Jatkosota tammi-maaliskuu 1944: George säveltää musiikin Jorma Nortimon elokuvaan Herra ja ylhäisyys

Kesällä 1943 Suomi-Filmin Munkkisaaren studiolla kuvattiin seikkailukomediaa Herra ja ylhäisyys, jonka pääparina näyttelivät Regina Linnanheimo ja Tauno Palo. Eräässä elokuvan kohtauksessa Palon esittämä kenraali T.J.A. Heikkilä laulaa donna Camillalle meksikolaisen serenadin itseään kitaralla säestäen. Ennen kuin kamera käynnistettiin, säveltäjä George de Godzinsky näytti Palolle, miten kitaraa pidellään. Opastusta oli seuraamassa myös ohjaaja Jorma Nortimo. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

På svenska

Tammikuun 13. päivänä 1944 George de Godzinsky viihdytti jälleen rintaman tuntumassa. Propaganda-Aseveljien 89. asemiesilta järjestettiin Karjalankannaksella Raudun pitäjän Leininkylässä. Georgen lisäksi paikallisessa elokuvateatterissa esiintyivät kapellimestarit musiikkiluutnantti M. Savolainen ja luutnantti M. Lohikoski, oopperalaulajat Elli Pihlaja ja Thure Bahne, basso Kiviruusu, ksylofonisti Eino Katajavuori, tanssija Irja Koskinen, asemiesorkesteri, Rajan laulu ja Hanuripartio. Huumorista vastasivat Eino Hyyrynen ja huuliharpputaituri Tauno Frantsi, ja kuuluttajana toimi propagandatoimistosta Reino Hirviseppä.

Propaganda-Aseveljien asemiesillassa nro 89 Karjalankannaksen Raudun Leininkylässä 13. tammikuuta 1944 esiintymisvuorossa Rajan laulu ja soittokunta. Sotamuseo / Sotilasvirkailija J. Taube.

Propaganda-Aseveljien asemiesillan nro 89 ohjelma julkaistiin etukäteen Aseveli-lehdessä. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Propaganda-Aseveljien asemiesillassa nro 89 esiintymisvuorossa Georgen (etualalla) johtama Haitaripartio. Sotamuseo / Sotilasvirkailija J. Taube.

Propaganda-Aseveljien asemiesillan nro 89 tapahtumapaikkana oli Leininkylän elokuvateatteri Karjalankannaksen Raudussa. Sotamuseo / Sotilasvirkailija J. Taube.

Asemiesillan lisäksi Godzinskyn tehtäviin Karjalankannaksen Raudussa 13. tammikuuta 1944 kuului esiintyminen komentajan korsussa. Godzinskyn perhearkisto.

Kaksi päivää myöhemmin, 15. tammikuuta George oli takaisin Helsingissä Ässärykmentin järjestämässä tilaisuudessa. Messuhallissa esiintyivät Georgen lisäksi Ruotsin harmonikkatytöt, oopperalaulaja Jorma Huttunen, Eino Katajavuori, Viljo Vesterinen, Georg Malmstén sekä trio Oho. Kuuluttajana toimi Toivo Alajärvi. Ässärykmentiksi kutsuttiin Sörnäisten, Kallion ja Vallilan miehistä talvisotaan koottua Jalkaväkirykmenttiä 11. Talvisodan päätyttyä rykmentin 2900 sotilaasta oli jäljellä 850. Jatkosodassa Ässärykmentistä koottiin Jalkaväkirykmentti 26.

ÄÄNISLINNASSA JA KARJALAN RADIOSSA

Tammikuun 18. päivänä klo 19.55 radio lähetti iskelmäkonsertin, jossa kapellimestarit Godzinsky ja Harry Bergström johtivat suurta tanssiorkesteria. Solisteina esiintyivät laulajat Birgit Kronström, Georg Malmstén ja Olavi Virta sekä harmonikkataiteilija Viljo Vesterinen. Konsertti oli äänitetty etukäteen, sillä seuraavana päivänä 19. tammikuuta George oli jo konsertoimassa Äänislinnassa.

“Äänisen asemieskonsertti, 15. järjestyksessä, sujui jokseenkin sataprosenttisesti musiikin merkeissä”, nimimerkki J.T.A. kirjoitti rintamalehti Karjalan viestissä torstaina 20. tammikuuta. “Helsinkiläisinä vierailijoina olivat tällä kertaa Malmi Vilppula ja Georg de Godzinsky, joista edellinen saavutti myrskyisän menestyksen selviytymällä varsin komeasti kauniista, mutta vaikeasta laulusta Miksi, josta Miliza Korjuksen levylle laulamana on tullut niin suosittu. Lisäksi laulajatar antoi loistoa Wieniläisketjulle, jossa Henry Theel ja kvartetti sekä Godzinskyn johtama orkesteri avustivat. Georg de Godzinsky johti orkesteria ja valloitti lisäksi yleisön loisteliailla pianosooloillaan. Iskevien Kiilojen kaksinkertainen kvartetti lauloi rytmikkäästi ja puhtaasti ja saman poppoon orkesteri kunnostautui niinikään. Kauko Junkkarinen kertoi pari hauskaa juttua ja komea sotilassoittokunta kajautteli säveleitään musiikkikapteenien Asikaisen ja Parantaisen vuoroin johtaessa. Kauko Käyhkö osoittautui sanavalmiiksi ja hauskaksi kuuluttajaksi.”

Konsertin jälkeen klo 21.05 George osallistui vielä Kannaksen radion Tekijämiehet motissa -ohjelmaan, jossa viisi taiteilijaa - George, Eino Katajavuori, Thure Bahne, Eino Hyyrynen ja Toivo Rosovaara - joutui “mikrofonin yllätyshyökkäyksen kohteeksi”.

EINO PARTASEN RADIORAPSODIA

Sunnuntaina, 23. tammikuuta klo 20.45 radio lähetti säveltäjä, manageri ja musiikkikauppias Eino Partasen kirjoittaman ja “järjestämän” rapsodian Hänen elämänsä kirja. Partanen oli Georgen ystävä. Monipuolinen musiikkimies omisti muun muassa Viljo Vesterisen kanssa Lappeenrannassa musiikkikaupan. Tammikuun 22. päivän Etelä-Saimaan haastattelussa Partanen kuvaili seikkaperäisesti, miten radio-ohjelma syntyi.

Oli kaksi mahdollisuutta, radio-ohjelma joko lähetettiin suorana tai äänitettiin nauhalle. “Kun nauhoitetaan jokin lähetys, on siihen tavallisesti syynä se, että esiintyjät ovat estetyt saapumasta, silloin kun lähetystä tapahtuu. Kun esitys on otettu nauhalle, on siinä olemassa myös se etu, että mahdollisen uusintalähetyksen tapahtuessa ei tarvitse muuta kuin laskea nauha uudestaan mikrofoniin”, Partanen selosti. Radiorapsodia kuului jälkimmäisiin, se nauhoitettiin etukäteen.

Selostajan pääroolin näytteli Joel Rinne. “Sitten siinä on 16 eri musiikkinumeroa ja laulua. Siis aika paljon materiaalia puolituntiseksi. Esityksestä vastaavat lisäksi Malmi Vilppula, A. Aimo, Georg de Godzinsky ja hänen orkesterinsa. Otimme ensin ajan joka samalla muodostui myös harjoitukseksi. Menimme koko jutun läpi alusta loppuun. Tällä ajalla saimme keskustella ja tehdä pieniä muutoksia varsinaista lähetystä silmällä pitäen. Georg de Godzinsky istui suuren konserttiflyygelin edessä ja johti samalla orkesteriaan, jossa oli mukana sellaisia tekijämiehiä kuin Toivo Salovuori, A. Kosunen, Jussilat jne. Lähetys tapahtui kolmesta mikrofonista, ollen orkesterilla, laulajilla ja selostajilla omansa. Harjoitus ja ajanotto onnistuivat hyvin. Aikaa kului 10 sekuntia vaille 30 minuuttia”, Partanen kertoi.

