Marras-joulukuu 1944: George säveltää musiikin Ilmari Unhon elokuvaan Kartanon naiset

Ilmari Unhon ohjaaman sotaelokuvan Kartanon naiset ensi-ilta oli 25. joulukuuta 1944. Kartanon naiset oli George de Godzinskyn 14. elokuvamusiikki Suomi-Filmille ja hänen kuudes yhteistyönsä Unhon kanssa. Elonet / Kartanon naiset.

På svenska

Marraskuun 18. päivänä 1944 George de Godzinsky oli esiintymässä Helsingin Työväentalolla Käsi kädessä -juhlassa. Tilaisuuden järjestivät Lasi- ja posliinityöväen liitto, Liiketyöntekijäin liitto, Nahka-, jalkine- ja kumityöväen liitto sekä Työläisliiton Helsingin osastot. Juhlapuheen piti Sosialidemokraattisen puolueen johtoon kuuluva kansanedustaja K.A. Fagerholm. Georgen kanssa ohjelmaa olivat suorittamassa Georg Malmstén, Malmi Vilppula, Reino Valkama, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Helsingin Työväen orkesteri sekä Tarmon naisvoimistelijat. “Kaiken kukkuraksi suorittaa juhlayleisö oman numeronsa tunnin tanssin muodossa”, Suomen Sosialidemokraatti tiesi kertoa ennakkoon.

Ammattiyhdistysväen toinen Käsi kädessä - juhla! lauantaina 18. marraskuuta 1944 Työväentalon juhlasalissa. Järjestäjinä: Helsingin Liiketyöntekijäin Yhteistyöjärjestö, Helsingin Lasi- ja Posliinityöntekijäin ammattiosasto, Nahka-, Jalkine- ja Kumityöntekijäin liiton Helsingin osastot, ja Työläisliiton Helsingin osastojen Keskustoimikunta. Työväen arkisto.

 
LOPUKSI TUNTI TANSSIA

Talvisodan sytyttyä oli Suomessa otettu käyttöön tanssikielto. Tanssimista pidettiin sopimattomana, kun samaan aikaan miehiä kaatui rintamalla. Välirauhan aikana kielto oli osin kumottu, tanssia oli saanut yhden tunnin osana iltamien muuta ohjelmaa. Kun sota jälleen alkoi kesäkuussa 1941, tanssikielto astui uudelleen voimaan ja jatkui syksyyn 1944. Lokakuusta alkaen tanssia oli saanut tunnin ajan muun ohjelman päätteeksi.

Tanssikiellon purkaminen vaikutti muusikoiden työllistymiseen. “Sieltähän ne tulivat kaikki viipurilaiset muusikotkin Helsinkiin, jotka eivät jääneet Lappeenrantaan tai Lahteen. Heti kun tanssikielto kumottiin niillä oli töitä. Rahaa piti saada”, Toivo Kärki on kertonut muusikon arjesta sodan jälkeen. 

Tanssikielto purettiin suurelta osin 30. joulukuuta 1944, jonka jälkeen enää vain ravintoloissa ei ollut sopivaa tanssia. Lopullisesti tanssikielto poistettiin 9. syyskuuta 1948.

Sunnuntai-iltana 19. marraskuuta klo 20 Godzinskyn yhtye ja viulisti Toivo Salovuori esiintyivät radion ajanvietekonsertissa. Ohjelmassa kuultiin Ritterin tangofantasia Muistelo, Zimbalistin Orientale, Langin serenadi Mirabell, Drigon Valse bluette, Kühnin Unkarilaisia lauluja, Valverden Espanjalainen capriccio ja Kletschin Slaavilainen tarina.

KANSAA KANNUSTETAAN SÄÄSTÄJIKSI

Marraskuun 21. päivänä Valtion filmitarkastamo hyväksyi esitettäväksi Säästöpankin Suomi-Filmiltä tilaaman lyhytelokuvan Pellonmäen tarina. Elokuva korosti säästämistä ja Säästöpankin auttavaa roolia maatilan joutuessa taloudellisiin vaikeuksiin. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Ilmari Unho. Pellonmäen tarina oli Georgen 13. elokuvamusiikki Suomi-Filmille ja hänen viides yhteistyönsä Unhon kanssa.

Peltomäen tarinan pääpari, Liisa (Emma Väänänen) ja Matti (Edvin Laine). Elonet / Peltomäen tarina.

Säästöpankit eri puolilla maata järjestivät Pellonmäen tarinalle esityksiä elokuvateattereihin, joihin oli vapaa pääsy. Kun tammikuussa 1945 elokuvaa esitettiin Porin Kino-Palatsissa, Uusi Aika kirjoitti: “Elokuva liikkuu maalaisväestön parissa rakkauksineen ja huolineen. Kaiken taustana on säästäväisyyden edistäminen. Hyvät näyttelijät ovat tehneet elokuvasta varsin miellyttävän maalaiskuvauksen. Mitään varsinaista taide-elokuvaa siitä ei ole aiottukaan, vaan se on tarkoitettu ikäänkuin aapiseksi niille, jotka eivät vielä tunne säästäväisyyttä. Runsaslukuinen katsomo seurasi Pellonmäen tarinaa, miten isäntä sai pysymään velkaantuneen talon itsellään ja jäämään suvulleen.”

Elokuvassa Pellonmäen pääparia Liisaa ja Mattia näyttelivät Emma Väänänen ja Edvin Laine ja muissa rooleissa nähtiin Reino Valkama, Kaija Rahola, Tapio Nurkka, Wilho Ilmari, Rauha Rentola, Paavo Jännes ja Jorma Nortimo.

“Katsoja pettyi elokuvaa katsoessaan - miellyttävästi. Elokuvan juoni oli täysin kiinteä ja näyttelijäsuoritukset sangen luistavia. Niinpä onkin elokuvan osia esittämässä joukko Suomi-Filmin tunnettuja nimiä. Ohjaus oli Ilmari Unhon käsialaa ja musiikin oli säveltänyt Georg de Godzinsky”, Satakunnan Kansa kirjoitti.

George sävelsi Pellonmäen tarinaan kymmenen orkesterinumeroa, jotka kaikki soivat taustamusiikkina. Alkusoitto on usean kansanlaulun sikermä ja loppusoitto alkaa pelimannihenkisenä häämarssina muuttuen lopulta urkujen soittamaksi suvivirreksi. Urkurina ääniraidalla toimi säveltäjä itse. Suurin osa musiikista pohjautuu suomalaisiin kansanlauluihin. Vain muutamassa kohtauksessa soi dramaattinen musiikki, joka ei viittaa kansanmusiikkiin, vaan ilmaisee roolihenkilön mielialaa, milloin ahdistusta vararikon uhatessa, milloin epätoivoa hallan viedessä viljasadon.

KANSAA KANNUSTETAAN YRITTÄJIKSI

Säästämisen lisäksi syksyllä 1944 kansalaisia kannustettiin yritteliäisyyteen. Marraskuun 19. - 26. päivinä vietettiin Yksityisyritteliäisyyden viikkoa, johon liittyen 21. marraskuuta järjestettiin Messuhallissa Yrittäjien suurjuhla. Tilaisuudessa olivat esiintymässä Irja Simola, Oiva Soini, Eino Hyyrynen, Nils-Eric Fougstedt, Laulu-Miehet, Birgit Kronström, Trio Ohoi!, Suomalaisen Oopperan tanssijoita sekä Godzinsky orkestereineen. Kuuluttajana toimi Carl-Erik Creutz.

Ilmoitus Uudessa Suomessa 21. marraskuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Samana iltana, 21. marraskuuta klo 19.40 radion ruotsinkielisellä puolella lähetettiin musiikkiohjelma Vad Stockholm sjunger. Ohjelman oli “järjestänyt” Tukholmassa vieraillut suomenruotsalainen näyttelijätär Gerda Ryselin, joka esitti viimeisimpiä Ruotsissa kuulemiaan lauluja ja schlaagereita Georgen yhtyeen säestyksellä.

