Välirauha tammikuu 1941: George säveltää musiikin Toivo Särkän menestyselokuvaan Kulkurin valssi

Vaikka säveltäjä George de Godzinskyn nimeä ei julisteessa mainita, hänen musiikkinsa oli Toivo Särkän Suomen Filmiteollisuudelle ohjaaman Kulkurin valssin tärkeä menestystekijä. Elokuva sai ensi-iltansa 19. tammikuuta 1941. Kulkurin valssista tuli suomalaisen elokuvahistorian menestyksekkäin elokuva vuoteen 1955, jolloin Tuntematon sotilas keräsi suuremman yleisön. Kulkurin valssi / Elonet.

På svenska

George de Godzinskyn vuosi 1941 alkoi radioesiintymisten merkeissä. Tammikuun 3. päivänä klo 17 hän esiintyi ajanvietekonsertissa yhdessä viipurilaisviulisti Toivo Salovuoren yhtyeen kanssa. Ohjelmassa oli Rustin Slaavilainen rapsodia, Tšaikovskin Nocturno, Edwardsin Romanssi ja Csárdás, Cuin Orientale, Georgen sovittama sikermä uusimmista iskusävelmistä, Borodinin Nocturno, Kreislerin Lemmensurua ja valssi Gounod’n oopperasta Faust.

Tammikuun 10. päivänä klo 17 George johti radiossa ajanviete- ja tanssimusiikkia soittavaa Melody Makers -orkesteria ja 14. tammikuuta klo 20.15 hän säesti laulajia Annikki Arnia ja Olavi Nybergia radion schlaagerikavalkaadissa.

Tammikuun 15. päivänä George oli Vallilan Työväentalon juhlasalissa urheiluseura Tarmon järjestämässä musiikki-illassa. Muita esiintyjiä olivat pohjoismainen harmonikkamestari Viljo Vesterinen ja saxofonisti Joosef Kaartinen, tenori Unto Huttunen ja näyttelijä Einari Ketola.

Tammikuun 18. päivänä klo 20.15 lähetettiin radiokabaretti Neljän pojan voimalla, jossa esiintyi tuttu nelikko George, Viljo Vesterinen, ksylofonisti Eino Katajavuori ja laulusolisti Georg Malmstén. 

KULKURIN VALSSIN ENSI-ILTA 19. TAMMIKUUTA 1941

Tammikuun 19. päivänä koitti Kulkurin valssin ensi-ilta, josta tuli merkkitapaus suomalaisen elokuvan historiassa. “Välirauhan aikana syntyi Kulkurin valssi ja ne suuret iskelmäelokuvat”, Godzinsky on muistellut vuosikymmeniä myöhemmin.

Iskelmäelokuvia, joihin George välirauhan aikana sävelsi musiikit olivat Kyökin puolella elokuussa 1940, Poikani pääkonsuli ja Ketunhäntä kainalossa molemmat joulukuussa 1940, Kulkurin valssi, Poretta eli Keisarin uudet pisteet sekä Totinen torvensoittaja keväällä 1941. Välirauhan aikana ryhdyttiin kuvaamaan myös elokuvaa Onnellinen ministeri.

Kulkurin valssin päätähti oli Tauno Palo. Kulkurin valssi / Elonet.

Toivo Särkän Suomen Filmiteollisuudelle ohjaama ja tuottama Kulkurin valssi oli ensimmäinen elokuva, johon Särkkä tilasi musiikin Godzinskylta. “Silloin loin Kulkurin valssin, jossa kukki mustalaisromantiikka. Elokuvan päärooleissa olivat Tauno Palo ja Ansa Ikonen”, Godzinsky on muistellut.

Georgella oli Kulkurin valssia säveltäessään kiire, sillä samaan aikaan hänellä oli työn alla musiikit Suomi-Filmin komediaan Poikani pääkonsuli ja Elosepon laulufarssiin Ketunhäntä kainalossa.

TOIVO SÄRKKÄ TILAA KÄSIKIRJOITUKSEN MIKA WALTARILTA

Kulkurin valssi -elokuvan musiikillinen lähtökohta oli ruotsalainen kansansävelmä Vandrarevalsen, johon kuplettilaulaja J.Alfred Tanner oli tehnyt 1900-luvun alussa omat suomenkieliset sanat. Tanner ehti levyttää Kulkurin valssin Berliinissä kesällä 1926 vuosi ennen varhaista kuolemaansa toukokuussa 1927.

Suomen Filmiteollisuuden tuottaja ja ohjaaja Toivo Särkkä. Elonet.

“Olin jo pitkän aikaa hyräillyt tätä melodiaa ja jo silloin ajattelin, että minä vielä teen tämän elokuvan”, tuottaja ja ohjaaja Toivo Särkkä on muistellut Kulkurin valssin syntyhistoriaa. Särkkä oli suunnitellut aiheesta käsikirjoituskilpailua, mutta osuttuaan samaan junavaunuun kirjailija Mika Waltarin kanssa hän oli luopunut ideasta, sillä hän ymmärsi, että Waltari olisi kuitenkin voittanut kilpailun.

Elokuvahanke eteni nopeammin, jos tuottaja tilasi käsikirjoituksen suoraan kirjailijalta. “Silloin minä kysyin Mikalta, että kuuleppas Mika, eikös tehdä tämmöistä elokuvaa jonka nimi on Kulkurin valssi. Sinähän tiedät laulun sanat ja sävelmän, puno siihen nyt mukava juoni." Kirjailija innostui. “Ja siinä makuuvaunussa me löimme kättä päälle. Ja taisi meillä olla viiniäkin siellä”, Särkkä on muistellut.

Waltari sai käsikirjoituksen valmiiksi ja filmaukset aloitettiin 30. elokuuta 1940. Kesäisiksi tarkoitetut ulkokuvat syksyn keskellä olivat kuvausryhmälle haaste. Ansa Ikonen onkin muistellut, kuinka monena päivänä vettä tuli kuin saavista, ja 30 hengen kuvausryhmä odotti Vantaanjoen rannassa sateen loppumista. Viimeiset kohtaukset saatiin kuvattua studiossa 22. joulukuuta.

Kulkurin valssin tarina alkaa Pietarista, missä ruhtinas Avertsejev (Uno Wickström) ja vapaaherra Arnold (Tauno Palo) pelaavat korttia. Kulkurin valssi / Elonet.

HURMAAVA KULKURI

Kulkurin valssin tarina sijoittuu kesään 1878. Suomalainen vapaaherra Arnold (Tauno Palo) pelaa korttia pietarilaisessa ravintolassa ruhtinas Avertsejevin (Uno Wickström) kanssa. Arnold voittaa ruhtinaan sekä pelissä että rakkaudessa, sillä hän on valloittanut kaunottaren, josta myös ruhtinas on kiinnostunut. Avertsejev haastaa Arnoldin kaksintaisteluun. Ruhtinas ampuu ennenaikaisesti, mutta aiheuttaa Arnoldille vain pintanaarmun. Sen sijaan Arnoldin laukaus kaataa ruhtinaan maahan.

Arnold pakenee Pietarista kotimaahansa Suomeen. Ennen kuin juna saapuu rajalle, hän vaihtaa passia ja vaatteita nuoren viulunsoiton opiskelijan Vladimir Karpanovin (Olavi Haapalainen) kanssa.

Sirkuksessa akrobaatti Cleo (Laila Jokimo) ja voimanainen Athalia (Lida Salin) auttavat Arnoldia pakenemaan poliisia. Kulkurin valssi / Elonet.

Junassa Arnold tutustuu sirkusseurueeseen, jonka johtaja Julius Meyer (Toppo Elonperä) kehottaa häntä liittymään heidän joukkoonsa. Sirkuksessa Arnoldin suhde naisakrobaatti Cleoon (Laila Jokimo) saa mustasukkaisen Meyerin kutsumaan poliisin paikalle. Arnoldiin rakastunut voimanainen Athalia (Lida Salin) ehtii auttaa hänet kuitenkin pakoon.

Tumma kaunotar Rosinka (Regina Linnanheimo) houkuttelee Arnoldin kanssaan heinäkasaan. Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold tulee mustalaisten taloon ja hurmaa viulullaan ja laulullaan hurmaa mustalaistyttö Rosinkan (Regina Linnanheimo). Arnoldin ja Rosinkan lemmenhetken keskeyttää mustasukkainen mustalaisprimas Fedja (Vilho Auvinen), joka hyökkää Arnoldin kimppuun puukko kädessään. Arnold voittaa tappelun, luovuttaa Rosinkan Fedjalle ja palaa maantielle.

Kulkuri ojentaa ruusun kreivitär Helenalle (Ansa Ikonen). Taustalla Helenan isä (Oscar Tengström). Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold on kartanon portilla, kun kihloissa oleva kreivitär Helena (Ansa Ikonen) saapuu vaunuillaan. Arnold avaa portin ja ojentaa Helenalle ruusun.

Helenan vanhemmat painostavat tytärtään määräämään hääpäivän, sillä he odottavat naimakaupasta apua taloudellisiin vaikeuksiinsa.

Arnold ja Helena tapaavat väentuvan tansseissa, ja Helena hyväksyy Arnoldin kutsun Kulkurin valssiin.

Väentuvan tansseissa kreivitär Helena hyväksyy kulkurin kutsun valssiin. Kulkurin valssi / Elonet.

Kreivitär Helena lupaa järjestää Arnoldille lakeijan paikan kartanossa ja opettaa hänet lukemaan. Kulkurin valssi / Elonet.

Helena järjestää Arnoldille kartanossa lakeijan paikan. Helenan sulhasen Ericin (Jorma Nortimo) saapuessa vierailulle Arnold kohtelee miestä töykeästi. Toisistaan tietämättä Helena ja Arnold päättävät kummitella yöllä Ericille. Eric karkoittaa kummitukset pistoolin laukauksella. Rokokoo-pukuiset Helena ja Arnold tanssivat menuetin ja vaipuvat lumoutuneina suuteloon.

Helena purkaa kihlauksen, mutta nähdessään Arnoldin ilakoivan piikatytön kanssa hän lupaakin naida Ericin, jos häät vietetään heti. Häävieraaksi saapuva Arnoldin ystävä kertoo, että Pietarissa ruhtinas on toipunut ja haluaa unohtaa kaksintaistelun. Arnold pukeutuu jälleen kulkuriksi ja lähtee kartanosta.

Arnold tunkeutuu kartanoon mustalaisjoukon kanssa, kun hääväki istuu päivällispöydässä. Kuokkavieras-Arnold laulaa Helenalle Kulkurin valssin ja vie morsiamen tanssiin. Kahden kesken Arnold kysyy Helenalta: “Seuraatko minua, vaikka olen vain kulkuri?” Helena heittää kruununsa ja huntunsa maahan ja lupaa seurata Arnoldia.

Kuokkavieras hakee morsiamen valssiin. Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold ajaa Helenan kotikartanoonsa ja esittelee äidilleen. Kun Helenalle selviää, että Arnold on salannut häneltä oikean henkilöllisyytensä, hän suuttuu, mutta Arnoldin äiti komentaa tiukasti: “Suudelkaa toisianne, lapset!”

MUSTALAISROMANTIIKKA KUKKII KULKURIN VALSSISSA

Georgen sovitus Kulkurin valssista soi elokuvan alkusoitossa, loppumusiikissa ja toistuu muunneltuna taustamusiikissa ja siirtymissä useaan kertaan. Ensimmäisen kerran Georgella oli elokuvasäveltäjänä käytössään Helsingin Teatteriorkesteri. Vuonna 1930 perustettu vakinainen 22-jäseninen kokoonpano soitti pääasiassa Kansallisteatterissa, Kansan Näyttämöllä ja varsinkin Ruotsalaisessa Teatterissa, missä se vastasi operettien säestyksestä.

Kulkurin valssin musiikkikohtaukset kuvattiin playbackinä, musiikit äänitettiin etukäteen, minkä jälkeen näyttelijät esiintyivät kameralle äänityksen mukana. “Toivo Särkkä käytti muun muassa Kulkurin valssin musiikin äänitykseen Mannerheimintiellä sijaitsevaa Bio Rexiä, jonne piano täytyi raahata pitkin lukemattomia portaita, mutta itse elokuva tehtiin monissa eri studioissa, muun muassa Katajanokalla ja eräässä varastossa Munkkisaaressa”, Godzinsky on kertonut.

George sävelsi Kulkurin valssiin Mustalaismusiikki 1:n, Mustalaismusiikki 2:n ja Mustalaisten juomalaulun, joihin kaikkiin Waltari kirjoitti sanat. Mustalaisina lauloi sekakuoro ja juomalaulun solistina mustalaisäijä Mirko (Jalmari Rinne).

Mustalaisäijä Mirko (Jalmari Rinne) esittää juomalaulun "Itse hepoani ohjaan". Kulkurin valssi / Elonet.

Lisäksi George sävelsi masurkan, jonka soittaa junassa viululla musiikinopiskelija Vladimir Karpanov (Olavi Haapalainen), tanssimusiikkia harmonikalle, klarinetille ja viululle, menuetin, fanfaareja ja juhlamusiikkia.

Georgen säveltämiä laulunumeroita ovat Tässä nuori meripoika on he-heijaa R.R. Ryynäsen sanoihin ja Sinulla on suu kuin ruusun kukka Waltarin tekstiin. Useimmat Georgen laulut samoin kuin sovitukset kansanlauluista Ol’ kaunis kesäilta ja Matalan torpan balladi esittää Tauno Palo.

Vapaaherra Arnold ja konduktööri (Simo Osa) kuuntelevat, kun musiikinopiskelija Vladimir Karpanov (Olavi Haapalainen) soittaa Pietarin junassa masurkkaa. Kulkurin valssi / Elonet.

KULKURIN VALSSIN SADUNOMAINEN MAAILMA

Romanttinen, satumainen tarina, pääroolissa Tauno Palo ja Georgen taitavasti rakentama musiikki olivat tekijöitä Kulkurin valssin suurmenestyksen takana. Ensi-ilta oli yhtä aikaa 12 eri elokuvateatterissa ja 9 eri kaupungissa; Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa, Porissa, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Arvosteluista päätellen romanttinen elokuva tarjosi jotain sellaista, mitä yleisö kovina aikoina kaipasi.

Uuden Suomen S.S. eli Salama Simonen kirjoitti: "Kulkurin valssi vetoaa romantiikan kaipuuseen ja antaa katsojan heittäytyä täysin sydämin tähän värikkääseen, sadunomaiseen, välin perin naiiviin, mutta viehättävään maailmaan.”

Ilta-Sanomien P. T-i eli Paula Talaskivi oli samoilla linjoilla: "Tarinan tahallinen vanhanaikainen naivisuus on saatu tehoamaan, aivan erikoisesti viehättämään katsojaa, ja juuri se, että sen vaatima sävy koko ajan pysyy vallitsevana, on ohjaajan suuri ansio.” Talaskiven mielestä Tauno Palo oli ainoa oikea valinta pääosaan: "Mielestäni on osan tulkinta Palon tähänastisesti paras - vaikuttaa siltä kuin tulisi jokainen liike, ilme, äänenpaino tällä kertaa häneltä itsestään, ja mikä tärkeintä, hänen hurmaamiskykynsä näyttää varsin vakuuttavalta.”

Tauno Palo hurmaa kulkurina. Kulkurin valssi / Elonet.

Myös Aamulehden Parras eli Olavi Vesterdahl kuvasi elokuvaa sanalla naiivi: “Ohjaaja Toivo Särkkä on saanut kuvaansa naivin huoletonta kulkurihenkeä, joka Kulkurin valssin sävelten säestyksellä pelastaa koko kuvan. Katselija unohtaa pariksi tunniksi mielellään kaikki juonen mahdottomuudet ja antautuu tapahtumien virran vietäväksi, kun se tapahtuu varsin vaivattomasti ja reippaan hyväntuulisesti."

Helsingin Sanomien E. P-la eli Eino Palola nosti esiin musiikin: “Erityisenä etuna on se, että tunnelmaa ja vaikuttavuutta ei ole saavutettu tekstin, vaan välittömästi kuva-aineksen, valokuvauksellisten keinojen käyttämisen avulla, joihin sitten liittyy George de Godzinskyn tavallista onnistuneempi, Tannerin valssin säveltä muunteleva ja mustalaisromanssien aineksia taitavasti käyttelevä musiikki."

Tutkija Pekka Jalkanen on myöhemmin luonnehtinut Godzinskyn musiikkia: “Esimerkiksi Kulkurin valssissa J. Alfred Tannerin kupletin melodia muuntuu tilanteen mukaan mustalaissävyisestä pastoraaliin ja klassismiin. Elokuvan päättävä valssifantasia on loistelias, tshaikovskimainen ilotulitus.”

Sotavuosina ihmiset kävivät elokuvissa usein, keskimäärin kymmenen kertaa kuukaudessa. Ei ihme, että Kulkurin valssista tuli suomalaisen elokuvan historian siihen asti menestyksekkäin elokuva. Sitä enemmän yleisöä keräsi vasta Edvin Laineen Väinö Linnan romaanin pohjalta ohjaama Tuntematon sotilas 1955.

DIKTAATTORI SÄRKKÄ

Toivo Särkkä oli ainoa henkilö, jota George de Godzinsky arvioi julkisesti kriittiseen sävyyn. “Alistuminen on minulle vaikeaa, ja hän oli diktaattori, mikä on minun luonnolleni vastenmielistä. Hänelle tein musiikin Kulkurin valssiin ja elokuvasta tuli suuri menestys. Sitä esitettiin useita vuosia loppuunmyydyille katsomoille.”

Vastenmielisyydestä huolimatta George teki Kulkurin valssin jälkeen musiikit vielä kahteen Särkän Suomen Filmiteollisuuden tuottamaan elokuvaan.

Ruotsalainen iskelmätähti Harry Brandelius tutustumassa vierailunsa aikana Helsinkiin. Sotamuseo / Osvald Henderström.

TYYLIKÄS BRANDELIUS JA AATELISTUOKSUINEN GODZINSKY

Kulkurin valssin ensi-illan jälkeisenä päivänä 20. tammikuuta George oli orkestereineen Konservatoriolla avustamassa Harry Brandeliusta. Tukholmalainen iskelmätähti konsertoi ennen Amerikan kiertuettaan Helsingissä kolmena iltana esittäen suosittuja laulelmiaan ja schlaagereitaan. Georgen johtamassa yhtyeessä soittivat tutut luottomuusikot, viulistit Toivo Salovuori ja Boris Wittenberg, sellisti ja klarinetisti Aku Wittenberg, kontrabasisti Ivan Putilin sekä vibrafonisti ja kitaristi Erik Tidlund.

 

Harry Brandeliuksen kolmannen Laulelma- ja schlagerillan käsiohjelma 23. tammikuuta 1941. Godzinskyn perhearkisto.

Samana iltana 20. tammikuuta klo 19.35 radiossa kuultiin Georgen ja saksofonisti Matti Rajulan esityksinä Andante Yrjö Gunaropuloksen toisesta saksofonikonsertosta, Fioccon Allegro, Georgen soittamia variaatioita Kreislerin valssista Lemmeniloa sekä kansantansseja ja -lauluja.

Seuraavana päivänä 21. tammikuuta klo 17.35 Brandelius esiintyi radion suorassa lähetyksessä Georgen säestyksellä.

Harry Brandelius Helsingin kauppatorilla. Sotamuseo / Osvald Henderström.

Harry Brandeliuksen vierailu Helsingissä oli tapaus. Nimimerkki Pippuri kirjoitti Suomen sosialidemokraatissa: “Hän lienee alallaan kuuluisuus, sillä liput hänen kaikkiin kolmeen viisuiltaansa ovat jo ennakolta loppuunmyydyt. Tämän kirjoittajaan hän tehosi paremmin silmien kuin korvien välityksellä. Hän on siro ja solakka nuori mies ruotsalaiseen malliin, puvut istuvat hänen vartalollaan hyvin etenkin sininen ja koristeellinen merimiespuku ja esitystensä ohella hän teki pieniä varsinkin huumoria valaisevia liikkeitä mutta aina aistikkaasti. Ääntä ei hänellä juuri ole, eikä se ole edes kaunis, mutta vahvistettuna se kävi laatuun. Tulkintojen teho perustui oikeastaan vissiin viehättävävyyteen, johon hän puki merimieslaulelmansa.”

Pippuri ehti kiinnittää huomiota myös Georgeen ja säestävään orkesteriin: “Muutakin katsomista oli tilaisuudessa kuten piskuinen frakkiniekka Georges de Godzinsky hirveän iso harmonikka käsissään. Joo, jo ovat ajat muuttuneet: ennen kuului harmonikka känsäkouraiselle renkipojalle, nyt sitä venyttelee hämmennystakkinen aatelis(?) tuoksuinen pianisti de Godzinsky. Erään laatuista taitavuutta edustivat myös kahden soittimen käyttelijät kuten A. Wittenberg (sello ja klarinetti) sekä E.Tidlund (vibrafoni ja kitara). Itse vibrafoni kauniine kaijuttimineen on nähtävyys, vaikka se, kuten yleensä koko eilinen “huusholli” kuuluu paremmin Adloniin kuin Konservatorioon. Nuoruutta säteilevällä kovin naisvoittoisella yleisöllä oli ilmeisesti hauskaa.”

Harry Brandelius tuliaisostoksilla Stockmannin tavaratalossa. Sotamuseo / Osvald Henderström.

Tammikuun 29. päivänä George ehti Malmsténin ja Vesterisen kanssa keikalle Perniön Seurojentalolle, missä “yleisön suuret suosikit pitivät iloisen illan esittäen hyvän ja valikoidun ohjelman käsittäen vuoden 1941 parhaita iskelmiä”.

Tammikuun 31. päivänä George oli jälleen Helsingissä säestämässä Harry Brandeliusta, joka esiintyi ilman palkkiota EVP-upseeriliiton hyväntekeväisyysillassa Messuhallissa. Konsertissa esiintyivät myös Helsingin varuskuntasoittokunta kapellimestari Lauri Näreen johdolla sekä Harmony Sisters, Viljo Vesterinen ja tanssipari Orvokki Siponen ja Klaus Salin.

Perniön keikka oli lähtölaukaus kolmen pojan kiertueelle; helmikuun 4. päivänä Godzinsky, Malmstén, ja Vesterinen, joka suoritti yhä asepalvelustaan, pitivät “iloisen illan” Lahden Työväentalossa. Runebergin päivänä 5. helmikuuta kolmikko esiintyi Kotkan Työväentalossa ja 6. päivänä Hyvinkään Kansantalossa.

Lue seuraavaksi Välirauha helmi-maaliskuu 1941: George säveltää musiikin Ilmari Unhon elokuvaan Poretta 

Teksti: Tiina-Maija Lehtonen

MELLANFREDEN JANUARI 1941: GEORGE KOMPONENRAR MUSIKEN TILL TOIVO SÄRKKÄS SUCCÉFILM EN VANDRARES VALS

Även om kompositören George de Godzinskys namn inte nämns på filmaffischen var hans musik en viktig framgångsfaktor för En vandrares vals, som regisserades av Toivo Särkä för Suomen Filmiteollisuus. Filmen hade premiär den 19 januari 1941. En vandrares vals blev den mest framgångsrika filmen i finsk filmhistoria fram till 1955, då Den okände soldaten lockade en större publik. Kulkurin valssi / Elonet.

Suomeksi

George de Godzinskys år 1941 började med framträdanden i radion. Den 3 januari kl. 17 medverkade han i en underhållningskonsert tillsammans med viborgske violinisten Toivo Salovuoris ensemble. På programmet stod Rusts Slaviska rapsodi, Tjajkovskijs Nocturno, Edwards Romans och Csárdás, Cuin Orientale, ett potpurri med de nyaste schalgermelodierna arrangerade av George, Borodins Nocturno, Kreislers Kärleksklagan och en vals ur Gounods opera Faust.

Den 10 januari kl. 17.00 dirigerade George Melody Makers -orkestern som spelade underhållnings- och dansmusik, och den 14 januari kl. 20.15 ackompanjerade han sångarna Annikki Arni och Olavi Nyberg i radions schlagerkavalkad. 

Den 15 januari var George i festsalen i Vallgårdas arbetarhus på en musikkväll som arrangerades av Tarmo idrottsförening. Andra uppträdanden var den nordiska dragspelsmästaren Viljo Vesterinen, saxofonisten Joosef Kaartinen, tenoren Unto Huttunen och skådespelaren Einari Ketola. 

Den 18 januari kl. 20.15 sändes radiokabarén Med fyra pojkars kraft där den bekanta kvartetten George, Viljo Vesterinen, xylofonisten Eino Katajavuori och sångsolisten Georg Malmstén uppträdde. 

PREMIÄR FÖR EN VANRDARES VALS DEN 19 JANUARI 1941

Den 19 januari 1941 stundade premiären av  En vandrares vals [Kulkurin valssi], som blev en viktig händelse i den finska filmhistorien. ”En vandrares vals och de stora succéfilmerna föddes under mellanfreden”, minns Godzinsky flera decennier senare.

De schlagerfilmer som George komponerade musiken till under mellanfreden var Vi som gå köksvägen i augusti 1940, Min son Generalkonsuln och En räv bakom öra båda i december 1940, En vandrares vals, Poretta eller Kejsaren utan poäng och Den allvarlige hornblåsaren våren 1941. Under mellanfreden inleddes också inspelningen av filmen Ministern är lycklig.

Huvudrollsinnehavaren i En vandrares vals var Tauno Palo. Kulkurin valssi / Elonet.

En vandrares vals, som regisserades och producerades av Toivo Särkkä för Suomen Filmiteollisuus, var den första filmen till vilken Särkkä beställde musik av Godzinsky. "Då skapade jag En vandrares vals, där zigenarromantiken blomstrade. I filmens huvudroller var Tauno Palo och Ansa Ikonen”, minns Godzinsky.

George hade bråttom när han komponerade musiken till En vandrares vals eftersom han samtidigt arbetade med musiken till Suomi-Filmis komedi Min son Generalkonsuln och Eloseppos sångfars En räv bakom öra.

TOIVO SÄRKKÄ BESTÄLLER MANUSKRIPT AV MIKA WALTARI

Den musikaliska grunden för filmen En vandrares vals var den svenska folkvisan Vanrdrarevalsen, som kuplettsångaren J.Alfred Tanner hade skrivit en egen finsk text till i början av 1900-talet. Tanner spelade in Vandradevalsen i Berlin sommaren 1926, ett år före sin alltför tidiga död i maj 1927.

Toivo Särkkä, producent och direktör för den Suomen Filmiteollisuus. Elonet.

“Jag hade nynnat på den här melodin under en lång tid och redan då tänkte jag att jag kommer att göra den här filmen”, berättade producenten och regissören Toivo Särkkä om hur En vandrares vals kom till. Särkkä hade planerat en manuskripttävling på temat, men när han hamnade i samma tågvagn som författaren Mika Waltari övergav han idén och insåg att Waltari skulle ha vunnit tävlingen i vilket fall som helst.

Filmprojektet gick snabbare om producenten beställde manuskriptet direkt från författaren. ”Då frågade jag Mika: 'Hör du, Mika, varför gör vi inte en sådan här film som heter En vandrares vals? Du kan ju orden och melodin, väv nu in en fin intrig till det." Författaren blev entusiastisk. ”Och i den sovvagnen skakade vi hand på saken. Och jag tror till och med att vi hade vin där”,  har Särkkä berättat.

Waltari färdigställde manuskriptet och inspelningen började den 30 augusti 1940. Utomhusscenerna som var tänkta att spelas in under sommaren men spelades in mitt i hösten, var en utmaning för filmteamet. Ansa Ikonen har berättat hur regnet många dagar kom som en störtflod och det 30 personer starka filmteamet väntade på att regnet skulle upphöra vid stranden av Vanda å. De sista scenerna fick man inspelade i studion den 22 december.

Berättelsen i En vandrares vals börjar i S:t Petersburg, där fursten Avertsejev (Uno Wickström) och friherren Arnold (Tauno Palo) spelar kort. Kulkurin valssi / Elonet.

DEN CHARMIGA LUFFAREN

Handlingen i En vandrares vals utspelar sig sommaren 1878. Den finske friherren Arnold (Tauno Palo) spelar kort på en restaurang i S:t Petersburg tillsammans med fursten Avertsejev (Uno Wickström). Arnold slår fursten både i spelet och i kärlek, eftersom han har erövrat en vacker flicka som fursten också är intresserad av. Avertsejev utmanar Arnold till duell. Fursten skjuter i förtid, men förorsakar Arnold bara en liten ytskråma. Istället fäller Arnolds skott fursten till marken.

Arnold flyr från S:t Petersburg till sitt hemland Finland. Innan tåget når gränsen byter han pass och kläder med en ung violinstuderande, Vladimir Karpanov (Olavi Haapalainen).

I cirkusen hjälper akrobaten Cleo (Laila Jokimo) och den starka kvinnan Athalia (Lida Salin) Arnold att fly från polisen. Kulkurin valssi / Elonet.

På tåget bekantar sig Arnold med ett cirkussällskap vars ledare Julius Meyer (Toppo Elonperä) uppmanar honom att ansluta sig till dem. I cirkusen får Arnolds förhållande med den kvinnliga akrobaten Cleo (Laila Jokimo) den svartsjuke Meyer att tillkalla polisen. Athalia (Lida Salin), en kraftkvinna som är förälskad i Arnold, lyckas dock hjälpa honom att fly.

Den mörka skönheten Rosinka (Regina Linnanheimo) lockar med sig Arnold in i en höstack. Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold kommer till zigenarnas hus och charmar zigenarflickan Rosinka (Regina Linnanheimo) med sin violin och sin sång. Arnold och Rosinkas kärleksstund avbryts av Fedja (Vilho Auvinen), en svartsjuk zigenarprimas, som anfaller Arnold med en kniv i sin hand. Arnold vinner striden, överlämnar Rosinka till Fedja och återvänder till landsvägen.

Luffaren ger en ros till grevinnan Helena (Ansa Ikonen). Helenas far (Oscar Tengström) syns i bakgrunden. Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold står vid herrgårdsporten när den förlovade grevinnan Helena (Ansa Ikonen) anländer i sin vagn. Arnold öppnar porten och ger Helena en ros.

Helenas föräldrar pressar sin dotter att bestämma ett bröllopsdatum, eftersom de förväntar sig att giftermålet ska hjälpa dem med deras ekonomiska svårigheter.

Arnold och Helena träffas på en dans och Helena tackar ja till Arnolds inbjudan till En vandrares vals.

På dansen i folkstugan accepterar grevinnan Helena luffarens inbjudan till vals. Kulkurin valssi / Elonet.

Grevinnan Helena lovar att ordna en lakejplats åt Arnold på herrgården och att lära honom läsa. Kulkurin valssi  / Elonet.

Helena ordnar så att Arnold får en plats som lakej på herrgården. När Helenas fästman Eric (Jorma Nortimo) kommer på besök behandlar Arnold honom ohövligt. Utan att veta om varandra bestämmer sig Helena och Arnold för att spöka hos Eric på natten. Eric förvisar spökena med ett pistolskott. De rokoko-klädda Helena och Arnold dansar menuett och faller in i en förtrollad kyss.

Helena bryter förlovningen, men när hon ser Arnold med en sprudlande tjänsteflicka lovar hon att gifta sig med Eric om giftermålet sker omedelbart. Arnolds vän, som gästar Arnold på bröllopet, berättar för honom att fursten har återhämtat sig i St Petersburg och vill glömma duellen. Arnold klär ut sig till luffare igen och lämnar herrgården.

Arnold tränger in till herrgården med ett zigenargäng när bröllopssällskapet sitter vid middagsbordet. Snyltgästen Arnold sjunger Vandrarens vals för Helena och för bruden till dans. På tumanhand frågar Arnold Helena: “Följer du mig, trots att jag bara är en luffare?” Helena kastar av sig kronan och slöjan och lovar att följa Arnold.

Snyltgästen hämtar bruden till vals. Kulkurin valssi / Elonet.

Arnold kör Helena till sin herrgård och presenterar henne för sin mor. När Helena upptäcker att Arnold har dolt sin sanna identitet för henne blir hon rasande, men Arnolds mor befaller bestämt: “Kyss varandra, barn!”

ZIGENARROMANTIKEN BLOMMAR I EN VANRDARES VALS

Georges arrangemang av Vandrarens vals spelas i filmens öppningsmusik, i slutmusiken och upprepas, med variationer, i bakgrundsmusiken och övergångarna flera gånger. För första gången hade George som kompositör Helsingfors Teaterorkester till sitt förfogande. Den permanenta ensemblen med 22 medlemmar grundades 1930 och spelade främst på Nationalteatern, Folkteatern och framför allt på Svenska Teatern, där den ansvarade för ackompanjemanget till operetter.

Musikscenerna i En vandrares vals filmades som playback, musiken spelades in i förväg och skådespelarna uppträdde sedan för kameran samtidigt som filminspelningen pågick. “Toivo Särkkä använde bland annat Bio Rex på Mannerheimvägen för att spela in musiken till En vandrares vals, var pianot fick släpas längs otaliga trappor, men själva filmen spelades in i många olika studior, bland annat på Skatudden och i en lagerlokal på Munkholmen”, har Godzinsky berättat.

George komponerade till En vandrares vals Zigenarmusik I, Zigenarmusik II och Zigenarnas dryckesvisa, till vilka alla Waltari skrev orden.  Som zigenare sjöng en blandad kör och solisten i dryckesvisan var zigenargubben Mirko (Jalmari Rinne).

Zigenargubben Mirko (Jalmari Rinne) framför dryckesvisan "Själv jag styr min häst". Kulkurin valssi / Elonet.

Dessutom komponerade George också en mazurka vilken musikstuderanden Vladimir Karpanov (Olavi Haapalainen) spelar på violin i tåget, dansmusik för dragspel, klarinett och violin, en menuett, fanfarer och festmusik.

Sångnummer komponerade av George är Tässä nuori meripoika on he-heijaa med text av R.R. Ryynänen och Sinulla on suu kuin ruusun kukka  med Waltaris text. De flesta av Georges sånger samt arrangemangen av folkvisorna Ol' kaunis kesäilta och Matalan torpan balladi framförs av Tauno Palo.

Friherren Arnold och konduktören (Simo Osa) lyssnar när musikstudenten Vladimir Karpanov (Olavi Haapalainen) spelar en mazurka på tåget till S:t Petersburg. Kulkurin valssi / Elonet.

EN VANDRARES VALS SAGOLIKA VÄRLD

En romantisk, sagolik historia med Tauno Palo i huvudrollen och med musik som George skickligt konstruerat låg bakom den enorma framgången av En vandrares vals. Premiären ägde rum samtidigt på 12 olika biografer och i 9 olika städer; Helsingfors, Kuopio, Lahtis, Björneborg, Tammerfors, Åbo, Vasa, Tavastehus och Kotka. Att döma av recensionerna erbjöd den romantiska filmen något som publiken behövde i dessa tuffa tider.

Uusi Suomis S.S. eller Salama Simonen skrev ”En vandrares vals vädjar till längtan efter romantik och låter åskådaren helhjärtat kasta sig in i denna färgstarka, sagolika, ibland naiva, men charmiga värld.”

Ilta-Sanomats P.T-i eller Paula Talaskivi, instämde: ”Berättelsens medvetna gammaldags naivitet har på ett mycket speciellt sätt fått fungera för att charma tittaren, och det faktum att den ton som berättelsen kräver förblir dominerande genom hela filmen är regissörens stora förtjänst.” Enligt Talaskivis åsikt var Tauno Palo det enda rätta valet till huvudrollen: "Jag tycker att Palos tolkning av rollen är den bästa hittills - det verkar som om varje rörelse, uttryck, tonfall kommer från honom själv den här gången, och viktigast av allt, hans charm verkar helt övertygande.”

Tauno Palo charmar som luffare. Kulkurin valssi / Elonet.

Också Aamulehtis Parras eller Olavi Vesterdahl beskrev filmen som naiv: “Regissören Toivo Särkkä har skapat en naivt bekymmerslös luffaranda, som till ackompanjemang av tonerna i Vandrarens vals räddar hela bilden. Under ett par timmar glömmer åskådaren gärna alla omöjligheter i handlingen och ger sig hän åt händelseförloppet, som sker helt utan ansträngning och med ett glatt humör.”

E. P-la eller Eino Palola från Helsingin Sanomat lyfte fram musiken: "Den särskilda fördelen är att atmosfären och effektverkan inte uppnås genom texten, utan direkt genom att använda visuellt material, fotografiska medel, som sedan kombineras med George de Godzinskys mer lyckade musik än vanligt, som ändrar tonerna i Tanners vals och skickligt använder element av zigenarromantik."

Forskaren Pekka Jalkanen har senare karakteriserat Godzinskys musik: ”Till exempel i En vandrares vals, , ändras melodin i J. Alfred Tanners kuplett beroende på situationen från zigenarefärgad till pastoral och klassisk. Valsfantasin som avslutar filmen är ett härligt, Tjajkovskij-liknande fyrverkeri.”

Under krigsåren gick folk ofta på bio, i genomsnitt tio gånger i månaden. Inte undra på att En vandrares vals blev den mest framgångsrika filmen i den finska filmhistorien fram till dess. Endast Edvin Laines Den okände soldaten, baserad på Väinö Linnas roman, lockade en större publik år 1955.

DIKTATORN SÄRKKÄ

Toivo Särkkä var den enda personen som George de Godzinsky offentligt bedömde i kritiska ordalag. “Underkastelse är svårt för mig, och han var en diktator, vilket är motbjudande för min natur. För honom komponerade jag musiken till Vandrarens vals och filmen blev en stor succé. Den visades under flera år för utsålda hus.”

Trots denna motvilja fortsatte George att göra musik till ytterligare två filmer som producerades av Särkkäs Suomen Filmiteollisuus.

Den svenska schlagerstjärnan Harry Brandelius bekantar sig med Helsingfors under sitt besök. Krigsmuseet / Osvald Henderström.

ELEGANTA BRANDELIUS OCH ADLIGT DOFTANDE GODZINSKY

Dagen efter premiären av En vandrares vals den 20 januari var George med sin orkester på Konservatoriet för att assistera Harry Brandelius. Den Stockholmske schlagerstjärnan gav tre kvällskonserter i Helsingfors före sin USA-turné, och framförde sina populära sånger och schlagers. I Georges ensemble ingick de pålitliga musikerna Toivo Salovuori och Boris Wittenberg på violin, Aku Wittenberg på cello och klarinett, Ivan Putilin på kontrabas och Erik Tidlund på vibrafon och gitarr.

Samma kväll, den 20 januari kl. 19.35, framförde George och saxofonisten Matti Rajula Andante ur Yrjö Gunaropulos andra saxofonkonsert, Fioccos Allegro, variationer av Kreislers vals Kärleksglädje spelade av George, samt folkdanser och folksånger.

Dagen därpå, den 21 januari kl. 17.35, uppträdde Brandelius i direktsändning i radion, ackompanjerad av George.

Harry Brandelius på Salutorget i Helsingfors. Krigsmuseet / Osvald Henderström.

Harry Brandelius besök i Helsingfors var en verklig händelse. Pseudonymen Pippuri skrev i Suomen sosialidemokraatti: ”Han måste vara en kändis inom sitt område, eftersom biljetterna till alla tre av hans viskvällar är slutsålda i förväg. Författaren till denna artikel blev mer påverkad av sina ögon än med sina öron. Han är en graciös, fyllig ung man i svensk stil, kostymerna passar hans kropp väl, särskilt den blå och utsmyckade sjömansdräkten, och under sina framträdanden gjorde han små gester, särskilt humoristiska, men alltid sensuellt. Hans röst är inte till mycket, inte ens vacker, men när den förstärktes var den duglig. Effektiviteten i tolkningarna baserades verkligen på den charm han lade på sina sjömanssånger.”

Pippuri uppmärksammade också George och den ackompanjerande orkestern: ”Det fanns andra saker att titta på, till exempel den kortväxte frackklädda Georges de Godzinsky med sitt fruktansvärt stora dragspel i händerna. Ja, tiderna har förändrats: dragspelet brukade tillhöra en styvnackad drängpojke, nu sträcks det ut av den förbluffande, ädelt(?) doftande pianisten de Godzinsky. Även multi-instrumentalisterna A. Wittenberg (cello och klarinett) och E. Tidlund (vibrafon och gitarr) visade prov på en viss skicklighet. Själva vibrafonen med sina vackra högtalare är en sevärdhet, även om den, liksom hela gårdagens ”hushåll”, hör hemma mer i Adlon än på Konservatoriet. Den ungdomlighet strålande och mycket kvinnodominerade publiken hade uppenbarligen mycket roligt.”

Harry Brandelius handlar presenter på Stockmanns varuhus. Krigsmuseet / Osvald Henderström.

Den 29 januari hann George tillsammans med Malmstén och Vesterinen på spelning till Förensinghuset i Pernå, där ”publikens stora favoriter hade en munter kväll och framförde ett bra och utvalt program innehållande de bästa schlagers från 1941”.

Den 31 januari var George igen tillbaka i Helsingfors för att ackompanjera Harry Brandelius, som utan ersättning uppträdde i Mässhallen på en välgörenhetsafton arrangerat av Officersförbundet för officerare avgångna från aktiv tjänst. På konserten uppträdde också Helsingfors Garnisonsmusikkår under ledning av Lauri Näre, Harmony Sisters, Viljo Vesterinen samt dansparet Orvokki Siponen och Klaus Salin.

Spelningen i Pernå var startpunkten för de tre pojkarnas turné; den 4 februari höll Godzinsky, Malmstén och Vesterinen, som fortfarande gjorde sin militärtjänst, en ”glad kväll” på Lahtis arbetarhus. På Runebergsdagen den 5 februari uppträdde trion på Kotka arbetarhus och den 6 februari på folkets hus i Hyvinge.

Text: Tiina-Maija Lehtonen

Svensk översättning: Christian de Godzinsky