“Sitten alkoi varsinainen lähetys. Joel Rinne löysää solmionsa ja aukaisee kauluksensa ja istuu rauhallisena pienen pulpetin ääreen. Orkesteri asettuu paikoilleen ja teknikot käyvät vielä viimeistelemässä mikrofoneja. Siirtävät trumpettia vähän kauemmaksi, ja antavat laulajille ohjeita. Sitten he menevät omaan huoneeseensa, jonka eroittaa studiosta paksu lasiseinä. Sieltä he, ennakolta sovituilla liikkeillä antavat tarpeellisia ohjeita. Godzinsky ottaa kellonsa ja asettaa sen flyygelin reunalle. Seuraa täydellinen hiljaisuus, jokainen keskittyy lähetystä varten. Ohjaajan ominaisuudessa annan kädelläni merkin. Rinteen ääni katkaisee hiljaisuuden, hän puhuu mikrofoniin, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi - aika. Samassa hetkessä syttyvät merkkivalot palamaan ja suuri sekunttikello alkaa pyöriä. Nyökkään Godzinskylle, joka puolestaan antaa merkin orkesterille ja samalla alkaa soida Fibichin ihana runoelma. Tämä runoelma on pääsävel tässä rapsodiassa ja soitetaan sitä kolme eri kertaa.”

“Seuraan koko ajan käsikirjoitusta, johon on ennakolta merkitty sekunttien tarkkuudella, milloin minkin sanan tai laulun on mentävä läpi", Partanen jatkoi kertomustaan. "Taustamusiikkia lyhentämällä tai jatkamalla pysyn hyvin ajassa ja lopputulos onkin se, että kun teknikko osoittaa kelloaan - soi viimeinen akordi Godzinskyn antamana. Nyt vaihtuu punaisen valon tilalle vihreä, joka on merkkinä siitä, että mikrofoni on suljettu. Siirrymme pois studiosta. Aulassa on odottelemassa vuoroaan joukko taiteilijoita. Pentti Viljanen, Onni Laihanen, Eine Laine, Josef Kaartinen rauhanpiippu kainalossa ja monia muita.”

Jorma Nortimon Suomi-Filmille ohjaama seikkailukomedia Herra ja ylhäisyys tuli ensi-iltaan 30. tammikuuta 1944. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

SEIKKAILUELOKUVA HERRA JA YLHÄISYYS ENSI-ILTAAN

Tammikuun 30. päivänä koitti seikkailuelokuvan Herra ja ylhäisyys ensi-ilta kymmenellä paikkakunnalla: Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Riihimäellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Viipurissa elokuva nähtiin 6. helmikuuta. 

Herra ja ylhäisyys oli kolmas Simo Penttilän tekstin filmatisointi. Ensimmäinen, Mies Marseillesta vuodelta 1937 perustui Penttilän samannimiseen näytelmään, ja sen ohjasi Jäger-filmille Tapio Ilomäki, joka myös sävelsi elokuvan musiikin. Toinen oli Ilmari Unhon 1942 Suomi-Filmille ohjaama Kuollut mies rakastuu, jonka musiikki oli Godzinskyn kynästä. Kolmannen Penttilä-filmin ohjasi Suomi-Filmille Jorma Nortimo. Kyseessä oli Georgen kymmenes musiikki Suomi-Filmille ja toinen yhteistyö Nortimon kanssa. Heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa oli ollut Synnin puumerkki vuodelta 1942.

Kirjailija Penttilä oli laatinut itse Herran ja ylhäisyyden käsikirjoituksen 1934 julkaisemansa seikkailuromaanin pohjalta. Romaanilla oli pitkä nimi: Sierranuevan sulotar. Seikkailuromaani. Kenraali T.J.A. Heikkilän muistelmien mukaan. Elokuvan pääparina näyttelivät Tauno Palo ja Regina Linnanheimo, ja ohjaamisen lisäksi Jorma Nortimo teki adjutantin roolin.

Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo) ja adjutantti Silvio Spottorno Ciudád Arguëlles (Jorma Nortimo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Elokuvan lavasti ja puvusti Roy eli Tapio Vilpponen, jolle myönnettiin Herrasta ja ylhäisyydestä historian ensimmäinen lavastus-Jussi. Filmi kuvattiin kesällä 1943 Munkkisaaressa Suomi-Filmin studioilla, Porissa Yyterin hiekkarannoilla ja Vihdissä Nummelan lentokentällä, jonne pystytettiin suomalaisen elokuvan siihen asti suuritöisin lavaste, meksikolainen kaupunki.

KENRAALI T.J.A. HEIKKILÄ JA TEHTÄVÄ DIKTATUURISSA

Herra ja ylhäisyys kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo), Meksikon Yhdysvaltojen III armeijakunnan komentaja saa marsalkka Juanarolta arkaluontoisen tehtävän. Heikkilä matkustaa Sierranuevan tasavaltaan yhdessä adjutanttinsa kapteeni Silvio Spottornon (Jorma Nortimo), ja intiaanipalvelijansa Tlacan (Oiva Luhtala) kanssa. Matkalla kolmikko yritetään murhata, joten he päättävät saapua pääkaupunki Boronaan muinaistutkijan valepuvuissa.

Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä, Meksikon Yhdysvaltojen III armeijakunnan komentaja ja Sonoran sotilasläänin kuvernööri (Tauno Palo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Yhdysvaltain konsuli Goodwin valistaa Heikkilän seuruetta Sierranuevan diktatuurista. Heikkilä ja Spottorno hankkiutuvat presidentti Vietanon adjutantin, eversti Bronzan puheille ja saavat kutsut iltajuhlaan. Vietanon audienssi viivästyy, ja presidentin apuri, kenraali Cabeza selvittää muinaistutkijoiden taustat. 

Palatsissa Heikkilä ja Spottorno tapaavat don Rodrigo Cortezin (Ville Salminen), joka luullen heitä omiksi kätyreikseen paljastaa olevansa Juanaron juntan johtaja. Juntta suunnittelee vallankaappausta apunaan amerikkalainen Hackett.

Heikkilä ja Spottorno vangitsevat Cortezin oikeat kätyrit, merimiehet Tedin ja Boonen, jotka vaanivat heitä piiloutuneina hotellihuoneeseen. Viereisestä hotellihuoneesta löytyy suomalainen Toivo Taavetti Torkka (Reino Valkama), joka on eksynyt juovuspäissään väärään huoneeseen.

Hotellin aulassa Heikkilä tutustuu doña Camillaan (Regina Linnanheimo) ja esittää tälle kitaralla säestäen serenadin. Heikkilän ja doña Camillan erottua seuraa tulitaistelu, jossa doña Camillan serkku don Ramiro puolustaa kaunotarta santarmeja vastaan. Vietano vainoaa don Ramiroa, joka on kansan suosikki ja presidenttiehdokas. Heikkilä auttaa doña Camillan ja don Ramiron pakoon.

Seuraavana aamuna santarmit tulevat pidättämään don Ramiroa kapakasta, jonne seurue on piiloutunut. Torkan suojaamana seurue jatkaa pakoaan Malpicoon. 