125. JA VIIMEINEN ASEMIESILTA HYVINKÄÄLLÄ

Kaksi päivää myöhemmin, 23. marraskuuta George oli esiintymässä Hyvinkään Kansantalossa, missä pidettiin järjestyksessä 125. asemiesilta. Tilaisuutta kutsuttiin sen alkuperäisellä nimellä asemiesillaksi nyt viimeistä kertaa. Jatkossa nimeksi tuli Torstain toiveilta. Tilaisuuden alkuperäisen järjestäjän Propaganda-Aseveljien nimi oli vaihtunut jo kuukautta aikaisemmin Finlandia-ohjelmapalveluksi.

Asemiesillan ilmoitus Hyvinkään Sanomissa 21. marraskuuta 1944. Ilmoituksessa ei kerrota, että kyseessä on 125. asemiesilta. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Georgen kanssa ohjelmaa suorittivat Hyvinkäällä Elli Pihlaja, Alfons Almi, Pentti Viljanen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Eine Laine, Saara Rainto sekä soittokunta. Yhteislauluina kajautettiin Arvon mekin ansaitsemme ja Murheisna miesnä. Kuuluttajana toimi kreivi Carl-Erik Creutz.

MALMSTÉN, KATAJAVUORI JA GODZINSKY KIERTUEELLE

Marraskuun 28. päivänä järjestettiin Messuhallissa Ässärykentin huoltotoiminnan hyväksi Tähdet loistavat - konsertti. Kesän 1939 Neljän pojan kiertueen Georg Malmstén, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori ja George de Godzinsky olivat pitkästä aikaa samalla esiintymilavalla. Poikien lisäksi tähtinä loistivat Ruotsin harmonikkatytöt Majken Carlsson, Anna Wingman ja Margit Ringvall, oopperalaulajat Maaria Eira ja Jorma Huttunen, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin sekä kolmen helsinkiläisen taitovoimistelijanuorukaisen, Viljo Loistovuoren, Eero Helon ja Voitto Kanervan Trio Loistovuori. Kuuluttajana toimi Toivo Alajärvi. Konsertin vetonaulana oli ohjelman lopussa tunti tanssia, jonka musiikista vastasi Valio-orkesteri Helge Pahlmanin johdolla.

Ilmoitus Suomen Sosialidemokraatissa 23. marraskuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Tähdet loistavat -konsertin jälkeen Malmstén, Katajavuori, Godzinsky, tanssipari Duo Invenius, Toivo Alajärvi ja Ruotsin harmonikkatytöt lähtivät kahden viikon kotimaan kiertueelle. Seuraavana iltana 29. marraskuuta oli esiintyminen Tampereen Työväentalolta ja 30.11. Oriveden opistolla. Joulukuun 1. päivänä oli vuorossa Vaasan kaupungintalon juhlasali, 2.12. Ilmajoki, 3.12. Seinäjoki, 4.12. Jyväskylä, 5.12. Kuopio, 7.12. Lappeenranta, 8.12. Myllykoski, 9.12. Kymi, 10.12. Riihimäki ja 13.12. Turku sekä 14.12. mahdollisesti vielä Salo.

Tähdet loistavat -konserttikiertueen taiteilijat ryhmäkuvassa. Georg Malmstén neljäs vasemmalta ja George de Godzinsky harmaassa takissa toinen oikealta. Godzinskyn perhearkisto.

Tähdet loista -kiertueen taiteilijoita. Godzisnkyn perhearkisto.

Tähdet loistavat -kiertueen taiteilijoita. Georg Malmstén takana keskellä. Godzinskyn perhearkisto.

Joulukuun 4. päivänä klo 21.05 radio lähetti musiikkia otsikolla Jokaiselle jotakin. Tässä Suomen säveltaiteen viikon merkeissä järjestetyssä lauantaikonsertissa soittivat Radio-orkesteri, Helsingin Teatteriorkesteri ja Godzinskyn yhtye. Viimeiseksi mainittu esiintyi ilman johtajaansa, sillä George oli kiertueen mukana Jyväskylässä.

Kesken kiertueen 11. ja 12. joulukuuta George piipahti Helsingissä, missä Työväentalon juhlasalissa järjestettiin Suomen harmonikansoiton mestaruuskilpailut. Godzinsky toimi kilpailun tuomarina yhdessä moninkertaisen mestarin Viljo Vesterisen, säveltäjä Sulho Rannan ja ruotsalaisen mestarin Fritz Christianssonin kanssa. Voiton vei 30-vuotias Toivo Manninen, joka oli tunnettu radioesiintymistensä ja levytystensä ansiosta.

Tähdet loistavat -kiertue päättyi 15. joulukuuta sinne, mistä se oli alkanutkin. Messuhallissa järjestettiin Iloinen tervetuloilta eli vastaanottojuhla kotiutetuille asemiehille. Malmsténin, Godzinskyn ja muiden kiertueeseen osallistuneiden lisäksi juhlassa esiintyivät Helsingin varuskuntasoittokunta Artturi Ropen johdolla, tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin, Eino Hyyrynen, Viljo Vesterinen ja viulisti Wolde Jussila.

Ilmoitus Suomen Sosialidemokraatissa 13. joulukuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Kolme päivää myöhemmin, 18. joulukuuta George oli Hämeenlinnan Työväentalolla, missä Suomalainen Ooppera vieraili Lehárin operetilla Kreivitär Mariza. Pääparina lauloivat Elli Pihlaja ja Thure Bahne. George huolehti säestyksestä pianon ääressä.

Seuraavana päivänä 19. joulukuuta klo 17.30 George oli mukana radion ajanvietekonsertissa, missä laulajat Malmi Vilppula ja Usko Kantola sekä kitaristi Johannes Putilin esiintyivät hänen yhtyeensä säestyksellä.

ILMARI UNHON SOTAELOKUVA KARTANON NAISET ENSI-ILLASSA

Ensimmäisenä joulupäivänä 25. joulukuuta sai ensi-iltansa Ilmari Unhon Suomi-Filmille ohjaama sotaelokuva Kartanon naiset. Helsingin lisäksi elokuva nähtiin Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Turussa. 

Maksettu ilmoitus Aamulehdessä 24. joulukuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto. 

Kartanon naiset oli Georgen 14. musiikki Suomi-Filmille ja hänen kuudes yhteistyönsä Unhon kanssa. Viimeisen vuoden aikana Godzinsky ja Unho olivat tehneet kolme elokuvaa yhdessä: Kuollut mies vihastuu, Pellonmäen tarina ja Kartanon naiset. Niistä ensimmäisessä ja viimeisessä sankaria näytteli Joel Rinne.

Jos sotavuosina elokuvilta odotettiin ennen kaikkea, että ne viihdyttivät ja saivat unohtamaan sodan, Kartanon naiset oli vakava draama, joka nimenomaan kertoi sodasta ja kotirintamasta. Elokuva pohjautui suomenruotsalaisen Gund von Numers-Snellmanin romaaniin Kvinnorna på Larsvik. Romaani oli ilmestynyt syksyllä 1942, ja sen suomenkielinen versio oli tullut painosta 1943. Ilmari Unhon laatiman elokuvakäsikirjoituksen tapahtumat alkoivat kesästä 1939 ja päättyivät talveen 1941-1942.

Ohjaaja Ilmari Unho ja kuvaaja Pentti Lintonen neuvottelevat Kartanon naisten kuvauksissa kesällä 1944. Elonet / Kartanon naiset.

Kartanon naisten kuvaukset aloitettiin keskellä sotaa 26. heinäkuuta 1944 ja ne jatkuivat 8. marraskuuta saakka, jolloin oli eletty välirauhan aikaa kaksi kuukautta. Muutos poliittisessa ilmapiirissä sodan jälkeen vaikutti lopulliseen elokuvaan. Unhon alkuperäinen käsikirjoitus oli sisältänyt dokumenttimateriaalia Karjalan evakuoinnista talvisodan jälkeen ja jatkosodan hyökkäysvaiheesta. Lopullisesta elokuvasta tämä materiaali jätettiin kuitenkin pois. Myös kolme käsikirjoituksen sisältämää ryssä-sanaa poistettiin.

Ilmari Unho oli Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivi. Ollessaan 1930-luvulla kiinnitettynä Viipurin kaupunginteatteriin hän oli toiminut IKL:n lehden Karjalan Suunnan vastaavana toimittajana. Syksyllä 1944 Moskovan välirauhansopimus velvoitti Suomen lakkauttamaan fasistiset, propagandistiset ja neuvostovastaiset järjestöt mukana Unhon IKL alajärjestöineen.

Ilmari Unho tupakkatauolla Kartanon naisten kuvauksissa kesällä 1944. Elonet. Kartanon naiset.

"Larsvikin" kartano Hangon lähellä. Elonet / Kartanon naiset.

NAISPATRUUNA TAISTELEE KARTANONSA PUOLESTA

Kartanon naisten alussa eletään kesää 1939. Hangon lähellä sijaitsevan Larsvikin kartanon nuori emäntä Pia Barbara Björner eli Barbi (Hilkka Helinä) ja Lintulahden kartanon perillinen, kreivi Rolf von Otter (Reino Häkälä) tapailevat toisiaan salaa. He eivät voi mennä naimisiin, sillä naapurikartanoiden välillä vallitsee vuosikymmenten sukuviha.

Larsvikin kartanon nuori patruuna Barbi (Hilkka Helinä) ja Lintulahden kartanon kreivi Rolf von Otter (Reino Häkälä) joutuvat tapaamaan salaa toisiaan. Elonet / Kartanon naiset.

Pelastaakseen rahavaikeuksissa olevan kartanonsa Lintulahden patruuna (Paavo Jännes) painostaa poikansa menemään naimisiin rikkaan Inga Dietherin (Maininki Sippola) kanssa.

Murtunut Barbi lähtee automatkalle taiteilijaserkkunsa Ebban (Salli Karuna) kanssa. Naiset vierailevat majuri Freddi Malmin (Eino Kaipainen) ja tämän vaimon Irjan (Emma Väänänen) huvilalla, missä rapujuhliin osallistuu myös kapteeni Jukka Kaplas (Joel Rinne). Kitaraa soittava ja laulava Kaplas koettaa piristää Barbia. Ebba ja Kaplas lyövät vetoa sodan puhkeamisesta. Kaplas lupaa pukeutua hameeseen, jos rauhaa kestää vielä parikin vuotta. Ebba puolestaan lupaa liittyä armeijaan, jos sota syttyy.

Lotaksi ryhtynyt taidemaalari Ebba Elisabeth Björner (Salli Karuna) ja kapteeni Jukka Kaplas (Joel Rinne) törmäävät rautatieaseman kanttiinissa, kun talvisota syttyy. Elonet / Kartanon naiset.

Talvisota puhkeaa, ja Ebba alkaa työskennellä lottana Irjan rinnalla rautatieaseman kanttiinissa. 

Barbi ryhtyy tahollaan majoittamaan evakkoja kartanoonsa. 

Pöyädän päässä istuva Barbi (Hilkka Helinä) on majoittanut Karjalan evakkoja kartanoonsa. Elonet / Kartanon naiset.

Ebba pääsee mukaan rintamalle, missä hän Kaplaksen harmiksi joutuu tämän vastuulle.

Barbin kevytmielinen täti Cilla (Ruth Snellman) saapuu viettämään joulua Larsvikiin. Lentopommitus keskeyttää joulunvieton. Lintulahden kartano naapurissa saa osuman, navetta ja päärakennus tuhoutuvat osittain. Raskaana oleva Inga saa turvapaikan Barbin luota Larsvikistä, ja Barbi lähettää hakemaan hänelle lääkäriä. Barbi haluaa unohtaa katkeruutensa Lintulahtea kohtaan.

Barbi on lukemassa Ebban kirjettä, kun rovasti tuo tiedon Ebban kuolemasta. 

Rovasti (Yrjö Tuominen) tuo Barbille tiedon Ebban kuolemasta. Elonet / Kartanon naiset.

Kaplas lohduttaa Barbia kirjeessään: "Hän oli meidän pyhimyksemme, olemme ylpeitä että hän kuului meihin."

Siirtymä kesään 1940. Barbi valaa rohkeutta sodassa kätensä menettäneeseen pehtoriinsa (Kaarlo Aavajoki).

Majuriksi ylennyt Kaplas johtaa linnoitustöitä uuden rajan tuntumassa lähellä Hankoa ja pyytää Barbilta miehilleen lupaa majoittua kartanon maille. Barbi kutsuu Kaplaksen upseereineen päivälliselle.

Kun Barbi ja Cilla emännöivät päivällisiä, Cilla flirttailee nuoren luutnantin (Tapio Nurkka) kanssa.

Kesän mittaan Barbin ja Kaplaksen suhde syvenee rakkaudeksi. Kun Kaplas kosii Barbia, hän edellyttää vaimon seuraavan miestään. Barbi taas kieltäytyy jättämästä kartanoaan. Kiukuteltuaan tahoillaan pari sopii riitansa ja viettää häitään.

Larsvikin kartanon nuori naispatruuna, Pia Barbara Björner (Hilkka Helinä) ja majuri Jukka Kaplas (Joel Rinne) saavat toisensa. Elonet / Kartanon naiset.

Siirtymä kesään 1941. Barbi saa kuulla lääkäriltä olevansa raskaana. Hän ei ehdi kertoa uutista miehelleen, joka sodan sytyttyä uudelleen lähtee Hangon rajalle.

Irja saa tiedon, että hänen miehensä everstiluutnantti Freddi Malm on kaatunut. 

Majuri Jukka Kaplas komennetaan itärintamalle.

Barbi haluaa jäädä kartanoonsa, vaikka vihollisen tykistö on kantomatkan päässä Hangossa. Rolf, joka on haavoittunut käteen, tulee tapaamaan Barbia ja kehottaa tätä tulemaan turvaan Lintulahteen. Barbi ehtii kieltäytyä Rolfin tarjouksesta, kun tykistökeskitys alkaa. Pommit tuhoavat Larsvikin.

Barbi tulee tajuihinsa Lintulahden makuuhuoneessa. Hän pelkää menettäneensä kartanonsa lisäksi myös miehensä, jonka olisi jo pitänyt saapua lomalle. Palvelusväen piirissä huhutaan Kaplaksen kaatuneen. 

Palvelusväen piirissä huhutaan Kaplaksen kaatuneen. Kyökin puolella Bertta (Rauha Rentola), Larsvikin emännöitsijä Mari (Eine Laine) ja Lintulahden keittäjä (Aino Angerkoski). Elonet / Kartanon naiset.

Epätoivoinen Barbi kieltäytyy uskomasta huhua ja alkaa rukoilla - ja samassa Kaplas astuu sisään ovesta.

Barbi ja Kaplas katselevat Larsvikin raunioita. "Maa on vielä jäljellä, pyhä kallis maa”, Kaplas valaa Barbiin uskoa, että yhdessä he vielä rakentavat kaiken uudelleen.

Majuri Jukka Kaplas (Joel Rinne) ja puolisonsa Barbi (Hilkka Helinä) Larsvikin kartanon raunioilla. Elonet / Kartanon naiset.

MUSIIKKI TÄYNNÄ TSHAIKOVSKIMAISTA TUNNEKUOHUA

Kartanon naisissa musiikki on tuntuvilla lähes läpi elokuvan. Alku- ja loppusoiton lisäksi musiikki on läsnä siirtymissä ja soi hiljaa dialogin taustalla pitkiä aikoja. Godzinsky on antanut Kartanon naisten pianopartituurille opusnumeron 157, mikä on harvinaista, sillä aikaisemmin hän ei ole numeroinut teoksiaan. Tyyliltään Kartanon naisten musiikki on yltiöromanttista, melodramaattista ja vahvasti Tšaikovski-vaikutteista.

Musiikki luo elokuvassa tunnelmaa ja ilmaisee henkilöiden tunnetiloja. Luonnon helmaan sijoitetuissa romanttisissa kohtauksissa orkesteri soi idyllisenä ja herkkänä. Ratsastusta säestää iloinen ja reipas marssimusiikki. Barbin epätoivoista tunnekuohua kuvastavat nopeat, dramaattiset juoksutukset. Sodan syttymisestä kerrotaan äkillisillä, voimakkailla akordeilla, minkä jälkeen kamera siirtyy radioon, ja musiikki vaihtuu Lutherin virreksi nro 170 Jumala ompi linnamme. Musiikin ja kuvakohteen yhteys kertoo tarkasta suunnittelusta ohjaajan, kuvaajan ja säveltäjän kesken.

Musiikkia käytetään myös kuvakollaashien taustalla Lintulahden kartanon tulipalossa ja Barbin ja Kaplaksen romanssissa. Sen sijaan oudolta vaikuttaa kohtaus, jossa nuoren papin tuodessa Irjalle tiedon aviomiehen kaatumisesta, Irjan tuskasta jäykistyneiden kasvojen taustalla soi viehkeä salonkivalssi.

Kapteeni Jukka Kaplas (Joel Rinne) koettaa piristää Barbia (Hilkka Helinä) serenadilla. Elonet / Kartanon naiset.

Playbackiä on käytetty vain parissa kohtauksessa, joissa Kaplas laulaa säestäen itseään kitaralla. Godzisnkun säveltämään serenadiin Sua lemmin kuin kukkaa kaunehinta perhonen lempii kultasiipi sanat kirjoitti Ela eli kartanon emännöitsijää esittävä Eine Laine.

Elokuvassa ei olla hyödyntämättä Cillaa näyttelevän Ruth Snellmanin, Jean Sibeliuksen tyttären pianonsoittotaitoa. Cilla istahtaa hetkeksi flyygelin ääreen ja viihdyttää upseereita soitollaan. Ääniraidalla pianoa soittaa Godzinsky.

Cecilia Björner-Malmsten eli Cilla-täti (Ruth Snellman) viihdyttää luutnantti Kiveä (Tapio Nurkka) soitollaan. Elonet / Kartanon naiset.

Dramaattinen alkusoitto eli musiikkinumero 1 tempomerkinnältään Maestoso soi alkuplanssien alla ja sisältää useita teemoja, joita kuullaan pitkin elokuvaa sekä loppusoitossa. Majesteettinen, hidas ja surumielinen loppusoitto eli Musiikkinumeroa 20 A Moderato alkaa soida kartanon raunioiden taustalla, jatkuu hiljaa Kaplaksen rohkaisevien sanojen alla ja huipentuu lopputekstien aikana.

PATEETTINEN ELOKUVA VAILLA HUUMORIA

Vakava sotaelokuva hämmensi arvostelijoita. "Jokaista suomalaista katsojaa, johon viime vuosien tapaukset jollakin tavoin ovat päässeet koskemaan ja jolla on jokin määrä tuntehikkuutta, liikuttaa Kartanon naisissa yksi ja toinen kohta. Tämän elokuvan aihe ja tarkoitus myös tuntuu jokaisesta puoleensavetävän läheiseltä. Mutta itse filmin hermossa on jotakin tuiki teennäistä, pakotettua ja vaikeasti vastaanotettavaa. Sen pateettinen sävy lienee lähtöisin jo pohjana olevasta Gund von Numers-Snellmanin kirjasta, mutta käsikirjoitus ei sitä missään tapauksessa ole luontevoittanut. Myöskään ihmiskuvaus ei filmissä ole rikastunut, eikä huumorin hivenkään kerrontaa kevennä. Näin kokonaisuus jää ennen kaikkea ikäväksi. Se muistuttaa raskaudessaan läheisesti Suomi-Filmin Kirkastettua sydäntä, joka kyllä oli kaunis kuva, mutta jota katsomasta lähti helpotuksen huokauksin, kuin työn tehneenä”, Helsingin Sanomien P. Ta-vi eli Paula Talaskivi kirjoittaa. Kirkastettu sydän oli Ilmari Unhon ohjaus vuodelta 1943, johon musiikin oli säveltänyt Taneli Kuusisto.

"Sen arvokkuudesta tuli ikävä ja vakavuudesta painostava. Sen hyvät näyttelijäsuoritukset hukkuivat monessa tapauksessa teatraalisiin vuorosanoihin, joista punoutui kokonaisia saarnoja velvollisuudesta, isänmaan kutsusta heräämisestä uuteen elämään”, Kansan Kuvalehden Pikku-Jussi kirjoitti Kartanon naisista. “Toinen seikka, joka heikensi filmin tehoa, oli huumorin täydellinen puuttuminen. Tuntuu siltä kuin meillä Suomessa oltaisiin ehdottomasti sitä mieltä, että huumori ja arvokkuus eivät sovi yhteen. Ja kuitenkin - miten paljon olisi vähäinenkin pisara kultaista huumoria kirkastanut koko elokuvan. Eihän kansamme ole toki kovissakaan koettelemuksissa menettänyt muutenkaan huumorinlahjaa."

"Sen olisi pitänyt tulla julkisuuteen vähintäin pari vuotta sitten herättääkseen todellista vastakaikua. Mikäli nämä kartanomiljöössä liikkuvat rikkaat naiset nyt herättävät meissä vastakaikua. Jos elokuvan tarkoituksena on kuvata suomalaisen naisen osuutta taisteluissamme, niin miksi valitaan kohteeksi juuri nämä suuren kartanon rikkaat naiset? He eivät ole kiinnostavia, eikä heidän uhrinsa tunnu miltään, sillä me kaikki tiedämme, että he ovat antaneet paljostaan, silloin kun sadat ja sadat maamme vähäosaisemman kansanryhmän naiset ovat uhranneet kaikkensa kärsien samalla puutetta, jopa nälkääkin", Suomen Sosialidemokraatin T. A. eli Toini Aaltonen arvosteli.

”Elokuva Larsvikin naisista on muodostunut yhtä falskiksi ja valheelliseksi kuin kirja itse. Tämä kaikki on kieltämättä valitettavaa, ei vähiten siksi, että nimenomaan työn laadukkuus on ollut Suomi-Filmin paras tavaramerkki jo lähes vuosikymmenen ajan. Mutta vielä pahempaa on se elämän ja totuuden puute, joka leimaa ihmiskuvausta, sekä koko se hengästynyt paatos, joka läpivirtasi elokuvaa aikana, jolloin näyttelijäntyö on kulkemassa kohti yhä suurempaa niukkuutta ja hillitympää ilmaisua”, kirjoitti Hufvudstadsbladetin H. K. eli Hans Kutter.

"Kartanon naiset on ennen muuta aihepiiriltään, mutta myös toteutukseltaan läheinen ja vaikuttava elokuva. Filmin aatepohja on aito ja tosi ja parhaimmissa kohdissaan sen paatos nousee komeasti ja vaikuttavasti talvisodan hengessä, ei kuitenkaan yhtä tunnepitoisesti kuin Kirkastetussa sydämessä vuosi sitten. Tiettyä pateettisuutta ja paikoittaista pingottuneisuutta on havaittavissa. Mutta yleensä Unhon ohjaustyö on luistavaa ja siirtymisissä on rohkeutta ja mielikuvituksen voimaa. Suomalainen tuntu on kauttaaltaan elävä ja selvästi tajuttava”, Aamulehden O. V-hl eli Olavi Vesterdahl kirjoitti.

Irene Kallioniemi maskeeraa Hilkka Helinää. Elonet / Kartanon naiset.

Aamulehti kiinnitti huomiota myös Hilkka Helinään naispääosassa: "Pia Barbara Björner on Hilkka Helinän kieltämätön voitto. Hänessä on naisellista herkkyyttä ja aatelisnaisen rotua - hyvin hallittu ja tyylivarmasti toteutettu näyttelijäsuoritus."

Godzinskyn musiikista arvostelijat eivät kirjoittaneet sanaakaan.

ASEMIESILLASTA TULEE TORSTAIN TOIVEILTA

Ensimmäinen Torstain toive-ilta - järjestyksessä neljäs - jossa George orkestereineen esiintyi, järjestettiin Messuhallissa 28. joulukuuta. Muita esiintyjiä olivat oopperalaulaja Aune Antti, Joel Rinne, Toivo Manninen, Henry Theel, Hannes Häyrynen, Tettu Weismaa, Kirsti Salmi, Toivo Salovuori, tanssipari Jokimo ja Hiltunen, Metro-kvartetti, Olka ja Kippari-Kalle ja Helsingin varuskunnan soittokunta. Kuuluttajana toimi jälleen kreivi Carl-Erik Creutz. Uutta aiempaan verrattuna oli se, että radioinnin päätyttyä Messuhallissa ryhdyttiin tanssimaan.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24. joulukuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Kaksi päivää myöhemmin, 30. joulukuuta George oli solistiyhtyeineen esiintymässä Konservatoriolla, missä järjestettiin Sotainvaliidien veljesliiton viihdytysilta solisteina tanskalainen laulajatar Marquerite Viby ja suomalainen tenori Arnold Tilgmann.

Samana lauantai-iltana klo 20 radion ruotsinkielisessä ohjelmassa kuultiin musiikkia otsikolla Amerika sjunger. Etukäteen äänitetyssä ohjelmassa Birgit Kronström, Arne Thulé, Herrick Arvindson ja soolokvartetti Kolleger esiintyivät Georgen yhtyeen solisteina.

Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta nelikko Godzinsky, Malmstén, Katajamäki ja Vesterinen toimivat “iloisen tunnelman tuojina” Ässärykmentin huoltotoiminnan hyväksi järjestettävässä juhlassa ravintola YH:ssa, jossa “vuosi 1945 otettiin rattoisasti vastaan pidennetyn ajan kanssa”. Muita esiintyjiä olivat Ansa Ikonen, YH-orkesteri solisteinaan Eero Väre ja Orvo Hyle sekä kuuluttaja Toivo Alajärvi. 

Uudenvuodenjuhla YH-ravintolassa oli merkittävä myös siksi, että ravintola oli vaurioitunut pahasti helmikuun pommituksissa.

YH-ravintola pommituksen jälkeen 9. helmikuuta 1944. Sotamuseo / Kersantti N. Verronen.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 28. joulukuuta 1944. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Lue seuraavaksi Tammi-maaliskuu 1945: George johtaa Suomalaisessa Oopperassa Tšaikovskin Jevgeni Oneginin

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

NOVEMBER-DECEMBER 1944: GEORGE KOMPONERAR MUSIKEN TILL ILMARI UNHOS FILM KVINNORNA FRÅN LARSVIK

Premiären för krigsfilmen Kartanon naiset (Kvinnorna från Larsvik), regisserad av Ilmari Unho, var den 25 december 1944. Kartanon naiset var George de Godzinskys 14:e filmmusik för Suomi-Filmi och hans sjätte samarbete med Unho. Elonet / Kartanon naiset..

Suomeksi

Den 18 november 1944 uppträdde George de Godzinsky vid Käsi kädessä (Hand i hand) -festen i Helsingfors Arbetarhus. Evenemanget arrangerades av Glas- och porslinsarbetarnas förbund, Affärsanställdas förbund, Läder-, sko- och gummiarbetarnas förbund samt Arbetarförbundets Helsingforsavdelningar. Högtidstalet hölls av riksdagsledamot K.A. Fagerholm, som tillhörde socialdemokraternas ledning. Tillsammans med George medverkade Georg Malmstén, Malmi Vilppula, Reino Valkama, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, Helsingfors Arbetarorkester samt Tarmos kvinnliga gymnaster. ”Som grädde på moset utför festpubliken sitt eget nummer i form av en timmes dans”, visste Suomen Sosialidemokraatti berätta i förväg.

AVSLUTNINGSVIS EN TIMMES DANS

Efter vinterkrigets utbrott hade ett dansförbud införts i Finland. Dans ansågs vara olämpligt när män samtidigt stupade vid fronten. Under mellanfreden hade förbudet delvis hävts; man fick dansa i en timme som en del av kvällsunderhållningens övriga program. När kriget återigen började i juni 1941 trädde dansförbudet i kraft på nytt och fortsatte till hösten 1944. Från och med oktober hade dans varit tillåten i en timme efter det övriga programmet.

Hävandet av dansförbudet påverkade musikernas sysselsättning. ”Därifrån kom ju alla viborgsmusiker också till Helsingfors, de som inte stannade i Villmanstrand eller Lahtis. Så fort dansförbudet upphävdes hade de jobb. Man var tvungen att få pengar”, har Toivo Kärki berättat om musikerns vardag efter kriget.

Dansförbudet hävdes till stor del den 30 december 1944, varefter det endast i restauranger fortfarande inte ansågs passande att dansa. Definitivt avskaffades dansförbudet den 9 september 1948.

Söndagskvällen den 19 november kl. 20 uppträdde Godzinskys ensemble och violinisten Toivo Salovuori i radions underhållningskonsert. I programmet hördes Ritters tangofantasi Muistelo, Zimbalists Orientale, Langs serenad Mirabell, Drigos Valse bluette, Kühns Ungerska sånger, Valverdes Spansk capriccio och Kletschs Slavisk saga.

FOLKET UPPMANAS TILL SPARANDE

Den 21 november godkände Statens filmgranskningsbyrå visningen av kortfilmen Pellonmäen tarina, beställd av Sparbanken från Suomi-Filmi. Filmen betonade sparande och Sparbankens hjälpande roll när en gård hamnade i ekonomiska svårigheter. För manus och regi svarade Ilmari Unho. Pellonmäen tarina var Georges 13:e filmmusik för Suomi-Filmi och hans femte samarbete med Unho.

Huvudparet i Peltomäen tarina, Liisa (Emma Väänänen) och Matti (Edvin Laine). Elonet / Peltomäen tarina.

Sparbanker runt om i landet arrangerade visningar av Pellonmäen tarina på biografer med fritt inträde. När filmen visades på Kino-Palatsi i Björneborg i januari 1945 skrev Uusi Aika: ”Filmen rör sig bland landsbygdsbefolkningen med deras kärlek och bekymmer. Som bakgrund till allt ligger främjandet av sparsamhet. Goda skådespelare har gjort filmen till en mycket behaglig skildring av landsbygden. Den har inte varit avsedd som någon egentlig konstfilm, utan den är tänkt som en sorts ABC-bok för dem som ännu inte känner till sparsamhet. En talrik publik följde Pellonmäen tarina, hur husbonden lyckades behålla den skuldsatta gården och låta den stanna inom släkten.”

I filmen spelades huvudparet i Pellonmäki, Liisa och Matti, av Emma Väänänen och Edvin Laine och i övriga roller sågs Reino Valkama, Kaija Rahola, Tapio Nurkka, Wilho Ilmari, Rauha Rentola, Paavo Jännes och Jorma Nortimo.

”Tittaren blev besviken när han såg filmen – på ett behagligt sätt. Filmens intrig var helt sammanhållen och skådespelarprestationerna mycket smidiga. Sålunda ser vi också en rad välkända namn från Suomi-Filmi i filmens roller. Regin var Ilmari Unhos handverk och musiken hade komponerats av George de Godzinsky”, skrev Satakunnan Kansa.

George komponerade tio orkesternummer till Pellonmäen tarina, vilka alla spelades som bakgrundsmusik. Ouvertyren är ett potpurri av flera folkvisor och slutmusiken börjar som en bröllopsmarsch i spelmansanda för att slutligen övergå i en sommarpsalm spelad på orgel. Som organist på ljudspåret fungerade kompositören själv. Största delen av musiken baseras på finländska folkvisor. Endast i ett fåtal scener hörs dramatisk musik som inte refererar till folkmusik, utan uttrycker rollgestaltens sinnesstämning, än ångest inför hotande konkurs, än förtvivlan när frosten tar skörden.

FOLKET UPPMANAS TILL ENTREPRENÖRSKAP

Utöver sparande uppmanades medborgarna hösten 1944 till företagsamhet. Den 19–26 november firades Veckan för det enskilda företagandet, i samband med vilken Företagarnas storstadsfest arrangerades i Mässhallen den 21 november. Vid evenemanget medverkade Irja Simola, Oiva Soini, Eino Hyyrynen, Nils-Eric Fougstedt, Laulu-Miehet, Birgit Kronström, Trio Ohoi!, dansare från Finska Operan samt Godzinsky med sin orkester. Som hallåman fungerade Carl-Erik Creutz.

Annons i Uusi Suomi den 21 november 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Samma kväll, den 21 november kl. 19.40, sändes musikprogrammet Vad Stockholm sjunger på radions svenskspråkiga sida. Programmet hade ”arrangerats” av den finlandssvenska skådespelerskan Gerda Ryselin, som hade besökt Stockholm och framförde de senaste sångerna och schlagerna hon hört i Sverige till ackompanjemang av Georges ensemble.

125:E OCH SISTA VAPENBRÖDRAKVÄLLEN I HYVINGE

Två dagar senare, den 23 november, uppträdde George i Hyvinge Folkets hus, där den 125:e vapenbrödrakvällen i ordningen hölls. Evenemanget kallades vid sitt ursprungliga namn vapenbrödrakväll för sista gången nu. I fortsättningen blev namnet Torstain toiveilta. Namnet på den ursprungliga arrangören Propaganda-Aseveljet hade redan en månad tidigare ändrats till Finlandia-ohjelmapalvelu.

Annons för vapenbrödrakvällen i Hyvinkään Sanomat den 21 november 1944. Annonsen nämner inte att det rör sig om den 125:e vapenbrödrakvällen. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Tillsammans med George medverkade i Hyvinge Elli Pihlaja, Alfons Almi, Pentti Viljanen, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, Eine Laine, Saara Rainto samt en musikkår. Som allsång klämde man i med Arvon mekin ansaitsemme och Murheisna miesnä. Som hallåman fungerade greve Carl-Erik Creutz.

MALMSTÉN, KATAJAVUORI OCH GODZINSKY PÅ TURNÉ

Den 28 november arrangerades konserten Tähdet loistavat i Mässhallen till förmån för Ässäregementets underhållsverksamhet. Från turnén ”De fyra pojkarna” sommaren 1939 stod Georg Malmstén, Viljo Vesterinen, Eino Katajavuori och George de Godzinsky för första gången på länge på samma scen. Förutom pojkarna strålade även de svenska dragspelsflickorna som stjärnor: Majken Carlsson, Anna Wingman och Margit Ringvall, operasångarna Maaria Eira och Jorma Huttunen, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin samt Trio Loistovuori, bestående av de tre unga manliga elitgymnasterna från Helsingfors: Viljo Loistovuoren, Eero Helo och Voitto Kanerva. Som hallåman fungerade Toivo Alajärvi. Konsertens dragplåster var en timmes dans i slutet av programmet, för vars musik Valio-orkestern svarade under ledning av Helge Pahlman.

Annons i Suomen Sosialidemokraatti den 23 november 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Efter Tähdet loistavat-konserten gav sig Malmstén, Katajavuori, Godzinsky, dansparet Duo Invenius, Toivo Alajärvi och de svenska dragspelsflickorna ut på en två veckor lång inrikesturné. Nästa kväll, den 29 november, var det ett uppträdande i Tammerfors Arbetarhus och den 30 november vid Orivesi institut. Den 1 december stod Vasa stadshus festsal på tur, den 2 december Ilmola, 3 december Östermyra, 4 december Jyväskylä, 5 december Kuopio, 7 december Villmanstrand, 8 december Myllykoski, 9 december Kymmene, 10 december Riihimäki och 13 december Åbo samt den 14 december möjligen även Salo.

Artisterna från konsertturnén Tähdet loistavat i ett gruppfoto. Georg Malmstén som fjärde från vänster och George de Godzinsky i grå kavaj som andre från höger. Godzinskys familjearkiv.

Artister från Tähdet loistavat-turnén. Godzinskys familjearkiv.

Artister från Tähdet loistavat-turnén. Georg Malmstén bak i mitten. Godzinskys familjearkiv.

Den 4 december kl. 21.05 sände radion musik under rubriken Jokaiselle jotakin. I denna lördagskonsert, arrangerad i tecknet av den finländska tonkonstens vecka, spelade Radioorkestern, Helsingfors Teaterorkester och Godzinskys ensemble. Den sistnämnda uppträdde utan sin ledare, eftersom George var med turnén i Jyväskylä.

Mitt under turnén, den 11 och 12 december, gjorde George ett snabbt besök i Helsingfors, där de finländska mästerskapen i dragspelsspel arrangerades i Arbetarhusets festsal. Godzinsky fungerade som domare i tävlingen tillsammans med den flerfaldige mästaren Viljo Vesterinen, kompositören Sulho Ranta och den svenske mästaren Fritz Christiansson. Segern togs av den 30-årige Toivo Manninen, som var känd genom sina radioframträdanden och skivinspelningar.

Tähdet loistavat-turnén avslutades den 15 december där den en gång hade börjat. I Mässhallen arrangerades en ”Iloinen tervetuloilta”, en välkomstfest för de hemförlovade vapenbröderna. Förutom Malmstén, Godzinsky och de andra turnédeltagarna medverkade även Helsingfors garnisonsmusikkår under ledning av Artturi Rope, dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin, Eino Hyyrynen, Viljo Vesterinen och violinisten Wolde Jussila.

Annons i Suomen Sosialidemokraatti den 13 joulukuuta 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Tre dagar senare, den 18 december, var George i Tavastehus Arbetarhus, där Finska Operan gästspelade med Lehárs operett Grevinnan Mariza. Som huvudparet sjöng Elli Pihlaja och Thure Bahne. George skötte ackompanjemanget vid pianot.

Följande dag, den 19 december kl. 17.30, medverkade George i radions underhållningskonsert, där sångarna Malmi Vilppula och Usko Kantola samt gitarristen Johannes Putilin uppträdde till ackompanjemang av hans ensemble.

ILMARI UNHOS KRIGSFILM KARTANON NAISET HAR PREMIÄR

På juldagen den 25 december hade krigsfilmen Kartanon naiset, regisserad av Ilmari Unho för Suomi-Filmi, premiär. Förutom i Helsingfors visades filmen i Kuopio, Uleåborg, Björneborg, Tammerfors och Åbo.

Betald annons i Aamulehti den 24 december 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet. 

Kartanon naiset var Georges 14:e musik för Suomi-Filmi och hans sjätte samarbete med Unho. Under det senaste året hade Godzinsky och Unho gjort tre filmer tillsammans: Kuollut mies vihastuu, Pellonmäen tarina och Kartanon naiset. I den första och sista av dessa spelades hjälten av Joel Rinne.

Om man under krigsåren framför allt förväntade sig att filmer skulle underhålla och få en att glömma kriget, var Kartanon naiset ett seriöst drama som uttryckligen handlade om kriget och hemmafronten. Filmen baserades på den finlandssvenska Gund von Numers-Snellmans roman Kvinnorna på Larsvik. Romanen hade utkommit hösten 1942 och den finskspråkiga versionen hade kommit från trycket 1943. Händelserna i filmmanuskriptet, utarbetat av Ilmari Unho, började sommaren 1939 och slutade vintern 1941–1942.

Regissören Ilmari Unho och fotografen Pentti Lintonen rådgör under inspelningen av Kartanon naiset sommaren 1944. Elonet / Kartanon naiset.

Inspelningen av Kartanon naiset inleddes mitt under kriget den 26 juli 1944 och fortsatte fram till den 8 november, då mellanfreden varit rådande i två månader. Förändringen i det politiska klimatet efter kriget påverkade den slutliga filmen. Unhos ursprungliga manuskript hade innehållit dokumentärt material om evakueringen av Karelen efter vinterkriget och anfallsskedet under fortsättningskriget. I den slutliga filmen utelämnades dock detta material. Även tre ryss-glosor som ingick i manuskriptet togs bort.

Ilmari Unho var aktiv inom Fosterländska folkrörelsen (IKL). När han på 1930-talet var knuten till Viborgs stadsteater hade han fungerat som ansvarig utgivare för IKL:s tidning Karjalan Suunta. Hösten 1944 förpliktade vapenstilleståndsavtalet i Moskva Finland att upplösa fascistiska, propagandistiska och sovjetfientliga organisationer, däribland Unhos IKL med underorganisationer.

Ilmari Unho på rökpaus under inspelningen av Kartanon naiset sommaren 1944. Elonet / Kartanon naiset.

Gården ”Larsvik” nära Hangö. Elonet / Kartanon naiset.

KVINNLIG PATRON KÄMPAR FÖR SIN GÅRD

I början av Kartanon naiset är det sommaren 1939. Den unga värdinnan på Larsviks gård nära Hangö, Pia Barbara Björner, kallad Barbi (Hilkka Helinä), och arvtagaren till Lintulahti gård, greve Rolf von Otter (Reino Häkälä), träffas i smyg. De kan inte gifta sig eftersom det råder en decennielång släktfejd mellan grannfastigheterna.

Den unga patronen på Larsviks gård, Barbi (Hilkka Helinä), och greve Rolf von Otter (Reino Häkälä) på Lintulahti gård tvingas träffas i smyg. Elonet / Kartanon naiset.

För att rädda sin gård ur ekonomiska svårigheter pressar patronen på Lintulahti (Paavo Jännes) sin son att gifta sig med den rika Inga Diether (Maininki Sippola).

En förkrossad Barbi ger sig ut på en bilresa med sin konstnärliga kusin Ebba (Salli Karuna). Kvinnorna besöker major Freddi Malm (Eino Kaipainen) och dennes fru Irja (Emma Väänänen) i deras villa, där även kapten Jukka Kaplas (Joel Rinne) deltar i kräftskivan. Kaplas, som spelar gitarr och sjunger, försöker muntra upp Barbi. Ebba och Kaplas slår vad om krigsutbrottet. Kaplas lovar att klä sig i kjol om freden varar i ytterligare ett par år. Ebba lovar å sin sida att ta värvning i armén om kriget bryter ut.

Konstnärinnan Ebba Elisabeth Björner (Salli Karuna), som blivit Lotta, och kapten Jukka Kaplas (Joel Rinne) stöter på varandra i järnvägsstationens kantin när vinterkriget bryter ut. Elonet / Kartanon naiset.

Vinterkriget bryter ut och Ebba börjar arbeta som Lotta vid Irjas sida i järnvägsstationens kantin.

Barbi börjar å sin sida inkvartera evakuerade på sin gård. 

Barbi (Hilkka Helinä), som sitter vid bordsändan, har inkvarterat karelska evakuerade på sin gård. Elonet / Kartanon naiset.

Ebba får följa med till fronten, där hon till Kaplas förtret hamnar under hans ansvar. Barbis lättsinniga faster Cilla (Ruth Snellman) anländer för att fira jul på Larsvik. En flygbombning avbryter julfirandet. Lintulahti gård i grannskapet träffas, ladugården och huvudbyggnaden förstörs delvis. Den gravida Inga får en fristad hos Barbi på Larsvik, och Barbi skickar efter en läkare åt henne. Barbi vill glömma sin bitterhet mot Lintulahti.

Barbi håller på att läsa Ebbas brev när prosten kommer med beskedet om Ebbas död.

Prosten (Yrjö Tuominen) ger Barbi beskedet om Ebbas död. Elonet / Kartanon naiset.

Kaplas tröstar Barbi i sitt brev: ”Hon var vårt helgon, vi är stolta över att hon tillhörde oss.”

Övergång till sommaren 1940. Barbi ingjuter mod i sin inspektor (Kaarlo Aavajoki) som förlorat sin hand i kriget.

Kaplas, som befordrats till major, leder befästningsarbeten nära den nya gränsen vid Hangö och ber Barbi om lov för sina män att slå läger på gårdens marker. Barbi bjuder in Kaplas och hans officerare på middag.

När Barbi och Cilla agerar värdinnor för middagen, flörtar Cilla med en ung löjtnant (Tapio Nurkka).

Under sommaren fördjupas Barbis och Kaplas relation till kärlek. När Kaplas friar till Barbi, förutsätter han att frun följer sin man. Barbi vägrar å sin sida att lämna sin gård. Efter att ha surat på varsitt håll försonas paret och firar bröllop.

Den unga kvinnliga patronen på Larsviks gård, Pia Barbara Björner (Hilkka Helinä), och major Jukka Kaplas (Joel Rinne) får varandra. Elonet / Kartanon naiset.

Övergång till sommaren 1941. Barbi får höra av läkaren att hon är gravid. Hon hinner inte berätta nyheten för sin man, som när kriget bryter ut på nytt ger sig av till Hangöfronten.

Irja får besked om att hennes man, överstelöjtnant Freddi Malm, har stupat.

Major Jukka Kaplas kommenderas till östfronten.

Barbi vill stanna på sin gård, även om fiendens artilleri finns inom räckhåll i Hangö. Rolf, som sårats i handen, kommer för att träffa Barbi och uppmanar henne att söka skydd på Lintulahti. Barbi hinner vägra Rolfs erbjudande när en artilleribeskjutning börjar. Bomberna förstör Larsvik.

Barbi vaknar upp i ett sovrum på Lintulahti. Hon fruktar att hon förutom sin gård även förlorat sin man, som redan borde ha anlänt på permission. Bland tjänstefolket ryktas det att Kaplas har stupat.

Bland tjänstefolket ryktas det att Kaplas har stupat. I köket Bertta (Rauha Rentola), Larsviks husföreståndarinna Mari (Eine Laine) och Lintulahtis kokerska (Aino Angerkoski). Elonet / Kartanon naiset.

En desperat Barbi vägrar tro på ryktet och börjar be – och i samma stund kliver Kaplas in genom dörren.

Barbi och Kaplas betraktar ruinerna av Larsvik. ”Jorden finns kvar, den heliga dyra jorden”, ingjuter Kaplas tro hos Barbi att de tillsammans ännu ska bygga upp allt igen.

Major Jukka Kaplas (Joel Rinne) och hans maka Barbi (Hilkka Helinä) vid ruinerna av Larsviks gård. Elonet / Kartanon naiset.

MUSIK FYLLD AV TSAJKOVSKI-LIKNANDE KÄNSLOSTORM

I Kartanon naiset är musiken påtaglig genom nästan hela filmen. Förutom ouvertyr och slutmusik är musiken närvarande i övergångar och ljuder tyst i bakgrunden till dialogen under långa perioder. Godzinsky har gett pianopartituret till Kartanon naiset opusnummer 157, vilket är sällsynt då han tidigare inte numrerat sina verk. Stilmässigt är musiken i Kartanon naiset yltiöromantisk, melodramatisk och starkt influerad av Tsjajkovskij.

Musiken skapar stämning i filmen och uttrycker personernas känslotillstånd. I de romantiska scenerna i naturen ljuder orkestern idylliskt och sprött. Ridning ackompanjeras av en glad och pigg marschmusik. Barbis desperata känslostorm återspeglas i snabba, dramatiska löpningar. Krigsutbrottet förmedlas genom plötsliga, kraftfulla ackord, varefter kameran flyttas till radion och musiken övergår i Luthers psalm nr 170, Vår Gud är oss en väldig borg. Kopplingen mellan musik och bildmotiv vittnar om en noggrann planering mellan regissör, fotograf och kompositör.

Musik används också i bakgrunden till bildcollage vid branden på Lintulahti gård och i Barbis och Kaplas romans. Däremot verkar en scen märklig: när den unga prästen överlämnar beskedet om makens död till Irja, ljuder en förtjusande salongsvals i bakgrunden till Irjas ansikte, som är förvridet av smärta.

Kapten Jukka Kaplas (Joel Rinne) försöker muntra upp Barbi (Hilkka Helinä) med en serenad. Elonet / Kartanon naiset.

