Numers-Snellmanin romaaniin Kvinnorna på Larsvik. Romaani oli ilmestynyt syksyllä 1942, ja sen suomenkielinen versio oli tullut painosta 1943. Ilmari Unhon laatiman elokuvakäsikirjoituksen tapahtumat alkoivat kesästä 1939 ja päättyivät talveen 1941-1942.
Kartanon naisten kuvaukset aloitettiin sodan keskellä 26. heinäkuuta 1944 ja jatkuivat 8. marraskuuta saakka, jolloin rauhan aika oli vallinnut kaksi kuukautta. Sodan päättyminen ja poliittisessa ilmapiirissä tapahtunut muutos vaikuttivat elokuvan lopputulokseen. Unhon alkuperäinen käsikirjoitus oli sisältänyt dokumenttimateriaalia Karjalan evakuoinnista talvisodan jälkeen ja jatkosodan hyökkäysvaiheesta. Lopullisesta elokuvasta tämä materiaali jätettiin kuitenkin pois. Myös kolme käsikirjoituksen sisältämää ryssä-sanaa poistettiin.
Ilmari Unho oli kuulunut fasistiseen, kommunismin vastaiseen Isänmaalliseen kansanliikkeeseen ja ollessaan 1930-luvulla kiinnitettynä Viipurin kaupunginteatteriin hän oli toiminut IKL:n lehden Karjalan Suunnan vastaavana toimittajana. Syksyllä 1944 Moskovan välirauhansopimus oli velvoittanut Suomea lakkauttamaan fasistiset, propagandistiset ja neuvostovastaiset järjestöt, joten Unho oli joutunut kohtaamaan IKL:n ja sen alajärjestöjen lakkauttamisen.
NAISPATRUUNA TAISTELEE KARTANONSA PUOLESTA
Kartanon naisten alussa eletään kesää 1939. Hangon lähellä sijaitsevan Larsvikin kartanon nuori emäntä Pia Barbara Björner eli Barbi (Hilkka Helinä) ja Lintulahden kartanon perillinen, kreivi Rolf von Otter (Reino Häkälä) tapailevat toisiaan salaa. He eivät voi mennä naimisiin, sillä naapurikartanoiden välillä vallitsee vuosikymmenten sukuviha.
Pelastaakseen rahavaikeuksissa olevan kartanonsa Lintulahden patruuna (Paavo Jännes) painostaa poikansa menemään naimisiin rikkaan Inga Dietherin (Maininki Sippola) kanssa.
Murtunut Barbi lähtee automatkalle taiteilijaserkkunsa Ebban (Salli Karuna) kanssa. Naiset vierailevat majuri Freddi Malmin (Eino Kaipainen) ja tämän vaimon Irjan (Emma Väänänen) huvilalla, missä rapujuhliin osallistuu myös kapteeni Jukka Kaplas (Joel Rinne). Kitaraa soittava ja laulava Kaplas koettaa piristää Barbia. Ebba ja Kaplas lyövät vetoa sodan puhkeamisesta. Kaplas lupaa pukeutua hameeseen, jos rauhaa kestää vielä parikin vuotta. Ebba puolestaan lupaa liittyä armeijaan, jos sota syttyy.
Talvisota puhkeaa, ja Ebba alkaa työskennellä lottana Irjan rinnalla kanttiinissa. Barbi ryhtyy tahollaan majoittamaan evakkoja kartanoonsa. Ebba pääsee mukaan rintamalle ja joutuu Kaplaksen harmiksi tämän vastuulle.
Barbin kevytmielinen täti Cilla (Ruth Snellman) saapuu viettämään joulua Larsvikiin. Lentopommitus keskeyttää joulunvieton. Lintulahden kartano naapurissa saa osuman, navetta ja päärakennus tuhoutuvat osittain. Raskaana oleva Inga saa turvapaikan Barbin luota Larsvikistä, Barbi lähettää hakemaan hänelle lääkäriä. Barbi haluaa unohtaa katkeruutensa Lintulahtea kohtaan.
Barbi on lukemassa Ebban kirjettä, kun rovasti tuo tiedon Ebban kuolemasta. Kaplas lohduttaa Barbia kirjeessään: "Hän oli meidän pyhimyksemme, olemme ylpeitä että hän kuului meihin."
Siirtymä kesään 1940. Barbi valaa rohkeutta sodassa kätensä menettäneeseen pehtoriin (Kaarlo Aavajoki).
Majuriksi ylennyt Kaplas johtaa linnoitustöitä uuden rajan tuntumassa lähellä Hankoa ja pyytää Barbilta miehilleen lupaa majoittua kartanolle. Barbi kutsuu Kaplaksen upseereineen päivälliselle.
Kun Barbi ja Cilla emännöivät päivällisiä, Cilla flirttailee nuoren luutnantin (Tapio Nurkka) kanssa.
Kesän mittaan Barbin ja Kaplaksen suhde syvenee rakkaudeksi. Kun Kaplas kosii Barbia, hän edellyttää vaimon seuraavan miestään. Barbi taas kieltäytyy jättämästä kartanoaan. Kiukuteltuaan tahoillaan pari sopii riitansa ja viettää häitään.
Siirtymä kesään 1941. Barbi saa kuulla lääkäriltä olevansa raskaana. Hän ei ehdi kertoa uutista miehelleen, joka sodan sytyttyä uudelleen joutuu Hangon rajalle.
Irja saa tiedon, että hänen miehensä everstiluutnantti Freddi Malm on kaatunut. Kaplas saa siirron itärintamalle.
Barbi haluaa jäädä kartanoonsa, vaikka vihollisen tykistö on kantomatkan päässä Hangossa. Rolf, joka on haavoittunut käteen, tulee tapaamaan Barbia ja kehottaa tätä tulemaan turvaan Lintulahteen. Barbi ehtii kieltäytyä Rolfin tarjouksesta, kun tykistökeskitys alkaa. Pommit tuhoavat Larsvikin.
Barbi tulee tajuihinsa Lintulahden makuuhuoneessa. Hän pelkää menettäneensä kartanonsa lisäksi myös miehensä, jonka olisi jo pitänyt saapua lomalle. Palvelusväen piirissä huhutaan Kaplaksen kaatuneen. Epätoivoinen Barbi kieltäytyy uskomasta huhua ja alkaa rukoilla - ja samassa Kaplas astuu sisään ovesta.
Barbi ja Kaplas katselevat Larsvikin raunioita. "Maa on vielä jäljellä, pyhä kallis maa”, Kaplas lausuu ja valaa Barbiin uskoa, että he yhdessä pystyvät vielä rakentamaan kaiken uudelleen.
MUSIIKKI TÄYNNÄ TSHAIKOVSKIMAISTA TUNNEKUOHUA
Kartanon naisissa musiikki on tuntuvilla läpi elokuvan. Alku- ja loppusoiton lisäksi musiikki on läsnä siirtymissä ja soi hiljaa dialogin taustalla pitkiä aikoja. Godzinsky on antanut Kartanon naisten pianopartituurille opusnumeron 157, mikä on harvinaista, sillä aikaisemmin hän ei ole numeroinut teoksiaan. Tyyliltään Kartanon naisten musiikki on yltiöromanttista, melodramaattista ja vahvasti Tšaikovski-vaikutteista.
Musiikki luo elokuvassa tunnelmaa ja ilmaisee henkilöiden tunnetiloja. Luonnon helmaan sijoitetuissa romanttisissa kohtauksissa orkesteri soi idyllisenä ja herkkänä. Ratsastusta säestää iloinen ja reipas marssimusiikki. Barbin epätoivoista tunnekuohua kuvastavat nopeat, dramaattiset juoksutukset. Sodan syttymisestä kerrotaan äkillisillä, voimakkailla akordeilla, minkä jälkeen kamera etsiytyy radioon, ja musiikki vaihtuu Lutherin virreksi nro 170 Jumala ompi linnamme. Tällainen musiikin ja kuvan yhteys kertoo tarkasta suunnittelusta ohjaajan, kuvaajan ja säveltäjän kesken.
Musiikkia käytetään myös kuvakollaashien taustalla Lintulahden kartanon tulipalossa ja Barbin ja Kaplaksen romanssissa. Sen sijaan oudolta vaikuttaa kohtaus, jossa nuoren papin tuodessa viestin Irjalle aviomiehen kaatumisesta, Irjan tuskasta jäykistyneiden kasvojen taustalla soi viehkeä salonkivalssi.
Playbackiä on käytetty vain parissa kohtauksessa, joissa Kaplas laulaa säestäen itseään kitaralla. Godzisnkun säveltämään serenadiin Sua lemmin kuin kukkaa kaunehinta perhonen lempii kultasiipi sanat kirjoitti Ela eli kartanon emännöitsijää esittävä Eine Laine.
Elokuva ei ole hyödyntämättä Cillaa näyttelevän Ruth Snellmanin, Jean Sibeliuksen tyttären pianonsoittotaitoa. Cilla istahtaa hetkeksi flyygelin ääreen ja viihdyttää upseereita soitollaan. Ääniraidalla pianoa soittaa Godzinsky.
Dramaattinen alkusoitto eli musiikkinumero 1 tempomerkinnältään Maestoso soi alkuplanssien alla ja sisältää useita teemoja, joita kuullaan pitkin elokuvaa sekä loppusoitossa. Majesteettinen, hidas ja surumielinen loppusoitto eli Musiikkinumeroa 20 A Moderato alkaa soida kartanon raunioiden taustalla, jatkuu hiljaa Kaplaksen rohkaisevien sanojen alla ja huipentuu lopputekstien aikana.
PATEETTINEN ELOKUVA VAILLA HUUMORIA
Vakava sotaelokuva hämmensi arvostelijoita. "Jokaista suomalaista katsojaa, johon viime vuosien tapaukset jollakin tavoin ovat päässeet koskemaan ja jolla on jokin määrä tuntehikkuutta, liikuttaa Kartanon naisissa yksi ja toinen kohta. Tämän elokuvan aihe ja tarkoitus myös tuntuu jokaisesta puoleensavetävän läheiseltä. Mutta itse filmin hermossa on jotakin tuiki teennäistä, pakotettua ja vaikeasti vastaanotettavaa. Sen pateettinen sävy lienee lähtöisin jo pohjana olevasta Gund von Numers-Snellmanin kirjasta, mutta käsikirjoitus ei sitä missään tapauksessa ole luontevoittanut. Myöskään ihmiskuvaus ei filmissä ole rikastunut, eikä huumorin hivenkään kerrontaa kevennä. Näin kokonaisuus jää ennen kaikkea ikäväksi. Se muistuttaa raskaudessaan läheisesti Suomi-Filmin Kirkastettua sydäntä, joka kyllä oli kaunis kuva, mutta jota katsomasta lähti helpotuksen huokauksin, kuin työn tehneenä”, Helsingin Sanomien P. Ta-vi eli Paula Talaskivi kirjoittaa. Kirkastettu sydän oli Ilmari Unhon ohjaus vuodelta 1943, johon musiikin oli säveltänyt Taneli Kuusisto.
"Sen arvokkuudesta tuli ikävä ja vakavuudesta painostava. Sen hyvät näyttelijäsuoritukset hukkuivat monessa tapauksessa teatraalisiin vuorosanoihin, joista punoutui kokonaisia saarnoja velvollisuudesta, isänmaan kutsusta heräämisestä uuteen elämään”, Kansan Kuvalehden Pikku-Jussi kirjoitti. “Toinen seikka, joka heikensi filmin tehoa, oli huumorin täydellinen puuttuminen. Tuntuu siltä kuin meillä Suomessa oltaisiin ehdottomasti sitä mieltä, että huumori ja arvokkuus eivät sovi yhteen. Ja kuitenkin - miten paljon olisi vähäinenkin pisara kultaista huumoria kirkastanut koko elokuvan. Eihän kansamme ole toki kovissakaan koettelemuksissa menettänyt muutenkaan huumorinlahjaa."
"Sen olisi pitänyt tulla julkisuuteen vähintäin pari vuotta sitten herättääkseen todellista vastakaikua. Mikäli nämä kartanomiljöössä liikkuvat rikkaat naiset nyt herättävät meissä vastakaikua. Jos elokuvan tarkoituksena on kuvata suomalaisen naisen osuutta taisteluissamme, niin miksi valitaan kohteeksi juuri nämä suuren kartanon rikkaat naiset? He eivät ole kiinnostavia, eikä heidän uhrinsa tunnu miltään, sillä me kaikki tiedämme, että he ovat antaneet paljostaan, silloin kun sadat ja sadat maamme vähäosaisemman kansanryhmän naiset ovat uhranneet kaikkensa kärsien samalla puutetta, jopa nälkääkin", Suomen Sosialidemokraatin T. A. eli Toini Aaltonen arvosteli.
"Filmen om damerna på Larsvik har blivit lika falsk och förljugen som boken själv. Detta allt är visserligen beklagligt, inte minst emedan just gedigenhet i arbetet varit Suomi-Filmis bästa firmamärke sedan snart ett årtionde. Men ännu värre är den brist på liv och sanning som präglar människoskildringen, hela det flåspatos som genombävar filmen i en tid då spelsättet går mot allt större knapphet och nerdämpning i fråga om uttrycksmedlen”, Hufvudstadsbladetin H. K. eli Hans Kutter kirjoitti.
"Kartanon naiset on ennen muuta aihepiiriltään, mutta myös toteutukseltaan läheinen ja vaikuttava elokuva. Filmin aatepohja on aito ja tosi ja parhaimmissa kohdissaan sen paatos nousee komeasti ja vaikuttavasti talvisodan hengessä, ei kuitenkaan yhtä tunnepitoisesti kuin Kirkastetussa sydämessä vuosi sitten. Tiettyä pateettisuutta ja paikoittaista pingottuneisuutta on havaittavissa. Mutta yleensä Unhon ohjaustyö on luistavaa ja siirtymisissä on rohkeutta ja mielikuvituksen voimaa. Suomalainen tuntu on kauttaaltaan elävä ja selvästi tajuttava”, Aamulehden O. V-hl eli Olavi Vesterdahl kirjoitti.
Aamulehti kiinnitti huomiota myös Hilkka Helinään naispääosassa: "Pia Barbara Björner on Hilkka Helinän kieltämätön voitto. Hänessä on naisellista herkkyyttä ja aatelisnaisen rotua - hyvin hallittu ja tyylivarmasti toteutettu näyttelijäsuoritus."
Godzinskyn musiikista arvostelijat eivät kirjoittaneet sanaakaan.
ASEMIESILLASTA TULEE TORSTAIN TOIVEILTA
Ensimmäinen Torstain toive-ilta, jossa George orkestereineen esiintyi, järjestettiin Messuhallissa 28. joulukuuta. Kyseessä oli järjestyksessä jo neljäs Torstain toiveilta. Muita esiintyjiä olivat Aune Antti, Joel Rinne, Toivo Manninen, Henry Theel, Hannes Häyrynen, Tettu Weismaa, Kirsti Salmi, Toivo Salovuori, tanssipari Jokimo ja Hiltunen, Metro-kvartetti, Olka ja Kippari-Kalle ja Helsingin varuskunnan soittokunta. Kuuluttajana toimi jälleen kreivi Carl-Erik Creutz. Uutta aiempaan oli se, että radioinnin päätyttyä Messuhallissa ryhdyttiin tanssimaan.
Kaksi päivää myöhemmin, 30. joulukuuta George oli solistiyhtyeineen esiintymässä Konservatoriolla, missä järjestettiin Sotainvaliidien veljesliiton viihdytysilta solisteina tanskalainen laulajatar Marquerite Viby ja suomalainen tenori Arnold Tilgmann.
Samana lauantai-iltana klo 20 radion ruotsinkielisessä ohjelmassa kuultiin musiikkia otsikolla Amerika sjunger. Etukäteen äänitetyssä ohjelmassa Birgit Kronström, Arne Thulé, Herrick Arvindson ja soolokvartetti Kolleger esiintyivät Georgen yhtyeen solisteina.
Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta nelikko Godzinsky, Malmstén, Katajamäki ja Vesterinen toimivat “iloisen tunnelman tuojina” Ässärykmentin huoltotoiminnan hyväksi järjestettävässä juhlassa ravintola Y.H:ssa, jossa “vuosi 1945 otettiin rattoisasti vastaan pidennetyn ajan kanssa”. Muita esiintyjiä olivat Ansa Ikonen, Y.H:n orkesteri solisteinaan Eero Väre ja Orvo Hyle sekä kuuluttaja Toivo Alajärvi.
Teksti: Tiina-Maija Lehtonen