Heikkilä ja Spottorno ovat naamioituneet munkeiksi, kun kenraali Cabeza kutsuu heidät maatilalleen suorittamaan kirkollista toimitusta. Paljastuu, että kyseessä on Vietanon ja doña Camillan häät. Santarmit ovat onnistuneet ryöstämään kaunottaren vaunuista sillä aikaa, kun don Ramiro on ollut ostamassa viiniä. 

Vihkipari Guillermo Vietano, Sierranuevan presidentti (Aarne Salonen), doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo) ja munkiksi pukeutunut T.J.A. Heikkilä. (Tauno Palo). Elonet / Herra ja Ylhäisyys.

 

Munkiksi pukeutunut T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo) ja doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Valemunkit paljastuvat, ja syttyy kahakka. Spottorno jää vangiksi, mutta selliin piiloutunut Heikkilä vapauttaa adjutanttinsa. Miehet käyttävät hyväksi maatilan mainetta kummitustalona, sonnustautuvat lakanoihin, pelästyttävät palvelijattaren ja vapauttavat doña Camillan. Paetessaan he saavat seurakseen Cortezin, joka myös on naamioitunut kummitukseksi. 

Seurue eksyttää takaa-ajajat piiloutumalla haudankaivajan taloon. Cortez paljastaa todellisen karvansa ja uhkaa Heikkilän seuruetta pistoolilla. Hänet kuitenkin vangitaan haudankaivajan avustuksella.

Boronassa on puhjennut kapina, jota johtaa salaperäinen kapteeni Cameron. Vietano matkaa kukistamaan kapinaa yksityisjunalla, jonka kyytiin myös Heikkilän seurue hankkiutuu. Juna suistuu raiteilta, syöksyy jokeen, ja presidentti sotilaineen hukkuu. Heikkilän seurue ehtii hypätä ratapenkalle ja tapaa Torkan, sabotaasin järjestäjän.

Tlaca, T. J. A. Heikkilän sotilaspalvelija (Oiva Luhtala) ja Toivo Taavetti Torkka (Reino Valkama). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Don Ramiro odottaa Heikkilän seuruetta kapteeni Cameronin seurassa. Paljastuu, että oikea Cameron onkin Torkka, ja että Cameronia esittävä mies on seikkailija Hackett, jonka markiisi Juanaro on lähettänyt Sierranuevaan voidakseen toteuttaa Meksikossa oman vallankaappauksensa. Torkka, jolla ei ole mitään tekemistä Juanaron juntan kanssa, lavastaa Hackettin syylliseksi Vietanon murhaan ja julistaa don Ramiron uudeksi presidentiksi.

Heikkilä saapuu jäähyväiskäynnille presidentin palatsiin. Heikkilä ja doña Camilla tunnustavat toisilleen rakkautensa. Heikkilä pitää suhdetta kuitenkin mahdottomana. Hän onnittelee don Ramiroa avioliitosta, jota koko Sierranueva odottaa. Presidentti myöntää Heikkilälle maan korkeimman kunniamerkin. Palatsin ulkopuolella Heikkilä luovuttaa Spottornolle pari lukuisista kunniamerkeistään.

Heikkilä palaa Mexico Cityyn ja ampuu vallankaappausta suunnitelleen marsalkka Juanaron.

Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo) ja doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo) tunnustavat rakastavansa toisiaan. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

RUMBA, TANGO ARGENTINO JA MEKSIKOLAINEN SERENADI 

Herrassa ja ylhäisyydessä Godzinskylla oli käytössään suuri viihdeorkesteri, jossa soittivat ajan parhaat muusikot kuten Teppo Rala, Josef Rauttenbacher, Matti Rajula, Sven Lavela, Tauno Virtanen, Alarik Oksanen, Holger Fransman, Hjalmar Malin, Niku Voutilainen, Tauno Kukko, Feodor Kaski, Tauno Savola, Emil Rikkonen, Paul Salminen, Salmela, Heinonen, Johan Leopold Laurila, Toivo Rosovaara, Hugo Huttunen, Eino Ertamo, Fritz Kilanto, Alexander Wittenberg, Ville Virtanen ja Kaarlo Valkama.

Musiikki on tuntuvilla läpi elokuvan. Alkutekstien alla soiva kahden minuutin alkusoitto sisältää useita teemoja, jotka toistuvat myöhemmin elokuvan aikana. Nopea, rytmikäs musiikki vauhdittaa ratsastuskohtauksia ja takaa-ajoja, muulloin orkesteri soi hiljaa dialogien taustalla. Elokuvan huipentaa mahtipontinen loppumusiikki fanfaareineen.

Tanssipari Liisa Tuomi ja Kaarlo Hiltunen rumban pyörteissä. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Taustalla soivien tunnelmaa luovien musiikkien lisäksi elokuva sisältää useita playback-kohtauksia. Rumba soi Alexander Saxelinin suunnittelemassa näyttävässä tanssikohtauksessa, jossa esiintyy ryhmä tanssijattaria ja tanssipari Liisa Tuomi ja Kaarlo Hiltunen. Tango argentinossa on viulusoolo, jonka solistina soittaa todennäköisesti Fritz Kilanto. Kansansävelmästä Härmän häät George on sovittanut urkuharmoonille ilkikurisen häämarssin, jonka urkurina hän arvattavasti toimii itse. Playbackiä ovat myös Musiikkinumero 8 Allegretto-Andantino ja Usko Hurmerinnan tekstiin sävelletty meksikolainen serenadi En naura rakkaudelle!

Palatsin iltajuhlassa soi Tango argentino. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

 

Munkiksi naamioitunut Silvio Spottorno Ciudád Arguëlles (Jorma Nortimo) improvisoi uruilla häämarssin Härmän häiden pohjalta. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

GODZINSKYN OIVA EKSOOTTISROMANTTINEN MUSIIKKI

Lehdistö tervehti Herraa ja ylhäisyyttä “todellisena suurfilminä”, ensimmäisenä kotimaisena suurelokuvana, joka vastasi “amerikkalaisia mittasuhteita”. Kiitokset osoitettiin ennenkaikkea lavastaja ja puvustaja Roylle. Käsikirjoituksesta ja juonenkehittelystä arvostelijat löysivät heikkouksia, mutta lavastuksen lisäksi ohjausta, kuvausta ja musiikkia kehuttiin. Helsingin Sanomien P. T-vi eli Paula Talaskivi kirjoitti: "Musiikin on George de Godzinsky säveltänyt eksoottisromanttiseen tunnelmaan oivasti soveltuvaksi ja välähdyttänyt sattuvasti silloin tällöin myös keveän parodisia pilkahduksia." 

Herra ja ylhäisyys -seikkailun yleisömenestys oli vuoden 1944 kotimaisista elokuvista toiseksi paras Dynamiittitytön jälkeen.

Royn lavastama meksikolainen kaupunki pystytettiin Vihtiin Nummelan lentokentälle. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

ELOKUVAMUSIIKKI OTTAA EDISTYSASKELIA

Musiikki nousi puheenaiheeksi elokuva-alan lehdissä keväällä 1944. Elokuva-Aitan numerossa 4, joka ilmestyi 25. helmikuuta, nimimerkki Hessu esitteli neljä suomalaista elokuvamusiikin tekijää. Hessu perusteli aihevalintaa seuraavasti: “Sikäli mikäli suomalainen elokuva on sotavuosien aikana ottanut joitakin edistysaskelia - ja niinhän se on tehnyt, siitä toki lienemme yksimielisiä! - on sellaisia voitu havaita ennen kaikkea elokuvan teknillisellä puolella. Valokuvauksen alalla on päästy yhä kannustavampiin tuloksiin ja lavastukset alkavat jo osoittaa mannermaista tasoa, mikä epäilemättä on ollut omansa antamaan viimeaikaisille elokuvauutuuksille sen kultivoidun ja huolellisen työn leiman, minkä niissä on tavan takaa voinut panna merkille." Tässä Hessu selvästi viittasi lavastaja Royn saavutuksiin Herrassa ja ylhäisyydessä. "Mutta erikoisen merkityksellistä on kehitys ollut musiikin alalla - miksipä emme siis kerran pakinoisi elokuvamusiikista ja sen tekijöistä.”

Hessu nosti ensin esiin kaksi tunnustettua säveltäjää, jotka olivat tehneet “huomattavan säveltäjädebyytin elokuvauutuuksien musiikkipuolella“, Väinö Haapalaisen (Rantasuon raatajat, Vaivaisukon morsian) ja Nils-Eric Fougstedtin (Katariina ja Munkkiniemen kreivi). Kolmantena hän mainitsi kokeneen “kevyen ilakoivan ajanvietemusiikin” säveltäjän Harry Bergströmin (Vaimoke) ja neljäntenä Godzinskyn. “Haluamme vielä lopuksi mainita erään nimen - sanoisimmeko nyt kevytmielisesti vaikkapa sokerina pohjalla - Georges de Godzinsky. Tämä ehtymättömän mielikuvituksen omaava taiteilija on meikäläisten elokuvasäveltäjäin joukossa työteliäisyydessä ehdoton ykkönen. Ja mitä sitten tämän työskentelyn tuloksiin tulee, ovat de Godzinskyn iskelmät sellaisia, että jonakin kauniina päivänä hänestä hyvinkin voi niiden ansiosta kehkeytyä Euroopan-kuuluisuus, josta vielä saamme olla ylpeitä.”

“Talvi- ja nykyisen sotamme välisenä vuotena hän osoitti, millaiseen intensiiviseen työskentelyyn hän tarpeen vaatiessa saattaa itsensä keskittää, ja tuon yhden vuoden aikana tämä iloinen sävelseppomme tekikin musiikin viiteen, kuuteen elokuvaan”, Hessu jatkoi. “Poretta-elokuvassa hänen korviahivelevän kauniilla sävelmillänsä oli suorastaan domineeraava osa puhumattakaan Onnellisesta ministeristä, jota puhtaalla omallatunnolla voidaan nimittää juuri ensisijassa de Godzinskyn elokuvaksi. Eipä ihme, että Katupoikien laulu on aina näihin aikoihin saakka ollut eräs viime vuosien suosituimmista kotimaisista iskelmistä! Tämä repäisevä laulelma poikkeaa kovasti edukseen tuosta tutunomaisesta “markalla malmstenia” -tyylistä ja niinpä suuri yleisö onkin ottanut sen täydellisesti omaksensa, lauloipa ja vihelsipä sitä sitten Birgit Kronström täällä kotirintamalla tai Lulu Paasipuro siellä jossakin Aunuksen radion välityksellä sotapoikiemme pitkien iltapuhteitten iloksi.”

“Viime aikoina olemme kuulleet de Godzinskystä elokuvien yhteydessä valitettavan vähän, sillä Puolustusvoimain viihdytystoimiston palveluksessa hän on ollut niin kaikenlaisten töiden ja tehtävien sitoma, ettei luovalle työlle ole jäänyt juuri nimeksikään aikaa. Mutta kunhan nämä nykyiset tehtävät ovat kerran de Godzinskylle “taaksejäänyttä elämää”, saamme hänestä varmaankin kuulla vielä paljon hyvää. Ehkäpä meille sitten tulee se ensimmäinen todellinen elokuvaoperettikin omasta takaa”, Hessu päätti kirjoituksensa.

George de Godzinsky johtaa orkesteria elokuvamusiikin äänityksessä. Konserttimestarina soittaa Toivo Salovuori pulttikaverinaan Hugo Huttunen. Kuvitusta Suomi-Filmin uutisaitan numeroon 2 maaliskuun 5. päivänä 1944. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto. 

GODZINSKYN AJATUKSIA ELOKUVAMUSIIKIN SÄVELTÄMISESTÄ

Elokuvamusiikki oli aiheena myös 5. maaliskuuta 1944 ilmestyneessä Suomi-Filmin uutisaitan numerossa 2. Lehti teki kahdeksan kysymystä neljälle elokuvamusiikin säveltäjälle, Felix Krohnille, Taneli Kuusistolle, Harry Bergströmille ja George de Godzinskylle. George vastasi kysymyksiin seuraavasti: 

1. Onko elokuvan musiikki kokonaisuus vaiko erilaisiin kohtauksiin sidottujen erilaisten sävelmäpalojen joukko?

Joka elokuvassa ei tarvitse olla koko kappaleen läpikäyvää johtosävelmää. Jos jokin tunnelma kuitenkin toistuu usein, silloin on hyvä, että musiikilla on sama melodinen tai harmonillinen kulku. Muuten on jokaisella kohtauksella oma musiikkinsa. Elokuvan alkusoitto on tärkeä, sillä sillä valmistetaan tunnelma jälessä tulevalle.  

2. Syvennyttekö elokuvamusiikin tekoon kuten muuhunkin musiikin luomiseen vai tehdäänkö se ammatillisella rutiinilla?

Kyllä se täytyy luoda. Elokuvassa musiikilla on kaksi tehtävää: puhtaasti musiikillinen sekä tapahtumia seuraava (vaikuttava). Tämä taas vaatii kaksi kertaa suuremman inspiraation saadakseen molemmat sulautumaan yhdeksi kokonaisuudeksi.

3 . Mikä on mielestänne paras oma elokuvamusiikkinne? Miksi?

Parhaimpinani pitäisin Miehen tie -musiikkiani, koska se oli hyvin vakava ja dramaattinen, samoin Synnin puumerkki. Miehen kunnia siitä syystä, että sain tehdä sen hyvällä ajalla - harvinaista tällä alalla - ja kevyempänä, romanttisena Kulkurin valssi. Säveltäjä itse ei voi arvostella töitään lopullisesti, vain toivoa, että paranisi joka kerran.

4. Minkälaisen elokuvan säveltäminen olisi kiintoisinta?

Kiinnostavinta olisi kuvata jonkinlaista ihmiskohtalo-elokuvaa, jossa olisi vähän repliikkejä, paljon näyttelemistä, ja jossa jokin pääaihe (melodia) kulkisi määräävänä läpi kaiken. Siis missä musiikki puhuisi paljon. Hyvä iskelmäelokuva, ei musikaalinen komedia, vaan sellainen, missä olisi paljon loistorevyytä ja tanssia. Pääasia kuitenkin, että se olisi täysipainoinen.

5. Onko jokin erikoinen ulkolainen elokuvamusiikki ja säveltäjä jäänyt mieleenne

Vanha tsekkiläinen Hurmio on vaikuttanut eniten, koska se sai minut innostumaan elokuvasäveltämiseen. Pidän varsinkin ranskalaisten filmien musiikeista. Amerikkalaisissa - varsinkin eksoottisissa värifilmeissä kuten Carmen Mirandan Yö Riossa - on musiikki erinomaisesti sopeutettu tunnelmaan ja väreihin ja orkesteritekniikka ja sovitukset viety taituruuteen.

Ilmoitus Helsingin Sanomissa 31. joulukuuta 1933. Hurmio-elokuvan naispääosan näytteli itävaltalainen Hedvig Kiesler, joka käytti tässä vaiheessa nimeä Hedy Kiesler. Siirryttyään Hollywoodiin hänestä tuli tunnettu tähti nimellä Hedy Lamarr. Hurmion säveltäjä oli Giuseppe Becce. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

Ilmoitus Kauppalehdessä 27. joulukuuta 1941. Yö Riossa -elokuvan musiikista vastasivat Mack Gordon ja Harry Warren. Kansalliskirjasto / Sanomalehtien digiarkisto.

6. Missä suhteessa suomalainen elokuvamusiikki on ulkolaiseen?

Suomalainen elokuvamusiikki on liian raskasta, sinfonista. Sävelletään konsertiksi, eikä eletä kuvan mukana. Elokuvamusiikin on seurattava kiinteästi joka kohtausta eikä ajateltava vain itseään.

7. Mitä haluatte sanoa elokuva-arvostelijoillemme musiikin suhteen

Musiikkiarvostelijan olisi arvosteltava elokuvamusiikki - varsinkin vakava - erikseen. Ehkä hän löytäisi kuulemastaan sävelrikkauksia, jotka menevät tavallisten katsojain korvain ohi. Elokuvamusiikin teko on säveltäjille siksi suuri työ, että sen pitäisi kiinnittää paremmin arvostelijoiden huomiota.

8. Mitä toivomuksia säveltäjällä on tulevien elokuvien suhteen?

Että olisi selvemmät rajat musiikki- ja tavallisten elokuvien (puhe-elokuvien) välillä. Että replikointi olisi teknillisesti luonnollista ja tasaista missä on taustamusiikki, ja että se tapahtuisi hyväakustisessa studiossa. Silloin on helpompi säveltää niin ettei häiritse puhetta. Että voisi antaa koko kansalle paljon hyvää silmä- ja korvaruokaa.

Suomi-Filmin uutisaitan nro 2 kuvitusta 5. maaliskuuta 1944. Kansalliskirjasto / Aikakauslehtien digiarkisto.

Lue seuraavaksi Jatkosota maalis-toukokuu 1944: Pommituksia, asemiesiltoja ja Kevätiloa-kiertue

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

FORTSÄTTNINGSKRIGET JANUARI-MARS 1944: GEORGE KOMPONERAR MUSIKEN TILL JORMA NORTIMOS FILM HERRE OCH EXCELLENS

Under sommaren 1943 filmades äventyrskomedin Herre och excellens (Herra ja ylhäisyys) i Suomi-Filmis studio på Munksholmen, med Regina Linnanheimo och Tauno Palo i huvudrollerna. I en av filmens scener sjunger general T.J.A. Heikkilä, spelad av Palo, en mexikansk serenad för donna Camilla medan han ackompanjerar sig själv på gitarr. Innan kameran startades visade kompositören George de Godzinsky Palo hur man håller i gitarren. Även regissören Jorma Nortimo följde med instruktionerna. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Suomeksi

Den 13 januari 1944 underhöll George de Godzinsky återigen nära fronten. Propagandabrödernas 89:e vapenbroderafton arrangerades i Leininkylä i Rautus socken på Karelska näset. Förutom George uppträdde kapellmästarna musiklöjtnant M. Savolainen och löjtnant M. Lohikoski, operasångarna Elli Pihlaja och Thure Bahne, basen Kiviruusu, xylofonisten Eino Katajavuori, dansösen Irja Koskinen, en vapenbroderorkester, Rajan laulu och Dragspelspatrullen i den lokala biografen. För humorn svarade Eino Hyyrynen och munspelsvirtuosen Tauno Frantsi, och som konferencier från propagandabyrån fungerade Reino Hirviseppä.

Vid Propagandabrödernas vapenbroderafton nr 89 i Leininkylä, Rautu på Karelska näset den 13 januari 1944 står Rajan laulu och musikkåren på tur att uppträda. Krigsmuseet / Militärtjänsteman J. Taube.

Programmet för Propagandabrödernas vapenbroderafton nr 89 publicerati i förväg i tidningen Aseveli. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för tidskrifter.

Vid Propagandabrödernas vapenbroderafton nr 89 står Dragspelspatrullen, ledd av George (i förgrunden), på tur att uppträda. Krigsmuseet / Militärtjänsteman J. Taube.

 

Platsen för Propagandabrödernas vapenbroderafton nr 89 var biografen i Leininkylä i Rautu på Karelska näset. Krigsmuseet / Militärtjänsteman J. Taube.

 

Utöver vapenbroderaftonen ingick ett framträdande i kommendörens korsa i Godzinskys uppgifter i Rautu på Karelska näset den 13 januari 1944. Godzinskys familjearkiv.

Två dagar senare, den 15 januari, var George tillbaka i Helsingfors vid ett evenemang arrangerat av Ässä-regementet. I Mässhallen uppträdde förutom George även de Sveriges dragspelsflickor, operasångaren Jorma Huttunen, Eino Katajavuori, Viljo Vesterinen, Georg Malmstén samt trion Oho. Konferencier var Toivo Alajärvi. Ässä-regementet var namnet på Infanteriregemente 11, som sammankallades till vinterkriget av män från Sörnäs, Berghäll och Vallgård. När vinterkriget tog slut fanns 850 av regementets 2 900 soldater kvar. Under fortsättningskriget bildades Infanteriregemente 26 av Ässä-regementet.

VID ÄÄNISLINNA OCH I KARELENS RADIO

Den 18 januari kl. 19.55 sände radion en schlagerkonsert där kapellmästarna Godzinsky och Harry Bergström ledde en stor dansorkester. Som solister uppträdde sångarna Birgit Kronström, Georg Malmstén och Olavi Virta samt dragspelsvirtuosen Viljo Vesterinen. Konserten var inspelad i förväg, för nästa dag, den 19 januari, gav George redan en konsert i Äänislinna.

”Vapenbroderkonserten i Äänislinna, den 15:e i ordningen, förlöpte nästan till hundra procent i musikens tecken”, skrev signaturen J.T.A. i fronttidningen Karjalan viesti torsdagen den 20 januari. ”Helsingforsgästerna var denna gång Malmi Vilppula och George de Godzinsky, av vilka den förstnämnda nådde en stormande framgång genom att mycket ståtligt klara av den vackra men svåra sången Miksi (Varför), som blivit så populär genom Feodor Shaljapins dotters kollega Miliza Korjus skivinspelning. Dessutom gav sångerskan glans åt Wienerpotpurrin, där Henry Theel och en kvartett samt orkestern ledd av Godzinsky biträdde. George de Godzinsky ledde orkestern och erövrade dessutom publiken med sina briljanta pianosolon. Dubbelkvartetten Iskevät Kiilat sjöng rytmiskt och rent, och samma gängs orkester utmärkte sig likaså. Kauko Junkkarinen berättade ett par roliga historier och en ståtlig militärmusikkår lät sina toner klinga växelvis under ledning av musikkaptenerna Asikainen och Parantainen. Kauko Käyhkö visade sig vara en ordfärdig och underhållande konferencier.”

Efter konserten kl. 21.05 deltog George ännu i programmet Tekijämiehet motissa (Kunnigt folk i en motti) i Karelens radio, där fem konstnärer – George, Eino Katajavuori, Thure Bahne, Eino Hyyrynen och Toivo Rosovaara – utsattes för ett ”överraskningsanfall med en mikrofon”.

EINO PARTANENS RADIORAPSODI

Söndagen den 23 januari kl. 20.45 sände radion rapsodin Hänen elämänsä kirja (Hans livs bok), skriven och ”arrangerad” av kompositören, managern och musikhandlaren Eino Partanen. Partanen var vän till George. Den mångsidige musikmannen ägde bland annat en musikhandel i Villmanstrand tillsammans med Viljo Vesterinen. I en intervju i Etelä-Saimaa den 22 januari beskrev Partanen ingående hur radioprogrammet kom till.

Det fanns två möjligheter: radioprogrammet sändes antingen direkt eller spelades in på band. ”När en sändning spelas in är orsaken vanligtvis den att de medverkande är förhindrade att infinna sig vid sändningstidpunkten. När framträdandet har tagits upp på band finns också fördelen att man vid en eventuell repris bara behöver köra bandet i mikrofonen igen”, förklarade Partanen. Radiorapsodin hörde till de senare; den spelades in i förväg.

Berättarens huvudroll gjordes av Joel Rinne. ”Sedan innehåller den 16 olika musiknummer och sånger. Alltså ganska mycket material för en halvtimme. För framförandet svarar dessutom Malmi Vilppula, A. Aimo, George de Godzinsky och hans orkester. Vi tog först tiden, vilket samtidigt blev en övning. Vi gick igenom hela historien från början till slut. Under denna tid kunde vi diskutera och göra små ändringar med sikte på den egentliga sändningen. George de Godzinsky satt framför en stor konsertflygel och ledde samtidigt sin orkester, som inkluderade sådana yrkesmän som Toivo Salovuori, A. Kosunen, Jussilas osv. Sändningen skedde via tre mikrofoner; orkestern, sångarna och berättarna hade varsin. Övningen och tidtagningen lyckades väl. Tiden stannade på 30 minuter minus 10 sekunder”, berättade Partanen.

”Sedan började den egentliga sändningen. Joel Rinne lossar på slipsen, knäpper upp kragen och sätter sig lugnt vid en liten pulpet. Orkestern intar sina platser och teknikerna gör de sista justeringarna av mikrofonerna. De flyttar trumpeten lite längre bort och ger instruktioner till sångarna. Sedan går de till sitt eget rum, som skiljs från studion av en tjock glasvägg. Därifrån ger de nödvändiga instruktioner med förutbestämda tecken. Godzinsky tar sin klocka och placerar den på flygelns kant. Fullständig tystnad följer, alla koncentrerar sig inför sändningen. I egenskap av regissör ger jag tecken med handen. Rinnes röst bryter tystnaden, han talar i mikrofonen: ett, två, tre, fyr, fem – tid. I samma ögonblick tänds signalljusen och ett stort tidtagarur börjar snurra. Jag nickar åt Godzinsky, som i sin tur ger tecken åt orkestern, och samtidigt börjar Fibichs underbara poem att ljuda. Detta poem är huvudtemat i denna rapsodi och spelas tre olika gånger.”

”Jag följer manuskriptet hela tiden, där det i förväg markerats på sekunden när vilket ord eller vilken sång ska gå igenom”, fortsatte Partanen sin berättelse. ”Genom att korta ner eller förlänga bakgrundsmusiken håller jag tiden väl, och slutresultatet blir att när teknikern pekar på sin klocka – ljuder det sista ackordet givet av Godzinsky. Nu byts det röda ljuset mot grönt, vilket är tecknet på att mikrofonen är stängd. Vi lämnar studion. I foajén väntar en skara artister på sin tur: Pentti Viljanen, Onni Laihanen, Eine Laine, Josef Kaartinen med fredspipan under armen och många andra.”

Äventyrskomedin Herre och excellens, regisserad av Jorma Nortimo för Suomi-Filmi, hade premiär den 30 januari 1944. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

ÄVENTYRFILMEN HERRE OCH EXCELLENS HAR PREMIÄR

Den 30 januari var det dags för premiär av äventyrsfilmen Herra ja ylhäisyys på tio orter: Helsingfors, Jyväskylä, Kuopio, Lahtis, Uleåborg, Björneborg, Riihimäki, Tammerfors, Åbo och Vasa. I Viborg sågs filmen den 6 februari. 

Herr och excellens var den tredje filmatiseringen av en text av Simo Penttilä. Den första, Mies Marseillesta från 1937, baserades på Penttiläs pjäs med samma namn och regisserades för Jäger-filmi av Tapio Ilomäki, som även komponerade musiken. Den andra var Kuollut mies rakastuu (Död man blir kär), regisserad av Ilmari Unho 1942 för Suomi-Filmi, med musik av Godzinsky. Den tredje Penttilä-filmen regisserades för Suomi-Filmi av Jorma Nortimo. Det rörde sig om Georges tionde filmmusik för Suomi-Filmi och hans andra samarbete med Nortimo. Deras första gemensamma film hade varit Synnin puumerkki (Syndens bomärke) från 1942.

Författaren Penttilä hade själv skrivit manuskriptet till Herre och excellens baserat på sin äventyrsroman från 1934. Romanen hade en lång titel: Sierranuevas skönhet.Äventyrsroman. Enligt general T.J.A. Heikkiläs memoarer. Filmens huvudpar spelades av Tauno Palo och Regina Linnanheimo, och förutom regin gjorde Jorma Nortimo rollen som adjutanten.

Generallöjtnant T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo) och adjutanten Silvio Spottorno Ciudád Arguëlles (Jorma Nortimo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Filmen scenograferades och kostymerades av Roy, det vill säga Tapio Vilpponen, som tilldelades historiens första scenografi-Jussi för Herre och excellens. Filmen spelades in sommaren 1943 i Suomi-Filmis studior på Munksholmen, på Yyteris sandstränder i Björneborg och på Nummela flygfält i Vichtis, där man uppförde den finska filmens hittills mest arbetskrävande kuliss: en mexikansk stad.

GENERAL T.J.A. HEIKKILÄ OCH UPPDRAGET I EN DIKTATUR

Herre och excellens, generallöjtnant T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo), befälhavare för Mexikos förenta staters III armékår, får ett känsligt uppdrag av marskalk Juanaro. Heikkilä reser till republiken Sierranueva tillsammans med sin adjutant kapten Silvio Spottorno (Jorma Nortimo) och sin indianska tjänare Tlaca (Oiva Luhtala). På vägen utsätts trion för ett mordförsök, så de bestämmer sig för att anlända till huvudstaden Borona utklädda till fornforskare.

Generallöjtnant T. J. A. Heikkilä, befälhavare för Mexikos förenta staters III armékår och guvernör i Sonora militärlän (Tauno Palo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

USA:s konsul Goodwin informerar Heikkiläs sällskap om Sierranuevas diktatur. Heikkilä och Spottorno tar sig till president Vietanos adjutant, överste Bronza, och får inbjudningar till en kvällsfest. Vietanos audiens fördröjs, och presidentens medhjälpare, general Cabeza, utreder fornforskarnas bakgrund.

I palatset möter Heikkilä och Spottorno don Rodrigo Cortez (Ville Salminen), som i tron att de är hans egna hantlangare avslöjar att han är ledare för Juanaros junta. Juntan planerar en statskupp med hjälp av amerikanen Hackett. 

Heikkilä och Spottorno tillfångatar Cortez riktiga hantlangare, sjömännen Ted och Boone, som lurpassar på dem gömda i ett hotellrum. I hotellrummet intill hittas finländaren Toivo Taavetti Torkka (Reino Valkama), som i berusat tillstånd har irrat in i fel rum.

I hotellobbyn bekantar sig Heikkilä med doña Camilla (Regina Linnanheimo) och framför en serenad för henne ackompanjerad av gitarr. Efter att Heikkilä och doña Camilla skilts åt följer en eldstrid där doña Camillas kusin don Ramiro försvarar skönheten mot gendarmer. Vietano förföljer don Ramiro, som är folkets favorit och presidentkandidat. Heikkilä hjälper doña Camilla och don Ramiro att fly.

Nästa morgon kommer gendarmerna för att arrestera don Ramiro på en krog där sällskapet har gömt sig. Skyddade av Torkka fortsätter sällskapet sin flykt till Malpico.

Heikkilä och Spottorno är förklädda till munkar när general Cabeza bjuder in dem till sin gård för att utföra en kyrklig förrättning. Det visar sig att det rör sig om bröllop mellan Vietano och doña Camilla. Gendarmerna har lyckats röva bort skönheten från vagnen medan don Ramiro var iväg för att köpa vin.

Brudparet Guillermo Vietano, Sierranuevas president (Aarne Salonen), doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo) och T.J.A. Heikkilä klädd till munk (Tauno Palo). Elonet / Herra ja Ylhäisyys.

 

T. J. A. Heikkilä klädd till munk (Tauno Palo) och doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

De falska munkarna avslöjas och ett handgemäng utbryter. Spottorno tas till fånga, men Heikkilä, som gömt sig i en cell, befriar sin adjutant. Männen utnyttjar gårdens rykte som spökhus, sveper in sig i lakan, skrämmer tjänarinnan och befriar doña Camilla. Under flykten får de sällskap av Cortez, som också har förklätt sig till spöke.

Sällskapet skakar av sig förföljarna genom att gömma sig i dödgrävarens hus. Cortez visar sin rätta natur och hotar Heikkiläs sällskap med en pistol. Han tas dock till fånga med dödgrävarens hjälp.

I Borona har ett uppror brutit ut, lett av den hemlighetsfulle kapten Cameron. Vietano reser med ett privattåg för att slå ner upproret, och Heikkiläs sällskap tar sig ombord. Tåget spårar ur, störtar i en flod, och presidenten och hans soldater drunknar. Heikkiläs sällskap hinner hoppa ner på banvallen och möter Torkka, sabotageorganisatören.

Tlaca, T. J. A. Heikkiläs militärtjänstare (Oiva Luhtala) och Toivo Taavetti Torkka (Reino Valkama). Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Don Ramiro väntar på Heikkiläs sällskap tillsammans med kapten Cameron. Det avslöjas att den riktige Cameron är Torkka, och att mannen som utger sig för att vara Cameron är äventyraren Hackett, som markis Juanaro har skickat till Sierranueva för att kunna genomföra sin egen statskupp i Mexiko. Torkka, som inte har något med Juanaros junta att göra, utmålar Hackett som skyldig till mordet på Vietano och utropar don Ramiro till ny president.

Heikkilä anländer på ett avskedsbesök till presidentpalatset. Heikkilä och doña Camilla erkänner sin kärlek för varandra. Heikkilä anser dock att förhållandet är omöjligt. Han gratulerar don Ramiro till det äktenskap som hela Sierranueva väntar på. Presidenten förlänar Heikkilä landets högsta utmärkelse. Utanför palatset överlämnar Heikkilä ett par av sina talrika ordnar till Spottorno. 

Heikkilä återvänder till Mexico City och skjuter marskalk Juanaro som planerat statskuppen.

Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä (Tauno Palo) ja doña Camilla Maria Teresa Escajadillo (Regina Linnanheimo) tunnustavat rakastavansa toisiaan. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

RUMBA, TANGO ARGENTINO OCH MEXIKANSK SERENAD

I Herre och excellens hade Godzinsky tillgång till en stor underhållningsorkester med tidens bästa musiker såsom Teppo Rala, Josef Rauttenbacher, Matti Rajula, Sven Lavela, Tauno Virtanen, Alarik Oksanen, Holger Fransman, Hjalmar Malin, Niku Voutilainen, Tauno Kukko, Feodor Kaski, Tauno Savola, Emil Rikkonen, Paul Salminen, Salmela, Heinonen, Johan Leopold Laurila, Toivo Rosovaara, Hugo Huttunen, Eino Ertamo, Fritz Kilanto, Alexander Wittenberg, Ville Virtanen och Kaarlo Valkama.

Musiken är märkbar genom hela filmen. Det två minuter långa förspelet under förtexterna innehåller flera teman som återkommer senare i filmen. Snabb, rytmisk musik driver på ridscener och jakter, medan orkestern vid andra tillfällen spelar svagt i bakgrunden till dialogen. Filmen kulminerar i en pompös slutmusik med fanfarer.

Dansparet Liisa Tuomi och Kaarlo Hiltunen i rumbans virvlar. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

Utöver den stämningsskapande bakgrundsmusiken innehåller filmen flera playback-scener. En Rumba ljuder i en spektakulär dansscen planerad av Alexander Saxelin, med en grupp dansöser och dansparet Liisa Tuomi och Kaarlo Hiltunen. I Tango argentino finns ett violinsolo, sannolikt framfört av Fritz Kilanto. Av folkvisan Härmän häät har George arrangerat en skälmsk bröllopsmarsch för tramporgel, där han förmodligen själv agerar organist. Playback är även Musiknummer 8 Allegretto-Andantino och den mexikanska serenaden En naura rakkaudelle! (Jag skrattar inte åt kärleken!) komponerad till Usko Hurmerintas text.

Vid palatsets kvällsfest ljuder Tango argentino. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

 

Silvio Spottorno Ciudád Arguëlles (Jorma Nortimo), förklädd till munk, improviserar en bröllopsmarsch på orgeln baserad på Härmän häät. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

GODZINSKYS FÖRTRÄFFLIGA EXOTISK-ROMANTISKA MUSIK

Pressen hälsade Herre och excellens som en ”verklig storfilm”, den första inhemska storfilmen som svarade mot ”amerikanska proportioner”. Berömmet riktades främst till scenografen och kostymören Roy. Kritikerna fann svagheter i manuskriptet och intrigbygget, men utöver scenografin lovordades regin, fotot och musiken. Paula Talaskivi (P. T-vi) på Helsingin Sanomat skrev: ”Musiken har George de Godzinsky komponerat så att den förträffligt lämpar sig för den exotisk-romantiska stämningen, med träffande glimtar av lätt parodi här och var.” 

Publikframgången för äventyret Herre och excellens var den näst bästa bland 1944 års inhemska filmer, efter Dynamiittityttö (Dynamitflickan).

Den mexikanska staden, scenograferad av Roy, uppfördes på Nummela flygfält i Vichtis. Elonet / Herra ja ylhäisyys.

FILMMUSIKEN TAR FRAMSTEG

Musiken blev ett samtalsämne i filmbranschens tidningar våren 1944. I nummer 4 av Elokuva-Aitta, som utkom den 25 februari, presenterade signaturen Hessu fyra finländska filmmusikskapare. Hessu motiverade ämnesvalet enligt följande: ”I den mån den finska filmen har tagit några framsteg under krigsåren – och det har den ju, det torde vi väl vara eniga om! – har sådana kunnat observeras framför allt på filmens tekniska sida. Inom fotografin har man nått alltmer sporrande resultat och scenografierna börjar redan visa kontinental nivå, vilket utan tvekan har bidragit till att ge de senaste filmnyheterna den prägel av kultiverat och omsorgsfullt arbete som man titt som tätt har kunnat notera i dem.” Här syftade Hessu tydligt på scenografen Roys bedrifter i Herre och excellens. ”Men särskilt betydelsefull har utvecklingen varit på musikens område – varför skulle vi inte för en gångs skull kåsera om filmmusik och dess skapare.”

Hessu lyfte först fram två erkända kompositörer som gjort en ”betydande kompositörsdebut på filmnyheternas musiksida”, Väinö Haapalainen (Rantasuon raatajat, Vaivaisukon morsian) och Nils-Eric Fougstedt (Katariina ja Munkkiniemen kreivi). Som den tredje nämnde han den erfarne kompositören av ”lätt munter underhållningsmusik” Harry Bergström (Vaimoke) och som den fjärde Godzinsky. ”Vi vill ännu avslutningsvis nämna ett namn – ska vi nu lättvindigt säga som socker på botten – Georges de Godzinsky. Denna konstnär med outsinlig fantasi är den absoluta ettan i flit bland våra filmkompositörer. Och vad gäller resultaten av detta arbete, är de Godzinskys schlagers sådana att han en vacker dag mycket väl kan bli en europeisk berömdhet tack vare dem, något vi än en gång kan vara stolta över.”

”Under året mellan vinterkriget och vårt nuvarande krig visade han vilket intensivt arbete han vid behov kan koncentrera sig på, och under det enda året skapade denna glada tonmsmed musiken till fem, sex filmer”, fortsatte Hessu. ”I filmen Poretta (Poretta elle kejsaren utan poäng) hade hans öronbedövande vackra melodier en direkt dominerande roll, för att inte tala om Onnellinen ministeri (Ministern är lycklig), som med rent samvete kan kallas främst de Godzinskys film. Inte undra på att Katupoikien laulu (Gatupojkarnas sång) ända fram till dessa tider har varit en av de senaste årens mest populära inhemska schlagers! Denna medryckande visa skiljer sig mycket till sin fördel från den där bekanta 'Malmstén för en mark'-stilen, och sålunda har den stora publiken tagit den helt till sig, vare sig den sedan sjungs och visslas av Birgit Kronström här på hemmafronten eller av Lulu Paasipuro där borta via Aunuksen radio till våra soldatpojkars glädje under de långa kvällssysslorna.”

”På senare tid har vi hört beklagligt lite om de Godzinsky i filmsammanhang, ty i Försvarsmaktens underhållningsbyrås tjänst har han varit så bunden av alla möjliga arbeten och uppdrag att det knappt blivit någon tid över för kreativt arbete. Men när väl dessa nuvarande uppgifter en gång är 'förflutet liv' för de Godzinsky, får vi säkert höra mycket gott av honom igen. Kanske får vi då vår första riktiga filmoperett av eget snitt”, avslutade Hessu sin artikel.

George de Godzinsky leder orkestern vid inspelning av filmmusik. Som konsertmästare spelar Toivo Salovuori med Hugo Huttunen som bänkgranne. Illustration till Suomi-Filmis Uutisaittas nummer 2 den 5 mars 1944. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för tidskrifter. 

GODZINSKYS TANKAR OM ATT KOMPONERA FILMMUSIK

Filmmusik var ämnet även i nummer 2 av Suomi-Filmis Uutisaitta, som utkom den 5 mars 1944. Tidningen ställde åtta frågor till fyra filmmusikkompositörer: Felix Krohn, Taneli Kuusisto, Harry Bergström och George de Godzinsky. George svarade på frågorna enligt följande: 

1. Är filmmusiken en helhet eller en mängd olika melodistycken bundna till olika scener?

Alla filmer behöver inte ha ett ledmotiv som går genom hela stycket. Om en viss stämning återkommer ofta, är det dock bra att musiken har samma melodiska eller harmoniska gång. Annars har varje scen sin egen musik. Filmens uvertyr är viktig, eftersom den förbereder stämningen för det som komma skall.  

2. Fördjupar ni er i skapandet av filmmusik på samma sätt som i annat musikaliskt skapande, eller görs det med yrkesmässig rutin?

Nog måste den skapas. I film har musiken två uppgifter: en rent musikalisk samt en som följer händelserna (effektfullt). Detta kräver i sin tur dubbelt så stor inspiration för att få båda att smälta samman till en helhet.

3 . Vilken är enligt er själv er bästa filmmusik? Varför?

Som mina bästa skulle jag hålla musiken till Miehen tie (En mans väg), eftersom den var mycket allvarlig och dramatisk, likaså Synnin puumerkki (Syndens bokmärke). Miehen kunnia (En mans ära) av den anledningen att jag fick göra den med god tid – sällsynt i denna bransch – och som lättare, romantisk Kulkurin valssi (En vandrares vals). Kompositören själv kan inte bedöma sina verk slutgiltigt, bara hoppas att man blir bättre för varje gång.

4. Vilken typ av film vore mest intressant att komponera till?

Mest intressant vore att skildra någon form av människoödesfilm med få repliker, mycket agerande, och där något huvudtema (melodi) gick som bestämmande genom allt. Alltså där musiken talade mycket. En bra schlagerfilm, inte en musikalisk komedi, utan en sådan där det fanns mycket glansrevy och dans. Huvudsaken är dock att den vore fullvärdig.

5. Har någon speciell utländsk filmmusik och kompositör fastnat i minnet?

Den gamla tjeckiska Hurmio (Extas) har påverkat mig mest, eftersom den fick mig att bli entusiastisk över filmkomponerande. Jag tycker särskilt om musiken i franska filmer. I de amerikanska – särskilt i exotiska färgfilmer som Carmen Mirandas En natt i Rio – är musiken utmärkt anpassad till stämningen och färgerna, och orkestertekniken och arrangemangen drivna till virtuositet.

Annons i Helsingin Sanomat den 31 december 1933. Den kvinnliga huvudrollen i filmen Extas spelades av österrikiska Hedvig Kiesler, som i detta skede använde namnet Hedy Kiesler. Efter att ha flyttat till Hollywood blev hon en känd stjärna under namnet Hedy Lamarr. Kompositören till Extas var Giuseppe Becce. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för tidningar.

Annons i Kauppalehti den 27 december 1941. För musiken i filmen En natt i Rio svarade Mack Gordon och Harry Warren. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för tidningar.

6. I vilket avseende står finländsk filmmusik i förhållande till den utländska?

Finländsk filmmusik är för tung, symfonisk. Man komponerar som för en konsert och lever inte med bilden. Filmmusiken måste följa varje scen tätt och inte bara tänka på sig själv.

7. Vad vill ni säga till våra filmkritiker angående musiken?

Musikrecensenten borde bedöma filmmusiken – särskilt den allvarliga – separat. Kanske skulle han i det han hör finna tonrikedomar som går de vanliga åskådarnas öron förbi. Att skapa filmmusik är ett så stort arbete för kompositörerna att det borde dra till sig kritikernas uppmärksamhet bättre.

8. Vilka önskemål har kompositören inför framtida filmer?

Att det vore tydligare gränser mellan musikfilmer och vanliga filmer (talfilmer). Att replikföringen vore tekniskt naturlig och jämn där det finns bakgrundsmusik, och att det skedde i en studio med god akustik. Då är det lättare att komponera så att man inte stör talet. Att man kunde ge hela folket mycket god föda för öga och öra.

Illustration till Suomi-Filmis Uutisaitta nr 2 den 5 mars 1944. Nationalbiblioteket / Digitala arkivet för tidskrifter.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky