Kiertuemuistelmat 1953: Jälleen Japanissa. George sairastuu vakavasti, kiertue päättyy ja George palaa yksin Eurooppaan

Viimeinen etappi Fjodor Šaljapinin ja George de Godzinskyn Kaukoidän konserttikiertueella suuntautui Shanghaista Japaniin. Kartta The World 1935. Public domain.

På svenska

George de Godzinskyn keskeneräisiksi ja julkaisemattomiksi jääneet Kaukoidän kiertuemuistelmat 17 vuotta kiertueen jälkeen päättyvät Tokioon. Todellisuudessa George matkusti kiertueen päätteeksi yksin meriteitse Japanin Shimonosekista Suezin kanavan kautta Marseilleen. Matkalta hän kirjoitti kirjeitä kotiin ja vielä Pariisiin saavuttuaan hän kirjoitti kotiin täsmentäen paluunsa päivämäärää ja kellonaikaa. Muistelmista tämä matkan loppuosuus jäi kuitenkin pois. Syy miksi muistelmat jäivät kesken ei ole tiedossa.

George palasi takaisin Eurooppaan Haruna Maru -nimisellä laivalla. Godzinskyn perhearkisto.

Yhteispotretti paluumatkalta 11. kesäkuuta 1936. George näkyy takana rappusilla laivan henkilökunnan vieressä. Godzinskyn perhearkisto.

 

Godzinskyn perhearkisto.

"Yksinäinen taiteilija soittaa paluumatkalla kitaraa" lukee tämän valokuvan taustapuolella. Godzinskyn perhearkisto.

Kaukoidän kiertue päättyi Georgen näkökulmasta mahalaskuun. Muistelmien lopussa hän kertoo konserttien perumisesta Filippiineillä ja Jaavalla, vakavasta sairastumisestaan, minkä johdosta hän joutui jonkinasteiseen taloudelliseen ahdinkoon, impressaarien riidasta sekä pettymyksestään, kun hän joutui tekemään pitkän kotimatkan yksin. Yksi valopilkku olivat viimeiset retket, jotka George teki Japanissa. Niitä hän kuvailee muistelmien lopussa hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Keskeneräisten muistelmien viimeinen jakso alkaa laivan kannelta Shanghain edustalta. Seurue poistui kaupungista vaivihkaa, kenellekään kertomatta sillä Fjodor Šaljapinin ja Shanghain venäläisemigranttien välillä oli syntynyt skandaaliksi äitynyt riita, jota oli puitu kolmen päivän ajan lehtien palstoilla.

"Tiheä sumu lähestyi Kiinan rannikkoa avomereltä, niin että laivamme joutui ankkuroimaan lähelle rantaa. Monien laivojen sireenit ja lokkien huudot rikkoivat tämän pimeän yön hiljaisuuden. Raskain ajatuksin kävelin kantta pitkin pimeässä ja seurasin valonheittimen sädettä sen kadotessa pimeyteen. Ilma oli lämmin, melkein keväinen. Sumu oli niin tiheää, että laivan valot näyttivät loistavan seinällä."

"Yhtäkkiä näin kiinalaisen asuntoaluksen kulkevan laivamme vieressä. Tämä kiinalainen vesiasukas pudotti ankkurin lähellemme ja käytti hyväkseen turvallista paikkaa valaistun laivamme vieressä. Myös lokkien huudot muuttuivat; nyt ne tuntuivat huutavan vedestä. Sumussa lokit istuivat aaltojen päällä ja huusivat. Näillä vesillä, etenkin keväällä oli tavallista että tällainen sumu kesti 3-4 päivää ja alukset pysähtyivät kokonaan."

Šaljapinin palvelija Michel, Mihail Šestokryl-Kovalenko. Godzinskyn perhearkisto.

 

"Kävelin kannella yhteen asti aamuyöllä. Olin jo todella kyllästynyt tähän kiertueeseen. Koti-ikävä puristi rintaani, muistin kauniin varhaisen kevään Suomessa, rakkaat sukulaiseni ja pala nousi kurkkuuni. Šaljapinin palvelija, hyvä ystäväni Michel tuli ulos kannelle sanoen, että he olivat juuri avanneet pullon portviiniä. Tämän matkan aikana Michelistä tuli minulle kuin veli. Hänellä oli aina lohdutuksen sanoja ja hän tiesi kuinka vaikuttaa positiivisesti hermojännitykseeni."

"Pian saimme Kiinasta sähkeen, jossa kerrottiin, että Šaljapinin konsertti oli peruttu ja teatterin edessä oli syntynyt iso riita hänen kannattajiensa ja vastustajiensa välillä. Yleisön rauhoittamiseksi paikalle oli pitänyt kutsua poliisi. Seuraavana päivänä, 16. huhtikuuta, keskipäivään mennessä sumu poistui ja puhalsi voimakas itätuuli. Tämän tuulen takia matkamme viivästyi päivän ja saavuimme Kōbeen vasta 18. huhtikuuta."

"Laivamme pysähtyi Nagasakissa neljäksi tunniksi. Menin Šaljapinin tyttären kanssa tutustumaan kaupunkiin ja ostin kaksi isoa Tyynenmeren simpukankuorta matkamuistoksi. Šaljapinin tyttärestä ja minusta tuli erittäin hyvät ystävät, ja hänen oikkunsa loppuivat kokonaan. Šaljapinin koko perhe ja mukana olleet ihmiset tulivat hyvin läheisiksi lähes kuuden kuukauden mittaisen matkan aikana. Rouva Šaljapina sanoi olevansa pahoillaan siitä, että lähdin Suomeen matkan päätyttyä. Šaljapin itse sanoi, että hän päästää minut lomalle vain pariksi kuukaudeksi, jonka jälkeen yhteistyömme jatkuu. Hänen mielestään minun täytyy muuttaa Pariisiin, jotta voimme syksyllä lähteä uudelle kiertueelle Etelä-Amerikkaan ja Australiaan." 

Fjodor Šaljapin vaimonsa Marija Valentinovnan ja tyttärensä Dasjan kanssa Kaukoidän kiertueen menomatkalla. Godzinskyn perhearkisto.

KIERTUEEN VIIMEISET KONSERTIT PIDETÄÄN JAPANISSA JA KAIKKI MUUT SUUNNITELMAT PERUTAAN

"Kun saavuimme Kōbeen, kukaan ei tervehtinyt meitä, sillä kukaan ei tiennyt saapumisestamme. Majoituimme Tor-hotelliin. Impressaari Mr. Strok lähti heti Tokioon, ja pian saimme tietää viimeisistä konserteistamme. Šaljapin oli jo hyvin kyllästynyt tähän matkaan. Hän peruutti kaikki konsertit Filippiineillä ja Jaavalla ja päätti antaa viimeiset konsertit Japanissa."

"Viimeinen konserttimme Japanissa oli suunniteltu pidettävän 23. toukokuuta. Sen jälkeen koko ryhmämme hajoaisi. Rouva Šaljapina ja hänen tyttärensä suunnittelivat matkustavansa Eurooppaan japanilaisella aluksella San Franciscon kautta. New Yorkissa he aikoivat odottaa Šaljapinia, joka yhdessä palvelijansa Michelin kanssa aikoi lähteä Eurooppaan samaa reittiä 25. toukokuuta. Olin hyvin lähellä lähteä samaa reittiä ja matkustaa ympäri maailman, mutta koska paluu Eurooppaan vanhaa reittiä pitkin Suezin kanavaa oli noin 18 puntaa halvempi, impressaarimme Kašuk ja minä päätimme mennä samaa matkaa."

GEORGE SAIRASTUI VAKAVASTI JAPANIN KEVÄÄSSÄ

Ennen kuin alkoi kertoa vakavasta sairastumisestaan, George kuvaili muistelmissaan japanilaisen kevään loistoa.

"Monet japanilaiset runoilijat ovat laulaneet tämän kauden ylistystä, ja on aivan uskomatonta, että 15. huhtikuuta alkaen koko Japani muuttuu kukkivaksi puutarhaksi. Kaunein on kirsikankukka – sakura. Kōben kaupungissa on kymmeniä tuhansia puita. Omenapuut, luumupuut ja mimosat – kaikki kukkivat ja tuoksuvat."

"Kaikki ikkunat ovat täynnä suuria ja pieniä kaktuksia, joita japanilaiset kasvattavat suurella innolla. Kaikki on kukkien peitossa. Kaikissa puutarhoissa on vihreää ruohoa ja runsaasti erilaisia kukkia, salaperäisiä ja tuntemattomia krookuksia ja metsävuokkoja. Ilmeisesti nämä olivat samojen kukkien lajikkeita."

"Puutarhoissa kukkivat kauniit japanilaiset puutarhamansikat. Kyseessä on pitkänomainen, kevyt ja erittäin hyvä marja. Sitä voi ostaa ympäri vuoden, sillä se kypsyy vuorotellen eri saarilla. Sää oli lämmin, kuten meillä kesällä, ja kostea kesätuuli puhalsi Tyyneltä valtamereltä; lintujen ääniä kuului jatkuvasti, ikään kuin ne olisivat kilpailleet keskenään laulutaiteessa. Huhtikuun lopussa näin ensimmäiset pääskyset, mutta täällä ne ovat paljon suurempia kuin eurooppalaiset ja niillä on kellertävä rinta."

"Valitettavasti en voinut nauttia tästä kauniista keväästä Japanissa oleskelumme toisella viikolla, koska 27. huhtikuuta Šaljapinin konsertin aikana minulle nousi kuume. Konsertin jälkeen kiirehdin hotelliin; kuumemittari näytti 40,2 astetta. Onneksi seuraavaan konserttiin oli vielä kokonainen viikko, muuten en olisi yksinkertaisesti pystynyt esiintymään."

"Lääkäri havaitsi, että minulla oli vakava kurkkutauti, nielurisat olivat niin turvonneet, etten voinut puhua. Samaan aikaan sain vakavan flunssan. Lääkäri sanoi, että tällaisia sairauksia esiintyy usein tänne tulevien eurooppalaisten keskuudessa."

"Toukokuun 3. päivänä sairaus paheni, ja sveitsiläisen lääkärin vaatimuksesta minut siirrettiin hänen yksityiselle klinikalleen. Kuume putosi 37 asteeseen, ja surkea kehoni kamppaili näiden kahden basillin kanssa. Hikoilin paljon, koko kehossani ja kurkussani oli voimakasta kipua, tunsin itseni täysin uupuneeksi."

Georgea hoidettiin sveitsiläisen lääkärin yksityisellä klinikalla. Godzinskyn perhearkisto.

"Šaljapin seurueineen lähti Tokioon, vain minä jäin Kōbeen. Valitettavasti tuohon aikaan ei ollut streptosidia ja muita nykyaikaisia lääkkeitä, joten kurkkukipua hoidettiin muilla lääkkeillä."

"Tokioon oli määrä järjestää 7. toukokuuta konsertti, jonka liput oli jo loppuunmyyty. Edellisenä päivänä nousin sängystä ensimmäistä kertaa normaalilämpötilassa. Olin paniikissa, koska en pystynyt edes kävelemään heikkouden takia. Konsertin piti olla seuraavana päivänä Tokiossa, ja sinne piti mennä junalla."

"Jouduin maksamaan hoidon itse, koska minulle ei sopimuksen mukaan myönnetty tällaisia etuuksia. Hoito sairaalassa oli erinomaista. Siellä viettämäni seitsemän päivää jättivät minulle erittäin miellyttäviä vaikutelmia. Kaikki hoitajat – nuoret, mukavat japanilaiset tytöt – kohtelivat minua kuin äiti."

"Makasin avoimen ikkunan vieressä ja katselin kaunista japanilaista kevättä ja kuuntelin lintujen laulua. Ajoittain luin ja kuuntelin radiota. Lääkäri itse toi minulle pienen radion ja kirjoja ja hän piti minusta huolta kuin veljestään. He auttoivat minut lopulta asemalle, jotta pääsin matkustamaan junalla Japanin pääkaupunkiin."

IMPRESSAARIEN VÄLINEN RIITA

"Tokiossa minua odottivat taas uudet, ikävät yllätykset. Sain tietää, että impressaarimme Strok ja Kašuk olivat riidelleet keskenään. Kiista ilmeisesti syntyi heidän maksujen suuruudesta ja muista tekijöistä sekä peruutetuista konserteista. Tämän takia Kašuk päätti ottaa ensimmäisen aluksen Eurooppaan 2. toukokuuta."

Impressaari Mihail Kašuk. Godzinskyn perhearkisto.

 

"Maestro, hänen palvelijansa ja minä jäimme yksin toteuttamaan suunnitellut Tokiossa pidettävät konsertit. Yksi asia kuitenkin pelotti ja ärsytti minua hieman: minun piti palata kotiin aivan yksin Suezin kanavan kautta. Tämän matkan kesto oli 41 päivää."

"Konsertti 7. toukokuuta illalla oli kuin painajainen, en vieläkään ymmärrä kuinka selvisin, olin tauon jälkeen kuollut ja väsynyt ja hien peitossa, esitin soolonumeroita ja säestin maestroa, ja lopuksi innostuneiden hurrausten ja aplodien jälkeen esitimme vielä seitsemän encore-kappaletta. Sitten 10. toukokuuta vierailimme Osakassa, jonka jälkeen pidimme viimeisen konsertin 13. toukokuuta Tokiossa."

KIERTUE PÄÄTTYY GEORGEN PETTYMYKSEEN

"Koko tämän viimeisen jakson aikana en voinut hyvin, koska kärsin lievästä kurkkukivusta. Täytin kuitenkin rohkeasti velvollisuuteni ja seurasin maestroa täysin voimin ja omistautuneena. Tässä minua auttoi vahvistunut taitoni, kehittynyt musiikillinen ymmärykseni ja Šaljapinin ohjelman syvällinen tuntemus."

"Maestro kohteli minua erittäin hyvin. Hän antoi minulle räätälin tekemän vaalean puvun ja osti minulle useita silkkipaitoja. Lisäksi hän antoi minulle ylimääräistä taskurahaa paluumatkalle. Victor-levy-yhtiö antoi minulle viisi levyä, jotka olimme tallentaneet Šaljapinin kanssa. Valitettavasti kaikki nämä rikkoutuivat matkalla. Tosin onnistuin liimaamaan kaksi niin hyvin yhteen, että niitä saattoi soittaa."

"Šaljapin ja hänen palvelijansa Michel matkustivat Yhdysvaltoihin Asama Marulla, joka matkasi San Franciscoon 12 päivässä käyden vain yhdessä satamassa Havaijilla. Šaljapin aikoi vierailla kahden poikansa luona Yhdysvalloissa, he asuivat Kaliforniassa ja New Yorkissa. Kadehdin salaa näitä herroja, jotka olivat lähdössä mielenkiintoiselle matkalle Tyynenmeren poikki, ja olin vihainen impressaarimme ahneudesta."

"Sairauteen liittyvät kustannukset tekivät minusta kerjäläisen, eikä minulla ollut varaa maksaa matkustamisesta Šaljapinin kanssa. Minun piti tukahduttaa kiertueen aikana herännyt kiinnostus matkustamista kohtaan. Toivoin kuitenkin, että voisin nähdä läntisen pallonpuoliskon vielä joskus."

GEORGEN VIIMEISET RETKET JAPANISSA: KAMAKURA, ENOSHIMA, NIKKO

"Ensin tein retken pieneen Kamakuran kaupunkiin tarkastellakseni lähemmin Japanin pyhää Fuji-vuorta. Oli kaunis kesäpäivä. Nousin bussiin ja saavuin paikalle ajoissa. Kaikkialla ympärilläni oli kukkia, ilmassa oli voimakas mimosan kukkien tuoksu, linnut lauloivat ja Fujin huippu hohti kirkkaana. Oli kiintoisaa nähdä kuinka pienet pilvet väistyivät äkisti vanhan tulivuoren kraatterin yläpuolelta."

"Söin aamiaisen pienessä japanilaisessa ravintolassa, tilasin paistettua lihaa ja kasviksia. Sen jälkeen katselin maailman suurinta Buddhan patsasta. Se oli pronssinen ja näytti valtavalta."

"Kävin myös Enoshiman saarella, jossa oli Buddha-museo monine näyttelyineen, mukaan lukien papyrusdokumentit, joissa kerrottiin tuhannesta vuodesta. Huhun mukaan nämä olivat Buddhan opetuslasten kirjoittamia kirjoituksia."

"Kun palasin saarelta Kamakuran kaupunkiin illalla ja kiipesin näkötorniin, joka seisoi korkealla kukkulalla, näin panoraaman, jota en unohda. Toisaalla lavea Tyynimeri, johon laskeutui punainen aurinko ja värjäsi veden violetilla ja keltaisella värillä, toisaalla tummanvihreät metsät, jotka muistuttavat suurta puistoa pienten japanilaisten talojen kera, ja kaiken tämän takana Mount Fuji, okra – piirretty aurinkoisen ruusun punaisella värillä. Unohtumattoman kaunis näky! Kaikki tämä jäi mieleeni. Muistan Fujin edelleen erittäin hyvin."

"Palasin hotellille noin kello kahdeksan ja löysin huoneestani lipun Tokion sinfoniaorkesterin konserttiin. (Yksi ystävistäni, toimittaja Mr. Watanabe, oli tuonut sen minulle). Puhaltimet olivat ensiluokkaisia, mutta jouset osoittautuivat jälleen niin heikoksi, että kaksikymmentä viulua loi saman äänen kuin meidän viisi. Orkesteria johti Hidemaro Konoye "markiisi Konnoye", kuuluisa japanilainen kapellimestari, joka oli opiskellut Saksassa ja Itävallassa."

George ja toimittaja Watanabe Tokiossa 5. toukokuuta 1936.

"Matkailu Japanissa on hyvin helppoa, sillä kaikissa turistipaikoissa puhutaan huonoa, mutta ymmärrettävää englannin kieltä. Myöskin Japanin kielen taitoni oli siinä määrin edistynyt, että pystyin hyvin kaupoissa tekemään ostoksia ja osasin tavalliset lauseet, kohteliaisuudet ja kaikki lukusanat japaniksi. Otin pienen salkkuni mukaan matkalle. Salkussa oli kamerani, 4 applesiinia ja hammasharja."

"Oli vähän viileätä mutta aivan kirkas ja pilvetön aamu, kun klo 7.30 aamulla läksin Tokion UENO-asemalle, joka sijaitsi 4,5 km Imperial-hotellistani. Koko tämän 2 päivän matka maksoi minulle vain 10,5 yeniä, joka nykyajan rahassa maksaisi noin 2500:-."

"Juna Nikkon suuntaan lähti 8.20. Istuuduin III lk:n vaunuun, mihin tuli kymmeniä japanilaisia koulupoikia ja -tyttöjä retkeilylle, niin kuin minäkin. Ihailin mikä hyvä järjestys ja kuinka hyvin kasvatettuja japanilaiset lapsukaiset olivat. Koko junassa oli 300 koululaista ja he olivat kovin iloisia ja nauroivat ja puhuivat pienellä äänellä. Kaikki oli samanlainen merimiespuku. Kaikilla tytöillä oli samalla tavalla leikattu polkkatukka."

"Matka Nikkoon kesti 4 tuntia. Menin ravintolavaunuun, jossa söin kyljyksen 50:llä senillä vastaten nykyrahassa n. 100.-. Koko matkan ajan ikkunasta ihailin vaihtelevaa maastoa, riisipeltoja, metsiä, missä puut olivat niin erilaisia kuin meillä Euroopassa. Välillä oli pieniä suurten istutettujen mahonkipuitten muodostamia metsiköitä. Vähitellen tämä tasanko muuttui kukkuloiksi, joukossa paljon japanilaisia kyliä. Juna kulki sähköllä ja 2 veturia veti sitä 75 km:n tuntinopeudella."

"Yhtäkkiä olimme aivan vuorien lähellä. Rata kulki monien pienten tunnelien kautta ja tuli aivan pimeätä. Ja japanilaiset nauroivat sille sydämensä pohjasta. Juna nousi ja saavumme Nikkon uudenaikaiselle eurooppalaistyyliin rakennetulle rautatieasemalle. Olimme 1200 m:n korkeudella merenpinnasta. Nousin pois junasta ja menin koko tämän kansanpaljouden mukana ylöspäin kaupunkiin. Olin tutkinut junassa turistivihkoni ja päätin, että ennen kuin lähden katsomaan Nikkonin kuuluisat temppelit, teen bussimatkan MIANOSHITA-järvelle, joka sijaitsee 2300 m:n korkeudella. Tämä matka maksoi 3 yeniä edestakaisin."

"Bussi lähtikin kohta. Olin ainoa valkoihoinen japanilaisten keskellä. Minua tutkailtiin ja minulle nyökkäiltiin. Ja kaikki tuntuivat olevan onnellisia, että olin heidän mukanaan. Ensin ajoimme pienen Nikkon-puutalokaupungin läpi ja sadat japanilaiset lapset vilistivät kaduilla, niin kuin joka paikassa. Sitten olimme asfaltoidulla hienolla tiellä ja laaksossa, missä vuoristojoki monine koskineen runsasvetisenä vei vettään mereen."

"Maantie nousi kuin Alppisolissa monissa käänteissä. Sitten saavuimme tasaiselle paikalle missä bussi pysähtyi. Sieltä oli ihana näköala ylös ja alas. Pohjoisessa lumipeitteiset Japanin Alpit. Huiput ovat yli 4 km korkeita. Siis melkein kuin Euroopan Alpeillakin."

"Tältä tasangolta otimme vuoristoradan, joka kiipesi kuin Sveitsissä. Tämän vuoristoradan ovatkin rakentaneet sveitsiläiset insinöörit, niin kuin miltei kaikki muukin Japanissa on eurooppalaisten rakentamaa. Tämä vuoristorata vei meidät 2450 m korkeudelle, joka on 150 m järven pinnan yläpuolella."

"Valitettavasti sää rupesi yhtäkkiä muuttumaan ja kylmä sumu levisi vuoren huipulta alaspäin. Hyvä, että salkussani oli villapaita. Panin sen ylleni ja joimme kahvia pienessä kahvilassa lähellä vuoristoradan pääteasemaa ja aloimme vaeltaa alas tietä pitkin kohti järven rantaa. Kohta olin siellä ja huomasin, että teräksenharmaa järvi, missä käy pieni aallokko, tekee synkän vaikutelman. Mutta kuinka kaunista täällä onkaan silloin, kun on kaunis ja aurinkoinen ilma."

"Tämä järvi oli aika pitkä. Rantojen ympärysmitta oli 60 km. Järven veden pinnalla huomasin paljon soutu- ja moottoriveneitä. Tämä järvi oli niin erämaassa, että vain kaksi kylää oli sen rannalla ja 3–4 buddhistista luostaria. Japanilainen kansankoulunopettaja selosti huonolla englannin kielellä kaikki nähtävyydet."

"Kävimme ½ km etelään päin sijaitsevalla suurella putouksella, josta järven vedet purkautuvat pois. Tämä aivan erikoinen putous, joki, on 150 m leveä ja joki putoaa tällöin n. 65 m suoraan alas. Putouksessa oli vettä vain n. 1/10 normaalista määrästä."

"Kävelimme metsässä, joka oli kuin suuri puisto kauniine luonnonniittyineen. Yhtäkkiä sydäntäni lämmitti eräs pieni seikka. Palasin järven reunalle ja siellä erään japanilaisen hongan juurelta löysin aivan tavallisen suomalaisen korvasienen, aivan samanlaisen, jollaisia olin poiminut Kauniaisten metsässä lähellä Helsinkiä. Ero oli vain se, että japanilainen sieni oli melkein musta väriltään. Löysin opettajan kanssa vielä useita sellaisia, jotka seuralaiseni huolellisesti pani paperipussiinsa."

"Vähitellen aurinko tuli esille. Ihailimme järveä. Mutta yhtäkkiä minulle tuli pahoinvointikohtaus. Olimme näet korkealla ohuessa ilmastossa. Oli vaikea hengittää. Sydän löi kovasti, otinkin kohta vuoristoradan takaisin Nikkoon."

"Kun tulin Nikkoon, olin niin väsynyt ja kuitti, että menin heti suoraan vuoteeseen. Nukahdin ja heräsin keskellä yötä. Kello oli noin 3.00. Avatusta ikkunasta kuului hyönteisten merkillisiä ääniä. Kummallinen tumman kellon ääni etäisyydessä kumahteli. Ääni viipyili ilmassa pari minuuttia. Ääni oli niin outo, että hämmästyin. Se oli Nikkon Buddhan päätemppelin kello, jonka ääni kuului 30 km:n päähän. Olin itse seuraavana päivänä tilaisuudessa soittamaan tätä kelloa, yhden lyönnin, se maksoi yhden yenin."

"Aamusella läksin temppelikaupunginosaan. Katselin temppeleitä ja temppelin puutarhoja ja ihailin suunnattomia koristelumääriä, värejä j.n.e. sitten menin suureen kellotemppeliin. Suuri Nikkon kello on valettu pronssista, sen matala, tumma contrabasso on niin intensiivinen, että se käy korviin lähellä kuunnellessa. Eräs amerikkalainen on arvioinut kellon painoksi 23.000 kg. Kellon tarkkaa painoa ei tiedetä, sillä se on ripustettu paikoilleen jo 4000 vuotta sitten (kts. tietosanakirjasta)."

VIIMEINEN KOHDE: TOKIO

"Iltapäivällä otin junan paluumatkalle Tokioon. Illalla lähetin ahtausliikkeen kautta tavarani Jokohamaan suoraan laivaan. Itse olin päättänyt astua laivaan Shimonosekistä, saaren eteläkärjessä. Samalla sain hyvästellä ystäviäni Kobessa. Jätin vain yhden pienen kapsäkin mukaani."

"25/5 klo 23.40 astuin yöjunaan Kobeen. Tokiosta saapunut saattajajoukko oli suuri ja paikalla oli paljon japanilaisia sanomalehtimiehiä kameroineen ja kaksi Victor-yhtiön (levygramofoni) johtajaa toi minulle muistoksi suuren paketin japanilaisia gramofonilevyjä. Olin liikutettu kun kaksi japanilaista ihailijatartani, kaksi ylioppilasneitosta Tokion konservatoriosta toivat suuren neilikkakimpun (laskin 38 kpl). Ja sitten vihellys ja sähköjuna alkaa liikkua."

"Näkemiin Tokio, näkemiin Japanin pääkaupunki, näkemiin kaikki muistot ja lämpöiset sydämelliset ihmiset, jotka jäivät Tokion aseman sillalle."

---

Näihin sanoihin päättyivät Georgen keskeneräisiksi jääneet muistelmat. Viimeisessä Tokion osuudessa olisi voinut kertoa vaikkapa kolmesta viimeisestä konsertista ja jäähyväisillallisesta maestro Šaljapinin, palvelija Michelin, Kaukoidän impressaarin Avsej Strokin ja tämän perheen sekä japanilaisten muusikkojen ja isäntien kanssa.

Muistelmien versiosta puuttuu kokonaan kolme viimeistä lukua, jotka oli suunniteltu käsikirjoitukseen. Sisällysluettelon mukaan kirjoittamatta jäivät kertomus yksin tehdystä pitkästä paluumatkasta meriteitse Japanista Ranskaan, luku nimeltä Jälleen viileissä maissa kotona ja Loppulause.

Kaukoidän kiertueen jälkeen George ei enää koskaan tavannut Fjodor Šaljapinia. Vajaat kaksi vuotta kiertueen päättymisen jälkeen, huhtikuussa 1938 hän sai puhelun Pariisista impressaari Kašukilta. Kašuk kertoi että Šaljapin oli kuollut.

Fjodor Šaljapin. Godzinskyn perhearkisto.

Teksti: Laila Tarpila

TURNÉMEMOARER 1953: ÅTERIGEN I JAPAN. GEORGE BLIR ALLVARLIGT SJUK, TURNÉN AVSLUTAS OCH GEORGE ÅTERVÄNDER ENSAM TILL EUROPA

Den sista etappen på Feodor Shaljapins och George de Godzinskys konsertturné i Fjärran Östern gick från Shanghai till Japan. Karta The World 1935. Public domain.

Suomeksi

George de Godzinskys ofullbordade och opublicerade memoarer från Fjärran Östern-turnén, skrivna 17 år efter turnén, slutar i Tokyo. I verkligheten reste George i slutet av turnén ensam sjövägen från Shimonoseki i Japan, via Suezkanalen till Marseille. Från resan skrev han brev hem och även efter att ha anlänt till Paris skrev han hem och specificerade datum och tid för sin återkomst. Denna sista del av resan utelämnades dock från memoarerna. Anledningen till att memoarerna förblev ofullbordade är okänd.

George återvände till Europa med fartyget Haruna Maru. Godzinskys familjearkiv.

Gruppfoto från hemresan den 11 juni 1936. George syns i bakgrunden på trappan bredvid fartygets personal.

 

Godzinskys familjearkiv..

""En ensam konstnär spelar gitarr på hemresan" står det på baksidan av detta fotografi. Godzinskys familjearkiv.

Ur Georges perspektiv slutade Fjärran Östern-turnén med ett fiasko. I slutet av memoarerna berättar han om inställda konserter i Filippinerna och Java, sin allvarliga sjukdom som ledde till vissa ekonomiska svårigheter, impressariernas gräl samt sin besvikelse över att behöva göra den långa hemresan ensam. En ljuspunkt var de sista utflykterna som George gjorde i Japan. Dessa beskriver han i mycket detalj i slutet av memoarerna.

De ofullbordade memoarernas sista avsnitt börjar från fartygsdäcket utanför Shanghai. Sällskapet lämnade staden diskret, utan att berätta för någon, eftersom en skandalartad tvist hade uppstått mellan Feodor Shaljapin och de ryska emigranterna i Shanghai, och den hade diskuterats i tidningarnas spalter i tre dagar.

"En tät dimma närmade sig Kinas kust från öppet hav, så vårt fartyg var tvunget att slå ankar nära stranden. Många fartygs sirener och måsarnas skrik bröt tystnaden i denna mörka natt. Med tunga tankar gick jag längs däcket i mörkret och följde strålen från en strålkastare när den försvann in i mörkret. Luften var varm, nästan vårlik. Dimman var så tät att fartygets ljus verkade lysa på en vägg."

"Plötsligt såg jag en kinesisk husbåt passera vårt fartyg. Denna kinesiska vatteninvånare kastade ankar nära oss och utnyttjade den säkra platsen bredvid vårt upplysta fartyg. Måsarnas skrik förändrades också; nu verkade de skrika från vattnet. I dimman satt måsarna på vågorna och skrek. I dessa vatten, särskilt på våren, var det vanligt att sådan dimma varade i 3-4 dagar och att fartygen stannade helt."

Shaljapins tjänare Michel, Michail Sjestokryl-Kovalenko. Godzinskys familjearkiv.

"Jag promenerade på däck fram till ett på morgonen. Jag var redan riktigt trött på den här turnén. Hemlängtan tryckte mitt bröst, jag mindes den vackra tidiga våren i Finland, mina kära släktingar och en klump steg i halsen. Shaljapins tjänare, min gode vän Michel, kom ut på däck och sade att de just hade öppnat en flaska portvin. Under den här resan blev Michel som en bror för mig. Han hade alltid tröstande ord och visste hur han skulle påverka min nervositet positivt."

"Snart fick vi ett telegram från Kina som berättade att Shaljapins konsert hade ställts in och att ett stort gräl hade uppstått utanför teatern mellan hans anhängare och motståndare. För att lugna publiken hade polisen behövt tillkallas. Nästa dag, den 16 april, hade dimman lättat vid middagstid och en stark östlig vind blåste. På grund av denna vind försenades vår resa med en dag och vi anlände till Kobe först den 18 april."

"Vårt fartyg stannade i Nagasaki i fyra timmar. Jag gick med Shaljapins dotter för att bekanta mig med staden och köpte två stora Stillahavssnäckor som souvenirer. Shaljapins dotter och jag blev mycket goda vänner, och hennes nycker upphörde helt. Hela Shaljapins familj och de medföljande personerna kom mycket nära under den nästan sex månader långa resan. Fru Shaljapina sade att hon var ledsen över att jag skulle åka till Finland efter resan. Shaljapin själv sade att han skulle ge mig semester i bara ett par månader, varefter vårt samarbete skulle fortsätta. Han tyckte att jag måste flytta till Paris så att vi kunde åka på en ny turné till Sydamerika och Australien på hösten."

Feodor Shaljapin med sin fru Marija Valentinovna och dottern Dasja på väg ut på turnén i Fjärran Östern. Godzinskys familjearkiv.

TURNÉNS SISTA KONSERTER HÅLLS I JAPAN OCH ALLA ANDRA PLANER STÄLLS IN

"När vi anlände till Kobe hälsades vi inte av någon, eftersom ingen kände till vår ankomst. Vi tog in på Tor-hotellet. Impressarion, herr Strok, åkte genast till Tokyo, och snart fick vi veta om våra sista konserter. Shaljapin var redan mycket trött på den här resan. Han avbokade alla konserter i Filippinerna och Java och bestämde sig för att ge de sista konserterna i Japan."

"Vår sista konsert i Japan var planerad till den 23 maj. Därefter skulle hela vår grupp splittras. Fru Shaljapina och hennes dotter planerade att resa till Europa med ett japanskt fartyg via San Francisco. I New York tänkte de vänta på Shaljapin, som tillsammans med sin tjänare Michel skulle åka till Europa samma väg den 25 maj. Jag var mycket nära att åka samma väg och resa runt jorden, men eftersom återresan till Europa via Suezkanalen var cirka 18 pund billigare, bestämde sig vår impressario Kashuk och jag för att åka samma väg."

GEORGE BLEV ALLVARLIGT SJUK UNDER DEN JAPANSKA VÅREN

Innan han började berätta om sin allvarliga sjukdom, beskrev George i sina memoarer den japanska vårens prakt.

"Många japanska poeter har sjungit denna säsongs lovord, och det är helt otroligt att från den 15 april förvandlas hela Japan till en blommande trädgård. Vackrast är körsbärsblomman – sakura. I staden Kobe finns tiotusentals träd. Äppelträd, plommonträd och mimosa – alla blommar och doftar."

"Alla fönster är fyllda med stora och små kaktusar, som japanerna odlar med stor entusiasm. Allt är täckt av blommor. Alla trädgårdar har grönt gräs och ett överflöd av olika blommor, mystiska och okända krokusar och vitsippor. Uppenbarligen var detta olika sorter av samma blommor."

"I trädgårdarna blommar vackra japanska trädgårdsjordgubbar. Det är ett avlångt, lätt och mycket gott bär. De kan köpas året runt, eftersom de mognar omväxlande på olika öar. Vädret var varmt, som vår sommar, och en fuktig sommarvind blåste från Stilla havet; fågelljud hördes ständigt, som om de tävlade med varandra i sångkonsten. I slutet av april såg jag de första svalorna, men här är de mycket större än de europeiska och har ett gulaktigt bröst."

"Tyvärr kunde jag inte njuta av denna vackra vår under vår andra vecka i Japan, för den 27 april, under Shaljapins konsert, fick jag feber. Efter konserten skyndade jag till hotellet; termometern visade 40,2 grader. Lyckligtvis var det en hel vecka till nästa konsert, annars hade jag helt enkelt inte kunnat uppträda."

"Läkaren konstaterade att jag hade en allvarlig halsinfektion, tonsillerna var så svullna att jag inte kunde tala. Samtidigt fick jag en allvarlig influensa. Läkaren sade att sådana sjukdomar ofta förekommer bland européer som kommer hit."

"Den 3 maj förvärrades sjukdomen, och den schweiziska läkaren krävde att jag flyttades till hans privatklinik. Febern sjönk till 37 grader, och min eländiga kropp kämpade mot dessa två baciller. Jag svettades mycket, hade stark smärta i hela kroppen och halsen, och kände mig helt utmattad."

George vårdades på en schweizisk läkares privatklinik. Godzinskys familjearkiv.

"Shaljapin åkte med sitt sällskap till Tokyo, bara jag stannade i Kobe. Tyvärr fanns det på den tiden inte streptocid eller andra moderna mediciner, så halsont behandlades med andra medel."

"En konsert var planerad att hållas i Tokyo den 7 maj, och biljetterna var redan slutsålda. Dagen innan steg jag upp ur sängen för första gången med normal temperatur. Jag var panikslagen, för jag kunde inte ens gå på grund av svaghet. Konserten skulle vara nästa dag i Tokyo, och jag var tvungen att åka dit med tåg."

"Jag var tvungen att betala för behandlingen själv, eftersom jag enligt avtalet inte hade rätt till sådana förmåner. Vården på sjukhuset var utmärkt. De sju dagarna jag tillbringade där lämnade mig med mycket behagliga intryck. Alla sköterskor – unga, trevliga japanska flickor – behandlade mig som mammor."

"Jag låg vid det öppna fönstret och tittade på den vackra japanska våren och lyssnade på fågelsång. Ibland läste jag och lyssnade på radio. Läkaren själv tog med mig en liten radio och böcker och han tog hand om mig som en bror. De hjälpte mig till sist till stationen så att jag kunde resa med tåg till Japans huvudstad."

IMPRESSARIERNAS GRÄL

"I Tokyo väntade nya, obehagliga överraskningar på mig. Jag fick veta att våra impressarier Strok och Kashuk hade grälat med varandra. Tvisten uppstod tydligen på grund av deras arvoden och andra faktorer, samt de inställda konserterna. På grund av detta bestämde sig Kashuk för att ta första bästa fartyg till Europa den 2 maj."

Impressaari Mihail Kašuk. Godzinskyn perhearkisto.

 

"Maestron, hans tjänare och jag var ensamma kvar för att genomföra de planerade konserterna i Tokyo. En sak skrämde och irriterade mig dock lite: jag var tvungen att återvända hem helt ensam via Suezkanalen. Denna resa skulle ta 41 dagar."

"Konserten på kvällen den 7 maj var som en mardröm, jag förstår fortfarande inte hur jag klarade mig, jag var dödstrött och svettig efter pausen, framförde solonummer och ackompanjerade maestron, och till sist efter entusiastiska hurrarop och applåder framförde vi ytterligare sju extranummer. Sedan den 10 maj besökte vi Osaka, varefter vi höll den sista konserten den 13 maj i Tokyo."

TURNÉN SLUTAR MED EN BESVIKEN GEORGE

"Under hela denna sista period mådde jag inte bra, eftersom jag led av lindrigt halsont. Jag uppfyllde dock modigt mina plikter och följde maestron med full kraft och hängivenhet. Här hjälptes jag av min stärkta skicklighet, min utvecklade musikaliska förståelse och min djupgående kunskap om Shaljapins program."

"Maestron behandlade mig mycket väl. Han gav mig en skräddarsydd ljus kostym och köpte flera sidenskjortor åt mig. Dessutom gav han mig extra fickpengar för hemresan. Skivbolaget Victor gav mig fem skivor som vi hade spelat in med Shaljapin. Tyvärr gick alla dessa sönder under resan. Jag lyckades dock limma ihop två så bra att de gick att spela."

"Shaljapin och hans tjänare Michel reste till USA med Asama Maru, som färdades till San Francisco på 12 dagar och endast besökte en hamn på Hawaii. Shaljapin tänkte besöka sina två söner i USA, de bodde i Kalifornien och New York. Jag avundades i hemlighet dessa herrar som skulle ge sig ut på en intressant resa över Stilla havet, och jag var arg på vår impressarios girighet."

"Kostnaderna för sjukdomen gjorde mig till en tiggare, och jag hade inte råd att betala för att resa med Shaljapin. Jag var tvungen att undertrycka mitt intresse för resandet som hade väckts under turnén. Jag hoppades dock att jag skulle kunna se den västra hemisfären någon gång."

GEORGES SISTA UTFLYKTER I JAPAN: KAMAKURA, ENOSHIMA, NIKKO

"Först gjorde jag en utflykt till den lilla staden Kamakura för att närmare betrakta Japans heliga berg Fuji. Det var en vacker sommardag. Jag steg på bussen och anlände i tid. Överallt omkring mig fanns blommor, luften var fylld av en stark doft av mimosablommor, fåglarna sjöng och Fujis topp lyste klart. Det var intressant att se hur de små molnen plötsligt vek undan ovanför den gamla vulkanens krater."

"Jag åt frukost på en liten japansk restaurang, beställde stekt kött och grönsaker. Därefter tittade jag på världens största Buddha-staty. Den var av brons och såg enorm ut."

"Jag besökte också ön Enoshima, där det fanns ett Buddha-museum med många utställningar, inklusive papyrusdokument som berättade om tusen år. Ryktet sade att detta var skrifter skrivna av Buddhas lärjungar."

"När jag på kvällen återvände från ön till staden Kamakura och klättrade upp i ett utsiktstorn som stod på en hög kulle, såg jag ett panorama som jag inte kommer att glömma. På ena sidan det vida Stilla havet, där den röda solen sänkte sig och färgade vattnet lila och gult, på andra sidan mörkgröna skogar som liknade en stor park med små japanska hus, och bakom allt detta Mount Fuji, ockrafärgat – tecknat i solig rosenröd färg. En oförglömligt vacker syn! Allt detta etsades in i mitt minne. Jag minns Fuji fortfarande mycket väl."

"Jag återvände till hotellet vid åttatiden och hittade i mitt rum en biljett till en konsert med Tokyos symfoniorkester. (En av mina vänner, journalisten herr Watanabe, hade hämtat den till mig). Blåsarna var förstklassiga, men stråkarna visade sig återigen vara så svaga att tjugo fioler skapade samma ljud som våra fem. Orkestern dirigerades av Hidemaro Konoye, 'markis Konnoye', en berömd japansk dirigent som hade studerat i Tyskland och Österrike."

George och journalisten Watanabe i Tokyo den 5 maj 1936.

"Att resa i Japan är mycket enkelt, eftersom man på alla turistplatser talar dålig, men begriplig engelska. Min kunskap i japanska hade också utvecklats så pass att jag kunde handla bra i affärer och kunde de vanligaste fraserna, artighetsfraserna och alla räkneord på japanska. Jag tog med mig en liten portfölj på resan. I portföljen fanns min kamera, 4 apelsiner och en tandborste."

"Det var lite kyligt men en helt klar och molnfri morgon när jag kl. 7.30 begav mig till Tokyos UENO-station, som låg 4,5 km från mitt Imperial-hotell. Hela denna tvådagarsresa kostade mig bara 10,5 yen, vilket i dagens pengar skulle motsvara cirka 2500:-."

"Tåget mot Nikko avgick 8.20. Jag satte mig i en tredjeklassvagn, där dussintals japanska skolpojkar och -flickor kom in för en utflykt, precis som jag. Jag beundrade vilken god ordning och hur väluppfostrade de japanska barnen var. Hela tåget hade 300 skolbarn och de var mycket glada och skrattade och talade med låg röst. Alla bar samma sorts sjömansuniform. Alla flickor hade samma sorts pagefrisyr."

"Resan till Nikko tog 4 timmar. Jag gick till restaurangvagnen där jag åt en kotlett för 50 sen, vilket i dagens pengar motsvarar cirka 100:-. Under hela resan beundrade jag det varierande landskapet från fönstret, risfält, skogar där träden var så annorlunda än hos oss i Europa. Mellan varven fanns små lundar av stora planterade mahognyträd. Gradvis förvandlades denna slätt till kullar, med många japanska byar däremellan. Tåget drevs med elektricitet och två lok drog det i en hastighet av 75 km/h."

"Plötsligt var vi alldeles nära bergen. Spåret gick genom många små tunnlar och det blev helt mörkt. Och japanerna skrattade åt det av hjärtans lust. Tåget steg och vi anlände till Nikkos moderna, i europeisk stil byggda järnvägsstation. Vi befann oss 1200 m över havet. Jag steg av tåget och gick med hela denna folksamling uppåt mot staden. Jag hade studerat min turistbroschyr på tåget och bestämde mig för att, innan jag skulle titta på Nikkos berömda tempel, ta en bussresa till sjön MIANOSHITA, som ligger på 2300 meters höjd. Denna resa kostade 3 yen tur och retur."

"Bussen avgick snart. Jag var den enda vita bland japanerna. De studerade mig och nickade åt mig. Och alla verkade glada över att jag var med dem. Först körde vi genom den lilla staden Nikko med dess trähus och hundratals japanska barn sprang omkring på gatorna, som överallt annars. Sedan var vi på en asfalterad, fin väg och i en dal, där en bergsflod med många forsar, fulla av vatten, förde sitt vatten till havet."

"Landsvägen steg som i en Alppass med många svängar. Sedan kom vi till en jämn plats där bussen stannade. Därifrån var det en underbar utsikt uppåt och nedåt. I norr de snötäckta japanska Alperna. Topparna är över 4 km höga. Alltså nästan som i Alperna i Europa."

"Från denna platå tog vi en bergsjärnväg som klättrade som i Schweiz. Denna bergsjärnväg har faktiskt byggts av schweiziska ingenjörer, precis som nästan allt annat i Japan är byggt av européer. Denna bergsjärnväg förde oss till 2450 meters höjd, vilket är 150 meter över sjöns yta."

"Tyvärr började vädret plötsligt att förändras och kall dimma spred sig ner från bergstoppen. Tur att jag hade en ylletröja i min portfölj. Jag tog på mig den och vi drack kaffe på ett litet café nära bergsbanans ändstation och började vandra ner längs vägen mot sjöns strand. Snart var jag där och märkte att den stålfärgade sjön, med sina små vågor, gör ett dystert intryck. Men hur vackert är det inte här när vädret är vackert och soligt!"

"Denna sjö var ganska lång. Strandlinjen var 60 km. På sjöns yta märkte jag många rodd- och motorbåtar. Denna sjö låg så öde att endast två byar låg vid dess strand och 3-4 buddhistiska kloster. En japansk folkskollärare förklarade alla sevärdheter på dålig engelska."

"Vi besökte ett stort vattenfall ½ km söderut, där sjöns vatten rann ut. Detta helt speciella vattenfall, floden, är 150 m bred och floden faller ca 65 m rakt ner. Vattenfallet hade bara ca 1/10 av den normala mängden vatten rinnande."

"Vi promenerade i skogen, som var som en stor park med vackra naturängar. Plötsligt värmdes mitt hjärta av en liten detalj. Jag återvände till sjöns kant och där, vid roten av en japansk tall, hittade jag en helt vanlig finsk toppmurkla, precis likadan som jag hade plockat i Grankullas skog nära Helsingfors. Skillnaden var bara att den japanska svampen var nästan svart till färgen. Jag och läraren hittade ytterligare flera sådana, som min följeslagare försiktigt lade i sin papperspåse."

"Gradvis kom solen fram. Vi beundrade sjön. Men plötsligt drabbades jag av illamående. Vi befann oss nämligen på hög höjd i tunn luft. Det var svårt att andas. Hjärtat slog hårt, så jag tog genast bergsbanan tillbaka till Nikko."

"När jag kom till Nikko var jag så trött och slut att jag gick direkt till sängs. Jag somnade och vaknade mitt i natten. Klockan var ungefär 3.00. Från det öppna fönstret hördes märkliga insektsljud. Ett konstigt, mörkt klockljud ekade i fjärran. Ljudet dröjde kvar i luften i ett par minuter. Ljudet var så märkligt att jag blev förvånad. Det var Nikkos Buddhas huvudtempels klocka, vars ljud hördes 30 km bort. Jag fick själv tillfälle att ringa denna klocka nästa dag, ett slag, det kostade en yen."

"På morgonen begav jag mig till stadens tempeldistrikt. Jag tittade på templen och tempelträdgårdarna och beundrade de enorma mängderna dekorationer, färger osv. sedan gick jag till det stora klocktemplet. Den stora Nikko-klockan är gjuten i brons, dess låga, mörka kontrabas är så intensiv att den skär i öronen när man lyssnar nära. En amerikan har uppskattat klockans vikt till 23 000 kg. Klockans exakta vikt är okänd, eftersom den har hängt på plats i 4000 år (se uppslagsverk)."

SISTA DESTINATIONEN: TOKYO

"På eftermiddagen tog jag tåget tillbaka till Tokyo. På kvällen skickade jag mina tillhörigheter via speditören till Yokohama direkt till fartyget. Själv hade jag bestämt mig för att gå ombord i Shimonoseki, på öns sydspets. Samtidigt fick jag säga hej då till mina vänner i Kobe. Jag hade bara en liten kabinväska med mig."

"Den 25/5 kl. 23.40 steg jag på nattåget till Kobe. Sällskapet som kommit från Tokyo var stort och det fanns många japanska journalister med kameror och två direktörer från Victor-bolaget (grammofoner) som gav mig ett stort paket japanska grammofonskivor som minne. Jag blev rörd när två av mina japanska beundrarinnor, två studentflickor från Tokyos konservatorium, kom med en stor nejlikebukett (jag räknade 38 stycken). Och sedan en vissling och eltåget börjar röra sig."

"Farväl Tokyo, farväl Japans huvudstad, farväl alla minnen och varma, hjärtliga människor som stannade kvar på Tokyos stationsbro."

Med dessa ord slutade Georges ofullbordade memoarer. I den sista Tokyo-delen kunde han ha berättat om till exempel de tre sista konserterna och avskedsmiddagen med maestro Shaljapin, tjänaren Michel, Fjärran Östern-impressarion Avsej Strok och hans familj, samt de japanska musikerna och värdarna.

Från memoarversionen saknas helt och hållet de tre sista kapitlen som var planerade i manuset. Enligt innehållsförteckningen förblev berättelsen om den långa, ensamma hemresan sjövägen från Japan till Frankrike, ett kapitel med titeln "Återigen i svala hemland" och ett "Slutord" oskrivna.

Efter Fjärran Östern-turnén träffade George aldrig Feodor Shaljapin igen. Knappt två år efter turnéns slut, i april 1938, fick han ett telefonsamtal från Paris av impressarion Kashuk. Kashuk berättade att Shaljapin hade dött.

Feodor Shaljapin. Godzinskys familjearkiv.

Text: Laila Tarpila

Svensk översättning: Christian de Godzinsky