Playback har använts i endast ett par scener, där Kaplas sjunger och ackompanjerar sig själv på gitarr. Till serenaden Sua lemmin kuin kukkaa kaunehinta perhonen lempii kultasiipi, komponerad av Godzinsky, skrevs orden av Ela, det vill säga Eine Laine som spelar gårdens husföreståndarinna.

I filmen utnyttjas också pianistfärdigheterna hos Ruth Snellman (dotter till Jean Sibelius), som spelar rollen som Cilla. Cilla sätter sig för en stund vid flygeln och underhåller officerarna med sitt spel. På ljudspåret spelas pianot av Godzinsky.

Cecilia Björner-Malmsten, känd som faster Cilla (Ruth Snellman), underhåller löjtnant Kivi (Tapio Nurkka) med sitt spel. Elonet / Kartanon naiset.

Den dramatiska ouvertyren, det vill säga musiknummer 1 med tempobeteckningen Maestoso, ljuder under förtexterna och innehåller flera teman som hörs genom hela filmen samt i slutmusiken. Den majestätiska, långsamma och sorgmodiga slutmusiken, musiknummer 20 A Moderato, börjar ljuda mot bakgrund av gårdens ruiner, fortsätter tyst under Kaplas uppmuntrande ord och kulminerar under eftertexterna.

EN PATETISK FILM UTAN HUMOR

Den allvarliga krigsfilmen förbryllade kritikerna. ”Varje finländsk tittare som på något sätt berörts av de senaste årens händelser och som besitter ett mått av känslosamhet, rörs av både det ena och det andra i Kartanon naiset. Detta filmämne och dess syfte känns också lockande nära för envar. Men i själva filmens nerv finns något särdeles konstlat, tvunget och svårsmält. Dess patetiska ton torde härröra redan från Gund von Numers-Snellmans bok som ligger till grund, men manuskriptet har i varje fall inte gjort det naturligare. Karaktärsskildringen i filmen har inte heller berikats, och inte ens en gnutta humor lättar upp berättandet. Sålunda förblir helheten framför allt tråkig. Den påminner i sin tyngd nära om Suomi-Filmis Kirkastettu sydän, som förvisso var en vacker bild, men som man lämnade med lättnadens suckar, som efter ett utfört arbete”, skriver Helsingfors Sanomats P. Ta-vi, det vill säga Paula Talaskivi. Kirkastettu sydän var en regie av Ilmari Unho från 1943, till vilken musiken komponerats av Taneli Kuusisto.

”Genom sin värdighet blev den tråkig och genom sitt allvar tyngande. Dess goda skådespelarprestationer drunknade i många fall i teatrala repliker, ur vilka det vävdes hela predikningar om plikt, om fosterlandets kall och om uppvaknandet till ett nytt liv”, skrev Kansan Kuvalehis Pikku-Jussi om Kartanon naiset. ”En annan omständighet som försvagade filmens kraft var den totala avsaknaden av humor. Det tycks som om vi här i Finland är av den absoluta åsikten att humor och värdighet inte hör ihop. Och ändå – hur mycket skulle inte ens en liten droppe gyllene humor ha lyst upp hela filmen. Vårt folk har väl ändå inte ens i de hårdaste prövningar förlorat sin humoristiska ådra.”

”Den borde ha kommit ut för minst ett par år sedan för att väcka verklig resonans. I den mån dessa rika kvinnor i herrgårdsmiljö nu väcker resonans hos oss. Om filmens syfte är att skildra den finländska kvinnans insats i våra strider, varför väljer man då som föremål just dessa rika kvinnor på en stor herrgård? De är inte intressanta, och deras offer känns inte som något, för vi vet alla att de har gett av sitt överflöd, medan hundratals och åter hundratals kvinnor ur vårt lands mindre bemedlade folkgrupper har offrat allt och samtidigt lidit nöd, till och med hunger”, kritiserade Suomen Sosialidemokraattis T. A., det vill säga Toini Aaltonen.

”Filmen om damerna på Larsvik har blivit lika falsk och förljugen som boken själv. Detta allt är visserligen beklagligt, inte minst emedan just gedigenhet i arbetet varit Suomi-Filmis bästa firmamärke sedan snart ett årtionde. Men ännu värre är den brist på liv och sanning som präglar människoskildringen, hela det flåspatos som genombävar filmen i en tid då spelsättet går mot allt större knapphet och nerdämpning i fråga om uttrycksmedlen”, skrev Hufvudstadsbladets H. K., det vill säga Hans Kutter.

”Kartanon naiset är framför allt genom sin tematik, men också genom sitt utförande, en nära och gripande film. Filmens idémässiga grund är äkta och sann, och i sina bästa stunder stiger dess patos ståtligt och effektfullt i vinterkrigets anda, dock inte lika känsloladdat som i Kirkastettu sydän för ett år sedan. En viss patetik och enstaka spänningar kan iakttas. Men i allmänhet är Unhos regiarbete smidigt och i övergångarna finns mod och fantasins kraft. Den finländska känslan är genomgående levande och tydligt förnimbar”, skrev Aamulehtis O. V-hl, det vill säga Olavi Vesterdahl.

Irene Kallioniemi sminkar Hilkka Helinä. Elonet / Kartanon naiset.

Aamulehti fäste också uppmärksamhet vid Hilkka Helinä i den kvinnliga huvudrollen: ”Pia Barbara Björner är en obestridlig seger för Hilkka Helinä. Hon besitter en kvinnlig känslighet och en adelskvinnas ras – en mycket välkontrollerad och stilsäkert genomförd skådespelarprestation.”

Om Godzinskys musik skrev kritikerna inte ett ord.

VAPENBRÖDRAKVÄLL BLIR TORSDAGENS ÖNSKEKVÄLL

Den första Torstain toiveilta (Torsdagens önskekväll) – den fjärde i ordningen – där George uppträdde med sin orkester, arrangerades i Mässhallen den 28 december. Övriga medverkande var operasångerskan Aune Antti, Joel Rinne, Toivo Manninen, Henry Theel, Hannes Häyrynen, Tettu Weismaa, Kirsti Salmi, Toivo Salovuori, dansparet Jokimo och Hiltunen, Metro-kvartetten, Olka och Kippari-Kalle samt Helsingfors garnisonsmusikkår. Som hallåman fungerade återigen greve Carl-Erik Creutz. Nytt jämfört med tidigare var att man i Mässhallen började dansa efter att radiosändningen avslutats.

Annons i Helsingfors Sanomat den 24 december 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Två dagar senare, den 30 december, uppträdde George med sin solistensemble på Konservatoriet, där Krigsinvalidernas brödraförbund arrangerade en underhållningskväll med den danska sångerskan Marquerite Viby och den finländske tenoren Arnold Tilgmann som solister.

Samma lördagskväll kl. 20 hördes musik under rubriken Amerika sjunger i radions svenskspråkiga program. I det förinspelade programmet uppträdde Birgit Kronström, Arne Thulé, Herrick Arvindson och solokvartetten Kolleger som solister till Georges ensemble.

På nyårsafton den 31 december fungerade kvartetten Godzinsky, Malmstén, Katajamäki (Katajavuori) och Vesterinen som ”skapare av glad stämning” vid en fest till förmån för Ässäregementets underhållsverksamhet på restaurang YH, där ”år 1945 hälsades välkommet på ett trivsamt sätt med förlängd tid”. Övriga medverkande var Ansa Ikonen, YH-orkestern med solisterna Eero Väre och Orvo Hyle samt hallåmannen Toivo Alajärvi.

Nyårsfirandet på restaurang YH var också betydelsefullt eftersom restaurangen hade skadats svårt under bombningarna i februari.

Restaurang YH efter bombningen den 9 februari 1944. Krigsmuseet / Sergeant N. Verronen.

Annons i Helsingfors Sanomat den 28 december 1944. Nationalbiblioteket / Digitala tidningsarkivet.

Läs härnäst: Januari-mars 1945: George dirigerar Tjajkovskijs Eugen Onegin på Finska Operan

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky